Edelleen hyviä yöunia

Miten ihanaa sanoa, että meillä nukutaan hyvin. Minä nukun hyvin.



Töiden osalta koko kesä ja syksy ovat olleet melkoista singeröintiä. Lomaa? No eipä juuri. Jos kaikki menee kuten suunnitellut olen, pidän kesälomaa marraskuussa. 

Vauhdista huolimatta olen yrittänyt parhaani olla ylikuumenematta ja täytyy sanoa, että olen onnistunut aika hyvin. Kovassa tahdissa kolmesta en nimittäin nyt luovu: yöunista, urheilusta ja perheajasta iltaisin ja viikonloppuisin. 

Kokonaisuuden kannalta sillä on ihan pirun paljon väliä, että aamulla herätessäni voin todeta: Olen nukkunut hyvin. Olen virkeä.

Siihen on auttanut aikuisten unikoulu ja parempi sänky.


Hevosenjouhi on tukeva patjantäyte.

Aloitin kesällä tietoisesti harjoitella nukkumista. Ryhdyin säätämään nukkumaanmenoaikojani aikaisemmaksi, koska heräämisaikaan ei voi tässä elämänvaiheessa vaikuttaa. Tein muutoksen muutama minuutti kerrallaan, pienin askelin. Ja tiedättekö mitä: elokuusta alkaen yhtenäkään iltana en ole mennyt nukkumaan puolenyön jälkeen, ellen ole tiennyt, että seuraavana aamuna saan nukkua vaikkapa yhdeksään. Vähintään seitsemän ja puolen tunnin yöunet joka yö ovat olleet tulleet osaksi arkea ja se jos mikä on tehnyt hyvää päälle ja keholle. Oma pääni tottui aikaisempaan nukahtamisaikaan, kun muutoksen teki hitaasti. Jos yrittää kerralla tehdä liian ison muutoksen, se harvemmin toimii. Huomasin, että kun etenee hiipien, repsahdusriski entiseen on paljon pienempi.


Luonnonkumipatja muotoutuu nukkujan mukaan.

Samoihin aikoihin unikouluni kanssa uusimme kotimme sänkykamat. Kirjoitin reilu kuukausi sitten Porin Villan ja Peitteen patjoista, peitoista ja tyynyistä, jotka raahasin kahdella bisnesluokan lennolla (bisneslipulla saa tuoda 40 kg matkatavaroita) Suomesta tänne Islantiin. Päädyin tämän firman tuotteisiin kahdesta syystä. Ensinnäkin kaikki tuotteet tehdään alusta asti Suomessa käsityönä ja luonnonmateriaaleista. Ja toisekseen: vertailun jälkeen huomasin, että nämä ovat laatuun nähden hintaluokkansa edullisimpia tuotteita.

Missä tahansa nykyään nukunkaan yöni, kaipaan aina omaa sänkyäni. On ikävä painavaa villapeittoa, joka ei kasaannu mytyksi pussilakanan pohjalle vaan pysyy jämptisti painavana päälläni koko yön. On ikävä tyynyä, joka tukee niskaa. Ja ennen kaikkea: on ikävä hevosenjouhitäytteistä kasettisijauspatjaa, joka on jämäkkä ja tukee selkää. Kun vartalolla on yön aikana kunnon tuki, lihasten ei tarvitse jännittyä nukkuessa ja aamulla herää levänneempänä. En luovu tuosta patjasta ikinä.


Villa on ihmeellinen materiaali: lämmittää, viilentää, pitää kuivana ja imee tehokkaasti kosteutta ja luovuttaa sen nopeasti.

Porin Villalla ja Peitteellä on useita erilaisia patjantäytevaihtoehtoja ja kävin ennen ostopäätöstä läpi niistä jokaisen. Koska täysin uusi patja jokaiseen sänkyyn tuntui liian isolta sijoitukselta – ja ennen kaikkea mahdottomalta kuljettaa tänne Islantiin – ostin heidän valikoimasta sijauspatjat vanhojen patjojen päälle laitettaviksi. 

- Hevosenjouhitäytteinen kasettisijauspatja on kaikkein tukevin ja myös kestävin vaihtoehto. Se on kalliimpi kuin nuo muut materiaalit, mutta se on myös ehdottomasti kestävin täytevaihtoehto eli patja on hyvin pitkään kuin uusi. Jos pidät kovasta patjasta, tämä on valintasi. Meidän parisängyssä on nämä sijauspatjat ja kaksi erittäin tyytyväistä nukkujaa. Hevosenjouhet ovat peräisin Unkarista. 

- Luomupuuvillatäytteinen kasettisijauspatja on tukevampi ja hieman edullisempi kuin villatäytteinen sijauspatja. Se imee hyvin kosteutta eikä hiosta. Puuvilla on villaa viileämpi materiaali.

- Villatäytteinen kasettisijauspatja taas on selkeästi edellisiä pehmeämpi. Se on lämmin materiaali, joka ei kuitenkaan hiosta kesäkuumallakaan. Villa imee hyvin kosteutta ja luovuttaa sitä nopeasti (meillä on sijauspatjojen päällä villaiset patjansuojukset juuri tästä syystä: aamulla ei herää hikisenä). Porin Villan ja Peitteen käyttämä lampaanvilla on peräisin Ranskasta.

- Luonnonkumitäytteinen kasettisijauspatja (eli ei öljypohjainen) on näistä vaihtoehdoista joustavin: patja muotoutuu nukkujan kehon mukaan. Esikoisen sänkyyn valitsimme tämän. Näiden patjojen luonnonkumin valmistamiseen käytetään kumipuun maitiaisnestettä. Porin Villan ja Peitteen patjoissa käytetty luonnonkumi tulee valmistajilta, joiden vastuullinen toimijuus on varmistettu sertifikaateilla (mm. ECO Institute).


Hevosenjouhi on rouhea ja jämäkkä materiaali. Aivan ykkönen patjamatskuna, jos pitää kovista sängyistä.

Se miten jämäkkä patja itselle parhaiten sopii, selviää parhaiten kokeilemalla erilaisia vaihtoehtoja. Porin Villan ja Peitteen patjoja voi käydä koemakaamassa heidän näyttelytiloissaan Porissa, Turussa, Helsingissä, Kuopiossa ja Oulussa. 

PS. Saat alekoodilla Salamatkustaja, 5 %:n alennuksen kaikista verkkokaupan tuotteista. Alekoodi on voimassa 15.10.2017 asti.

Edellisessä postauksessa mainitut tuotteet saatu alennuksella.

Tunnisteet: , ,