Vietämme aika ison osan elämästämme töissä. En varmasti ole ainoa, jolle työn sisältö ja sen työn tekemisestä kumpuavat fiilikset, työka...

Unelmaduunarit: onnellisena töissä

29.10.17 Satu Kommentteja: 0

Vietämme aika ison osan elämästämme töissä. En varmasti ole ainoa, jolle työn sisältö ja sen työn tekemisestä kumpuavat fiilikset, työkaverit ja työympäristö ovat osa palkkaa. Rahan lisäksi aika monen muunkin asian pitää naksahtaa kohdalleen, että työstään voi nauttia. Ja siitä me puhumme tänään podcastissamme.


Tottakai töiden teko on välillä hanurista. Joskus väsyttää julmetusti ja hommat takkuilevat. Mutta se on ihan ookoo. On ihan normaalia olla sopivasti rasittunut.

Aika kuvaavaa itse asiassa on se, että intohimoa tarkoittava englanninkielinen sana passion on peräisin latinankielisestä sanasta pati, joka tarkoittaa kärsimystä ja jaksamista. Omien toiveiden ja suunnitelmien toteuttaminen on joskus sellaista, jonka puolesta on oltava valmis vähän kärsimäänkin. Aikaa vievä työ voi olla kuluttavaa mutta silti hauskaa. Työn suuri määrä ei välttämättä ole ongelma, jos työ itsessään inspiroi. Ongelmaksi työtaakka koituu sitten, kun työnteko vie enemmän voimia kuin antaa.  Silloin tilanne vaatii muutosta. 

Juttelemme tämän päivän podcast-jaksossa työmarkkinaosaaja Maria Löfgrenin kanssa (hän on työskennellyt mm. Akavalla, nykyään JUKOssa). Marian työnä on parantaa suomalaisten työelämää. Pyysimme Mariaa valaisemaan reittejä onnellisempaan työelämään. Miten tehdä työpäivästä mukavampi? Keskustelimme myös omista työtaakoistamme ja rasittumisen paikoista. Hauskoissakin hommissa voi väsähtää ja se voi tapahtua aivan kenelle tahansa - myös työhyvinvointiasioiden asiantuntijalle itselleen. Podcastissa Maria kertoo, kuinka hän itse toipui työuupumuksesta ja Hanne jakaa omat kokemuksensa. Minä pohdin omaa suhdettani työntekoon ja siihen, mikä minulle on töissä tärkeää ja mikä taas tuntuu raskaalta. Erittäin tärkeitä asioita ihan kaikille, joten klikkaapa linjoille, olemme valmiina!




Jos haluat jättää palautetta, aihetoiveita tai muuten vain avautua, voit toki jättää viestejä tänne bloginkin puolelle, mutta meillä on Unelmaduunareille myös oma Facebook-sivu, josta löytyy kootusti kaikki podcastiimme liittyvät jutut ja päivitykset.

Ehkä kiinnostuit myös näistä: 

Aikaisemmat jaksot:

0 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kun tänään kolahti postiluukku, yksi pitkään to do -listallani roikkunut asia tuli suoritetuksi. Sain Islannin kansalaisuuden - saan äänes...

Sinulle on postia!

27.10.17 Satu Kommentteja: 14

Kun tänään kolahti postiluukku, yksi pitkään to do -listallani roikkunut asia tuli suoritetuksi. Sain Islannin kansalaisuuden - saan äänestää! Iik! Mahtavaa! Upeaa! Rakastan!! Ihan itseänikin hämmästyttää kuinka onnelliseksi tästä kirjeestä tulin.

Meni vähän viime tippaan. Vaalit ovat nimittäin jo huomenna.


Tämän äänestysoikeuden takia minä kansalaisuutta ylipäätään edes hain. Olen asunut täällä vuosikymmenen, tehnyt töitä, saanut lapsia, mennyt naikkareihin, palkannut ihmisiä töihin, ostanut, myynyt, kirjoittanut satoja liuskoja erilaisia juttuja Islannista, maksanut veroja. On jo korkea aika, että pääsen myös päättämään asioista. Tämän kokoisessa maassa yhdelläkin äänellä on paljon väliä.

Islannissa järjestettiin parlamenttivaalit vajaa vuosi sitten. Ajattelin silloin, että eihän tässä mikään kiire ole sitä kaksoiskansalaisuutta hakea, koska seuraavaan kerran vaalit ovat vasta muutaman vuoden kuluttua. No syyskuussa hallitus yllättäen kaatui ja uudet vaalit laitettiin kuuden viikon päähän. Juoksin suorinta tietä paikalliseen ulkomaalaisvirastoon hakemuspaperit kainalossa. Hakemukseni ehti tulla hyväksytyksi juuri ja juuri. Vaalit ovat huomenna, todistus kansalaisuudesta tuli tänään.

Islantilainen - siis minäkin nyt - sanoisi tähän:

Þetta reddast. Tämä järjestyy. 

14 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Onko teillä tapana antaa isänpäivänä kortteja tai lahjoja? Meillä Islannissa ei isänpäivää (tai äitienpäivää) juhlisteta samaan tyylii...

Lahjalista isänpäivään - anna hyvä kirja

25.10.17 Satu Kommentteja: 11


Onko teillä tapana antaa isänpäivänä kortteja tai lahjoja? Meillä Islannissa ei isänpäivää (tai äitienpäivää) juhlisteta samaan tyyliin kuin Suomessa, mutta  onhan tämä silti juuri oikea vuodenaika ja hetki puhua kirjoista. Niinpä esittelen nyt muutaman tämän hetken asiaproosasuosikkini. Lue itse tai kääräise pakettiin!


Henry Marsh. Elämästä, kuolemasta ja aivokirurgiasta. S&S. 2017. (Suomentaja: Ulla Lempinen)

Tätä kirjaa olen kehunut aikaisemminkin. Elämästä, kuolemasta ja aivokirurgiasta kertoo arvostetun aivokirurgin Henry Marshin työstä. Siis työstä, jossa joskus onnistuu pelastamaan jonkun elämän, joskus ei. Jokaisessa luvussa käsitellään yksi potilas ja potilaan sairaus - ja mitä sitten tapahtui. Tavattoman mielenkiintoinen, inhimillinen, hauska ja yhteiskunnallisesti kantaa ottava kirja.

Kenelle: Kyselijälle, jota kiinnostavat toisten ihmisten ammatit. Aiheestaan huolimatta suosittelisin tätä vilpittömästi  myös vakavasti sairaille.


Alexander Stubb & Karo Hämäläinen. Alex. Otava 2017.

Mahtava sekoitus poliittista muistelmateosta ja kestävyysurheilijan päiväkirjaa.  Pisteet erinomaisesta kirjoitustyylistä: Vallan linnake -tyylistä juonipyöritystä, mielenkiintoisella tavalla kuvattuja henkilöhahmoja ja välillä hyvinkin suorapuheista tilistystä poliitikon työstä. Erityisen kiinnostavia ja uusia näkökulmia avaavia olivat ne kohdat, jossa Stubb kertoi poliitikkojen ja median välisistä suhteista. Kirjassa ei tylytetä ketään, mutta tarinoista käy kyllä ilmi, minkälaisten ihmisten kanssa sitä välillä joutuu töitään tekemään. Huhhuh.

Olin tavattoman iloinen huomatessani, että myös Stubb diggasi Jutta Urpilaisesta. Vaikka en demareihin tai muuhunkaan puolueeseen kuulu, ottaa minua vieläkin päähän se tapa, jolla Urpilainen savustettiin ulos puolueen johtotehtävistä. Kirjassa erityisen vetoavaa oli tarinoiden ainakin näennäinen suoruus: tällainen olen, ota tai jätä.

Kenelle: Sille, joka jakaa ja kommentoi some-kanavissaan politiikan uutisia. Omalla poliittisella näkemyksellä ei ole väliä. Kirja ei yritä asetella kokoomuksen ylle kultahippuja, joten vasuritkaan eivät saa tästä allergista reaktiota.


Aarnio-kirjat:
Minna Passi & Susanna Reinboth. Keisari Aarnio. HS-kirjat. 2017
Jari Aarnio & Vepe Hänninen. Myrkky. WSOY. 2017.

Olen lukenut viime vuosien aikana kaikki eteeni tulleet Jari Aarnion oikeudenkäynteihin liittyvät uutiset. En tiedä, mistä mielenkiintoni kumpuaa, mutta sotku on sen verran sekava, että se pitää otteessaan. Ikävä juttu on tietysti se, että tämä ei ole fiktiota vaan kyse on todellisista ihmisistä.

Luettuani Keisari Aarnion olin varma, että Aarnio on syyllinen ja käräjäoikeuden tuomio oikea. Kirjan lukijalle ei jäänyt siitä mielestäni pienintäkään epäilystä. No sitten kului hieman aikaa, ilmestyi Myrkky, jonka luin heti. Se on Jari Aarnion puheenvuoro aiheesta. Sen luettuani olin varma, että hän on syytön ja käräjäoikeuden tuomio väärä. Kirjan lukijalle ei jäänyt siitä mielestäni pienintäkään epäilystä.


Tämä aihekokonaisuus on sellainen eldorado, että se ei edes kahdesta kirjasta tyhjene. Huumejutun oikeuskäsittely hovioikeudessa alkoi juuri, eli aiheesta ei ihan heti eroon päästä.

Keisari Aarniossa on erinomainen lähdeluettelo ja kirjoitustyö on tarkkaa ja tyyliltään toteavaa. Myrkyssä kielenkäyttö on roisimpaa eikä lähteitä ole samalla tavalla merkitty, mutta tuskin se mahdollista olisi ollutkaan:  lähteet ovat pääosin haastatteluja ja Aarnion omia havaintoja. Myrkyn valokuvaliite on järkyttävän hyvä - se käänsi ainakin minulle lukijana monta Keisari Aarniosta tietooni saanutta asiaa ihan päälaelleen.

Jos ostat Aarnio-kirjan, on ihan pakko ostaa molemmat!

Kenelle: Hänelle, joka on lukenut Aarnio-uutisia ja murjaissut mielipiteensä miehestä. Oikein passelia luettavaa myös fiktiivisten dekkareiden ystävälle.


Eva Wahlström. Rajoilla. SKS 2014.

Kirjan julkaisusta on jo muutama vuosi, mutta tätä on silti suositeltava (saatavilla edelleen kirjakaupoissa, ainakin SKS:n omassa kirjakaupassa Kruununhaassa). Wahlström on tajuttoman lahjakas, fiksu ja järjettömän ahkera. Kun nuo kolme ominaisuutta yhdistää intohimoon, ei voi tulla kuin yksi maailman parhaita. Nopeatempoisesti etenevä kirja kertoo ammattiurheilijan elämästä, treeneistä ja siitä, kun kaikki on menossa päin helvettiä ja miten sieltä noustaan. En itse aikaisemmin seurannut nyrkkeilyä - mutta tämän kirjan jälkeen olen katsonut Youtubesta kaikki Evan otteluklipit, mitä löysin.

Kenelle: Penkkiurheilijalle, peruskuntoilijalle ja kovakuntoiselle. Ja etenkin niille miehille, joiden mielestä nyrkkeily ei ole naisten hommaa. Suosittelen myös semmoisille iseille, joilla on tyttöjä. Taidan lähettää tämän kirjan lahjaksi omalle faijalleni.


Panu Rajala. Virvatuli. Eino Leinon elämä. WSOY. 2017.

Melkein 600-sivuinen jättiläinen Eino Leinon elämästä, kavereista ja työstä. Vetävästi kirjoitettu ja huolimatta toooooodella laajasta sivumäärästä, ei kirjaa lukiessa kertaakaan toivonut, että olisipa vähän tiivistetty. Päinvastoin: loppua kohden kasvoi vain nälkä tietää lisää. Että kerrohan Panu please vielä yksi juttu.

Kenelle: Muhkean mahtava lahjakirja kulttuurista, Suomen historiasta ja kirjallisuudesta kiinnostuneelle.


Joonas Laurila. Juoksijan järki. 2017. No tofu publishing. 2017.

Koskettava ja oivaltava kirja ihmisen kyvystä sopeutua. Joonas kertoo kirjassaan syövästä, juoksemisen hurmasta, perhe-elämästä ja elämästä nauttimisesta. On siellä suoria ja käytännöllisiä vinkkejäkin, mutta ne oikeastaan liittyvät elämän koko kuvaan, eivät vain juoksemiseen. Dramaattinen visuaalinen ilme tukee sisältöä mallikkaasti.

Kenelle: Kenelle tahansa, koska jokaisella meistä on tai on ollut kupruisia elämänvaiheita ja meistä kuka tahansa voi niistä kupruista huolimatta - tai juuri niiden kuprujen takia! - nauttia elämästä. Kertoo juoksemisesta, motivaatiosta ja vanhemmuudestakin. Mainio isänpäivälahja!

11 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Viimekertainen äiti-tytärreissumme Kanarialle osoittautui niin mahtavaksi, että koimme tarpeelliseksi ottaa uusinnan. Vaikka siitä hämmäs...

Hotellivinkki Teneriffalle: äiti-tytärloma Kanarialla

24.10.17 Satu Kommentteja: 2

Viimekertainen äiti-tytärreissumme Kanarialle osoittautui niin mahtavaksi, että koimme tarpeelliseksi ottaa uusinnan. Vaikka siitä hämmästyttävä meteli nousi viimeksikin (enkä kyllä vieläkään tajua, miksi), pidämme reseptin samana kuin keväälläkin: minä ja esikoinen kahdestaan aurinkoon.


Pallottelin jälleen Teneriffan ja Gran Canarian välillä. Etsin molemmista loistavia hotelleja (kiinnostuin tosi paljon mm. tästä Hannen testaamasta OBC-hotellista, mutta se oli meille mahdollisina aikoina loppuunmyyty) ja surffasin lentoja.

Yhtenä vaihtoehtona pohdin lentää ensin Suomeen ja ottaa sieltä pakettimatka. Sain kuitenkin parhaimman hinnan - ja vähiten säätöä - varaamalla lennot suoraan Islannista. Hotellin varasin itse. Islantilainen WOW-lentoyhtiö liikennöi talvikuukausina pari kertaa viikossa Kanarian saarille eri kohteisiin. Parhaimmat lentoajat osuivat Teneriffalle, joten menimme sinne. Loman onnistumisen kannalta on minusta todella paljon väliä sillä, että reissu ei sisällä aamuyöllä kentälle menoa mennessä eikä varsinkaan tullessa. Löysin Aurinkomatkojen hotellivalikoiman kautta lupaavan oloisen hotellin. Laitoin suoraan hotelliin viestiä ja pyysin hintaa. 

Luulenpa, että löysin pitkän etsimisen jälkeen juuri sellaisen hotellin, mistä olen haaveillutkin. Menemme hotelliin nimeltä Sandos San Blas.

- Ei pitkiä lentokenttäkuljetuksia (hotellilta kentälle ajaa alle vartissa).
- Iso uima-allasalue ja lämmitettyjä uima-altaita (tarkistin, että osa altaista on jopa 25-asteisia - niihin ehkä juuri ja juuri tarkenemme mennä...)
- Urheilupuitteet priimaa. Lähistön lenkkimaastot ovat hyvät ja hotellilla on ihan pätevän näköinen sali.
- Toimintaa lapsille. Lapsi voi käydä kerhossa parina päivänä sillä välin kun minä urheilen. Ja joka ilta lastendisco. Very important!
- All inclusive. En jaksa tällaisella lomalla kierrellä ravintoloita, vaan nauttia hyvästä ruoasta mahdollisimman vähällä vaivalla. Arvostelujen perusteella tässä hotellissa ei ole ihan viiden tähden ruoat, mutta varmasti ihan hyvät kuitenkin. 
- Mukavat huoneet. Törsäsin ja otin minulle ja esikoiselle oman sviitin ja tiedättekö mikä sai minut pulittamaan siitä hyvästä pari sata euroa lisää? No tieto siitä, että isommassa asunnossa on oma terassi, ja siellä riippumatot. Kuinka yksinkertaista.
- Ranta ei ole aivan lähellä, mutta se ei ole meille iso miinus, lekottelemme mielummin allasalueella Luultavasti teemme pienen päiväretken taksilla jonnekin lähirannalle, jossa käymme keräämässä kiviä.
- Luonnon keskellä, eikä lähellä isoja liikenteen solmukohtia. Hieno juttu, että tämä hotelli sijaitsee luonnonsuojelualueella. Siellä voi lenkkeillä tai lähteä vaikka opastetulle patikointiretkelle. Kivaa!
- Hotellilla on oma kiipeilyseinä, minkä tiedän ilahduttavan kiipeilyä jo vuosia harrastanutta esikoista erityisesti (tässä ensimmäiset otteet, tässä tilanne nyt) (Hotellin kiipeilyseinä on kuitenkin yllätys, jota en ole vielä hänelle kertonut).

Pampula jää isän kanssa kotiin. Sovimme esikoisen kanssa, että teemme perheen tyttöjen yhteisen reissun aurinkoon sitten, kun nuorin on ohittanut vaippaiän. Minusta se kuulostaa erinomaiselta suunnitelmalta. Tämän vuoden reissu mennään vielä tällä reseptillä. Just the two of us.


2 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Vaativa työ ja pienet lapset. Univajetta, kurahaalareita ja korvatulehduksia. Palavereja, budjetteja ja tärkeitä päätöksiä. Miten perheen ...

Unelmaduunarit: Menestyvä työura ja onnellinen lapsiperhe

22.10.17 Satu Kommentteja: 3

Vaativa työ ja pienet lapset. Univajetta, kurahaalareita ja korvatulehduksia. Palavereja, budjetteja ja tärkeitä päätöksiä. Miten perheen ja työn yhdistäminen ihan oikeasti onnistuu? Miten meni noin niin kuin omasta mielestä? Jos vastaan omasta puolestani, niin varmaan ihan ookoo, ihan tarpeeksi keskiverrosti. Kai. Ei tosiaankaan aina täydellisesti putkeen, mutta tarpeeksi lähelle kuitenkin.


Tästä aiheesta on olemassa vähintään tsiljoona totuutta. Koska aihe koskettaa sekä minua että Hannea – olemmehan molemmat pienten lasten vanhempia, teemme molemmat töitä ja meidän puolisommekin käyvät töissä – halusimme omistaa tälle aiheelle oman podcast-jakson. Ja se olisi nyt tässä.

Tämän päivän jaksossa minä ja Hanne käymme matkailualalla johtotehtävissä työskentelevän Jari Oinosen kanssa suorapuheista keskustelua töissäkäyvien vanhempien arjesta.

Menestyvä työura ja onnellinen lapsiperhe -kombo ei tule itsestään vaan sen eteen pitää nähdä vaivaa. Jari kertoo meille omat selviytymisvinkkinsä niihin hetkiin, kun töitä riittää ja lapset ovat pieniä, ja hän kertoo myös sen, mitä päätöstä hän eniten noissa vuosissa katuu.


Jos haluat jättää palautetta, aihetoiveita tai muuten vain avautua, voit toki jättää viestejä tänne bloginkin puolelle, mutta meillä on Unelmaduunareille myös oma Facebook-sivu, josta löytyy kootusti kaikki podcastiimme liittyvät jutut ja päivitykset.

Ehkä kiinnostuit myös näistä: 

Aikaisemmat jaksot:

3 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Osa teistä saattaa muistaa, kun kirjoitin viime keväänä uudesta työprojektistani eli blogisijoitusyhtiö SBM Kipinästä. Se yhdistää tarinan...

Työkaveriksi luonnonkosmetiikkagurulle + alekoodi

20.10.17 Satu Kommentteja: 2

Osa teistä saattaa muistaa, kun kirjoitin viime keväänä uudesta työprojektistani eli blogisijoitusyhtiö SBM Kipinästä. Se yhdistää tarinansa alkuvaiheessa olevat kiinnostavat ja kasvupotentiaaliset yritykset ja bloggaajien asiantuntemuksen. Ja siis minut, joka olen saanut olla tässä hienossa jutussa vetäjänä mukana. 

Kaupallinen yhteistyö: Biodelly

Kohta Laura toivottavasti paljastaa meille tuon upean tukkansa salaisuuden. Pöllin sen.

SBM Kipinä sijoittaa hyvisyrityksiin - eli sellaisiin, jotka edustavat tärkeiksi katsomiamme arvoja kuten kestävyyttä, kotimaisuutta, työllistämishalukkuutta. Se mitä sijoitamme on työ eli esimerkiksi bloginäkyvyyttä, mediakonsultointia ja liiketoiminnan kehitystyötä. Vastineeksi SBM Kipinä ja mukana olevat bloggaajat saavat yhtiöstä osakkuuden. Täältä viime keväänä kirjoittamastani jutusta kannattaa lukaista tarkemmin SBM Kipinästä.

Olemme saaneet kevään ja kesän aikana kymmeniä yhteydenottoja suomalaisilta yrityksiltä. On ollut todella iso ilo oppia tuntemaan paljon uusia, uraauurtavaa ja kiinnostavaa liiketoimintaa tekeviä yrityksiä isoja ja pidemmälle ehtineitä ja sellaisia, jotka ovat vielä asteella suunnittelupöytä. Digimarkkinointi, blogiyhteistyö ja sosiaalisessa mediassa eri kanavissa liikkuvien ihmisten tavoittaminen on näille yrityksille tärkeää, mutta rahaa näiden asioiden edistämiseen ei vielä ole. SBM Kipinälle on siis toden totta näyttänyt olevan kysyntää.

Jeah! Ajoituksemme on juuri oikea eikä melkein.

Maiju on teräsmuija!

Yksi monista meihin yhteyttä ottaneista oli eräs Tanja Kipinoinen Turun suunnalta. Hän kertoi yrityksestään Biodellystä, luonnonkosmetiikan verkkokaupasta, jolla on myös kivijalkamyymälä Turussa. Tanja kertoi perustaneensa yrityksen kotiäitivuosinaan, aloittaneensa pienesti ja vähitellen kasvattaneensa toimintaa. Kiinnostukseni heräsi aika nopeasti. Vaihdoimme viestejä koko viime kevään ja kesän aikana ja tutustuimme toisiimme paremmin. Tuli vanhva tunne, että juuri tämä voisi olla match. Tunne vahvistui, kun kävimme läpi myyntilukuja, kannattavuutta ja toiminnan kehittymistä vuodesta toiseen. Sitä paitsi tässä olisi nyt bisnes, joka vastaa arvojamme, ja toisaalta bisnes, jolle meidän osaamisestamme todella voisi olla hyötyä. Molemmat voittaisivat.

Laadunvarmistaja.

Luonnonkosmetiikka on kasvavaa liiketoimintaa. Ympäristöarvot ovat nousseet keskiöön yhä useammalla alalla. Luonnonkosmetiikan käyttäjiksi siirrytään eri syistä. Joillekin synteettinen kosmetiikka ei sovi; iho reagoi ja itselle toimivaa sarjaa on ollut vaikea löytää. Luonnonkosmetiikasta on voinut löytyä ratkaisu, koska sen läpi iho hengittää paremmin. Osa meistä haluaa käyttää luonnonkosmetiikkaa, koska haluaa välttää mikromuovien työntämistä luontoon. Syitä on yhtä monia kuin käyttäjiäkin. Luonnonkosmetiikkaa kun ei löydy vain asialleen vannoutuneiden ekoihmisten meikkipusseista.

Biodellyn laaja valikoima ja sen jatkuva monipuolistuminen ja uudistuminen rakensivat lisäluottamusta toiminnan järkevyyteen.

Sekin vakuutti, että vaikka tässä tehdään businesta hyvin, sitä tehdään reilusti. Jos joidenkin tuotteiden hinta-laatusuhde on ollut viturallaan hinnan suuntaan, niitä ei ole otettu Biodellyyn myyntiin. Tanja ei halua myydä asiakkaille tuotteita, joihin Tanja itse ei täysin usko. Jos joku sinänsä ihan hyvä kasvoseerumi on ollut aivan liian kallis verrattuna muihin yhtä tehokkaisiin kasvoseerumeihin, ei Tanja ole ottanut sitä myyntiin. Erinomainen asenne! Koska juuri tämä on sitä mitä minä asiakkaana haluan: että joku muu on ajatellut puolestani sen, mitä minun kannattaa ostaa. Koska en ole itse tämän asian asiantuntija, on hienoa, kun joku osaa kertoa minulle, miksi jostain tuotteesta kannattaa maksaa vain kymppi, ja miksi 90 euroa pienestä putelista voi joissain olosuhteiessa olla ihan ymmärrettävä hinta. 

Tanjalla on uskomaton määrä tietoa luonnonkosmetiikasta, tuotesarjoista, tuotteista, raaka-aineista, luonnonkosmetiikkamarkkinoista. Silti tiedän, että hän ei kyllä tykkää yhtään, että kutsuin häntä jutun otsikossa luonnonkosmetiikkaguruksi. Sori Tanja, mutta oli pakko :-)

Oikeassahan Tanja tavallaan on: ei tämä luonnonkosmetiikkamaailma mitään guruttamista ole. Kyse on ihan tavallisesta ihonhoidosta, hiustenhoidosta ja meikkaamisesta, jotka lisäävät meidän omaa hyvinvointiamme mutta samalla kuormittavat ympäristöä mahdollisimman vähän.

Meidän huiput työkaverit! Hanne Valeäidistä, minä, Maiju Asikaine-blogista, Biodellyn Tanja Kipinoinen ja Mamma rimpuilee -blogin Laura. 

Kaikkia näitä asioita punnittuamme tulimme lopputulokseen, että tässäpä meillä yhteistyömahdollisuus, josta on iloa ja hyötyä molemmille osapuolille. Biodelly haluaa kasvattaa myyntiään, kehittää verkkokauppaansa ja löytää uusia asiakkaita, ja me bloggaajat taas pystymme auttamaan siinä. 

Me noin kolmekymppiset tässä mukana olevat bloggaajat eli minä, Valeäidin Hanne, Mamma Rimpuilee -blogin Laura ja Maiju Asikaine-blogista (niin, ja vaikka siis tällä hetkellä vedän SBM Kipinää, en tietenkään tule itse olemaan sijoittajana mukana jokaisessa projektissa - bloggaajat valitaan kuhunkin yhteistyöhön sillä periaatteella, kuka halukkaista on sopivin) käytämme kaikki kosmetiikkaa, mutta emme ole vannoutuneita luonnonskosmetiikankäyttäjiä vaan enemmänkin sellaisia iloisia sekakäyttäjiä. Meillä on joeblasco-historiamme, mutta myös kiinnostus luonnonkosmetiikkaan, jos vain löydämme meille sopivia tuotteita. Tunnemme someympyrät ja olemme tottuneita verkko-ostajia, tiedämme mikä meidän kaltaisillemme työssä käyville, juuri nyt aika kiireistä elämänvaihetta viettäville muikkeloille on tärkeää kosmetiikan valinnassa, ostamisessa ja meikkaamisessa. Mistä ollaan valmiita maksamaan, mistä taas ei? Millaisia kosmetiikan käyttäjiä me olemme, mikä tuotteissa on meille tärkeintä? Kuinka vähentää ryppyjä, jos ei botox kiinnosta?

Starttasimme yhteistyömme viettämällä työkaverusten kesken iltapäivän saman palaveripöydän ääressä pohtimassa luonnonkosmetiikkaan ja verkkokauppoihin liittyviä juttuja. Ja jatkoimme iltaa tietysti baarissa. 

Vihdoin sitä viiniäkin saatiin. Kaikista oli varmasti hyvin hauskaa, kun kerroin, että en yhteen aikaan käyttänyt ollenkaan meikkiä, koska olin mielestäni tarpeeksi älykäs. (Oi aikoja, tirsk.)

Niinpä täällä minunkin blogitontillani tullaan näkemään luonnonkosmetiikkaan liittyviä juttuja. Kaikki nämä Biodelly-yhteistyöt on merkattu kaupallisiksi yhteistöiksi, vaikka tässä rahan sijasta vaihtaakin omistajaa nippu osakkeita. Kun kerron Biodellystä ja sen tuotteista, kerron siitä kuin kertoisin mistä tahansa omasta busineksesta, missä olen mukana. Jos teillä on mitä tahansa kysyttävää, niin kysykää pois. Olen tästä yhteistyöstä niin innoissani, että juttelen siitä mielelläni ihan kenelle tahansa, joka vain jaksaa kunnella!

Yhteistyön alkamisen kunniaksi tarjoan teille Biodellyn verkkokauppaan 15 prosentin alennuksen koodilla biodellysatu 

Tuo koodi on voimassa 15.11.2017 asti ja se kattaa kaikki normaalihintaiset tuotteet. Jos Biodellystä tilaa yli 50 eurolla, saa tuotteet kotiin ilman lähetyskuluja.

Näin alkajaisiksi voisin suositella vaikkapa tuota Madaran silmienympärysiholle tarkoitettua Smartia: se on kiitettävän jytäkkää voidetta, joka levittyy helposti ja tuoksuu hyvälle. Etenkin aamuisin voidetta laitettuani huomaan, että turvotus silmien alla laskee nopeasti. Niinpä olen muutamana tosi väsyneenä aamuna levittänyt tätä voidetta reteästi koko kasvoille. Päivä freesaantui heti muutamalla asteella. Koska eihän se nyt niin vakavaa ole, jos käyttää jalkarasvaa käsiin tai päinvastoin... 

2 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kaveri linkkasi Facebookissa artikkeliin, jossa sivuttiin kaksikielisyyttä koskevaa tutkimusta. Jäin lukemaan, tietysti. On nimittäin muut...

Kaksikielisyys on aivoille vitamiinia

18.10.17 Satu Kommentteja: 8

Kaveri linkkasi Facebookissa artikkeliin, jossa sivuttiin kaksikielisyyttä koskevaa tutkimusta. Jäin lukemaan, tietysti. On nimittäin muutama juttutyyppi, jonka kahlaan aina läpi. Islantia käsittelevät matkajutut, tasa-arvoista vanhemmuutta koskevat jutut ja sitten nämä kaksikielisyyttä koskevat jutut. Jos ei ole aikaa lukea koko artikkelia, vilkaisen ainakin otsikon ja pari ensimmäistä kappaletta.


Kaksikielisyysasiat ovat tulleet minulle lasten syntymän jälkeen tärkeäksi. Vaikka asummekin täällä Islannissa, jossa päiväkodit ja koulut käydään islanniksi ja melkein kaikki lasten ympärillä puhuvat islantia, olen pitänyt tärkeänä tehtävänäni opettaa lapsille suomea pitää yllä heidän suomen kielen taitoaan. 

Käytännössä se tarkoittaa sitä, että minä puhun heille aina suomea, vaikka he vastaisivat islanniksi. Seitsemänvuotias vastaa minulle aina suomeksi ja suomeksi käymme kaikki kahdenväliset keskustelut. Jos hänellä on kavereita kylässä tai olemme muuten sellaisessa tilanteessa, jossa ei ole kohteliasta sulkea muita keskustelun ulkopuolelle, puhumme islantia, vaikka se minusta vähän oudolta tuntuukin. Esikoinen käy myös Suomi-koulua, joka kokoontuu pari kertaa kuukaudessa. 

Kaksivuotiaasta kuopuksesta on lähtenyt ääntä siitä asti kun se oppi syntymisen jälkeen hengittämään. Hän paitsi puhuu kovaa, hän puhuu paljon. Pätkä pälättää siihen malliin, että olen useampaan otteeseen saanut kysymyksiä, että onko hän muka vasta kaksi. No onhan se, mutta puhuu kuin puhelinmyyjä. Muutaman virkkeen kokoiset tarinat, lastenlaulut kaikkine säkeistöineen ja kadunnimet tulevat ilman taukoja. Mörssärin muistikin on ihan hassun hyvä: tyyppi muistaa kaikkien tarhakavereidensa (heitä on 14) nimet, kaikkien päiväkodin opettajien ja sijaisten nimet ja kaikkien päiväkodien osastojen nimet. Siis myös ne, joita ei itse ole vielä käynyt.

Meillä on kotona yksi parikymmensivuinen kuvakirja, jossa on kissoja. Joka sivulla on vähän erinäköinen kissa ja kissalla nimi. Kissakirjan lukeminen tarkoittaa sitä, että minä avaan sivuja ja mörssäri näyttää sormella kaikki kissat läpi ja kertoo niiden nimet. En ymmärrä, miten se on voinut oppia ne ulkoa. 

Joten ei siis ihme, että verbaalisella tyypillä myös suomen kieli on yllättävän kehittynyt. Hän usein tosin vielä vastaa minulle islanniksi, vaikka ymmärtää suomeksi. 

Kaksikielisyyden ylläpitäminen ei ole oikeastaan vaatinut sen kummempia vaivannäköjä. Olen vain alusta asti puhunut heille suomea, lukenut suomenkielisiä kirjoja ja antanut katsoa suomeksi puhuttuja dvd-leffoja ja youtube-pätkiä: pikkukakkosta, teletappeja, muumeja,  annelia ja onnelia ja kissojen valtakuntaa. Toki se on auttanut, että oleskelemme silloin tällöin tyttöporukalla Suomessa suomea puhuen ja kuunnellen. Mutta helppoa tämä on silti ollut. Minun on siis vaikea saada sovitettua päälleni minkään moista ahkeruusviittaa: kyllä se toinen kieli on tullut molemmille kuin itsestään ilman hampaiden kiristelyä ja puurtamista.


Se tutkimus, johon alussa viittasin! Siinä nousi ilmi muutama hauska yksityiskohta kaksikielisyyden vaikutuksista ihmisen mieleen.

Lasten kaksikielisyys on minulle tärkeää jo ihan itsekkäistä syistä: haluan, että ne osaavat minunkin kieleni. Haluan myös, että he pystyvät keskustelemaan minun sukulaisteni kanssa, koska he eivät puhu islantia eivätkä lapset toisaalta osaa vielä moneen vuoteen englantia niin hyvin, että voisivat käydä keskusteluja.

Mutta onpa siitä näköjään kaikkea muutakin hyötyä. Kaksikielinen vaihtaa käyttämäänsä kieltä monta kertaa päivän aikana välillä tietoisesti mutta välillä myös ihan ajatuksissaan. Koska eri kielillä asiat koetaan eri tavalla, aivot joutuvat mukautumaan uusiin tilanteisiin ja ajattelutapoihin useita kertoja päivän aikana. Kun suomeksi vaikka sanotaan, että kestää hetken, sanotaan aika usein "se vie vähän aikaa". Islanniksi sama ilmaistaan useimmmiten "se vie lyhyen ajan". Toisessa kielessä hetki aikaa mitataan useimmiten pituutena, toisessa tilavuutena. Erot voivat olla pieniä, mutta ne pistävät aivot hahmottamaan asioita eri tavalla useita kertoja päivän aikana. Aivojumpasta taas on monenlaista hyötyä. Tutkimustuloksissa nousi esiin mm. seuraavat imartelevat havainnot:


- Kun ajatukset eivät junnaa aina samassa asennossa vaan osaa vaihtaa ajattelutapaa, on myös helpompaa asettua toisen ihmisen asemaan. (Tästä on omakohtaista kokemusta esikoisen kohdalla. Hänen luokanopettajansa kertoi meille syksyllä, että kun luokalle saapui yksi islantia vielä aika huonosti puhuva maahanmuuttaja, hän laittoi lapsen istumaan meidän lapsemme viereen, koska tällä riittää kärsvällisyys ja ymmärrys auttaa luokkakaveriaan islanninkielisten sanojen opettelussa. Hieno juttu!)
- Koska aivot käyvät kieltä vaihtaessa jatkuvasti kierroksilla, kaksikieliset oppivat ajattelemaan nopeammin. Kaksikielinen kuulemma multitaskaa helpommin kuin yksikielinen. 
- Päivittäinen vaihtelu kielestä toiseen lisää henkistä hyvinvointia. 

Jep. On se hyvä, että on tullut saatua itseään viisaampia lapsia. 

8 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kääk, ääh, puuh. Minulla on menossa kirjoitusurakan viimeiset kilometrit. Olen luvannut jättää ensi keväänä ilmestyvän kirjani ensimmäise...

Islantilainen kodinonni - kaupoissa ensi keväänä

17.10.17 Satu Kommentteja: 15

Kääk, ääh, puuh. Minulla on menossa kirjoitusurakan viimeiset kilometrit. Olen luvannut jättää ensi keväänä ilmestyvän kirjani ensimmäisen käsisversion lokakuun viimeisenä päivänä. 


Mieliala vaihtelee välillä "ai saakeli tästä tulee kyllä hyvä" - "tylsää kuin vaalimainos viime vuosikymmeneltä". Ylös ja alas, epätoivosta intoon ja työn imuun. Yritän olla ennakkofiilistelemättä mitään, pyrin jatkamaan kirjoittamista. Lauseiden välissä juon kahvia ja kuuntelen gangstaräppiä. Yritän nauttia tästä juuri nyt käynnissä olevasta ajanjaksosta, koska luomisvaihe on se kaikkein paras. Sitten kun kirja on joskus valmis ja sitä voi pitää kädessä, on tunne tottakai mukava, mutta ei sitä voi mitenkään verrata tähän kohtaan, kun kaikki se hauska - eli kirjoittaminen - on vielä kesken.

On vaikea keksiä adjektiiveja kuvaamaan fiiliksiäni tästä kannesta, koska pidän siitä niin tavattomasti. Siksi teen kuvailun ilman adjektiiveja - toteanpa vain, että kun näin kannen ensimmäistä kertaa, sykemittarini kärähti. Semmoista se oli.

Kannen kuvasi Björgvin Hilmarsson ja kannen suunnitteli Satu Kontinen

15 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Ammatti: kätilö, ja pitkään kotiäitinä. Perhesuhteet: paljon töissä oleva puoliso ja kuusi lasta. Alkutilanne: ompelukone keittiön pöydäll...

Unelmaduunarit: Kotiäitivuosina perustettu Vimma-vaatemerkki on nyt miljoonabisnes

15.10.17 Satu Kommentteja: 1

Ammatti: kätilö, ja pitkään kotiäitinä. Perhesuhteet: paljon töissä oleva puoliso ja kuusi lasta. Alkutilanne: ompelukone keittiön pöydällä. Vuonna 2017: lastenvaatemerkistä miljoonabisnes.

Anteeksi, mutta siis mitä ihmettä? No sitä mekin ajattelimme Hannen kanssa, kun keksimme kutsua Unelmaduunarit-podcastiimme vieraaksi Vimma-vaatemerkin perustajan ja johtajan Marjut Rahkolan.


Voi viude, mikä tyyppi hän onkaan! Jos sallitte pienen ajatusleikin, niin kuvaan Marjutia kolmen asian kautta: hänen tyylissä on vähän Björkiä, asenteessa Kirsti Paakkasta ja ulospäin sädehtivässä tunnelmassa Anneli ja Onneli -tarinoiden Ruusukujaa. 

Kotiäitivuosinaan kuutta lasta hoitaessaan Marjut surautteli ompelukoneellaan (joka oli aina keittiön pöydällä valmiina) uusia lastenvaatteita. Piirteli, kokeili ja näki öisin unia kuoseista. Sitten hän kävi näyttämässä Marimekolla tekemiään vaatteita, kätteli Mika Ihamuotilan ja pääsi tunnettuun muotitaloon freelance-suunnittelijaksi. Meni jonkun aikaa ja tuli seuraava askel: Marjut päätti perustaa oman yrityksen ja tehdä sen ilman isoja alkuinvestonteja. Vaatesuunnittelutalon toiminta alkoi kodin olohuoneesta ja on nyt kasvanut miljoonabisnekseksi. Kaikki on rahoitettu pelkällä tulorahoituksella: isoja lainoja ei toimintaa varten ole otettu. Se on huikea juttu se. Eihän tällaisen yrityksen nimi voi olla mikään muu kuin Vimma.

En meinannut millään uskoa, että oma design-merkki saadaan isoksi ilman suurta alkulainaa.

Uusimmassa Unelmaduunarit-podcastissamme Marjut kertoo, kuinka se onnistui. Mitkä ovat olleet tärkeimmät tukipilarit ja periaatteet? Entä mikä nykyisessä työssä on kaikkein raskainta? Milloin kannattaa lopettaa? Tämä on niin uskomattoman inspiroiva ja hauska tarina, että se vetää väkisinkin suupielet nauruun. Tästä iloa maanantaiaamuunne:



Jos haluat jättää palautetta, aihetoiveita tai muuten vain avautua, voit toki jättää viestejä tänne bloginkin puolelle, mutta meillä on Unelmaduunareille myös oma Facebook-sivu,josta löytyy kootusti kaikki podcastiimme liittyvät jutut ja päivitykset.


Ehkä kiinnostuit myös näistä: 


Aikaisemmat jaksot:

1 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kilisee, kilisee... Ikea kertoi viime viikolla, että joulu alkaa. Joulupäivällisiä ravintoloihin on voinut varata Reykjavikissa jo syyskuu...

Design-löytö: R/H:n paita

14.10.17 Satu Kommentteja: 0

Kilisee, kilisee... Ikea kertoi viime viikolla, että joulu alkaa. Joulupäivällisiä ravintoloihin on voinut varata Reykjavikissa jo syyskuun loppupuolella. Jos joulukuussa haluaa kampaajalle, aika kannattaa varata nyt. Jouluun on enää reilu 60 päivää! Jaiks!


Joulumeiningit alkavat pian meillä kaupallakin; teemme parhaillaan viimeisiä joulutuotetilauksia, pistämme palasia paikalleen ja raivaamme tilaa joulutuotteille. Tein kaupalla yhden vuoron tällä viikolla ja kannoin oman korteni tekoon nappaamalla aletangosta mukaan tuon kuvassakin näkyvän R/H:n teepaidan. Aivan ihana kesällä, mutta keskuslämmityksestä nauttivana käytän tätä kyllä ahkerasti talvellakin. Mustavalkoinen väriblandis tekee tästä todella helpon yhdistää mihin tahansa housuihin tai hameeseen. Tykkään! Käytän itse kokoa M, mutta jos täältä löytyy itseäni vähän pienempiä, keitä tämä kiinnostaisi (hinta 50 €), niin klikkaa tänne design-postauksen puolelle ja seuraa ohjeita.

0 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Tänään aamulla heräsin muistoihin, jotka veivät parinkymmenen vuoden taakse. Ajattelin käydä kertomassa niistä tänne teille heti, etteivät...

Kun iltaisin kävelin kaupungilla

13.10.17 Satu Kommentteja: 10

Tänään aamulla heräsin muistoihin, jotka veivät parinkymmenen vuoden taakse. Ajattelin käydä kertomassa niistä tänne teille heti, etteivät vain unohdu.

Olin nuorena aikuisena aika epävarma. En ollut ihan varma, mitä tästä koko elämästä loppujen lopuksi tulee. Kävin kouluja, opiskelin paljonkin, oli kavereita ja ystäviäkin, mutta silti olo tuntui irralliselta ja ulkopuoliselta. 


Se tunne konkretisoitui kävellessäni ulkona kaupungilla. Muistan kuinka katselin kerrostalojen ikkunoista pimeään kaupunki-iltaan purkautuvia valokiiloja ja mietin, että noissa asunnoissa asuvilla ihmisillä mahtaa olla tosi mukava ja hauska elämä.

Yksi ilta on jostain syystä jäänyt erityisesti mieleen, vaikka silloin ei tapahtunut edes mitään kovin erityistä. Ostin läheisestä S-marketista tuoretta basilikaa ja oreganoa. Olin siellä kaupassa tosi iloinen siitä, että minullakin on nyt vihdoin näitä ruukkuyrttejä, joita kohta kasvattelen pienen opiskelijakämppäni ikkunalaudalla. Kotiin tultuani ostos tuntui kuitenkin ihan turhalta. Mitä helvettiä minä näillä teen? Tungin rehut jääkaappiin. Ja katselin sieltä Sörnäisten sydämestä oman ikkunani läpi pihan toisella puolella olevia naapuritaloja, joiden asunnoissa paloi valot  ja näytti olevan ruukkuyrttejä ikkunalaudalla. Omani jäätyivät harmaiksi siellä jääkaapin ylähyllyllä pakastelokeron alla.

Se oli kummallista aikaa se.

Mitä enemmän vuosia on kulunut, sitä helpommaksi ja mukavammaksi elämä on noin keskimäärin käynyt. Vanheneminen tuntuu upealta. Rypyt syvenee ja vastoinkäymisen kuopat ovat eri mittakaavassa kuin aikaisemmin, mutta toisaalta jousituskin on nyt hirveän paljon parempi. Jos voisin yhden jutun sanoa tuonne vajaan 20 vuoden taakse, sanoisin sen, että kaikki kyllä järjestyy. Tulee vielä ilta, jolloin kävelet kaupungilla ja katselet valokiiloja, mutta et enää kaihoten ajattele, kuinka mahtavaa elämää noiden verhojen takana on. Olosi ei tunnu enää irtonaiselta vaan juurtuneelta. Oma paikkasi on löytynyt ja iltakävelyllä mielessäsi käy korkeintaan ajatus siitä, että oman keittiön ikkunat ovat muuten saakelin kuraiset. Milloinkohan ne ehtisi pestä.

Olisin ajatellut pidempäänkin, mutta lapset heräsivät ja oli aika lähteä laittamaan aamiaista.

10 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Teen Plan International Suomelle töitä . Olen tyttöjen oikeuksien tukija. Tämän blogiyhteistyön lisäksi meillä on myös muuta, vapaaehto...

Maailman paras investointi

11.10.17 Satu Kommentteja: 1

Teen Plan International Suomelle töitä. Olen tyttöjen oikeuksien tukija. Tämän blogiyhteistyön lisäksi meillä on myös muuta, vapaaehtoistyöhön liittyvää sutinaa. Minulla on mm. kummilapsi Planin kautta.

Kaupallinen yhteistyö: Plan International Suomi

Ennen kuin lähden mukaan mihinkään kansalaisjärjestö- ja vapaaehtoistyöhön, mietin tarkasti läpi kaksi asiaa. Tietysti ihan ensiksi sen, että järjestö haluaa tehdä järkeviä ja arvokkaiksi katsomiani asioita. Toisena ja yhtä tärkeänä on se, että niitä asioita myös todella tehdään.

Yritykset toimivat tehokkaasti, koska niiden on pakko. Kukaan ei halua omistaa yritystä, joka tuottaa tappiota vuodesta toiseen. Samalla logiikalla katson myös kansalaisjärjestöjä: jos avustustyö ei tuota mitään, siinä ei ole mitään järkeä. 

Olen lähtenyt tekemään yhteistyötä ja tukemaan Plania, koska uskon toiminnan järkevyyteen. Plan keskittyy kehitysmaissa tukemaan tyttöjen oikeuksien toteutumista ja aseman edistämistä. 

Tyttöjen ja naisten oikeudet ovat ihmisoikeuksia ja niiden edistäminen jo itsessään on tietysti tärkeää. Mutta se on erityisen tärkeää myös siksi, että auttamalla tyttöjä, auttaa tehokkaimmin koko yhteisöä, myös miehiä ja poikia. Tyttöjen kouluttaminen on kuin lumipallo, joka kasvaa lumista rinnettä alas vieriessään.

Sama mekaniikka toimii monessa muussakin monimutkaisessa asiassa: päätetään tehdä asia X, jotta päästään tilanteeseen Z, sitten tilanteeseen Y ja lopulta tilanteeseen W, josta päästään lopulta sinne, minne haluttiinkin. Maapallon köyhien asemaa kun ei voida parantaa sormia napsauttamalla ja printtaamalla lisää rahaa. Jotta olemassa olevilla resursseilla saadaan mahdollisimman paljon hyötyä aikaan, pitää tunnistaa se lumipalloefekti ja asia, johon pitää vaikuttaa aivan ensimmäisenä.

Kun panostetaan tyttöjen koulutukseen, tehdään itse asiassa mahdolliseksi seuraavat asiat:

- Tyttöjen koulutustaso nousee, naiset saavat parempia ammatteja ja tienaavat enemmän rahaa.
- Naiset pääsevät kodin ulkopuolelle töihin; tienaamansa rahan he käyttävät usein perheen lasten koulutukseen ja paremman ruoan hankintaan. Perheen elintaso nousee.
- Syntyvyys laskee.
- Naisilla on enemmän aikaa hoitaa jo olemassa olevia lapsia.
- Lapset ovat terveempiä ja hyvinvoivempia. 
- Yhdistelmä enemmän rahaa ja terveet lapset johtaa perheen lasten koulutustason nousuun. 
- Tadaa: seuraava sukupolvi aloittaa paria askelmaa korkeammalta kuin heidän vanhempansa.
- Koko kansakunnan koulutustaso ja tulotaso nousevat.
- Köyhyys vähenee.

“Nämä positiiviset vaikutukset todella siirtyvät sukupolvelta toiselle ja yhteisöstä toiseen. Tyttöjen koulutus on yksi parhaita investointeja, mitä voidaan tehdä”, sanoi Barbara Scettri, joka johtaa Plan Internationalin koulutusohjelmia. Haastattelin häntä tätä blogijuttua varten. 

Tyttöjä töissä. (Kuva: Janita Autio)

Bisneskielellä tyttöjen koulutukseen investoinneilla on korkea return on investment eli ROI. Se tarkoittaa, että on paljon järkevämpää laittaa miljoona euroa tyttöjen koulutukseen kuin vaikka ostaa miljoonalla eurolla maatalouskoneita ja lähettää ne rahdilla Ugandaan. 

Kun opiskelin ekonomitutkintoa kauppakorkeakoulussa, tein makrotaloustieteestä laajan sivuaineen. Kiinnostavimpia opintokokonaisuuksia minusta olivat juuri kehitysmaiden kansantalouksien toimintaan liittyvät kurssit. Ihanaa, että voin edelleen jatkaa tuttujen aineistojen parissa mylläämistä! Siispä pari akateemista viittausta tähän väliiin. Yritän pitää viestin lyhyenä.

Yksiä kehitysmaakansantaloustieteen tunnetuimpia tutkimuksia viime vuosilta ovat Robert Barron ja Jong-Wha Leen “A New Data Set of Educational Attainment in the World, 1950–2010” (2013) ja Sources of Economic Growth (1994).

Tutkimuksista saatiin muun muassa tällaisia tuloksia:

- Koulutus kasvattaa bruttokansantuotetta eli aiheuttaa talouskasvua. Kehittyvän maan talouskasvu lisääntyi 5–12 prosenttia jokaista lisättyä koulutusvuotta kohden. Eli jos väestö on koulussa vuoden pidempään, se poikii pitkällä aikavälillä maan taloudelle 5-12 prosenttia lisää talouskasvua.
- Naisten koulutustaso vaikutti talouskasvuun eniten: sekä naisten tuottavuuden kannalta suoraan (he esimerkiksi saivat itselleen paremman ammatin, josta sai enemmän palkkaa) että laskevan syntyvyyden kautta (vähemmän ruokittavia suita, parempi elintaso kaikille).

Maailmanpankin tutkimuksessa (David Dollar & Roberta Gatti, 1999) tehtiin tällainen löydös:

- Kun toisen asteen opinnoista valmistuu prosentti lisää naisia, maan talous kasvoi 0,3 prosenttia. 

Näitä tutkimuksia on vaikka kuinka paljon lisää. 

Mitä nämä luvut tarkoittavat käytännön elämässä? Kerron pari tarinaa, jotka olen saanut luvan julkaista Planin International Suomen luvalla.

Resty. (Kuva: Plan International).

Plan on tukenut nuorten naisten taloudellista voimaantumista ammatti- ja mikroyrittäjyyskoulutusten avulla ympäri maailmaa. 

A Working Future –ohjelma Ugandassa on tarjonnut taloudenhallintaa ja mikroyrittämiseen liittyvää koulutusta. Ohjelma käynnistyi vuonna 2012 ja tähän asti sen on suorittanut 12 000 paikallista nuorta. Heidän keskimääräinen tulotasonsa nousi koulutuksen jälkeen yli 600 % eli tulokset ovat erinomaisia.

Ugandalainen Resty Nansubuga, 23 on kolmen lapsen äiti. Ennen ohjelmaan osallistumista hän hoiti lapsia kotona ja oli riippuvainen miehensä tuloista, jotka olivat hyvin epävarmat. A Working Futuren kautta hän sai talouskoulutusta ja oppi mikroyrittäjyydestä. 

“Analysoimme erilaisten liikeideoiden kustannuksia ja hyötyjä ja tulin siihen lopputulokseen, että porsaiden kasvatus on tuottoisa liiketoimi.”

Nyt Restyllä on pieni porsastila ja hän pystyy maksamaan pienen bisneksensä tuotoilla lastensa koulumaksut.

Resty. (Kuva: Plan International).

Kambodzassa asuvan Lenin lapsuus oli vaikea: hänen isänsä oli alkoholisti ja äidillä vain vähän rahaa. Ruoka oli usein loppu. Lenin koulu jäi kesken, koska hänen piti mennä jo hyvin nuorena riisipellolle töihin tienaamaan elantoa.

Plan Internationalin kautta Len pääsi ruoanlaittokoulutukseen ja sai harjoittelupaikan ja lopulta töitä hienosta hotellista. Palkka on paljon parempi kuin riisipellolla ja työsuhde-etuihin kuuluu ruokailu. 

“Kun katson elämääni nyt, näen vain onnellisuutta. Olen onnekas, että pääsin töihin isoon hotelliin, joka maksaa minulle niin paljon palkkaa, että voi lähettää rahaa myös kotiini auttaakseni perhettäni.”

Len. (Kuva: Plan International).

Ymmärrätte varmaan, että tämä on minulle tärkeä aihe. 

Jos haluaa oikeasti tehdä jotain pitkäkestoista maailman parantamiseksi, kannattaa sijoittaa tyttöjen kouluttamiseen ja tukemiseen. Yksi helppo tapa on tehdä se Plan International Suomen kautta. 

Voit liittyä Planin kuukausilahjoittajaksi (alkaen 10 €/kk). Ryhtymällä kummiksi autat kummilapsen lisäksi hänen koko yhteisöään (alkaen 30 €/kk). Tai voit auttaa kertalahjoittamalla Tyttöjen päivän keräykseen 10 € tekstaamalla PLAN numeroon 16499.

Juuri nyt on hyvä aloittaa, sillä tänään 11.10. vietetään Kansainvälistä tyttöjen päivää. 

1 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Toisen lapsen syntymän jälkeen päätin, että olen nelikymppisenä paremmassa kunnossa kuin kolmekymppisenä , jos se vain minusta itsestä on ...

Kuinka kävi kunnonkohotusprojektin?

10.10.17 Satu Kommentteja: 4

Toisen lapsen syntymän jälkeen päätin, että olen nelikymppisenä paremmassa kunnossa kuin kolmekymppisenä, jos se vain minusta itsestä on kiinni - eli jos en sairastu tai satu jotain muuta ikävää, mihin en voi vaikuttaa. Sitä lupausta kohti on menty ja ihan kelpo tuloksin.

Crossfit on siitä kiitollinen laji, että omaa kehitystään on helppo seurata. Teen väkisinkin jotain oikein, kun voin käyttää harjoituksissa vähän enemmän painoja nyt kuin vuonna 2015, kun kello näyttää 400 metrin juoksun jälkeen pienempää lukemaan nyt kuin viime vuonna tähän aikaan. Kun pystyn juoksemaan kympin tuntiin ja puhumaan sen jälkeen kokonaisia lauseita. 

After-wod bliss.

On varmasti monta muutakin hauskaa urheilulajia, mutta minä ja tämä ollaan täydellinen match. Pidän siitä, että näen tehdyn työn tuloksen, oli kyse sitten kiloista, sekunneista tai toistojen määrästä. Harjoitukset ovat lyhyitä. Koska aikaa urheilulle on vähän, on verratonta että koko päivän urheiluun menee vain yksi tunti mutta tuntuu, että on hikoillut kaksi. En diggaa ryhmälajeista, mutta en tykkää myöskään yksin harjoittelusta. Tässä lajissa tehdään yksin mutta ryhmässä ja aina valmentajan valvovan silmän alla, eli palautetta saa, jos asento on viturallaan. 

Tänä syksynä olen saavuttanut muutaman itselleni asettaman tavoitteen. Pahoittelen, mutta tämä seuraava on melkoista crossfit-slangia.

- Squat clean & split jerk 45 kg
- Leuanvetoja (keinuen) 4 putkeen ilman kuminauhaa (tämä!!!)
- Punnerrussetit menevät nykyään suorin jaloin
- Squat snatch 30 kg (hiton vaikea liike minusta, joten olen tästä erityisen tyytyväinen!)
- Tuplanaruhyppyjä 20 hypyn setti ilman taukoja (välihypyillä tosin, mutta voitolta se tuntuu silti)
- Fight Gone Bad -tulos ylitti 200. Tuut-tuut!

En ole hirveän tiukaksi kuitenkaan ryhtynyt. Vaakaa en ole käyttänyt itseni enkä ruokani punnitsemiseen, enkä noudattanut orjallisesti mitään proteiiniruokavalioita. Juon treenien jälkeen yhden palautusjuoman ja joskus välipalaksi proteiinipatukoita. Muutoin syön aivan tavallista ruokaa lasagnesta nakkikastikkeeseen ja kasvispitsaan. Välillä syön vähän karkkia ja jäätelöä. 

Seuraavat tavoitteet? No haluaisin vielä tämän vuoden puolella nostaa vähän kyykky- ja maastavetolukemiani. Tulen luultavasti paukuttelemaan tänne blogin puolelle henkseleitä, kun tavoite on saavuttanut. Koittakaa kestää :-)

4 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Omistimme Hannen kanssa yhden jakson Unelmaduunarit-podcastistamme bloggaamiselle. Pyysimme vieraaksi Suomen yhden suosituimmista ja pisi...

Unelmaduunarit-podcast: Pupulandian Jenni bloggaa työkseen

8.10.17 Satu Kommentteja: 0

Omistimme Hannen kanssa yhden jakson Unelmaduunarit-podcastistamme bloggaamiselle. Pyysimme vieraaksi Suomen yhden suosituimmista ja pisimpään blogia pitäneistä blogiammattilaisista: Pupulandian Jenni Rotosen. Hän on ihana! Pettämätön tyylitaju, hauskat jutut ja ihminen, jonka kanssa keskustelu lähtee heti etenemään hurjaa vauhtia. 


Kun blogin aiheena on siivu omaa elämää, miten käy oman elämän? Onko oma minuus muuttunut blogin julkisuuden myötä? Kuulemme myös, millaista täysipäiväisen bloggaajan työ on arkisin eli niissä hetkissä, joita ei välttämättä tallenneta Instagramiin. Kuinka paljon yhden blogipostauksen tekemiseen menee aikaa? Miten paljon ison blogin pitäjä saa kaupallisista yhteistöistä rahaa? Miten on mahdollista, että Jenni ei ole koskaan noin kymmenvuotisen blogiuransa aikana pitänyt vapaata - siis vaikkapa kahden viikon kesälomaa - sosiaalisen median kanavistaan ja silti tekeminen tuntuu hyvältä?

Olen itse seurannut Jennin blogia vuodesta 2009 asti, jolloin avasin tämän oman paikallismediani. Oli hirvittävän mielenkiintoista keskustella puolituntinen alan muutoksesta ja ammattimaistumisesta, blogijuttujen tekemisestä ja toimeentulopuolesta eli rahasta.

Ai niin! Sekin selviää, miksi sekä Jenni että Hanne molemmat diggaavat myös niistä Instagramin silotelluista granolakulhokuvista ja pionipuskista, kun minä taas en niistä oikein perusta. Tämä oli siltäkin osin ihanan virkistävä ja hauska keskutelu. Aika meni hujauksessa, toivottavasti tekin viihdytte.




Jos haluat jättää palautetta, aihetoiveita tai muuten vain avautua, voit toki jättää viestejä tänne bloginkin puolelle, mutta meillä on Unelmaduunareille myös oma Facebook-sivu, josta löytyy kootusti kaikki podcastiimme liittyvät jutut ja päivitykset.

Ehkä kiinnostuit myös näistä: 

Aikaisemmat jaksot:

0 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Voi kuulkaa. Sain käsiini aivan valloittavan keittokirjan. Se jo itsessään on uutinen. Tältä se näyttää: Keittokirjat ovat minulle ...

Ruoanlaiton ydinmehua: Gastronaatti 2

8.10.17 Satu Kommentteja: 0

Voi kuulkaa. Sain käsiini aivan valloittavan keittokirjan. Se jo itsessään on uutinen. Tältä se näyttää:


Keittokirjat ovat minulle harvoin "valloittavia". Hyviä ja loistavia olen kyllä pidellyt käsissäni monia. Ruoanlaittoaiheiset kirjat eivät herätä minussa sen suurempia intohimoja, koska en ole suhtautunut kovin intohimoisesti ruoanlaittoon. Ruokaa pöytään on välttämättömyys, joka pitää hoitaa. Joskus kun on ylimääräistä tyhjää aikaa ruoanlaitto voi olla hirveän kivaa ja silloin tekee mieli hifistellä etenkin jos kokkaan ateriaa isommalle illallisporukalle. Olen hyvä laittamaan ruokaa, jos keskityn ja jos ohjeet ovat todella hyvät. Tällaista tuntikausia kestävää keittiöheittäytymistä tapahtuu kerran tai kaksi vuodessa. Useimmiten kokkaus on kuitenkin vain arjen työ, joka pitää saada tehtyä alle 30 minuutissa.

Satu Koiviston kirjoittama ja hänen puolisonsa Isyyspakkauksen Tommi Koiviston valokuvaama Gastronaatti 2 keittokirja ratkaisi tämän vähän hiertävän suhteeni ruoanlaittoon. Juuri siksi kirja valloitti.


Keittokirja on jaettu kahteentoista osaan kuukausien mukaan. Älkää pelästykö! Tämä ei ole pelkkä kasvukautta myötäilevä kirja. Sellaisella kun ainakaan minä en tee mitään. Ei meidän kaupoista oikein edes saa aina kauden vihanneksia. Tomaatit, salaatit ja kurkut ovat kotimaisia ja yhtä herkullisia vuoden ympäri, kaiken muun läsnäolo islantilaisen ruokakaupan hyllyllä riippuu enemmän tukkuliikkeestä ja varastotilanteesta kuin vuodenajasta.

"Syö suoraan metsästä" -ajattelu on toki järkevää ja ihailtavaa, mutta kun ei se oikein sovi minulle. En ole poimija- tai keräilijätyyppiä, enkä minä oikein edes jaksa joka kerta pistää merkille ruokakaupassa, mitä siellä on erityisen paljon tarjolla. Jouluisin on hyviä mandariineja, sen enempää en satokausista tajua.

Kirjan jako kahteentoista kuukauteen on kuitenkin erinomainen, koska se tuo ruoanlaittoon järjestelmällisyyttä. Kun yhtä raaka-ainetta voi hyödytää moneen reseptiin, pääsee helpommalla ruoanvalmistuksessa (todella tärkeää) eikä raaka-aineita mene hukkaan (tärkeää sekin). Tämä ajattelu on perua Satun aikaisemmasta kirjasta (Gastronaatti, Otava 2014), jonka kantavana ajatuksena oli valmistaa ruokaa myös jämistä eli käyttämällä kukin raaka-aine loppuun. 

Kasvukauden mukaan ruokansa valmistavat pääsevät tietysti hyödyntämään kirjan rakennetta: omenareseptejä lokakuulle, nokkosaiheisia ruokia toukokuulle ja niin edelleen. Kuukausijakoa ei ole kuitenkaan pakko noudattaa: kesäisiä perunaruokia voi ihan hyvin tehdä vaikka uutenavuotena.

Gastronaatti 2:n reseptit ovat minun näkökulmastani helposta keskivaikeaan, eli variaatio on hyvä. On jälkkäriä, pääruokaa, juomia ja kevyempiä annoksia. Pastoja, ruokaisia salaatteja ja lettuja. Ja monta reseptiä lempiruoka-aineestani perunasta. Jes!

Resepteja rytmittävät Sadun tarinat ruoanlaitosta, tärkeimmistä keittiövälineistä (niitä on vain muutama) ja ruoasta ovat ihana luettavaa.  Esimerkiksi vinkki ruoanlaiton ketjuttamiesesta on valloittava: kokkaa maanantaina tätä ruokaa, koska siihen tarvittavaa raaka-ainetta voit käyttää myös tiistaina ja keskiviikkona, ja ruoka valmistuu nopeasti, eikä mitään mene hukkaan.

Kirjan ydinmehu on ruoanlaiton helppous ja kiva meininki. Keittiössä voi olla kivaa ilman, että tunnelma ylitsepursuaa kotoilua ja täydellistä omistautumista ruoanlaittoon. Tämä idelogia avataan jo esipuheessa ja se seuraa läpi kirjan: "Tämä kirja ei kerro vain mitä vaan miten: miten saat kokkaamisen osakaksi arkeasi kuten hampaidenpesun."

Tällainen asenne sopii kaltaiselleni sekakäyttäjälle ja sekasyöjälle erinomaisesti. Minä ostan välillä eineksiä. Aika usein syömme ravintolassa tai hankin take awaytä. Välillä kokkaan. Ja joka kerta ruoka ja syöminen on yhtä mukavaa ja arvokasta. Ei kaiken tarvitse aina olla käsintehtyä. Ja jos on, senkin voi tehdä helpoimman ja mukavimman kautta. 

On kivaa, että keittiössä viihtyy ja siellä on mukavaa. Yksi kirjan hauskimpia yksityiskohtia on havainto siitä, että keittiöön voi laittaa vaikka sohvan, jolla ottaa välillä happea. Olen piipahtanut Satun ja Tommin kotikeittiössä ja siellä toden totta oli kutsuvannäköinen pehmeä sohva keittotason vieressä. Miten ihana ajatus! Meillä ei mahdu keittiöön sohvaa, mutta kenties nojatuolille voisi löytyä tilaa, jos siirtäisin hieman tuota lautashyllyä...


Minuun iskee myös se, että kaikki tarpeellinen selitetään, mutta ei juurta jaksaen. Tästä hyvä esimerkki koskee majoneesia: reseptissä vinkataan, että ei kannata käytää oliiviöljyä vaan vaikkapa tavallista rypsiöljyä, koska jostain syystä majoneesi muuttuu neitsytoliiviöljyn kanssa kitkeräksi. "Jostain syystä." Mahtava selitys! Enempää minun ei tarvitse tietää ja on kiva, että joku muu on ajatellut asian puolestani. 

Kirja on siis aivan loistava! Koska mitään kritisoitavaa en keksi, otan vielä yhden kehun. Kirjan kansi on kiitettävän paksu ja joustava. Se tuo kirjaan niin paljon ryhtiä, että kun resepti on luettu ja ruoka on valmiina, lykkään kirjan keittiönpöydälle pannunaluseksi. 

0 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Tiedättekö, mikä on minun tavallisessa arjessani kaikkein raskainta? Se, että joudun joustamaan itseni kanssa sovitusta. Tiedostan yll...

En jaksaisi joustaa

5.10.17 Satu Kommentteja: 9

Tiedättekö, mikä on minun tavallisessa arjessani kaikkein raskainta? Se, että joudun joustamaan itseni kanssa sovitusta.

Tiedostan yllä, että sitähän tämä arki jatkuvasti on, että pitää ottaa koppeja hetkistä, jotka osuvat oman ihannetilan - siis niiden omien suunnitelmien - ulkopuolelle.

Minua vain ottaa helvestisti päähän vastaanottaa niitä random-heittoja, koska ne menevät melkein aina ohi.


Kas kummaa, esimerkki löytyy tästä päivästä. Heräsin freesinä hyvinnukutun yön jälkeen. Olin mennyt nukkumaan yhdeltätoista, viimeisenä kaikista. Heräsin seitsemältä, ensimmäisenä kaikista. Laitoin aamiaista, pesin hampaat, pakkasin esikoisen eväät kouluun. Kävin mielessäni läpi tulevan päivän kulkua.

Kun lapset olisivat lähteneet kouluun ja päiväkotiin ja puoliso töihin, minä avaisin läppärin ja lähettäisin pari pikaista meiliä, jotka pitäisi hoitaa eteenpäin mahdollisimman pian. Sitten viimeistelisin seuraavaan kirjaan tulevan erään luvun,  joka vaatii vielä kielellistä viilausta ja potkua kerrontaan.

Lounas.

Aloittaisin toista lukua kirjaan. Ja jos saisin sen valmiiksi asti, voisin huomenna hengähtää. Käsiksen palautukseen on vielä 3,5 viikkoa aikaa, eli näyttäisi siltä, että ehtisin ilman yövalvomisia. Iltapäiväksi olin sopinut haastatteluajan yhden lapsiperheen isän kanssa. Keikalta pitäisi irrota uutisjuttua ja luultavasti matskua kirjaankin.

Minun ollessa työkeikalla puoliso käy hakemassa kuopus päiväkodista, minä tekisin ruokaa, ja sitten siivottaisiin keittiö.

Tuntui, että tästä työpäivästä tulisi hyvä. Saisin potkaistua asioita eteenpäin.

Sitten puolison puhelin soi. Hänen pitäisi lähteä iltaan asti kestävälle työreissulle. Joku onneton oli vain unohtanut kertoa keikasta etukäteen. 

Ding!

Pituudestani hävisi hetkessä viisi senttiä. Petyin. Minun hieno suunnitelma, ja nyt joku saakelin toimistotunari, joka ei liity minun työpäivääni millään tavalla, pilasi sen.

Hengitin, keskityin, yritin olla hiljaa. Eihän tälle tilanteelle mitään voi. Onhan näitä sattunut itsellenikin.

Mutta silti. Koko päivä meni vähän palasiksi. Piti perua haastattelukeikka. Piti aikatauluttaa koko oma työ uudestaan. Alkoi ottaa päähän jo ihan se, että näin pieni asia edes ottaa päähän.

Mutta kun en ihan oikeasti jaksaisi joustaa tässä asiassa. Joustan kotona, joustan lasten kanssa, joustan lähipiirin kanssa, joustan sään takia, joustan raha-asioissa, joustan joka juuttaan päivä johonkin suuntaan. Työ on ainoa saareke, jota noin suunnilleen hallitsen itse. Siksi en omissa töissäni jaksaisi joustaa. Siksi ne valmistuvat aina ajallaan, päällekkäin ja limittäin, koska olen suunnitellut ne niin hyvin. En kestä sitä, että joku tulee sinne sorkkimaan ja huojuttamaan minun hienoa korttitaloa.

Tämähän on teistä varmaan aika naurettavaa, eikö vaan? En ihmettele yhtään, että joku siellä pudistelee päätään ja ajattelee, että hullu muija kun noin pienestä ottaa kierroksia.


Tiedän. Tunnen itseni. Ja koska tässä seurassa on kohta nelisenkymmentä vuotta vierähtänyt, olen oppinut käsittelemään nämä päivät oikein. Vedän kylmän viileästi ruksin työpäivän päälle. Työnnän kaiken, mitä tänään piti tapahtua, huomiselle. Jos tänään illalla sattuisin saamaan jotain aikaan, se on kaikki plussaa ja ekstraa. 

Niinpä lähdin ottamaan pari ajatusta ja kehoa tasoittavaa treeneihin. Kävin lounaalla. Puhaltelin kierroksia alaspäin ja istahdin kertomaan teille tämän jutun.

Seuraavaksi. Hmm. En tiedä. Ehkä otan kupin kahvia ja mietin jotain ihan muuta. Katselen näitä kahta tämän postauksen kuvaa, joita katselen aina silloin, kun tarvitsen lepohetken aivoille. 

Mutta yhden asian lupaan! En aio muuttua tilanteisiin paremmin mukatuvammaksi ihmiseksi. En aio opetella yhtään joustavammaksi. Aion ihan vastaisuudessakin vetää pultit, kun joudun muuttamaan omia menojani. 

Elämä tuntuu kivemmalta, kun ei yritä suoristaa joka ikistä kupruaan.

Kuvat: Björgvin Hilmarsson

9 kommenttia:

Mitä tuumaat?