Tämä juttu sisältää avunpyynnön. Mutta ensin kuvailen itse keissin nimeltä Ihana Mörssäri! Kuopus, tuo pian puolitoista vuotta täyttävä il...

Kuinka kieltää reipasta lasta?

2.2.17 Satu Kommentteja: 36

Tämä juttu sisältää avunpyynnön. Mutta ensin kuvailen itse keissin nimeltä Ihana Mörssäri! Kuopus, tuo pian puolitoista vuotta täyttävä iloinen vieteri on järjettömän energinen lapsi. Sen menoa katsellessa käy väkisinkin mielessä, että ehkä oli tarkoitus tulla kolmoset, mutta se kaikki energia pakkaantuikin sitten yhteen lapseen.

Hän ei vierasta eikä pelkää mitään. Häntä kiinnostaa kaikki, mikä liittyy elektroniikkaan, erilaisiin tekstiileihin, ruokaan, kirjoihin ja ihmisiin. Eli aivan kaikki. Meidän kotimme naapurissa on päiväkoti. Kun mörssäri kuulee, että pätkät ovat pihalla keinumassa, se juoksee nauraen ikkunaan, alkaa läpsyttää lasia, heiluttaa lapsille ja kovaan ääneen toistaa lempilausettaan "Krakkar leika!". Lapset leikkii! Lapset leikkii!

Mennessämme kylään, kauppaan, kahvilaan tai ihan minne tahansa muualle, missä on uusia ihmisiä, mörssäri lähtee heti tutustumaan näihin uusiin tyyppeihin. Hän ryntää keskelle ihmisjoukkoa heti, kun ulkokengistä riisutut jalat osuvat lattiaan. Hae hae, se huutelee ihmisille ja jos joku onneton yrittää kääntää kasvonsa pois ja teeskentelee että "ei huomaa", mörssäripä ei anna periksi. Se pysähtyy uuden ihmisen eteen ja tavoittelee katsekontaktia päätään käännellen niin kauan, että se saa sen. Ja sitten se tervehtii HAE HAE!!

Tyyppi on hyväntuulinen ja raivostuu harvoin. Hän ei itke, vänise eikä raivoa. Hän vain puhuu todella äänekkäästi.  Kun lapsi kaatuu, kuten kaikki lapset joskus kaatuvat, itkua kestää korkeintaan puoli minuuttia - ja sitten matka jatkuu voimakkaat kädet puolelta toiselle heiluen.

110 % action since 2015.
Mörssäri istuu paikallaan todistettavasti kolmessa tilanteessa: kun leikataan otsatukkaa, ruokaillaan ja katsellaan kirjaa. Kaiken muun hereilläoloajan hän on 110-prosenttisesti liikkeessä ja häsää enemmän kuin korillinen duracell-mainosten pupuja. Kaikkia nappuloita pitää painaa, yksikään laatikko ei pysy kiinni eikä ole sellaista solmua tai lapsilukkoa, joka häntä pidättelisi. Ovet aukeavat, tuolit kaatuvat ja läppäri löytyy lattialta, jos sen unohtaa alle 30 sentin päähän pöydänreunasta. Hän yrittää kiivetä sängystään pois kasaamalla peitosta itselleen korokkeen. Kiipeää sohvalle alta puolen sekunnin ja yrittää hypätä sieltä alas (tietysti pää edellä).

Tämän tyypin meininkiä on mahtavaa seurata. Tässä ihanassa energiapakkauksessa on vain yksi kasvatuksellinen haaste. Hän ei tottele kieltoa. Minulla on kokemusta yhdestä herkästä esikoisesta, joka ei kokeillut toista kertaa, jos ensimmäisellä kerralla sanottiin ei. Niinpä olen tämän vieterin kanssa vähän helisemässä. Kun mörssäri räplää radiota, hänelle sanotaan ei. Kädet siirretään pois radiolta. Viiden sekunnin päästä hän tekee sen kuitenkin uudestaan. Sanon taas ei, tällä kertaa vähän kovempaa. Hän vain nauraa takaisin! Sellaista herttaista, äänekästä "minä osaan tämän tooosi hyvin ja tämä on kivaa" -hihittelyä. Kymmenenisen kertaa kiellettyäni olen siirtänyt hänet hetkeksi sänkyynsä. Siellä hän istuskelee ja huutelee hakemaan pois. Pois päästessään tyyppi suuntaa heti takaisin radion kimppuun.

Radio on nyt vain yksi esimerkki. Hän tykkää myös siirrellä tuoleja, räplätä kaikkea missä on patterit tai sähköjohto, puristella hammastahnatuubeja ja raapia vessaharjalla omaa selkäänsä. Aivan uskomaton koomikko.


Sitä mukaa kun laitan pikkutavaraa lapsen ulottumattomiin, mörssärin voimat kasvavat ja hän alkaa siirtyä isompien esineiden siirtelyyn. Ratkaisu ei ole siirtää kaikkea tavaraa lapsen ulottumattomiin. Vessaharjan kuuluu olla lattialla, ei pyyhehyllyllä. Radiolle on paikkansa pöydällä. Jos se on jääkaapin päällä, minä en ylety siihen. Tyhjässä asunnossa hän yrittäisi varmaankin kaivaa seinään reijän - ja mitä luultavimmin onnistuisi siinä.

Tuntuu turhauttavalta olla ei saa  ja sitä ei saa tehdä -puheautomaatti. En jaksaisi myöskään huutaa kieltosanaa, koska se ei yksinkertaisesti auta mitään. Mörssäri vain innostuu ja alkaa itsekin puhua kovempaa; välillä se heittää tiskiin bravuurinsa ja alkaa kieltosanoja kuullessaan esittää tanssimuuveja. Jep: hän on kehittänyt itselleen ei-ei-tanssin. Sen näytöksen edessä kuka tahansa on voimaton. 

Niin. Että mitäs hittolaista tässä nyt pitäisi tehdä. Odottaa, että tämä vaihe menee ohi? Entä jos se ei mene ohi? Ehkä huoleni on ihan turha. Mutta ajattelin nyt kuitenkin huhuilla tänne internetiin, jos jollain itseäni viisaammalla olisi tähän tilanteeseen joku hyvä ajatus.

36 kommenttia:

  1. Mulla ei valitettavasti ole neuvoa tilanteeseen, muuta kuin että hurjasti tsemppiä teille vanhemmille! Tyyppi kuulostaa ihan mahtavalta ja kirjoituksesta tuli itselle valtavan elämäriemuinen mieli! Ihanaa, että teillä on niin luottavainen ja rohkea lapsi. Uskon, että vanhemmille se on ajoittain todella raskasta (omaa aikaa tarvitaan!), mutta jos kuitenkin jaksaisi luotsata lasta positiivisuuden kautta niin voin vaan kuvitella mitä hän saa vielä aikaan! Minua on vähän vastaavassa tilanteessa lohduttanut ajatus siitä, että temperamentti on muuttumaton luonteenpiirre, joten sitä ei voi "kahlita" helpommaksi eikä kiellot todennäköisesti tehoa - koska se energia ei siitä vähene. Eli siis haasteellisissa tilanteissa ajattelen, että tällaista tämä nyt on tämän kanssa, ja yritän kanavoida energian sallittuun suuntaan. Iän myötä tolkkua tulee lisää eli aina tilanne elää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämänriemua tässä talossa tosiaan riittää, siitä tämä uusin tulokas pitää upeasti huolen.

      Poista
  2. Koiran kanssa opeteltu ja nyt sovelletaan mörssärin ikätoveriin - harhautus ja jonkun toivotun asian pariin ohjaaminen. Siis ihan sairaan työlästä keksiä jotain sallittua toimintaa, mut oon ajatellu, et jos mä en keksi, niin miten voin olettaa, että taapero sit keksii..! Läähpuuh. No sit: "Anna mahdollisuus tehdä oikein" (toimii mieheenkin) jos radioon ei saa koskea, nosta se niin korkealle (toistaiseksi) ettei siihen ylety. Kerro, mitä haluat/toivot tehtävän (tää erityisesti myös miehen kanssa ;D). Koira on niin valtavan paljon helpompi kuin tuo apinalapsi. :D Liittäisin tähän kuvan 2 m korkeilla A-tikkailla keikkuvasta taaperosta, jos olisi mahis. Ainiin - kehu sit ku tekee jotain haluttua "ai että ku oot taitava sen nuppipalapelin kokoaja!". Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. harhautus - tuo maailman paras kasvatuskeino. kiitos tästä!

      Poista
  3. Voi mahtavaa, teillä on siellä kyllä ilmeisen mainio tehopakkaus. En voi kuin sympata, koska mulla on kokemusta aika samantyyppisistä lapsista x 2 - esikoiseni on melkein 4- ja kuopukseni melkein 1-vuotias.

    Mun mielestä kuulostaa uskomattomalta, että on sellaisiakin lapsia, jotka uskovat ei-sanan merkityksen kerrasta! :) Meillä kuopus ei vielä tee mitään "tahallaan", mutta on jo aivan tautisen nopea (alkoi kävellä 11 kk iässä ja nyt jo melkein juoksee, ja lisäksi hän kiipeää hyvin ketterästi minne vain ja kikattaa mennessään). Esikoisen kanssa taaperoaika oli jo musta aika rankkaa, kun koko ajan piti vahtia, mitä kaveri puuhaa, mutta nyt näyttäisi siltä, että tää kakkonen on vielä ehtiväisempi! Voi huhhuh! Itse olenkin ollut aika säästeliäs sellaisen jatkuvan kieltämisen kanssa arjen perustilanteissa (just tollaisissa radionnappulahommissa), koska ei se meidän nassikoihin ole juurikaan tehonnut. Eli sit kun olen max 5 kertaa napakan ystävällisesti kieltänyt ja siirtänyt tenavan pois ei-toivotusta toiminnasta, eikä se ole auttanut, olen kerta kaikkiaan estänyt pääsyn ko. paikkaan, siis esim. mennyt lapsen kanssa toiseen huoneeseen ja laittanut oven kiinni. Tästä seuraa ainakin meillä kova protestihuuto, mutta sitten kun lapsen huomio on kiinnitetty johonkin mahdollisimman jännään ja hän on saanut (valvotusti, hehe) puuhastella jotain muuta tovin, niin yleensä se aiempi kiinnostuksenkohde ainakin hetkeksi unohtuu.

    Nyt vielä tuon 1-vuotiaan kanssa pärjää, se kun vielä ei osaa puhua eikä ole uhmakas, ja kaverin muistikin on vielä kohtuullisen lyhyt. Meidän esikoisella pahin testausikä oli 2-vuotiaana - silloin olin monesti aivan hajalla, kun mikään kielto ei mennyt perille (eikä monesti kehotuskaan, heh), lapsi laittoi kampoihin aivan joka asiassa ja verbaalisesti taitavana meinasi jo usein puhua meidät vanhemmat kerta kaikkiaan suohon. Eli varaudu siihen, että määrätietoinen ja toimelias lapsi saattaa olla myös aika tiukka tahtoikäinen (ei toki välttämättä). Mutta sehän on vain mielenkiintoinen haaste, ja itse lohduttaudun sillä, että ehkä nämä meidän lapset pärjäävät elämässä, kun menevät vaan täyttä höyryä eivätkä liikaa nöyristele ;) Tsemppiä ja iloa teidän perheen viikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä tuo esikoinen oli vaan poikkeusrauhallinen tapaus pienenä. Onhan se vieläkin kyllä, vetäytyy omiin oloihinsa ja rakastaa kaikkia mielikuvitusmaailmajuttuja ja sitä, että oma huone on koko ajan tip top -järjestyksessä. (Sitten tulee mörssäri ja kaataa koko pöydän... :D )

      Poista
  4. Just tästä syystä jotkut kai välttää koko ei-sanan sanomista. Kun ei se tosiaan merkitse lapselle mitään, eikä lapset myöskään opi sen merkitystä ihan vaan hokemalla. Itse en ole ihan näin jyrkkää koulukuntaa, mutta on tuossa tietty viisaus. Toimivinta on ohjata aina sopivampaan tekemiseen pelkän kiellon sijaan. Ja totaalikiellon sijaan antaa lapsen tutkia asioita niin, että hän lopulta toivon mukaan kyllästyy niihin. Ja tutkia yhdessä niitä mitä ei voi antaa ihan kokonaan lapsen käsiin. "Ai haluat katsoa radiota? Tällä tavalla varovasti voi koskea, kosketaanko yhdessä?"

    Ja eihän ne tietenkään näilläkään opeilla yhtään sen nopeammin kasva, ja toiset on vaan ehtiväisempiä kuin toiset. Me taidettiin tuon ikäisten kanssa olla paljon pihalla. Multaa on turvallisempi syödä kuin vessaharjaa. :D

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkonaolo on parhautta! Siellä kaikki sujuu hyvin, koska lapsi on niin kiinnostunut kaikesta näkemästään autoista kiviin ja kukkasiin ja lyhtypylväisiin. Sitä innostunutta asennetta on ilo seurata.

      Poista
  5. Meillä kuopus on poika. Ja oli melkoinen (vaikkakin vähäsanaisempi) vahdittava ja ehtiväinen tapaus. Oli todella haikeaa laittaa lapsi hoitoon 1v5kk ikäisenä. Samalla oli huojentunut siitä, että saan kerran päivässä syödä ruoan lämpimänä. Katkuva kieltäminen, pois nostaminen jne oli hyvin turhauttavaa. Lapsi meni päiväkotiin, toimi hienosti, ei kiivennyt päiväkodissa kertaakaan tanssimaan pöydälle. Siis ei kertaakaan (kun kotona tämä toistui useita kertoja 5 minuutin sisällä, jos minun piti esim. laittaa ruokaa). Kotona kyllä sama meno jatkui. Joskus oli niitä vaarallisia tilanteita. Silloin karjasin kiellon niin sydänjuuria myöten kovaa ja sellaisella äänensävyllä, että niistä kerroista lapsi säikähti pidemmäksi aikaa (mm joulukuusen uhkaava kaatuminen jäi vain yhdeksi kerraksi). Vain kovalla tunteella tulleet kiellot menivät perille. Ja se tunne on sellainen, kun on vain se hetki aikaa, että lapsi ei koskea kuumaan tms. Vaikka lapsi ehti sitä sun tätä, kuumaan ehti polttaa itsensä vasta viime syksynä, 9-vuotiaana.

    Kun lapselle sanoi, että et saa kaapista jtn. Lapsi raahasi tuolin paikalle ja koitti kiipeämällä itse saada haluamansa. Lipastoista (laatikoista) saa portaat. Meillä onn yhä kaikenlaisia pultattu seiniin kiinni.

    Päätin, että täytyy vain valita taistelunsa. Lapsi sai siis kiipeillä isosiskon harrastuksen aikana odotustulan tuoleille ja hyppiä niiltä alas 1-vuotuaana, kun kaikki rauhallisempien lasten äidit saivat vieressä sydänkohtauksia niiden kiikkerien tuolien takia. Kertaakaan lapsi ei itseään silloinkaan satuttanut.

    Nykyisin lapsi on ihan rauhallinen tapaus kuitenkin. Toki liikkuu mielellään, ei pelkää kolhuja, vaikka kolhut joskus iltaisin vähän kivistääkin. Ihan passeli jalkapallossa puolustajan ja maalivahdin hommiin.

    Toivon lehmän hermoja ja esim. sirkuskoulua heti, kun se on mahdollista. On joku paikka, missä opetetaan lisää kehon hallintaa ja niitä pehmeitä tapoja kaatuilla.

    (Meillä lensi kyllä yksi Jukka-palmu ulos, kun kyllästyin sen multaa syövään kuopukseen. Kuopusta ei voinut heittää ulos, joten palmu lähti. Vessaharja oli kuukauden hyllyllä, paitsi silloin kun meillä oli vieraita. Esitettiin sen hetken "normaalia". Ulko-ovi oli kaksi vuotta lukossa sen jälkeen kun lapsi varpaillaan ylettyi kääntämään kahvasta. On nimittäin jäätävää huomata ikkunasta 1-vuotiaan olevan pihalla väärissä jaloissa olevissa siskon saappaissa ja paidassa ja vaipassa keskellä syksyä. Lapsi oli tyytyväinen, äiti ei.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkuskoulu! Nyt mun pitääkin selvittää, olisiko täällä sellainen. Se voisi olla ihan mörssärin juttu, kun se tuosta hieman vielä kasvaa.

      Poista
  6. Minulla ei ole tähän mitään neuvoja, vaan ihan samanlainen puolitoistavuotias kotona. Vauhti hiipuu vain nukkuessa ja syödessä. Haavereita tulee nyt jo päivittäin sitä vauhtia, että luulen terveyskeskuksen tulevan tutuksi tulevaisuudessa. Mikään ei hidasta hommaa ja tavaroiden säilytys alkaa olemaan haasteellista kun kaikki ei voi olla varastoituna katon rajassa. Että neuvoja vain tännekin jos jollakin on sellaisia antaa. Konmaritus etenee ainakin vauhdilla kun jokaisella kerralla kun käyn vessassa se ehtii hajottaa vähintään yhden tavaran. ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama: syöminen ja nukkuminen onnistuu ihan sairaan hyvin. Kaikki ruoka kelpaa ja yöt nukutaan todella hyvin. Kuopuksella on oikeastaan koko elämä yhtä 110:ntä prosenttia: syöminen, nukkuminen, hihkuminen.

      Poista
  7. Heh, ihana tyyppi teillä, kuulostaa ihan mun pojilta, kuopus on vielä ehkä energisempi kuin esikoinen. Muistan, kun yksi kamuni, jolla on samanikäiset lapset kuin meillä paitsi nuorempnasa ovat kaksoset, tuli ekaa kertaa meille kylään ja tapasi mun pojat. mun kamu suorastaan heitti kädet seinälle antautumisasentoon ja säikähti. Kyseli, että mistä näihin lapsiin energiaa virtaan ja miten minä voin jaksaa olla tyyni ja vain katsoa vierestä niiden menoa puuttumatta siihen koko ajan. Tunsin oloni hiukan loukkaantuneeksi. Olihan meillä ihan perusmeno enkä muusta tiennyt, kunnes menin hänen luokseen vierailulle, jossa nelivuotias esikoinen istui värittämässä, kaksivuotiaat kaksoset ihmetteli yhdessä lattialla istuen jotain palikoita ja mun pojat oli tietenkin jo käyneet yläkerrassa, ajaneet jokaisella mahdollisella härvelillä, kiivenneet sohvallle ja hyppineet sieltä alas jne...

    "Ei" toimii harvoin, pikemminkin antaudun tilanteelle. Nelivuotiaani on edelleen armoton touhuaja, mutta harvemmin sattuu vahinkoja. Keittiössä annan lasten käydä kaappeja läpi, heidän ulottuvissa on lähinnä muovisia astioita ja kattiloita. Melua tulee, mutta homma pysyy kiinnostavana. Tosin joskus olisi ihan kiva, jos olisi rauhallista myös silloin kun lapset ovat hereillä. Eli odotan minäkin jos jollain olisi hyviä vinkkejä. Mietin jopa ihan tosissaan, että pitäisikö puuhata tämän kaltainen aktiviteettihylly kotia?
    http://www.screenfreeparenting.com/screen-free-alternative-self-directed-learning-with-an-at-home-montessori-inspired-shelf/

    Tsemppiä, aika auttaa, nauttikaa mörssärin viihdyttävistä puolista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tirsk, voin kuvitella nuo vierailut! Mä olin just se hiljaa pöydän ääressä piirtävän esikoisen äiti, josta tuli joka puolelle säntäävä vieteri sen jälkeen kun kuopus syntyi. No, meillä on kaikilla vahvuutemme...

      Poista
  8. Meillä sama meininki. Luulin, että esikoinen olisi ollut väsyttävä tapaus 1.5 - 2-vuotiaana, mutta kuopus se vasta onkin. Esikoinen nimittäin ei kiipeillyt, vaan juoksi ja veti tavaroita kaapeista. Kuopus tekee kaikkea noita. Meillä ratkaisuna on nk. yläpainotteinen sisustus. Jokainen ylähylly tursuaa lapsilta kiellettyjä kamoja. Unelmoin Batmanin katto- ja seinähyllyistä, jotka menevät nappia painaen kiinni. Meillä vessaharja on siivouskaapissa, koska sillä yritettiin jynssätä kenkiä ja olkkarin lattiaa. Astia- ja siivouskaapeissa on lapsilukot, samoin kuten useissa lipaston laatioissa. Kirjahyllyt ja lipastot on pultattu seinään. Nojatuoli on kaukana lipastosta. Kirjat on tungettu niin tiiviisti hyllyyn, ettei niitä ei pois kuin hartiavoimin (paitsi alimmilta hyllyiltä, joissa on lasten kirjat). Mies osti sähköpöydän, ja nostaa pöytänsä korkealle, jottei sinne kiikuta eikä tietokoneeseen kosketa. Pääsy kaapeleiden luo pöydän taakse on blokattu. Kovan kiipeilykohtauksen sattuessa kaadan kaikki tuolit lattialle lappeelleen. Siellä sitten leikitään autoa isin kallellaan olevalla toimistotuolilla. Siinä kun on hieno rattikin.

    En oikein osaa opastaa tuossa kieltojutussa. Meillä ei kumpikaan lapsi ole koskaan totellut ei-sanaa. Olen joskus kuullut lapsista, jotka sellaista tekevät, mutta meille niitä ei suotu. Olemme siis tottuneet eliminoimaan lasten ulottuvilta suurimman osan tavaroista ja miettimään paholaisen asianajan tavoin, mitä kaikkea kolttosia jäljelle jäävillä kamoilla voisi keksiä.

    Meillä tosin molemmat lapset tekivät/tekevät ihmeellisyyksiä silloin kun haluavat huomiota. Olen huomannut, että jos kuopus alkaa esim. siivoamaan keittiön pöytää (=heittelee kaikki kamat alas), paras apu on istua itse lattialle hänen lelujensa viereen. Pian hän jo tepsuttaa auttamaan minua leikeissä. Tai sitten tulee kiipeilemään päälleni. Tai vain antamaan pusuja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ihan meidän tämänhetkiseltä arjelta tuo, mitä kuvasit :D

      Poista
  9. Eipä se kielto oikein tuollaiseen lapseen tehoa. Toki vaihe voi hyvin mennä ohikin, mutta välttämättä niin ei käy tai sitten siihen voi mennä tosi pitkään. Meillä on 5-vuotias, jonka ollessa pieni ihmettelin, miten muut pystyivät kieltämään lastansa, kun oma vain kaahotti menemään kuulematta mitään. Vielä nykyäänkään kiellot eivät yleensä toimi, ellei niitä perustele huolella. Olenkin yrittänyt kovasti välttää kieltämistä vähäpätöisistä asioista, toiveena, että sanalle jäisi edes jotain vaikutusta.

    Kiellon sijasta yritän keskittyä kehumaan myönteisistä asioista, neuvomaan oikeaa tapaa toimia (esim. "Kävellään rauhassa" eikä "Älä juokse!") sekä suuntaamaan huomiota muualle. Lapset rakastavat vanhempiensa huomiota, ja osa lapsista kaipaa sitä suunnattomia määriä eikä niin välitä onko huomio positiivista vai negatiivista. Tällaisen lapsen kanssa on erittäin tärkeää antaa paljon positiivista ja energistä huomiota hyvistä suorituksista, ja pyrkiä jättämään ei-toivottu käyttäytyminen huomiotta. Toki välillä täytyy estää, mutta senkin voi tehdä aika hiljaisesti ja vähäeleisesti. Lapsi on hyvä oppimaan millä tavalla vanhemmasta saa parhaat reaktiot aikaan, joten kannattaa tarjota ne toivotusta käytöksestä. Kaikenlaiset riemunhihkaisut, rutistukset ja riehakkaat tanssit ovat meillä aika yleisessä käytössä esimerkiksi onnistuneen pukeutumisen jälkeen.

    Hesarissa oli taannoin mainio artikkeli aiheesta: http://www.hs.fi/elama/art-2000002889160.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo huomion suuntaaminen muualle on muuten todella hyvä keino! Meillä auttaa siihen radion kanssa painimiseen usein just se, että istutaan kaksin lattialle katsomaan kirjoja.

      Kiitos kun linkkasit tuon jutut, käyn katsomassa!

      Poista
  10. Piti vielä tulla lisäämään, että meillä sen Ei-sanan viljely oli kannattavaa. 3-v ymmärsi jo tontin rajat ja alkoi jo totella Ei-sanaa (siis ei tietenkään uhmakohtauksessa) "Kiltimmällä" isosiskollaan oli rajummat uhmat, kun tällä jatkuvasti menevällä pikkuveljellään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskin tuota sanaa tulee pois jätettyä kuitenkaan, pakkohan sen on kuitenkin jossain kohtaa oppia ein ja joon ero. Harjoitusta, harjoitusta :)

      Poista
  11. Mun korviin kuulostaa että sun esikoinen on poikkeustapaus ja tää nuorempi sellaista perusnormikauraa. Mitäs mä sanoisin. Todellakin se vessaharja pois lattialta. Ei vaan kannata jättää mitään kiellettyä esille jos sen voi helposti nostaa pois. Kyl se sit 3-vuotiaana alkaa suunnata energiaa sallittuihin puuhiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saatat hyvinkin olla oikeassa, esikoinen on tosiaan superrauhallinen ja kaikinpuolin muutenkin "ikäistään vanhempi"

      Poista
  12. Meillä on myös erittäin vilkas, omatoiminen ja päättäväinen 1.5 vuotias, toinen lapsi hänkin. Pari vauvaporttia täällä kotona helpottavat ajoittain kuumottavia tilanteita. Useimmiten portit ovat siis auki, mutta tarvittaessa niillä saa blokattua osan asunnosta tältä tarmonpesältä. Esikoinen oli varmaankin jonkun verran rauhallisempi, koska silloin pärjättiin ilman portteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä kakkosissa on selkeästi joku pikavaihde koko ajan päällä, haha.

      Poista
  13. Tsemppiä! :D
    Eiköhän tuo ole aivan normivaihe. Monesti on myös niin, että ensimmäinen lapsi on rauhaisampi, kun seurana on pelkkiä aikuisia. Toinen lapsi saa sitten olla ns. lapsi ja ottaa kaiken ilon irti :) Mulle joku sanoi joskus tuosta ei:n hokemisesta, että sitten sanot vielä sadannen kerran ei. Niinhän se on. Kyllä ne sitten joskus rauhoittuu ja lopettaa hyvällä tuurilla jo kolmannella ei:llä :) Näin meillä on menty ja oikein kivat teinit on nyt talossa :)

    Ymmärrän, että voi tuntea itsensä aika negatiiviseksi, kun koko ajan joutuu kieltämään. Ehkä vastapainoksi kuitenkin on sitä ulkoilua ja muuta peuhua, ettei tarvitse koko ajan toistaa itseään. Meillä ei ollut mitään portteja ja muuta. Tavarat olivat missä olivat ja jotenkin siitä selvittiin (en enää muista miten). Joidenkin vaarallisten asioiden kanssa olin vähän tyly. Tykkään esim kynttilöistä. Kuopukselle tein niin, että vein käden korkealle liekin päälle ja laskin kättä hitaasti sille korkeudelle että kuumuus vähän kirpaisi. Kynttilät saivat olla rauhassa ja minä nauttia niistä.

    Meilläkin oli lapsilla aika iso ikäero, niin kyllä isosisko osasi vähän myös katsoa perään ja viihdyttää. Meillä myös jonkin verran käytettiin holdausta rauhoittumiseen.

    Kyllä se siitä ohi menee, että tukka viuhuu! :)
    Lunni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Eiköhän tämä aika tästä kulu "lusimalla". :D

      Poista
    2. Ja muuten hyvä huomio toi esikoisen ja kuopuksen ero - esikoisella on tosiaan vähän rauhallisempi kasvuympäristö, koska se hengaa niin paljon aikusten kanssa. En tullut edes ajatelleeksi tätä, mutta it makes sense!!

      Poista
  14. Sinua ei ehkä ihan aina naurata, mutta kyllä nuo tempaukset lukijaa naurattavat :)
    http://westendmum.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noo, välillä naurattaa enemmän, välillä vähän vähemmän :D Onhan tuota itsestään niin tyytyväistä lasta hauska seurata, vaikka välillä vähän väsyttääkin...

      Poista
  15. Case vessaharja - näen sieluni silmin, miten harja roikkuu katosta kumiköyden varassa niin että vessan voi pestä venyttämällä kumiköyttä. Sitten tarvitaan joku suojatötterö, ettei leijuva harja harjaa epähuomiossa ohikulkijoiden tukkaa. No, ehkä on kuitenkin helpompi nostaa harja peilikaapin päälle.
    Mirja

    VastaaPoista
  16. Huh, hiki nousi pintaan kertomuksestasi. ;) Tuli niin oman esikoisen käytös mieleen; hänellekään oli aivan turha hokea kieltoja koska niillä ei ollut niin mitään merkitystä. Keinoina oli sitten yllä mainitut harhautus ja kiellettyjen juttujen mahdollisimman tehokas pois laittaminen. Joskus jo ihan pelkkä "poissa silmistä" (=jossain oven takana) auttoi. Nyt lapsi on aikaansaava koululainen, jolle ei kyllä edelleenkään kiellot mene helpolla perille...
    Kakkonen oli ihan eri maata ja olin joka kerta todella hämmästynyt kun hän 1-vuotiaana lopetti kielletyn jutun tekemisen kun sanoin "ei" eikä läheskään aina tarvittu mitään kommervenkkejä! Sopuisampi kaveri nyt isompanakin.
    Tsemppiä vahtimiseen; jospa löytyisi jotain leluja tms joista mörssäri innostuisi niin saisi ainakin välillä ihan sallittua tekemistä.

    VastaaPoista
  17. Voi meillä tuommoinen on/oli esikoinen, toinen saakin aika paljon tehdä, että yltää samaan :D Mutta siis esikoinen kohta 3v ja hyvinkin rauhoittunut jo, pöydillä riekutaan enää harvoin ja ohjeistustakin otetaan vastaan suht hyvin. Tietty uusi uhmakausi tekee selvästi tuloaan.. Meillä aloitettiin hyvissä ajoin "miettiminen", jota kai joksikin versioksi jäähypenkistä voi kutsua. Eli yhdessä tai nykyään yksin jossakin seinä vierustalla (samassa tilassa siis) pitää hetki miettiä ja sitten tilanne käydään läpi, tavaroita ei saa heitellä ikkunaan koska jne.. Näitä siis kun tulee sellaisia asioita joita ei kertakaikkiaan saa tehdä tai jokin ei meinaa muilla keinoin mennä läpi. Toisaalta huomasin lapsen tarvitsevan myös "järkevää" tekemistä. Ei riittänyt palikoilla leikkiminen vaan otin kaikkiin mahdollisiin kotihommiin yms mukaan, oli tyytyväinen monesti kun sai oikeasti auttaa, meneehän siinä ikuisuus laittaa pyykkiä, mutta parempi se kuin reilussa viidessä minuutissa tehty tuho olohuoneessa kun olen itse kylppärissä :D Niin ja joskus pistin ihan vaan pikkuautojen kanssa pinnasänkyyn jos oli tilanne ettei vaan pystynyt toteuttaan mitään parempia keinoja. Tsemppiä, kyllä se helpottaa (ja taas haastaa) ja ainakin sitä oppii luovemmaksi, jos ei muuta ;)

    VastaaPoista
  18. En osaa oikein auttaa, koska mulla on rauhalliset lapset. Mutta toisaalta olen valinnut "helpon tien". Eli kaikkea mikä ei riko tai satuta heti saa tehdä. Kuopus istui koko taaperoaikansa keittiön pöydällä pikkulegoja suussa. Esikoinen oli juuri pikkulegoiässä ja ajattelin, että joko ostetaan kaksi asuntoa tai annetaan ottaa valvottuja riskejä.

    Ein hokeminen ei musta auta yhtään. Ehkä voisi olla joku ehdoton ei, joku tavara tai paikka (tietokone, kirjahylly?) joka sitten kunnolla vihaisesti kielletään ja loput antaa olla. Vessaharjan laittaisin suosilla piiloon. En usko, että 1,5 vuotiaat ymmärtää jotain kasvatusoppaiden mukaista ystävällistä selitystä ja kieltoa. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  19. Poikani (nyt 11v) oli samanlainen pienenä eli joka paikkaa piti mennä kokeilemaan ja kiellot ei auttaneet. Pahimmassa vaiheessa ei huvittanut kyläillä juuri missään, kun olisi vaan pitänyt kieltää kokoajan ja viedä pois kiinnostavien asioiden luota. Esikoinen, rauhallinen tyttö, oli täysin erilainen.

    Onneksi noin 2v alkaen, kun poika alkoi ymmärtää enemmän, tilanne rauhoittui. Oli toki edelleen vilkas, mutta kiellot alkoi vaikuttaa. Eli sinun ei auta kuin odotella, että tyttö vielä vähän kasvaa ja järkevöityy.

    Kyllähän tuo poikani vielä välillä aiheuttaa kaikenlaista vähemmän kivaa juttua, kuten kiipeilee paikkoihin mihin ei saisi mennä ja koulusta tulee viestiä, kun ei oikein jaksa keskittyä... mutta toisaalta on hyvin sosiaalinen ja iloinen luonne. Nykyisin sentään ymmärtää, kun on tehnyt jotain väärin ja yleensä ottaa opikseen :)

    VastaaPoista
  20. Meillä molemmat lapset ovat olleet enemmän tai vähemmän tuollaisia, kuopus on edelleen tuossa vaiheessa tällä hetkellä (täyttää kohta 2v). Mutta kirjat! Ihanat kirjat! Joo, itsekin rakastan lukemista, mutta mun molemmat muksut voisivat istua varmaan koko päivän sylissä kuuntelemassa satuja. Ja Legoja ne tykkää väsätä. Esikoinen on myös kiinnostunut askartelusta ja sitä jaksaa tehdä, muuten molemmat on sellaisia kahden sekunnin välein tekemistään vaihtavia. Silti sitä menoa on tosi mahtava seurata, mitä kaikkea ne oikeasti keksiikään. Kunhan ei ole mitenkään vaarallista, olen antanut niiden tehdä aikalailla kaikkea, ja silti tuntuu että olen kokemassa ei-sanaa vähän väliä.

    VastaaPoista
  21. Meilläkin lapsista kaksi nuorinta kolmesta on ollut tuollaisia elohiiriä. Kuopukselle ostetiin ihka oma vessaharja jotta ei olisi koko ajan ollut ryöväämässä käytössäolevia. (ja kun tuli vieraita, oltiin heti ovella huutamassa 'se on puhdas!' kun 10kk iässä kävelemään lähtenyt nuorimies juoksi vieraita vastaan vessaharjaa heilutellen). Keskimmäisellä oli yksi juttu mihin rauhoittui ja teki vaikka puoli tuntia kerrallaan ja se oli muovailu, hullun lailla tohottava kuopus oli parivuotiaana todella lahjakas palapelin tekijä ja jaksoi tehdä niitä vaikka miten kauan. Nämä taisivat olla minun pelastukseni, ja kuten monilla muillakin, myös meillä ulkoiltiin monta tuntia päivässä. Täytyy sanoa, että on kyllä ihmeellistä ja ihanaa kun veljelläni on 3v tyllerö joka on niin rauhallinen (ja ollut koko ajan) ja harkitsevainen, että mitään ei ole tarvinnut nostaa ylös, kiellot uskotaan heti jja kaupassakin voi kävellä vapaana. Muistuikin just mieleen, että kun meidän kuopus oli pieni niiin isäni kulki hänen perässään jeesusteipin kanssa ja teippaili laatikoita ja ovia kiinni sekä nosteli tavaroita turvaan. Aika ei ole kullanut muistoja, vaikka nyt vauhtivesseli on. 10v iloinen, seurallinen, mutta ehkä hieman keskittymiskyvytön, toisaalta tosi empaattinen ja herkkä poika.

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?