Islantilaista muotoilua kuvaa erinomaisesti eräs mainio vertaus. Kun Alvar Aalto teki loisteliasta uraa Suomessa ja maailmalla, Islannin k...

Islantilaista designia: uudet tuolit keittiöön

16.3.17 Satu Kommentteja: 9

Islantilaista muotoilua kuvaa erinomaisesti eräs mainio vertaus. Kun Alvar Aalto teki loisteliasta uraa Suomessa ja maailmalla, Islannin kielessä ei ollut edes sanaa muotoilulle (hönnun). Siksi tulikin aika yllätyksenä, että keittiömme ruokapöydän tuoleiksi päätyi islantilaista klassista designia 1950-luvulta. En edes tiennyt, että sellaista on.


Meidän pienen avokeittiömme sydän on - tekisi mieli sanoa jäähdyttävä viinikaappi, mutta sellaiselle ei ole kyllä tilaa - saareke. Saarekkeen alla on laatikoita, kaappeja ja tilaa kaasuhellan vaatimalle kaasusäiliölle. Saarekkeen äärellä laitetaan ruokaa, luetaan, leivotaan ja ruokaillaan. Tämänhetkiseen miniasuntoomme ei mahdu isoa erillistä ruokapöytää tuoleineen, eli keittiösaareke on kovassa käytössä.

Se asettaa paljon vaatimuksia tuoleille. Millä tahansa kiikerillä baarijakkaroilla viihtyy kyllä kahvikupillisen tai parin oluen ajan, mutta ruokaillessa ja iltaa istuessa on oleellista että istuminen on mukavaa.

Kun muutimme tähän asuntoon, hankimme paikallisesta Jyskin tyylisestä nopeasti baarijakkarat. Äkkiä vain jotain, että ei tarvitse syödä pitsaa seisaaltaan! Ei varmaan yllätä, että ne heräteostokset olivat susirumat ja käytössä hirveän huterat. Heti kun olimme saaneet viimeisetkin muuttolaatikot sisään ja asetuttua kodiksi, hankimme uudet tuolit. Olin nähnyt muutamien sisustusblogien sivuilla tanskalaisen HAY-merkin tuoleja ja jakkaroita. Ihanan linjakkaita, tukevannäköisiä ja kauniita. Oli fiilis, että sellaiset minäkin haluaisin.

Suuntasimme Epaliin, Islannin suurimpaan ja melkeinpä ainoaan design-huonekalukauppaan katsomaan valikoimaa. Sieltä löytyi HAYn baarituolejakin kahdessa koossa. Ne näyttivät juuri niin kivoilta kuin kuvissakin. Ja miten mukava niissä olikaan istua. 

Kaupassa. Niissä oli kiva istua kaupassa. Voi pettymysten pettymys, mutta pakkohan se oli myöntää: keittiöntuoleina nuo tuolit olivat aivan toivottomat. Ei kunnollista selkänojaa tai tukevaa alustaa, jolla lepuuttaa jalkoja. Pari senttiä liian korkeat. Aargh. Muutaman viikon käytön jälkeen kirosimme harhaostosta ja mietimme todella pitkään ja todella hartaasti, mitä voisi hankkia tilalle.


Sitten sen keksin. Näin Instagrammissa naapurikorttelissa asuvan puusepän, joka rakentaa upeita pöytiä, jakkaroita, hyllyjä ja tuoleja yksittäiskappaleina. Kuvissa vilahti myös muutama selkänojallinen (!) baarituoli. Laitoin heti puusepälle viestiä ja kysyin, mistä tuollaisia ihania tuoleja saa. Kópavogurista, kuulemma (se on vähän kuin Suomen Espoo, pääkaupungin väkirikas naapurikaupunki), Stáliðjanista, kolmen miehen omistamalta metallipajalta. Siellä tehdään kuulemma Islannin parhaat ei-puiset huonekalut.

A-haa. Sinne siis.

Hurautin autolla saamaani osoitteeseen. Googlen karttasovellus vei teollisuusalueelle. Siellä autojen varaosaliikkeiden, bensa-asemien, varastojen, lasinleikkuustudion ja yhden thaimaalaisen take away -ravintolan seassa seikkaillessani usko meinasi loppua. Ei näytä ihan designympäristöltä nyt kyllä. Olenkohan ihan väärässä osoitteessa?

Kyllä se ihan oikea paikka oli. Metallipajan ränsistyneen ulko-oven edessä oli pari vanhaa kumaraselkäistä miestä tupakalla. Ne katsoivat vähän turhan liian pitkään perääni. Mielikuvat hitsaajahaalareista ja seinillä roikkuvista rasvaisista tissikalenteista valtasivat mieleni. 

Sisällä pajassa ei ollut tissikalenteita, mutta hitsaustyö siellä haisi. Myyntitila oli erotettu itse pajasta ohuella seinällä. Myyntipöydät olivat postimerkin kokoisia ja naarmuuntuneita. Pöydillä designvalaisimia? No ei tietenkään. Vaan sellaisia söpöjä vanhanaikaisia kirjoituspöydän reunaan kiinni ruuvattavia lukulamppuja.  Myyntipöytiä vastaapäätä olevalle seinälle oli nosteltu kymmeniä suuria rullia eriväristä nahkaa. Niistä voisi valita tuoleihin päällyksen, selitti minua palvelemaan tullut myyjämies. Tuolin runko voisi olla ihan mitä vain: harjattua terästä, kromia, ihan minkä tahansa väristä terästä. Voidaan tehdä tuoleista vaikka kaikista eri näköisä ja sekoittaa rungoissakin keskenään noita värejä. Istuin ja selänoja voivat olla keskenään erivärisiä. Ihan miten vain sinä haluat!

Ennen kuin ehdin katsastaa värivalikoimaa sen tarkemmin mies vilahti takahuoneeseen ja palasi sieltä kantaen mukanaan ikivanhaa tuolia. Sen valkoinen nahka oli käpristynyt koppuraksi ja jalat olivat naarmuilla. Suloinen pikkuinen tuoli. Myyjä kehotti istahtamaan. Ajattelin, että romahtaakohan pikkuruinen tuoli allani, mutta kokeilin. Jösses! Se oli aivan mahtava istua. Selkänoja tuki selkää juuri oikeasta kohdasta. Siinä sai hyvän ryhdin ja istuma-asennon helposti.

Se on islantilainen koulutuoli 1950-luvulta! Hemmetin hyvä istua, helppo pinota ja nopea valmistaa, myyjä lateli faktaa pöytään. Kestää käytössä vaikka kuinka kauan. Istuimen päällinen kannattaa vaihtaa noin 10 tai 20 vuoden kuluttua riippuen kuinka paljon niitä käytetään. Me tiedetään se, koska ollaan tehty näitä tuoleja monta vuosikymmentä.

Vakuuttavia faktoja. Kerroin keittiösaarekkeestamme ja tarpeesta saada mukavat mutta nätit tuolit. 


Kuule tässä on sulle just semmoinen tuoli, myyjä innostui. Esitin epäilykseni, koska tuolihan on ihan liian matala 90-senttisen ruokapöydän ääreen.

Ei kun me tehdään tästä sulle just sellainen tuoli kuin sä haluat! Koska kukaan tietty suunnittelija ei omista tämän tuolin designia, sitä saa muokata ihan miten tahansa.  Kerrot vaan pöydän korkeuden, niin me mitataan tämä siihen sopivaksi. Voit valita värit, päällysteet, jalkatuen paksuuden, istuimen leveyden...

No helvetti sentään. Otin mitat ja valittiin värit. Päädyimme miehen kanssa siihen klassisista klassisimpaan: krominen runko ja valkoinen istuin. Ne sopivat keittiömme väritykseen hyvin ja ovat samalla osa sitä jatkumoa 1950-luvun koululaistuoleista.  

Valmistettu käsin Islannissa siinä naapurikaupungin pajassa. Korkeudeltaan juuri se, mitä pyötämme vaatii. Hintakaan ei päätä huomannut. Sain niistä HAY:n baarituoleista käytettynä saman verran mitä nämä uudet, Islannissa valmistetut klassikot maksoivat.

Hinta oli oikeasti huokea: vain  noin kolmanneksen kalliimmat kuin Ikean hintavimmat jakkarat. Näillä tuolilla istuessani tajuan sen selvemmin kuin koskaan: tämä on designia parhaimmillaan. Nämä on suunniteltu ja valmistettu juuri tähän tarkoitukseen. Minun ei tarvitse koota niitä itse. Tiedän tuolien alkuperän, metallisepän ja kauppiaan. Näitä ei kuljetettu hämärissä rekoissa pitkin Aasiaa ja Eurooppaa - eikä niiden hinta ole överikallis vaan sellainen, mihin useimmilla on varaa.

Raha on hyvä arvon mitta, mutta se ei ihan aina kerro tuotteen todellista arvoa ja hyötyä käyttäjälleen. Alvar Aallonkin huonekaluihin oli useimmilla varaa 1960-luvulla. Aallon jakkaroita oli ihan tavallisissa kodeissa ja valtion virastoissa. Nyt niistä on tullut korkean elintason merkki ja tuote, joihon vain hyvätuloisimmilla on varaa. 

Brändi on lupaus ja sisältää tarinan. Mutta onneksi välillä voi käydä niinkin, että lupauksen ja tarinan voi saada myös ilman sitä brändiä. Niin meille kävi näiden tuolien kanssa. 


Ai niin! Kun palasin kotiin sieltä metallipajalta tajusin, miksi ukot olivat tuijottaneet niin kiinteästi perääni. Takkini sivutaskusta lepatti metrin verran vessapaperia. Eikä muuten mitään käsitystä, miksi.

9 kommenttia:

  1. Todella upeat tuolit. Niistä näkee, että ne on suunniteltu ja tehty rakkaudella. Ja tuosta kuvasta, jossa istut, näkee, että ne ovat hyvät myös istua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näille jakkaroille voisi tosiaan vaikka nukahtaa... :D

      Poista
  2. Tosi kiva, että on vielä tuollaisia paikkoja, että saa itse vaikuttaa noin paljon tuotteen lopputulokseen ja hintakin on kohtuullinen. Ja olisipa tuollaisia tuoleja Suomen kouluissa ;) Onhan tiedossa, että lapset istuvat liikaa ja istuvat kasassa.. jo koulunpenkiltä ne selkävaivat alkavat.
    Lunni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Varsinainen harvinaisuus tällainen. Mutta verstas ei laita rahaa markkinointiin juuri ollenkaan eikä toimitiloihin saati brändäykseen. Mutta ehkä juuri siitä syystä se pystyy pitämään hinnat noin alhaalla ja myyntimäärä riittää siihen että pajan jengille saadaan palkat maksettua ja raaka-aineet ostettua. Ja mä luulen että niiden pääbisnes on myydä massoittain erilaisia hyllyjä, naulakoita ja tuoleja kokoustiloihin ja hotelleille.

      Enää täällä ei ainakaan ihan joka kouluissa näitä tuoleja enää näy. Mikä on harmi, koska näissä on todella mukava istua.

      Poista
  3. Meidän tutulla on noita samanlaisia ruokapöydän ympärillä ja olen useammankin kerran miettinyt, että haluan samanlaiset. Nyt asia olis ajankohtainen, kun uusi ruokapöytä on puusepältä tilattu, mutta tuolit puuttuu! Hmmm, paljonkohan maksaisi rahti Islannista Suomeen :D

    ~Viltsu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan ihan helvetin paljon :D Islannista Suomeen ei ole suoraa rahtilaivayhteyttä ja kaikki liikuteltava tavara on kallista lähettää. Mutta vaikka siihen tulisi kaksinkertainen hinta päälle (alvit, kuljetukset ja muut käsittelymaksut), ei hinta silti nousisi niitä kaikkein kalleimpia brändituoleja korkeammaksi...?

      Mutta hei! Tulkaa lomalle Islantiin, tilatkaa tuolit etukäteen ja tuotte ne matkatavaroina Suomeen :)

      Poista
    2. Ollaan me taas tulossa syksymmällä :) Mitähän ne tuumais Icelandairilla, kun marssisin alvin palautukseen esim. kahdeksan tuolin kanssa! Voisi olla näkemisen arvoinen ilme. Pari Fuzzya on tuotu, mutta ne onkin pakattu turistiystävällisesti käsimatkatavarakokoiseen laatikkoon.

      ~Viltsu

      Poista
  4. :O ...se on sen näkönen et kohta se hyökkää taas ja muropaketit saa kyytiä :p Ihana kuva teistä! Joo, tuolit henkii tosissaan 5kyt lukua, upeat ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, nimenomaan. Mä luulen että sen seuraava kohde on keittiön työtason päällä olevalla hyllyllä sijaitseva keksipurkki...

      Poista

Mitä tuumaat?