Reykjavík on meidän!

Luin tuossa mielenkiintoisia uutisia kotikaupungistani Reykjavikista. Nyt tulee muutama mehevä ja äärimmäisen kiinnostava prosenttiluku matkailualalta.


Airbnb-yöpymisten määrä Reykjavíkissa on kasvanut 90 % kun tämän vuoden alkua vertaa viime vuoden alkuun. Siis melkein tuplaantunut! Dsiisös.

Tilastojen mukaan islantilaiset Airbnb-isännät tienaavat asunnollaan keskimäärin enemmän kuin kukaan muu missään muualla päin maailmaa. Eli täällä meillä päin Airbnb-yö maksaa enemmän kuin esimerkiksi Lontoossa.

Islannissa Airbnb on myös järjettömän suosittu. Ymmärrän sen hyvin: hotelleista on pääkaupunkiseudulla pulaa ja ne tuppaavat olemaan törkykallitta etenkin kesäaikaan. Airbnb on isommalle porukalle edullisempi ja hotellia persoonallisempi yöpymisvaihtehto. Suosion suuruus kuitenkin hämmästyttää. Verrataanpa vaikka Amsterdamiin. Siellä yöpyy vuoden aikanan noin miljoona kotivuokravierasta. Reykjavikissa - joka on vaivaiset 16 prosenttia Amsterdamin koosta - yöpyjiä kertyy vuoden aikana noin 380 000.

Ja arvatkaapa vaan, missä suurin osa Airbnb-kämpistä on. No meidän naapurikortteleissa tietysti.

Jos ei sitä matkalaukkujen ja kadulle pysäköityjen Avis- ja Hertz-vuokra-autojen määrästä vielä pysty päättelemään, ei tarvitse kuin vilkaista asuntojen hintoja. Tässä Reykjavikin ydinkeskustassa noin 50 neliön kokoinen laiton kellariasunto (siis asunto, jota ei ole rekisteröity asuntotarkoitukseen esimerkiksi vajaan huonekorkeuden takia) maksaa noin 220 000 euroa. Siis asunto, jossa ei oikeastaan saisi edes asua. Jos tiskiin latoo tuon verran euroja, eikö Helsingistä pitäisi irrota  jo (eh, laillinen) yksiö? Asuntojen hinnat ovat keskusta-alueella 15 vuodessa yli tuplaantuneet - ja tässä luvussa on otettu huomioon rahan arvon muutos noiden vuosien aikana.

Aikamoista.



Minä en missään nimessä ole matkailijoita vastaan. Eläähän meidänkin perhe paljolti matkailusta. Sitä paitsi me itsekin olemme ahkeria turisteja. Olisihan se nyt aika tekopyhää nillittää matkailijamääristä omassa kotikaupungissaan, kun me itsekin reissaamme - ja matkoillamme etsimme nimenomaan niitä paikallisten suosimia paikkoja. Sitä paitsi minä olen tavannut työssä ja vapaa-ajalla pääasiassa vain kivoja turisteja. Ei minua haittaa että he ottavat kuvia meidän talosta, kadulle näkyvästä kukkapenkistä tai hortoilevat kartta kädessä takapihallamme lähintä ruokakaupppaa etsien. Kyllä minä heidät oikeaan osoitteeseen mielelläni neuvon. Olenhan itsekin saanut monesti apua paikallisilta omilla reissuillani.

Se mikä minua tässä eniten ottaa päähän on tämä kaupunkirakenteen muutos. Olemme todella onnekkaita, että älysimme ostaa oman kodin vuonna 2009, heti pankkikriisin jälkeen. Sen jälkeen hinnat ovat paisuneet kuin pullataikina. Yhä harvempi islantilaisnuori pystyy enää ostamaan omaa asuntoa; ei keskustasta eikä lähiöistäkään. Vaikka täällä on kaikille työtä ja palkkataso on noussut viime vuosina hurjasti, asunnot ovat liian kalliita etenkin pääkaupunkiseudulla.  Yksi syy siihen on Airbnb:n suosio. Se on vähentänyt vuokra-asuntotarjontaa eli vuokrakämppien hinnat ovat Reykjavikissa pompanneet todella korkeiksi. Kun nelihenkinen perhe maksaa seitsemän tuhannen euron kuukausipalkoistaan noin kolmen tuhannen euron vuokran ja kaikki muut laskut, ei säästöön jää juuri mitään. Matalapalkka-aloilla työskentelevillä tilanne on tietysti vielä todella paljon huonompi. 

Reykjavikin keskustassa paikallisten määrä vähenee, kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut. Välillä tulee olo, että kaikki ovat häipyneet. Olemmekohan me pian viimeiset ruokakassien kantajat täällä gore texin ja karttojen valloittamissa kortteleissa?



No tuskinpa sentään. Keskusta-asukkaita on yhä, mutta sitä ei kasvaneiden matkailumäärien takia vain enää oikein huomaa. Kaduilla puhutaan pääasiassa englantia, kiinaa, saksaa ja ranskaa. Jos viime vuosien matkailun kasvuluvut jatkavat samansuuntaisina vielä vuoden tai pari, täällä käy vuodessa kymmenen kertaa enemmän turisteja asukkaisiin nähden.

Mutta kyllä meitä lokaaleja täällä vielä on. Huomasin tämän konkreettisesti viime viikonloppuna, kun esikoisen peruskoulussa, Reykjavikin suuren kirkon vieressä sijaitsevalla Austurbaejarskolilla, "itäkaupungin koululla", vietettin jokavuotista kesäjuhlaa. Tämä on kuulemma perinne, jota koulu on ylläpitänyt jo pitkään. No nyt mekin pääsimme osaksi sitä!

Juhla alkoi reippaalla kaupunkikävelyllä: koulun henkilökunta, kaikki oppilaat ja oppilaiden vanhemmat heiluttivat Islannin lippuja ja koulun omia viirejä. Osa marssijoista soitti rumpuja ja torvia, jotkut lauloivat. Kävelimme muutaman sadan ihmisen voimin läpi keskustan katujen. Moottoripyöräpoliisit ohjasivat liikennettä, kun peruskoululaiset vanhempineen ottivat kadut halutuun. Turistit ottivat valokuvia, kun paikallisia kerrankin näkyi kaupunkikuvassa.

Kävelyn jälkeen koulun pihalla juotiin kahvia ja syötiin oppilaskunnan paistamia lettuja. Pihalle oli tuotu pomppulinna, popcorn-vaunu ja hattarakone. Päivän päätteeksi islantilainen rapyhtye kävi heittämässä keikan. Tämän peruskoulun perinteisiin nimittäin kuuluu, että koulun entiset oppilaat osallistuvat kesäjuhlan ohjelmaan. Austurbaejarskolissa on perinteisesti ollut vahva musiikinopetus ja monet islantilaisista muusikoista ovat tämän koulun kasvatteja. Niinpä näissä kesäjuhlissa on aina kuultu tunnettuja reykjavikilaisesiintyjiä. Tällä kertaa keikan heitti räppäri nimeltään Sturla Atlas.



Mutta se marssi! Voi että, miten tykkäsin.  Siellä minusta tuntui taas siltä, että vaikka kotikylän keskusta turistoituu ja täytyy hotelleista, täällä asuu edelleen meitä paikallisiakin ihan kuten aidossa kaupungissa kuuluukin asua. Minusta tuntui hetken aikaa kummallisen riehakkaalta, melkin ylpeältä. Siis siltä, että hei Reykjavik on meidän(kin). Muut juhlaan osallistuvat puhuivat tästä samasta fiiliksestä. Koulumme vanhempainyhdistyksen johtaja pohti ihan samaa: hänen mielestään  koulun kesäjuhlan kaupunkimarssi on yksi tärkeimpiä vuoden tapahtumia keskustan asukkaille. Se nostaa yhteishenkeä ja tekee näkyväksi sen, että täällä 101:ssä asuu edelleen myös meitä, jotka elämme tavallista arkea.

Tähän loppuun sopii hirveän hyvin yksi tämän vuoden suosituimmista paikallisista biiseistä - tämä soi radiossa, crossfitsalilla ja esikoinen tekee tästä omaa sovitustaan lähes päivittäin. Islannissa eletään kotimaisen rapin uutta nousukautta vähän samaan tapaan kuin Suomessakin. Myydyimmät ja eniten palkintoja tänä ja viime vuonna voittaneet levyt ovat lähes poikkeuksetta islantilaista räppiä. Tässä supersuositussa biisissä räpätään Reykjavík er okkar. Reykjavik on meidän.

No niinhän se on! Ja kyllä tänne turistitkin mahtuvat kyläilemään.

Tunnisteet: , , ,