Toimistotyöläisen tärkein työväline hyvän työtuolin, hyvän työpöydän ja hyvän tietokoneen lisäksi ovat aivan epäilemättä kuulokkeet. ...

Toimistotyöläisen tärkein apuväline - hyvät kuulokkeet

9.2.17 Satu Kommentteja: 16

Toimistotyöläisen tärkein työväline hyvän työtuolin, hyvän työpöydän ja hyvän tietokoneen lisäksi ovat aivan epäilemättä kuulokkeet.


Kuuntelen kirjoittaessani musiikkia ja nettiradiokanavia. Kuulokkeet ovat tärkeät, koska haluan pitää omat ääneni itselläni. Minulla on tapana töitä tehdessä pitää ikkunoita auki ja talomme ohi kulkee joka päivä paljon ihmisiä. Eikä olisi reilua, että täysillä luukuttamani 1990-luvun gansta rap kiusaisi lonkkaleikkauksesta toipuvaa yläkerran naapurimummoa kuusi tuntia joka päivä. 

Nappikuulokkeet painavat korvia, enkä ole onnistunut vielä löytämään sellaisia, jotka istuisivat täydellisesti ja joissa olisi tarpeeksi hyvä soundi. Luurejakin olen kokeillut monenlaisia. Kunnes sitten löytyi vempain, jonka kanssa olemme kuin match made in heaven.

Puolisoni osti minulle joululahjaksi (ooh, miten fiksu mies) Bosen QuietComfort 35 langattomat kuulokkeet. Asetettuani ne ensimmäistä kertaa päähäni en ole niitä pois ottanut, kun olen istunut tietokoneen edessä tai matkustanut julkisilla.  Boset korvilla matkustin hiljaisuudessa jopa lentokoneen huminassa kun käväisin Suomessa tammikuussa, sillä kuulokkeet poistivat kaiken taustahälyn. Sain business-class olon karvalakkiluokassa. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan olin lennon jälkeen levännyt ja rentoutunut. 

Näiden kuulokkeiden juju on siis se, että kaikista parasta ääntä niistä kuuluu silloin, kun ei kuuntele mitään.  Kun kuulokkeet napsauttaa päälle, ne alkavat tuottaa ns. vastaääntä, jolloin kaikki taustamelu häviää. Hurina, tuuli, liikenteen melu, oma hengitys, vieressä istuvan hönkäilyt ja maiskutus - ne kaikki häviävät sillä samalla sekunnilla kun kuulokkeet laittaa päälle. Tzäb! Ja valkoinen, ihana, ja rauhallinen hiljaisuus valtaa kehon.

Kuulokkeiden luoma hiljaisuus tuntuu melkein yhtä hyvältä kuin hieronta. Taustamelun ulottumattomissa rentoudun, niskalihakseni vetreytyvät ja keskityn paremmin ihan kaikkeen. Aivan kuin leijuisin pumpulissa. Mutta: jos puhelimeni soi tai joku puhuu minulle, kuulen kyllä sen. Ääni kuuluu kaukaisena ja etäisenä, mutta kuulen sen silti. Törkeän kätevää.



Kirjoitusfiiliksen luomiseen tarvitsen useimmiten musiikkia. Silloin napsautan päälle Spotifyn. Koska kuulokkeet blokkaavat pois kaiken ulkopuolisen melun, kuuntelemani musiikki tuntuu siltä kuin olisin superkalliiden sterkkojen ympäröimänä hienon klubin vip-tilassa. Yksin. Äänen laatu on niin hyvä, että en ollut edes aikaisemmin tajunnut, että joku asia voi kuulostaa näin saakelin hyvältä. Musiikki, äänikirjat ja elokuvat kuulostavat paremmalta kuin koskaan. Bluetooth-yhteyden ansiosta kuulokkeet toimivat myös langattomina. Akku kestää 20 tuntia. Kun kuulokkeista loppuu akku, niitä voi kyllä käyttää kuunteluun, mutta taustahälyn poisto ei toimi.

Kalliithan nämä ovat (yli 300 euroa), mutta etenkin avonkonttorissa työskenteleville ja paljon julkisissa matkustaville aivan mieletön väline työrauhan takaamiseksi ja hiljaisen hetken viettämiseen missä tahansa. Kun laitan nämä korville ja suljen silmäni, voin kuvitella itseni ihan minne tahansa.


16 kommenttia:

  1. Mulla ja sulla on fiksut miehet:) Nimittäin minutkin lahjottiin noilla kuulokkeilla ja se ihana hiljaisuus on ihan mahtavaa. Ja niinkuin sanoit, musiikin kuuntelu noilla menee uudelle tasolle. En voisi olla tyytyväisempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jopas sattui! Ihan paras lahja ikinä, täytyy sanoa :D

      Poista
  2. Meillä on kanssa noi ja ne on kätevät. Mies katsoo ne päässä jotain robottiscifielokuvaa ilmeisen tyytyväisenä äänimaailmaan ja mä luen kaikessa rauhassa kirjaa sen kainalossa. Ei kuulu avaruusalusten taisteluäänet läpi ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis juuri näin - näillä pääsee ihan mihin tahansa sfääreihin ilman, että sieltä tihkuu mitään häiritsevää vieressä istuvan korviin. Harvoin tulee hehkutettua mitään teknisiä vempaimia, mutta tämä on kyllä aivan tajuttoman hyvä laite :D

      Poista
  3. Komppaan! Ihanin kuulokekeksintö evö!

    VastaaPoista
  4. Nuo ovat kyllä hyvät, olen kokeillut. Oma budjetti ei venynyt noihin, mutta AKG:n n60 NC ovat vastaavat vastameluominaisuudella varustetut kuulokkeet, ääneenlaatukin on erinomainen. Suosittelen muillekin, joille Boset ei istu kukkaroon!

    VastaaPoista
  5. Kuulostivat tosi hyviltä. Pitää pistää muistiin kun pojat tarvitsevat lahjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Ja kun näitä voi käyttää niin monessa (leffat, pelaaminen, hiljaisuus, työnteko, matkarauha...) ja hyvin pidettynä kestävät. Kannattaa muuten hankkia samalla tuo kuljetuskohtelo, niin säilyvät hyvinä pitkään etenkin jos luurien kanssa reissaa paljon.

      Poista
  6. Näitä ANC kuulokkeita tekee useampi valmistaja, mutta käsittääkseni Bosella on aivan omaa luokkaansa oleva vastamelutoiminto. Kovalle hinnalle saa vastinetta.

    Itse hankin syksyllä musiikki ja hands free –käyttöön Bose 30 nappikuulokkeet ja niiden ergonomia on aivan käsittämättömän hyvä. Nappeja ei niissä työnnetä korvakäytävään vaan ne roikkuvat ulkopuolella, mutta siitä huolimatta pysyvät paikallaan jopa juostessa. Hartioilla lepäävä kevyt kuminen ”kauluri”, joka sisältää akun on niin kevyt, että tällainen niskaongelmainenkin voi kuunnella musiikkia tuntitolkulla. Harmi vain, että vastamelutoiminto ei sitten ole lähellekään niin hyvä kuin tuossa 35:ssa ja musiikkia (joka sinäänsä kuulostaa oikein hyvältä) saa luukuttaa kovalla volyymillä ennen kuin bussin hälyäänet peittyvät. Mutta kaikkeahan ei voi saada.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nappikuulokeversio olisi kyllä erinomainen just esim. lenkillä. Näillä luureilla kun ei voi kypärän takia pyöräillä ja juostessa ne hölskyvät...

      Poista
  7. Työpaikka muutti vuosi sitten uusiin tiloihin, joissa työhuoneet vaihtui avotiloihin. Bosen kuulokkeita on ilmestynyt aika monelle. Omalla kohdalla ovat pelastaneet ehkä pari (muiden ihmisten) nenää uudelleenmuotoilulta ;)

    VastaaPoista
  8. Ooh, mäkin haluan nuo! Ostin itse asiassa miehelle joululahjaksi bluetooth-kuulokkeet, joihin hän on ollut ikionnellinen - ja minä kateellinen. Kuuntelen yleensä työmatkoilla (varsinkin autoa ajaessa) podcasteja ja radion puheohjelmia, mutta surkeilla puhelimen nappikuulokkeilla joutuu pinnistelemään kuullakseen mitään. Hyvät kuulokkeet olisi aivan varmasti elämänlaatua kohentava asia.

    VastaaPoista
  9. Kroonikkomigreenikkona arveluttaa tuo päähän kohdistuva jatkuva paine mitä nappikuulokkeisiin verrattuna tulee. Pitäisi saada melkein päivä kokeilla ennenkuin uskaltaisi sijoittaa. Tuo vastameluominaisuus on tärkeä keksintö ihan kuulon suojaamiseksi -kun aina joutuu ruuvaamaan volkat yli suurkaupungin äänien niin äkkiä ollaan kuulovaurion riskissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Boset on todella pehmeät päässä. Kannattaa kokeilla!

      Poista

Mitä tuumaat?