"Annáll" eli viime vuoteni noin suunnilleen

Islannissa on hauska tapa lähettää vuoden lopussa läheisille pitkä kirje, jossa kerrotaan kuluneen vuoden tapahtumat. Tätä dokumenttia kutsutaan nimellä annáll. Jokainen perhe ei sellaista kirjoita, mutta meidänkin postiluukusta tipahtaa joulupyhien jälkeen eteisen matolle muutama annáll. Sinne on lähettäjä kirjannut perheensä keskeisimmät kuulumiset kuluneelta vuodelta: tärkeimmät työprojektit, uudet harrastukset, matkat, ylennykset töissä, lasten koulunaloitukset, raskaudet, sydänsurut, iloiset perhetapahtumat ja vaikka mitä muuta. Joissakin dokumenteissä on mukana kuvia, osassa vain teksti ja omakätinen allekirjoitus. Ajattelin kirjoittaa samanlaisen dokumentin nyt teillekin. Tällainen vuoteni 2016 oli. Hae muuten tässä kohtaa kuppi kahvia tai ota vessatauko. Juttu meinaan venähti aika pitkäksi.

Tammikuu 2016

Vuosi starttasi Äkäslompolon hiihtoladuilla. Kuopus oli tuohon aikaan vielä ihan sylivauva ja mahtui hassuun nalleasuun kokoa 68 ja etureppuun. Tammikuussa tuli lomailun jälkeen viriteltyä paljon kaikennäköistä työasiaa ja siinä samassa tohinassa vauva aloitti päivähoidossa. Olin matkamessuilla kouluttamassa matkakirjoittamisesta ja sillä samalla Suomen-reissulla sutaistiin Lähiömutsin Hannen kanssa nimet WSOY:n kustannussopimukseen. Halusimme kirjoittaa tavallista hauskemman ja freesimmän urakirjan. Idea pyöri Dropboxin uumenissa työnimellä "Kuinka teet elannon siitä, mistä pidät." Näin jälkeenpäin kun katson melkein valmista käsistä voin ilokseni huomata siitä tulleen melko lailla sellaisen, mitä halusimmekin. Ehkäpä jopa vielä vähän paremman, jos nyt vähän saa kehaista.

Helmikuu 2016

Esikoinen täytti kuusi. Riehakkaita ja riemukkaita synttäreitä juhlittiin kiipeilysalilla. Missäpä muuallakaan - seiniä pitkin ryömimisestä kun on muodostunut esikoislikan suosikkiharrastus. Synttäreiden jälkeen äkättiin juuri kuusi vuotta täyttäneen kanssa, että seuraavalla viikolla Islannissa vietetään naistenpäivää. Kävimme ostamassa leipomosta kauneimman kakun ikinä ja kutsuimme suosikkinaisiamme kylään. (Tällaisia ex tempore -kahvikutsuja on muuten ehdottomasti järjestettävä useammin!). Helmikuussa pohdin blogissa kaksikielistä parisuhdetta ja siitä tulikin yllättäen yksi vuoden luetuimmista jutuista. Kiitos kun kiinnostuitte!

Maaliskuu 2016

Eräänä pimeänä myöhäisiltana Suomi-kaupan tyttöjen kanssa virinnyt ajatus lähti lentoon ja päätimme perustaa Reykjavíkiin tasokkaan turistikaupan. Mahdollisimman vähän Kiina-roinaa, mahdollisimman paljon paikallista tuotantoa. Maaliskuu siis hujahti vasaran, pensselin ja sahan varressa. Uuden kaupan avajaisia vietettiin maaliskuun 10. päivä. Pääsiäisenä eli sopivasti avajaisten jälkeen muu perheeni lähti suvun kanssa mökkeilemään, mutta minä jäin työntekolomalle kotiin. Polkaisin Unelmahommissa-kirjan kässäristä oman osani aluille. Sain kolmessa päivässä enemmän aikaan kuin kahdessa tavallisessa viikossa. Se oli melkoisein ihana flow. Otin samanlaisen työloman uusiksi myöhemmin marraskuussa.

Huhtikuu 2016

Aijjettä, politiikkaa! Tämä kuukausi jää Islannin poliittiseen historiaan eikä ihan äkkiä unohdu. Panama-paperit pistivät maan poliittisen elämän sekaisin ja sen jälkiä korjaillaan vieläkin. Mielenosoitusten tuloksena vaaleja päätettiin aikaistaa syksyyn 2016 ja vaalit järjestettiinkin lokakuussa. (Mutta ei täällä mitään hallitusta ole vieläkään. Puolueille on ollut vähän vaikea valita, kenen kanssa menevät pussauskoppiin.) Esikoisen ensimmäinen vuosi tanssikoulussa tuli päätökseen ja sen kunniaksi ryhmä laittoi jalalla koreasti kaupunginteatterin päälavalla. Tästä illasta puhutaan meillä vieläkin.

Toukokuu 2016

Toukokuu täynnä ristiriitoja. Toisaalla aivan upea kuukausi, toisaalla aivan kamala. Kuukausi alkoi ihanalla matkalla Helsinkiin tärkeän ystävän upeisiin häihin. Häiden ohella ehdittiin puolison kanssa kuherrella Helsingin puistoissakin. Myöhemmin toukokuussa Lähiömutsi käväisi perheensä kanssa Islannissa ja me ehdimme pitää mukavat kahvikutsutreffit täällä Reykjavikin ytimessä. Kuukauden ja ehkä koko vuoden paskin osuus osui myös toukokuulle ja itse asiassa samaan viikonloppuun kuin ystäväni häät: siskoni joutui terroristihyökkäyksen kohteeksi Kabulissa. Meinaan vieläkin oksentaa, kun ajattelen sitä päivää. Onneksi yksikään luoti ei osunut häneen. 

Kesäkuu 2016

Kesäkuussa ramppasin Suomen ja Islannin väliä. Ensin kuitenkin singahdin upean heppailuryhmän kanssa Pohjois-Islantiin. Ratsastamisen ohella kävimme muun muassa valassafarilla ja ensimmäistä kertaa elämässäni näin valaan hyppivän aivan silmemme edessä kymmeniä kertoja. Otti vatsanpohjasta kun tajusin, miten isoja eläimiä siellä pinnan alla eleleekään. Viikko sen jälkeen käväisin Helsingissä Unelmahommissa-kirjan kansikuvauksissa. Esikoinen tuli matkalle mukaan ja käväisi kylässä mumminsa luona Turussa. Kabulissa asuva pikkusisko oli käymässä Suomessa samaan aikaan ja niinpä ehdimme kaikki neljä ihanaa naista hengailla pari päivää Turun kortteleissa. Kesäkuun lopussa suuntasin jälleen Pohjois-Islantiin hevostelemaan. Upea reissu, upeat säät! Aina kun ratsastukselta ehdimme, seurasimme jalkapallon EM-kisoja. Islantia ei tuntunut pysäyttävän mikään. Nahkapallolle kiitos siitä, että Islantilainen voittaa aina -kirjan myynti singahti nousuun keskellä kesää. Siitä otettiin uusia painoksia toisensa jälkeen ja kirja on tullut minua vastaan kioskeilla ja muissa Lehtipisteen myyntipaikoissa Helsingin ulkopuolellakin. Aivan ihanaa! Kiitos jalkapallo, josta en mitään ymmärrä.

Heinäkuu 2016

Ihan heittämällä koko vuoden kamalin kuukausi, jopa kamalampi kuin toukokuu. Mutsin syöpä uusiutui. Tai jos tarkkoja ollaan niin se ei kyllä uusiutunut, vaan sitä ensimmäistä ei koskaan hoidettu loppuun asti ja jälkiseuranta laiminlyötiin lähes täysin. Paskaa, paskaa, paskaa. Ei sitä muuksikaan voi kutsua. Synkistä fiiliksistä huolimatta yritin pitää koneen käynnissä ja perhe-elämän pyörimässä. Heinäkuussa pääsin ratsastastamaan mahtavan Fjördurin erämaareitin. Teimme koko perheen voimin lasten kanssa ensimmäisen yhteisen maaseutumatkan ja heinäkuun lopussa minä lensin tyttöjen kanssa Suomeen kesälomalle, jonne tulivat myös mahtavat siskoni. Vietimme kesää Turussa ja Hangossa, jonne mennään taas ensi vuonnakin. Tosin tällä kertaa ennen elokuuta. Äidin sairaudesta huolimatta yritimme tehdä paljon kaikkea kivaa: käydä uimassa, valmistaa ruokaa ulkona ja koluta lähimaastoja. Meillä oli mukavaa, vaikka niinä viikkoina puhuttiinkin esikoisen kanssa aika paljon syövästä. 

Elokuu 2016

Halusimme päättää jokseenkin alavireisen kesän johonkin mukavaan juttuun. Niinpä järjestimme ensimmäistä kertaa puutarhajuhlat takapihallamme. Resepti oli yksinkertainen: pomppulinna ja hodareita. Nämä bileet onnistuivat niin hyvin, että uusinta on luvassa ensi kesänä. Pomppulinnaviikonlopun jälkeen tapahtui jälleen isoja juttuja, sillä esikoinen aloitti koulussa. Pienestä rääpäleestä on tullut pitkäkoipinen tyttö, joka kulkee kouluun itseään kaksi kertaa leveämpi reppu selässä. 

Syyskuu 2016

Kesän käännyttyä syksyksi puhallettiin suklaakakun päältä yksi kynttilä. Mörssäri täytti pyöreän vuoden. Tarjosimme lähisukulaisille kakkukahvit kotosalla ja päivänsankari viihdytti vieraita äänekkäällä naurullaan. Sitten oli se täiepisodi, toivottavasti historian viimeinen meidän seinien sisällä. Syyskuussa lennettiin taas. Ensin visiteerattiin islantilaisissa häissä Ruotsissa, loppukuusta kutsui ensin Turku ja sitten Helsinki, jossa kävin kouluttamassa matkakirjoittamisesta. Itä-Helsingin havinasta muijaa vietiin Pariisin muotiviikoille, jossa me kaupan likat olimme tutustumassa Marimekon uusimpaan mallistoon ja hengittelemässä keskieurooppalaista ilmaa. Voi pojat, mutta hyvä viini oli edullista. Ja jäihän sieltä mieleen kaikkea muutakin. Kuten se edullinen hyvä viini. Ai niin, taisin mainita sen jo. 

Lokakuu 2016

Voi helvata, taas reissussa. Tänä vuonna kertyi lentokilometrejä kyllä jo melkein nolon paljon. Islannista nyt ei kuitenkaan pääse ulkomaailmaan kuin lentämällä, joten minkäs teet. Lokakuu lumpsahti melkein kokonaan Sardinian auringossa. Tämä oli vuoden ainoa loma, jonka vietimme yhdessä perheen kanssa. Olimme mukavan leppoisella perhematkalla kiipeilevän kaveriperheen kanssa.  Ne muut kiipeilivät, anoppi ja minä hengasimme vuokrakotimme terassilla kuopuksen kanssa ja minä kirjoitin aina jaksaessani kirjaa ja blogia ja lenkkeilin. Voi pojat, mutta kahvi oli joka puolella törkeän hyvää. Ja jäihän sieltä reissusta mieleen kaikkea muutakin. Kuten se hyvä kahvi. Ai niin, taisin mainita sen jo.

Eh, no niin. Eteenpäin. Ai niin, tässä kuussa myimme sen keväällä perustamamme kaupan. Hienoa!

Marraskuu 2016

Sitten onkin jo vuorossa se perinteisesti vuoden persein kuukausi. Paitsi tänä vuonna se ei kyllä ollut persein, vaan oikeastaan aika kiva. Ei uusia sairausdiagnooseja, ei perheenjäseniin kohdistuneita terroristihyökkäyksiä eikä mitään muutakaan ikävää. Islantilainen voittaa aina ilmestyi englanniksi ja sitä juhlistettiin pienimuotoisesti naapurikorttelin kirjakaupassa. Ja hei: VIELÄ YKSI MATKA. Reissu Turkkiin ei kuulunut mitenkään suunnitelmiini tänä vuonna, mutta kun idea reissusta myytiin kärjellä hyvinvointi, adults only -hotelli, paljon liikuntaa ja hyvää ruokaa, niin olihan mun ihan pakko lähteä. Olin reissussa yksin, työntekolomalla. Toki lepäsin ja sporttailin, mutta iltaisin istuin koneen kanssa hiirenhiljaisessa hotellihuoneessani naputtamassa konetta. Teksti lensi ja ajatus virtasi. Kun kaipasin taukoa, avasin parvekkeelle vievät liukuovet ja kuuntelin pimeässä pauhaavan meren kohinaa. Olisin mielelläni ottanut koko vuoden pelkkää marraskuuta.

Joulukuu 2016

Kulkuset, kulkuset! Ensin tärkeimmät: Project Maman Katja perheineen laskeutui Islantiin muutaman päivän mittaiselle lomamatkalle kuun alussa. Olipa hauskaa vihdoinkin päästä kutsumaan heidät meille kylään ja tavata näillä leveysasteilla. Muksut leikkivät keskenään, kävimme katsomassa possuja ja hengittämässä pierunhajuista kuumaa ilmaa höyrysaunassa. Suurlähettiläskin kutsui kylään. Loistoviikonloppu!

Kuva Björgvin Hilmarsson

Työrintamalla viimeistelin vimmatulla vauhdilla ja sekuntikello kädessä Unelmahommissa-kirjan kässäriä, sillä samaan aikaan riitti tekemistä kaupallamme. Joulusesonki kun on aina yhtä ihanan kiireinen. Liikevaihtoa sataa kassaan ja laskupino pienenee, viuhvauh. Mutta eihän se ilman työtunteja tule, eli joulkuussa tuli taas perinteisesti tehtyä kaikenlaisia hommia vähän liikaa. Joulun välipäivinä kuitenkin huilasin muutaman päivän aamusta iltaan ja ilman läppäriä. Hengasimme sukulaisten luona Pohjois-Islannissa ja kerkesin hiihtämään sen joulun ainoana lumisena päivänä. Kotiajomatkalla pidin sormia ristissä ja jännitin niskalihakset umpisolmuun, sillä matkaamme rytmitti aivan kaamea myrsky. Tien laitoihin pystytetyt merkkikepit taittuivat tuulen voimasta vaakatasoon ja automme ikkunatiivisteet vinkuivat kovassa tuulessa. Ajattelin, että kohta lähtee autosta katto. Koko takapenkki onneksi nukkui, joten minä sain ihan rauhassa pelkääjän paikalla kysellä taukoamatta, että ootko nyt ihan varma, että voidaan jatkaa. Kyllähän me jatkoimme ja pääsimme lopulta kotiin yli kuuden tunnin ajomatkan jälkeen. Hiukseni ovat tosin vieläkin jännityksestä hikiset. 

No niin. Siinä se oli! Luin tämän tekstin läpi pariin kertaan ja pakko myöntää, että vähän hengästyin. Aika paljon kaikenlaista, sanoisin. Huomasin myös, että aika monista viime vuoden merkittävimmistä tapauksista olen dokumentoinut blogiini. Sitähän tämä Salamatkustaja juuri onkin: yrittäjän ruuhkavuosielämää Islannissa ja maailmalla. Ikävimmistä uutisista tulee kirjoitettua paljon vähemmän ja ihan tarkoituksella. Ei tämä blogi kuitenkaan kerro kuin yhden siivun elämästäni. Aika monta sävyä, siivua ja näkökulmaa jää käsittelemättä. Osa vahingossa ja osa ihan tarkoituksella. Kaikkea ei tee mieli avata kokonaan muille. Halusin kuitenkin kirjoittaa tämän jutun avoimesti ja kaikkine tapahtumineen. Se olkoon muistutuksena itselleni ja miksei kaikille muillekin siitä, että vaikka täällä sosiaalisessa mediassa jonkun elämä vaikuttaa täydelliseltä, mielenkiintoiselta ja rypyttömältä, se ei koskaan ole niin. Kuulin yhden vuoden parhaimmista lauseista Turkin-matkalla Alanyassa: "Ei kannata koskaan kadehtia sellaisen ihmisen elämää, jonka suruista ei mitään tiedä." 

Mitä toivon alkaneelta vuodelta? No ääneen uskallan sanoa seuraavat. Että sisko muuttaisi Afganistanista vähän lähemmäs, tai edes paikkaan jossa ei jatkuvasti räjähdä joku pommi. Että äidin sairaus ei etenisi enää enempää. Että Unelmahommissa-kirja inspiroisi ja rohkaisisi lukijoitaan mahdollisimman paljon. Että ensi kesänä paistaisi vain aurinko ja Höttur-hevosen kaviot olisivat kunnossa, että voisin ratsastaa sillä mahdollisimman paljon. Että kuopus jatkaisi samaa reipasta nollasta sataan -meinkiään kuin tähänkin asti ja että esikoinen viihtyisi koulussa myös jatkossa. Että olisi kylmä ja luminen talvi, niin päästäisiin hiihtämään ja mies pääsisi jääkiipeilemään niin paljon kuin vain ikinä saadaan järjestettyä siille aikaa. Toivon myös, että liikuntakärpäseni jatkaa surraamistaan, koska huolimatta kaikista viime vuoden mörköuutisista, oma oloni pysyi siedettävänä ja suurin osa kiitoksesta kuuluu perheen lisäksi liikunnalle. Yksi materiaalinen toivekin minulla on! Että saataisiin se samperin remontti viimein valmiiksi asti. Vaikka sitten yksi irti revitty homeinen kylppärinlaatta kerrallaan, mutta silti valmiiksi. Pliide.

Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin ja mieluiten pohjoistuulessa! (Eikä mielellään etelätuulta, se tietää Reykjavikissa vain vesisateita.)