Esikoinen on rauhallinen, kuopus on vilkas. Lähes tulkoon joka kerta kun kuvailen lastemme luonteenpiirteitä, kahden tai useamman lapsen v...

Sisarusten luonne-erot

22.1.18 Satu Kommentteja: 30

Esikoinen on rauhallinen, kuopus on vilkas. Lähes tulkoon joka kerta kun kuvailen lastemme luonteenpiirteitä, kahden tai useamman lapsen vanhemmat kertovat tilanteen olevan täsmälleen sama. Lapsista vanhin on hiljaisempi ja harkitseva, pesueen pätkässä on kolmen esikoisen energiat.


Lasten luonne-erot ovat jännä juttu. Sitä kun ei etukäteen tiedä, millainen dna-cocktail sieltä lapsen syntymän myötä tulee. Geenien lisäksi kasvatuksella ja ympäristöllä on tietysti hitokseenkin merkitystä lopputuloksen kannalta. Silti ne eivä tunnu selittävän tätä eroa. Mielestäni kasvatus ja ympäristö ovat meidän molempien lasten kohdalla hyvin samanlaiset. 

Väittäisin, että kohtelen lapsiani tasapuolisesti ja samalla tavalla. He saavat yhtä paljon aikaa, samantyylisiä virikkeitä ja meidän vanhempien suhtautuminen heihin on mielestäni aika samanlaista. Heillä on sama koti, samantyylisiä leluja. He ovat syntyneet samanlaiseen sosioekonomiseen elämäntilanteeseen ja molemmilla on paljon samat läheiset sukulaiset ja ystävät. He aloittivat päivähoidossa saman ikäisinä ja yökyläilivät isoäidillään ensimmäistä kertaa muutaman kuukauden ikäisinä.

Silti he ovat monella tapaa kovin erilaisia lapsia. Esikoinen oli pienempänä enemmän ujo kuin sosiaalinen. Hän ei ole kovin montaa kertaa sanonut vanhemmilleen vastaan ja yrittänyt puskea omaa näkemystään läpi ensimmäisen ei-sanan jälkeen. Hän tietää mitä rajat ovat, ja sitten niitä vain noudatetaan. 

Esikoisen kanssa ei ole mitään ongelmia katsoa iPadia vaikka puolta tuntia ja sen jälkeen laittaa kapine pois hyllylle ilman huutoraivareita tai edes harmittelua siitä, että ruutuaika on loppu. Ei esikoinen jaksa tuhlata energiaa vänkäämiseen. Hän ei sotke sotkemisen ilosta, vaan rakastaa järjestystä. Hän tuskastuu, jos huomaa muiden toimivan väärin. Jos joku toinen rikkoo sääntöjä, esikoista ottaa se pannuun, vaikka toisen toiminnalla ei olisi minkäänlaista vaikutusta hänen omaan elämäänsä. 


Kuopus on ollut ulospäinsuuntautunut ja utelias tutustumaan uusiin ihmisiin syntymästään asti. Hän on ominut asioita itselleen siitä asti kun oppi tarttumaan niihin. Ja rajat! Dsiisus, niitä  koetellaan aivan joka päivä ja lukuisia kertoja. Siinä hommassa tarkoituksena ei ole pyrkiä johonkin tiettyyn päämäärään: hän vain haluaa aina pikkuisen enemmän, mitä olisi tarjolla. Vaikka kulhossa olisi sata kiloa karkkia, se ei riitä, vaan vielä pitää vaatia "vielä yhtä" ihan vain vaatimisen riemusta. 

Kun kuopus näkee iPadin, sen silmät leviävät ja vartalo jännittyy innostuksesta. Ruudun äärestä hän ei näe eikä kuule mitään: painelee vain maanisesti nappuloita ja haluaa vaihtaa ohjelmaa, piirustusalustaa tai laulua - vähän applikaatiosta riippuen - mahdollisimman usein.  Tämän ylitsepursuavan päätelaiteinnostuksen takia annan kuopuksen katsoa iPadista lastenohjelmaa vain äärimmäisessä tarpeessa. Kankaalle heijastettu lastenohjelma tai lastenohjelma televisiosta on parempi vaihtoehto: siinä ei ole samalla tavalla vaihtoehtoa yrittää hallita laitetta eli pysäyttää, kelata, käynnistää tai valita uudestaan. Meno pysyy rauhallisempana, jos katselulaite ei ole käsin kosketeltavissa.


Vielä yksi kuvaava esimerkki keittiön pöydän äärestä. Kun syömme yhdessä illallista, esikoinen istuu paikallaan, syö hitaasti mutta syö kaiken. Näin on hänen kohdallaan ollut siitä asti kun syöttötuoli vaihtui normaaliin tuoliin ja pieni haarukka ja veitsi ovat pysyneet käsissä.

Kuopus ei istu paikallaan. Hän työntää tuoliaan sentin kauemmas ruokapöydästä ja sanoo, että "tähän asti". Jos erehdyn myöntymään, hän siirtää heti tuoliaan vähän lisää. "Tähän asti." Tätä peliä jatkuu niin kauan, että kuopus tuoleineen on pian siirtynyt olohuoneen poikki eteiseen, sillä siellä tulee vastaan ensimmäinen seinä. Kuopukselle on pakko sanoa heti ei, tuoli ei liiku mihinkään. Siitä seuraa puolen minuutin mittainen teatteri-itku, joka menee ohi ja ruokailu jatkuu siihen asti, kunnes tuolinsiirtoidea syttyy uudestaan. 


Mikä kumma voi olla syynä tähän erilaisuuteen? Onko se kasvuolosuhteissa? Ehkäpä kuopuksen ja esikoisen välinen luonne-ero johtuu syntymäjärjestyksestä. Esikoisen ollessa pieni kotona on ollut rauhallista. On ollut suhteellisen siistiä ja väljää ja vanhempien huomio on jakautunut tasaisesti vain yhteen lapseen. Kun esikoinen inahti, jompi kumpi oli paikalla heti. 

Kuopus syntyi keskelle ihan erilaista perhedynamiikkaa. Kotona on jo koko ajan vähän kiire, on meluisampaa, sotkuisempaa, leluja lattialla ja säädönpoikasta ilmassa vähän joka hetki. Jos esikoinen syntyy rauhalliseen joogastudioon, kuopuksen pääsylipulla pääsee tunisialaisille markkinoille. Kai siinä väkisinkin pitää pitää meteliä itsestään ja pyytää heti kaikki, että saa jonkun ajan kuluttua edes osan siitä, mitä haluaa. 

30 kommenttia:

  1. Itse sanoisin että ympäristö nimenomaan on esikoisella ja kuopuksella erilaiset :) Esikoinen on ihme, kaikki asiat on uusia, vanhemmat joutuvat keskittymään lapsen hoitamiseen paljon enemmän ja lapsi saa vanhemmiltaan kaiken vanhemmilta lapsilleen liikenevän huomion. Kuopus sen sijaan alusta lähtien saa vain osan vanhempien huomiosta. Toisaalta vanhemmat ovat jo rutinoituneempia kasvattajia (lasten temperamenttieroista ja vastaavista huolimatta), mikä toisaalta tarkoittaa ehkä laadukkaampaa kasvatusta, mutta toisaalta ehkä vähäisempää ihmettelyn määrää. Vauvakirja on kai tyypillisesti sitä tyhjempi mitä enemmän isoja sisaruksia.

    Tämä on sikäli minusta hirveän kiinnostava aihe, että vaikken (ainakaan vielä) ole vanhempi, olen näin aikuisiällä joutunut käsittelemään aika paljon asioita, jotka liittyvät asemaani isohkon sisarusparven vanhimpana. Aika moni esikoiseen liitettävä stereotypia pätee minun kohdallani liittyen esimerkiksi huolehtivaisuuteen ja toisaalta liialliseen huolehtimiseen. Hyvin aikainen isoksi sisarukseksi tuleminen (olin 1,5 vuotias kun sisko syntyi) yhdessä vanhempien senhetkisen kuormittavan elämäntilanteen kanssa on kai myös tehnyt sen, että jollain tavalla en ehkä saanut riittävästi tarvitsemaani huomiota varhaislapsuudessani, mitä sitten kipuilen nyt.

    Tämän ei ole tarkoitus olla pelottelua, teillä on ihan erilainen pehe, mutta se kyllä on ihan hirveän kiinnostavaa, että miten asiat meihin vaikuttavat ja miten ne vaikuttavat niin eri tavoin erilaisin temperamentein varustettuihin ihmisiin. Ja olen kyllä ehkä taipuvainen uskomaan, että hieman pidempi ikäero sisaruksilla (esim 4+) on ehkä ihan hyväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on samantapainen tilanne: Olen esikoinen, jolle syntyi sisarus 1,5 vuoden ikäerolla ja siitä vielä seuraava hyvin pian. Vanhempani eivät säästäneet itseään vaan samoihin vuosiin liittyi hyvin paljon isoja elämänmuutoksia meidän perheessä. Äitini ei myöskään ole mikään aamusta iltaan puuhaileva emotyyppi, vaikka siis ihan hyvä perusäiti kyllä.

      Olen viime vuodet miettinyt paljon sitä, miten olen joutunut olemaan äitini ymmärtäjän ja avustajan roolissa pienestä pitäen. Äiti on sille vieläkin sokea, on itsestään selvää että minä autan, joustan, ymmärrän. Sisaruksiltani hän ei ikinä odota samaa.

      Minulla on kaksi lasta, joilla on iso ikäero ja osittain oman kokemukseni vuoksi. Mutta ihmisillä on erilaisia kokemuksia, enkä nyt kuitenkaan sanoisi, että lapsuuteni oli huono tai tämä olisi ainoa asia joka siihen vaikuttaa.

      Voi olla, että omat lapseni haluavat mahdolliset omat lapsensa pienillä ikäeroilla, kun iso ikäero tuntui niin tylsältä.

      Poista
    2. Hyvää pohdintaa ja todella mielenkiintoista lukea teidän kokemuksista. Sillä perhetilanteella on varmasti paljon väliä: ympäristö on erilainen esikosella ja kuopuksella, eihän siitä mihinkään pääse. Kyllä ainakin itse muistan etenkin teininä sen kismityksen määrän, kun minä sain hoitaa kaikki neuvottelut yökyläilystä, ulkona käymisestä, kotibileistä jne. vanhempieni kanssa, ja sitten nuoremmat siskot saivat ne samat säännöt automaattisesti ja jopa hieman löysemmillä raameilla. Tuntui, että vanhimpina "joutui tekemään töitä" myös muidenkin edestä.

      Poista
  2. Meillä temperamenttierot oli huomattavissa jo vauvana, toinen viihtyi pitkiä aikoja ihmettelemässä varpaitaan, toinen vaati kokoaikaisesti viihdykettä tai huolenpitoa. Myös tunteidensäätelyssä on huomattavat erot. Toinen ei hermostu mistään ja toinen vetää kilareita ihan kaikesta... Valitettavasti joudun nyt sun hyvän teorian tyrmäämään, vauhdikas ja kärsimätön lapsi on esikoisemme ja rauhallinen , harkitseva lapsi kuopuksemme. Kasvatuksessakin on pakko ottaa huomioon luonne-erot, mikä toimii toiselle, on toiselle kuin punainen viitta... Olen ehdottomasti sitä mieltä, että kasvattaa saat vaikka ja kuinka, mutta pohjimmiltaan ihmiset toimii juuri niin kuin temperamentti ohjaa. Toki kasvatuksen kautta pystyy ohjaamaan käyttäytymismalleja, mutta todelliset, ne nopeat reaktiot tulevat varmasti sieltä selkärangasta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin pitää tyrmätä sinun teoria ;-)

      Itse olen esikoinen ja olin alusta asti se itsepäisempi ja eläväisempi yksilö. Seuraava sisko oli luonteeltaan paljon rauhallisempi ja helpompi kasvatettava. Nuorin sisko jostain siitä välistä.

      Itselläni vain yksi lapsi, tosin hän vastaa temperamentiltaan kolmea. Puuh. Tuo tuolijuttu sai mut repeämään, vastaavia ohjelmanumeroita täälläkin. Monet asiat on pakko kieltää ihan välittömästi, muuten loppua ei näy. Aina pitäisi saavuttaa/saada vähän enemmän, turha tyytyä vähempään. Onneksi seitsemän vuoden iässä ne ovat hieman hiipumaan päin. Painottaen sanaa hieman. Lapsellani on myös hyvin paljon “omaa“ personaallisuutta, jota ei takuulla ole perinyt mieheltäni tai minulta. En todellakaan tiedä mistä moinen geeni-cocktail on edes mahdollinen.


      Poista
    2. Siistiä että näinkin päin :D

      Poista
  3. Sisaruksista minä olen vanhin ja olen se helposti tulistuva, kärsimätön ja kärkäs mielipiteissäni. Kaksi pikkuveljeä (kaksoset) ovat taas keskenään ihan erilaiset, muttei kumpikaan ole myöskään samanlainen kuin minä. En myöskään esikoisena ole mitenkään huolehtivaisempi tai itsenäisempi, vaikka olenkin huolehtinut veljistäni melko nuoresta lähtien ja toiminut lapsenlikkana. Silti toinen pikkuveljeni on paljon anteliaampi, auttavaisempi ja myös holhoovampi. Toinen taas ei tee mitään ellei ole ihan pakko eikä oikeastaan sittenkään. Kaikki kolme ollaan ihan erilaisia vaikka lähtökohdat elämään olleet aika lailla samat ja kaksosilla varsinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On nämä jänniä juttuja kyllä. Tosi nastaa nähdä, millaisia teinejä tytöistä tulee. Oikein odotan niitä teiniangstivuosia, luulen olevani niiden handlaamisessa aika hyvä. Paljon parempi kuin pikkulapsiarjen puristuksessa.

      Poista
  4. Teidän kuopus kuulostaa meidän 4v esikoiselta. Poistin Youtuben padista siksi, että se meni ihan levottomaksi siitä. Pikku2 ja Netflixin kanssa jaksaa katsoa ohjelmat sentään loppuun.

    Mä olen kyllä hirveä vänkääjä itsekin ja niin on lasten isäkin, että minkäs teet. Kuopus on myös temperamenttinen mutta antaa periksi nopeammin ja on yleisesti paremmalla tuulella kuin esikoinen.

    Jo vauvana sen huomasi molemmista millaisia ukkoja sieltä kasvaa. esikoinen on suuritarpeinen ja vaatii todella paljon huomiota, kuopus leikkii enemmän itsekseen mutta ei kyllä ole mitenkään rauhallinen leikeissään vaan mölisee koko ajan jotain.

    Se on muuten kauheaa, kun huomaa lapsessa omia "huonoja" piirteitä. Eikö ne olekaan upgreidattuja tai täydellisiä versioita minusta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, joo oliskin :D
      Kuopuksen kanssa on pakko pitää ruutuaika aivan minimissä, se sekoaa ihan täysin ipadin tai puhelimen kanssa. Esikoista taas ei paljoa liikauta, jos aika on täynnä ja pitää lopettaa. Se vaan tuumaa, että ensi kerralla jatketaan taas.

      Poista
  5. Meillä myös menee luonne-erot toisinpäin. Esikoinen on vallaton hulivili, jonka mottona on ollut pienestä asti; säännöt on tehty rikottaviksi.. Kuopus taas on rauhallisempi ja herkempi ja sopeutuu sääntöihin helpommin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sännöt on tosiaan tehty rikottaviksi, tätä mottoa eletään todeksi myös täällä lähes päivittäin, sähköjäniksen energialla.

      Poista
  6. Mun mielestä olisi jollain tapaa aika kiinnostavaa hankkia esim. neljä lasta. Että voisiko ne olla kaikki ihan erilaisia vai alkaisinko niistä luonteista löytyä samankaltaisuuksia. Kaksi on aika huono otanta. ;) Mut meilläkin kyllä just näin että luonne-erot on aika suuret. Olen miettinyt myös sitä että miten paljon raskausajalla on tähän vaikutusta. Viime aikoina olen lukenut paljon kirjoituksia siitä että esim. äidin kokemalla stressillä voisi olla vaikutusta isomminkin kuin on ennen ajateltu. Mulla itselläni on ollut aika erilaiset raskausajat esim. stressinaiheiden suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en pysty harkitsemaan enää yhtäkään lisää, niin paljoa tämä luonne-erojen analysointi ei kiinnosta :D Mutta onhan toi ajatuksena kutkuttava, että jos olisi vaikka kymmenen lasta, olisivatko ne tosiaan kaikki keskenään erilaisia.

      Poista
  7. https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Temperamentti

    VastaaPoista
  8. Meillä on kolme lasta, joista keskimmäinen teidän kuopuksen kaltainen. Hänen kanssaan mun kesti aika pitkään tajuta, et samat keinot mitkä iisin esikoisen kanssa toimii, ei vaan mitenkään päin toimi tässä tapauksessa. Kun keskimmäisellä lähtee tilanne jumittamaan tai mopo karkaa käsistä, ei mitään neuvotteluja/myötäilyä/soutamista/huopaamista/venymistä vaan heti tiukat rajat. Olen saanut kommentteja ulkopuolisilta näissä tilanteissa, että no eikö nyt voi vaihtaa sen leipäpalan kun se lapsen mielestä "meni pieleen", voihan sen mutta sitten on kiinni loputtomassa pelissä jossa lapsi keksii aina seuraavan jutun. Stoppi pitää laittaa heti alkuunsa, vaikka en mielelläni ole mikään tiukkismutsi. Kuopus ei vaikuta onneksi ihan yhtä räjähtävältä luonteelta. Uskon että syy on temperamenttierossa teidänkin lasten kohdalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on just näin! Ja mä huomaan tän erityisen hyvin silloin kun palaan kotiin esim. työmatkalta. Kuopus aloittaa veivaamisen täysillä kierroksilla heti kun astun ovesta sisään. Siinä tulee sellainen muutaman tunnin kestävä testausvaihe, että annanko periksi vai en...

      Poista
  9. Ystäväni, jolla on kaksoset, totesi että on itse asiassa helpottavaa nähdä, kuinka aivan samaan aikaan ja samoihin olosuhteisiin syntyneet lapset ovat NIIN erilaisia luonteeltaan. Uskon siis, että erot ovat enimmäkseen lapsikohtaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, yksilöllisillä eroilla on varmasti väliä: lapsilla on kullakin oma tempperamenttinsa. Yksilön, ympäristön ja elämäntilanteen yhteiskeitos.

      Poista
  10. Minä uskon enemmän geenejen vaikutukseen tässä asiassa. Meillä esikoinen (nyt jo aikuisia molemmat) on aina ollut sosiaalinen adrenaliiniriippuvainen edergiapakkaus ja nuorempi rauhallinen ja harkitsevainen. Samat säännöt ja kasvatusmetodit ei todellakaan ole sopinut molemmille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä opettelu onkin ollut varsin silmiäavaavaa, että samoilla opeilla ei tätä juttua kyllä pääse suorittamaan :D

      Poista
  11. Tämä on niiiiin mielenkiintoista, koska meillä myös hyvinkin erilaiset lapset. Meidän 2,5-vuotias on hyvin samanlainen kuin tuo teidän. Sosiaalinen, mahdoton rämäpää, rajojaan testaava ja vähän turhankin rohkea. Vanhempi, kohta 5-vuotias, taas on ujo, herkkä ja jännittää uusia tilanteita/ihmisiä/asioita. Monesti ihmetellyt tätä heidän erilaisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tosiaan ihan samalta kuin meillä. Tuleeko teidän lapset toimeen keskenään? Meillä tulee, kiitos äärimmäisen paljon venyvän esikoisen, joka jaksaa yrittää, vaikka pikkusisko pilaa legoleikit ja tunkee palapelin palasia maton alle...

      Poista
  12. Meilläkin on kaksi ihan erilaista luonnetta mutta niinpäin, että esikoinen on se rohkea, temperamenttinen ja umpisosiaalinen ja kuopus taas rauhallinen pohdiskelija. Toimii myös näin päin, koska kuopus menee moniin tilanteisiin isoveljen siivellä ja rohkaistuu täten itse myös. Ja vanhemmille oli helpompi näin, temperamenttisen esikoisvauvan jälkeen rauhallisena makoillut vauva tuntui lähinnä kummalliselta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että sai kakkoskierroksella vähän vetää päikkäriä itsekin. :)

      Poista
  13. Väitän, että kakkosten elämöinti alkaa jo kohdussa: esikoinen on raivannut isomman lukaalin valmiiksi nuoremmille. Meillä kuopus HUUTAA ruokapöydässä niin että muut perheenjäsenet kaipaavat kuulosuojaimia. Siis ihan vaan pitää merkityksetöntä älämölöä ilman vaatimuksia. Esikoinen joskus toteaa rauhallisemmalla hetkellä: "Ihana hiljaisuus, ruokarauha."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis kyllä! Huomasin saman eron: kuopus oli jo vatsassa kova mesoamaan. Ensin luulin sen johtuvan mun liikuntaharrastuksesta jota jatkoin raskauden aikana eri tavalla kuin esikoisen kanssa, mutta se olikin näköjään vaan merkki tulevasta luonteesta.

      Poista
  14. Randomilla: yhteinen nimittäjä erilaisuudelle ja sen tukemiselle olkoon rakkaus, joka näissä valokuvissa näyttäisi intopiukeena olevan sen äärimmäinen muoto. Varsinkin kuvassa 3 se vaikuttaisi olevan varsin pysyvää (tarraavaa) sorttia. Onnea vaan tulevaan näille ilon tyttärille, lasten vanhemmille ja kaikille, jotka ovat mukana heidän elämässään. Siitä se erilaisuus syntyy, kohtaamisista. Hiphei.

    VastaaPoista
  15. Hei! Minulla on yksi lapsi, poika 4 vee, ja teidän kuopuksenne touhut ja temperamentti kuulostaa paaaljon tutummalta kuin esikoisenne. Minun poikani on erittäin sosiaalinen, temperamenttinen, voimakastahtoinen ja yleensä lapsijoukon villein, oli lapsijoukko mikä tahansa :) Eikä pelkää näyttää tahtoaan ja temperamenttiaan :) Mutta on myös hyvin iloinen ja nauravainen. Ehkä se vielä joskus rauhoittuu ja tasaantuu :)

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?