Kaveri linkkasi Facebookissa artikkeliin, jossa sivuttiin kaksikielisyyttä koskevaa tutkimusta. Jäin lukemaan, tietysti. On nimittäin muut...

Kaksikielisyys on aivoille vitamiinia

18.10.17 Satu Kommentteja: 8

Kaveri linkkasi Facebookissa artikkeliin, jossa sivuttiin kaksikielisyyttä koskevaa tutkimusta. Jäin lukemaan, tietysti. On nimittäin muutama juttutyyppi, jonka kahlaan aina läpi. Islantia käsittelevät matkajutut, tasa-arvoista vanhemmuutta koskevat jutut ja sitten nämä kaksikielisyyttä koskevat jutut. Jos ei ole aikaa lukea koko artikkelia, vilkaisen ainakin otsikon ja pari ensimmäistä kappaletta.


Kaksikielisyysasiat ovat tulleet minulle lasten syntymän jälkeen tärkeäksi. Vaikka asummekin täällä Islannissa, jossa päiväkodit ja koulut käydään islanniksi ja melkein kaikki lasten ympärillä puhuvat islantia, olen pitänyt tärkeänä tehtävänäni opettaa lapsille suomea pitää yllä heidän suomen kielen taitoaan. 

Käytännössä se tarkoittaa sitä, että minä puhun heille aina suomea, vaikka he vastaisivat islanniksi. Seitsemänvuotias vastaa minulle aina suomeksi ja suomeksi käymme kaikki kahdenväliset keskustelut. Jos hänellä on kavereita kylässä tai olemme muuten sellaisessa tilanteessa, jossa ei ole kohteliasta sulkea muita keskustelun ulkopuolelle, puhumme islantia, vaikka se minusta vähän oudolta tuntuukin. Esikoinen käy myös Suomi-koulua, joka kokoontuu pari kertaa kuukaudessa. 

Kaksivuotiaasta kuopuksesta on lähtenyt ääntä siitä asti kun se oppi syntymisen jälkeen hengittämään. Hän paitsi puhuu kovaa, hän puhuu paljon. Pätkä pälättää siihen malliin, että olen useampaan otteeseen saanut kysymyksiä, että onko hän muka vasta kaksi. No onhan se, mutta puhuu kuin puhelinmyyjä. Muutaman virkkeen kokoiset tarinat, lastenlaulut kaikkine säkeistöineen ja kadunnimet tulevat ilman taukoja. Mörssärin muistikin on ihan hassun hyvä: tyyppi muistaa kaikkien tarhakavereidensa (heitä on 14) nimet, kaikkien päiväkodin opettajien ja sijaisten nimet ja kaikkien päiväkodien osastojen nimet. Siis myös ne, joita ei itse ole vielä käynyt.

Meillä on kotona yksi parikymmensivuinen kuvakirja, jossa on kissoja. Joka sivulla on vähän erinäköinen kissa ja kissalla nimi. Kissakirjan lukeminen tarkoittaa sitä, että minä avaan sivuja ja mörssäri näyttää sormella kaikki kissat läpi ja kertoo niiden nimet. En ymmärrä, miten se on voinut oppia ne ulkoa. 

Joten ei siis ihme, että verbaalisella tyypillä myös suomen kieli on yllättävän kehittynyt. Hän usein tosin vielä vastaa minulle islanniksi, vaikka ymmärtää suomeksi. 

Kaksikielisyyden ylläpitäminen ei ole oikeastaan vaatinut sen kummempia vaivannäköjä. Olen vain alusta asti puhunut heille suomea, lukenut suomenkielisiä kirjoja ja antanut katsoa suomeksi puhuttuja dvd-leffoja ja youtube-pätkiä: pikkukakkosta, teletappeja, muumeja,  annelia ja onnelia ja kissojen valtakuntaa. Toki se on auttanut, että oleskelemme silloin tällöin tyttöporukalla Suomessa suomea puhuen ja kuunnellen. Mutta helppoa tämä on silti ollut. Minun on siis vaikea saada sovitettua päälleni minkään moista ahkeruusviittaa: kyllä se toinen kieli on tullut molemmille kuin itsestään ilman hampaiden kiristelyä ja puurtamista.


Se tutkimus, johon alussa viittasin! Siinä nousi ilmi muutama hauska yksityiskohta kaksikielisyyden vaikutuksista ihmisen mieleen.

Lasten kaksikielisyys on minulle tärkeää jo ihan itsekkäistä syistä: haluan, että ne osaavat minunkin kieleni. Haluan myös, että he pystyvät keskustelemaan minun sukulaisteni kanssa, koska he eivät puhu islantia eivätkä lapset toisaalta osaa vielä moneen vuoteen englantia niin hyvin, että voisivat käydä keskusteluja.

Mutta onpa siitä näköjään kaikkea muutakin hyötyä. Kaksikielinen vaihtaa käyttämäänsä kieltä monta kertaa päivän aikana välillä tietoisesti mutta välillä myös ihan ajatuksissaan. Koska eri kielillä asiat koetaan eri tavalla, aivot joutuvat mukautumaan uusiin tilanteisiin ja ajattelutapoihin useita kertoja päivän aikana. Kun suomeksi vaikka sanotaan, että kestää hetken, sanotaan aika usein "se vie vähän aikaa". Islanniksi sama ilmaistaan useimmmiten "se vie lyhyen ajan". Toisessa kielessä hetki aikaa mitataan useimmiten pituutena, toisessa tilavuutena. Erot voivat olla pieniä, mutta ne pistävät aivot hahmottamaan asioita eri tavalla useita kertoja päivän aikana. Aivojumpasta taas on monenlaista hyötyä. Tutkimustuloksissa nousi esiin mm. seuraavat imartelevat havainnot:


- Kun ajatukset eivät junnaa aina samassa asennossa vaan osaa vaihtaa ajattelutapaa, on myös helpompaa asettua toisen ihmisen asemaan. (Tästä on omakohtaista kokemusta esikoisen kohdalla. Hänen luokanopettajansa kertoi meille syksyllä, että kun luokalle saapui yksi islantia vielä aika huonosti puhuva maahanmuuttaja, hän laittoi lapsen istumaan meidän lapsemme viereen, koska tällä riittää kärsvällisyys ja ymmärrys auttaa luokkakaveriaan islanninkielisten sanojen opettelussa. Hieno juttu!)
- Koska aivot käyvät kieltä vaihtaessa jatkuvasti kierroksilla, kaksikieliset oppivat ajattelemaan nopeammin. Kaksikielinen kuulemma multitaskaa helpommin kuin yksikielinen. 
- Päivittäinen vaihtelu kielestä toiseen lisää henkistä hyvinvointia. 

Jep. On se hyvä, että on tullut saatua itseään viisaampia lapsia. 

8 kommenttia:

  1. Mitään kokemusta kaksikielisyydestä minulla ei ole, mutta uskon, että jos säännöllisesti puhuu lapsille omaa kieltään niin siinä sen oppii liikoja opettamatta. Meillähän esikoinen on käynyt IB-lukion ja nyt opiskellut englannin kielellä, niin tuntuu, että hänestäkin on tullut jo lähes kaksikielinen. Suomea taitaa puhua vain virallisissa tilanteissa ja perheen kanssa.

    VastaaPoista
  2. Kiva kirjoitus! Mä oon kokenut kaksikielisyyteen opettamisen myös helppona. Pelkkä puhuminen ja lukeminen ovat hyvin riittäneet. Eikä se, että joudutaan joskus kuvaamissasi tilanteissa puhumaan muutakin, ole sekoittanut ollenkaan. Jos joku menee sekaisin, niin ennemminkin minä kuin lapsi. Meillä tosin 3-vuotiaana lapsi joutui opettelemaan kolmanneksi koulukielen, kun muutettiin maasta toiseen. 6-vuotiaana tuli lisäksi meidän työkieli työkavereiden lasten kanssa olemisen avulla, ja pian sen jälkeen alkoikin myös paikallisen vieraan kielen opetus ja sitten hän valitsi yläkoulussa vielä valinnaisen kielen pääaineekseen. Oppiminen on niin helppoa, että kateeksi käy. Vaikka itsekin puhun montaa kieltä, en ikinä saavuta samanlaista natiivitasoa kuin lapsi on saavuttanut noissa kaikissa kielissä. Hauska on seurata lennossa tapahtuvaa kielenvaihtoa ja lapsen omaa iloa siitä, että pystyy kaikkien kanssa juttelemaan vaivattomasti. Tämä on ehdomasti antanut enemmän kuin mitä se on ottanut.
    Terkuin: Minna

    VastaaPoista
  3. Ehkä mörssäri ei muista kissoja ulkoa vaan lukee ne :)

    VastaaPoista
  4. Oletko ajatellut, että opetat lapset myös lukemaan ja kirjoittamaan suomeksi? Suomihan on monella tapaa helppo kieli, kun sanat kirjoitetaan niin kuin ne lausutaan, mutta ainakin meidän norjalaiselle lapselle esim. kaksoiskonsonantit on ihan ylivoimaisen vaikeita, kun niiden logiikka on norjassa ihan toinen kuin suomessa. Eli miten "täydellistä" kielitaitoa toivot lapsillesi?

    VastaaPoista
  5. Mainostan täälläkin Kulkuri-verkkokoulua, joka on ihan loistava! Kannattaa tutustua, jos kaipaa Suomen kielen oppimiseen tukea.

    VastaaPoista
  6. Itse kasvoin kaksikielisenä Suomessa, eikä se ikinä mikään sen kummempi juttu ollut minulle. Eikä myöskään kaksikielisille ystävilleni. Siinä ne molemmat kielet tuli opittua ilman ongelmia.

    Nyt asun ulkomailla ja olen puhunut lapselleni alusta alkaen suomea. Ensimmäiset kolme vuotta hän puhui selvästi paremmin suomea kuin saksaa. Jossain vaiheessa tilanne muuttui ihan itsestään ja nykyään (lapsi 8 v) suomen kieli on aika heikko. Olen aina puhunut suomea (paitsi sosiaalisissa tilanteissa kohteliaisuussyistä), lapsi katsonut suomenkielisiä elokuvia, ollaan luettu suomenkielisiä kirjoja. Siitä huolimatta lapsi vastaa lähinnä saksaksi, Suomessa ollessamme hän tosin puhuu suomea. Tosin aika kankeaa :-)

    En tiedä mistä se johtuu? Varsinkin kun itse olen kasvanut kaksikielisessä ympäristössä, en ymmärrä tätä yhden kielen selvää suosimista. Mutta okei, hän ymmärtää kaiken ja osaa ilmaista itseään ja käydä jonkin tasoista keskustelua suomeksi. Ehkä sen pitää riittää. Toistaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun kannattaisi ehkä "vaatia", että lapsi vastaa suomeksi sinulle. Aina kun hän yrittää vastata muulla kielellä, olet kuin et ymmärtäisi. :) Hieman ilkeää tiedän, mutta sillä tavoin kielitaito pysyy ja paranee paremmin.

      Poista
  7. "En tiedä mistä se johtuu?"

    Johtuu mistä johtuu, niin lohduttaudu sillä, että lapsesi on jo saanut aivoihinsa mallit suomen äännejärjestelmästä ja muista perusteista. Jos hänen joskus tarvitsee opetella kieli, se käy paljon helpommin kuin muilta aikuisilta, joilta lapsuuden kokemus puuttuu.

    Itse vetäisin kaksikielisyyden vaalimisessa rajan siihen, että kannustaa kannattaa, mutta ei pakottaa.

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?