Näin valitsimme Kanarian lapsiperhelomahotellin

Ja nyt siihen varsinaiseen aiheeseen: Kanarian lomakohteen valintaan!

Minä ja esikoinen suuntaamme siis ensi viikolla lyhyelle tyttöjen reissulle Kanarialle. Pohdin pitkään, mille saarelle, minne päin saarta ja mihin hotelliin menisimme. Sain paljon hirvittävän hyviä matkavinkkineuvoja, kiitos tuhannesti niistä! (Mutta kiitos ei niistä kasvatusneuvoista.) Päädyimme saatujen vinkkien ja oman googlaamisen tuloksena ottamaan suunta kohti Teneriffaa, saaren eteläosiin ja hotelli Tagaro Family & Fun -hotelliin.


Lennot Gran Canarialle Islannista maksoivat varaustilanteesta johtuen melkein kolmanneksen enemmän kuin Teneriffalle. Se naulasi saarivalinnan.

Moni vinkkasi Teneriffan etelärannikon olevan saaren keskellä olevan vuoriston takia varmuudella vähemmän sateisempi kuin saaren pohjoisosa. Puerto de la Cruzissakin on varmasti tosi hyvä sää jo näin maaliskuun lopussa, mutta sijainnissa mietitytti ennen kaikkea yksi asia: yli tunnin ajomatka lentokentältä. Koska olemme reissussa vain vajaan viikon, on hotellille kiviempi päästä niin nopeasti kuin mahdollista. Sitä paitsi esikoinen alkaa voida pahoin autossa etenkin mutkaisemmilla teillä. 

Valitsin hotellin, jonne on reilun vartin taksimatka kentältä. Isot uima-altaat, lämmitetty lastenallas ja tilava piha-alue olivat tärkeitä. Hotellin ei tarvitse olla rannalla, koska meistä kumpikaan ei viihdy hiekalla tuntia tai paria pidempään montaa päivää peräkkäin. 

Moni teiltä lukijoilta vinkkiääniä saanut hotelli oli harmikseni jo täynnä. Pienen hakemisen jälkeen päädyin - meteliassosiaatioita herättävästä nimestään huolimatta - sellaiseen hotelliin kuin Tagaro Family & Fun. Hotellin on saanut Tripadvisorissa ja Booking.com:ssa sekä todella ylistäviä että todella pettyneitä arvioita. Huomasin kuitenkin suuren osan dissauskommenteista olevan peräisin ilman lapsia matkustaneilta aikusilta ("ruokasalissa on jäätävä meteli"), päättelin heidän olleen kiukkuisia päätyessään aivan väärään hotelliin.  Jos haluaa rauhalliselle pariskuntalomalle, ei ehkä kannata valita paikkaa, jossa on iso lastenallas ja nimessä sanat "Family & Fun".

Allasalue näytti kivalta, rannalle pääsee hotellin omalla taksilla. Hintaan kuuluvat kaikki ruoat ja juomat ja lastenaltaassa on muun muassa liukumäki. 

Ah, kyllä tämäkin nyt pitää kerran elämässä kokeilla.


Kuva: Björgvin Hilmarsson

Tunnisteet: ,