Tee mitä teet, mutta muista nauraa

Yhden hemmetillisen pitkän ja raskaan työpäivän jälkeen vajosin sohvakoomaan. En jaksanut mitään. Pohdiskelin siinä puolimakaavassa asennossa työtä ja työpäivien pituutta.


Mietiskelin kavereitani, jotka tekevät paljon töitä ja vaikuttavat stressaantuneilta. Mietin itseäni, joka välillä väsähtää töissä ja alkaa sen takia äyskiä. Sitten toisaalta ajattelin heitä, joilla duuni näyttää soljuvan hyvällä fiiliksellä eteenpäin, vaikka tekemistä olisi miten paljon. 

Mikä erottaa toisistaan uuvuttavan työnteon ja energisoivan työnteon? Ei ainakaan työpäivän pituus tai työn vastuullisuus. En minä tuona sohvakoomapäivänä ollut rättipoikkihalkopinossa päivän pituuden takia (olin tehnyt töitä ihan tavalliset 7 tuntia). Olin sikapoikki ja nuupahtunut, koska oloni ei tuntunut hyvälle. Kaikki sujui tahmeasti.

Mietin tuttavaperhettämme, joka pitää Pohjois-Islannissa hevostilaa. Heillä on maatila ja matkailualan yritys: satoja lampaita, satoja hevosia, kanoja, koiria, kissoja, kaneja ja vuoden aikana useita tuhansia ratsastusasiakkaita. Valtavat pellot, joista on pidettävä huolta. Melkoinen repertuaari autoja ja peltokoneita, joita pitää huoltaa ja korjata. Teitä, jotka pitää kunnostaa. Laitumia, joiden pitää olla hevosenkestäviä. Rakennuksia, joista pitää korjata kattoa, laittaa lattiaa, maalata, sahata ja kunnostaa. 

Järjetön määrä tekemistä koko ajan, vuoden jokaisena päivänä. Aamuseiskalta aloitetaan ja vasta iltakymmeneltä päärakennuksen ovi menee kiinni.

Silti nämä tyypit eivät ole koskaan huonolla tuulella. Siinä kohtaa kun minä puhallan pilliin eli kuntoni loppuu seitsemän tunnin mittaisen hevosvaelluksen jälkeen, tilan isäntä lähtee vielä vuorille keräilemään lampaita, kengittää pari hevosta ja korjaa yhden traktorin.



Ja nyt tulee se pihvi: hänellä koko ajan on pirun hauskaa. Ei ole niin lyhyttä kahvitaukoa, että hän ei ehtisi kertoa paria vitsiä tai nauraa jollekin hassulle mieleen juolahtaneelle jutulle. Aina ehtii heittää jonkun läpän, nauraa katketakseen ja sitten jatkaa töiden tekoa. Sitä ehtii ihan hyvin juosta evästauolla läheisen pellon ojanpientareelta hakemaan pari linnulta tippunutta sulkaa, kiinnittää ne oman ratsun suitsiin ja vitsailla loppupäivä nopeasta hevosesta, jolla on siivet. 

Kerran kysäisin, että miten hän jaksaa kehitellä näitä läppiään päivästä toiseen.

Mikäs järki tässä koko hommassa sitten olisi, jos ei olisi hauskaa? Kun on hauskaa, aika menee kuin itsestään ja elämä on kivempaa.

No hemmetti. Näinhän yksinkertaista se tosiaan on.

Onnellisuus ja hauskuus ovat paitsi tavoiteltavia tunnetiloja, ne myös edesauttavat työssä jaksamista. Kun kesken raskaan päivän hauskuuttaa itseään ja ympärillä oleviaan, oma olo alkaa väkisinkin tuntua tyytyväiseltä, jopa onnelliselta. Ja kas vaan, tekeminen maistuu taas.

Tätähän voi soveltaa myös perhe-elämän kiemuroihin. Kun homma alkaa vaatteita pukiessa, syöttäessä tai uhmaikäisen hampaita pestessä valahtaa lapasesta, aikataulut pettää, kitinä lisääntyä ja hermot paukkua, kannattaa vetää homma läskiksi ja saada porukka nauramaan. 

Naurun kautta voittoon -väitteelle on ihan tieteellisestikin todistettua faktaa: Muutama vuosi sitten tehty Happiness and Productivity -tutkimus (Andrew Oswald) nimittäin osoitti, että onnellisuus nostaa ihmisten tuottavuutta 12 prosenttia.

Olisi upea juttu, jos muistaisi jättää joka päivä tarpeeksi paljon aikaa ihan kunnon läpänheitolle. Siinä hihitellessä ne vittumaisetkin hommat valmistuvat kuin huomaamatta ja projektit kukoistavat. Kannattaa siis pyrkiä naureskelemaan tehdessään sitä kuuluisaa matkaa pankkiin. Vartti vitseille, tonni tilille ja kaikilla parempi mieli.

Tunnisteet: ,