Mocktail lapselle eli metsätytön drinkki

Kas, on viimeisen kesälomaviikon pikkulauantai - ja lämpötila edelleen kahdenkymmenen kuumemmalla puolen. Niinpä kävelimme tänään täällä Hangossa Tulliniemen kärkeen. Ihana meri-ilma, aurinko ja 10 kilometrin reipas kävelylenkki. Aurinko tuntui kasvoissa ja meri tuoksui hyvälle. Vuokrahuvilalle palatessamme otimme viimeisestä metsätaipaleesta kaiken irti ja poimimme polun vierestä mukaan drinkkiaineksia. 

Siskoni on perheemme cocktail-vastaava ja päätti ilahduttaa meitä perille päästyämme aikaansaannoksillaan. Ilo on drinkkimaster-täti, joka loihti esikoisellekin oman drinkin. Sain luvan jakaa tämän mocktail-reseptin kanssanne.


Metsätytön drinkki


Loraus punaista mehukeittoa (jääkaapistamme löytyi Valion mansikkamehukeittoa)
1,5 dl appelsiinimehua
0,5 dl vissyä tai muuta vastaavaa kuplavettä
koivunlehtiä (huuhtele vedellä poimimisen jälkeen)
pieni kourallinen ketunleipiä (huuhtele vedellä)
muutama metsämansikka (kannattaa myös huuhdella)
paljon jäitä

Möyhennä ketunleivistä suurin osa sormissa siten, että lehtien rakenne menee rikki. Laita me lasin pohjalle. Laita lasiin seuraavaksi reilusti jäitä ja sekoita kerunleipiin. Kotitekoisten cocktailien tyypillisin virhe on muuten säästää jääpaloissa/-murskassa, eli laita jäitä paljon. Kaada sitten lasin pohjalle marjakeitto. Kaada seuraavaksi  lasiin varovaisesti appelsiinimehu ja sitten vissy. Koristele juoma koivunlehdillä, parilla ketunkeivällä ja metsämansikoilla. Jos kaapista löytyy paperisateenvarjo tai joku muu koriste, siitä saa lisäpisteet. Pilli messiin, mielellään kaksi.

Olipas kiva rannikkovaellus. Kippis!

Tunnisteet: