Ai että mikä vitsi tuo otsikko. On aika viihdyttävää (viihdyttävää, jos siis ei itse ole valituksen kohteena matkustamossa) kuulla lapsima...

Hyvän vanhemman lapsi istuu lentokoneessa kiltisti

7.8.17 Satu Kommentteja: 106

Ai että mikä vitsi tuo otsikko. On aika viihdyttävää (viihdyttävää, jos siis ei itse ole valituksen kohteena matkustamossa) kuulla lapsimatkustajien käytöksestä ärsyyntyneiden aikuisten lentomatkaajien valitusta. On se nyt kumma, kun ei mitään kuria osata pitää. Ei kyllä meidän lapset pienenä noin edessä istuvan penkkiä potkineet. Kun minä olin pieni, kuljettiin hevosrattaissa pappilaan kasteelle, eikä kyllä yhtään kitisty vaikka tiessä oli syviä kuoppia ja talvisota. Miksi ihmeessä se lapsi vieläkin huutaa? Eikö sille voisi antaa jotain rauhoittavaa tekemistä kuten tehtäväkirjoja täytettäväksi? Niih.


Eräs tällainen pohtija istahti viime viikonloppuna paluulennollamme Islantiin minun ja sylissäni istuvan kuopuksen eteen. Ai että miten paska säkä sedällä kävi paikan suhteen, mietin hiljaa mielessäni. Hymyilin, mutta en vielä sanonut mitään. Olihan kello kuitenkin jo melkein 12 yöllä ja ajattelin, että ehkäpä kuopus nukahtaa.

Paitsi että eihän se tietenkään nukahtanut. Yliväsynyt ja luonteeltaan vilkas melkein kaksivuotias lapsi on hankala paikallaan pidettävä. Omaa penkkiä se ei vielä saa ja vaikka saisikin, se ei pysyisi siinä paikallaan. Vaikka Icelandairilla on turistiluokan penkeissäkin aika paljon jalkatilaa, isokokoisen kaksivuotiaan kanssa se tila täyttyy nopeasti. Kun lapsi istuu sylissä turvavöissä, sen jalat ulottuvat edessäolevan penkin selkämykseen. Kiemurteleva ja turvavyöhönsä vittuuntunut lapsi ottaa tietysti jaloilla vauhtia. 

Kiellän, mutta ei se auta. Seinäväsynyt ja ärtynyt kaksivuotias lähenee sekopäisyyden rajoja: se ei kuuntele mitään, ei tottele mitään eikä anna tuumaakaan periksi. Otan halausotteen lapsesta molemmin käsin ja puristan jalat omien jalkojeni väliin. Kyykkään 80 kiloa, mutta ei siitä lajista tässä hommassa kyllä mitään apua ole. Mörssäri vie kuusi nolla ja saa jalkansa irti. Taas potkitaan.

Harmaa hiustupsu edessämme heilahtaa jälleen. Setä vilkaisee meihin päin ja pyytää minua pitämään lasta aisoissa. Minä kyllä yritän parhaani, mutta tämä on vähän vaikeaa, sanon ja pahoittelen. Saan mulkaisun.

Menee pari minuuttia ja setä ilmoittaa toistamiseen, että voisiko sen potkimisen lopettaa. 

Hymyilen nyt jo vähän vittuuntuneena ja toistan samat sanat: yritän kyllä parhaani mutta tässä on aika vähän tilaa. Otan lapsesta entistä tiukemman otteen. Huuto repii tärykalvojani irti. 

Sedän mielestä lapsi on nyt vähän liian kovaääninen. 

Ilmoitan, että vaihtoehtoja nyt ikävä kyllä on tasan kaksi. Joko se huutaa vähemmän ja potkii enemmän tai toisinpäin. Kolmas vaihtoehto olisi kaivaa penkin alta pelastusliivit ja tehdä vapaapudotus. 

Esikoinen katsoo vieressä piirrettyjä vastamelukuulokkeet korvilla. Sen silmissä on harkitun välinpitämätön katse, joka ei missään nimessä kohdistu meihin. Mä en todellakaan tunne noita hulluja, ilme kertoo.

Setä tuskastuu ja äyskii jotain englanniksi. En enää kuuntele, enkä varsinkaan sano mitään. Minua ottaa niin paljon päähän, että jos avaisin suuni, alkaisin kuitenkin karjua.

Lentoemäntä ryntää apuun ja ystävällisesti tarjoutuu ottamaan lapsen syliinsä. Mörssäri menee ehdotuksesta suolapatsaaksi. 

Se jähmettyy, alkaa itkeä hiljaa, taputtaa minua päähän ja hokee: eieieiei, tässä on äiti, tässä on äiti. Sitten se katsoo vieressä edelleen piirrettyihin keskittynyttä isosiskoaan ja esittelee tämänkin lentoemännälle. Tässä on sisko, tässä on sisko, tässä on sisko.

Esikoinen ei katso meitä eikä sano mitään. Ymmärrän hyvin, että  se ei juuri nyt halua kuulua meidän kanssa samaan reissuporukkaan.


Kiitän lentoemäntää avusta ja jätän mörssärin kuiskimaan tässä on äiti, tässä on äiti. Sitten se nukahtaa, tunnin potkimisen ja huutamisen jälkeen.

Kun lentokone laskeutuu ja setä lähtee kiirehtimään koneesta ensimmäisten joukossa ulos, se vielä kääntyy katsomaan meitä puolivittuuntunut ilme kasvoillaan. Siinäpä istun oma hikinen takapuoli penkissä kuopusta herätellen (joka alkaa taas huutaa, koska herätän hänet kesken unien.) Ja tuo yksi lähettää epämukavia katseita, vaikka matkustamon ovi on jo auki ja se voi loikkia tilanteesta ulos kuin lehmä kesälaitumelle.

Esikoisen kanssa ei ollut koskaan tällaista saakelin säätämistä. Se rauhoittui nopeasti, antoi pitää sylissä ja sen sai missä tahansa tilanteessa huijattua katsomaan Doraa ja syömään rusinoita. Se ei koskaan ottanut vauhtia edessä olevasta penkistä. 

Ihan tavalliset lapsetkin ovat keskenään erilaisia. Kun pitäisi olla hiljaa, osa huutaa kuin palosireeni. Kun pitäisi turvatarkastuksessa pysyä lähellä, osa juoksee karkuun ja suuntaa lentoaseman ulko-ovista taksien alle. Osa on niitä, jotka kaatavat kaupassa hyllyjä koheltaessaan käytävän päästä päähän. 

Esikoinen ja kuopus ovat kuin yö ja päivä: esikoinen harkitsee rauhallisesti ja ottaa vastaan muiden mielipiteet ja vastaa toisten ihmisten tunteisiin nopeasti. Mörssärillä kaikkeen tekemiseen liittyy rutkasti enemmän meteliä ja kaahotusta.
 
Eikä tälle voi mitään. Lasten käytökseen erilaisissa tilanteissa ei voi aina vaikuttaa, vaikka sitä ihan julmetusti haluaisikin. Lasten tempperamenttia kun ei voi kasvattaa pois. Kasvatus ja ympäristö totta kai muovaavat lapsen persoonallisuutta ajan kuluessa, mutta synnynnäinen temperamentti ei ole mielipidekysymys, jonka voi ratkaista fiksun vanhemman kasvatusnikseillä.

Minun olisi tehnyt mieli kysyä siltä edessä istuvalta sedältä, että jos viereesi olisi istahtanut aikuinen ihminen, joka matkapahoinvoivana oksentaa koko matkan paperipussiin ja omaa oksennusrefleksiä stimuloivat tuoksut tulevat sinunkin nenääsi, alkaisitko tiedustella, että voisitko yrittää olla oksentamatta, toi haju häiritsee?

Mutta en kysynyt sitten. Hänen katsoessaan meitä tympeä ilme naamallaan, iskin hänelle silmää ja lähetin lentosuukon. Ohjeeni siis kaikille perseilijöiden kanssa tekemisissä oleville: Kill them with kindness. Se toimii yllättävän usein kiukutteleville aikuisille mutta myös  näköjään raivopäissään sekoilevalle kaksivuotiaalle. Tämän tiesi täydellisen tilannetajun omannut lentoemäntä. Kiitokset hänelle.

106 kommenttia:

  1. Täytyy sanoa, että symppaan molempia, sekä sinua että edessä istuvaa. Minulla on itselläni lapsi, mutta siitäkään huolimatta en aina jaksa esimerkiksi sitä, että takana istuva lapsi potkii minua. Kerran baletissa yksi noin eskari-ikäinen kullannuppu potki selkääni koko näytöksen ajan eikä lopettanut, vaikka väliajan alettua pyysin häntä lopettamaan ja kerroin, että ristiselkävammani takia minua sattuu oikeasti, kun selkää potkitaan. Tänä kesänä lennolla yksi pikku akrobaatti keikkui istuimeni selkänojalla ja tuki useamman kerran jalkansa kasvoihini. Huomautin siitäkin, ja vanhemmat olivat hämmästyneitä, kun pikkuvilpertti ei saanutkaan vapaasti temmeltää. Kolmen sanomisen jälkeen ipana uskoi sanomisiani. Asia on kuitenkin mielestäni eri, jos vanhemmat eivät edes ole pahoillaan jälkikasvunsa ikävästä käytöksestä. Sinä teit mielestäni sen, mitä voi tehdä, eli pahoittelit ja yritit pitää lapsen äänettömänä ja potkimatta. Kivaahan se, että lapsi huutaa tai potkii lentokoneessa, ei ole, mutta joskus sille ei vain voi mitään. Ja kun on yrittänyt parhaansa ja on oikeasti pahoillaan, on tehnyt sen, mitä voi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy kompata tätä, ymmärrän kyllä molempia osapuolia ja olen myös ollut molempina osapuolina. Vaikka itse on vanhempana käynyt läpi saman, kyllä se silti ottaa kaaliin kun joku polkee sitä penkkiä. ADHD lapsen vanhempana myös tiedän, kuinka työlästä voi olla pitää lapsi aisoissa, mutta täytyy myös sanoa, että ainakin omasta mielestä selviydyin aika hyvin jopa 10h lennoillam Omat niksit oli:
      - oma penkki lapselle, ainakin niillä lentoyhtiöillä joita olen käyttänyt sai myös oman penkin, vaikka lapsi olikin nousun ja laskun sylissä. Toki tämä maksoi lisää.
      - naksuja, rusinoita, pähkinöitä ja mitä tahansa naamaan silloin kun oli pakko olla paikoillaan
      - silloin kun sai nousta, käveltiin välillä ympäri. Välillä lapsi käveli yksin, välillä sylissä. Loputtomasti ei voi toki rampata, mutta aina välillä.
      - kantoreppu, jos lapsi suinkin viihtyy sellaisessa. Meidän nukahti pienenä siihen silloinkin kun ei nukahtanut mihinkään muualle.

      Poista
    2. Jep, se voi olla tosi työlästä. Kone oli melkein täynnä, eli edessäistuva ei voinut vaihtaa paikkaa. Meidän penkkirivillä oli yksi tyhjä paikka, mutta siinä lasta ei voi pitää, koska se ei pysy paikallaan tuossa fiiliksessä ollessaan. Siitä on pakko pitää kiinni. Ei kelpaa ruoka, ei juoma eikä edes teletapit. Huh, onneksi tuo lento on ohi :D

      Poista
  2. Hah! Täytyypä muistaa pyytää seuraavalta valittajalta apua. "No itseasiassa, voitko pyytää suoraan lapselta ja antaa tästä rusinoita." ..ja jos olet oikein taitava niin saat ottaa itsekin yhden. ;--D

    VastaaPoista
  3. Paras apu penkin potkimiseen, jos vain suinkin mahdollista: vaihtaa itse istumapaikkaa. Se takanapotkija kun ei vain lopeta, ei hyvällä eikä varsinkaan tiukasti sanomalla. Nimim. lensin juuri Islannista Suomeen varsinainen propelijalka selän takana, joka ei herennyt kuin pikkuhetkiksi vanhempien käskystä, ja silloinkin kovaa vastaan huutaen. (Ei ollut teidän porukka :D)

    Saattaa sekin kai joitakin vanhempia harmittaa, mutta helpompi tilanne kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koneessa ei ollut tilaa vaihtaa paikkaa... Mulla ei ole itsellä kokemusta vanhemmista omista lapsista penkinpotkijoina, joten en vielä tiedä miten tämä lentäminen sitten sujuu, kun lapsi on jo vähän iäkkäämpi. Siinä kohtaa kun ne alkavat ymmärtää puhetta ja syy-seuraussuhteita, rajojen asettaminen varmasti helpottuu. Tai ainakin tässä harhassa elän vielä vähän aikaa, haha.

      Poista
  4. Ikävä tilanne kaikille, mutta hienosti suoriuduit. Onneksi lento ei kestänyt kovin montaa tuntia, joten suurempia traumoja tuskin syntyi kenellekään ;)

    Sinänsä ei liene yllättävää, että 2-vuotias kiukkuaa puolenyön aikaan, mutta tuskin olisit yölentoa valinnutkaan, jos olisi ollut muita vaihtoehtoja. Tsemppiä, seuraavan matkan aikaan lapset ovat taas himppasen isompia ja reissaaminenkin helpottaa.

    PS. Sun blogi on hirmu kiva, kun sä kirjoitat niin sujuvasti aiheesta kuin aiheesta. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitoksista! Päivälento olisi tosiaankin ollut paras, mutta ei ollut tilaa.. Toinen vaihtoehto oli varhainen aamulento, mutta se ei natsannut kentällemenokuljetusten kanssa.

      Poista
  5. :D :D :D

    Ymmärrän niin hyvin tuota esikoistasi.

    Minulla on myös muistoissa yksi ihan infernaalinen lentomatka, kun nuorimmaista ei rauhoittanut mikään.

    Lastenkasvatuksesta ei oikeasti tiedä mitään ennen kuin on saanut toisen lapsen. Silloin vasta huomaa, mikä on kasvatuksen tulosta ja mikä ihan kiinni lapsen luonteesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Symppasin myös sitä, kun esikoinen seuraavana aamuna kotona ilmoitti, että tämä oli muuten viimeinen kerta kun lähden teidän kanssa lentämään yhtään minnekään ellei isä (eli 2 aikuista) ole mukana. Enpä voisi olla enempää samaa mieltä.

      Poista
  6. Ooh, sitä sattuu siis muillekin! Mä olin samanikäisen lapsen kanssa lentokoneessa teneriffalle ja takaisin, yksi, lapsi sylissä ja huutaen koko matkan ees taas. Jännitin itseäni niin paljon, että sain hermopinteen ja toinen jalkani oli käyttökelvoton 6 seuraavaa kuukautta, joista kolme ensimmäistä makasin kaikki arkipäivät lattialla selällään, jalat sohvan päällä jotta kipu ei olisi jokahetkistä.

    Toki se vaiva olisi tullut muutenkin, mutta silloin kokemattomana äitinä luulin, että vika oli minussa ja siksi olin kireä kuin viulunkieli. Nyt ei enää kiinnostaisi pätkääkään mitä muut ajattelee, tottakai sitä tekee parhaansa mutta minkäs voit jos toinen ei toimi kuin ideaalitilanteessa toivoisi.

    Meillä oli juuri viikko sitten Berliinin lennolla itkevä lapsi ja Kaamos sitten alkoi pyörittelemään silmiä, että hirveä huuto. Sanoin että älä IKINÄ arvostele itkevää lasta, oot itse ollut just samanlainen. Sitä ei vaan muista millainen itse oli vauvana, tuskinpa se etupenkin setäkään on hiljaa ja kuuliaisesti aina käyttäytynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, sattuu ja tapahtuu.
      Voi apua, sait hermopinteen! Fak.
      Onneksi vanhempien lasten kanssa ainakin tämä matkustuspuoli on helpompaa. Itse asiassa musta tuntuu että kaikki maailman asiat on helpompia vanhempien lasten kanssa - mutta mä nyt olenkin aina vierastanut tätä baby-taapero-ikää.

      Poista
    2. Periaatteessa kaikki on helpompaa, mutta koululaisten peeloilu on jotenkin nolompaa, kun parivuotias on meistä useimpien silmissä vielä ihan vauva, jonka käytökseen ei voi juuri vaikuttaa. Näiden isompien pitäis jo...

      Poista
  7. En erityisemmin symppaa sinua, en pidä huonosta käytöksestä lapsilta kun en hyväksy omiltanikaan enkä muilta ihmisiltä. Olisit voinut toimia etukäteen ettei noin käy kun kerrran tiedät lapsesi raivopääksi. Miksi matkustitte noin myöhään? Miten niin "ehkä kuopus nukahtaa"? Etkö väsyttänyt lastasi kentällä? Oliko mukana puuhavihkoja, piirrustuslehtiö, kirjoja, nameja? Minä olisin noussut ja vienyt lapseni puhutteluun, siis ihan kunnon sellaiseen eikä tuollaista "ei saa" hyssyttelyä. Tässä et tehnyt oikein mitään, kielsit mutta se ei tehonnu? :D Kyllä sinulla on keinoja, hiljenihän lapsi heti kun lentoemo tuli väliin eli ei ole mahdoton tapaus! Kokeile uhkailla että viet lapsen jonkun toisen syliin joten uhkaile, lahjo ja kiristä. Olettaen että sinua siis kiinnostaa lapsesi käytös, ellet kuulu niihin vanhempiin joiden lapsi on kaiken keskipiste ja saa tehdä mitä huvittaa pienen sormenheristyksen säestyksellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MITÄ?!?!? Oletko tosissasi?
      Tämä lapsi ei ole vielä kahta vuottakaan, miten hemmetissä pidät hänelle kehityskeskusteluja keskellä yötä?

      Poista
    2. Huomasitko mikä on lapsen ikä? Ainakaan meidän vilkasta ja temperamenttista kaksivuotiasta ei puuhavihkot kovin monta minuuttia kiinnosta, eikä puhuttelut auta, kun raivo on päällä.

      Poista
    3. Turhan kovasti sanottu, mutta olen silti suurimmiltaosin samaa mieltä ensimmäisen kommentoijan kanssa. Omasta mielestäni lasten riehuminen lentokoneessa on älyttömän raivostuttavaa. Kaikissa tilanteissa sitä ei voi välttää, varmasti teit kaiken mikä tuli mieleen sillä hetkellä. Mutta, unpopular opinion time: jos sulla on kaksi vuotias lapsi, miksi ihmeessä matkustat keskellä yötä? Ei se jaksa, ja varmasti muuttuu sekopääksi. Sen lisäksi, omasta mielestäni kaksi vuotias on turhan nuori matkustelemaan lentokoneissa: jos lapsi on niin nuori ettei voi keskittyä puuhavihkoihin ja omiin tekemisiinsä, niin ehkä lentokone ei ole se paras paikka. Olen lapseton, ja tahdon olla koko elämäni. En pidä lapsista, ja olen kammottava mörökölli kun on kyse lapsista. Joten, kyllä, ymmärrän edessä istuneen miehen tuntemukset täysin. Mielestäni pienillä lapsilla ei ole syytä olla lentokoneissa

      Poista
    4. No katso kun se on meidän vanhempien suurin hupi varata kanssamatkustajia kiusataksemme myöhäisiä ja mahdollisimman monimutkaisia lentoja/ matkoja. Eihän meillä ole ikinä asiaa minnekään, kunhan matkustelemme toisten harmiksi ja pilataksemme heidän ansaitut lomansa tai muut matkansa. Ja muuten lainailemme vielä lapsia toisillemme saadaksemm mukaan mahdollisimman infernaalisia komboja.

      Poista
    5. :D :D :D

      Jatkakaa!

      Sitten voitte etsiä tämän blogin alkupuolelta samanlaista besserwisseröintiä ajalta, kun Sadulla ei ollut lapsia.

      Pop cornia, olkaa hyvät!

      Poista
    6. Haa, joo mäkin haen kohta popcornit.

      Mutta jos ekaa anonyymia kiinnostaa, niin tässä muutama fakta:
      - Matkustimme myöhään, koska aamulento ei onnistunut ja iltapäivälento oli täynnä. Välilaskulla olisi saattanut päästä ip-lennoillakin, mutta sitä mennään koneeseen ja koneesta pois -rumbaa en ala kahden lapsen kanssa tehdä kun yksin matkustan.
      - Kello on 12 yöllä, eli siihen aikaan lapset normaalisti nukkuu. Sen päälle minäkin laskin (enkä siksi ostanut businessluokan lippuja kuten menomatkalla, kun lensimme päiväaikaan).
      - Kaksivuotias ei vielä oikein tajua, mitä sille sanoo. Se ei myöskään osaa vielä täyttää niitä tehtäväkirjoja :-)
      - Ruokaa kyllä tarjosin ja maitoa ja kaikkea mahdollista, mutta ei ne tuntia riitä rauhoittamaan. (Ja mä en anna kaksivuotiaalle karkkia.)
      - Lapsi sai juosta - ja juoksi - lentokentällä ennen lähtöä tunnin. Lapsi oli ihan tattiväsynyt, mutta tuon ikäiset lapset ei välttämättä nukahda helpolla, vaikka ne olisivat väsyneitä. Se purkautuu sitten älyttömänä raivoamisena.
      - Sormenheritys on muuten tuossa tilanteessa ihan mahdotonta, kun pitää lapsesta kaksin käsin kiinni.

      Toka anonyymi:
      -Mäkään en välitä lapsista yhtään sen enempää kuin muistakaan ihmisistä. Jotkut on kivoja, jotkut ei.
      -Matkustimme Suomeen suomalaisen perheeni luokse, Islannista ei pääse sinne junalla eikä lautalla. Lentäminen on ainoa vaihtoehto :-)

      Peace <3

      Poista
  8. Toisten selkään potkiminen ei ole hyväksyttävää edes alle kaksivuotiailta. Huutoon ei voi vaikuttaa, mutta potkiminen on eri asia ja eikä sitä voi mitenkään hyväksyä. Tuskin annat sen alle kaksivuotiaan potkia ihmisiä suoraan tai lyödä tai purra ja todeta vaan, että milläs estät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et tainnut lukea postausta kovin tarkkaan. Siinähän kerroin, että pidin lapsesta niin kovaa kiinni, että se ei voi potkia edessä olevaa istuinta. Lapsi reagoi kiinnipitämiseen itkemällä kovempaa, ja sekin ärsytti edessä istujaa (enkä muuten ihmettele).

      Eikä tämä lapsi muuten ole koskaan lyönyt tai purrut ketään.

      Poista
  9. No johan on tullut kommenttirypäs fiksuun kirjoitukseen! Mä ymmärrän ja symppaan sua ja mörssäriä ihan kybällä. Mä en tiedä mitään niin v-mäisiä ihmisiä, kun siinä tilanteessa, kun huomaa, että toinen on aivan raivoissaan eikä mikään tehoa, niin tulee sanomaan, että "kyllä sinun pitää uskoa äitiä". No, sen tietää jokainen, mutta ei se aina mene perille. Eihän se pieni lapsi edes tajunnut potkivansa toista selkään, hän potki sitä tuolin selkänojaa ja sitäkin vain siksi, että jalat osuivat siihen. Ei varmasti tarkoituksella. Lentoemännällä oli todella pelisilmää ja sai tilanteen hienosti rauhoitettua. Mutta jokaisella lennolla, bussi- tai junamatkalla tai kaupassa käynnillä, on aina joku, jonka mielestä lapset ovat väärässä paikassa, kun ovat heidän kanssaan samassa paikassa. Toivottavasti tuosta harmaahapsi-sedästä ei tule sellaista kiukkuista vanhusta, jota kukaan ei halua nähdä kaupoissa tai muuallakaan. Minä en varmasti olisi ollut noin hyvin käyttäytyvä aikuinen kuin sinä olit tuossa tilanteessa. Mukavia lentomatkoja teille jatkossakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen ajatellut, että vanhemman pitää yrittää pysyä asiallisena ikävissä tilanteissa, vaikka kuinka suututtaisi. Toki se on joskus vaikeaa, mutta jos alkaa rähjätä, tarjoaa evästä siihen ikuiseen keskusteluun huonoista nykyvanhemmista. Turha alentua asiattomien ihmisten tasolle, vaikka toki ymmärrän, että joskus mieli todellakin tekisi. Olen muuten törmännyt lennoilla siihen, että lentoemännätkin ovat valittaneet itkevistä pikkulapsista epäasiallisesti.

      Poista
    2. Mä olen samaa mieltä: oma pinna ei saa mennä. Suuttuminen ei tee mitään muuta kuin pahenna tilannetta. Siksi en alentunutkaan tämä setäihmisen tasolle, vaan lähetin hänelle hurmaavan silmäniskun vastauksena hv-ilmeeseen.

      Poista
  10. Eihän tässä tarinassa äiti "hyväksynyt" potkimista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei niin. :) Se on musta ihan saatanallisen ärsyttävää eikä todellakaan sallittua. Mutta 20 kk ikäinen lapsi ei ymmärrä sitä ihan samalla tavalla kuin vaikka 5-vuotias.

      Poista
    2. Joo, tätä juuri hain, että et hyväksynyt potkimista, kuten joku yllä väitti, vaan yritit parhaasi mukaan estää. Itse 2 veen vanhempana tiedän että järkipuhe ei vielä hirveästi auta. T: edellinen anonyymi

      Poista
  11. Tätä lukiessani muistin olevani superonnekas kun mulla on lapsi (nyt jo 5v.) joka on matkustusmoodissa äärimmäisen mallikelpoinen yksilö (kotioloissa sit räjähtelee, hohhoo). Semmoinen joka istuu kivasti omalla paikallaan, piirtelee, kuuntelee musiikkia, syö eväitä, katselee maisemia ja nauttii matkanteosta (auto, bussi, lentokone, juna, laiva on testattuna). Siis en ota kredittiä itselleni, sellainen se on ollut siitä lähtien kun pääsi 1,5-vuotiaana vierastus/eroahdistusvaiheesta (joka oli ihan jäätävää ja kesti 4kk-18kk iän...ja silloin tosiaan riitti kun joku edes katsoi kullannuppua, niin hän karjui pää punaisena ja pitkään, että aika usein tuli hypättyä bussista pari pysäkkkiä aiemmin ja lentomatkoja ei todellakaan käynyt mielessä suunnitella).

    Huoh ja aika julmia kommentteja olet saanut (turhaan mun mielestä, mä hurraan sulle sun kärsivällisyyden ansiosta, mä en ehkä olisi itse pystynyt samaan). Mun kokemus omani kanssa (silloin kun se oli alle 1,5v.) opetti varsin käytännönläheisesti että lapsia ei välillä voi hillitä, etenkään pienempinä ja parhaansa sitä itse kukin tekee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on jotain anonyymejä trolleja meuhkaamassa. Antaa heidän päästellä höyryjä - en todellakaan pahoita mieltäni :D

      Meidän esikoinen kuulostaa aika samalta kuin sinun lapsi: just tuollainen paikallaanistuja, ymmärtäjä ja maisemista nauttija. Sellaisen kanssa matkustaminen on kyllä ihanaa!

      Poista
  12. On mukavampiakin asioita kuin kuunnella lapsen huutoa ja sietää potkimista MUTTA! hyvät ihmiset - ne on lapsia! Ja kuten Satu kirjoitti, ihan normilastakin vituttaa välillä eikä hän vielä osaa kanavoida kiukkuaan muuten. Jos joskus sattumoisin alan lipua "mitä vittua, onko pakko tulla noiden kanssa tänne" -suuntaan, alan nopeasti muistella meidän pikkulapsiaikoja. Neljän lapsen äitinä (juu, harrastan ekstremeä) näitä on ollut ... Yksi lähtemättömästi muistiin jämähtänyt on seuraava:
    käytin lapsia joka toinen keskiviikko Münchenin Suomi-koulussa: vauvan (6kk)ja toiseksi nuorimman kanssa laulu-lorutunnilla, kaksi vanhempaa olivat päiväkoti- ja eskariryhmässä. Kotimatkat (joskus menomatkakin) julkisilla oli välillä ... hm ... haasteellisia?
    Tällä surullisenkuuluisalla kotimatkalla oli talvi, märkää, pimeää, lapset väsyneitä, nälkäisiä ... mukaan pakatut eväät kelpasivat mutta silti kenkää ja varmaan vähän muutakin puristi mutta olivat mielestäni vielä ihan normisti. Nuorimmainen rääkyi rattaissa. Lähiöjuna oli täpöten täynnä. Ja tottakai joku naisihminen otti asiakseen valistaa minua suuren ääneen kuinka huonosti lapseni käyttäytyvät, hänen aikoinaan ja varsinkin hänen omansa olivat aivan eri maata ja onko ylipäätään pakko viedä niitä minnekään ihmisten ilmoille ennen kuin ovat aikuisia, junassa kun on väsyneitä, ihan oikeissa töissä käyviä veronmaksajia jäkäjäkäjäkä ... Jossain vaiheessa tokaisin hänelle että hän voi vapaasti tulla istumaan meidän viereen ja näyttää minulle miten homma hoidetaan. Olin siinä vaiheessa jo niin kypsä että sanoin lapsille suomeksi että nyt saa ruveta huutamaan ääneen oikein olan takaa. Kitinä loppui siihen.
    Matkasta jäi kuitenkin yksi kiva juttu mieleen: kotipysäkillä meidän kanssa jäi junasta kaksi nuorta miestä, kulkivat edelläni rappusia päin ja kääntyivät säännöllisin väliajoin katsomaan meidän porukkaa. Loistavaa, nyt tulisi vielä jälkipesua pimeällä junapysäkillä!
    Herrat odottivat meitä rappusten alapäässä ja - tarjoutuivat kantamaan rattaat ylös ja sanoivat minun hoitavan hommani loistavasti, lapset ovat lapsia, turhia välitän mokomista turhautuneista valittajista kuin junassa ollut nainen.
    Näistä kahdesta miehestä olen ottanut mallia ja jos ja kun näen hikoilevia, tuskastuneita vanhempia, jotka yrittävät pitää huutavia, rimpuilevia pikkuisiaan paikoillaan, yritän sanoa jotain kannustavaa tai edes hymyillä kannustavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kiva kuulla, kuinka horror-junareissu kääntyikin onnelliseksi, jess! Hyvien tapojen noudattaminen ärsyttävissäkin tilanteissa ja avun tarjoaminen ovat inhimillisyyttä parhaimmillaan.

      Poista
  13. Pitäiskö ihan olla matkustamatta tuollaisen gremlinin kanssa. Sopeudu, äläkä pakota muita siihen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei ole lapsia, mutta mietin, että mistä pienestä ihmisestä etukäteen tietää, miten se missäkin tilanteessa käyttäytyy? Että 1,5v. on yhdenlainen, 2v:llä onkin jo uhma päällä ja 3v on keksinyt, että jalat ylettää etupenkin selkään jne. Pitäisikö lasten jäädä aina kotiin, jos sattuukin olemaan "gremlin"? Pitäisikö lapsiperheiden elämä olla vieläkin sidotumpaa ja rajatumpaa kuin nykyään?

      Vai olisiko kuitenkin niin, että aikuisten ihmisten olisi hyvä julkisilla paikoilla sopeutua siihen, että paikalla voi olla myös lapsia? Olisko? Mulla on lennoilla, junissa ja busseissa aina mukana vastamelukuulokkeet. Niistä on useimmiten iloa äänekkäiden aikuisten tyhmien juttujen blokkaamiseen.

      Poista
    2. No eihän niistä tiedäkään. Mä arvelin ensin että päivälento olisi vaikeampi, koska silloin kuopus on hereillä. Siksi otin bisnesluokan liput menomatkalle - ja matka meni tosi hyvin. Paluumatkalla ei vaan uni tullut ja homma meni ihan palasiksi. No, tällaista se on välillä.

      Onhan siellä lentokoneissa ja muissa ahtaissa paikoissa välillä oksennustautisia, känniääliöitä ja kaikkea siltä väliltä. Sitä ei voi koskaan etukäteen tietää...

      Ja ekalle anonyymille: sopeudu miten? En ihan nyt hokannut mitä tarkoitit, haluatko tarkentaa?

      Poista
  14. Lapsettomana ja paljon reissaavana ajattelen kaikista kulkuneuvoista nykyisin näin: Jos astut kulkuneuvoon, jossa on muita, elä sen kanssa, että siellä on muita. Siis: niin kauan kun en matkusta yksityisautolla, yksityisratikalla, yksityisjunalla tai yksityiskoneella, on minun ymmärrettävä ettei kaikki kanssamatkustajat ole minunlaisia tai minun mielestäni korrektisti käyttäytyviä. Ja kuinka ollakaan, myös huutavia lapsia voi nähdä ja kuulla. Tähän ratkaisuna näen ainoastaan a) apukäsien tarjoamisen tai b) itse yksityismatkailuun siirtymisen. Yleensä vaihtoehto A ja ihan vaan asian kanssa eläminen toimii kuitenkin hyvin ;)

    Tsemppiä ja viinilasinnosto sille, että handlaat reissaamisen lasten kanssa! Oot ihan pro. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis just näin! Julkinen liikenne on julkista liikennettä. Voisihan se olla, että lapsiperhepenkkirivit vois olla aika jees - onhan junissakin lastenosasto jonne saa lasten kanssa mennä jos haluaa. Musta olisi kivaa jos lentokoneissa lapsiperheet olisivat lähellä toisiaan, siinä saisi lapsetkin toisistaan seuraa.

      Poista
  15. Jos lapsesi ei osaa olla potkimatta edessäistuvan tuolia, varaa ja maksa omasta pussistasi se paikka ettei muiden tarvitse kärsiä. Tyhjää tuolia potkikoon sit niin paljon kuin sielu sietää. Selkävaivaisia se potkiminen oikeasti sattuu ja saattaa aiheuttaa vaivoja vielä pitkään lennon jälkeenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitan, lento oli loppuunmyyty...

      Poista
  16. Mikä on kun lapsen oma vanhempi ei saa lasta hiljenemään, mutta täysin ulkopuolinen onnistuu heti. Ulkopuolisten pitäisi varmaan useammin puuttua kiljuvien lasten käytökseen. Miksi saa käyttäytyä huonosti sen takia että on lapsi? Saavatko nämä lapset myös lyödä, potkia ja purra ulkopuolisia ja se pitäisi vain hyväksyä? En yhtään ihmettele miksi on olemassa lapsivapaita hotelleja, ravintoloita ja hääjuhlia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se! Onneksi lentoemännällä oli pelisilmää ja tarjosi apua. Sitten kaveri simahti.

      Lapset joskus käyttäytyvät huonosti eivätkä he välttämättä (ainakaan 20 kk ikäiset) tajua käyttäytyvänsä huonosti. Mulla ei ole kokemusta purevista ja lyövistä lapsista, tietenkään sitä ei saa hyväksyä, mutta miten sen saa loppumaan? Ehkä täällä joku jolla on asiasta kokemusta, osaa vastata.

      Mä peukutan suuresti lapsivapaita hotelleja ja juhlia. Ilmailualalla on vaan niin kapeat marginaalit, että lapsivapaiden lentojen tarjoaminen ei kannata...

      Poista
    2. Itse asiassa lapsilta täytyy sietää enemmän huonoa käytöstä kuin aikuisilta juuri siksi että he ovat lapsia! Tämä ei tarkoita, että vanhempien ei tarvitsisi opettaa käyttäytymistä, mutta ei voi olettaa että lapset osaavat kaiken jo valmiiksi.

      Poista
    3. Lapsen raivoon auttaa ulkopuolinen oikeastaan aina paremmin kuin oman vanhemman toimet. Joten jos joskus näet raivoavan lapsen, ota YSTÄVÄLLINEN äänensävy ja mene puhumaan lapselle ihan mitä tahansa, vaikka kyselemään mikä harmittaa. Jos ei raivo lopu, luultavasti se ainakin vähän rauhoittuu kun lapsi hämääntyy/tulee jotain mielenkiintoista.

      En toki tiedä toimiiko kaikille lapsille, mutta omalle (nyt 3 v) on ainakin toiminut ihan vauvasta asti! ;) Yleensä ne on aina vanhempia rouvia jotka ovat taitavia tässä ja heiltä saa usein vielä jonkun "been there done that" henkisen tsemppauksen. RAKASTAN.

      Toki itsekin olen kerran ollut tilanteessa jossa mikään ei auttanut ja tottakai se oli lentokoneessa... kaikille täällä aiheesta urpoileville voin sanoa, että vaikka tilanteesta on yli vuosi aikaa, niin paljon se ahdisti, että edelleen tulee paha mieli kun lukee näitä ilkeitä kommentteja. Onneksi niiden kirjoittajat eivät itse ole ikinä saaneet raivareita lapsena.

      Poista
    4. Lapsi kun ei kiljuessaan ja rimpuillessaan välttämättä käyttäydy huonosti, vaan ilmaisee tunteitaan. Koitappa, että otetaan itseltäsi puhuminen, aikuisen ajattelu ja vuosien harjoitus sosiaalisista tilanteista pois ja kerropa sitten jotenkin, että joku asia harmittaa.

      Poista
  17. Miksi ihmeessä et varannut lapselle omaa paikkaa? Jos tiesit, ettei suostuisi istumaan siinä, niin varaa lapsen istumapaikka oman paikkasi eteen, niin ei tule kukaan häiriintymään selkänojan potkimisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alle 2-vuotiaat menee sylilapsina, niiden on pakko istua vanhempien kanssa samoissa vöissä. Meillä oli tyhjä paikka välissämme (siitä siirrettiin yksi rouva businesluokkaan että me saataisiin enemmän tilaa), mutta tuon lentomatkan alun tyyppi oli niin väsymysraivareiden vallassa, että ei hän siinä pystynyt istumaan, vaan halusi lähteä käytävälle, ryömiä penkin alle, roikkua edessä istuvan penkissä... Ja koska tuollaista käytöstä en voi sallia, oli ainoa vaihtoehto pitää hänestä myös nousun jälkeen tiukasti kiinni - eli sylissä.

      Poista
  18. Voi tavatonta, nyt sinä mörssäri sopan keitit! Go mörssäri go! Tämä ei ole kannanotto muihin kommentteihin; anteeksi oli ihan pakko. Repesin vain tuon äitinsä tavasta kirjoittaa, ja erityisesti vielä se kun hää tosi pinteessä kykenee jopavtekemään kenttä(lento)analyysit esikoisestaankin, joka oli jo ajat sitten päättänyt olla todellinen salamatkustaja suhteessa koko katastrofiin. Ja totta tosiaan lentosuukkohan sedälle oli täysin paikallaan, koska tapahtumapaikka oli lentokone! Jess, että tällainen viihdekeskus sitten paluulennolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, koko koneen viihdekeskus :D

      Poista
  19. "Iskin hänelle silmää ja lähetin lentosuukon."

    PARASTA. Juuri näin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin just! :) Ei raivoaminen mitään auta. Aikuisena sen onneksi jo tajuan, alle parivuotiaalta samanlaista malttia ei voi odottaa.

      Poista
  20. Paras neuvo antaa keskiyöllä riehuvalle taaperolle NAMEJA. En muuten suosittele kokeilemaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Enemmmän energiaa koneeseen ei välttämättä ole se paras idea. Joskus näissä raivohetkissä ei auta kuin aika - ja se, ettei itse menetä hermojaan.

      Poista
  21. Ei voi kuin nauraa usean anonyymin kommenteille.;) Ootteko oikeasti kirjoittaneet tosissaan!? Itsellä ei ole lapsia, mutta lähipiirissä sitäkin enemmän,joten hyvinkin läheltä olen seurannut lapsiperheiden arkea. Tottakai äidille tai isälle on helpompi kiukutella kuin ventovieraalle lentoemännälle. Sehän on ihan luonnollista, että lapsi hiljenee helpommin ventovieraan sanomisesta, tai ainakin pysähtyy hetkeksi kuuntelemaan. Ymmärsi sanomista tai ei. Monet kerrat julkisilla matkustaneena lapsi on potkinut selkänojaa. Kyllähän se on välillä ärsyttänyt, mutta niin on monen aikuisenkin käyttäytyminen, saati juopuneet örveltäminen. Ei siinä auta humalaisellekaan sanoa mitään, meno jatkuu hänellä samanlaisena. Jokainen ollaan joskus oltu 20kk ikäisiä ja varmasti olemme huutaneet, itkeneet, potkineet tai muuten vain raivonneet julkisilla paikoilla. Nostan vaan hattua kaikille vanhemmille, jotka jaksavat lähteä lasten kanssa kauppaan tai lentokoneeseen. Sieltä neljän seinän sisältä pois. Ja tässä tapauksessa vielä lähisukua tapaamaan.
    t. Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen myös että se vieraan tulo väliin kuulumisia kyselemään herättää siitä "punaisesta raivohetkiestä" paremmin kuin tutun vanhemman pyynnöt tai komentaminen. Lapsihan oli sitten lopulta vain ihan seinäväsynyt. Heti kun päästiin hiljaiseen paikkaan lentokentältä, se nukahti ja goijjasi 12 tuntia putkeen...

      Poista
  22. Löysit loistavan aiheen kirjoitettavaksi, selvästikin, kun näin paljon puhuttaa ;)
    Huoh! Mulle tuo "yöllä lapsen kanssa temuaminen täydessä lentokoneessa, ja toinen lapsi siinä mukana, lomaviikon jälkeen, kaikilla ikävä kotiin, ikävä isiä" -keissi kuulostaa niin hooceeltä, että pelkkä ajatuskin hengästyttä.
    Sissinä vedät, että saa lapset välillä nähdä Suomi-sukulaisia. Mää mietin myös sitäkin, että ei se yhden istumapaikan osto ilmaista ole. Eikö budjettia saa miettiä äiti-ihmisenä ollenkaan? Hassua, että täällä meillä kotosuomessa on niin helposti se ajatus, että se naapuri on surkee äiti, toisille ei tarjota apua ja kukin sinnitelköön omien juttujensa kanssa. Olishan sitä joku muukin kuin lentoemo voinut tarjota apua "yh-äidille", ihan vaan senkin takia, että tunnin mittainen raivokohtaus on ihan äidillekin kohtuu raskas.. Oi voi meitä, kun yritettäis olla kivojs niille toisille.. Laura Turusta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylkyl, paljon on mielipiteitä julkisen liikenteen käytöstä :D Ylimääräisen istumapaikan voi toki ostaa, mutta en tiedä onko siitä mitään hyötyä, kun ei lapsi saa siinä kuitenkaan olla nousujen ja laskujen aikaan, ja siinä nousuvaiheessa paikallaistuessa se vitutus yleensä alkaa.

      Poista
    2. Me jouduttiin kerran kolmevuotiaan lapsen seistessä penkillä niin pahaan ilmakuoppaan, että !uksut ovat sen jälkeen olleet koneessa välissä - vessa käyntejä lukuunottamatta. Oli sen verran pahan tuntuinen tilanne, että kumpikin muistaa sen edelleen.

      Poista
  23. Tulimme muutama viikko sitten perheen kesken Visbystä Helsinkiin. Ei ollut edes liki puoltayötä, mutta yli nukkumaanmenoajan kuitenkin. Ja lapsikin jo melkein tuplasti yli pahimman uhmaiän (tai juuri sopivasti menossa kohti seuraavaa..). Isommassa lapsessa on se mukava puoli, että se sekä potkii, että huutaa kovempaa. Ja tietää tasan, ettei kumpaakaan kuulu tehdä tuossa tilanteessa. Olemme käyneet saman läpi niin täydessä lentokoneessa kuin muissakin julkisissa kulkuvälineissä. Meidän kullannupulle eivät kelpaa mitkään harhautusyritykset silloin kun hän on päättänyt huutaa. Siinä huidotaan menemään niin kirjat kuin karkitkin. Tässäkin huomaa lasten eron, esikoisen on aina saanut hämääntymään millä tahansa paperin rapisuttelulla. Usein parhaiten toimii juuri jonkun tuntemattoman jutustelu. Suomalaiseen kulttuuriin vain ei kuulu toisten asioihin sekaantuminen. Mieluummin kyräillään turvallisesti parin penkkirivin päästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Vaikka just se sekaantuminen saattaa auttaa. Kuten tapahtui nytkin meidän kohdalla, kun lentoemäntä tuli kyselemään kuulumisia. Täysin ulkopuolisen ihmisen kontakti sai sen huutoraivarin taukoamaan ja lopulta patukka nukahti. Aion itse olla tästä eteenpäin aktiivisempi näissä hommissa ja yrittää jeesata, jos vastaava tilanne tulee itselle eteen ja oon lapsettomana liikenteessä.

      Poista
  24. Vai ettei pitäisi matkustaa pienten lasten kanssa lentäen, hohhoijaa vaan... Mekin asumme tällä hetkellä kaupungissa, jonne ei pääse muuten kuin lentäen. Ei olla sit kuitenkaan pysytty vaan täällä...
    Lohdutan uskomalla vakaasti, että parin vuoden päästä helpottaa pienimmänkin kanssa. Mä kammosin ennen lasten (3 kpl) kanssa yksin matkustamista, mutta kun jouduin olosuhteiden pakosta lentämään heidän kanssaan ekan kerran yksin neljä lentoa, välilaskuineen reilu vuorokausi, ja se meni tosi hyvin, niin sen jälkeen olen sitten reissannut samalla porukalla enemmänkin. Ovat 4-9 vuotta vanhoja. Innostuin niinkin paljon, että viime lomalla lennettiin minä ja lapset 14 lentoa, pisimmät 12 h ja kaikkineen yli 80 h. Meidän pienin on siitä loistava, et nukkuu paljon lennoilla. Muutaman kerran on hänen vieressään pitkällä lennolla istunut joku ventovieras ja ensin varmaan ollut vähän harmistunut paikastaan, mut sitten kun pieni vieruskaveri (tarjoaa muuten viereiselle enemmän tilaa olkapäille ja jaloillekin) on posottanut unta kahdeksan tuntia tai kauemminkin, niin johan onkin ollut ihan kiva istua lapsen vieressä.
    En mäkään tietenkään nauti siitä, jos omat lapset kaikki vaikka nukkuu yölennolla ja jonkun vauva huutaa, mut tiedän, ettei sille vain voi aina mitään. Tokkopa toivon että vanhemmat siinä tapauksessa yrittävät parhaansa mut niin varmasti yrittävätkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämää on vähän paha tosiaan laittaa hattuhyllylle siksi aikaa kun lapset ovat pieniä. Eivätkä ne muuten opi, jos ei opettele. Ja siihen opetteluun tulee niitä hyviä vaiheita kuin sitten näitä takaiskujakin. Hyviä reissuja teille jatkossakin :)

      Poista
  25. Mä ajattelen ylipäätään elämässä niin, että lapset vasta opettelee käytöstapoja, aikuisten pitäisi ne jo osata. Lapset nyt vaan toisinaan riehuu, mekastaa ja tekee tyhmyyksiä ja sitten siihen riehumiseen puututaan sen verran kuin tilanne ja ikävuodet edellyttävät. Väsyneeltä kaksivuotiaalta ei voi paljon vaatia (tai aina voi, mutta tuskin se mitään auttaa). Lapsen ei saa antaa lyödä ja potkia muita ja juuri näin Satu tekikin. Paljon muuta ei voi välttämättä tehdä.

    Jotkut lapset tarvitsee sen 18 vuotta ja paljon toistoja, jotta osaavat sitten aikuisina käyttäytyä kohteliaasti. Toiset lapset oppii jo paljon aiemmin. Mutta kaikilla lapsilla on oikeus opetella. En kestä sitä ajatusta, että lasten pitäisi aina toimia oikein. Totta kai vääränlaiseen käytökseen (vaikka toisten kiusaamiseen tai töykeyteen) tulee vanhempien puuttua, mutta se vaan täytyy hyväksyä, että jotkut on kovapäisempiä kuin toiset ja tarvitsevat enemmän toistoja oppiakseen perusjutut.

    Eli mulla on melko pitkä pinna lasten ja teinienkin suhteen. Ne opettelee. Piste. Sen sijaan töykeitä ja epäkohteliaita aikuisia en jaksa yhtään. Niiden pitäisi jo osata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi viimeinen kappale tiivistää erinomaisesti - kiitos!!

      Poista
  26. Meillä myös aivan eriluonteiset lapset. Esikoinen ollut aina rauhallinen, eikä juuri ole haastavia tilanteita aiheuttanut ihmisten ilmoilla. Mutta tämä 2-vuotias kuopus onkin sitten vähän vilkkaampi ja tempperamenttisempi tapaus...huh huh. Eli minkäs tosiaan sille lapsen perusluonteelle voit. Samoista tarpeista voi tulla tosiaan hyvinkin erilaiset lapset. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aah, meillä on ihan sama setti: rauhallinen esikoinen ja energiapallo kuopuksena. :)

      Poista
  27. Alle 3-vuotiaita lapsia ei tulisi ottaa lentomatkoille mukaan. Lennot ovat kidutusta lapsille, kun ei saa liikkua ja korviin käy jne. Eikä lapsen tosiaankaan saa antaa potkua edessä istuvan matkustajan tuolia. Mutta kun nykyvanhemmat ovat niin hemmetin itsekkäitä ja avuttomia. Meidän mussukkahan tekee mitä tahtoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jees... Sulla ei ihan ilmeisestikään ole omia lapsia. Voin kertoa että kaksivuotiaan kiukkukohtauksilla ei ole mitään tekemistä vanhempien itsekkyyden tai avuttomuuden kanssa. Pitäiskö kaikkien meidän ulkomailla asuvien suomalaisten olla tapaamatta omaa sukuamme ensimmäiset kolme vuotta lapsen syntymän jälkeen? Tai kenties matkustaa tuhansien kilometrien päästä Suomeen autolla/junalla/laivalla? Tsemppiä Satu, hyvin handlasit homman. Minä en ole vielä uskaltanut matkustaa kahden lapsen kanssa yksin (4 ja 2v.)

      Poista
    2. Ylempi anonyymi; jos sinun perheessäsi mussukat saavat tehdä mitä tahtovat, se on teidän kasvatuksellinen strategia, en aio puuttua siihen.

      Mutta mitä lentämiseen tulee, niin meillä lentomatkustus on osa arkea, ihan jo perhepoliittisista syistä. Eli todellakin lennetään, lasten kanssa ja välillä ilman.

      Peikko, kiitos! :-)

      Poista
    3. Ylemmälle anonyymille: Ei kannata yleistää lapsia tai niiden ikiä. Pienet vauvat ovat aika usein todella hyviä matkustajia, kun nukkuvat paljon. Niiden korvat ovat myös jotenkin erilaisia, joten vauvojen korviin ei lentokoneen nousut ja laskeutumiset satu. Sitten taaperoiässä tulee todennäköisemmin matkustamisesta haasteellisempaa. Korviinkin voi sattua. Tuollainen ohje alle 3v. ei ole kovin rakentava.

      Meille on siunaantunut helppo esikoinen, nyt 4v, joka osaa matkustaa oikein hienosti. Nyt uusin tulokas (3 kk) on vielä ihan koti-Suomessa, mutta vuoden lopulla hänenkin matkustusgeenit pääsevät testiin.

      Ja todellakin matkustus ei aina ole vapaaehtoista tai huvilomailua. Meilläkin on sukua kahdella mantereella, joten onhan sitä ihan kiva lapsille näyttää toisenkin vanhemman sukua ja myös altistaa kielelle. Joten sellaisetkin neuvot, että jääkää kotiin, eivät ole kovin hyviä.

      Nykyvanhempien "avuttomuus" voi myös olla ihan lastenkasvatuksellisesti ok. Ennen lyötiin lapsi hiljaiseksi. Ei ollut avuttomia vanhempia silloin ja lapset olivat AINA hiljaisia. Kunnon uhma kun sattuu kohdalle, niin siinä on vanhemmalla kaikki keinot varmasti käytetty. Joskus tuollaista uhmakohtausta ei voi edes ennakoida. Meidän hiljainen tyttö sattui eilen saamaan kunnon raivarin ja minä menetin hermoni (koko päivän käninää ja lopulta kunnon vastustelua kera huudon ja tappelun). Teki niin mieli läimäyttää korvalle ja käydä käsiksi - eli antaa sitä itkemisen aihetta. En tietysti niin tehnyt, mutta... Siinä vaiheessa kävi kateeksi entisaikoja, kun fyysinen kurittaminen oli vielä ok.

      Poista
  28. Me matkustamme useasti lasten kanssa. Nuorin on tällä hetkellä 16 kk. Varaamme hänelle aina oman paikan ja otamme mukaan autokopan. Kopassa lapsi saa istua tiukasti omissa turvavöissään ja pysyy paikalla, sekä nousun että laskun. Jos alkaa kiukuttaa, mukana on nousua varten leluja, kirjoja, syötävää ja juotavaa. Nukuttaa pystyy ottamalla kopan nousun jälkeen syliin ja heijaamaan lapsen uneen. Toimii meillä! Edellisen ollessa alle kaksi vuotias emme tarvinneet hänelle omaa paikkaa. Hän nukahti aina hyvin syliin ja oli rauhallinen lennolla. Mutta koska lapset ovat todellakin erilaisia, niin konstit on monet. Tsemppiä kaikille lasten kanssa matkustaville!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toi koppa on hyvä, mutta esim Icelandairilla sitä ei pysty erikseen varaamaan - tilaa kopalle on, jos tilaa on jäänyt. Se on vähän hanurista ja rajoittaa näiden muiden mahdollisuuksien käyttöä.

      Poista
  29. Mulla on kaksi pientä lasta. Toinen, kotioloissa hyvin vaativa ja vilkas lapsi on ihmeen joustava matkoilla, helppokin. Sitten tää toinen on arjessa helppo ja joustava, mutta matkustaessa haastavampi. Me vanhemmat ihan varmasti halutaan, että lapset olisivat (heh, aina) hiljaa ja käyttäytyisivät nätisti. Mutta jos näin ei jostain syystä käy, teemme aivan saletisti kaikkemme, että piinaa tulisi muille mahdollisimman vähän. Oli se sitten ratikassa tai lentokoneessa.

    Kaikki tilanteet eivät aina ole ennakoitavia. Lapsi, joka on aiemmin ollut itse rauhallisuuden tyyssija, saattaa saada matkustaessa ensimmäisen megalomaanisen uhmakohtauksensa. Sairastuu. Tai et edes tiedä, mikä on hätänä. Mitä teet?

    Siinä tilanteessa yritetään vaan miettiä, mikä mahtaa olla se pienin paha ja miten tästä selviydytään - kaikki järjissään. Mä vannon: jos kanssamatkustajaa ärsyttää lapsen äänet ja käyttäytyminen, äitiä/isää se ahdistaa vielä enemmän.

    Muistan joskus ruuhkabussissa lapseni saaneen paskahalvauksen ja miten ihanalta tuntui kanssamatkustajan myötätuntoinen katse ja käsi olkapäällä. "Mä tiedän tunteen, tsemppiä".

    Ja vaikka me matkustellaan vain lomamatkoja, ihan huviksemme - kaikkien lapsiperheiden matkat ei tätä ole. Moni ihan varmasti toivoisi, että lähisuku olisi samalla paikkakunnalla, edes samassa maassa. Mutta kun näin ei ole, on vaan matkustettava.

    Yritetään ihmiset nyt hyvänen aika ymmärtää muunkinlaista elämää, kuin omaamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiiivistit juurikin ajatukseni tässä. Kiitos!

      Poista
  30. Onpa täällä taas kommentoimista. Ymmärrän että ärsyttää, mutta välillä ärsyttää.

    Me olemme matkustaneet varsin vähän lasten kanssa, mutta kerran olemme lomailleet Thaimaassa. Meno Helsingistä Bankogiin oli yöllä. Ilta alkoi ihan kivasti, mutta kun tuolloin neljä vuotias kuopus alkoi näyttää väsymyksen merkkejä, päätimme yrittää heti saada häntä nukkumaan. No, kuinka ollakaan, takana istunut rouva hermostui kun laskimme selkänojan alas liian aikaisin! Hän ei pystynyt kunnolla katsomaan elokuvaa ruudultaan... Hämmennyin tästä niin, että jätimme tuolin vielä melko pystyyn, mikä taas ei ollut lapsesta mukavaa. Lopputulos oli se, että lapsi piristyi, ja vaikka hetken kuluttua laskin selkänojan vihaisesta rouvasta välittämättä, ei lapsi enää nukahtanut. Yön edetessä väsymys kasvoi, mutta uni ei enää tullut ja lopulta edessä oli tosi levoton ja itkuinen yö. Tietenkään nelivuotias ei enää karjunut täyttä kurkkua, mutta kurjaa oloa hiljaisestikin itkevä lapsi oli varmaan tälle takana istuvalle rouvalle pahempi häiriö, kuin heijastus leffassa...

    Kotimatkalla päivälennolla lapset käyttäytyivät todella hyvin kaikki kymmenen tuntia, mutta samaisen esikoisen pituus aiheutti ongelmia. Nelivuotiaan jalat ylettävät juuri edessä olevan selkänojaan, ja voin vakuuttaa ettei hän yhtään kertaa potkaissut, mutta aina asentoa muuttaessa jalat osuivat. Pidimme jaloista kiinni valehtelematta puolet matkasta, muistutimme varmasti sata kertaa, mutta ei lapsi, jonka selkä ei yllä selkänojaan jalkojen ollessa koukussa voi kai kymmentä tuntia selkä suorassa penkin etureunassakaan istua. En myöskään voinut olla hänelle vihainen, koska näin että hän ei todella voinut sille mitään. Kymmenen tuntia sikiöasennossakin on vähän liikaa vaadittu. Jalat siis pötköttävät penkillä suorina, ja matkaa kantapäistä selkänojaan oli ehkä sentti. Edessäistuva ei tätä voinut ymmärtää, ja jossain vaiheessa lakkasin selittämästä. Olin maksanut lapseni paikasta ihan yhtä monta euroa, kuin edessä oleva rouvakin omastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä penkkien laskeminen osui ja upposi. Se on hitsi soikoon asetuksiin laitettu että sen penkin saa alemmas. Joka kerta kun kuulen sen huokauksen takaa kun lasken selkänojaa, minua ihan pikkuisen ärsyttää. Mutta "en ole kuulevinani". Jos joku ei siedä sitä, kannattaisi ehkä osataa se bisnesluokan lippu tai varata paikak hätäuloskäynnin kohdalta, niin on enemmän omaa tilaa...

      Poista
  31. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  32. Hei! Kiitos huikeasta blogista ja tosi hauskoista instavideoista. Löysin sun blogin jäätyäni jokin aika sitten toisen kerran äitiyslomalle! Ihmisten suhtautuminen (pikku)lapsiin on kyllä mielenkiintoista ja välillä kylläkin kuvaamallasi tavalla valitettavaa. Lennetään ja junaillaan usein Lapin-Hki välilä kodin ja mummolan välillä. Suhtautuminen pikkumatkustajiin on ollut kyllä varsin ongelmatonta omalla kohdallani. Kerran kävi niin, että puolitoistavuotias raivareissaan heitti mustikkasmoothiensa (niinpä, voi kysyä, miksi tarjoan raivoavalle taaperolle ja vielä lentokoneessa mustikkasmoothieta!) kaaressa seinän kautta takapenkin pukumiehen syliin. Tarjouduin vilpityömästi antamaan yhteystietoni kanssamatkustajalle pesulalaskua varten, mutta hän ehdottomasti ja lempeästi kieltäytyi (totesi kyllä, että kotona odottaa vastaava tapaus).

    No mutta! Oma johtopäätökseni on, että kaikki eivät tiedä, että taaperoiden kanssa neuvottelu on käytännössä mahdotonta JA/TAI kaikki eivät pidä lapsista, minkä nykyilmapiiri sallii osoittaa. Sitten on niitäkin, jotka ovat niin syvällä omissa soissaan, että valittaa täytyy vain kaikesta. Mutta lempeys on hyvä puolustus empatiakyvyttömyyteen ja asiattomuuteen. Opettakaamme sitä lapsillemme!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Kotona odottaa vastaava tapaus". :D Repesin. Mut niinhän se on, pienet lapset on skidisti sekopäitä ja vähintään arvaamattomia. Eihän sille mitään voi. Vaatii aika pitkää pinnaa kaikilta, mutta jotenkin se auttaa kun ajattelee, että tämä(kin) vaihe on lopulta ohi.

      Poista
  33. Omat lapset ovat jo teinejä, mutta heidän kanssaan on tehty reissuja enemmän ja vähemmän mallikkaasti. Muistaakseni ihan noin hankalaa ei millään lennolla ollut, mutta joskus ruotsinlaivalla kuopus sai ravintolassa kamalan raivarin nälissään, kun tarjoilija vei ystävällisesti allergisen taaperon ruoan lämmitettäväksi ja toi sen kiehuvana takaisin. Ei ollut siinä hetkessä mitään mitä nälkäiselle lapselle olisi antanut ja saatiin aika tuimia katseita. Joskus on saattanut selkään potkiminen ärsyttää, mutta vähän isommat lapset yleensä lopettaa tehokkaammin kun vieras kieltää. Noin pienten kanssa mua säälittää eniten aina se vanhempi joka tuskaisena yrittää saada lasta hiljaiseksi, eikä ärsytä yhtään vaan olen helpottunut kun en enää itse joudu vastaavaan tilanteeseen eikä mun tarvitse tehdä asialle mitään. Näin olen ohjeistanut omiakin lapsia, kun nyt isompana ovat kitisseet jonkun pikkulapsen huutamisesta. Kyllä pitää löytyä suvaitsevaisuuutta pieniä ihmisiä kohtaan, taaperolla on taaperon taidot hallita hankalia tunteita.. Lisäksi pari-vuotiaan heparit voivat tulla aamu-, päivä- tai yölennolla tai olla tulematta.. Toivottavasti ensi kerralla sujuu paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isommat lapset pystyy (kai, mistä mä tiedän...) tehokkaammin verbaalisesti kiristämään olemaan rauhallisesti. Alle kaksivuotias sylilapsi ei oikein vielä tajua mitään.

      Ensi kerralla kun lennetään, tyyppi ei ole enää sylilapsi. JESS! Lentokulujen nouseminen on pieni murhe tähän sylipainiin verrattuna...

      Poista
  34. "Olisit ostanut kaksivuotiaalle itsesi takana olevan paikan". �� Itkeäkö vai nauraa tälle kommentille. Alle kaksivuotiashan näppärästi matkustaa itsekseen omalla rivillä - varmasti olisi sujunut paaaaljon paremmin reissu. Ties vaikka olisi vieressä ollut toinen itsekseen istuva taapero ja olisivat vaikka ystävystyneet! Hulluja nuo roomalaiset!!! P.S. En muuten usko, että se on edes sallittua, totta kai noin pienen huoltajan on oltava vähintään vieressä (jollei alla). Ziisas! ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei ole edes sallittua, alle 2-v on aina sylilapsi, koska esim. ilmakuopan tullessa kohdalle se on niin kevyt että paiskautuu helposti penkiltä alas tai jopa pää kolahtaa pahasti kattoon, jos ei ole kukaan pitämässä kiinni.

      Poista
  35. Teillä oli siis 3 paikkaa käytössä, jos se yks mamma siirrettiin businekseen? Eikö se selkään potkittu mies olisi voinut siirtyä siihen yhdelle vapautuneelle paikalle? Toki olisi silti joutunut kuuntelee huutoa, mutta 1/2 ongelmasta taklattu sillä.

    Tai olisko lapsen voinut kääntää jalat suhun päin ja pitää sylikkäin kiinni?

    Mua on kerran potkittu 8h selkään kaukolennolla, ja ehdotin näille takana istuville vanhemmille + muksulle, et josko jompi kumpi heistä siirtyisi siihen mun paikalle potkittavaksi ja mä tulisin siihen heidän riville. Ei käynyt. "Koska kyllä me ollaan maksuttu näistä vierekkäisistä paikoista" Huoh. Sä sentään yritit siellä lennolla tehdä tilanteelle jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, nousun jälkeen paikkoja oli kolme. Epäilen, että se olisi halunnut tulla siihen sivustapotkittavaksi - nyt oli edes se penkki tönimistä vaimentamassa.

      Poista
  36. Tulee vallan flashback 7 tunnin Kanarian-lentoon 1,5-vuotiaan lapsen kanssa. Tai siis meno- ja paluulento. Oli tablettia, rusinoita, leluja ja vaikka mitä. Menolento meni ok, vaan kerran se huusi 45 minuuttia yliväsyneenä kun ei millään olisi nukkunut.

    Paluulennolle sitte juoksutettiin lapsi kentällä niin läkähdyksiin kun kyettiin. Koneessa sitten alkoi taisto. Ensin odotettiin kahta myöhästynyttä aikuista. Tunnin jälkeen saapuivat, tuhannen tuubassa, siihen meidän eteen. Vielä yksi halusi poistua lennolta, koska hänen matkaseuransa jäi kentälle (kännissä sekin). Nice, lento tunnin myöhässä ja koneessa jo hyvä tovi taaperon kanssa venailtu ja keksitty kaikenlaisia temppuja viihtyvyyden takaamiseksi.

    Iltalento ja lapsi olisi vaan halunnut kävellä ja kiipeillä koko lennon. Oli ilmakuoppia ja vessajonoja, eikä käytävälle voinut koko aika mennä - kilarit. Joka kerta kun turvavyöt piti laittaa - kilarit. Oli oma paikkakin mutta eipä siitä ollut iloa. Tällä kertaa lapsi karjui kahdesti sen kolme varttia, itkien tietenkin, koska hänen nukahdettua eturivin humalainen rouva alkoi ölistä ja herätti toisen. Ja sen jälkeen oli tietty sitä mieltä että jos ei lapsi hiljene niin hän sen kyllä hiljentää. Miehensä hoiti (väkivalloin) vaimonsa aisoissa pitämisen. Meidän penkillä itkin niin minä kuin lapsikin. Taisi se jonkun tunnin nukkua loppulennosta.

    Ei enää koskaan Kanarialle. Eikä olla kuopuksen taaperovuonna yhtään lentoa tekemässä. Sellaiset traumat jätti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kauhee. Mä niin ymmärrän ton tuskan :/
      Onneksi lapset kasvaa - mutta ikävä kyllä känniördäilijät ei...

      Poista
  37. Unohtui mainita, että koneesta uloskävellessä eturivistä yksi mies odotti minua ja taaperoa kertoakseen, ettei häntä ollut huuto haitannut. Olin sille äärimmäisen kiitollinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana mies. Eipä mulla muuta lisättävää :D

      Poista
  38. Mä en voi ymmärtää. En vaan voi, enkä pysty ja kykene.

    Suomessa tuntuu asuvan ryhmä ihmisiä joiden mielestä lapset eivät kuulu yhteiskuntaan. Kännääjät kyllä kuuluu, mutta lapset ei. Lapset ei kuulu minnekään näitten mielestä, ehkä leikkipuistoon jos leikkivät nätisti ja hiljaa, mutta ei ainakaan ravintolaan-ruokakauppaan-julkisiinkulkuvälineisiin, sillä sellainenhan lentokonekin on.

    Vedotaan milloin lapsen etuun tai aikuisen oikeuteen olla näkemättä ja kuulematta - lapsia.

    VastaaPoista
  39. En jaksanut lukea kommentteja, pahoittelut. Mutta lentomatkustaminen "halvalla" nyt vaan on ikävää. Myös aikuisille. Jos ei ole ihan pienikokoinen, niin jo Euroopan sisäisillä lennoilla ilman lisäjalkatilan ostamista matkustaminen on todella tukalaa, vaikka olisi ihan keskimittainen, keskikokoinen mies. Itseäni otti päähän, kun ei tullut otettua lisämaksullista jalkatilaa kesän lomalennoilla, minkä vuoksi paluumatkalla viereeni (käytävän puolelle) asettui iso mies vaimoni jäädessä toiselle puolelle. Sitten vastapäätä istuva päätti taivuttaa tuoliaan. Molempia polviani kivisti, mutta sain torkahdettua hetkisen 4 tunnin lennolla. Olo oli tukala ihan aikuisenakin. Suosittelen lentomatkustamisen minimointia ihan kaiken ikäisille. Kyllä olisi tehnyt vetää itkupotkuraivarit näin 35-vuotiaanakin.

    VastaaPoista
  40. Satu, nyt sinut on haukuttu sekä siitä, että otat kuopuksen mukaan matkalle, että siitä, että jätät hänet kotiin. Kasvatustoimintasi on siis täydellisessä balanssissa!

    Olisihan se rauhaa kaipaava setä voinut ostaa taakseen ylimääräisen tyhjän paika, niin ei kukaan napero potkisi selkään tai sen puoleen känniläinenkään oksentaisi niskaan.

    Mirja

    VastaaPoista
  41. Kuinka pitkään sitä selkäönpotkimista kesti ennen kuin Mörssäri simahti? Epäilemättä tuntui ikuisuuden tai, mutta oikeasti? 5 min, 10 min vai peräti vartti?

    VastaaPoista
  42. Lapset eivät ole miniaikuisia, odotukset pitää kaikkien aikuisten säätää sille tasolle, se on lasten väistämätön etuoikeus. Toisekseen, matkustettuani 12h suomalaisen rapajuopon vieressä, se lapsen penkkiin potkiminen takanani ei haitannut yhtään! Muistutti vain, että kaikki tässä maailmassa ei ole menetettyä ja viattomuutta on vielä jäljellä...

    VastaaPoista
  43. Parhaasi varmasti mielestäsi yritit, mutta tulisi myös ymmärtää, että siinä edessä on aivan perseestä istua (keskellä yötä), kun joku lapsi potkii selkään... eli yrityksesi ei riittänyt, vaikka kuinka haet kirjoituksella sympatiaa ja yrität syyllistää vain edessä istuvan miehen...

    Ja sitten vielä jeesustelet, jollain business -lipuilla toiseen suuntaan...

    VastaaPoista
  44. Ehkä joku jo nosti tämän esiin (ei nyt kerkee-jaksa-ehdi lukea kaikkia kommentteja), mutta paikkaa VOI vaihtaa, vaikka kone olisi täynnä - nimittäin päikseen. Toki se seuraava(kin) edessä istuva voi olla kurkkuaan myöten täynnä potkimista, ymmärrän esim. matkapahoinvoinnin, selkäkivut jne. perussyyt, mutta hyvällä tuurilla siihen voi osua myös ymmärtävä ihminen. Jos joku tuskastuneen näköinen vanhempi ihan oikeasti nousisi ylös ja kysyisi, että olisiko joku valmis istumaan hänen perheensä edessä, niin luultavasti voisin ilmoittautua vapaaehtoisesti siirtymään. Kykenen tarvittaessa myös huomioimaan isompaa pientä lasta, jotta pienemmän itkupotkulapsen vanhempi voi keskittyä vain yhteeen lapseen. Aina voi kysyä haluaisiko joku auttaa. Voipi jopa käydä niin, että suurin osa matkustajista on valmiita auttamaan. :)

    VastaaPoista
  45. Minulla oli vastaavanlainen kokemus kun lensimme Espanjaan kun tyttäremme oli 8 kuukautta vanha. Lennon piti lähteä kymmenen aikoihin ja oletin että tyttäremme olisi nukahtanut nätisti koneessa. Olin suunnitellut ruokailun ja muut sen mukaan jotta tämä onnistuisi, mutta... Juuri ennen kuin piti boardata ilmoitettiin että kone onkin tunti myöhässä. Tytär jaksoi mainosti siihen asti kun pääsimme koneeseen. Jouduimme odottamaan vielä koneessa koska viimeiset matkustajat eivät osanneet tulla ajoissa. Muistan vieläkin naisen joka tuli viimeisenä koneeseen ja joka vielä antoi odottaa itseään kun piti tavarat siirtää sinne tänne. Tässä vaiheessa tyttäreni hermot petti ja hän alkoi huutaa. Nainen jonka takia oltiin jouduttu odottamaan loi minuun jäätävän katseen. Onneksi tyttäreni ei kauan pitänyt ääntä vaan nukahti melko nopeasti koneen noustua, mutta kyllä tämä nainen jaksoi luoda meihin jäätäviä katseita joka kerta kun joku vauva (ei meidän) rupesi huutamaan. Jotkut ihmiset ovat vaan tällaisia. Kaikki jotka arvostelevat lasten kanssa matkustelevia ja kertoo että kannattaisi tehdä niin tai näin- muistakaa että joskus vanhemmat ovat tehneet kaikkeensa jotta kaikki sujuisi hyvin, mutta myöhästymiset ja muut asiat voivat sotkea muuten niin hyvät suunnitelmat ja varautumiset. Tämä oli ainoa hankala lento tyttäremme kanssa joka nyt viisvuotiaana on mallimatkustaja ja jaksaa loistavasti jopa kaukolennot. Muistan aina lentäessäni tämän yhden kokemuksen ja yritän auttaa muita äitejä jotka ovat samassa tilanteessa. Yleensä se auttaa kun vieras puhuttelee lasta ystävällisellä äänellä. Lapsi kutakuinkin havahtuu siihen että ympärillä on muita ihmisiä jotka huomaa hänet. Tähän yleensä lopuuu itku ja huutaminen. Jäätävät katseet ja kommentit eivät ikinä auta.

    VastaaPoista
  46. Harmittaa tässä että edessä istuvaa vanhaa herraa syyllistetään. Tuon ikäisillä ihmisillä yleensä alkaa olemaan aika paljon esim selkäongelmia. Mitäs jos lapsesi potkiminen on johtanut siihen että hän on joutunut esim syömään kipulääkkeitä useamman päivän lentonsa jälkeen kipuihinsa ? Ei sekään nyt aivan täysin OKOO ole.

    VastaaPoista
  47. En kyllä voi ymmärtää kirjoittajan ajatusmaailmaa. OK, tilanne meni noin eikä kenelläkään varmasti ollut kivaa. Näin kävi. Ehkä matkustamisen olisi inhimillisin reunaehdoin voinut hoitaa paremmin, ehkä ei - täältä meiltä on mahdotonta enää sanoa. Mutta että on kanttia valittaa internetissä siitä, kuinka paha mieli hänelle tuli, kun liki sietämättömän (tiedän kokemuksesta) häirinnän kohteeksi joutunut kanssamatkustaja kehtaa ärsyyntyä ja vielä osoittaa sen! Näin kohtutonta voi elämä olla. Minäminäminäminäminä ja minun lapsi.

    VastaaPoista
  48. Niin ymmärrän, kuulostaa ihan meidän tämän kesän lentomatkalta, yksin 4v ja vajaa 2v kanssa. Tässä reissussa tosin lapset tappeli myös keskenään ja potkivat yhdessä penkkejä. Edellä istuvat mulkaisivat vihaisesti, mutta pyysin anteeksi ja tein kaikkeni (ei auttanut). Lopuksi totesin edessä istuvalle nuorelle parille, että "Olkaa onnellisia etteivät nämä ole teidän lapsia ja hymyä perään". Toimittiin loistavana ehkäisymainoksena. Aina ei pysty ja mikään ei auta. Oli ohjelmia, naposteltavaa, piirtämistä, uusia leluja, erilaisia pelejä, lapset eivät olleet erityisen väsyneitä ja juostiin hippaa kentällä. Mitä olisi pitänyt tehdä? Ja meidän lapset ovat yleensä niitä rauhallisia ja kilttejä... Luoja, mitkä muistot :D

    VastaaPoista
  49. Kantoliina ja sillä lapsi kasvot sinua kohti sammakkoasentoon. Lapsi ei pysty jalat koukussa potkimaan. Missään nimessä ei saa antaa potkia penkkejä. Se voi oikeasti olla todella kivuliasta. Nousu ja lasku asia erikseen. Sille ei mahda mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli kantoliina, mutta penkkiin ei mahdu istumaan jos lapsen jalat ovat sivuilla. Alle kaksi vuotiaalla kun ei ole tuota omaa istuinta. Olisiko siis ollut suotavaa ajaa vieressä istunut pois? En tietenkään sano että penkkejä saisi potkia, mutta aina ei pysty mitään. Ei vaikka haluaisi.

      Poista
    2. Lasta ei saa pitää nousun ja laskun aikana kantoliinassa tai -repussa. Olen useammankin kerran joutunut ottamaan nukkuvan vauvan/taaperon pois kantorepusta lentoemäntien pyynnöstä/käskystä koska lapsen täytyy olla sylissä ja vöissä kiinni - ja mieluiten istua selkä vanhempaan päin. Eli tämä potkimisen mahdollistava asento on ihan turvallisuusohjeiden mukainen.

      Poista
  50. Onneksi meidän 2,5 vuotias itki omat tunnin väsymyskiukkuitkunsa jo Milanon lentokentällä ennen koneeseen astumista. Kentällä spagettitaaperon voi sentään köyttää rattaisiin siksi aikaa kun pitää kiiruhtaa ja muuten vetäytyä vähän syrjään. Italiassa itkevän taaperon kanssa hämmästytti lähinnä virkailijoiden ystävällisyys ja yleensäkin ihmisten myötätuntoiset katseet. Kulttuureissa tosiaan on eroja. Lentokoneessa itkemisestä pitivät sitten huolen puolivuotiaamme viereisellä penkkirivillä istuneen ikätoverinsa kanssa ;)

    VastaaPoista
  51. Hälinän, kaakatuksen ja huudon estoon korvatulpat, aurinkolasit, huppu päähän ja lennoks. Lentoemännille voi ilmaista kaikki ongelmat, tekevät parhaansa ja huomaavat koneessa hyvin paljon tilanteita, mitä ei tule edes ajatelleeksi. Jos valita saa, niin mieluiten pienen matkustajan itkupotkut selkänojaan, kuin koko lennon ajan vieressä lemuava valtava naisten hajuvesi. Molemmista kokemusta, sillä erotuksella, että jompi kumpi johti hapetukseen. Pienet kyllä oppivat lentosäännöt iän karttuessa ja matkimallakin. Oppivatko aikuiset?

    VastaaPoista
  52. Flashback täällä myös - yksi ihana 10 tunnin lento Gambiaan. Kaksi aikuista ja kaksi taaperoa. Lennosta noin 1/3 suoraa huutoa ja takana istuvat valittivat koko matkan. Ai että. Hienoimpia kokemuksia ikinä <3

    Tsemppiä tuleviin lentoihin! :)

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?