Koulupäivän aamu


Esikoinen käy nyt peruskoulun toista luokkaa täällä Islannissa. Ala-aste alkaa 6-vuotiaana, mutta toisaalta täällä ei ole esikoulua. Melkein kaikki islantilaislapset käyvät päiväkotia, eli järjestäytynyt ryhmätoiminta ja joka-arkipäiväiset aamuherätykset lähtemisineen ovat tulleet kuitenkin tutuksi jo aika monen vuoden ajan.

Kaupallinen yhteistyö: Vaasan Koulunäkki ja Suomen Blogimedia


Saan usein kysymyksiä islantilaisesta peruskoulusta ja miten se eroaa suomalaisesta. Koulunkäynti ja oppiaineet ovat varmasti muuttuneet paljon sitten 1980-luvun, joten suomalaisten koulupäivien sisällöstä en enää kovin paljoa osaa sanoa. Mutta kerronpa nyt, millaista se on täällä meillä päin.

Ykkös- ja kakkosluokkalaisilla koulupäivä alkaa kahdeksalta tai yhdeksältä ja jatkuu joko yhteen tai kahteen. Tunnollinen ja rauhallinen kun on, olemme antaneet lapsen kävellä koulumatkat itse jo ekaluokalta lähtien.

Oppiaineet ovat perussettiä: islannin kieltä, lukemista, musiikkia, ympäristöoppia, yhteiskuntaoppia, matematiikkaa, tiedonhankintaa eli lähinnä kirjastokäyntejä ja taideopintoja. Liikuntaa on kolme kertaa viikossa ja hyvin iso osa siitä on uintia. Islannissahan tämä ei ole mikään ihme: uima-altaita on kaikkialla. Jos koulussa ei ole omaa uima-allasta, ryhmä menee lähimpään julkiseen uimalaan. Ne ovat varanneet osan altaistaan arkipäivisin koululaisryhmien käyttöön.


Ainoa asia, joka tyystin eroaa suomalaisesta ja islantilaisesta koulunkäynnistä on kouluruokailu. Kouluruoka on, kuten melkein kaikkialla maailmassa paitsi Suomessa, maksullista. Maksamme hieman alle sata euroa kuussa lämpimästä ruoasta. Esikoisen koulussa on oma keittiö ja omat keittäjät, jotka valmistavat ruoan. Se on usein kalaa ja perunaa, pastaa, kasvisvuokia, joskus puuroja ja sen lisukkeena verimakkaran siivu. Ja tämä viimeksi mainittu setti on se monen odottama suosikkiruoka.


Islannissa koululaiset pakkaavat joka päivä mukaan aamupäivän eväät. Rasia laitetaan aamulla reppuun ja eväät syödään noin puolitoista tuntia ennen lounasta. Aamupäiväeväiden idea on taata energiansaanti myös niille lapsille, jotka eivät kotona aamupalalla ole kovin suuriruokaisia. Kaikki eivät tykkää aloittaa päiväänsä syömällä. Minä itsekin pystyn harkitsemaan ruokailua vasta tunnin päästä heräämisestä. 


Aamupäiväeväät tulevat islantilaislapsille tutuksi jo dagiksessa. Päiväkodeissa aamun eväshetki sisältyy päivähoidon kuukausimaksuun, mutta koululaisten täytyy tuoda omat eväät.

Eväiden ohjeistus riippuu opettajasta. Osaa opettajista ei juuri kiinnosta, mitä lapset evästauolla syövät. Esikoisen tämänhetkinen luokanope on poikkeus. Hän on hirveän tarkka lisätyn sokerin kanssa: opettaja on kieltänyt oppilaidensa eväslistalta keksit, makeutetut jogurtit, pullat ja muut leivonnaiset. Minusta se on loistojuttu! Kaikki tosin eivät ole open kanssa samaa mieltä. 

Komentelua ja sääntöjä vierastavat islantilaiset eivät purematta niele näitäkään ohjeita. Heillä kun on vähän sellainen meininki, että minähän muuten itse päätän mitä lapseni syö. Opettajapa ei kuitenkaan anna periksi. "Mansikkajogurtissa on paljon sokeria. Se on sama kuin karkkia söisi. En halua nähdä niitä lasten eväsbokseissa. Ystävällisin terveisin, opettaja." -tyylisiä viestejä tipahtelee säännöllisin väliajoin vanhempien sähköposteihin. Ope näyttää valinneen väsytystekniikan, sillä eväsviestien määrä ei ole vähentynyt sitten syyskuun. Ja onhan tässä lukuvuotta vielä neljä kuukautta jäljellä! 

Itse vedän opettajan valitsemalla linjalla. Helppoa ja nopeaa, mutta sellaista josta oikeasti saa pitkäkestoista energiaa. Toinen tärkeä kriteeri on säilyvyys. Eväsboksin sisällön pitää kestää aikaa ja tämä ihan siitä syystä, että evästarpeiden ostamista ei tarvitse miettiä kuin korkeintaan kerran viikossa. Perjantaisin muovirasiaan pakataan kuivattuja hedelmiä, muina arkipäivinä jokin pilkottu hedelmä tai vihannes ja näkkileipää juustolla ja voilla.


Koin nostalgisia hetkiä, kun Vaasan Leipomoiden meille kotiin lähettämät näkkileipäpaketit saapuivat perille. Maku on täsmälleen sama kuin ennenkin. Paksu ja ilmava, että leipä oikeasti rouskuu hampaissa. Päälipuolella on tarpeeksi isot rei'ät, joihin mahtuu juuri oikea määrä voita.

Omina koulunkäyntivuosinani tämä kotimainen täysjyväruisnäkkileipä tuli tutuksi: Vaasan Koulunäkkiä sai ottaa kouluruoan kanssa niin monta viipaletta kuin halusi. Laman jälkeen, siinä 1990-luvun alun ankeina vuosia, voinappeja sai yksi oppilas kuitenkin korkeintaan kaksi. Oma onneni oli, että osa luokkakavereista ei tykännyt syödä näkkärin kanssa voita. Ylimääräisiä voinappirasioita oli helppo diilata ruokalan pöytien välillä esimerkiksi matikanläksyjen vastauksia vastaan. 


Islantilaiskauppojen keksi- ja korppuhyllyjen sisältö vaihtelee hurjasti. Näkkärivalikoima on usein aika rajallinen, sillä täällä ei syödä näkkäriä samalla tavalla välipalana kuin Suomessa. Viime viikot  olen onnellisena rouskutellut menemään Koulunäkkiä ja esikoinen on saanut ottaa samasta paketista itselleen evääksi köylynähkiä, kuten hän leivän nimen paketista islantilaisittain ääntäen lukee.  Näkkileipä taipuu panostamalla ihan lounaaksikin. Si Modan Kaisa pyöräytti aika näyttävät näkkärit mm. kesäkurpitsasta, mozzarellasta ja kananmunista. Irene Naakka Mutsie-blogista teki lisukkeeksi  herkulliselta kuulostavan korianterisalsan. Ja täällä Malenami-blogissa näkkärijuttuja toisella kotimaisella.

Kysäisin muuten Insta Storyn puolella - en mitenkään johdattelevasti, hehe - että eikös niin ole, että voi kuuluu laittaa näkkärin kuoppapuolelle. Vain kolmannes oli kanssani samaa mietä. Kolmannes! En pysty mitenkään hyväksymään tätä äänestystulosta.

Tunnisteet: , ,