Muistoja maailmanympärimatkalta

Siitä on nyt kolme vuotta, kun pakkasimme kolmihenkisen perheemme kamat muutamaan laukkuun ja suuntasimme Kuala Lumpurin kautta Thaimaahan, Uuteen-Seelantiin ja Tyynenmeren pikkusaarille.




Kuopuksen tänään nukkuessa katselin vanhoja lomakuvia ja vajosin muutaman vuoden takaisiin muistoihin. Samoan rantamajat ja rantojen palmuissa kasvavat kookokset, snorklausmaisemat Fidzin pinnan alla, reissun kohokohta Uuden-Seelannin roadtrip ja kiireetöntä reissaamista pitkin Kaliforniaa. Voi että!

Omat reissufiilikset ovat palautuneet elävästi mieleen juuri nyt,  kun olen seurannut Lähiömutsin & perheen reissua Balilla. Ihanan stressitöntä ja rentoa menoa auringossa. Uusia paikkoja, makuja, kokemuksia ja aikaa olla. Keltaisen valoilmiön paiste tekisi näin tammikuun Islanti-hämärässä terää, vaikka en yli 25 asteen lämpötiloja sen suuremmin fanitakaan.



Viime viikkoina olen huomaamattani vajonnut matkahaaveisiin. Kesken aamukahvihetken saatan havahtua siihen, että olen lukenut edessä lojuvan sanomalehden pääuutisen ensimmäisen lauseen jo viisi kertaa, mutta en ole vieläkään ymmärtänyt sitä mitä juuri luin. Koska olen alkanut pohtia, että milloinkas me tehdään seuraava iso matka! Minne mentäisiin? Kuinka pitkäksi aikaa? Mitä matkalla olisi kiva tehdä? Mennään jo!

Paitsi että ei mennä. Koska jossain kohtaa realistipirkko pistää liinat kiinni. (Syksyllä kirjoitin tarkemin siitä, miksi en juuri nyt haluaisi edes lähteä matkalle.) Suurin käytännön syy juuri nyt on kuopuksen ikä. Tyypperöinen on todella reipas ja tykkää uusista ihmisistä ja vaihtuvista maisemista eli taitaa olla synnynnäinen seikkailija. Mutta kaveri on silti vasta puolitoistavuotias. Vaippaikäisen kanssa en lähde pidemmälle reissulle, enkä edes matkavaunu-/kantovälineikäisen. Ihan oman mukavuuteni takia. Esikoinen oli viime reissun aikaan juuri täyttänyt neljä, ja se oli aivan mahtava ikä. Pidemmillä vaelluksilla hän kulki puolison kantamassa Deuterin kantorinkassa, mutta lyhyemmät matkat sujuivat hyvin omin jaloin. Kun vaelsimme noin 20 kilometrin mittaisen Tongariron vaelluksen Uuden-Seelannin pohjoissaarella, tyttö käveli omin jaloin muutaman kilometrin.

Matkan aikana hän kyseli asioita, kyseenalaisti asioita ja halusi tietää kaikesta mahdollisesta lisää. Kova patja rantamajan lattialla oli tytölle no big deal.


Esikoiselle jäi matkalta mieleen juttuja, joista hän puhuu vieläkin. Puolitoistavuotias ei sen sijaan muistaisi matkalta mitään. Sitä paitsi kuopuksen ollessa vähän vanhempi matka on hauskempi myös isosiskolle. Veikkaan, että matkalla olisi paljon kivempaa, jos pikkusisko olisi hänelle ihan oikea leikkikaveri. Nyt leikkiminen on lähinnä sitä, että vanhempi rakentaa pienistä esineistä fantasiamaailman ja pikkusisko ottaa osaa kaatumalla sen päälle.


Ja niin, vielä yksi asia, jolla yritän painaa omaa matkakuumettani alaspäin. Se yksi syy on vanhempien yhteinen aika. Siis seksi. Lomalla lapset ja vanhemmat ovat jatkuvasti yhdessä. Yhteisen loman ideahan on juurikin viettää aikaa yhdessä ilman jatkuvaa aikataulupainetta, hoputusta ja kelloon vilkuilua. Pohtimisen aihe onkin sanalla jatkuvasti. Kun reissaa lapset&vanhemmat-kombolla, lapsenvahtimahdollisuuksia ei ole. Kun siihen lisää sen faktan, että reissun päällä lapsilla ja aikuisilla harvoin on omia makuuhuoneitaan, jää kahdenkeskeistä aikaa todella vähän. Siis yleensä ei yhtään.

Vieraassa kohteessa en uskaltaisi jättää lapsiani vieraiden hoitoon edes muutamaksi tunniksi.  Vaikka anoppi kulkeekin usein kanssamme lomilla, tiedän että useamman kuukauden mittaiselle matkakomennukselle hän ei lähtisi mukaan. Kuusivuotias ei voi itsenäisesti leikkiä puolitoistavuotiaan kanssa "bungalowin takapihalla" puoltakaan tuntia, vaikka vanhempi olisi miten vastuuntuntoinen tahansa. Liikenne, uima-altaat, ranta, myrkylliset kasvit ja pikkueläimet ovat eri sorttia kuin se, mihin kotona on totuttu. Muutaman vuoden kuluttua meininki on kovinkin erilainen: nelivuotias- ja kymmenvuotias taas jaksavat katsella keskenään vaikka piirrettyjä sillä välin, kun makuuhuoneen ovi on kiinni.

Eli odotellaan nyt ainakin pari vuotta. Jaksaa, jaksaa!

Kuvat: Björgvin Hilmarsson

Tunnisteet: