Sain juuri loppuun Eva Wahlströmin nyrkkeilijänuraa käsittelevän kirjan Rajoilla . Kirja on ihan mielettömän upea, koukuttava ja kiinnosta...

Onnellisuuteni voi mitata kirjoittamisen määrällä

1.9.17 Satu Kommentteja: 8

Sain juuri loppuun Eva Wahlströmin nyrkkeilijänuraa käsittelevän kirjan Rajoilla. Kirja on ihan mielettömän upea, koukuttava ja kiinnostava. Siellä hän puhuu nyrkkeilystä muun muassa näin:

Mutta elämäni on salilla. Ellen treenaa, olen levoton, morkkiksessa, ahdistunut ja tunnen itseni likaiseksi. 

Nyrkkeilijähän en ole. Mutta tuo tunne on todella tuttu. Kun nyrkkeilyn vaihtaa kirjoittamiseksi, puhutaan ihan samasta asiasta. Jos kirjoittamisesta tulee liian pitkä tauko (viisi päivää on tavattoman pitkä aika), tunneskaalani on kutakuinkin tuollainen. 


Syyt kirjoittamisen tärkeydelle eivät ole selvät. En minä oikein tiedä, mistä se tarve kirjoittaa tulee tai on saanut alkunsa. Se vaan tuntuu ihan hiton hyvältä. Sen tekemisestä saa enemmän energiaa mitä sen tekemiseen menee energiaa. Ja tokihan on niin, että ihminen mielellään tekee asioita, joissa on hyvä, ja minä olen hyvä sanoittamaan asioita. Joten ehkä siinä on vähän itserakkauttakin sitten. 

Mutta sen tiedän varmaksi, että mistään muusta en työssä niin paljoa pidä kuin siitä, että voin istua alas, avata läppärin, laittaa musiikin täysille, avata tekstinkäsittelyohjelman ja katsoa kun tyhjään dokumenttiin alkaa syntyä rivejä. Ensin ihan täyttä paskaa viisi liuskaa. Vähän ajan kuluttua editoitua täyttä paskaa on muuttunut muotoon semisontaa ja pituutta on kolme liuskaa. Olotila sen kun paranee. Ja loppurutistuksen jälkeen se itse ydinmehu eli puolitoista liuskaa omalla mittapuullani tarpeeksi hyvää tekstiä.

Kirjoitan mielelläni oikeastaan mitä vain. Esitteitä, lehtijuttuja, mainoksia, blogijuttuja, Instagram-päivityksiä. Niissä on kaikissa vähän eri neulomistekniikka, mutta lanka ja koukku ovat samat. Kirjoittaminen tuntuu hyvältä huolimatta siitä, mitä on kirjoittamassa ja kenelle. Kaikkein siisteintä on kuitenkin kirjoittaa kirjaa, koska silloin saa kirjoittaa saatanallisen määrän kerralla ilman, että koko hienous pitää lopussa puristaa 5 000 merkkiin. 

Joten eihän se tässä sanotun valossa yllättävää ole, että aloin taas kirjoittaa kirjaa. 

Jos kaikki menee tänä syksynä putkeen, Islantilainen kodinonni on kolmas kirjani vuoden sisään. Viime keväänä ilmestyi Lähiömutsin Hannen kanssa yhdessä kirjoittamani Unelmahommissa. Sen jälkeen matkaopaskirja Tripsteri Islanti. Maaliskuussa 2018 WSOY on luvannut julkaista tämän uusimman.

Kolme kirjaa vuodessa ei ole järjettömän paljon vaan se on ihanan monta tekstitiedostoa! Se ei ole tuntunut ylitsepääsemättömältä tai jatkuvasti liian raskaalta. Joka päivä kirjoitus ei tietenkään kulje, silloin olen ottanut taukoja. Sitten kun sisäinen kirjoituskoneeni rullaa paremmin, saatan kirjoittaa kymmenen sivua putkeen käymättä vessassa - koska en malta.

Islantilainen kodinonni on itsenäinen jatko-osa Islantilainen voittaa aina -teokselle. Tällä kertaa sukelletaan islantilaisen perheen ydinmehuihin. Luvassa ainakin riemastuttava sekoitus anarkistista perhemeininkiä ja modernia vanhempainvapaaläppää käytännön elämän tarinoiden tahtiin.

Jos kirjan lukija saa lukemisesta edes puolet siitä riemusta, mitä olen kokenut täällä kirjoittajapuolella, tunnen onnistuneeni. Seitsemän kuukauden kuluttuahan se sitten selviää! 

Kuva: Björgvin Hilmarsson

8 kommenttia:

  1. Ihanaa, en malta odottaa. Voin vain kuvitella, kuinka kutkuttavia perhe-elon koukeroita tuo kirja tulee kantamaan. Ja oikeaati 7 kk, menee niin nopeaan. Luin yhdestä blogista juuri tapahtumasta, miatä hän mainitsi 5 kk. sitten ja silloin kuvittelin, että siihen on iäisyys. Ja nytpä siellä jo Irlannissakin lapai aloitti sen silloin puhutun päivähoidon. Joten enköhän jo hetken päässä istahda lukemaan riemastuttavia asioita kirjastasi.Jotenkin sen kirjoittamisen innon kyllä aistii aina teksteistäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Venla, rohkaisevaa kuulla, että teksteistä näkee kirjoittamisen nautinnon. Ihanaa on kirjoittaa!

      Poista
  2. Odotan tätä teosta jo etukäteen hykerrellen!

    VastaaPoista
  3. Samoin, odotan jo lukuhetkeä tämän parissa!
    Kesällä luin Unelmaduunia ääneen 6-vuotiaalle tyttärelle. Se oli todella hauska kokemus. Hän ei tietenkään jaksanut kuunnella kaikkea, mutta tarttui aina välillä sanoihin ja ilmauksiin ja niistä syntyi upeita keskusteluja. Samalla hän innostui tekemään oman kirjan sanoen "jos kerran hekin on saaneet kirjoittaa kirjan niin minäkin haluan". Siitä syntyi ihan mahtava teos, johon hän kokosi asioita jotka ovat hänen unelmiaan, asoita joista hän on kiinnostunut.
    Uskon että tämänkin kirjan luemme yhdessä!
    Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanasti on Hanna tytärtään maailmalle laittamassa! Toivoisi olevan eskarissa ja koulussa jo alkumetreillä tuollainen oppiaine kun Unelmajuttuja. Vai onkohan jo?

      Poista
    2. Ihan mahtavaa Hanna, iso kiitos kun jaoit tämän kokemuksen. On kyllä upean kärsivällinen kuusivuotias, jos on jaksanut keskittyä edes osaan kirjasta. Superia! Ja askarrellut vielä omaakin kirjaa - miten huippua!

      Poista
  4. Mahtavia uutisia, odotan kirjaa innolla! Anna palaa!

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?