Kirjoitin syksyllä yhden kaikkien aikojen suosituimmista lehtijutuistani Ylelle. Työskentelen heille freelancerina eli teen silloin täl...

Sata joulutorttua turvakodille Islannissa

28.11.17 Satu Kommentteja: 5

Kirjoitin syksyllä yhden kaikkien aikojen suosituimmista lehtijutuistani Ylelle. Työskentelen heille freelancerina eli teen silloin tällöin uutisjuttuja Islannista Yleisradion ulkomaanuutisille. Se moneen kertaan luettu ja paljon jakoja saanut juttuni käsitteli Islannin nurjaa puolta: seksuaalirikoksia, naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa. Juttu oli tietysti kamala aiheensa takia, mutta se oli myös minulle itselleni hyvin tärkeä juttu.

Kaupallinen yhteistyö: Dronningholm ja Suomen Blogimedia


Islanti on useiden tilastojen valossa maailman parhaita paikkoja naisille asua. World Economic Forum on esimerkiksi nostanut Islannin ykköseksi maailman parhaana maana naisille jo kymmenen vuotta peräkkäin. Monien YK:n tilastojen valossa Islannissa asuu maailman onnellisimpia lapsia, täällä vanhempien suhde lapsiinsa on parhaita maailmassa. Ja monet uutiskanavat ovat Suomessakin viime aikoina uutisoineet siitä, kuinka islantilaiset nuoret - tytöt ja pojat - eivät enää käytä niin paljoa alkoholia ja huumeita kuin aikaisemmin.

Tässä kaikessa on kuitenkin semmoinen juttu, että paratiisejahan ei ole olemassa. Ei ole sellaista paikkaa, jossa ei olisi jonkinsortin sortoa, väkivaltaa tai väkivallan uhkaa. Osa ihmisistä on kansallisuudesta ja sijainnista riippumatta pihalla kuin lumiukko, osa sairaita ja osa ilkeitä (jonkin sortin sairautta ja pahaa oloa sekin on). Kun jotain pitää sortaa ja näyttää keskisormea, valikoituu uhriksi yleesä itseä heikompi. Harva uhittelee sellaiselle, jonka kokee itseään vahvemmaksi. 

Vaikka Islannissa ovat  muihin maailman maihin verrattuna monet asiat todella hyvin, täällä on varjonsa ja ongelmansa. Koska islantilaisilla on hellyyttävä tapa pitää itseään maailman parhaina asiassa kuin asiassa, heikoimmilla olevien tilanne on monille sokea piste. Kun kaikki toitottavat, miten hyvin meillä menee, on hankala kenenkään nähdä, että se "hyvin meillä menee" ei (tietenkään) koske kaikkia.


Ja nyt se otsikossa luvattu torttuasia: Hilloistaan tunnetulla Dronningholmilla on käynnissä Tähtitorttukampanja. Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi Dronningholm on nostanut esille yhdessä tekemisen ja yhteisen hyvän. Kampanjan ideana on ilahduttaa jotain itselle tärkeää tahoa ja leipoa heille 100 torttua. Minäkin halusin osallistua. Leivoin yhdessä ystäväni kanssa ja kohde oli yksi Islannin turvataloista.

En saa enkä edes halua kertoa, missä se turvatalo täällä Reykjavikissa sijaistee. En voi kertoa myöskään sen paikan tarkkaa nimeä, koska google ja googlen käännöspalvelu voisi auttaa paljastamaan paikan ihmiselle, jonka takia se ystäväni, jonka kanssa tortut leivoimme, joutuu itsekin nyt asumaan siellä turvatalossa lapsensa kanssa.

Ystävälläni on lapsi islantilaisen miehen kanssa. He erosivat ja hän suomalaisena äitinä ja hänen islanninsuomalainen pieni lapsi päättivät muuttaa Suomeen. Isä suhtautui siihen hyvin - olen itse ollut todistamassa tällaista keskustelua. Sitten kaikki muuttui ja isä haastoi ystäväni oikeuteen lapsikaappauksesta. Ystäväni ja hänen lapsensa pakkopalautettiin Islantiin loppukesästä. Siitä asti he ovat joutuneet uhan takia asumaan turvakodissa odottamassa paikallista oikeudenkäyntiä huoltajuudesta ja tapaamisoikeuksista, ja siinä koko prosessissa on kestänyt luvattoman kauan. Se on vieläkin kesken. Se on niin surullista, että joka kerta kun mietin tätä asiaa, vähän itken. Vaikka se en ole edes minä, mutta kun se on niin väärin. Ja sitäpaitsi se voisin ihan hyvin olla myös minä. 


Siellä turvakodissa asuu paljon naisia ja naisia lapsineen. Heistä moni on ulkomaalainen kuten minäkin ja ystäväni on: koska muita turvaverkkoja on vähän, on turvakoti ainoa paikka, jossa voi elää ja olla rauhassa. Yleensä naiset pakenevat sinne henkistä ja/tai fyysistä väkivaltaa, ja tekijänä on usein entinen puoliso.

Näistä naisista osa ei uskalla käydä talon ulkopuolella ilman vapaaehtoisia turvaajia. Osa naisista on asunut talon suojissa useita kuukausia. Nyt kun olen tutustunut turvakodin toimintaan ystäväni kokemusten kautta, katson Reykjavíkin katukuvaa hyvin uusin silmin. Kuvaava esimerkki viime viikolta. Olin kuopuksen kanssa leikkipuistossa keinumassa. Siellä oli nuori nainen parivuotiaan lapsena kanssa - ja heidän seurassaan kaksi ukonkörilästä, jotka eivät hetkeksikään poistuneet paria metriä kauemmaksi lapsesta ja äidistä. Aikaisemmin olisin ihmetellyt moista kokoonpanoa: mitä nuo vanhat partasuu-ukot tuota äitiä ja lasta oikein kyttäävät. Nyt tiedän, että ne miehet olivat vapaaehtoisia turvaajia, jotka tulevat turvakodissa asuvien äitien ja lasten turvaksi ulos. Entisten puolisojen tai muiden vihaa pitävien ihmisten hyökkäyksiä näitä turvakodeissa asuvia kohtaan tapahtuu täälläkin. Joillekin ainoa tapa liikkua turvallisesti ulkona vaikkapa leikkipuistossa on mennä sinne yhdessä isokokoisten köriläiden kanssa.


Yritämme tavata ystäväni kanssa niin usein kuin mahdollista. Käymme yhdessä ulkona leikkimässä lastemme kanssa, lounaalla, hoitamassa asioita ja ihan vain hengailemassa. Tapaamme aivan liian harvoin ja syyhän siihen on minä ja omat "kiireeni", jotka vetävät etenkin näin joulun ja vuoden lopun lähestyesssä suuntaan ja toiseen. 

Siksi ajatus yhteisestä leipomishetkestä tuli juuri oikeaan aikaan. On mukavaa tehdä asioita yhdessä ja siinä leipoessa on rauhallista aikaa jutella ihan mistä vain.

Toin Suomesta mukanani torttutaikinat ja Dronningholmin hillot ja ryhdyimme leipomishommiin. Teimme luumuhillo- ja omenakanelihillotäytteisiä perinteisiä joulutorttuja. (Ihan sivutarinana pakko mainita, että voi jösses niistä omenakanelihillotäytteisistä tortuista tuli hyviä! Aivan mahtava vaihtoehto perinteiselle luumutortulle!!) Siinä väkerrellessä ehdimme jutella paljosta: turvatalosta, meneillään olevasta tilanteesta, muista kuulumisista, politiikasta, kirjailijuudesta, kirjoista ja lähenevästä joulusta. Tuntuu tosi pahalta, että ystäväni tuskin pääsee lapsensa kanssa jouluksi kotiin. He luultavasti joutuvat monista byrokratiasyistä ja tapauksen tahallisesta venyttämisestä johtuen viettämään näissä olosuhteissa vielä jonkun aikaa.


Leivoimme tortut ja veimme ne yhdessä turvatalolle. Talon naiset ja lapset saivat tutustua suomalaiseen perinnejouluherkkuun, ja oli hauska kuulla, että luumuhilloakaan ei juuri vierastettu, vaikka se täällä päin Pohjois-Eurooppaa ei kovin yleinen juttu olekaan. Torttutarjotin tyhjeni saman päivän aikana. 

Tällä kertaa blogissani ei turvallisuus- ja anonymiteettisyistä ole kuin kuvia tortuista, mutta ilahduttavia ja ihania kuvia torttutalkoista ja torttujen saajista löytyy ainakin Muita ihania -blogista ja Si Modan tontilta. Kannattaa kurkata, joulumieli on taattu :-)

Kenet sinä haluaisit yllättää ja kenelle haluaisit jakaa iloa näin joulun alla? Dronningholmin sivuilla on kilpailu, jonne voi osallistua omalla torttuyllätyksellä Insta-kuvan muodossa. Palkinnoksi arvotaan joka viikko Dronningholmin joulutuotteita. Joulu ei ole kaikille joka kerta helppoa aikaa, joillekin ei koskaan. Yritetään me kaikki siksi muistaa, että pienikin teko johonkin yllättävään ja itselle uuteen suuntaan voi merkita jollekin tosi paljon. Se voi olla tämä torttuhaaste tai jotain ihan muuta.

5 kommenttia:

  1. Tästä kirjoituksesta tuli yhtä aikaa lämmin mieli ja roska silmään. Ja tortunnälkä ulkosuomalaiselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sittenhän se meni ihan nappiin ;) Kiitos ihanasta kommentista!

      Poista
  2. On tärkeää että ihmisellä on turvallinen olo ja tabut taikka tabuina olleet asiat nostetaan julkisuuteen. Tekstiä lukiessa silmät vetistyivät ja lopussa hymyilytti hieman, jätti hyvän olon :)

    VastaaPoista
  3. Ihana tapa ilahduttaa! Olit tärkeällä asialla.

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?