Kun iltaisin kävelin kaupungilla

Tänään aamulla heräsin muistoihin, jotka veivät parinkymmenen vuoden taakse. Ajattelin käydä kertomassa niistä tänne teille heti, etteivät vain unohdu.

Olin nuorena aikuisena aika epävarma. En ollut ihan varma, mitä tästä koko elämästä loppujen lopuksi tulee. Kävin kouluja, opiskelin paljonkin, oli kavereita ja ystäviäkin, mutta silti olo tuntui irralliselta ja ulkopuoliselta. 


Se tunne konkretisoitui kävellessäni ulkona kaupungilla. Muistan kuinka katselin kerrostalojen ikkunoista pimeään kaupunki-iltaan purkautuvia valokiiloja ja mietin, että noissa asunnoissa asuvilla ihmisillä mahtaa olla tosi mukava ja hauska elämä.

Yksi ilta on jostain syystä jäänyt erityisesti mieleen, vaikka silloin ei tapahtunut edes mitään kovin erityistä. Ostin läheisestä S-marketista tuoretta basilikaa ja oreganoa. Olin siellä kaupassa tosi iloinen siitä, että minullakin on nyt vihdoin näitä ruukkuyrttejä, joita kohta kasvattelen pienen opiskelijakämppäni ikkunalaudalla. Kotiin tultuani ostos tuntui kuitenkin ihan turhalta. Mitä helvettiä minä näillä teen? Tungin rehut jääkaappiin. Ja katselin sieltä Sörnäisten sydämestä oman ikkunani läpi pihan toisella puolella olevia naapuritaloja, joiden asunnoissa paloi valot  ja näytti olevan ruukkuyrttejä ikkunalaudalla. Omani jäätyivät harmaiksi siellä jääkaapin ylähyllyllä pakastelokeron alla.

Se oli kummallista aikaa se.

Mitä enemmän vuosia on kulunut, sitä helpommaksi ja mukavammaksi elämä on noin keskimäärin käynyt. Vanheneminen tuntuu upealta. Rypyt syvenee ja vastoinkäymisen kuopat ovat eri mittakaavassa kuin aikaisemmin, mutta toisaalta jousituskin on nyt hirveän paljon parempi. Jos voisin yhden jutun sanoa tuonne vajaan 20 vuoden taakse, sanoisin sen, että kaikki kyllä järjestyy. Tulee vielä ilta, jolloin kävelet kaupungilla ja katselet valokiiloja, mutta et enää kaihoten ajattele, kuinka mahtavaa elämää noiden verhojen takana on. Olosi ei tunnu enää irtonaiselta vaan juurtuneelta. Oma paikkasi on löytynyt ja iltakävelyllä mielessäsi käy korkeintaan ajatus siitä, että oman keittiön ikkunat ovat muuten saakelin kuraiset. Milloinkohan ne ehtisi pestä.

Olisin ajatellut pidempäänkin, mutta lapset heräsivät ja oli aika lähteä laittamaan aamiaista.

Tunnisteet: