Esikoinen uskoutui lomamatkalla. Hän kertoi minulle, että hänen haaveammattinsa ovat: tanssija, kiipeilijä, seikkailija, eläintenhoitaja, ...

Lapsensa urakonsulttina

26.3.17 Satu Kommentteja: 49

Esikoinen uskoutui lomamatkalla. Hän kertoi minulle, että hänen haaveammattinsa ovat: tanssija, kiipeilijä, seikkailija, eläintenhoitaja, juoksija, lääkäri ja piirtäjä. Hän aikoo olla niitä kaikkia yhtä aikaa.

Oikeastaan mikä tahansa muukin työ käy paitsi ei kuulemma ainakaan kirjailija, koska se työ vaikuttaa todella tylsältä. Sähän vaan istut ja tuijotat joko tietokonetta tai puhelinta!, tylytti lapsi. 

En yrittänyt selitellä, koska siltähän se aika pitkälle näyttää.


Hienoa, että hänellä on unelmia. Lapsen urakonsultin hommat ei ole meillä ajankohtainen vielä seuraavaan kymmeneen vuoteen, mutta jäin silti pohtimaan sitä jo nyt. Miten paljon oman lapsen ammatinvalintaa ja kouluttautumista pitäisi ohjata, miten paljon voi arvostella tai tuuppia omasta mielestään oikeastaan suuntaan? Tekisi varmasti mieli puuttua niin pirusti, mutta eihän se järkevää ole.

Tässä kohtaa vanhempi voi tehdä kolme kohtalokasta virhettä. Yritän välttää ne.

Ensimmäinen on se lapseni jatkaa minun elämääni –tyypit. He ovat niitä, jotka eivät malta luopua omasta työstään ja urastaan edes puupalttooseen puettuna vaan lapsen täytyy jatkaa siitä, mihin hän itse jäi. Yleensä he ovat menestyneet työssään erinomaisesti ja heidän mielestään lapsen jatkaminen samalla uralla on ainoa järkevä vaihtoehto. Lähtökuopat on jo kaivettu. Olisi suoranaista vittuilua jättää ne käyttämättä. 

Sitten ovat ne edellistä karmaisevammat eli lapseni on toivoton -tyypit, joiden mielestä omista lapsista ei kuitenkaan koskaan tule mitään. Hän ajattelee näin siksi, että hän itsekään ei onnistunut saamaan sitä mitä halusi. Tai hän onnistui, mutta lapsi tai kukaan muukaan olento maan päällä ei koskaan kykenisi samaan poikkeuksellisen erinomaiseen suoritukseen. Tälle ihmistyypille on muuten ihan synonyymikin: itsekeskeinen paskiainen.

Kolmas vaihtoehto ovat ne, jotka toteuttavat itseään lastensa kautta. He todella haluaisivat, että juuri heidän lapsistaan tulee jotain. Koska heistä itsestään ei tullut ihan sitä, mitä he halusivat, mutta onneksi on jatkokehitelty versio, joka vie vanhemman haaveen maaliin! Huh. Järkyt paineet. Luin kesällä eläkkeelle jääneen espoolaisopettajan haastattelun ja hänen tärkein oppinsa lukiolaisten vanhemmille oli: "Nuoren ei pidä toteuttaa vanhempiensa haaveita." Eipä siihen ole paljoa lisättävää.


Koska näitä kolmea tyyppiä en halua olla, mitäpä jää jäljelle?

Empatian ja yksinkertaisen plus- ja miinuslaskun yhdistelmä. Siis se risteys, jossa kohtaavat toteutettavissa olevat unelmat ja järkevä toimeentulo. Yritän jeesata jälkikasvua tunnistamaan ja kaivamaan esiin omat mielenkiinnonkohteet. Koitan antaa oikeita neuvoja, jotka vievät kohti haaveita. Aion kuitenkin ottaa puheeksi myös toimeentulomahdollisuudet. Jos esikoinen vielä 18-vuotiaana haluaa eläintenhoitajaksi, aion kertoa mielipiteen ammatin tärkeydestä mutta myös muistuttaa siitä, että jos ei päädy Beyoncén henkilökohtaiseksi koira-avustajaksi tai tee töitä kahden edestä, ansiotaso jää aika matalaksi. Sehän on ihan ookoo, mutta se on hyvä tiedostaa.


Entäpä jos neuvoni ja näkemykseni eivät kiinnosta pätkän vertaa? Itseni tuntien tiedän, että se tulisi tekemään minulle tiukkaa. Yritän kuitenkin malttaa mieleni, pitää pääni kiinni ja kehottaa häntä tekemään asiat oman päänsä mukaan. Luoksenihan voi aina palata hakemaan uuden mielipiteen. Silloin voin näyttää että mitähän minä juuri viimeksi sanoin. Eiku.

49 kommenttia:

  1. Minusta on ihan mielettömän jännittävää nähdä, millaisiin opintoihin ja ammatteihin lapset päätyvät sitten joskus. Mahtavaa ehkä oppia itselle jostain aivan vieraasta alasta lisää. Toivottavasti osaan tukea heitä valinnoissaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on! Oppimisen paikka itsellekin.

      Poista
  2. Sen verran kokemusta itsellä tästä asiasta että aika vaikea on nuoren ammatinvalintaan ohjata... ehdotuksia voi tehdä, mutta päätöksen on oltava nuorella itsellä.

    Meillä vanhin tyttö ei oikein lukiossa ollut motivoitunut opiskelemaan... En alkanut pakottamaan vaan sanoin että kunhan nyt jotenkin selvität homman läpi. Ylioppilaana ei tiennyt yhtään mitä aikoo... meni sitten töihin ja jo alkoi ura selviytymään. Hakee nyt toista kertaa kauppakorkeaan ja hyvin suurella todennäköisyydellä pääsee sinne.

    Keskimmäinen lukiossa paraikaa, opiskelut sujuu, mutta ammatinvalintaan ei vielä ole hajuakaan.

    Nuorimmainen yläasteella ja menee varmaan lukioon koska selviä muitta urahaaveita ei ole.

    Se mitä olen sanonut on, että kunhan nyt jonkun ammatin opiskelette. Elämän aikana sitten joutuu kumminkin omaa osaamistaan kehittämään ja muuttamaan. Itse lähdin viisikymppisenä opiskelemaan uutta tutkintoa ja valmistun nyt kesällä. Ihan tarkkaan en vielä tiedä miten tätä tutkintoa käytän hyväkseni mutta ei opiskelu varmasti hukkaan ole mennyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ammatti voi onneksi vaihtua monta kertaa ja koulutus myös. Kauppis on aina hyvä vaihtoehto - ei siitä haittaakaan ole ja saa hyvät verkostot. :)

      Poista
  3. Se mitä itse toivon, etten toistaisi niitä lauseita, joilla lytättiin pienestä pitäen haaveet kirjoittamisesta ja piirtämisestä. "Ei sillä elä" ja "Ei se ole edes mikään oikea ammatti" ovat toki olleet järkeviä neuvoja, mutta vasta aikuisena on tajunnut, että joku saa elantonsa miun unelmaduunista. Ja miettii miten monta tuhatta tuntia harjoittelua tuli ennen kuin priorisoi ne "oikeat ja kunnolliset" jutut edelle ja unohti hupsut haaveet..olisiko itse kehittynyt pidemmälle, ammatiksi asti, jos ei olisi kiltisti seurannut neuvoja? Yritän siis antaa omani haaveilla puolimahdottomistakin, realiteetit tulee tutuksi muutenkin.

    Tajusin juuri, että yläasteen opona oleminen on varmaan raastavaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti, kiitos! Se on kyllä niin totta että melkein mistä mielenkiinnonkohteesta tahansa saa rutistettua itselleem toimeentulon - ahkeruuden ja tietysti myös hyvän tuurin lisäksi hyvästä mielikuvituksesta ja epätyypillisistä yritelmistä on sillä matkalla etua.

      Ai hitsiläinen, toi opon homma on oikeasti myös todella kinkkistä - koko ajan tulee uusia ammatteja, elinkeinoelämä muuttuu jne. Siinä pitää handlata ihan järkky kokonaisuus ja päivittää koko ajan osaamistaan. Respect niille jotka hoitavat tämän homman hyvin!

      Poista
  4. Kaverini on sanonut hyvän urasuunnitteluneuvon: opiskele nuorena sitä mistä tykkäät, koska myöhemmin voi kyllä opiskella vaikka mitä esim. oppisopimuksella, että pääsee töihin. Omien haavealojen opiskelu puolestaan ei välttämättä ole enää niin yksinkertaista myöhemmällä iällä.
    Ja kuulin myös, että suurinta osaa niistä ammateista, mitä seuraavat sukupolvet tulevat tekemään työkseen, ei ole vielä olemassakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin - niitä ei tosiaan ole olemassa. Jos meitin 1990-lukua niin ei ollut pilvipalveluja, sosiaalista mediaa, keinoäkysovelluksia...

      Poista
  5. olen päättänyt että omilleni en sano ikinä "susta ei tule hyvää sitä-tätä", enkä myöskään yritä työntää toiseen suuntaan "susta tulis hyvä se-tämä-tuo". Se johtaa siihen, ettei osaa kuunnella itseään eikä tiedä mitä oikeastaan haluaisi.

    Omille nuorilleni olen toistaiseksi sanonut että valitse mitä tahansa, ja kunhan se on perusteltu valinta, tuen valintaasi. Sinä sinne kouluun menet ja opiskelet. Monia asioita ehtii oppia myöhemminkin jos ihan oikeasti haluaa.

    Esikoinen on toista vuotta lukiossa ja haaveilee teoreettisesta fysiikasta.
    Keskimmäinen menossa lukioon, haaveilee näyttämöurasta.
    Nuorimmainen on menossa yläkouluun ja haluaa kiipeilijäksi.
    Muutama vuosi sitten ammattihaaveet samassa ikäjärjestyksessä: aivokirurgi, bussikuski/opettaja, eläintenpelastaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihanaa lukea näitä tuntoja vanhemmista lapsista. Olisipa jännä kurkata 10 v päähän ja nähdä mitä nuo ei-enää-niin-pätkät silloin puuhailevat :)

      Poista
  6. Mun mielestä S:llä on vaan erinomaisen islantilainen katsantotapa tähän. En oo vielä ikinä tavannut islantilaista joka ei ois jotain *ja* jotain. Onhan vanhemmatkin kauppias-bloggari-kirjailija ja valokuvaaja-jäätikköopas ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, juu vois sanoa ettei oo omena kauas puusta pudonnut (jos täällä siis nyt ylipäätään olisi noita omenapuita ü)

      Poista
  7. Minä huomaan puhuvani samaan tapaan kuin vanhempani: lukiota ja yliopistoa pidettiin itsestäänselvyyksinä. Pääaineen valitsin itse.

    Nuorimmaiselle oli itse yliopistokoulutettu eskariopettaja selittänyt, kuinka ammattikoulu on ihan yhtä hyvä paikka kuin lukio, jonka jälkeen tämä vieraillessaan äidin työpaikalla teknillisellä yliopistolla julisti suurern ääneen, ettei missään nimessä aio tänne opiskelemaan, vaan aikoo ammattikouluun, kun taas esikoinen suunnitteli aikovansa teekkariksi.

    Oli pakko pistää eskariin palautetta, että eikös nyt ole vähän turhan varhaista antaa ammatinvalinnanohjausta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ammattikouluhan on ihan yhtä hyvä paikka, kuin lukio. Miksi niin ei saisi sanoa?

      Poista
    2. Ammattiloulusta voi itse asiassa saada just sen ammatin jonka haluaa (jos tietää mitä haluaa) ja tehdä sillä hyvän elannon. Mun puoliso on miettinyt pitkään että lähtisi opiskelemaan huonekalusepäksi paikalliseen amikseen. Ehkä sitten kun toi matkailuala jossain kohtaa hiljenee...

      Ja purtimiehet, puusepät ja sähköasentajat - voi juma mitä palkkoja ne tällä hetkellä tienaa täällä, heittämällä ainakin kolme kertaa mun oma bruttopalkka...

      Poista
    3. Mutta kun mun mielestä kyse ei ole pelkästään ammatista ja toimeentulosta. Voin ihan suoraan sanoa että jos lapseni eivät päädy yliopistoon niin se on mulle kyllä pettymys. Erityisesti siksi että arvostan koulutusta ja lukeneisuutta jo itseisarvona. Tapa jäsentää maailmaa, ymmärtää syy-seuraussuhteita ja tulkita ja tutkia ympäröivää maailmaa analyyttisesti sekä jäsentää itsensä historialliseen jatkumoon syntyy opiskelujen kautta. Tästä kaikesta toivon lasteni saavan otteen, ja siksi todellakin toivon heidän kouluttautuvan vähintään ylemmän korkeakoulututkinnon verran.

      Poista
    4. Ammattikoulun käyminen lukion sijaan ei kylläkään ole mikään este yliopisto-opinnoille.

      Poista
    5. pilami, mun on vaikee uskoa että ihan oikeesti tarkoitit mitä kirjoitat, siis että vain ylemmän korkeakoulutukinnon omaava kykenee ymmärtämään syy-seuraussuhteita ja tulkitsemaan ympäröivää maailmaa analyyttisesti tai jäsentämään itsensä historialliseen jatkumoon. Oikeesti?

      Samalla toteat äänettömässä sivulauseessasi että alemman korkeakoulututkinnon tai ammatillisen koulutuksen hankkinut on jotenkin yksinkertainen, ehkä tyhmäkin ja paljastat samalla oman asenteellisuutesi; "Vain putkimies, puuseppä, kampaaja, sairaanhoitaja..."

      Poista
    6. Ei mulla ollut siellä mitään äänettömiä sivulauseita. Mutta mä kyllä arvostan koulutusta ja lukeneisuutta (nämä toki eivät kulje aina käsikädessä). Mitä pahaa siinä on? Koulutus ja opiskelu kehittää erityisesti ajattelua. Mitä enemmän sitä enemmän. Koen mm. että populistista ja yksisilmäisiä ajattelua vastaan paras lääke on koulutus.

      Enkä kyllä missään väittänyt että vain ylemmän korkeakoulututkinnon omaavilla olisi näitä taitoja. Totesin ainoastaan että toivon lasteni opiskelevan ei pelkästään tulevan uran ja ansioiden vuoksi vaan koska mielestäni opiskelu itsessään on arvokasta sen mukanaan tuomien hyötyjen vuoksi. Mun mielestä tässä keskustelussa on nyt ollut outoa se kun vain ne tulevat tienestit olisivat se määräävä tekijä mihin lapsia ohjattaisiin urallaan.

      Poista
  8. Mä luulen, että jokainen vanhempi heijastaa lapseensa jonkinlaisia toiveita ja odotuksia. On sitten vanhemman fiksuudesta kiinni, kasaako nämä odotukset lapsen harteille vai käsitteleekö ne hiljaa mielessään. Itse olen huomannut olevani pettynyt, että nyt esiteini-ikäinen lapsi ei olekaan kiinnostunut niistä kouluaineista, joita itse olen pitänyt tärkeinä. Myönnän myös, että joskus salaa haaveilen lapsen huippumenestyksestä. Mutta tiedostan samalla, että nämä ovat minun ajatuksiani, haaveitani ja toiveitani, eivät lapsen. Ja minun on pidettävä mölyt mahassani ja tuettava lasta siinä, mikä häntä kiinnostaa.

    Pyrin kuitenkin myös lisäämään lapsen tietoa eri ammateista. Keskustelemme aika useinkin eri töistä ja aloista ja pyrin kertomaan, esimerkiksi minkälaisen koulutuksen johonkin ammattiin tarvitsee. Omalla kohdalla opiskelupaikkojen valinta perustui aika hatariin tietoihin ja toivon, että omalla lapsella olisi paremmat edellytykset tehdä valintoja aikanaan. Olen myös tarkka siinä, että en arvota ammatteja tai muutenkaan tyrmää lapsen omia pohdintoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu, samaa mieltä. Joidenkin ammattien arvostelu on ihan kamalaa ja etenkin jos siihen osallistuu vanhempien ohella muut lapsen maailman auktoriteetit kuten vaikkapa opettajat tai päiväkodin henkilökunta. Välillä voisi parempi vaan olla hiljaa, mutta vaikeetahan se on. (myös itselle, myönnetään...)

      Poista
  9. Amen! Täytyy todeta, että hirveän nuorena noi opiskelupäätökset pitää tehdä, yläasteikäisenä ei itsellä ollut hajuakaan mitä haluan opiskella. Menin lukioon, kun en muutakaan keksinyt. Jälkiviisaana voin sanoaa, että amis olisi ollut parempi, jatkoin ammattikorkeaan ja aion lukea ylemmän amk-tutkinnon nyt kymmenisen vuotta työelämässä oltuani.

    Riitta: Ammatinvalintaohjaukseksi en tuota vielä nimittäisi, jos on lyhyesti selitetty, että amiskin on vaihtoehto. En näkisi tuota eri vaihtoehdoista kertomista huonona asiana, voihan se oman lapsen opiskelupolku erota omasta radikaalistikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, lapsethan saattaa valita jotain ihan muuta. Se on jännää ja tosin myös vähän pelottavaakin.

      Eikä pitkä opiskelu-ura edes takaa mitään täysin.

      Poista
    2. Ja ammattikoulun käynythän voi tehdä ihan yhtä pitkän opiskelu-uran kuin lukion käynytkin.

      Poista
  10. Meillä lapset (5 ja 7) ovat viime aikoina olleet kiinnostuneet siitä, miten mihinkin ammattiin pääsee ja minkälaisia kouluja voi käydä. Samaan syssyyn on käyty jo läpi sitä, että eri ammateista saa eri määrän rahaa käytettäväksi. On juteltu, että on myös tärkeää tehdä sellaista, mistä tykkää. Haluan heidän päättävän ammattinsa itse, mutta olen hyvin pitkälti samalla linjalla kuin sinä eli myös tulotaso ja työllisyystilanne on hyvä ottaa ammatinvalinnassa huomioon. Esimerkkinä: Jos et ikimaailmassa haluaisi perustaa omaa yritystä, onko kannattavaa opiskella käsityöammattiin, jossa perinteisesti työllistetään itse itsensä?

    5 -vuotiaan ammatinvalinta on viime aikoina ollut hyvin selkeä. Hänestä tulee kuulemma kaupantäti, koska kaikki antaa sille koko ajan rahaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai että miten fiksu 5-vuotias, sieltähän se raha pitää ottaa mistä se tulee :)

      Poista
  11. Meillä ei kotona aikoinaan painostettu mitään ammatinvalinnan suhteen. Sen asian sai ihan itse päättää. Ainoa ei tuli silloin, kun esitin ryhtyväni rekkakuskiksi isän jalanjäljissä. Ei kuulemma ole naisten hommaa. En siis ryhtynyt, mutta vieläkin kaivelee aina välillä. Omat lapseni ovat saaneet hakea omat elämänsuuntansa ihan itse. Vanhin opiskelee tällä hetkellä englannin kielellä tradenomiksi ja vakaa aikomus on siitä jatkaa vielä maisterin papereihin. Kaksoset kävivät ammattikoulut, eri linjoilla, mutta nyt kuitenkin päätyen samaan ammattiin; linja-auton kuljettajiksi. Rakennuksilla kun ei nykyisin ole töitä kun vuokramiehille ja sitä meillä ei haluttu tehdä. Päätä olisi molemmilla riittänyt lukioon, mutta kun ei ollut haluja niin ei voinut pakottaa. Ja harva 20-vuotias voi tänä päivänä aloittaa elämänsä ilman isoja lainoja, joten kivaahan sekin on.
    Eiköhän ne lapset aina lopulta kuitenkin itse tiedä, mitä haluavat tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ammattien sulupuolistuminen on kyl iso ongelma Suomessakin - mutta se on toivottavasti asia joka on muuttumassa.

      Poista
  12. Mun vanhempani sanoivat aina, että tee ihan mitä haluat, kunhan olet onnellinen. Minusta tuli sitten se eläintenhoitaja. :'D Alan riskit toki tiedostaen, mutta kutsumusammatin veto oli liian kova. Voin mielelläni osallistua aiheeseen liittyvään keskusteluunne ja valottaa niitä muitakin kurjia puolia kuin tulotason heikkoutta, niitä kun riittää. ;) Lopuksi tosin joutuisin tunnustamaan, että still worth it.

    Onneksi nykyään saa kesken aikuisuudenkin vaihtaa alaa tai tehdä jotain uutta kivaa entisen ohessa. Ehkä minustakin vielä joskus tulee kirjailija!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on siis esikoisen lempiammatti, mahtavaa! Hoidatko sä pieneläimiä vai isoja eläimiä?

      Poista
  13. Olen huomannut, että nuorille luodaan paineita yläasteella, vaikka kotona otettaisiin rennosti. Tyttäreni saa usein kuulla, että on pakko ottaa se pitkä matikka lukiossa tai ei tule pärjäämään elämässä. No, mitä jos matikka ei kiinnosta pätkääkään eikä sitä tajua? Ärsyttää, että koulukin paineistaa. Pakko mennä lukioon, pakko ottaa pitkä matikka tai olet luuseri.

    Lapseni menee varmaan sinne lukioon, mutta hän saa itse tehdä päätöksensä oppiaineiden ja ammatin suhteen. Ihanneammatti kerkiää tässä vielä vaihdella sata kertaa (tai sitten ei), mutta kyllä monta kertaa viikossa puhutaan (tyttären aloitteesta) siitä tuleeko hänestä poliisi vai ei, onko hänestä siihen vai ei. Minä vain kuuntelen ja toistan "tässä on monta vuotta vielä edessä, vielä ei tarvitse tietää", "päätitpä mitä tahansa, niin se on hyvä päätös", "aika näyttää mitä haluat tehdä", "ammatteja voi olla monta". Fiksusti hän kuitenkin miettii jo sitä kestäisikö poliisin arkea, koska on niin herkkä. Mutta toisaalta oikeudentajuisena haluaisi vaikuttaa maailman menoon.

    Surullista on kuulla luokkakavereista, joille luodaan kotona niin suuret paineet, että nuoret viiltelevät koulussa. Vanhemmat huutavat, jos kokeesta tulee ysi, koska lapsen pitäisi jatkaa vanhempien uraa kuin joku supertähti. Tällaiset nuoret kiukkuavat tyttärelleni, jolla ei ole paineita. Totta, onhan se epäreilua, mutta ei tyttäreni vika.
    Lunni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä lisäys. Nuorimmaista häiritsi joskus kuusivuotiaana, ettei hänellä ole mitään toiveammattia. Sitten hän miettimällä mietti ja keksi, hänestä tulee kaikenkorjaaja. Musta se oli hyvä idea. Niin kauan kuin on ihmisiä, on rikkinäisiä asioitakin ;)
      Lunni

      Poista
    2. Mä olen sanonut molemmille vanhimmille tyttärelleni että älkää ottako pitkää matikkaa, jos ette aio tekniselle alalle tai lääkäriksi... pitkä matikka vaatii niin paljon työtä ettei ole sen väärtti.

      Olen itse lukenut pitkän matikan ja muistan miten paljon taistelin sen kanssa lukiossa ja kuitenkaan en ole niitä tietoja missään tarvinnut...Vaikka olen koulutukseltani insinööri. Ainoa hyöty joka siitä oli tekussa, niin pääsin siellä matkassa helpommalla kun olin asiat jo kertaalleen lukenut.

      Ihan hulluksi on vanhempien vaatimukset menneet nykyään ja minunkin tyttöjen ystäväpiirissä on näitä, jotka voivat henkisesti tosi huonosti kun vanhemmat vaatii liikaa.

      Poista
    3. Mielestäni on hirmuisen surullista että tässäkin tapauksessa tyttöjä ohjataan olemaan valitsematta pitkää matematiikkaa lukiossa. Näppärästi taas ohjataan tyttöjä sulkemassa ovia, joiden kautta avautuisi mielenkiintoisia (ja hyväpalkkaisia) työtehtäviä.
      Kuinkakohan moni yläasteikäinen (tyttö)lapsi todella hahmottaa mitä esim. "tekniselle alalle" päätyminen tarkoittaisi työtehtävien ja urapolun kannalta.

      Poista
    4. Ai saakeli miten hulluja osa meidän kanssavanhemmista on. Surullista, todella.

      (Niin ja toi pitkä matematiikka..aah, se on yksi asia joka mua jäi harmittamaan. Otin lyhyen koska pitkällä peloteltiin että se on niin vaikeaa. Totta kai se on vaikeaa, mutta ei se mahdotonta ole.)

      Poista
    5. Ei ole mahdotonta ei... mutta... Jos siihen matikkaan joutuu panostamaan muiden aineiden kustannuksella niin se ei ole sen arvoista.

      Niin ja luulen että tyttärelleni on aika hyvä käytännön tieto esim. insinöörin ammatista, koska itse sellainen (nais)insinööri olen. Ja kuten sanoin itse en ole pitkää matikkaa tarvinnut mihinkään vaikka minulla on tekninen koulutus.

      Musta on lähinnä surullista se jos nuori ei itse saa omaa koulutusuraansa valita vaan vanhemmat pakottavat tai ohjailevat akateemiselle uralle. Kaikkia kun lukeminen ei kiinnosta samassa määrin.

      Poista
    6. Ei se pitkä matikka ole kaikille vaikeaa. Mä tykkäsin lukiossa eniten matikasta ja luin sen kaverina fysiikkaa myös. En oo mikään matikkanero, mutta ihan oikeasti, ei se kuormittanut kovin paljon. Sen sijaan pitkä saksa kuormitti aika lailla... Kun tosiaan luin sen matikan lisäksi pari pitkää kieltä sekä muistakin reaaliaineista joitakin ylimääräisiä mielenkiintoisia kursseja. Ihan tavallinen DI musta sitten tuli, mutta oonpa valintoihini tyytyväinen.

      Olin muuten ainut tyttö meidän lukiossa sinä vuonna, joka luki pitkän matikan ja kaikki fysiikan kurssit. Esim. yhdelle seitsemän ällää kirjoittaneelle kaverille oli sanottu, ettei kannata ottaa pitkää matikkaa vaikka aivan varmasti olisi hanskannut sen. Samoin yhdelle naispuoliselle opiskelukaverille oli sanotty yläasteella, ettei kannata ottaa pitkää matikkaa. Ei kannata siirtää niitä omia traumoja ja ennakkoluuloja eteenpäin.

      Poista
    7. Monellekohan pojalle sanotaan että "älä nyt sitä pitkää matematiikkaa valitse, se on niin vaikeaa". Ja toinen näkökulma: miksi lukiossa (tai elämässä muutenkaan) pitäisi valita vain helppoja aineita ja polkuja? Mitä vikaa on siinä että joutuu käyttämään aikaansa uuden oppimiseen ja asioiden oivaltamiseen sekä tekemään töitä sen eteen? Olen itse käyttänyt iltaisin lukiossa tunteja matematiikan läksyjen parissa. Koin sen kyllä palkitsevaksi kun asiat lopulta avautuivat ja osasinkin.

      Poista
  14. Kuopus on suunnitelut montaa eri ammattiuraa. Halusi 5v ammattikouluun, koska kaverin isosiskokin oli. Sitten päiväkodissa kävi tanssimassa vanhoja, halusi saman tien lukioon. Ihan kaikesta ei voi nykyisin tietää, mikä tulevaisuudessa elättää. Se lisäksi on hyvä olla rakkaita harrastuksia. Montaa asiaa ehtii tehdä aikuiselämän aikana. Tuo on kuitenkin tärkeää, että nuorena on hyvä opiskella sitä, mihin on intohimoa. Se opiskelukin voi olla aika tuskaa (ja johtaa koulujen keskeyttämiseen ym) jos ala ei nappaa yhtään. Esikoinen teki juuri valinnaisaine valinnat. Sai meiltä vanhemmilta pientä tukea niiden suunnittelussa eri luokka-asteille (ettei kaikki ole kasilla tai ysillä), muuten ei painostettu. Olen itse painostuksen vuoksi lukenut myös sellaisia valinnaisaineita, joiden kanssa oli hyvin tuskaisaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua ei ole koskaan painostettu mihinkään - mutta se mua jäi harmittamaan, että pitkän matikan lukemiseen ei rohkaistu enempää. Olisin varmasti pärjännyt ainakin joten kuten, kun näin jälkikäteen ajatettelen.

      Poista
  15. Minä kans otin ranskan kielen valinnaisena vanhempia miellyttääkseni, eikä ollut kivaa. Sitä paitsi pikkukylän lukiossa jatkoranska ja alkeiset aloitti samalla kurssilla joten olis ehtinyt siellä aloittaa ihan hyvin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samalla kurssilla? Oli siis niin vähän oppilaita, että ei järjestetty kahta eri tasoryhmää?

      Poista
  16. Tässä on huvittavinta ehkä se, että ihan ilman manipulointia ja painostustakin se urapolku saattaa muodostua huomattavan samanlaisiksi kun vanhemmilla. Mä olen aina ajatellut olevani äärimmäinen oman tien kulkija ja olen lähinnä huutanu mutsille pää punasena jos se on yrittäny ohjailla ja painostaa mua, ja lopputulos oli kuitenki se että aika vastaavaan duuniin päädyin kuitenkin ihan sen oman muka-itsenäisen valintani tuloksena.

    Paras mitä täällä joku sanoi että yrittää kertoa lapselle niistä erilaisista koulutuksista ja duuneista käytännön tasolla. Mulle selvis lopullisesti vasta tutkinnon loppuvuonna kun piti duuneja hakea että mitä alan paikkoja asuinkaupungissa oikeen on. Tää nyt siis ei päde johonkin selkeään esim. hammaslääkärin koulutukseen vaan just esim kaupalliset tutkinnot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tolla on todella käytännön pohtimisella on paljon väliä. Etenkin silloin jos tietää että aikoo jäädä asumaan tietylle seudullle tai tiettyyn kaupunkiin. Ihan jokaisessa elämäntilanteessa kun ei ole mahdollista muuttaa työn perässä minne tahansa.

      Poista
  17. Pitää vielä lisätä että parhaiten ainaki ite opin viiden välivuoden aikana tietämään mitä haluan. Ja eihän jotain vakiduunia voi arvostaa jos ei ole koskaan ollu nollatunneill jne. Vuorotyö, asiakaspalvelu, ym on kaikki sellasia että mistäs tiedät kokeilematta sopiiko. Sillon ku ei ole vielä koskaan asunu yksin ja käynt töissä ne prioriteetit on aika helposti sitä "haluun tehdä jotain kivaa" ja mulla ainaki pyörähti siihen "haluan tehdä jotain siedettävää mutta varmaa missä on illat ja viikonloput vapaat ja paljon lomia ja joustavat työajat". Vaik tollaselle naureskellaan nykyään ku kaiken pitäis vaan olla töissä carpe diemiä ja intohimoa niin 5v osa-aikaduuneja matalapalkka-aloilla, Suomen työttömyystilanne jne niin kyllä mulle ainakin kelpaa, ja intohimot ja itseni kehittämiset hoidan sit vapaa-ajalla, jota nyt jopa on ku on vaan yks duuni eikä neljää osa-aikasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työkokemus on kyllä todella tärkeää. Kun itse rekrytoin, arvostan sitä, että on oltu myös siellä mäkkärin kassalla tai siivousduuneissa.

      Poista
  18. Mä en ikinä lapsena haaveillut perheestä, lapsista tai häistä. Niin kuin nyt olen aikuisena kuullut että osa kavereista on pikkutytöstä asti odottanut että saa lapsia ja ne häät. Mä ajattelin lukiossa että mun elämän tarkoitus on vain työ. No, mulla on nyt mies ja kolme alasta ja oikein perinteinen perhe.

    Mitä mun 5- vuotias prinsessa sitten ilmoittaa tekevänsä isona? Hänestä tulee äiti. Sama vastaus joka kerta. Vaikka kerron että nainen voi olla äiti ja tehdä töitä; niin kuin äitikin nyt. Mutta ei, hän haluaa vain olla äiti.

    VastaaPoista
  19. Mua ei ikinä painostettu peruskoulun aikana tai jälkeen oikein mihinkään. Vanhemmat on kouluttamattomia, mutta töitä tehneet aina. Ei sanottu että mitä olis hyvä tehdä tai mitä huonoa, kunhan jotain tekee. En yläasteen päättyessä tiennyt mitä haluan, mutta koulu pakotti osallistumaan yhteishakuun joten hain paikkoihin joihin varmuudella en pääsisi ja meni sit ysin jälkeen jatkamaan kesätyöpaikassa jonka olin perhesuhteilla saanut aiemmin. Kuukausipalkkainen vakiduuni ei oo ihan itsestäänselvyys just peruskoulusta päässeelle :D Jos mulla olisi lapsia, en usko että välttämättä kannustaisin omille jalanjäljilleni, nykyään (tai viidentoista, kahdenkymmenen vuoden päästä) tollainen tuskin on enää yhtä yksinkertaista. Nyt oon 25+ vuotias, mulla ei oo vieläkään mitään koulutusta ja aloitin hiljattain iltalukion. Oma unelma-ala on löytynyt ja oon miltei koko aikuisikäni sen parissa työskennellyt ja toivottavasti jonain päivänä tällä alalla pääsen kouluttautumaan pidemällekin. Työnantaja ei vaan oo ollut kovin yhteistyökykyinen näissä asioissa, oon yrittänyt päästä oppisopimuksella lukemaan itselleni tämän alan perustutkintoa (eli saisin amispaperit töiden ohessa), mutta kun tämä ei nyt kolmen vuoden aikana oo lupauksista huolimatta onnistunut, päätin koittaa lukiota. Sama se mulle mikä toisen asteen tutkinto on, alla on kuitenkin kiva duuni, tasainen ja hyvä toimeentulo eikä aikomustakaan vaihtaa hommia saati alaa pitkälläkään lähitulevaisuudessa. Mulla on monessa asiassa käynyt hyvä tuuri :)
    VV

    VastaaPoista
  20. Mielenkiintoista pohdintaa täällä. Toivottavasti sitä osaa olla liikaa puuttumatta lasten valintoihin. Mutta pitkään matikkaan aion kannustaa, sillä näen sen sekä porttina moneen mielenkiintoiseen työhön sekä mahdollisena laajentaa omaa ajattelua ja haastaa itseään. Omassa perheessä pidettiin itsestään selvyytenä laajaa matikkaa ja siihen kannustettiin. Lyhyt matematiikka rajaa todella paljon jatko-opintomahdollisuuksia.

    Oma 9-vuotias esikoinen (tyttö) on tosi innokas laskemaan eikä näe siinä mitään "poikamaista". Itsekään en tosin ole ikinä ajatellut ettei matikka kuuluisi tytöille. Jos haluamme saada naisten tulotasoa nostettua on matematiikan opiskelu keskeistä ja se että naisia päätyy matemaattisille aloille (lääketiede, rahoitus, insinööritieteet, tutkijat). En kyllä tiedä onko palkkatasa-arvo mikään itseisarvo, mutta monelle tuntuu olevan. Palkkaeroja ei selitä sukupuoli vaan se että miehiä hakeutuu enemmän kaupallisille ja teknisille aloille. Joku joskus kadehti alkupalkkaani finanssialan controllerina, niin jouduin muistuttamaan että se että pysyn tekemään sitä työtä on vaatinut tuhansia tunteja sitkeää matematiikan opiskelua.

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?