Se on taas yksi etappi saavutettu tässä lastenkasvatushommassa. Ihanan konkreettista: mörssärin päiväkoti alkoi.  Vihdoinkin! Näin koe...

Jaetun vanhemmuuden käytännön harjoitus

26.8.17 Satu Kommentteja: 14

Se on taas yksi etappi saavutettu tässä lastenkasvatushommassa. Ihanan konkreettista: mörssärin päiväkoti alkoi. 

Vihdoinkin! Näin koemme paitsi me vanhemmat, mutta erityisesti myös lapsi itse. 


Islannissa dagispaikan saa vasta kaksivuotiaana, joten odottavan aika on käynyt vähän pitkäksi. Kuopus olisi varmasti jo puolitoistavuotiaana ollut todella motivoitunut ja enemmän kuin valmis päiväkotiin. 

Lapsi on jo pidemmän aikaa silminnähden kaivannut ikäistään seuraa. Viime keväästä asti hän on pieniä lapsia nähdessään muuttunut rauhallisemmaksi, uteliaammaksi ja sosiaalisemmaksi. Kun olemme olleet vaikkapa leikkipuistossa ja samaan puistoon on saapunut joku muu omin jalkoin kävelevä pätkä, mörssärillä oli tapana saman tien lopettaa vänkääminen ja riehuminen ja se asteli rauhallisesti tutustumisaikein uutta tulokasta kohti kädet puuhkassa rintakehän päällä ja pää etukenossa.  Sama päättäväinen "minä aion nyt hankkia kavereita" -yrittäminen toistui joka paikassa. Suomessa kesälomaillessamme se taisi säikäyttää muutaman pienen, vanhempiensa kanssa hiekkalaatikolla henganneen suomalaislapsen ottamalla suoraan kontaktia ja tehostamalla aikomuksiaan pälättämällä kovaan ääneen islanniksi.

Myös päiväkoti on saanut useampaan otteeseen kuulla, että hän on tulossa. Saimme keväällä tietää, että päiväkoti alkaisi elokuussa ja kuopus pääsisi samaan päiväkotiin, mitä isosiskokin aikanaan kävi. Niinpä mörssärillä on ollut tapana kailottaa talon ohi kulkiessamme tulevan päiväkotinsa nimi ja tieto siitä, että minä tulen syksyllä. 


Ja nyt kun päiväkodin aloitus sitten vihdoin koitti ja puuhakkaan lapsen odotus palkittiin, minä en ollut paikalla. Päiväkodin aloitus osui viime viikkoon. Ja kuinka ollakaan minun työkalenterissani oli työmatka juuri samassa ajankohdassa. En päässyt mukaan kävelemään ensimmäisenä päivänä päiväkodin porteista sisään ja katsomaan, että kaikki menisi hyvin. En päässyt mukaan myöskään toisena, kolmantena enkä neljäntenäkään päiväkotipäivänä.

Puoliso otti kuluneen viikon ajaksi kopin vanhemmanhommista ja myös päiväkodin totutteluviikosta. Ensimmäisenä päivänä hän oli lapsen kanssa pari tuntia yhdessä päiväkodissa. Toisena päivänä päivä piteni viiteen tuntiin. Kolmantena päivänä vanhemmat poistuivat lasten luota tunniksi ja neljäntenä päivänä viideksi tunniksi. 

Perjantaina odottelin paluulentoa Islantiin Helsinki-Vantaan lentokentällä, kun puolisoni soitti ja kertoi innoissaan, että aamulla hänen lähtiessä töihin, päiväkotiin mennyt kuopus nosti kätensä morjehdustervehykseen ja paineli touhukkaana lelulaatikolle. Se oli siis siinä. Kaikki meni hyvin, vaikka en ollutkaan itse mukana.


Sain jälleen kerran varmistusta sille havainnolle, että en ole korvaamaton, en myöskään vanhempana, en myöskään päiväkodin aloittavan lapsen vanhempana. Se on aina hauskaa ja rauhoittavaa tajuta. Koska meitä vanhempia on kaksi ja koska me molemmat osallistumme lasten kasvattamiseen ja hoitamiseen suurinpiirtein yhtä paljon, ei tarvitse itse kantaa vastuuta kaikesta. Hyvin hoidettu oma puolikas riittää.

Nyt olen taas kotona Reykjavíkissa ja ilolla odotan maanantaita ja omaa ensimmäistä dagiskuskausvuoroa. Jos homma sujuu samaan malliin kuin viime viikolla, kävelemme molemmat siitä vihreästä rautaportista kokemuksen tuomalla varmuudella. Tai ehkä takapakkia tulee lapsen tajutessa, että tämä paikka ei olekaan mikään spessupäivien viihdytysnumero, vaan tähän mestaan tullaan muuten joka ikinen arkipäivä seuraavat neljä vuotta. Tai ehkä hän sen faktan tajuttuaan innostuu kahta enemmän.  

14 kommenttia:

  1. Aivan mahtavaa! Onnea koko perheelle uuden tilanteen johdosta! Saattaahan sitä takapakkia tulla, tai sitten ei, nauttikaa hyvästä ja iloisesta aloituksesta!
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia!! Ensi viikolla jännät paikat...

      Poista
  2. Ihana, miten helposti teillä sujui tuo aloitus. Varmasti tulee muutama sellainen päivä, että hän on valmis lähtemään kanssasi takaisin kotiin ja kumma kyllä ne tilanteet osuvat usein juuri äidin kohdalle. Lapset selkeästi tietävät äitien heikot kohdat. Mutta kyllä se tilanne siitä sitten vakiintuu ja voihan olla, että hän on niin sosiaalinen tapaus, ettei yksinäisiä kotipäiviä kaipaakaan.
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin 2-vuotias meni tyytyväisenä päiväkotiin pari vuotta sitten, eikä itkuisia aamuja ole ollut senkään jälkeen yhtäkään. Niinkin voi siis mennä :)

      Poista
    2. Jep, katsotaan miten tämä menee. Takapakkia voi ihan hyvin tulla. Eilen kun häntä hain, tyyppi ei olisi halunnut lähteä kotiin...

      Poista
  3. Onnea päiväkotilaiselle uudesta ihanasta vaiheesta.
    Mua on jäänyt kiinnostamaan miten teidän lelusääntö on pitänyt, ja varsinkin kahden lapsen tilanteessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä olisikin hyvä tehdä oma postaus joku päivä. Meillä on yllättävän vähän rojua, vaikka sotkuista täällä silti aina on. Esikoista ei enää kiinnosta lelut ja legot, enemmän piirtämistä ja askartelua. Se on vähentänyt isomman leluroinan määrää merkittävästi. Kuopuksella taas.. noh, ei se viiden lelun sääntö ihan ole pitänyt, pakko myöntää :D

      Poista
  4. Minusta on tullut ihan Mörssäri-fani. Ilolla seuraan tämän söpön tahtoihmisen tietä. <3 Tsemppiä päiväkotirumbaan!

    VastaaPoista
  5. Minusta on tullut ihan Mörssäri-fani. Ilolla seuraan tämän söpön tahtoihmisen tietä. <3 Tsemppiä päiväkotirumbaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihan mahtavaa kuulla! :) Tahtoa löytyy. Ja siis eilen hän ei halunnut lähteä päiväkodista pois ja illalla nousi viisi kertaa ylös sängystään ja ilmoitti nukkuneensa jo tarpeeksi. Että nyt voitaisiin mennä päiväkotiin! Ihan mahtavaa.

      Poista
  6. Hyvä Mörssäri! Mahtavaa kun homma lähti noin lupaavasti käyntiin.
    Meillä osa-aikaisen päivähoidon startti tällä viikolla, saas nähdä missä ajassa Nappula kotiutuu englanninkieliseen ympäristöön.
    Ihan mielenkiinnosta, oliko Mörssäri ennen tätä missään hoidossa (esim.perhepäivähoitaja)? Jos ei, niin ihmettelen lähinnä miten olet saanut tehtyä niin tehokkaasti töitä lastenhoidon ohella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuopus oli esikoisen tavoin hoidossa anopilla pari ekaa elinvuottaan. Molemmat aloittivat siellä noin 4 kuukauden iässä lyhyillä päivillä ja sitten pikku hiljaa olivat kahdeksantuntista päivää. Mutta anoppila on heille ollut aina kuin toine koti. Win-win-tilanne kaikille.

      Poista
  7. Voi hyvin olla, että anoppisi kanssa vietetty aika on helpottanut mörssärin sopeutumista päiväkotiin.
    Meillä esikoista hoiti vauvana niin isä kuin mummokin äidin ohella. Päivähoidon aloitus meni kivasti.
    Kuopusta hoidin lähinnä minä (äiti) ja hoidon aloitus oli rankka kokemus.
    Jos lapsi on oppinut, että äidin ohella on muitakin luotettavia aikuisia, ei päivähoidon aloitus tule niin järkytyksenä. Näin keittiöpsykologin vankalla ammattitaidolla pohdittuna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon samoilla jalanjäljillä. Molemmat lapset olivat anopin luona noin 4 kk ikäisestä asti päivähoidossa ja musta tuntuu että se aika on kasvattanut niitä paljon ja just hyvässä. Esikoisen kanssa tarhaan meno oli pikkuisen haastavaa aluksi, hän kun on luonteeltaan vähän hiljaisempi ja rauhallinen. Kuopus taas on kovaääninen action-hahmo.

      Poista

Mitä tuumaat?