Tänään oli teatteri-ilta. Se tapahtui vähän puoliyllättäen, mutta joskus juuri sellaiset suunnittelemattomat jutut ovat niitä parhaita.  ...

Ilta teatterissa

21.11.17 Satu Kommentteja: 5

Tänään oli teatteri-ilta. Se tapahtui vähän puoliyllättäen, mutta joskus juuri sellaiset suunnittelemattomat jutut ovat niitä parhaita. 


Tulin Helsinkiin tosi lyhyelle työmatkalle. Ehdin olla tällä kertaa kaupungissa vain pari päivää. Siinä ehtii sovitut palaverit ja viimeistellä Hannen kanssa Unelmaduunarit-podcastin ensimmäisen tuotantokauden juttuja. Pikkuisen ehdin Helsinkiäkin kurkata.

Päivän töiden jälkeen tänään illalla minun olisi periaatteessa pitänyt istua koneen ääressä hotellihuoneessani. Pitäisi viimeistellä Kodinonnen käsistä. Aikaa on vielä pari viikkoa, mutta hommaa on aika paljon. Työsähköpostissa on kaikennäköistä pyyntöä ja asiaa, joita pitäisi edistää, arkistoida ja viimeistellä. Verottajaltakin oli tullut joku selvityspyyntö. Forwardoin sen kirjanpitäjälle, koska islanninkielinen virkamieskieli on niin kapulaa, että saan siitä päänsäryn.

Sen yhden meilin forwardoinnin lisäksi en sitten muuta tehnytkään. Päätin, että iha sama! Tänään halusin pitää omaan vapaaillan. Helsinki, marraskuu ja hetki omaa aikaa. En avannut työmeiliä, enkä ehdistänyt mitään.

Mitähän sitten? Urheilla en jaksanut, koska herätys aamuneljältä tuntui vieläkin väsymyksenä koko kropassa. Unta en kuitenkaan vielä seitsemän aikaan saisi. Elokuviin? Tai vielä parempaa: teatteriin? No todellakin!

Muistan jonkun tänä syksynä kehuneen Teatteri Avoimien Ovien Erottaja 1917-1918 -näytelmää. Loppuunmyytyyn näytökseen tälle illalle oli tullut pari peruutuslippua ja ostin niistä aamulla itselleni toisen. Suomenkielinen teatteri on ihanaa balsamia ulkosuomalaisen sielulle. On rajaton ilo katsoa, kuunnella ja kokea suomenkielistä kulttuuria. Minulla oli kaiken lisäksi tästä teatterista erityisen lämpimiä muistoja. Kävin opiskeluaikoina Avoimissa Ovissa katsomassa useampiakin näytelmiä, kun teatteri vielä sijaitsi Töölössä. Nykyään teatterin tilat ovat Erottajalla.


En ole nähnyt tässä teatterissa yhtäkään kylmäksi jättävää näytelmää. Jokainen kerta olen poistunut salista suurten tunnemyrskyjen saattelemana. Erityisen hyvin mieleeni jäi monen vuoden takaa näytelmä Täällä Pohjantähden alla, joka oli rakennettu trilogian naisnäkökulmasta. Se toi minulle täysin uuden ja ravistelevan näkökulman tuohon teokseen. 

Tämäniltaiseen näytelmään olin valmistautunut. Odotin tältä Suomen sisällissotaan sijoittuvalta näytelmältä tuskaa ja surua, ja sitä kyllä sainkin. Mutta sain myös tärkeän muistutuksen siitä, kuinka lähellä ajallisesti ja toisaalta myös edelleen läsnä nuo aiheet edelleenkin ovat. Ajatella, että tuosta tavattoman synkästä, rankasta ja ahdistavasta ajanjaksosta Suomen historiassa on kulunut vasta sata vuotta. 


Ja ajatella, kuinka ajankohtaisia nuo kaikki aiheet edelleen ovat. Kuinka kaikkien päämäärä kiistan alussa on alunperin hyvä. Halutaan tehdä muutosta ja saavuuttaa sitä. Kuinka minä olen oikeassa, mutta nuo muut eivät. Vihapuhe ei aina jää siihen puheeseen. Syntyy eripuraa, sitten huudetaan, tapellaan - ja lopulta ammutaan. Viha, väkivalta ja sorto alkaa yleensä siitä, kun jotain ihmisryhmää aletaan nähdä toisena, alempana ja syyllisenä. Harakka ei ole lintu ja piika ei ole ihminen. Nuo näytelmän sanat jäivät esityksen jälkeen kaikumaan mieleni tiloihin ja kuuluvat siellä varmasti vielä pitkän aikaa.


Heini Tolan ohjaama ja tositarinoihin perustuva Erottaja 1917-1918 oli kamala, erinomaisella tavalla. Pienellä teatteriporukalla oli tehty suuri, hieno työ. Pääroleissa ollut punainen pariskunta Miika Laakso ja Maija Andersson raapivat tiensä ainakin tämän katsojan ihon alle. Valkoisten puolella ollutta ylimielistä rehtorismiestä näytteli pistävän hyvin Jukka Pitkänen. Tämän näytelmän jälkeen olen entistä vahvemmin sitä mieltä, että Teatteri Avoimissa Ovissa tehdään todella hyvää teatteria.

Suosittelen! Käykää ihmiset teatterissa, se on kamalaa ja ihanaa.   

Kolme alinta kuvaa: Teatteri Avoimet Ovet, kuvaaja Mitro Härkönen

5 kommenttia:

  1. Kiitos tästä! Vihdoin mä tiedän, minkä elämyksen annan puolisolle joululahjaksi ☺️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jibbii! kiitos!! saaja arvostaa varmasti!

      Poista
  2. Kiitos hyvästä vinkistä! Vielä kun on pieneltä paikkakunnalta kotoisin niin tietää, ettei kansalaissodan luokkajako käytännössä ollut poistunut ensimmäisen 60 vuoden aikana. Oli tarkkaa missä urheiltiin, missä käytiin koulua jne. Kavereita meillä ei sentään enää katsottu puoluekirjan mukaan. Mutta sitäkin varmasti tapahtui. Ja kyllä täällä isommassakin kaupungissa on kaikenlaista erottelua. Muistan, etteivät omat lapseni kelvanneet kaveriksi pojalle, kun asuimme kaupungin vuokratalossa, mutta sitten yhtäkkiä, kun muutimme, pojista tuli hyviä kavereita. Ja koko tätä suomalaista yhteiskuntaa ollaan ajamassa jälleen tuohon voimakkaaseen luokkayhteiskuntaan. Piikoja ei enää ole, mutta muut pienipalkkaiset ovat jo menettäneet ihmisarvonsa. Kuten myös maahanmuuttajat. Vain raha on se, jolla on merkitystä ja se huutaa kovimmin, jolla sitä on eniten. Minusta jokaisen pitäisi käydä katsomassa tämä näytelmä. Emme tarvitse toista sisällissotaa, jossa veli käy veljeä vastaan.
    Pahoittelen tekstiäni, mutta tämä on asia, jota en hyväksy nykyä-yhteiskunnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari perusteellisesta kommentista, se oli tosi hyvä! Näytelmän katsominen herätti paljon samantyylisiä ajatuksia uudestaan omassakin mielessäni. Koska niin Suomessa, kuin muuallakin maailmassa, vihapuhe ja toisia ihmisiä alaspäin katsominen aiheuttaa niin paljon pahaa ja synnyttää lisää vihaa, joka aiheuttaa lisää pahaa.

      Muistan kuinka siskoni kerran kertoi mieleenpainuvan jutun (hän on asunut niin pitkään ulkomailla "omituisissa" kohteissa, että näitä juttuja riittää) hänen Delhin vuokra-asuntonsa siivoojasta/ruoanlaittajasta. Tämä kodinhoitaja oli osa vuokra-asunnon pakettia, siskoni ei siis ollut häntä palkannut. Siskoni paikallinen kämppäkaveri ei puhunut koskaan kodinhoitajalle ystävällisesti, vaan piti tätä alempiarvoisena. Siskoni taas halusi toimia toisin. Hän vei kodinhoitajalle tuliaisia tullessaan työmatkalta kotiin, maksoi ylimääräistä ja kyseli kuulumisia ja hänen perheensä kuulumisia.

      Monilta ekspateilta kuulee sitä juttua, kuinka paikallisen palvelusväen, siis siivoojien, puutarhurien, ruoanlaittajien ja lastenhoitajien kanssa ei kuulu tulla liian läheiseksi, koska se tuntuu näistä ihmisistä epämukavilta, kun ollaan liian tuttavallisia.

      Siskoni näytti tämän väitteen vääräksi. Hänestä ja kodinhoitajasta tuli läheisiä ja hän oli hyvin iloinen heidän yhteisistä keskusteluista ja pienistä huomionosoituksista kuten tuliaisista.

      Poista
    2. Todella hyvä, omakokemuksellinen teksti nykypäivän luokkayhteiskunnasta. Varmasti tarpeellinen ja tunteita herättävä näytelmä.

      Poista

Mitä tuumaat?