Joululomalla yksi kotonamme kylässä käynyt perhetuttu hehkutti uutta työpaikkaansa. Mielenkiintoisen työn sisällön lisäksi erityisen suurt...

Mikä on sinulle luksusta?

5.1.17 Satu Kommentteja: 24

Joululomalla yksi kotonamme kylässä käynyt perhetuttu hehkutti uutta työpaikkaansa. Mielenkiintoisen työn sisällön lisäksi erityisen suurta riemua aiheutti se, että joka työpäivä on tunnin mittainen ruokatunti, jolta saa palkkaa. Aivan mahtavaa. (Tunnin ruokatunti maanantaista perjantaihin kello 12 ja 13 välillä. Jibb...eeeehh.)


Perhetuttumme on tehnyt parikymmentä vuotta töitä rahoitusalan hommissa yksityisellä sektorilla. Uuden työnantajan kanssa meininki on huomattavasti lungimpaa, joten ymmärrsin kyllä innostuksen. Olin iloinen kaverin uudesta työpaikasta. 

Keskustelumme polveili eteenpäin ja lopulta päästiin käsiksi rahaan. Islannissa puhutaan aika avoimesti rahasta ja niin mekin pian vertailimme kuukausipalkkojamme. Perhetutun kuultua liksani hän kauhistui. "Ai kauhee, miten vähän! Miten te pystytte koskaan tekemään mitään kivaa yhdessä perheen kanssa?" Lopulta hän näytti keksineensä ratkaisun siihenkin, miksi meillä ei ole olohuoneen seinällä litteää ruutua. "Eihän teillä tosiaan ole edes televisiota."

Joka kerta kun keskustelu kulkee tähän suuntaan, minähän suorastaan riemastun. Minusta on ihanaa päästä kertomaan tilanneteeseemme hieman alentuvasti suhtautuvalle, kovaa kuukausipalkkaa nauttivalle henkilölle omista valinnoistani. 

Kukaan ei seuraa, käynkö päivän aikana syömässä vai en. Päivästä riippuen pidän tunnin ruokatauon, kolmen tunnin ruokatauon tai nolla minuuttia ruokataukoa. Minulla ei ole ainoatakaan vittumaista kollegaa tai esimiestä, koska päätän itse, kenen kanssa teen töitä. Minun ei tarvitse lomailla silloin kun kaikki muutkin lomailevat, vaan voin matkustaa sesongin ulkopuolella - silloin on rauhallisempaa ja edullisempaa. Teen työtä, josta saan tarpeeksi rahaa, en työtä, josta saan mahdollisimman paljon rahaa. Kerroin perhetutulle, että taon massia mielenkiinnon kohteillani, jotta minulle jää reilusti aikaa tehdä asioita, joista pidän, ja tehdä samalla elantoa. Ajattelepas, jos sullekin maksettaisiin vaikka sukeltamisesta, ehdotin perhetutulle, joka on kova sukeltamaan. Vastaus oli niin perus, että meinasin tikahtua. "No mut eihän sukellusopettajat saa kovin hyvää liksaa."

No ei ehkä, mutta he tekevät joka päivä sitä, mistä he pitävät: sukeltavat. Sinä edistät stressitasot punaisella korporaation asioita ja hikoilet saavuttaaksesi vuosibonarin, jotta voisit viedä perheesi pariksi viikoksi hiihtolomalla Indonesiaan, missä pääset sukeltamaan pari kertaa päivässä.

Yritysjohtajalle jää varmasti enemmän taskuun rahaa kuin sukellusmaikalle, mutta silloin sopii tietysti toivoa, että big boss pitää työstään ihan julmeusti eikä tee sitä vain rahan takia.


Iso rahallinen korvaus ei nimittäin kompensoi ainakaan minulle sitä, että joutuisin tekemään julmetun määrän epäkiinnostavia töitä valtavassa paineessa ja kokien suurta vastuuta alaisistani. Mitä teen neljälläsadallatuhannella eurolla, jos en ehdi sitä koskaan käyttää? Otan mieluummin neljäkymmentätuhatta euroa ja elämän ja työn, joista pidän. 

Kerroin perhetutulle, että meidän kahden kuukausipalkkojen vertailu ei oikein kerro mitään meidän kahden elämistä. Minun luksukseni on nimittäin varmasti aika eri kuin perhetuttuni luksus. Jos palkkani nyt viisinkertaistuisi, en ostaisi kallista autoa, koska minä en tarvitse sitä uutta kallista autoa yhtään mihinkään. Meillä on jo tarpeemme täyttävä auto. En pahemmin välitä jalokivikoruistakaan, joten en ole sellaisista koskaan edes haaveillut. Tiffanyllä on varmasti kaikkea kivoja kimaltelevia juttuja, mutta eivät ne ole esineitä, jotka saisivat sydämeni lyömään nopeammin.

Uutta automallia, arvokasta Rolexia tai paksua osakesalkkua enemmän minua ilahduttaa (siis niiden kaikille yhtä tärkeiden asioiden kuten terveyden ja läheisten elossa pysymisen lisäksi) älyttömän paljon se, että minulla on pokkaa mennä arkisin urheilemaan keskellä päivää työajalla. Tai että voin lounasta syödessäni katsella yhden jakson Narcosia. Tai että voin hakea muksut koulusta ja päivähoidosta ilman tunnetta siitä, että olen taas myöhässä. Luksus on minulle vapautta tehdä järkeviä, kivoja ja tarpeeksi pankkitiliä kartuttavia töitä ilman stressiä, pelkoa ja kiirettä. 


Mutta hei, en todellakaan ole mikän zen. Enkä ole melkein nelikymppisenäkään vielä saavuttanut kaikkea sitä maallista luksusta, mistä haaveilen. Minulle toistaiseksi saavuttamatonta luksusta on esimerkiksi oma sauna ja puutarha, jonne voisi istahtaa löylyjen jälkeen. Vuosi töissä Uudessa-Seelannissa, käsilläseisontaa, leuanvetoja ilman kuminauhaa ja jäntevä keskivartalo. Hirmuhyvä romaanikässäri. Nykyistä kovemmat patjat sänkyyn ja patjojen päälle villaiset petarit. Kylpyhuone, jossa voi pyörähtää kädet levitettynä eivätkä sormet osu seiniin.

Olette ehkä joskus lukeneet tarinan kalastajasta ja liikemiehestä? Tarinan liikemies juoksee tuhatta ja sataa saadakseen hamassa tulevaisuudessa vapaa-aikaa tehdäkseen sitä, mitä kalastaja jo tekee. Tässä on oikeastaan kysymys ihan samasta asiasta. Minulle luksus on sitä, että voin nauttia arjestani ja vaikuttaa siihen itse mahdollisimman paljon. Se aika mikä täällä maan päällä heilutaan ja piereskellään, kannattaa käyttää hyvin. Hyvillä viikonlopuilla ei tee juuri mitään, jos arki on paskaa. Olen siis mieluummin kalastaja (jolla on hyvä langaton verkko).

24 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. No onpa mahtavaa saada näitä jaa-ääniä. Kiitos!!

      Poista
  2. Minun unelmani oli aina päästä tekemään työtä, jossa saan käyttää aivojani. Tietotyötä, ihanaa. Nyt olen elänyt puolitoista vuotta maastamuuttolimbossa, jota on värittänyt jatkuva muutos, uuden opettelu, organisointi ja aikatauluttaminen, sekä riistävä epävarmuus joka on materialisoitunut yli kaksi kuukautta jatkuneiksi rytmihäiriöiksi. Jossain vaiheessa ajattelusta tuli helvettiä, ja oppariin, joka itseni tuntien olisi muuten ollut minulle mieluista puuhaa ei pystynyt keskittymään, koska aivot olivat niin ylikuormittuneet kaikesta muusta.

    Samaan aikaan aloitin bändihommat, mikä tarkoittaa jälleen järjestelyä, aikatauluttamista ja ideointia. Niin kauan kuin bändillä ei rahaa tao, en ole lainkaan varma, että haluan samansisältöisen työn. Hienointahan olisi joskus saada elanto bändihommalla mutta niin kauan kuin en siihen pysty saattaa olla parempikin, ettei päivätyö varasta liikaa "aivoenergiaa", koska se tarvitaan musiikkihommiin. Käytännön esimerkkinä on muusikkoystävä, jonka tarve kirjoittaa lyriikoita loppui sihen, kun hän alkoi kirjoittaa omaa akateemista tutkimusta. Itseään voi toteuttaa monin tavoin, ja jos se toteutuminen tapahtuu töissä, ei välttämättä vapaa-ajalle jää paukkuja. Kaikilla kun ei myöskään ainakaan lyhyellä aikavälillä ole mahdollisuutta tehdä intohimosta työtä.

    Balanssi on kai tärkeintä. Fyysisen työn tekijälle voi olla luksusta vapaa-ajalla toteuttaa itseään aivosektorilla, ja tietotyöläinen rentoutuu parhaiten salilla, leipomalla tai halkoja hakaten. Jos käytän aivopaukkuni ja ruutuaikani opiskellessa tai työajalla, niin vapaalla ei enää pysty istumaan koneelle opettelemaan miksausta tai videoeditointia. Jos suunnittelen päivät markkinointistrategioita jollekin firmalle, jaksanko illat enää suunnitella niitä bändille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää pohdintaa, kiitos tästä kommentista. Tärkeä huomio tuo, että lyhyellä aikavälillä ei ole mahdollisuutta tehdä intohimoista työtä. Se on niin totta! Menestyvä bisnes tai onnellinen työura ei tosiaan löydy päivässä tai edes vuodessa, ei välttämättä useassakaan vuodessa. Vierastan tosi paljon näitä "päivässä menestykseen" ja "tee mahdollisimman paljon rahaa tosi vähällä vaivalla" -myyntipuheita. Kun ei ne tietenkään pidä paikkaansa.

      Poista
  3. Juurikin näin! Paljon kuulee myös traagisia tarinoita "sitten, kun jään eläkkeelle"-tyypeistä ja eläkepäivät ovatkin jääneet hyvin lyhyeen. Eikait sillä ole niin väliä mitä teet tai miten elät, kunhan se on oman näköistä elämää. Kiitos tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kauhee ne "sitten 30 vuoden kuluttua" -suunnitelmat. Siinä saattaa tosiaan aika loppua kenellä tahansa kesken.

      Miksi elää sitku-elämää, jos voi elää nyt-elämää.

      Poista
  4. Mutta raha tuo sitä vapautta. Itsellä on tavoite painaa duunia muutama vuosi juuri siksi, että sen jälkeen "olen taloudellisesti vapaa". Joka tarkoittaa, että sen jälkeen voisi olla sen verran pääomatuloja, että niillä saa juuri ja juuri katon pään päälle ja ruoan pöytään. Kun kuitenkin tuolloinkin teen todennäköisesti vähän jotain työtä, sillä saan sen tarvittavan reissukassan tmv sirkushuvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, juurikin noin. Eli raha tuo vapautta ja turvaa; en ikinä ryhtyisi venyttämään penniä omasta tahdosta, vaan työnteko on tärkeässä roolissa (ja sellaisen työn teko josta saa rahaa). Pelkkä raha mua ei kuitenkaan motivoi, en ole edes yrittänyt hakea sellaisiin duuneihin, mistä sitä rahaa voisi tulla kymppitonni tai jopa useampia kymppitonneja joka kuukausi.

      Poista
  5. Luin itselleni 15 v. sitten AMK-tasoisen tutkinnon, tein tuota työtä muutaman vuoden ja nautin siitä suunnattomasti. Monien sattumien kautta ajauduin kuitenkin yliopiston penkille, etenin opinnoissa nopeasti, väittelin itselleni tohtorintutkinnon, etenin tutkijan urallani ja palkka kasvoi tasaisesti, mutta... työ tietokoneen ääressä vain alkoi kyllästyttää, ahdistaa. Työkavereideni suureksi kauhistukseksi palasin ensimmäiseen ammattiin. Palkkataso putosi, mutta on edelleen ihan riittävä arjen pyörittämiseen ja lomamatkaankin vuosittain. Ja ennen kaikkea nautin työstäni, työkavereistani ja asiakkaistani, mikä on ihan luksusta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olipa ihanan virkistävä uratarina, kiitos tästä!

      Poista
  6. Mä teen töitä tällä hetkellä Tanskassa hyvällä palkalla, en kuitenkaan nauti sen suuremmin siitä työstä. Oikeastaan sen takia, että ei ole töitä mitä tekee. Sinne meen istuun ja parin tunnin ajan värkkään muutamat sähköpostit ja sitten istunkin loput päivästä, eli n.6 tuntia per päivä. Antaisin mielelläni palkkani pois jos saisin tehdä just sitä työtä mistä nautin. Haluan työskennellä lasten ja nuorten kanssa, mutta kun en osaa tanskaa niin pakko nyt painaa sitä hyvä palkkasta turhaa työtä niin kauan, että osaan kielen ja voin alkaa tekeen just sitä unelmatyötä mitä haluankin. Tai no, nyt löysin ihan mahtavan työpaikka ilmotuksen englanninkieliseksi lastentarha työntekijäksi ja haenkin siihen, miinuspuoli tässä on se, että se on Kiinassa. Mutta eikö se ole sama lähteä unelmien perään kun ei ole edes lapsia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei minkään tekeminenkin voi tosiaan käydä hermoille ja olla tosi rasittavaa - mutta kyllähän se tietysti vähän ihmetyttää, että on olemassa työpaikkoja, joissa tuollainen loukku voi tapahtua.

      Todellakin kannattaa mennä unelmien perässä, jos se vain on mahdollista. Usein on! Kiina kuulostaa hienolta seikkailulta. Toivottavasti saat paikan :-)

      Poista
  7. Aika luksus tilanne! Ajankohtaista pohdintaa itselle, kun haeskelen omaa paikkaa koulutuksen pian päättyessä. Ainakin joidenkin tutkimusten perusteella merkitys on se mikä tekee onnelliseksi, ja sitä työssäni lääkärinä riittää. Voin rehellisesti sanoa että olen innostunut melkein jokaisesta potilaskohtaamisesta. Mutta samalla tämä työ mitä haluan tehdä, vaatii säännöllisesti tietyssä paikassa tiettyyn aikaan potilaiden saavutettavissa olemista. Eikä tätä työtä voi myöskään tehdä sellaisella tahdilla, ettei koko ajan olisi vähintään vähän stressi ja kiire. Tai voiko? Ehkä sen selvittäminen tuo lisätarkoitusta elämääni seuraavat 30-40 vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Absolutely, se että työllä on joku merkitys (muukin kuin se että se tuo rahaa) on todella iso tekijä työn imun synnyssä. Mutta se on kyllä totta, että lekurilla työ on aikalailla paikka- ja aikasidonnaista.

      Poista
  8. Se on just näin. Olen saanut toisinaan kuulla lapsilta miten meitä kutsutaan köyhiksi. Olen paljon miettinyt asiaa ja tullut tulokseen, että vaikka olisin miljonääri ei meillä monikaan asia olisi toisin. Okei, matkustaisin ehkä, mutta ei meille tulisi vaikkapa TV:tä. Hyvin on pärjätty jo koko elämä eivätkä lapsetkaan / teinit osaa telsua kaivata. Tykkään myös käydä kirppareilla ja sisustaa sekalaiseen tyyliin, vaatteita teen ja tuunaan itse. Eikö se ole luksusta? Voida tehdä niin kuin haluaa ja elää omannäköistä elämää :) Vapaudella on hintansa, monesti se on niukemmat tulot, mutta mä valitsisin sen joka kerta uudelleen.
    Lunni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naulan kantaan - se on just noin kuinka kirjoitit. Vapaus valita ja se että sen vapauden käyttää, on tosiaankin luksusta.

      Poista
  9. täällä on upeita kommentteja, siitä mikä on elämässä tärkeää. Luksusta olisi elää valtiossa, jossa ei olisi oivallettu elinajanodotteen nousun vaikutusta työurien pidentämiseen, kuten ainakin täällä Suomessa. Jo tuppaa into ja mieli hämmästelemään ajatusta ja varsinkin meneillään olevaa omakohtaista kokemusta siitä, että olen yksi koneiston osa, eikä mikään palvelus tunnu riittävän, ei jopa pian neljäkymmenvuotinen työura. Joten kaikesta peruspersoonaankin hyvin istuvasta luonnonläheisistä elämisen tavoista huolimatta olisi hartaana ja vapauttavana toiveena löytää sadunomaisesti taikametsän polulta yksinäinen rahatukku, joka odottaisi poimijaa ja tekisi samoajan onnelliseksi antaen hälle aikaa, aikaa kiitokseksi siitä kuinka tunnollisesti ja vakavissaan hän panostaan ja parastaan itsestään jakeli. Teki sen sinisilmäisesti luottaen oikeudenmukaiseen ja raikkaaseen yhteiskuntaan. Jops, mutta kujeet on itse keksittävä, ilot pilkahduksista löydettävä, joten en ole katkera, mutta kumminkin...
    Tämä blogi on ajatuksia herättävä, ja lukijoissa mukava yhteisöllisyyden tunne. Hyvää alkanutta vuotta sinne Islantiin ja onnea syntymäpäivän johdosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Hyvää uutta vuotta sinullekin :)

      Poista
  10. Pienituloinen1/11/2017 11:47 ap.

    Voih. Mä kokisin itseni ihan sikarikkaaksi, jos ansaitsisin 40 000 e vuodessa. Hyvänä vuonna pääsen ehkä puoleen siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon elänyt penniä venyttäen noin kymmenen vuotta. Ja silloin tosiaan 3 500 euron kuukausipalkka tuntui todella isolta. Ja sitähän se kyllä onkin musta edelleen - etenkin kun muistaa, että maailman keskimääräinen kuukausiansio on noin 1 200 euroa.

      Oon kouluttautunut pitkälle ja etenkin sillä on väliä, että mulla on käynyt hyvä mäihä: olen pystynyt terveenä ja pystynyt tekemään töitä.

      Poista

Mitä tuumaat?