Kun ehdottomuus laimenee

En tiedä, oletteko muut huomanneet itsessänne samaa, mutta olen tässä viime vuosina muutamankin kerran havahtunut siihen, että en ole enää lainkaan niin samaa mieltä asioista, joista olin ennen täysin varma. Ainakaan en ole enää yhtä voimakas mielipiteessäni. Minusta on siis tullut vähän lepsu.

Iän myötä mielipiteet ehkä laimenevat - mutta skumpan laatu paranee.

Tulin Suomeen työmatkalle loppuviikosta. Yksi työreissun asialistalla olleista jutuista oli Lauran järjestämä Biodelly-ilta luonnonkosmetiikkakauppa Biodellyssä Turussa Rauhankadulla. Luonnonkosmetiikkaillan jälkeen  lähdimme Biodelly-porukallamme illastamaan Kuoreen, joka osoittautui erinomaiseksi ravintolaksi. Superhyvä valinta! Koska olimme jo useamman tunnin puhuneet kasvovoiteista ja vertailleet pohjustuksia, ei siinä ravintolaillan mittaan enää juuri kasvoöljyistä puhuttu vaan elämästä ylipäätään.

Mietin ääneen esimerkiksi sitä, kuinka kaksikymppisenä oli kovin lutuista vastustaa kauneusleikkauksia, botox-hoitoja ja tissinsuurennuksia. Kyllä mä ainakin haluan näyttää vanhalta, kun olen vanha, muistan ajatelleeni.

Voi niitä aikoja. Ihan tekee mieli pikkuisen tirskaista. Kun kaksikymppisenä on kaksikymppisen iho ja muutama kuntosaliharjoittelukerta tuo heti tuloksia, on tosi helppoa olla sitä mieltä, että jengi, joka kokee tärkeäksi kohentaa ulkonäköään vähän järeämmillä otteilla, on jotenkin täysin pihalla.

Itse olin pihalla.

En minä Rolfin summeria rimpauttaisi - ainakaan vielä - mutta enää minulla ei ole kovinkaan vahvaa mielipidettä siitä, että joku muu rimpauttaa. Aivan sama oikestaan. Sillä mitä se minulle edes kuuluu, jos aikuiset ihmiset haluavat tisseihinsä täytettä tai uuden vyötärön.

Kannuoperaatiot ovat vielä helppo aihe. Sitten tulevat ne kaikki muut, monimutkaisemmat asiat. Ydinvoima. Seksityöläisten oikeudet. Eutanasia. Tämänhetkisessä valossa tuntuu kummalta ajatella, että noista aiheista pystyin vielä 15 vuotta sitten olemaan vankasti joo- tai ei-mieltä. 

Kuoren mukava tarjoilija oli juuri tuonut eteemme jälkiruokalautaset, kun olimme porukkamme kanssa tämän ehdottomuuskysymyksen äärellä. Me kaikki tunnistimme nämä jutut itsessämme: meillä kaikilla  oli mielipiteitä, jotka ovat monipuolistuneet, ja ehdottomuuksia, joka ovat laimentuneet. Mistä muutos on mahtanut johtua - iästä vai lapsista? 

Ryhmäkäpertyminen.

Osa meistä oli sitä mieltä, että lasten synnyttyä (meillä kaikilla pöytäseurueesta on lapsia) valkoisen ja mustan värisävyt ovat laimentuneet ja asioiden monipuolisuus ja jatkuva muutos on iskenyt kasvoille ihan kunnolla. Onhan siinä järkeä: kun on pakko katsoa asioita 24/7 jonkun muun kuin itsensä näkökulmasta, ajattelu monipuolistuu väkisinkin.

Osa taas oli sitä mieltä, että muutosta eivät tuoneet lapset vaan ikä. Mitä enemmän näkee, kuulee ja kokee, sitä vähemmän tietää näkevänsä, kuulevansa, kokevansa ja ennen kaikkea ymmärtävänsä.

Enkä nyt tiedä, onko sillä edes mitään väliä, mistä se ehdottomuuden laimeneminen ja tiettyjen ideologisten värisävyjen haaleneminen johtuu. Jäin nimittäin ennemminkin miettimään sitä, että onko haaleneminen kokonaiskuvan ja yleisen hyödyn kannalta huono vai hyvä asia.

Tasapainoisesti lastattu laiva kulkee suorassa, ja se kulkee myös nopeammin. Mutta sitten toisaalta: lakataanko me saamasta aikaan asioita, kun iän mukanaan tuoma laimeneminen saavuttaa meidät? Olenko minä siis nyt siis saavuttamassa sen pisteen, jossa tilaa pitäisi antaa tulisieluisemmille tyypeille eli heille, joilla on vielä pokkaa olla asioista yksi ja oikea mielipide ja puskea täysillä sitä päin. Itse  voisin tasoittuneena leidinä vetäytyä vaikka sohvalle seuraamaan sivusta.

En tiedä. 

Joten menin sohvalle, vedin peiton jalkojen yli ja aloin katsoa Sillan neljättä tuotanokautta. Pörfekt.

Tunnisteet: