Kaksikielisen perheen suurin haaste

Mikä on kaksikielisen perheen arjessa vaivalloisinta? Se ei ole jatkuva kahteen kertaan selittämisen tarve. Lapset kyllä puhuvat molempia kieliä, mutta puolisoni ei.  Kohteliaisuus- ja ihan käytännön syistäkin jotkut minun ja lasten käymistä keskusteluista pitää käydä kahteen kertaan, että isäkin tietää, mistä on kyse.

Se ei oikeastaan haittaa. Tuleepa itsellekin selväksi kaikki asiat ja ne muistaa paremmin, kun kahteen kertaan toistetaan. 


Siihen, että minä ilmaisen itseäni islanniksi aina vähän vajaammin kuin syntyperäinen islantilainen, olen tottunut jo aikoja sitten. Itsetuntoni kestää sen jo, että olen isommassa porukassa se vähän hidas ja lapsekkaasti puhuva. Paljo välii. Sukukokoukset ja sukujuhlat eivät jännitä enää yhtään, pysyn jo kartalla siitä kuka on kukakin, ja pystyn juttelemaan kaikkien kanssa ainakin jostain.

Kaksikieliseen parisuhteeseenkin olemme molemmat tottuneet. Kahdenkeskeinen viestintä on löytänyt yhteisten vuosien saatossa omat muotonsa, vaikka kaikkia sanoja en aina muistaisikaan. 

Minulle vaivalloisin ja itseäni eniten harmittava asia liittyy niinkin arkiseen asiaan kuin uutisiin ja päivittäisiin kuulumisiin.

Selaan joka päivä sekä suomalaiset että islantilaiset uutissivustot ja keskeisimmistä jutuista Twitterissä ja Facebookissa käytävää keskustelua. Islanninkielisistä uutisista ja tapahtumista juttelemme puolison kanssa päivittäin, koska me molemmat seuraamme niitä aktiivisesti ja elämme  yhdessä tätä täkäläistä arkea. Jos Islannissa on tapahtunut jotain merkittäävää, yllättävää, surullista tai omituista, käsittelemme niitä aiheita yhdessä.

Vaikka asun täällä, minua kyllä edelleen todella paljon kiinnostaa myös se, mitä Suomessa tapahtuu. Puolisoni ei kielitaitonsa puolesta voi juuri seurata suomalaisia uutisia. Ei Islannistakaan tehdä kunnollisia uutisia englanniksi - ilman islanninkielen taitoa ei voi käsittää, mitä tässä maassa oikeasti tapahtuu. Täsmälleen sama koskee Suomea: jos ei osaa suomea, on todella vaikeaa seurata päivittäisiä uutisia, äänensävyjä ja puheenaiheita. 

Tässä tulee se kohta, jossa jään usein yksin.

Olisi niin ihanaa jatkaa kotona niiden aiheiden keskustelua, joihin olen päivän mittaan osallistunut virtuaalisesti. Mutta yritä nyt selittää islantilaiselle miehelle suomalaisen isänpäivän merkitystä ja lähimmäisenpäivästä noussutta somemyrksyä. Ei noita asioita ihan kahdella lauseella selitetä. Tai sotea, Jari Aarnion oikeudenkäyntiä tai Finlandia-ehdokkaista käytävää keskustelua. 

Jos tulee eteen sellainen asia, josta tulee hirvittävän paha olo, sitä oloa haluaisi keventää jakamalla se toisen kanssa. Yksi tällainen tilanne oli tällä viikolla. Olisin halunnut jotenkin käsitellä kotona sitä kammottavaa Porvoossa tapahtunutta rikosta, mutta minä en vain pystynyt alkaa omin sanoin selittää juurta jaksaen, mitä on tapahtunut ja missä. Olisin halunnut, että me olisimme aamulla lukeneet samat uutiset ja sitten puhuneet niistä. Haluaisin, että meillä olisi yhteinen tietopohja meidän molempien elämiin liittyvistä ajankohtaisista asioista, jotta niitä voisi yhdessä käsitellä. 

Mutta ei meillä ihan joka asiaan ole. Tähän kaksikieliseen ja kahden kotimaan perheessä elämiseen liittyy hetkittäin tiettyä yksinäisyyttä. Se pitää vain hyväksyä. 

Tunnisteet: ,