Suomalaisislantilaiset lapset rannalla

Eilen kaikki oli jotenkin täydellistä. Esikoinen leikki kavereidensa kanssa ulkona koulun jälkeen. Kuopus oli anopin kanssa kotieläintarhassa. Minulla oli aikaa viimeistellä yksi työasia ja tehdä ruoka ilman kiirettä. Monen tunnin ajan tuntui siltä, että tilanne on hallinnassa.  Kukaan ei ole myöhässä mistään, kukaan ei odota meitä missään. Ollaan ihan tässä näin vaan ja kaikki on kohdallaan.




Kun lapset kotiutuivat ja olimme saaneet syötyä, muuten koko päivän pilveettömältä taivaalta paistanut aurinko meni hetkeksi ohuen harson taakse.  Vaaleansininen iltavalo paistoi kauniisti ikkunoista sisään ja joka puolella oli jotenkin rauhallista. Pienen pieni tihkusade värjäsi kadut harmaista tummanharmaiksi ja ulkona tuuli navakasti, mutta lämpimästi, mikä on Islannissa harvinaista. 



Päätimme käydä yhdessä pienellä iltakävelyllä. Kodistamme ei ole näkymää merelle, mutta meri on niin lähellä että roiskeet näkyvät välillä ikkunoissa asti. Altantin näkee, kun kävelee muutaman kymmenen metriä kotitaloltamme vasemmalle tai oikealle. Päätimme mennä sinne vasemmalle, eli viikinkialusmuistomerkille. Lasten mielestä sen rakenteissa on kiva roikkua ja kiipeillä. 

Vartin mittaisen kävelymatkan ajan kuopus piti puupalikkaa korvallaan ja leikki soittavansa isälleen, joka on Grönlannissa työmatkalla vielä torstai-iltaan asti. 

Halló pabbi, hallóóóóó...

Koska satoi vähän, liikkeellä ei juuri ollut muita. Saimme koko merenrannan ja muistomerkin - sen nimi on muuten auringon matka, sólfar - itsellemme. Viikinkialusta esittävä patsas kuvastaa veistäjän mukaan toivoa, edistystä, meille vielä tuntemattomia alueita ja vapautta. Se pystytettiin tänne meren rantaan  vuonna 1990 juhlistamaan 200-vuotiasta Reykjavíkin kaupunkia.



Olen korviani myöten pihkassa suomalaisen Myssyfarmin villapipoihin. Käytän niitä vuoden ympäri, Islannissa kun täytyy vetää pipo päähän joskus myös keskellä kesää. Tutustuin näihin Pöytyällä käsinneulottuihin pipoihin, kun yritimme myydä niitä täällä Reykjavíkissa design-myymälässämme. Mutta siinä kävi vähän niin kuin arvasimmekin: eivät islantilaiset osta Suomessa neulottuja villapipoja, koska täällä jokatoisen isovanhempi, täti tai muu sukulainen neuloo villavaatteita islanninlampaan villasta. Lapaset, sukat, myssyt ja villapaidat ovat joululahjoista suosituimpia. Vaikka näistä ei tullut täällä myyntihittiä, sain jotain parempaa: itselleni täydellisesti istuvan pipon. (Nämä kuvan pipot Myssyfarmi antoi meille lahjaksi.) 

Tuulelta ja sateelta suojaavat lasten sadetakit ja esikoisen pusakka ovat 66Northin, Islannin perinteisimmän ulkoiluvaatemerkin myymälästä. Kirkkaat värit ja hauska design ovat näiden vaatteiden juju, mutta laadultaan nämä eivät vedä veroja kunnon teknisille vaatteille - vaikka hinta on ihan sama. Ostan harvoin 66Northin vaatteita täysihintaisina. Sen sijaan käyn aina silloin tällöin etsimässä löytöjä firman varastomyymälästä Reykajvíkin keskustan ulkopuolella Faxafenissä - se kun sijaitsee kätevästi crossfit-treenisalini naapurissa. (Suosittelen muitakin käymään siellä; merkin vaatteet ovat varastomyymälässä 20–60 %:n alennuksella). Itselleni olen hankkinut sieltä mm. tämän talvitakin.



Siellä pienessä tihkusateessa, oudon lämpimässä tuulessa ja kauniisti laskeutuvassa valossa oli jotain niin hetkeen sidottua ja todellista. Lapset leikkivät keskenään, istuivat käsikkäin, juoksivat välillä ympäriinsä ja bongailivat merilintuja.

Vapautta, toivoa ja edistystä. Mulla alkaa jo vähitellen olla sellainen olo, että nämä satunnaiset viikot yksin lasten kanssa alkavat sujua. 

Tunnisteet: , ,