Totuus perheen telttaretkestä

Lähdimme kesäkuun alussa telttailemaan - jos muistatte. Noooh, minä muistan kyllä, enkä tule ihan heti unohtamaan.


Se reissu ei mennyt putkeen, vaikka sitä katsoisi miten monipuolisesta näkökulmasta tahansa. Mutkalle meni. Ensinnäkin jo heti ensimmäisenä päivänä oli kylmä kuin Helsingin helmikuussa. Kääntelin tuloiltana toppatakki päälläni lampaankyljyksiä matkagrillissä ja kirosin sitä, että unohdin kotiin suolan ja astiapyyhkeen. 

Ilma kylmeni iltaa kohden ja kaikki kävi hankammaksi: pukeminen, hampaidenpesu, iltapalan laittaminen. Kuopuksenkin kiukku kasvoi. Telttailun idea ei avautunut hänelle ihan ensi yrittämällä. 

Uudesta nukkumispaikasta hämmentynyt mörssäri heräsi kymmenennen kerran kellon ollessa jotain aamukolmen ja neljän välillä. Pärähdin itse kuiskaushuutamaan että pitäkää s**tana tunkkinne, minä menen autoon nukkumaan.

No en voinut mennä, koska siellä ei ollut tilaa vaan kaikki matkatavarat hujan hajan. Kun kuopus vihdoin sai unesta kiinni ja yhteiseen makuutilaan laskeutui rauha, minä itse en enää saanut unta, koska selkääni särki, koska minulla oli kylmä ja koska minulla oli hirveä pissahätä.


Pujottauduin vaelluskenkiin ja sukelsin kylmään ulkoilmaan. Ei ollut pimeä ulkovessa selvin päin olevan toimistotyöläisen paikka neljän aikaan aamuyöllä. Vessareissun jälkeen pillitin teltan eteisesä villapaitaan kääriytyneenä väsymyksen, turhautumisen ja lomapettymyksen kyyneleitä. Vannoin hiljaa mielessäni, että en enää ikinä lähde telttailemaan. En ainakaan täällä jääkaapissa. En ainakaan lasten kanssa enkä ilman tukevaa aikuisten koon matkasänkyä, jossa on hyvä patja. Perhetelttailua kyllä todellakin, kun vain h-kirjaimen vaihtaa s-kirjaimeen. 

No tuli aamu. Tuli lisää vettä. Vesisade jatkui tunteja. Myöhemmin iltapäivällä tuuli "onneksi" nousi 15 metriin sekunnissa, niin saatiin sateen tauottua kamat hetkessä kuiviksi. 

Pikkulusikat hävöksissä, hedari univajeesta ja hammasharja, joka tipahti aamuväsymyksessä vessanpönttöön. En tiedä itsekään miksi, mutta päätin jaksaa vielä toisenkin yön. Kun kerran tänne asti oli lähdettu ja kaikki kamat pakattu.

Sitä paitsi pakkohan tästä lomailusta on parempi olo jäädä, ajattelin.

Ja jäihän siitä, ainakin ihan pikkuriikkisen. Ilma lämpeni jo kymmeneen kesäiseen asteeseen ja seuraavalla leirintäalueella oli pöytä ja sen ympärillä pari puupenkkiä. Ruoanlaitto kävi helpommin kun ei tarvinnut sammakkoperspektiivistä pyllistellä. Pikkulusikatkin löytyivät ja yöunien pituus venähti jo jopa seitsemään tuntiin.

Reissun jälkeen olin silti väsyneempi kuin reissuun lähtiessä. Naamani oli turvoksissa, hiukset takussa ja teltassa leijaili hienhaju. Muu perhe vaikutti freesiltä ja jopa tyytyväiseltä. Ainoa kritiikinpoikanen koski äidin ja vaimon tunnelmaa, sitä olisi kuulemma voinut olla vähän paremmalla tuulella.


Tämä lapsiperhetelttailu on kyllä sellainen hc-harrastus, että niistä treeneistä palautuminen vaatii aikaa. Siksi onkin ehkä vähän kummallisen kuuloista, että huomenna me mennään taas. 

Auto odottaa pihassa täynnä tavaraa ja kylmälaukun jääpalikat ovat pakkasessa jäätymässä. Suuntaamme neljäksi yöksi kolmen tunnin ajomatkan päähän yhdelle ryoliittialueelle värikkäitä vuorenrinteitä ja kuumia lähteitä katsomaan.

Odotan matkaamme innolla! Sillä tällä kertaa vaadin ohjelmaan yhden parannuksen. Minun ei tarvitse nukkua teltassa, jos en halua. Olen kohta 40-vuotias. Voin ihan itse päättää. Niinpä vuokrasin leirintäalueelta simppelin mökin, ja minä aion ihan kaikkien ja etenkin oman hyvinvointini takia nukkua siellä. Sinne saa kuka tahansa muukin ryömiä teltasta vaikka keskellä yötä. Kaikki muut kyllä tosin vannoivat viihtyvänsä teltassa. Mörssärikin katseli eteisen nurkkaan kokoontaitettua matkasänkyään hyväksyvään malliin.

Perhelomailu on ihana asia. Mutta se ei tarkoita sitä, että kaikki asiat on pakko tehdä koko reissun ajan yhtenä yksikkönä. Kannustan soveltamaan. Jos makuupaikasta, matkakohteesta tai matkustustavasta ei päästä yhteisymmärrykseen ja kompromissit maistuvat kuivalta sahanpurulta, kannattaa kunkin tehdä niissä tärkeimmissä asioissa kuten itse haluaa. Sitten niissä vähemmän tärkeissä voi antaa periksi ja etsiä yhteisiä tapoja tehdä ja toteuttaa. 


Minulle nukkuminen ja hyvät yöunet ovat erittäin tärkeitä, haluan pitää niistä kiinni. Siksi minä haluan nukkua sisätiloissa. Mutta voin ihan hyvin vääntyä raikkaaseen ulkoilmaan aamukahvia juomaan ja lounasta laittamaan.

Ja kas, perheen yhteenlaskettu tyytyväisyys reissua kohtaan on taas pikkuisen korkeampi. Tai no, ei minun varmaan vielä kannata luvata. Raporttia seuraa sitten viikonlopun jälkeen...

Tunnisteet: , ,