Maailmankaikkeuteni tarvitsee nyt suklaalakritsia

Tänään oli pakko leipoa jännityskarkkeja! Ne ovat siis sellaisia, joita tulee tehtyä, kun pitää saada ajatukset johdateltua jonnekin muualle. Tarve juuri nyt on olennainen. Kustannustoimittajani nimittäin lupasi, että hän laittaisi ensimmäiset kommentit käsikirjoituksesta minulle tämän viikon keskiviikkona. Huh.


Tiedän, että kirjoitettavaa ja korjattavaa on vielä reilusti. Tämä on kymmenes julkaisemani kirja, ja aina prosessi etenee samalla tavalla: hissipuhe-synopsis-aikataulu-raakakäsis-ekat kommentit kustantamosta-lopullinen käsis-käsiksen toimitustyö kustantamossa-pieniä korjauksia ja viilauksia ja palautus-taiton oikoluku.

Mutta silti aina vähän jännittää, että miltäköhän se aikaansannokseni on mahtanut näyttää. Olisi kamalaa tehdä poskettoman huono kirja, mutta ainahan se mahdollisuus on kuitenkin olemassa. Onneksi on portinvartijoita, joilla punakynä ja wordin track changes -työkalu.


Juuri se kohta, jossa saa ensimmäiset kommentit tekeleestään, jännittää eniten. Ihan joka kerta. Se on vähän samanlainen kuin se se hetki ennen jännittävää palaveria, esiintymistä tai urheilusuoritusta. Kaamea solmu vatsassa, mutta sitten kun homman saa vauhtiin, kauhu muuttuu energiaa tuottavaksi tekemiseksi.

Yritän aidata kauhua leipomalla. Huomasin, että meillä on jääkaapissa aivan liikaa taateleita. Olen varmaan raahannut niitä kotiin, koska ovat olleet tarjouksessa. Emmekä me nyt niitä noin paljoa salaatin sekaan laita. Niinpä lähdin käymään ruokakaupassa ja nappasin leipomustarvikehyllyltä kärryyn pieniä lakritsirakeita. Kotona kaivoin taateleista kivet, pyöritin taatelit kattilassa sulattamassani suklaassa ja pyöritin suklaataatelit lakunpalasissa.


Ei ehkä maailman kaunein leipomus, mutta ihan törkeän hyvää! Niin, eikä vatsa enää särje jännityksestä vaan kilosta taateli-lakritsi-suklaaherkkuja. Haha.

Tunnisteet: