Olen pistänyt tässä Islannissa vietettyjen lapsiperhevuosien saatossa merkille, että täällä on aika vähän lapsille suunnattuja vapaa-ajanv...

Lauantai-iltapäivä lapsen kanssa Reykjavikissa

30.9.17 Satu Kommentteja: 0

Olen pistänyt tässä Islannissa vietettyjen lapsiperhevuosien saatossa merkille, että täällä on aika vähän lapsille suunnattuja vapaa-ajanviettopaikkoja. Ei täällä mitään hoplopeja tai sisäteemapuistoja ole. On vain pari sellaista sisäleikkipaikkaa, joissa järjestetään lasten synttäreitä, ja nekin ovat ostarien yhteydessä olevia leikkinurkkauksia.


Perinteisiäkin leikkipuistojakin on harvanlaisesti. Se johtuu varmaankin säästä: eihän täällä (ainakaan vanhempana) pysty talvella istumaan hiekkalaatikon reunalla mustaa laavahiekkaa pyörittelemässä ilman, että syväjäätyy. Ja talvi on kuitenkin aika hitsin pitkä.

Se, että lapsille suunnattuja leikkipaikkoja on vähän, ei kuitenkaan tarkoita, että täällä ei tehtäisi lasten kanssa mitään. Päinvastoin: minusta tuntuu, että täällä tehdään lasten kanssa yllättävän paljon asioita. Se ero onkin siinä, että ne aktiviteetit ovat juttuja, joita vanhemmat tekevät yhdessä lasten kanssa. Käydään luistelemassa (perhelipulla), keilaamassa, kiipeilemässä (perhelipulla), kesäisin pyöräilemässä ja tietysti uimassa Islannin lukuisissa lämpimissä uima-altaissa, joissa kaikissa on lämpimät altaat, lastenallas ja ilmaiset lainakellukkeet perheen lyhyimmille tyypeille. 


On siis tyypillisempää mennä yhdessä koko perhe tekemään jotain, kuin että vanhemmat vievät lapsia tekemään jotain. Meidän perhe ei esimerkiksi koskaan lähde "viemään lapsia uimaan", vaan me "menemme uimaan". 

Tämä sopii siihen kuvaan, että täällä ei noin yleisestikään ole niin tiukkaa rajaa lapsiperhe-elämän ja lapsettomien perheiden elämän välillä. Se on minusta todella hieno juttu: on ihan normaalia olla äiti tai isä, mutta se ei tee ihmisestä mitenkään erityistä. (Tästä havainnosta on muuten luvassa rutkasti lisää keväällä ilmestyvässä kirjassani.)

Kerronpa nyt kuitenkin siitä yhdestä merkittävästä poikkeuksesta Reykjavikissa. Tämänhän voi ottaa vaikka matkavinkkinä Reykjavikiin! Kaupungin keskustassa sijaitseva Husdyragardurinn eli Kotieläintarha on selkeästi lapsille suunnattu paikka, joka on puisto sekä ulko- että sisätioissa. Siellä voi taputella hevosia, lampaita ja lehmiä, nähdä kanoja, pupuja ja hamsteria pienempiä nisäkkäitä. Navetan, hevostallin ja muiden eläinsuojien lisäksi puistossa on eläimiä varten isohkot aitaukset. 


Kotieläinten lisäksi puistosta löytyy Reykjavikin suurin leikkipuisto eli trampoliineja, liukumäkiä, kiipeilytelineitä ja useita leikkimökkejä. Pikkulapsille löytyy pieni karuselli ja sähköjuna, isommat lapset pääsevät kesäkuukausina kokeilemaan puiston muutamaa huvipuistolaitetta. Katetussa grillitilassa saa paistaa omia eväitä, mutta toki tiluksilta löytyy myös kahvila, josta voi ostaa vohveleita, hodareita ja muuta syötävää. 




Esikoisella on luistelutreenit kahdesti viikossa ja jäähalli sijaitsee juuri siinä Husdyragardurin vieressä. Minulle ja pampulalle onkin muodostunut yhteiseksi lauantairutiiniksi mennä esikoisen luistelutunnin ajaksi rapsuttelemaan hevosia, laskemaan liukumäkeä ja kastelemaan ulkovaatteet kuralammikoissa. 

Jos käväisette joskus Reykjavikissa ja kaipaatte lapsiperhepaikkaa, tämä on tosi laadukas, vaikka onkin kaupungin ainoa laatuaan. Siellä on kivasti tekemistä eri-ikäisille lapsille ainakin kolmeksi tunniksi ja muutaman euron suuruinen sisäänpääsymaksu menee vain yli 4-vuotiailta.

0 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kuopus aloitti päiväkodin elokuun lopussa . Se on tuonut arkeen mahtavia rutiineja ja yhä enemmän iloa. Päivät mörssäri posottaa saparot ...

Syksy tuli saarelle

27.9.17 Satu Kommentteja: 16

Kuopus aloitti päiväkodin elokuun lopussa. Se on tuonut arkeen mahtavia rutiineja ja yhä enemmän iloa. Päivät mörssäri posottaa saparot heiluen päiväkodissa muiden lasten kanssa, alkuilta sujuu kotona leppoisasti leikkien, illalla tulee uni kahdeksalta ja yöunet venyvät keskeytyksettä aamuseitsemään. Voi universumi, miten ihanaa!


Toki hän yhä kiipeilee tuoleille, kirjahyllyille ja törmäilee tanssiessaan huonekaluihin niin että maljakot välillä lentelevät. Mutta se on erilaista, se on tyynempää. Se on iloisempaa sekoilua. 

Päiväkodin alkamisen jälkeen tuo lapsi kukoistaa vieläkin enemmän kuin aikaisemmin. Tämän tyypin ympäriltä ei ole koskaan puuttunut naurua, vitsailua ja iloa muista ihmisistä, mutta nyt sitä kaikkea on vielä enemmän. Oikeastaan minusta tuntuu vähän hassulta puhua hyvästä sopeutumisesta päiväkotiin, sillä mielestäni kyse on enemmästä. Päiväkoti on voimaannuttanut tyttöä entisestään. Hänestä on tullut jotenkin kokonaisempi, iloisempi ja myös piirun verran rauhallisempi.

Muutaman ensimmäisen päiväkotiviikon jälkeen tuntuu kuin mörssäristä olisi tullut kaveri kaikkien kanssa. Kun haen häntä päiväkodista, hän moikkaa kaikille tarhakavereille hyvästit - ja muistaa ne nimeltä! Kun tarharakennuksen käytävillä tulee vastaan henkilökuntaa tai lapsia hakevia vanhempia, tyyppi morjestelee niillekin. Hän on ikään kuin ottanut paikan omakseen. Tarhan pihalla tyyppi kävelee siihen malliin, kuin olisi ollut siellä aina. 



Päiväkodin aloituksen jälkeen miinuspuolelle on jäänyt vain yksi tyyppi: anoppi, jonka rooli energiapallon positiivisen säteilyn vartijana on nyt vähentynyt. 

Me yritämme kuitenkin tavata mahdollisimman usein, vähintään viikonloppuisin. Välillä käymme kylässä arki-iltaisinkin, sillä anopilla on upea arkeamme helpottava tapa kutsua meidät kaikki luokseen syömään. Yhtenä syksyisenä iltana olimme jälleen matkalla tuttua tietä pitkin paistetulle kalalle. Ilmassa oli niin raikkaan nättiä syksyistä tunnelmaa, että päätimme käydä ikuistamassa illan ottamalla kuvia matkan varrella meren rannalla.


PS.

Näissä kuvissa minulla ja kuopuksella oli päällä suomalaisen Mellin vaatteita. En ole tämän syksynä aikana käyttänyt mitään muuta vaatetta yhtä paljoa kuin tuota pitkähihaista mustaa mekkoa. Pitkähihainen ja polvimittainen tencel-mekko ei purista mistään, mutta istuu täydellisesti. Se ei rypisty, se on lämmin ja sen sivussa olevissa taskuissa voi lämmittää syystuulen kylmäksi puhaltamia käsiä.

Hauska yhteensattuma, kun huomasin, että Lähiömutsin Hanne oli juuri tällä viikolla testannut näitä saman merkin vaatteita. Kurkkaa Hannen tontille, jos haluat tietää designmerkistä enemmän. Hanne tarjoaa myös 20 prosentin alekoodia Mellin verkkokauppaan.

Kuvissa esillä olevat kuopuksen housut ja pusero ja minun mekko ovat saatuja.

16 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Minusta on mahtavaa tavata ihmisiä, jotka tekevät työtä, josta pitävät, mutta eivät välttämättä ole kouluttautuneet juuri siihen ammattiin...

Unelmaduunarit-podcast, Janita Autio: opiskelu ei ole ainoa reitti unelma-ammattiin

24.9.17 Satu Kommentteja: 4

Minusta on mahtavaa tavata ihmisiä, jotka tekevät työtä, josta pitävät, mutta eivät välttämättä ole kouluttautuneet juuri siihen ammattiin. Mutkan kautta perille -meininkiin liittyy aina kiinnostavampia käänteitä kuin niihin tarinoihin, joissa on suunnitelmallisesti menty pisteestä A pisteeseen B. Juuri siksi oli mahtavaa päästä jututtamaan valokuvaaja Janita Autiota.



Uusimmassa Unelmaduunarit-jaksossa juttelemme parikymppisen valokuvaajan Janita Aution kanssa siitä, kuinka opiskelu ei ole ainoa reitti unelma-ammattiin. Janita tuli tunnetuksi Instagram-tilinsä kautta ja tekee nykyään upeita kuvauskeikkoja ympäri maailmaa. Hän ei ole koskaan opiskellut valokuvaamista kouluissa. Hän vain - noh - aloitti valokuvaamisen. Kenellekään, joka käy kurkkaamassa Janitan Instagram-tiliä, ei jää epäselväksi, osaako hän valokuvata. Janita on mahtava esimerkki siitä, kuinka valokuvaajan oma ääni ja tyyli voi kehittyä myös kokeilun ja tekemisen, ei pelkästään opiskelun kautta.


En väitä, että koulutus olisi turhaa. On iso tukku ammatteja, joihin päästäkseen on pakko suorittaa tietyt tutkintovaatimukset. En haluaisi itseoppinutta lääkäriä leikkaamaan kättäni tai lääkkeistä mitään tietämätöntä apteekkaria myymään minulle lääkkeitä.

Mutta sen sanon, että ihan jokaiseen työhön mitä joskus päätyy tekemään, ei tarvitse eikä välttämättä edes voi käydä koulua. Eikä todellakaan tarvitse tähdätä pelkästään koulutusta vastaavaan työhön.   Rajaa järjettömän paljon mahdollisuuksia itseltään pois, jos hakeutuu ainoastaan sellaisiin töihin, johon omaa täydellisesti sopivan koulutuksen.

On aika jännä juttu, että esimerikiksi Suomessa rahoitusalan töihin palkataan lähinnä kauppatieteiden maistereita, tilastotieteilijöitä ja valtiotieteilijöitä, jotka ovat opiskelleet kansantaloustiedettä. Kun Lontoossa kurkkaa isojen pankkien meininkiä, huomaa nopeasti, että siellä palkataan rahoitusalalle töihin myös taidealojen kandeja ja humanisteja. 

Putkesta sisään, putkesta ulos -ajattelu tuottaa kyllä tietynlaisia ihmisiä tietynlaisiin tehtäviin, mutta putken suun ulkopuolelle jää valtava määrä pätevää ja vähän eri tavalla ajattelevaa jengiä - siis businesjargonilla: iso osa potentiaalia jää käyttämättä. 

Jos Janita olisi hakenut monena vuotena peräkkäin opiskelemaan valokuvausta (niihin kouluihin ei ole ihan helppo päästä) ja käyttänyt siihen joka kevät ja kesä paljon aikaa, hän voisi olla tällä hetkellä kovin erilaisessa työtilanteessa kuin nyt. 


Tämä podcast-jakso on siis kaikille teille, jotka pohditte omaa ammatinvalintaa tai emmitte opiskelujen suhteen. Joskus voi olla paras vaihtoehto lopettaa pohtiminen ja alkaa tehdä sitä, mikä tuntuu kivalta.  Loppututkinto ei todellakaan merkitse kaikkea. Vähintään yhtä tärkeää on rohkeus yrittää ja hyvät verkostot - eli tekemisen palo ja aito kiinnostus ihmisiin. Sitäpaitsi: voihan niitä kouluja käydä myöhemminkin, työn ohessa. Podcastissa ​Janita antaa myös vinkit siihen, kuinka rakentaa  ​suosittu Instagram-kanava. Kuuntele klikkaamalla tästä:



Jos haluat jättää palautetta, aihetoiveita tai muuten vain avautua, voit toki jättää viestejä tänne bloginkin puolelle, mutta meillä on Unelmaduunareille myös oma Facebook-sivu, josta löytyy kootusti kaikki podcastiimme liittyvät jutut ja päivitykset.


Ehkä kiinnostuit myös näistä:

Aikaisemmat jaksot:

4 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Huomaan yhä haaveilevani Uudesta-Seelannista. Meidän ensimmäisestä ja tähän asti ainoasta reissustamme sinne on kulunut kohta neljä vuotta...

Haaveiden Uusi-Seelanti - viisi syytä lähteä

24.9.17 Satu Kommentteja: 9

Huomaan yhä haaveilevani Uudesta-Seelannista. Meidän ensimmäisestä ja tähän asti ainoasta reissustamme sinne on kulunut kohta neljä vuotta, mutta innostus ei ole haalistunut lainkaan. 

Kirjotin keväällä Uuden-Seelannin vaellusreiteistä. Tässä viisi muuta syytä omaan Uuuden-Seelannin hurmiooni.



Luonto. Maisemat ovat kuin suoraan satukirjan sivuilta. Viinitilat, kuumien lähteiden koristama vulkaaninen maisema, lumihuippuiset vuoret ja kuumassa auringossa kimmeltävä valtameri, jossa hyppii valaita. Eikä sekään huono juttu ole, että jäätiköltä pääsee parissa tunnissa keskelle pingviiniyhdyskuntaa. Ja ne Cape Palliserin rannalla mölisevät upeat merikarhut. Ja tienvarsikioskeilla avokadoja myyvät maanviljelijät. Ja, ja, ja... upeat hiekkarannat. Uuh, mitäs vielä? Nelsonin maaseudun olutpanimot ja viinitilat. Keskellä upeaa kumpuista maisemaa sijaitseva Hobitti-elokuvien kuvausstudio Hobittila (The Hobbiton, pohjoissaarella). Siis apua: Uusi-Seelanti tuntuu mahtavuuden yliannostukselta.

Vinkki: Mutkittelevien teiden takia matkailuun kannattaa varata paljon aikaa. Me ehdimme kiertää kuukauden aikana molemmat saaret pintapuolisesti ja tehdä muutamia vaelluksia. Vietimme viikon pohjoissaarella ja kolme viikkoa eteläsaarella. Reissullamme oli suureksi hyödyksi Official Camping NZ -applikaatio, joka kertoo Uuden-Seelannin telttailualueet, retkeilymaastot ja luonnonnähtävyydet. 




Ihanaa leirielämää. Uudessa-Seelannissa on osattu panostaa leirintäalueisiin aivan eri tavalla kuin vaikkapa täällä Islannissa. Uudessa-Seelannissa leiriytyminen oli ihanan helppoa, vaivatonta ja jopa luksusta! Toki tuolla maailman toisella puolella kesät (eli pohjoisen pallonpuolikkaan talvikuukaudet) ovat lämpimämmät kuin Islannissa ja tekevät ulkona matkailusta helpompaa, mutta silti. Leirintäalueissa on huima ero kotiin verrattuna.

Leirintäalueet olivat koko matkan ajan priimakamaa ja tietoa eri majoituspaikoista ja niiden varustelutasosta sai helposti. Asuntoautolla oli nasta reissata, koska tiesi palvelujen olevan kohdallaan: isommilta leirintäalueilta löytyi uimalat, pyykinpesupaikat ja hyvät keittiöt. Edullisemmilta ja pienemmiltä leirintäalueilta tiesi saavansa vähemmän palveluja, mutta silti vessat ja suihkut olivat aina siistit ja yhteiskeittiöistä löytyi aina astioita ja kattiloita. 

Vinkki. Maksuttomat free camping -alueet on osoitettu erikseen (missä tahansa ei saa yöypä, siitä sakotetaan). Valtion ylläpitämillä edullisilla DoC-leirintäalueilla on teltta- ja asuntoautopaikkojen lisäksi joskus myös vuokramökkejä. Vessat, suihkut ja keittiötilat ovat yhteisiä. Kaupalliset lerintäalueet esimerkiksi TOP 10- ja Kiwi Holiday Park -ketjut olivat kalliita (vuorokausi matkailuautolla useamman kymmenen euroa), mutta niistä löytyy yhteisten keittiöiden ja kylpytilojen lisäksi myös uima-altaita, minigolfia ja pyykkitupa. 



Ulkoilulajit. Tämä extremelajipuoli on meidän perheessä puolison ominta alaa. Itse en niin välitä hypätä korkealta, laskea lujaa tai kiipeillä pystysuoria seiniä. Uuden-Seelannin reissussa mahtavaa oli kuitenkin juuri se, että puolisolle löytyi suosikkitekemistä lähes joka alueelta. Sillä välin kun minä luin dekkaria asuntoauton portailla, kiertelin viinikauppoja tai leikin matkan aikaan 4-vuotiaan esikoisen kanssa puistoissa, mies paineli maastopyöräpuistoissa ja kävi kiipeilemässä. Ja löysinhän minäkin vähän extreme-urheiltavaa: kävin parilla lyhyellä ratsastusvaelluksella.

Vinkki: Ihan paras paikka päästä kokeilemaan vauhtilajeja on mennä joko Wanakaan tai Queenstowniin. Ne ovat muuten tosi kivoja pikkukaupunkeja myös ihan tällaisille kaltaisilleni mukavuudenhaluisille ei-hurjastelijoille. Pohjoissaarella Rotoruan seudulla on tosi hyvät melontamahdollisuudet.




Kuumat kylvyt. Kananmunantuoksuisia kuumia lähteitä, eli paljon mahdollisuuksia lökötellä kuumavesialtaissa. Siis aivan kuin Islannissa. Mutta ihmekös tuo: Uusi-Seelanti sijaitsee Islannin tapaan kahden mannerlaatan saumakohdassa, ja maisemassa on tulivuoria, laavapeltoja, geysireitä ja niitä kuumia lähteitä.

Vinkki. Maasta löytyy useita hienoja kylpylöitä, kuten Rotoruan järven rannalla oleva Polynesian Spa, mutta myös niitä arkisia ja edullisempia uintipaikkoja. Monilla leirintäalueilla ja majataloilla on omat lämminvesialtaansa, joissa kelpaa rentoutua pitkän reissupäivän jälkeen. Islannin tapaan Uudesta-Seelannista löytyy myös luonnonvaraisia lämpimiä uimapaikkoja. Yksi niistä on puolen tunnin ajomatkan päässä Rotoruasta metsän siimeksessä sijaitseva Kerosene Creek.



Pienet kauniit kaupungit. Suurkaupungeissa on oma viehätyksensä, mutta minä olen enemmän viehtynyt pieniin kaupunkeihin. Urbaania ja eloisaa elämämää pienessä kompaktissa paketissa tekee minusta erityisen tyytyväisen. Ehkä juuri siksi viihdyn niin hyvin Reykjavíkissa. Tämä on pieni kaupunki, mutta silti näiltä tiluksilta löytyy kaikki, mitä riittää tekemään minusta onnellisen. Uudessa-Seelannissa vastaavanlaisia pikkukaupunkeja on paljon. 

Vinkki. Suosikkini oli meren rannalla sijaitseva pääkaupunki Wellington, joka on toki Reykjavikia isompi, mutta ei silti lainkaan suurkaupunkimainen. Cuba-katu oli hauskan ränsistynyt, ja mahtavia kahviloita ja pieniä ravintoloita löytyi lyhyen kävelymatkan päässä toisistaan - aivan kuin täällä kotona. Aivan ehdoton vierailukohde on komea kansallismuseo Te Papa. Muita erityisen kivoja kaupunkeja olivat keskellä jylhää vuoristo- ja järvimaisemaa sijaitseva sisämaakaupunki Queenstown, jonne tuovat säpinää extreme-lajiharrastajat, ja aurinkoinen rantakaupunki Nelson, jonka hiekkarannoilta on lyhyt matka hauskoihin viinibaareihin ja kalaravintoloihin.



Näitä kuvia katsellessa huomaan reissukuumeeni nousevan. Jos Uusi-Seelanti olisi yhtään lähempänä, olisi jo aikoja sitten varannut sinne toisen reissun. Nyt pitää hetki kartutella matkakassaa ja tehdä jatkosuunnitelmia. Mutta lupaan itselleni nyt tässä, että joku päivä vielä palaamme sinne, ja mielellään vähän pidemmäksi aikaa.

PS. Jos ehdit tehdä pari muuta nojatuolimatkaa lämpimille saarille, käy lukaisemassa matkajuttuni Fidziltä ja Samoan saarilta.


9 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Miten ihanaa sanoa, että meillä nukutaan hyvin. Minä nukun hyvin. Töiden osalta koko kesä ja syksy ovat olleet melkoista singeröinti...

Edelleen hyviä yöunia

22.9.17 Satu Kommentteja: 5

Miten ihanaa sanoa, että meillä nukutaan hyvin. Minä nukun hyvin.



Töiden osalta koko kesä ja syksy ovat olleet melkoista singeröintiä. Lomaa? No eipä juuri. Jos kaikki menee kuten suunnitellut olen, pidän kesälomaa marraskuussa. 

Vauhdista huolimatta olen yrittänyt parhaani olla ylikuumenematta ja täytyy sanoa, että olen onnistunut aika hyvin. Kovassa tahdissa kolmesta en nimittäin nyt luovu: yöunista, urheilusta ja perheajasta iltaisin ja viikonloppuisin. 

Kokonaisuuden kannalta sillä on ihan pirun paljon väliä, että aamulla herätessäni voin todeta: Olen nukkunut hyvin. Olen virkeä.

Siihen on auttanut aikuisten unikoulu ja parempi sänky.


Hevosenjouhi on tukeva patjantäyte.

Aloitin kesällä tietoisesti harjoitella nukkumista. Ryhdyin säätämään nukkumaanmenoaikojani aikaisemmaksi, koska heräämisaikaan ei voi tässä elämänvaiheessa vaikuttaa. Tein muutoksen muutama minuutti kerrallaan, pienin askelin. Ja tiedättekö mitä: elokuusta alkaen yhtenäkään iltana en ole mennyt nukkumaan puolenyön jälkeen, ellen ole tiennyt, että seuraavana aamuna saan nukkua vaikkapa yhdeksään. Vähintään seitsemän ja puolen tunnin yöunet joka yö ovat olleet tulleet osaksi arkea ja se jos mikä on tehnyt hyvää päälle ja keholle. Oma pääni tottui aikaisempaan nukahtamisaikaan, kun muutoksen teki hitaasti. Jos yrittää kerralla tehdä liian ison muutoksen, se harvemmin toimii. Huomasin, että kun etenee hiipien, repsahdusriski entiseen on paljon pienempi.


Luonnonkumipatja muotoutuu nukkujan mukaan.

Samoihin aikoihin unikouluni kanssa uusimme kotimme sänkykamat. Kirjoitin reilu kuukausi sitten Porin Villan ja Peitteen patjoista, peitoista ja tyynyistä, jotka raahasin kahdella bisnesluokan lennolla (bisneslipulla saa tuoda 40 kg matkatavaroita) Suomesta tänne Islantiin. Päädyin tämän firman tuotteisiin kahdesta syystä. Ensinnäkin kaikki tuotteet tehdään alusta asti Suomessa käsityönä ja luonnonmateriaaleista. Ja toisekseen: vertailun jälkeen huomasin, että nämä ovat laatuun nähden hintaluokkansa edullisimpia tuotteita.

Missä tahansa nykyään nukunkaan yöni, kaipaan aina omaa sänkyäni. On ikävä painavaa villapeittoa, joka ei kasaannu mytyksi pussilakanan pohjalle vaan pysyy jämptisti painavana päälläni koko yön. On ikävä tyynyä, joka tukee niskaa. Ja ennen kaikkea: on ikävä hevosenjouhitäytteistä kasettisijauspatjaa, joka on jämäkkä ja tukee selkää. Kun vartalolla on yön aikana kunnon tuki, lihasten ei tarvitse jännittyä nukkuessa ja aamulla herää levänneempänä. En luovu tuosta patjasta ikinä.


Villa on ihmeellinen materiaali: lämmittää, viilentää, pitää kuivana ja imee tehokkaasti kosteutta ja luovuttaa sen nopeasti.

Porin Villalla ja Peitteellä on useita erilaisia patjantäytevaihtoehtoja ja kävin ennen ostopäätöstä läpi niistä jokaisen. Koska täysin uusi patja jokaiseen sänkyyn tuntui liian isolta sijoitukselta – ja ennen kaikkea mahdottomalta kuljettaa tänne Islantiin – ostin heidän valikoimasta sijauspatjat vanhojen patjojen päälle laitettaviksi. 

- Hevosenjouhitäytteinen kasettisijauspatja on kaikkein tukevin ja myös kestävin vaihtoehto. Se on kalliimpi kuin nuo muut materiaalit, mutta se on myös ehdottomasti kestävin täytevaihtoehto eli patja on hyvin pitkään kuin uusi. Jos pidät kovasta patjasta, tämä on valintasi. Meidän parisängyssä on nämä sijauspatjat ja kaksi erittäin tyytyväistä nukkujaa. Hevosenjouhet ovat peräisin Unkarista. 

- Luomupuuvillatäytteinen kasettisijauspatja on tukevampi ja hieman edullisempi kuin villatäytteinen sijauspatja. Se imee hyvin kosteutta eikä hiosta. Puuvilla on villaa viileämpi materiaali.

- Villatäytteinen kasettisijauspatja taas on selkeästi edellisiä pehmeämpi. Se on lämmin materiaali, joka ei kuitenkaan hiosta kesäkuumallakaan. Villa imee hyvin kosteutta ja luovuttaa sitä nopeasti (meillä on sijauspatjojen päällä villaiset patjansuojukset juuri tästä syystä: aamulla ei herää hikisenä). Porin Villan ja Peitteen käyttämä lampaanvilla on peräisin Ranskasta.

- Luonnonkumitäytteinen kasettisijauspatja (eli ei öljypohjainen) on näistä vaihtoehdoista joustavin: patja muotoutuu nukkujan kehon mukaan. Esikoisen sänkyyn valitsimme tämän. Näiden patjojen luonnonkumin valmistamiseen käytetään kumipuun maitiaisnestettä. Porin Villan ja Peitteen patjoissa käytetty luonnonkumi tulee valmistajilta, joiden vastuullinen toimijuus on varmistettu sertifikaateilla (mm. ECO Institute).


Hevosenjouhi on rouhea ja jämäkkä materiaali. Aivan ykkönen patjamatskuna, jos pitää kovista sängyistä.

Se miten jämäkkä patja itselle parhaiten sopii, selviää parhaiten kokeilemalla erilaisia vaihtoehtoja. Porin Villan ja Peitteen patjoja voi käydä koemakaamassa heidän näyttelytiloissaan Porissa, Turussa, Helsingissä, Kuopiossa ja Oulussa. 

PS. Saat alekoodilla Salamatkustaja, 5 %:n alennuksen kaikista verkkokaupan tuotteista. Alekoodi on voimassa 15.10.2017 asti.

Edellisessä postauksessa mainitut tuotteet saatu alennuksella.

5 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Suomessa on näköjään jälleen kerran pinnalla keskustelu vanhempainvapaiden järkevästä jaosta ja muutoksista, joita systeemi vaatisi.  Katj...

Onnellisten lasten isät ovat vanhempainvapaalla

20.9.17 Satu Kommentteja: 23

Suomessa on näköjään jälleen kerran pinnalla keskustelu vanhempainvapaiden järkevästä jaosta ja muutoksista, joita systeemi vaatisi.  Katja kirjoitti terävän jutun Äidit, jotka vastustavat isyysvapaita blogiinsa tästä aiheesta eilen. Suosittelen lukemaan ihan ensiksi sen - olemme tästä aiheesta nimittäin täsmälleen samaa mieltä. Kehotan lukemaan myös ne blogijutun perässä olevat kommentit, jotka valaisevat aika hyvin myös sitä vasta-argumenttipuolta.



Olen itse sitä mieltä, että ainoa tapa muuttaa lapsiperhe-elämän ympärille kietoutuneita rakenteita ja parantaa molempien sukupuolten asemaa yhteiskunnassa niin kotiarjessa kuin työmarkkinoilla on korvamerkitä osa vanhempainvapaista iseille.

Perheiden vapaa valinta ei valitettavasti tässä asiassa ole toimiva reitti. Katsokaa vaikka tätä alla olevaa tilastoa, joka näyttää, kuinka suuren prosenttiosuuden isät pitävät vanhempainvapaista eri Pohjoismaissa. 

Islannissa isät eivät käyttäneet vanhempainvapaita juuri ollenkaan ennen kuin vapaista korvamerkittiin osa heille. Nykyään se, että isä jää lasten kanssa kotiin, ei ole mitenkään huomionarvoinen tai erityinen juttu. Se on ihan tavallista perhe-elämää. Vanhempainvapaata saa tällä hetkellä yhteensä 9 kuukautta: äideille kolme, iseille kolme ja kolme kuukautta vanhemmat saavat jakaa parhaaksi katsomallaan tavalla. (Ensi vuonna vapaiden kesto nousee 12 kuukauteen.)


Eikä täällä kukaan (ainakaan enää) länkytä mistään perheiden valinnanvapaudesta tai kauhistele valtion tunkeutumista ihmisten yksityisiin asioihin. Toki saa jäädä kotiin vanhempainvapaiden jälkeenkin, mutta siitä ei valtio kuitenkaan maksa kenellekään mitään. 

Ja se joka on huolissaan lasten edusta, niin tiedoksi: Islannissa on UNICEFin tilaston mukaan maailman kolmanneksi onnellisimmat lapset. Joten ei se nyt ihan pieleen ole mennyt.

23 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Blogin alkuaikoina eli siis niinä ihanan viattomina aikoina, jolloin meillä oli yksi vauvaikäinen lapsi, vannoin, että meille kotiin ei ky...

Miten paljon on tarpeeksi leluja lapselle?

19.9.17 Satu Kommentteja: 8

Blogin alkuaikoina eli siis niinä ihanan viattomina aikoina, jolloin meillä oli yksi vauvaikäinen lapsi, vannoin, että meille kotiin ei kyllä ikinä tule mitään leluvuorta. Taisin uunottaa itseäni ihan kunnolla lupaamalla viiden lelun säännön: kerralla viisi leikkikalua, loput varastossa ja kaikki ylimääräinen lahjoitettaisiin heti pois vaikkapa Punaisen Ristin keräykseen.

Muahhhahhaaa.


Voitte varmaan arvata, kuinka sen säännön kävi sitten kun lapsi kasvoi. Ja kun tuli toinen lapsi. Sille kävi kuten sateenvarjolle islantilaisessa syysmyrskyssä. Täysin tarpeeton. Ei ollut mitään mahdollisuuksia säilyä kuivana.

Ensimmäinen fakta ovat synttärit ja joulut. Lahjoiksi tulee lelujakin, joka ikinen vuosi. Toisekseen lelut ovat tarpeellisia kasvatusmielessäkin. Leikkiminen kehittää motoriikkaa, muistia ja sosiaalisia taitoja. Enkä sitä kolmattakaan syytä väheksy: lelut pitävät lapset ainakin jonkin aikaa siellä lastenhuoneessa.

Haluaisin kysyä seitsemän vuoden takaiselta itseltäni, miten ihmeessä se viiden lelun raja edes lasketaan, kun kuvioihin tulee pikkuautot, legot, puuvärit ja pelikortit. Aloittelevat vanhemmat tekevät naurettavia yleistyksiä ja asettavat itselleen käsittämättömiä ja täysin epärealistisia tavotteita. Olin itse tästä malliesimerkki.

No miltä näyttää tilanne nykyään? Väittäisin, että ei kovin pahalta. Leluja - jos kaikki yksittäiset legopalikatkin lasketaan - on nurkissa luultavasti satoja, mutta tilanne ei ole millään mittapuulla kaoottinen.

Kaikista omituisimmat leluhäröilyt ovat peräisin - kuinka ironista - omista mielihaluistani. Minä ostin muutama vuosi sitten jossain hulluudenpuuskassa Walleni.us-matkablogin Sannalta jäätävän määrän eli useamman muovipussillisen käytettyjä Pet Shop -esineitä ja Pet Shop -talon. 

Toinen heikko kohtani ovat olleet erikokoiset My Little Ponyt ja sellaiset isosilmäiset pehmolelut ja pehmoavaimenperät. Niitä on kertynyt kotiimme pari korillista ja syy on yksinomaan minun. Se syy on ihan käytännönläheinen: näitä ylikansallisia pehmoelälimiä saa lentokentiltä, ja koska en ehdi työreissuilla lelukauppoihin, tuliaisostosten teko jää sinne tax free -kauppaan. Näin jälkeenpäin huomaan, että periaatteeni on ollut se, että mitä pidempi poissaolo, sitä isompi poni.


Kohta kahdeksan täyttävä esikoinen on alkanut jo asettaa mutsilleen rajoja. Hän ei kuulemma enää halua näitä "pikkulasten juttuja". Parasta leluseuraa ovat nykyään pelit, erikokoiset pienet kivet, lasiset ja muoviset timanttijäljitelmät, askarteluvälineet ja hiiren nukkekoti, jota hän tykkää sisustaa. Esikoinen teki yhdellä askartelukurssilla pahvista seinälleen kiinnitettävän nukkekodin mallin. Sellaisen hän kuulemma halusi rakentaa hiirelleen, jonka oli saanut lahjaksi Tanskassa asuvalta ystävältämme. 

Viime kerralla Suomen-työmatkalla tein "paras äiti" -peliliikkeen ja järjestin aikaa käydä hankinnoilla. Hain helsinkiläisestä Laatikkokaupasta muutaman puisen laatikon (nuo kuvassa näkyvät laatikot on siis saatu). Hiirikodin huoneet pistettiin ruuveilla seinälle ja esikoisen toiveesta tarpeeksi korkealle, jotta mörssäri ei pääsisi pilaamaan leikkejä. Tämän rakennelman parissa vietetään aikaa joka ilta.


Parivuotiasta kuopusta kiinnostaa kaikki mahdollinen, mitä esikoisen huoneesta löytyy. Suosikkijuttuja ovat kirjat, joita saa repiä, tussit, joilla voi piirrellä omaan naamaan ja puseroon dadaa, isokokoiset legot ja asiat, jotka kulkevat pyörillä. 

Itse rakentamamme lasten kiipeilyseinä on molempien mimmien käytössä. Samoin miehen itselleen ovenkarmin yläpuolelle kiinnittämä leuanvetotanko. Siinä on hauska roikkua isän avustuksella ja laskea sekunteja.


Lelumäärä kodissamme on siis todellakin yli viisi mutta se ei ole mahdoton: kaikki roina mahtuu muutamaan pärekoriin, pariin pahvilaatikkoon ja parin metrin levyiseen kirjahyllyyn. Olen huomannut, että lapset diggaavat toiminallisista leluista ja vempeleistä ja pikkukrääsän osalta sellaisista leluista, jotka jättävät tilaa omalle mielikuvitukselle. Hienoa!

Ne ainoat mikrosirun kokoiset muovikrääsät ja isosilmäiset violetit glitterillä kuorrutetut lemmikkieläimet ja soivat ponipehmolelut ovat siis omia hankintojani. Hahhah.

8 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Make shit happen! Kuinka sen tietää, missä on hyvä? Miten sitä hyvää kohti kannattaa mennä?  Miten omalla lahjakkuudella saa lypsettyä mas...

Unelmaduunarit-podcast: Antti Holma ja näin löytyy luovuus

17.9.17 Satu Kommentteja: 5

Make shit happen! Kuinka sen tietää, missä on hyvä? Miten sitä hyvää kohti kannattaa mennä?  Miten omalla lahjakkuudella saa lypsettyä massia – eli miten se, missä on hyvä, taipuu työksi?


Näistä jutuista meille kertoo Antti Holma. Antin kokemukset ja neuvot ovat todella tärkeitä etenkin heille, jotka ovat vielä aloituskuopissa. Ei meistä kukaan ole hyvä heti! Tai jos on, ainakaan muut eivät sitä voi heti tietää. Ja sen oman lahjakkuuden konkretisoiminen ja sanoittaminen itselle ja muille voi joskus olla vaikeaa.

Miettikääpä nyt vaikka Anttia. Hän on yksi Suomen työllistyneimpiä näyttelijöitä, joka on julkaissut kirjoja, lehtijuttuja ja tehnyt leffoja, telkkasarjoja, komediaa, draamaa ja dokumenttia. Harva  tietää, että vielä Teatterikorkeakoulussa hän piti itseään omien sanojensa mukaan “rohtuneena, laihana ja ahdistuneena, eikä todellakaan hauskana”. Mutta sitten tuli Facebook, härski ehdotus Kansallisteatterissa ja pari tosi tärkeää havaintoa. Asiat johtivat toiseen ja sitten tuli menestys. 

Kuuntele koko juttu klikkaamalla allaolevaa kuvaa. Voit kuunnella Unelmaduunarit-podcastia myös Acastin sovelluksessa, iTunesissa tai puhelimen omassa podcast-ohjelmassa.



Unelmaduunarit-podcastimme ensimmäinen jakso on siis julksitettu. Poks vaan! Mahtavaa! Fiilis on yhtä kupliva kuin silloin kun näin ensimmäisen kirjani kirjakaupassa myynnissä tai ekan lehtijutun julkaistuna printtilehdessä.

Siinä se nyt on, toivottavasti tykkäätte! Jos haluat jättää palautetta, aihetoiveita tai muuten vain avautua, voit tietysti jättää viestejä tänne bloginkin puolelle, mutta meillä on Unelmaduunareille myös oma Facebook-sivu, josta löytyy kootusti kaikki podcastiimme liittyvät jutut ja päivitykset.

Ehkä kiinnostuit myös näistä:

5 kommenttia:

Mitä tuumaat?

On se jännä, miten kaksi millimetriä pitkä eläin voi laittaa koko arjen sekaisin. Siitä on nyt tarkalleen vuosi, kun viimesi jahtasin ...

Yksi, kaksi, päätäi. Näin ehkäiset täiden tarttumisen

16.9.17 Satu Kommentteja: 22


On se jännä, miten kaksi millimetriä pitkä eläin voi laittaa koko arjen sekaisin. Siitä on nyt tarkalleen vuosi, kun viimesi jahtasin näitä vittumaisia pieniä ötököitä sormet maitohapoilla. Yhden hikisen pesurumban, kampaamisen, shampoopesun ja suoristusrautaspurtin (varmuuden vuoksi toteutin grillauskäsittelyn) kirjoitin käytännön oppaan siihen, kuinka täistä pääsee eroon sitten kun ne ovat iskeneet.

Kaupallinen yhteistyö: Free Täikarkoite
Suihkututuskäsittelyn jälkeen laitoin hiukset kiinni.
Viimeinen 12 kuukautta on mennyt täittömänä. Esikoisen koulusta ei ilmoituksia päätäistä tullut kuin yhden ainoan kerran ja silloin selvittiin säikähdyksellä. Tänä sykysnä kuopus aloitti päiväkodin ja osasin jo odottaa tätä viestä:

Okkur hefur borist tilkynning um lús á ***deild og vil ég því biðja ykkur um að kemba hár barnsins...

Olemme saaneet tietoomme, että päiväkotiryhmässä on päätäitartunta. Pyydämme teitä kampaamaan lastenne hiukset... Ja niin edelleen.

Yök. Mutta! Ajoitus oli kerrankin täydellinen. Olin nimittäin aikaisemmin syksyllä kertonut, että minua kiinnostaisi täällä blogin puolella tutustua Free Täikarkotteeseen, joka suojaa täitartunnalta.

Kun tuo sähköposti kilahti puhelimeeni, otin pari viikkoa aikaisemmin postissa tulleen suihkupullon esiin kylpyhuoneen kosmetiikkalaatikosta. Pääsin kokeilemaan tätä tuotetta ihan käytännössä.


Käytin polkkamittaisiin hiuksiin kymmenisen suihkausta.

Tein siis näin. 

Ensin kampasin kuopuksen ja varmuudeksi esikoisenkin hiukset täikammalla. Koska jos täi on jo tarttunut, ennaltaehkäisevä täikarkote ei auta. Silloin tarvitaan täit hengiltä ottavaa shampoohoitoa. Mutta jos täit eivät ole vielä tarttuneet, tämä suihke saattaa pelastaa tilanteen.

Kammattuani kuivat hiukset suihkutin niihin Freetä juuresta latvoihin. Sen jälkeen kävin hiukset vielä kammalla läpi, jotta aine varmasti leviäisi kaikkialle hiuksiin.

Lasten hiukset olivat heti käsittelyn jälkeen hieman tahmeat, mutta jo seuraavana aamuna hiukset harjattuani lievä likaisuuden tuntu oli poissa ja kuontalo näytti molemmilla ihan tavalliselta. Jos suihkauttelet vähän suurella kädellä kuten minulla kävi, saattaa suihkeesta osa laskeutua tahmeaksi läikäksi kylpyhuoneen lattialle. Käsittelyn jälkeen lattia kannattaakin pyyhkiä kostealla rätillä (vedellä kosteutettu rätti riittää.)

Karkote lupaa tehoa jopa kahdeksi vuorokaudeksi. Tein ensimmäisen käsittelyn maanantai-iltana, seuraavan keskiviikkoiltana ja sitten uudestaan vasta sunnuntai-iltana, sillä viikonloppuna molemmat lapset olivat kotioloissa ja anopin luona.

Toista täipostia ei ole tullut, eli ilmeisesti tartunta jäi siihen yhteen yksilöön eikä lähtenyt leviämään.

Käsittelyn jälkeen palkitsin itseni kukkasin. (Kannatan näinä hetkinä henkisen hyvinvoinnin ylläpitoon lämpimästi myös tätä Katjan täilaatikkoa.)

Tässä vielä faktat Free Täikarkotteesta:

- Ainetta suihkutetaan kuiviin hiuksiin ja se sopii kaikenikäisille.
- Tuotteen teho perustuu aktiiviaineeseen IR 3535, joka on saanut suosituksen maailman terveysjärjestöltä WHO:lta. Tuo aktiiviaine on täysin hajuton.
- Jos hiuksia ei kastella välillä, täikarkotteen teho kestää pari vuorokautta.
- Huomaamaton tuote. Kun karkote on kuivunut hiuksissa ja hiukset harjaa uudestaan, suihke ei näy hiuksissa mitenkään.

Onko sinulla joku hyvä täinkarkotus- tai ennaltaehkäisyvinkki?  Kaikkien vastanneiden kesken arvon kolme Free Täikarkotetta. Ne postitetaan voittajille. Kilpailuaika on 17.9.-22.9., jonka jälkeen voittajat ilmoitetaan täällä blogin kommenttiosiossa. Arvonnan säännöt löytyvät täältä. (Jos et halua osallistua arvontaa, mainitse siitä kommentissa. Kiitos!)

Täivapaata syksyä!


Pitkät hiukset pampuloille.

22 kommenttia:

Mitä tuumaat?

On tämän postaussarjan päätösjakson aika. Mörssäri täytti pari päivää sitten kaksi vuotta. Bebestä on nyt ihan virallisesti tullut päiväko...

Lapsen kehitys - 24 kk

15.9.17 Satu Kommentteja: 14

On tämän postaussarjan päätösjakson aika. Mörssäri täytti pari päivää sitten kaksi vuotta. Bebestä on nyt ihan virallisesti tullut päiväkotineiti.


Tomera neiti liikkuu juosten, roikkuu kiipeilytelineissä ja syö pitseriassa puolikkaan  kymmentuumaisen kinkkupitsan. Ja sillä on tietysti pokkaa jättää kannat lautasen reunalle.

Kun pari vuotta sitten julkaisin tämän kuvan Insta-tililläni, mieleeni jäi eräs jälkeenpäin kuvasta saamani kommentti:

"Siinäpä tulee isällä ja äidillä olemaan tekemistä."

Voi että miten oikeaan tuo kommentti osuikaan! Koko hereilläolon ajan ilmassa on pientä säätöä. Hän on kuin liikkeessä latautuva patteri, joka ei ihan vähästä väsähdä.

Toissapäivänä kuulin, että mörssäri muistuttaa Astrid Lindgrenin Saariston lasten Pampulaa. Siis sitä pyöreäposkista hauskaa ja reipasta tyttöä, joka kulki joka paikkaan koiransa kanssa ja päästeli suustaan hauskoja juttuja. 

Semmoinen tämä meidänkin kuunaama on, meren äärellä saarella asuva oman elämänsä Pamupula.


Olen onnellinen mutta myös äärimmäisen helpottunut, että kirjoitan tätä juttua. Että kuopus on täyttänyt kaksi. Tänne asti todella päästiin, eikä edes usko meinannut välillä loppua. Matkan varrella tuli muutama iso kuhmu, paljon huutoa ja väninää, mutta myös kikatusta ja oikealla tavalla väärin laulettuja lastenlauluja. Pikkuvauva-aika on perheessämme nyt lopullisesti takana päin. Sitä ajanjaksoa ei ole ikävä, enkä sinne kaipaa. Olen kaivannut nimittäin juuri tätä, mitä meillä nyt on. Vähitellen isoiksi kasvavia lapsia. 

Onnea mörssäri! Aivan parasta, että sinusta tuli juuri tuollainen.

14 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Ensi maanantaina se alkaa: Unelmaduunarit-podcast! Tättärää, päppärää. Voi vitjat, mutta tämä on ollut yksi kuluneen kevään ja kesän kirkk...

Unelmaduunarit – keskity hyvään

14.9.17 Satu Kommentteja: 5

Ensi maanantaina se alkaa: Unelmaduunarit-podcast! Tättärää, päppärää. Voi vitjat, mutta tämä on ollut yksi kuluneen kevään ja kesän kirkkaasti hauskimpia työprojekteja.

Unelmaduunarit-podcastin yhteistyökumppaninamme on  Fazer Geisha.




Aloitanpa alusta. Siis siitä, kun Lähiömutsista tuttu Hanne ja minä kirjoitimme viime vuonna yhdessä kirjan Unelmahommissa – Tee itsellesi työ siitä, mistä pidät. 

Opuksesta tuli mahtavan tuhti lukupaketti ja etenkin konkretiastaan kiitosta niittänyt kirja. Mutta kun meillä olisi ollut vielä vaikka miten paljon tärkeitä juttuja, haastateltavia ja ajatuksia pureskeltavana! Ne vain oli rajallisen sivumäärän vuoksi pakko jättää kirjasta pois.

Niinpä syntyi ajatus omasta podcastista. Halusimme päästä vääntämään työssä menestymiseen liittyvistä asioista lisää ja syvällisemmin. Halusimme haastaa hyviä tyyppejä kertomaan omat versionsa siitä, kuinka heistä tuli suosittuja näyttelijöitä, valokuvaajia, vaatetusalan yrittäjiä, poliiseja, kirjailijoita. Kuinka he menestyivät, mikä heille ylipäätään on menestymistä ja mistä virheistä muutkin voisivat ottaa opiksi.

Syntyi Unelmaduunarit, joka on 12-osainen podcast-sarja kaikille meille, jotka haluamme pitää työstämme.


Luovan työn businesmuijina me päräytimme heti alussa liikkeelle kaupallisella näkökulmalla. Podcast on kuuntelijoilleen ilmainen, eli tämän teoksen kuuntelusta ei tarvitse maksaa mitään. Podcastin tekeminen vie paljon aikaa. Ja me halusimme tehdä jo tästä ensimmäisestä tuotantokaudesta niin hyvän kuin vain pystyisimme eli halusimme antaa sille paljon työaikaa. Niinpä lähdimme hakemaan podcastille yhteistyökumppania ja aika pian eteemme tuli hemaiseva match made in heaven. Saimme yhteistyökumppaniksi maukkaan sponssin: Fazer Geishan. Wo-hoo!  


Podcastin tekeminen on ollut julmetun hauskaa. Ensinnäkin se oli hyvä syy päästä samaan huoneeseen huikeiden tyyppien kanssa puhumaan itseäni kiinnostavista aiheista.

Toisekseen Hannen kanssa on ollut ihan superkivaa tehdä töitä. Työpäivät venyivät ja paukkuivat niinä viikkoina, kun podcastia purkitettiin kovalevylle. Mutta voi että, ne pitkät päivät olivat järjettömän hauskoja.


Kolmas juttu oli aina yhtä läkähdyttävä uutuudenviehätys. Aihepiiri – oman intohimotyön löytäminen ja siinä pärjääminen – on minulle tuttu, mutta väline minulle täysin uusi. Hanne on ollut radiossa töissä ja sen kyllä muuten huomaa varmasta esiintymisestä. Omalla kohdallani etenkin noissa ensimmäisissä jaksoissa esiintymisestäni ja puheestani kuultaa pieni epävarmuus mikkiä kohtaan. Onneksi se haihtuu jaksojen edetessä. Joten pyydänkin siis aluksi teiltä hieman ymmärrystä hitaasta lämpenemisestäni. Kiitos, frendit!

(Ja se neljäs mukavuusasia: sain palkan päälle järjettömän määrän suklaata.)


Viikonlopun jälkeen maanantaina se siis alkaa. Laita silloin luurit korville tai väännä kajareiden volaa kovemmalle ja keskity hyvään. Ensi maanantaina ensimmäinen vieraanamme Antti Holma paljastaa mm. sen, kuinka ”ahdistunut ja rohtunut teatterikorkeakoulun opiskelija” löysi itsestään hauskuuttajan ja alkoi tehdä massia suomalaisia naurattamalla. 

Maanantai, viikon paras päivä! 

Niin, ja hei! Jos haluat lukea lisää siitä, mikä on podcast ja miten niitä kuunnellaan, suosittelen vilkaisemaan tämän kirjoittamani jutun podcastia aloittelijoille. 

5 kommenttia:

Mitä tuumaat?