Kuinka kieltää reipasta lasta?

Tämä juttu sisältää avunpyynnön. Mutta ensin kuvailen itse keissin nimeltä Ihana Mörssäri! Kuopus, tuo pian puolitoista vuotta täyttävä iloinen vieteri on järjettömän energinen lapsi. Sen menoa katsellessa käy väkisinkin mielessä, että ehkä oli tarkoitus tulla kolmoset, mutta se kaikki energia pakkaantuikin sitten yhteen lapseen.

Hän ei vierasta eikä pelkää mitään. Häntä kiinnostaa kaikki, mikä liittyy elektroniikkaan, erilaisiin tekstiileihin, ruokaan, kirjoihin ja ihmisiin. Eli aivan kaikki. Meidän kotimme naapurissa on päiväkoti. Kun mörssäri kuulee, että pätkät ovat pihalla keinumassa, se juoksee nauraen ikkunaan, alkaa läpsyttää lasia, heiluttaa lapsille ja kovaan ääneen toistaa lempilausettaan "Krakkar leika!". Lapset leikkii! Lapset leikkii!

Mennessämme kylään, kauppaan, kahvilaan tai ihan minne tahansa muualle, missä on uusia ihmisiä, mörssäri lähtee heti tutustumaan näihin uusiin tyyppeihin. Hän ryntää keskelle ihmisjoukkoa heti, kun ulkokengistä riisutut jalat osuvat lattiaan. Hae hae, se huutelee ihmisille ja jos joku onneton yrittää kääntää kasvonsa pois ja teeskentelee että "ei huomaa", mörssäripä ei anna periksi. Se pysähtyy uuden ihmisen eteen ja tavoittelee katsekontaktia päätään käännellen niin kauan, että se saa sen. Ja sitten se tervehtii HAE HAE!!

Tyyppi on hyväntuulinen ja raivostuu harvoin. Hän ei itke, vänise eikä raivoa. Hän vain puhuu todella äänekkäästi.  Kun lapsi kaatuu, kuten kaikki lapset joskus kaatuvat, itkua kestää korkeintaan puoli minuuttia - ja sitten matka jatkuu voimakkaat kädet puolelta toiselle heiluen.

110 % action since 2015.
Mörssäri istuu paikallaan todistettavasti kolmessa tilanteessa: kun leikataan otsatukkaa, ruokaillaan ja katsellaan kirjaa. Kaiken muun hereilläoloajan hän on 110-prosenttisesti liikkeessä ja häsää enemmän kuin korillinen duracell-mainosten pupuja. Kaikkia nappuloita pitää painaa, yksikään laatikko ei pysy kiinni eikä ole sellaista solmua tai lapsilukkoa, joka häntä pidättelisi. Ovet aukeavat, tuolit kaatuvat ja läppäri löytyy lattialta, jos sen unohtaa alle 30 sentin päähän pöydänreunasta. Hän yrittää kiivetä sängystään pois kasaamalla peitosta itselleen korokkeen. Kiipeää sohvalle alta puolen sekunnin ja yrittää hypätä sieltä alas (tietysti pää edellä).

Tämän tyypin meininkiä on mahtavaa seurata. Tässä ihanassa energiapakkauksessa on vain yksi kasvatuksellinen haaste. Hän ei tottele kieltoa. Minulla on kokemusta yhdestä herkästä esikoisesta, joka ei kokeillut toista kertaa, jos ensimmäisellä kerralla sanottiin ei. Niinpä olen tämän vieterin kanssa vähän helisemässä. Kun mörssäri räplää radiota, hänelle sanotaan ei. Kädet siirretään pois radiolta. Viiden sekunnin päästä hän tekee sen kuitenkin uudestaan. Sanon taas ei, tällä kertaa vähän kovempaa. Hän vain nauraa takaisin! Sellaista herttaista, äänekästä "minä osaan tämän tooosi hyvin ja tämä on kivaa" -hihittelyä. Kymmenenisen kertaa kiellettyäni olen siirtänyt hänet hetkeksi sänkyynsä. Siellä hän istuskelee ja huutelee hakemaan pois. Pois päästessään tyyppi suuntaa heti takaisin radion kimppuun.

Radio on nyt vain yksi esimerkki. Hän tykkää myös siirrellä tuoleja, räplätä kaikkea missä on patterit tai sähköjohto, puristella hammastahnatuubeja ja raapia vessaharjalla omaa selkäänsä. Aivan uskomaton koomikko.


Sitä mukaa kun laitan pikkutavaraa lapsen ulottumattomiin, mörssärin voimat kasvavat ja hän alkaa siirtyä isompien esineiden siirtelyyn. Ratkaisu ei ole siirtää kaikkea tavaraa lapsen ulottumattomiin. Vessaharjan kuuluu olla lattialla, ei pyyhehyllyllä. Radiolle on paikkansa pöydällä. Jos se on jääkaapin päällä, minä en ylety siihen. Tyhjässä asunnossa hän yrittäisi varmaankin kaivaa seinään reijän - ja mitä luultavimmin onnistuisi siinä.

Tuntuu turhauttavalta olla ei saa  ja sitä ei saa tehdä -puheautomaatti. En jaksaisi myöskään huutaa kieltosanaa, koska se ei yksinkertaisesti auta mitään. Mörssäri vain innostuu ja alkaa itsekin puhua kovempaa; välillä se heittää tiskiin bravuurinsa ja alkaa kieltosanoja kuullessaan esittää tanssimuuveja. Jep: hän on kehittänyt itselleen ei-ei-tanssin. Sen näytöksen edessä kuka tahansa on voimaton. 

Niin. Että mitäs hittolaista tässä nyt pitäisi tehdä. Odottaa, että tämä vaihe menee ohi? Entä jos se ei mene ohi? Ehkä huoleni on ihan turha. Mutta ajattelin nyt kuitenkin huhuilla tänne internetiin, jos jollain itseäni viisaammalla olisi tähän tilanteeseen joku hyvä ajatus.

Tunnisteet: ,