Otsikko muuten valehtelee. Raha tai toimeentulo ei ole helppo puheenaihe, vaikka sen todellakin pitäisi olla. Onko maailmassa nimittäin yk...

Onks rahaa? Paljon saat palkkaa? Raha on helppo puheenaihe!

27.2.17 Satu Kommentteja: 36

Otsikko muuten valehtelee. Raha tai toimeentulo ei ole helppo puheenaihe, vaikka sen todellakin pitäisi olla. Onko maailmassa nimittäin yksikään asia mennyt kohti parempaa ilman, että siitä on puhuttu avoimesti? Ei. Ketä se auttaa, että joku puheenaihe on ja pysyy tabuna? Ei ainakaan sitä tavallista ihmistä eli suurta yleisöä. Korkeintaan jotain itsevaltiaan otteilla dominoivaa öykkäriä. Ääriesimerkkinä: Arveluttava big boss saattaa olla tyytyväinen, jos alaiset eivät puhu palkoistaan keskenään - silloin on näet helpompi olla epäreilu ja huijata ja maksaa liian pientä liksaa niille, jotka eivät osaa pyytää tai pysty vaatimaan enempää.


Omaa tulotasoaan ei saa koskaan ylemmäs jos ei tarkalleen tiedä, mitä muut samalla alalla tienaavat ja mihin olisi itsellä mahdollisuus päästä. Kun rahasta ei puhu avoimesti, sen ympärille rakentuu epämääräinen sankka salaperäisyyden verho, johon takertuu kaikennäköisiä hähmäisiä uskomuksia, tarinoita ja oletuksia, jotka eivät välttämättä ollenkaan pidä paikkaansa. Fakta on, että ihan joka työpaikalla vertaillaan palkkoja. Jos avointa tietoa ei ole, palkkatietopimennossa olevat alkavat arvailla. Saakohan kollega enemmän rahaa, no aivan varmasti saa, ja miksi se saa. Miksi minä en saa? Siinä voi helposti tulla olo, että se toinen on jotenkin parempi työntekijä ja parempi ihminen kuin minä, joka ihan varmasti tienaan vähemmän. Kun tietää, mitä muut tienaavat ja ennen kaikkea miksi näin on, on itsellä heti paremmat neuvotteluasemat. Hiljaa oleminen harvoin sataa omaan saaviin. 

Ei ekonomi ole yhtään sen arvokkaampi oman alansa ammattilainen kuin lastentarhanopettaja tai sairaanhoitaja, vaikka sen palkka on paljon korkeampi. Ekonomi ei voisi olla siellä työpaikallaan klousaamassa diilejään ja kasvattamassa kansantaloutta, jos joku ei huolehtisi sen lapsista tai pitäisi siitä ekonomista huolta, kun se sairastuu. Se ekonomi saa enemmän palkkaa, koska se tuottaa juuri nyt enemmän rahaa yhteiskunnalle kuin se, jonka palkka maksetaan sieltä kuuluisasta valtion kassasta. (Se että tuottaa juuri nyt enemmän rahaa, ei ole minusta mitenkään paras mahdollinen peruste korkeammalle palkalle, mutta tilanne nyt vain on tällä hetkellä tämä. Jotenkin tämän markkinatalousyhteiskunnan kanssa pitää elää ja jotenkin sitä voi yrittää itsekin muuttaa. Mutta ei se onnistu ilman, että rahasta, palkasta ja toimeentulosta puhuu ja kerää niistä tietoa.) 


Vietin tammikuun lopussa Valeäidin Hannen kanssa ihan mahtavan puolituntisen puhuen rahasta ja perheiden rahankäytöstä. Tämä upea keskustelumme on kuunneltavissa Valeäidin Nauhoitukset -podcastissa aivan pian. Puhuimme muun muassa siitä, miten paljon on paljon rahaa, mihin sitä pitää ja saa käyttää ja mitäs sitten kun tulee pieniä lapsia ja koko rahatalouspakka menee uusiksi. Onko yrittäjä oman toimeentulonsa suhteen onnellisemmassa asemassa kuin työntekijä? Miten perheiden kannattaisi jakaa rahat? Miksi ihmeessä kaikkien perheiden pitää saada lapsilisää? 

Koska rahasta pitää minun mielestäni puhua avoimesti, aloitan itsestäni. (Edellinen kirjoittamani massijuttu löytyy täältä.) Mulla itselläni on rahaan ja toimentuloon aika moniulotteinen suhde. Olen ollut Suomen mittakaavassa todella pienituloien. Ja se ei tarkoita sitä, että en ole pystynyt ostamaan itselleni sitä kaupan hienointa talvitakkia. Olen ihan oikeasti laskenut pennejä ruokaan, lainannut kavereilta, kerännyt pulloja ja ottanut pikavipin (muistaakseni kaksikin).

Vähän myöhemmin muutuin hyvätuloiseksi. Tein paljon töitä ja asuin yksin, eli saatoin käyttää rahaa melkeinpä mihin tahansa. Kolmesataa euroa maksava käsilaukku oli ihan pikkujuttu. Luksusviikonloppuloma Lontooseen - no problem! Asuin melkein sadan neliön kolmiossa Helsingin kantakaupungissa vuokralla, kävin huoletta ja usein day spassa, ostin vaatteita, matkoja ja ostin lounastauoilla kaikenlaista pientä krääsää, kuten huonekaluja. 


Nykyään olen euroissa mitaten jossain siinä välissä - eli ilmeisesti keskituloinen. En palkkana tienaa ihan sitä mitä mediaani-islantilainen tai mediaani-suomalainen. Joku kuukausi saatan lähettää laskuja kymmenientuhansien eurojen edestä. Usein sellaisille kausille kertyy myös isoja ostolaskuja. Joskus liikevaihto on pienempää, mutta usein silloin kulutkin ovat pienemmät. 

Silti mä koen, että tällä hetkellä olen valtavan hyvätuloinen. Paljon hyvätuloisempi kuin koskaan aikaisemmin. Se taas johtuu siitä, että elintasoon vaikuttaa niin älyttömän moni muukin asia kuin kuukausipalkan suuruus. Absoluuttinen rahasumma ei siis koskaan kerro koko totuutta. 

Korkea elintaso tuntuu minun mielestä siltä, että saan itse päättää, mitä töitä teen ja missä ja kenen kanssa. Sen lisäksi saan kaiken mitä oikeasti tarvitsen ja haluan, eivätkä rahat ole silti kuun lopussa loppu. Avain onkin siinä, mitä itse haluaa ja kokee tarvitsevansa. Preferenssit ovat ihmisillä erilaisia. En ostaisi lapselle hintavaa Molon talvihaalaria tai itselleni kalliita merkkikenkiä, koska tiedän, että sillä vähän edullisemmallakin vaihtoehdolla pärjää hyvin ja vähemmällä rahalla saa ihan yhtä lailla eettisesti, visuaalisesti ja ajallisesti kestävän, tai jopa paremman. Onneksi en ole kiinnostunut urheiluautoista, golfosakkeista tai Tiffanyn koruista.

Minulla on töissä suurimman osan aikaa niin mukavaa, että en kaipaa vapaa-aikaa ja asioita, joita vapaa-ajalla voisin tehdä. Osa työjutuistani on sellaisia, joita tekisin sitten vapaa-ajalla, jos en töissä pystyisi. Nyt niihin ei tarvitse käyttää rahaa, vaan minä voin tehdä niillä rahaa. Ei tulisi mieleenikään ostaa yli kymmentä uutta Marimekon luomusta vain huvin vuoksi joka vuosi, mutta koska minun täytyy ja koska haluan niitä työn takia pitää, se on oman vaatekaapin kannalta win-win-tilanne. 


Meidän elintaso Islannissa on yllättävän hyvä. Tämä on tuskaisen kallis maa, pieni- ja keskituloiselle verotus on kova ja korkotaso on ihan järjetön. Ja asuntolaina sidottu inflaatioon, jiphei! Eli asuntolainamme paisuu joka vuosi sen verran, että lainan reipasta lyhenemistä saa odottaa pidempään kuin hiusteni harmaantumista. 

Mutta täällä on melkeinpä muuten kaikki se, mitä me haluamme: voimme asua pääkaupungin ydinkeskustassa omakotitalossa, mutta luonto on aivan vieressä. Voimme käydä kylpylöissä niin usein kun jaksamme, tehdä retkiä laavapelloille, rannoille ja jäätiköille vaikka joka päivä. Kävellessäni kotikadulla näen meren ja vuoret. Meillä on täällä molemmilla työt, joita jossain muualla asuessamme tekisimme vapaa-ajallamme. 

Islannissa asumiseen on monta muutakin syytä, mutta yksi tärkeä on se, että me emme voisi saada tätä elintasoa missään muualla. Ei meitä ihan pienellä palkalla saisi täältä muuttamaan esimerkiksi Helsinkiin tai jonnekin päin Keski-Eurooppaa. (Uuden-Seelannin eteläsaarelle voitaisiin muuten kyllä lähteä vuodeksi tai kahdeksi, mutta se unelma voi odotella toteutumistaan vielä muutaman vuoden...). Koemme olevamme etuoikeutettuja, kutakuinkin stressittömiä, hyvin onnellisia ja saavuttaneemme korkean elintason, vaikka emme ole järin isotuloisia kuukausipalkkalaisia. Jollekin toiselle se miten me elämme ja kulutamme, ei välttämättä tuntuisi ollenkaan korkealta elintasolta. Ihmisten mieltymykset ja mittarit ovat erilaisia. 

Kun pitää mielessä sen, mitä itse haluaa ja tarvitsee ja ottaa selvää, mitä muut samoja asioita haluvat ja tarvitsevat tienaavat ja tekevät saamansa eteen, on polun alussa ja matkalla kohti tavoitettaan. Tämä sama toimii muuten ihan joka elämänalueella: mitä vähemmän puhuu itselleen tärkeistä asioista, sitä vähemmän niistä oppii tietämään ja sitä vähemmän niitä saa. Siksi kannattaakin aina hölistä, kun on jotain sanottavaa. Kehtaamisen kynnyskin siinä kivasti laskee, kun pistää jonkun tabun aina silloin tällöin säpäleiksi.  Myötävirtaan eivät ui kuin kuolleet kalat. 


Lisää juttua perheiden rahankäytöstä löytyy pian Valeäidin Nauhoituksista - sinne pääsee tästä näin. Mua itseäni jo ihan hykerryttää kuunnella myös nuo kaikki muut jaksot. Ensimmäisessä lähteyksessä Hanne ja Mamma rimpuilee -blogin Laura juttelevat toistensa valintoja arvostelevista vanhemmista ja siitä välillä usein turhankin aggressiiviseksi menevästä nettipuheesta. Tuo lähetys on kuunneltavissa huomenna ja siitä lähtien joka tiistai julkaistaan uusi jakso. Ollaan kuulolla!

36 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Vaiana ! Miten ihana lastenelokuva. Vietämme parhaillaan esikoisen kanssa kaksin viikonloppua, kun puolisoni lähti äitinsä ja kuopuksen ka...

Retki Polynesiaan, Samoa reppulomakohteena

26.2.17 Satu Kommentteja: 10

Vaiana! Miten ihana lastenelokuva. Vietämme parhaillaan esikoisen kanssa kaksin viikonloppua, kun puolisoni lähti äitinsä ja kuopuksen kanssa perhevisiitille Pohjois-Islantiin. Minä ja esikoinen emme jaksaneet tällä kertaa lähteä autoon istumaan parin päivän mittaisen vierailun vuoksi, vaan päätimme pitää tyttöjen yhteisen viikonlopun kotosalla.



Viikonloppumme resepti on noudatellut yksinkertaista kaavaa: hyvä leffa, irtokarkkeja, hihna-sushia, myöhään valvottu lauantai-ilta ja myöhään nukuttu sunnuntai-aamu. Sunnuntaiaamiaiselle aiomme lähteä jonnekin kaupungille. Sen jälkeen käydään kävelyllä kaupungin lammenrannassa ja jos ei sada kovasti lunta, voidaan tehdä pidempikin kävelylenkki yhdessä.

Miten ihanaa ja tärkeää onkaan viettää kahdenkeskeistä aikaa esikoisen kanssa. Tässä on ehditty puhua jo vaikka ja mistä, muistella menneitä seikkailuja ja tulevaa lomaa.

Viikonloppu alkoi elokuvalla. Disneyn "prinsessa"uutuus Vaiana (toiselta nimeltään Moana) oli kerrassaan mahtava. Vähän kuin Frozen, mutta tarinan tapahtumapaikat olivat sinisen jään ja lumen sijasta turkoosin veden ja mehevänvehreiden trooppisten saarten maisemissa. 2010-luvulla ei kai enää edes tulisi mieleen tehdä leffaa prinssin edessä lakoavista prinsessoista? Ajalle uskollisesti päähenkilö oli tässäkin leffassa toimelias nainen, eikä potentiaalisia sulhasia näkynyt senkään vertaa kuin viime vuosien takaisessa suursuosikissa Frozenissa. Tarinan keskiössä oli sisaruussuhteen sijasta tyttö ja luonto. Lastenelokuvaksi aivan hirvittävän kaunis, viihdyttävä ja vauhdikas. Pointsit myös siitä, että elokuvassa ei ollut selkeää pahista, jota vastaan hyvikset joutuvat taistelemaan. Vähän pintaa rapsuttamalla sieltä pystyisi lukemaan myös luonnon kunnioittamista, ilmastonmuutosta ja itsekkyyden seurauksia.  (Jos nyt jotain kritisoitavaa pitää keksiä, niin ainoa omaan silmääni käynyt pieni särö oli miespäähenkilö Mauin vähän liian pitkälle viety kömpelyys, hölmöys ja eläimellistetty alkukantaisuus.)

Vaiana-leffan tapahtuu jossakin päin Polynesiaa, mutta ainakaan tuosta islanninkielisestä versiosta en selkeästi bongannut puhuttavan mistään tietystä saaresta. Leffassa näkyvät umu-aterian kokkaamiset, polynesialaiset tautoinnit, suurista lehdistä punotut korit, vanhat perinteiset maaseuturakennukset, kyläpäällikköjärjestelmä ja rakennusten seinillä olevat painetut koristekuviot. Nuo yksityiskohdat veivät ainakin minut ja esikoisen suoraan Samoalle. Ensimmäisen neljänneksen jälkeen pimeässä leffateatterissa vierestäni kuuluikin kirkas ääni selvällä suomella: Äiti, ei voi olla totta, mähän olen ollut tuolla!



Ja kyllähän se kieltämättä tutulta näytti. Loputon kukkaloisto, tiheä vehreä viidakko, lähes smaragdinvihreänä kimmeltävä meri, keskiössä kookokset... Tuon elokuvan luoma parituntinen virtuaalimatka innoitti meidät muistelemaan reissuamme. Teatterista pois kävellessämme väistelimme reykjavikilaisten katujen liukkaimpia kohtia ja muistelimme kolmen vuoden takaista matkaa. Kuinka kookoksesta tehtiin ruokaa, miten banaanit roikkuivat mökin katosta ja ne kiltit kulkukoirat leikkivät meidän kanssamme rannalla. 

Ah, matkat! Niitä on kertynyt töiden ja välillä ihan lomailunkin kautta aika mehevä määrä viimeisen kymmenen vuoden aikana. Minulla on oman säilömuistini lisäksi myös kovalevyillä ja pilvessä järjetön määrä reissuilta kertynyttä materiaalia sekä teksteinä että kuvina. Ennen lasten syntymää vietimme puolison kanssa pari kuukautta Kuubassa, ajoimme Euroopan läpi autolla, telttailimme pitkin Pohjois-Espanjaa, ja sitten muutamaa vuotta myöhemmin lapsiperheenä maailmanympärireissu. Olemme viettäneet viime vuosina aikaa Islannin lisäksi ainakin Sardiniassa, Lontoossa, Berliinissä, Ruotsissa, Suomessa ja Turkissa. Olen saanut käydä Guadeloupessa, Bulgarian Sunny Beachillä, Tokiossa ja Korsikan vuoristossa, jonne melkein pyörryin...ja...ja...ja... Pakko päästä kertomaan näitä juttuja jollekin, että ne eivät unohdu!

Sitäpaitsi hitaat sunnuntait, kuten tämä tämänpäiväinen, ovat juuri oikeita hetkiä kaikenmoiselle fiilistelylle, vanhojen matkakuvien läpikäynnille ja reissussa sattuneiden asioiden muisteloille. Aionkin tästä eteenpäin julkaista täällä blogissa sunnuntaisin - en ihan joka viikko, mutta aina silloin tällöin - juttuja tehdyiltä reissuilta. Tarinoita kohteesta ja muutamia konkreettisia vinkkejä. Toivottavasti tykkäätte ideastani!




Samoa oli täydellinen reppumatkaparatiisi myös lapsiperheen näkökulmasta. Hinnat aivan meren tuntumassa ja välillä jopa meren päälle rakennetuilla laitureilla sijaitsevissa rantamajoissa olivat edullisia (maksoimme yksinkertaisesta fale-majoituksesta keskimäärin 20 €/vuorokausi/henkilö ja se sisälsi usein myös ateriat). Vuokra-auton sai parinkympin vuorokausihintaan ja värikkäillä busseilla oli helppo kiertää Samoan molempia saaria. Vanhat discohitit vain raikuivat, kun kuskit loivat paikallisbusseihin tunnelmaa. Tähän astisilta matkoiltani majoituksen, matkustamisen ja ruoan paras hintalaatusuhde on ollut parhaimmillaan juuri täällä Samoalla. 

Myrkyllisiä ötököitä ei juuri ollut ja olo tuntui turvalliselta hotelliresorttien ja rantamajoituspaikkojen ulkopuolellakin. Esimerkiksi naapurisaaristo Fidzin kaltaisia turistikeskuksia ei Samoalta löydy. Turisteja ja paikallisia ei ole aidattu omille alueilleen, vaan Samoalla voi mennä kylänraitille missä päin tahansa kävelemään kaikessa rauhassa ja nähdä samalla palasen paikallista arkea. 

Ruoka on konstailematonta polynesialaista maalaisruokaa. Ei kovin mausteista ja kaukana piperryksestä. "Ei maistu oikein milleen" voisi siis joku taitavasti maustettuun ruokaan tottunut tokaista. Ruoka kannetaan eteen yksinertaisesti laitettuna, isoiksi paloiksi pilkottuna ja suurina annoksina ja aina paljon kookosta, banaania, paikallisia juureksia, papayaa, riisiä, paistettua kanaa tai kalaa. Kookoksen käyttö ruoanlaitossa olisi muuten jo ihan yksinään tarpeeksi suuri syy suunnata juuri tänne. Kookosta puurossa, kookosta juomassa, kookosta riisissä, kookosta grillattuna grillissä, jossa hiilien virkaa toimittavat kookospähkinänkuoret. Hykerryttävän täydellistä. Kookosfani kiittää, kumartaa ja oppi halkaisemaan kookoksen! 


Samoa muodostuu kahdesta saaresta, itä- ja länsisaaresta, jotka molemmat kannattaa kiertää. Läntisempi saari eli Savai'i on tunnelmaltaan maalaisempi ja paljon hiljaisempi; enemmän viidakkoa ja laavapeltoja, vähemmän ihmisiä. Itäisellä eli Upolun saarella asuvat paikalliset menevät usein viettämään lomiaan Sava'i'in kyliin. Upolu on saarista modernimpi; siellä on pääkaupunki Apia ja enemmän palveluja. Samoan muutama hotelliresortti löytyy tältä samalta saarelta. Ja käsittämättömän upeat rannat, etenkin siellä itäisen saaren eteläreunalla Lalomanussa! Samoan jälkeen olen verrannut kaikkia rantoja juuri Lalomanuun. Miten hieno vaalea hiekka! Miten kirkas vesi! Loiva ranta, jonka päälle notkeat ja pitkät palmut kaartuvat. Ei myyjiä, ei sähläystä, ei aurinkotuoleja. Pelkkää rauhaa, hiljaisuutta, värikkäitä kaloja ja kolmekymmentäasteisia rauhallisia aaltoja.

Ainoat asiat, joka kohteessa jäivät harmittamaan olivat homovastaisuus (homoseksuaalisuus kriminaloisoitu ainakin vielä vuonna 2014) ja valtavan korkea kirkkojen määrä (en kritisoi uskonta, vaan sitä tapaa, millä monet todella aktiivista lähetystyötä tekevät kirkot ovat pystyttäneet jokaiseen kylään ja nimennotkoon kirkkojaan, joissa valkoiset hyvinvoivat länsimaalaiset saarnaavat englanniksi aluperäisväestölle siitä, miten pitäisi elää).


Kuusi faktaa Samoalta:


Samoa on rentoutujan mutta suuria turistirysiä välttelevän paratiisi. Päivien lämpö ja rakentamattoman luonnon kauneus pakottavat rauhoittumaan. Samoalla ei tapahdu mitään erikoista, ja juuri se onkin tarkoitus. Tätä oleskelua voisi jatkaa vaikka miten kauan. Tai no, ainakin muutaman viikon. Me vietimme saaria hitaasti kierrellen ja kookoksista nautiskellen kolmisen viikkoa. Kahdessakin viikossa olisi ehtinyt mainiosti, vaikka ei olisikaan pitänyt kiirettä.  

1 Paras aika mennä on kesäkuusta syyskuuhun. Ilman ja meren lämpötila on +30 astetta ympäri vuoden. Sadekauden aikaan lokakuusta toukokuuhun kuuroja tulee usein iltapäivisin. 

2 Suomesta Samoalle pääsee ottamalla ensin lennot Australian Brisbaneen, Sydneyhyn tai Melbourneen tai Uuden-Seelannin Aucklandiin, josta on jatkoyhteys Samoalle. Samoan ja lähisaarten, kuten Fidzin, välillä on lentoja on lähes päivittäin. Samoa on hyvä etappi myös maailmanympärimatkalla. 

3 Yövy ainakin pari yötä falessa eli rantamajassa. Sen yleensä varsin epämukavalta patjalta on ihana molskahtaa aamulla herätessä suoraan kirkkaaseen meriveteen! Hinta noin 20-30 euroa/vrk/hlö ja hinta sisältää usein kaikki ateriat. All inclusieve on paitsi kätevää myös välttämättömyys, sillä maaseudulla ei juuri ole ravintoloita hotellien ja falejen ulkopuolella. Samoan paras luksusresortti on Coconut Beach Club ja erikoisin hotelli puuhun rakennettu Lupe Sina Treesort. 


4 Osta tuliaiseksi samoalaisia käsitöitä! Apian ja Salelologan markkinat ovat hyviä paikkoja hankkia perinteisiä kankaita tai mulperipuun oksista valmistettuun kankaaseen painettuja maalauksia. 

5 Paras luonnonnähtävyys on meriveden täyttämä avoin luola To Sua Trench. Se on listattu monissa matkailulehdissä maailman hienoimpien uimapaikkojen joukkoon. Pulahdus vaatii parinkymmenen metrin laskeutumisen kapeita tikapuita pitkin. (Myönnän, minä hannasin.)

6 Päivittäin liikennöivä lautta (alkaen 10 euroa/hlö) kuljettaa ihmisiä ja tavaroita Samoan saarelta toiselle useamman kerran päivässä. Lautoissa on myös muutamia autopaikkoja. Saaria on kätevä kiertää joko värikkäillä paikallisbusseilla (busseissa on katto mutta ei ikkunoita, hinta muutaman euron matkustajaa kohden) tai vuokraamalla auto pääkaupungista Apiasta (alkaen 30 €/vrk).


Reissukuvat vuodelta 2014: Björgvin Hilmarsson

10 kommenttia:

Mitä tuumaat?

On olemassa yksi puheenaihe, jota en voi ottaa esiin kuin yhden rentouttavan kaljan nautittuani. Koska muuten moottori alkaa käydä ylikier...

Rakennuslupa on uusi kirosana

24.2.17 Satu Kommentteja: 10

On olemassa yksi puheenaihe, jota en voi ottaa esiin kuin yhden rentouttavan kaljan nautittuani. Koska muuten moottori alkaa käydä ylikierroksilla ja hermo risahtaa. Se puheenaihe on - ah - rakennuslupa.


Koska nyt on perjantai ja olen sen yhden treenienjälkeisen kylmän bisseni ansainnut, ja tyhjentänyt, pystyn myös kirjoittamaan aiheesta.

Remonttiprojektimme alkoi kutakuinkin päivälleen viime vuoden keväällä. Olimme jo aikaisemmin päättäneet laajentaa omakerrostaloamme toisella kerroksella. Kun kellarikerroksen kaksio tuli myyntiin, ostimme sen itsellemme. Ostohetkellä hinta tuntui sikakalliilta, mutta kun asiaa katsoo näin pari vuotta jälkeenpäin, olimme ihan tarpeeksi oikeaan aikaan liikkeellä. Keskustakämppien hinnat ovat nousseet 10 ja jopa 20 prosenttia ihan vain viimeisen vuoden aikana. Ei meillä enää olisi varaa 130 keskustaneliöön sata vuotta vanhassa talossa ja lämmitettyyn autotalliin. Kerrankin ostimme - eh - halvalla. Osittain velalla, mutta varmasti paljon pienemmällä sellaisella kuin jos ensiasunto-ostoksille olisi lähtenyt nyt.

Kun kellarikämppä oli meidän, tuli raskaus ja syntyi mörssäri. Ihan heti ei remontoitu yhtään mitään. Lapsi vei vauvana niin vähän tilaa, että ajattelimme että tässä pikkuruisessa kolmiossakin ihan hyvin pärjättäisiin jonkun aikaa.

Niinpä. Jonkun aikaa. Emmehän me villeimmissä painajaisissakaan osanneet kuvitella, että rakennusluvan saaminen puolikkaan seinän kaatoon ja yhden kerrosten välisen reijän tekemiseen kestäisi vuoden. Siis kokonaisen vuoden.

Meillä ei muuten vieläkään ole sitä rakennuslupaa. Kun kuulenkin sanan islanninkielisen vastineen byggingarleyfi sykkeeni nousee sellaisiin lukemiin, että tekisi mieli kaivaa se reikä lattiaan paljain käsin. 

Islannissa tuntuu saavan 200 hotellihuoneen rakentamiseen nopeammin luvan kuin kahden asunnon yhdistämiseen yhdeksi asunnoksi. Melkein kaikki rakennusbisneksessä mukana olevat ovatkin meille sanoneet, että miksi ette vain rakenna sitä. Unohtakaa muodollisuudet tällaisessa pikkuasiassa ja alkakaa tehdä. Rakenteet kyllä kestävät, sen ovat rakennusinsinöörit käyneet toteamassa, joten siitä vaan lattia turvallisin mielin auki.

No mutta kun. Tämä talo on isoin omaisuuserä, joka meillä on. En halua riskeerata mitään, mikä liittyy siihen ja sen jälleenmyyntiarvoon. Olen kyllä huomannut, että Reykjavikissa myydään aika ajoin isoja asuntoja, jotka koostuvat kahdesta asunnosta. Eli teet kaupat kahdesta kiinteistönumerosta, mutta käytännössä saat yhden isomman kodin. Ja se johtuu juuri siitä, että kaksi kerrosta on yhdistetty toimivaksi kodiksi, mutta sille ei ole haettu rakennuslupaa eikä omaisuutta ole laitettu yhden kiinteistönumeron alle.

Voisihan se kaupaksi sellaisenkin pakettina mennä, ajattelisi positiivinen ihminen. Mutta minä ikävä kyllä en niin ajattele. Ja puolisokin on islantilaiseksi onneksi sen verran pedantti, että hänkin haluaa tehdä asiat pilkulleen oikein. Ettei me nyt ryssitä tässä itsellemme kymmenientuhansien eurojen tappiota tai aiheuteta jotain kamalaa onnettomuutta rakennusvaiheessa sen takia, että ei aikanaan haettu sitä rakennuslupaa. Byggingarleyfi

Viddu. Syke nousi taas. Hjálp!

Prosessi on kestänyt järkyttävän kauan. Aina tulee ilmi, että jotain puuttuu. On papereita, jotka pitäisi täyttää. Juuri kun kaiken pitäisi olla kunnossa ja kyllä kyllä kaikki tarvittavat asiat on toimitettu, joku Reykjavikin kaupungin virkailija soittaa kahden viikon päästä että tästä puuttuumuuten vielä vastuullisen rakentajan tapaturmavakuutus tai mitä ikinä. Fokk. Ja taas neljä viikkoa lisää odotusta. Nirsk narsk. Se on pinna se, joka siellä narisee.

Maaliskuussa 2016 aloitettiin, maaliskuussa 2017 olisi kiva saada paperit käteen. Mutta en enää odota, että niin tapahtuu. Olen jo liian monta kertaa ajatellut, että no varmaankin ennen koulujen alkua sitten. Tai noh, ennen joulua. No viimeistään omille synttäreille. Tai kun helmikuu koittaa. Olemme remontoineet saunaa ja alakertaa valmiiksi pikkuhiljaa, ja odotelleet että aika kuluu. 

Viivyttelysuossa rämpiessä on joka kerta vituttanut vähän enemmän, kun olen kääntyessäni esimerkiksi törmännyt seinään tai joku tavarapino on uhannut kaatua lattialle. 


Ja nyt en enää jaksa miettiä tätä kovin aktiivisesti. En jaksa ottaa pulttia. Mietin lisätilaa vain silloin, kun olen juonut sen yhden rentouttavan oluen ja kotona on hiljaista. Silloin kaivan nuo oheiset suunnitelmapiirrustukset esiin ja mietin, että miltäköhän mahtaa tuntua...

...melkein 50 neliön olohuone, jossa on sairaan iso ruokapöytä ja vähintään 8 tuolia
...keittiöön reilu tila kierrätysjätteille
...makuuhuone, jossa on sängyn ympärillä paljon tilaa
...kaksi kylpyhuonetta
...lapsilla omat huoneet
...tilaa yövieraille (Toinen lastenhuoneista kääntyy yhdellä sohvanavauksella kahden hengen vierashuoneeksi. Sen saman huoneen saa myös pieneksi keittiöksi, koska sinne tulee pieni jääkaappi, tilat astioille ja keittiönpöytä vesipisteineen ja lavuaareineen. Tämän muunneltavan keittiön ja suljettavan kerroksen ansiosta voimme vuokrata alakerran asunnon pois jos lähdemme vaikkapa pitkälle matkalle. Smart!)
...kaksi eteistä, joista toinen on kuravaatteille
...minun oma työhuone, jonne saan sulkeutua tekemään taikojani, järjestämään kuittini ja pinoamaan mappivuoria (löve!)
...kellarin vieressä olevaan kylmävarastoon tuleva 13 neliön saunatila. Ennen kuin hiukseni harmaantuvat koittaa se hetki, kun juoksen 10 kilsan lenkin merenrannalla ja hikipanta otsalla painelen suoraan omaan saunaan. (Sinne tulee oleskeluhuone ja jääkaappi palautusjuomille.)

Enää pitäisi saada se byggingarlll.....argh. 

Hyss hys nyt ja muuta ajateltavaa. 

10 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Yksi tämän vuoden kivoimpia työprojektejani liittyy islantilaiseen luonnonkosmetiikkaan. Sóley Organics on tullut mulle tutuksi paikallist...

Nyt läträtään islantilaisella luonnonkosmetiikalla

22.2.17 Satu Kommentteja: 9

Yksi tämän vuoden kivoimpia työprojektejani liittyy islantilaiseen luonnonkosmetiikkaan. Sóley Organics on tullut mulle tutuksi paikallisten kauppojen hyllyiltä, tämän maan hotelleista ja tasokkaiden ravintoloiden naistenhuoneiden käsisaippuatelineistä. Siitä asti kun tätä luonnonkosmetiikkamerkkiä alettiin puuhata Suomeenkin, olen saanut olla hommassa mukana. Viime viikot olen tehnyt henkilökohtaista markkinatutkimusta eli ahkerasti lätrännyt Eyjafjallajökullin tuhkalla terästetyllä savinaamioilla, islantilaisella koivushampoolla ja paikallisilla villiyrteillä höystetyllä kuorintavoiteella. Pakko sanoa, että on sitä siis tylsempiäkin työjuttuja tullut vastaan...


Nykyään jo kymmenien eri kasvojen-, käsien-, vartalon- ja hiustenhoitotuotteiden Sóley-sarja  on yhden naisen käsialaa. Nainen Sóleyn takana on - tietenkin - Sóley. 

Tapasin Sóleyn ensimmäistä kertaa useita vuosia sitten Reykjavíkissa silloin vielä Kaupthing-nimellä toimineen pankin pääkonttorin prameassa seminaarisalissa. Siellä kirkkaiden valojen alla pidettiin start up -tilaisuutta, jossa aloittavat yrittäjät keräsivät sijoittajilta rahoitusta bisnesideoilleen lyhyiden myyntipuheiden eli pitchien avulla. Lavalla kävi jos jonkinlaista yrittäjää. Yksi suunnitteli sähköautobisnestä, toinen ulkoiluvaatebrändiä ja kolmannella oli mielessä kuljettaa Islannista vettä Lähi-itään. Yksi esiintyjistä jäi erityisesti minulle mieleen: Sóley Eliasdóttir. Siihen aikaan Sóley oli yksi Islannin tunnetuimpia näyttelijöitä. Esityksensä alussa hän kertoi aikovansa vaihtaa uraa (ah, miten islantilaista!) ja ryhtyä siis näyttelijästä luonnonkosmetiikkavalmistajaksi.

Sóley (kuva: Sóley Organics)
Hänellä oli bisnesidealleen erittäin tarinallinen peruste: Sóleyn isoisoisoäiti nimittäin oli aikanaan yksi maan tunnetuimpia luonnonparantajia, joka hoiti paikallista kansaa luonnonyrteistä valmistamillaan rohdoilla ja salvoilla. Läpi sukupolvien osa näistä resepteistä säilyi eteenpäin - ihan näihin päiviin asti. Sóley-tuoteperheen ensimmäinen tuote, haavojen ja ihottuman hoitovoide Graedir perustuukin juuri tuon isoisoisoäidin mystisiin keitoksiin.

Tarina oli kieltämättä aika erottuva. Muistan kuitenkin, kuinka jäykkäkauluksisiin kauluspaitoihin pukeutuneet geelitukat ja helminauhat kaulassa istuvat leidit eivät aivan välittömästi lämmenneet ajatukselle. Yleisöstä kuului hihittelyä ja supinaa. Joku varmaan ajatteli, että mitä ihmettä tuo hippi täällä hölisee.

Vaan vähänpä tiesivät nuo hihittelijät. Eivät ainakaan sitä, että luonnonkosmetiikasta tulisi seuraavien vuosien isoimpia kosmetiikkatrendejä. Eivätkä he tai kovin moni muukaan tiennyt sitäkään, että Islannista tulisi pian yksi maailman nopeimmin kasvavia matkailumaita. Jälkeenpäin kun ajattelee, ei siis ole yhtään ihmeellistä, että islantilainen luonnonkosmetiikkamerkki, jonka ainesosista suuri osa tulee suoraan paikallisesta puhtaasta luonnosta ja jonka tuotteet on nimetty islantilaisten sanojen mukaan, tuli menestys.

Tuotevalikoima kattaa jo kymmeniä tuotteita ja täällä Reykjavikissa on myös Sóleyn nimeä kantava spa (Icelandair Natura -hotellissa). Näitä tuotteita saa lähes jokaisesta islantilaisesta apteekista ja kosmetiikkahyllystä, Icelandairin lentokoneista ja lentokentän myymälöistä. Jälleenmyyjiä on pitkin maailmaa Ruotsista Belgiaan ja Singaporesta Lontooseen.

Nyt näitä saa myös Suomesta, Stockmannin tavaratalosta (Helsingin keskusta).



Kaikki Sóleyn käyttämät öljyt, yrtit ja eteeriset öljyt sekä koko tuotanto on luomusertifioitu. Voiteilla ja salvoilla on Ecocert-luomusertifikaatti ja islantilainen luomusertifikaatti TÚN Ísland. Tuotteilla on myös Pohjoismainen ympäristömerkki.

Omien tuotetestailujen jälkeen suosikeiksini on noussut ertiyisesti muutama puteli. Tuhkasavikasvonaamio steinEY on aivan mahtavaa tavaraa: se kirkastaa ja puhdistaa ihon. Tässä viikkojen aikana olen huomannut, että esim. nenänpielien ja leuan alueen mustapäiden määrä on vähentynyt selvästi, kun olen sekoittanut itselleni maskin kahdesti viikossa. eyGLÒ-kasvovoide hulahtaa naaman sisään sekunneissa ja kosteuttaa hyvin myös oman kuivan ihoni. Graedir-balsamia olen sivellyt räjähtäneille, kuivuudesta kärsiville kynsinauhoilleni, joista on sojottanut pieniä ihosuikaleita joka ilmansuuntaan. Ei sojota enää, eikä ihoa enää kirvele. Ne mikrokokoiset mutta kiusallisen kipeät haavatkin ovat parantuneet.

Monet Sóleyn tuotteista sisältävät islantilaista koivua, joka on kansanparantajien keskuudessa tunnettu terapeuttisista ominaisuuksistaan. Koivu ehkäisee bakteeri- ja virustulehduksia ja ihonhoidossa lievittää ihottumaa ja ihon kutinaa. Se parantaa ihon elastisuutta ja puhdistaa kehosta kuona-aineita. Tai näin ainakin minulle on kerrottu. Koivutuotteista suosikkini on birkiR-shampoo, joka on meillä koko perheen käytössä kuopusta lukuunottamatta. Hiuspohjan ongelmia ehkäisevä ja ihoa virkistävä koivu-uute pitää hilseen poissa. Jopa puoliso vaihtoi vakkarishamppoonsa Head'n'Shouldersin tähän. Ja se on paljon se ihmiseltä, joka on niin kauan kuin minä hänet olen tuntenut, ostanut kaupasta aina sen saman sinivalkoisen muovipullon. Koivua sisältävät lóa-käsisaippua ja -käsivoide jättävät iholle raikkaan mutta ei liian voimakkaan tuoksun. Lóa-lintu on Islannille samaa mitä pääskynen Suomelle. Kun lóa tulee, kesä tulee. (Lóasta kertova laulu on yksi tunnetuimpia koko kansan renkutuksia.)



Tuotetestailun ja ideoinnin lisäksi tontilleni nyt ainakin aluksi kuuluu Sóleyn Facebook ja Insta, jotka otan pian haltuun. Sóleyn instagrammissa on muuten juuri nyt menossa arvonta, jossa voi voittaa eyGLÒ-kasvovoiteen ja paikallisilla villiyrteillä terästettyä kasvojenkuorintageeliä GLÓey:tä.

PS. Se mikä näiden tuotteiden päätymisessä työkuvioihini on friikeintä (ja tämä yhteys paljastui vasta ihan pari viikkoa sitten) on se, että suurin osa tuotannossa käytetyistä kasveista kerätään ja prosessoidaan Grenivíkin kylän tienoilla. Siis niillä samoilla Islannin suosikkiseuduillani, jonne järjestän kesäisin islanninhevosvaelluksia. Aivan mahtavaa! Kaikki nämä vuodet olen ratsastellut niitä seutuja ristiin rastiin enkä ole tiennyt, että samoilla huudeilla kuplivat myös Sóleyn padat. 

Maailma on kyllä ihanan pieni ja erityisesti täällä Islannissa.


Kuvat: Björgvin Hilmarsson (paitsi kuva Sóleystä).

9 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Toissapäivänä sain idean, joka ei liuennut päästä kahdenkaan yön nukkumisella. Tuli karmea tarve aurinkoon. Islannissa on ollut aivan julm...

Teneriffan tai Gran Canarian paras lapsiperhehotelli

20.2.17 Satu Kommentteja: 121

Toissapäivänä sain idean, joka ei liuennut päästä kahdenkaan yön nukkumisella. Tuli karmea tarve aurinkoon. Islannissa on ollut aivan julmetun pimeä ja naurettavan lämmin talvi. Olen päässyt hiihtämään tasan kerran. Lunta on ollut Reykjavikissa vain ihan parina päivänä.

Hurjimmillaan talven lämpötilat ovat huidelleet plus kympissä. Siinähän ne ovat muuten välillä btw myös heinäkuussa. Eli talvi on ollut huomattavan leuto. Lämmin talvi on näillä leveysasteilla pimeä talvi, sillä lumi valaisee älyttömän paljon ja nyt sitä ei ole. Kosteat kadut ja vesisade imevät kaikki kaupunginvalotkin itseensä. Mustassa aukossa kun aikansa leijuu, alkaa energiavarasto tyhjetä. Tässä ei auta enää edes d-vitamiini.


Haluaisin nyt vaan jonnekin, vaivattomalle muutaman päivän mittaiselle aurinkolomalle. Pitkäksi aikaa en voi juuri nyt töiden ja esikoisen koulun takia lähteä. Pitkä matka ei tule kyseeseen siksikään, että juuri nyt koko perhe ei voi lähteä. Puoliso painelee pitkin Islannin ylänköjä huhtikuun lopulle asti ja käväisee kotona lähinnä vaihtamassa autoa ja kalsareita. 

Minä haluaisin nimenomaan nyt sellaisen lyhyen oman hetken auringossa tekemättä mitään. Jäätikkömiehen sieluhan tunnetusti sulaa hiekkarannalla kuten Olafurilla ikään, joten vaikka puoliso olisikin koko kevään kotona, tiedän että hän ei tällaiselle matkalle ihan äkkiä harkitsisi lähtevänsä. Mutta onneksi kaikkea ei tarvitse koko perheen tehdä aina yhdessä. Hauskaa voi pitää monilla eri kokoonpanoilla.

Miehen lisäksi kotiin jäisi myös kuopus. Hän on vielä niin pieni, että lyhyen matkan tekeminen lentoineen, pakkaamisineen, matkarattaiden raahaamisineen ja yömaidon lämmittämisineen tulisi viemään minulta ja esikoiselta enemmän energiaa kuin mitä lyhyt matka antaisi. Sitä paitsi kysyin jo anopilta, mitä hän tuumaisi ideasta. Kuulemma valloittava ajatus! Tottakai kuopus voi tulla yökyläilemään. Sehän olisi ihanaa. Sitä paitsi ajattelin ajoittaa reissumme siten, että miehen kalsarinvaihtopäivät osuvat juuri reissullemme, eli hän ehtii olla kuopuksen kanssa osan lomastamme ja mummolavuorokausia tulisi neljä tai korkeintaan viisi.

Tämä matka olisi minun ja esikoisen yhteinen reissu. Hän on kerrassaan täydellistä matkaseuraa. Tyyppi viihtyy lauleskellen ja satuja sepitellen. Piirtäminen ja maalaaminen saattavat imaista huomion tuntikausiksi. Loikoilu hiljaa paikallaan on hänestä rentouttavaa, ei välttämätön paha, joka vain pitää kestää. Tanssimisen ja kiipeilyn lisäksi kivointa ikinä on kukkien katselu, niiden kerääminen ja selkäuinnin harjoitteleminen uima-altaassa.


Siinä molempien lökötellessä auringon alla ja paksun froteepyyhkeen päällä ehtii myös jutella rauhassa ja vaihtaa ajatuksia vaikka mistä. Sitten kun tuntuu siltä, että tekee mieli olla hiljaa, voi vain olla hiljaa. Kun molemmat tykkäävät vajota ajatuksiinsa ja matkaseura on tuttuakin tutumpaa, ei tarvitse yhtään pohtia, että onko puhumattomuus nyt jotenkin epäkohteliasta tai junttia.

Joten. Olen nyt päättänyt, että karkaamme täältä kaksin jonnekin lämpöön viikoksi tai vaikka vain viideksi päiväksi. Tästä pimeydestä on pakko päästä hetkeksi hengähtämään jonnekin, missä aurinko lämmittää ja ennen kaikkea valaisee.

Vaihtoehtoja on tasan kaksi: Gran Canaria ja Teneriffa. Minnekään muualle aurinkoiseen rantalomapaikkaan Islannista ei nimittäin pääse suorilla lennoilla, (ellei halua Floridaan, ja sinne en halua mm. pitkän lentoajan takia). Icelandair ei lennä eurooppalaisiin rantalomakohteisiin reittilentoja lainkaan, mutta Islannin toinen lentoyhtiö, Wow Air, kuskaa saarelaisia kahdesti viikossa näille kahdelle aurinkosaarelle nauttimaan d-vitaaminia suoraan auringosta. Hotelli kannattaa reissaajan ehdottomasti varata itse, sillä pakettilomahinnat ovat täällä päin Pohjolaa todella kalliita. Kyyneleet silmissä kuolaan noita suomalaisia äkkilähtöhintoja. Parhaimmillaan jopa 400 eurolla lämpöön viikoksi per henkilö. HÚ! Täällä lento&hotelli-kombot lähtevät tonnista. Ei ole mitään halpoja hintoja sylkeviä äkkilähtösivustoja, ei... 


Minä en ole käynyt Kanarialla sitten kuukautisten alkamisen. Mutta tätä blogia lukee aika moni lapsiperheellinen ja ehkäpä teistä joku on lähivuosina käynyt Tenellä tai Gran Canarialla. Ovathan ne molemmat perhelomien kestosuosikkeja.

Siksipä ajattelinkin kehdata pyytää teiltä hieman apua. Voisitteko alueilla lasten kanssa lomailleet paljastaa omat suosikkihotellinne näillä saarilla? En ole vielä ostanut lentoja, koska hotellin pitää varmistua ensin. Lyhyellä matkalla säädön määrän täytyy olla minimissä eli hotellin todella kiva. Haluaisimme mestan, jossa olisi lämmitetty lastenallas, liukumäki ok mutta ei pakollinen, tarpeeksi allastuoleja ja merenranta kävelymatkan päässä. Lähistöllä paljon ravintoloita tai sitten hotlan oma ravintola, josta saa hyvää ruokaa. Tällä reissulla ei vaelleta, ei etsitä täydellistä cappuccinovaahtoa tai osteta käsityöläismattoja, joten vaatimusta esimerkiksi paikallisasutuksesta ei ole. Omituista että sanon tämän, mutta juuri nyt se mitä haen on joku ihanan iso lomakylä, josta ei tarvitse poistua ollenkaan. Ja ihan kauhean kiva, jos altaalla on tarpeeksi monta tarpeeksi leveää aurinkotuolia, jonne vajota kirjaa lukemaan.

Olen ikikiitollinen kaikista hyvistä vinkeistä. 

Kuvat: Björgvin Hilmarsson (muutaman vuoden takaa maailmanympärimatkaltamme).

121 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Soitin viime viikolla siihen Reykjavikin kaupungin päiväkotiin, jonne kuopus parhaillaan jonottaa paikkaa. Lobbasin lapsen asiaa - hän kun...

Lapsen kehitys - 17 kk

18.2.17 Satu Kommentteja: 11

Soitin viime viikolla siihen Reykjavikin kaupungin päiväkotiin, jonne kuopus parhaillaan jonottaa paikkaa. Lobbasin lapsen asiaa - hän kun haluaisi jo todella paljon päästä toisten lasten seuraan. Viime viikkojen aikana mielenkiinto vieraita ihmisiä ja etenkin lapsia kohtaan on yltynyt. Naapurissamme sijaitsee päiväkoti. Ollessamme kotona superkuulon omaava kuopus tietää heti, kun teletapit ovat ulkoilemassa. Silloin lapsi haluaa seistä omassa pinnasängyssään, koska näin se näkee ulos päiväkodin pihalle. "Lapset leikkii, lapset leikkii", se huutelee sängystään ja koputtelee pienillä  pulleilla nyrkeillään ikkunaan.


Ulkona kävellessämme hän pysähtyy moikkailemaan ohikulkevia lapsia. Hän on haljeta innosta, jos läheisen puistontapaisen keinuissa on joku toinenkin lapsi silloin kun me suuntaamme sinne.

Kuopuksella on toki paljon lapsiseuraa kotona ja perhepiirissä muutenkin. Isosisko on luonnollisesti suurin idoli ja perässäjuoksemisen ja räjähtävien syöksyhalien kohde. Kaipuu samanikäisten ja -kokoisten lasten pariin on kuitenkin kasvanut koko ajan. Siinä katseessa jolla hän tuijottaa muita vuoden ja kahden vuoden ikäisiä on paljon samaa kuin suloisella hauvelilla, joka haaveillen katselee keittiön pöydälle nostettua paistia. Että mitä te vielä niin kuin odotatte?!

Islannissa päiväkotipaikka on turvattu kaikille kaksi vuotta täyttäneille lapsille. Ei se aina ihan tarkalleen niin mene, mutta noin keskimäärin tästä ikärajasta pidetään kiinni. Koska Reykjavikin keskustasta on viime aikoina muuttanut rajusti kallistuneiden asuntojen takia paljon lapsiperheitä pois, ehdin jo toivoa, että ehkä mörssäri pääsisi kävelemään vihreästä portista jo kevään puolella. Mutta kaupunki onkin samaan aikaan vähenevien lapsimäärien kanssa alkanut sulkea päiväkotiryhmiä ja yhdistää päiväkoteja. Eli käytännössä jonotustilanne on ihan sama kuin esikoisen ollessa pieni, jolloin Islannissa elettiin lamavauvabuumia. Lasten lukumäärä nousi rajusti vuosina 2009 ja 2010, kun pankkilaman aikaan alkanut lastenhankintabuumi alkoi realisoitua. 

Kuopukselle siis irtoaa paikka Pisaroissa hyvin todennäköisesti kaksivuotispäivänä eli vasta kesäloman jälkeen. Siihen asti tuijottelemme paistia.


Seurallisuuden lisäksi tässä kuussa on tapahtunut paljon muutakin. Sanavarasto on kehittynyt huimasti. Hän osaa kuta kuinkin lausua kaikkien sukulaisten nimet, tietää mitä bussi on islanniksi, lausuu mummot, muumit, lampun, kellon, kirahvin, läjän hedelmiä ja suihkun. Kaikki sanat eivät tule vielä kahdella kielellä, mutta yllättävän tasaisesti tyyppi höpöttelee molemmilla äidinkielillään.

Kaksista päiväunista on siirrytty yksiin parin tunnin mittaisiin tirsoihin. Päivärytmi on muutenkin vakiintunut. Aamulla kukko kiekuu seitsemän ja kahdeksan välissä, iltaisin nukkumatti tulee kahdeksalta. Päiväunet vetäistään lounaan jälkeen yhden maissa. 

Kuopus on tomera ilmaisemaan omaa tahtoaan ja tietää, miten talo toimii. Hän kävelee makuuhuoneeseen halutessaan nukkumaan, koputtelee ulko-ovea kun hotsittaisi mennä ulos keinumaan ja on nyt oppinut osoittamaan jääkaappia kun tekee mieli ruokaa. Jos viesti ei heti mene perille (eli ei ole ruoka-aika), kuopus hakee syöttötuolinsa ja työntää sen kotonaolevan vanhemmat eteen. Välillä tuoli liikkuu aika vauhdikkaasti. Pari kertaa olen vetänyt lipat keittiön lattialle, kun reitilleni on kuin tyhjästä ilmestynyt huonekalu. 


11 kommenttia:

Mitä tuumaat?

No huhhuh. Onpas ihanan hikinen, hyvin juossut olo. Tänän nimittäin saavutettiin Lähiksen Hannen kanssa yksi kirjanteon tärkeimmistä maali...

Unelmahommissa - tee itsellesi työ siitä mistä pidät (ja tilaa se ennakkoon)

16.2.17 Satu Kommentteja: 31

No huhhuh. Onpas ihanan hikinen, hyvin juossut olo. Tänän nimittäin saavutettiin Lähiksen Hannen kanssa yksi kirjanteon tärkeimmistä maaliviivoista. Eli se, missä kohtaa kaikki on kirjoitettu, kuvattu ja moneen kertaan läpi luettu ja viimeisen päälle viilattu. Se läks painoon! Jibbijaejjei.


Viimeisen puolituntisen aikana tsekkasimme kannen vielä kerran, ehkä noin sadanteen kertaan. Onhan varmasti jokainen pilkku kohdallaan ja kaikki oikein kirjoitettu? Tokihan ne olivat, sillä WSOY:n tiimi on sihdannut ja hionut valmista tuotetta ammattitaidolla useita kertoja.

Olen kanteen superbubertyytyväinen. Tein aikanaan, noin 12 vuotta sitten, viestintää, kirjallisuutta ja markkinointia yhdistelevän pro gradu -tutkielmani kirjan kansista tuote-esineenä. Yritin etsiä vastausta kysymykseen, miten kansilla myydään kirjaa. Mikäli aihe enemmän kiinnostaa, niin tuo gradu löytyy jostain Aalto-yliopiston kirjaston graduhyllystä sukunimellä Rämö ja valmistumisvuotena 2005. Muitan etäisesti, että gradun otsikossa käytin sanaa multimodaalinen. Tuo gradu palasi mieleeni, kun tuijottelin ihastuneena tätä painoon menneen kirjan kantta. Siitä tuli ihan törkeän hyvä. Kansihan on ihan timanttinen! Ja takakansiteksti sanoo juuri sen, mikä sen pitääkin sanoa:



Harrastuksesta työ? 

Jep! 

Bloggaamisesta elanto? 

Onnistuu! 

Haaveena unelmien kivijalkakauppa? 

Tartu toimeen!


Haaveiletko jättäväsi palkkatyön ja alkavasi tehdä työksesi sitä mistä pidät? Mietitkö miten yhdistää intohimo ja elannon hankkiminen? Haittaako, jos yhden intohimon sijasta onkin monta kiinnostuksen kohdetta? Kaksi luovan alan yksityisyrittäjää Satu Rämö ja Hanne Valtari kertovat, miten he tekivät loikan unelmien töihin – ja miten se voi onnistua sinultakin. Rämön ja Valtarin kokoamat hauskat tarinat ja käytännölliset vinkit opastavat, miten suunnitella ura tai vaikkapa työpäivä niin että pääsee poimimaan rusinat työelämän pullasta. He puhuvat avoimesti unelmaduunarin arjesta, onnistumisen tunteista ja vaikeista hetkistä.

Kirjaan on myös haastateltu eri alojen ihmisiä, jotka ovat uskaltaneet tehdä itselleen oman unelmatyön. Unelmahommissa on innostava vertaisopas kaikille niille, jotka haluavat tehdä työkseen sitä mitä rakastavat!





Kirja ilmestyy 28. maaliskuuta, mutta sen voi ennakkotilata Adlibriksestä reiluun 20 euron hintaan* Ennakkomyynnissä hinta on useamman euron ovh:ta eli ohjeisvähittäishintaa edullisempi. Tilaa siis nyt, niin varmistat että saat ekojen joukossa - ja edullisesti.

Nämä mahtavat, kansikuvausten kulissien takana -otokset otti Janita Autio. (Pahoittelen omia urpoja ilmeitäni - mutta silloin kun kunnolla tehdään, niin ei vaan pysty keskittymään nätisti hymyilemiseen.)


31 kommenttia:

Mitä tuumaat?