Olemme siis Turussa. Ensivaikutelma: täällähän on lämmin! Aloitimme Suomen- ja Turun-reissun muutaman vuoden takaisia perinteitä noudattae...

Vanhempi, tsemppaa huvipuistopäivänä

26.7.17 Satu Kommentteja: 0

Olemme siis Turussa. Ensivaikutelma: täällähän on lämmin! Aloitimme Suomen- ja Turun-reissun muutaman vuoden takaisia perinteitä noudattaen: siis ihan ensimmäisenä Muumimaailmaan.


Ystäväperheemme Islannista oli lomaillut pari viikkoa Suomessa ennen meidän tuloamme. Tiemme kohtasivat heidän kolmanneksi viimeisenä matkapäivänään Naantalissa. Päätimme viedä lapset yhdessä Muumimaailmaan (sain liput perheelle blogin kautta). Kaveriperheemme kun oli muumifaneina jo kauan haaveillut visiitistä muumien kotiin. Ja hauskaahan meillä oli! Mörssäri näki ekaa kertaa muumit, halasi kaikki tapaamansa hahmot ja veti ravintolassa muusit ja seitsemän lihapullaa. Islantilaiset diggasivat huvipuistosta, jossa pääsi kävelemään metsässä, näki muumihahmoja ja jossa ei ollut lainkaan vilkkuvia laitteita. Seitsemänvuotiaalle esikoiselle Muumimaailma oli jo vähän lälly, mutta hänelle päivästä erityisen teki se, että hän sai esitellä tuntemaansa puistoa hyvälle koulukaverilleen.

Minäkin diggasin! Olen nykyään se vanhempi, josta yksi muumikuvaan kommentoinut Insta-seuraajakin mainitsi: Muumimaailma on mesta, jossa vanhemmillakin on kivaa. 

Paitsi että kaikilla ei ole, ja ymmärrän heitä hyvin. Eihän omakaan suhteeni näiden suurten valkoisten pehmolelujen halimiseen ole ollut ihan helppo. Ensimmäiset visiitit lähinnä ottivat vain päähän. Tungosta, ruuhkaa, hikisiä kainaloita ja jeesuksenmoista jonottamista vessaan. Esikoisen kasvaessa relasin, ja Muumimaailma-visiiteistä tuli helpompia ja kivempia. Nyt voin jo myöntää viihtyneeni, vaikka mörssäri on kreiseimmässä kaksivuotisseikoiluiässä ja päivästä suurin osa on vanhemmalle jatkuvia satasen sprinttejä.


Vaikka ymmärrän näitä kiukuttelijavanhempia, on heidän käytöksensä seuraaminen jäätävää. Eivät minua ne äksyilevät vanhemmat jää vaivaamaan, vaan minua harmittaa heidän lastensa puolesta, joiden kesäloman kohokohta lässähtää äidin tai isän vinkumiseen. 

Jos olet vinkujavanhempi, nämä ovat sulle. Sanoisin saman kuusi vuotta sitten eläneelle itselleni.  

1. Ole kärsivällinen. Jep, siellä voi olla kuuma, on jonoa, menee rahaa ja jännityksestä ratkeilevat lapset saattavat kitistä. Mutta so what? Jos jaksat käydä lenkillä, treenata triathlon-kisoihin, lukea useampisanaisia uutisjuttuja ja keskittyä elokuvaan, jaksat kyllä yhden huvipuistokäynnin verran (max 4 tuntia) purra sisäposkea, kiroilla sisäänpäin ja esittää hyväntuulista. 

2. Älä urpoile. Liittyy edelliseen kohtaan. Pakota itsesi olemaan mukava. Pakota itsesi olemaan tönimättä muita aikuisia, oleman etuilematta jonossa ja olemaan muka-näsäviisas omia lapsiasi, toisten lapsia ja tapaamiasi aikuisia kohtaan. Kun yrität itse olla hyvällä tuulella, huomaat pian olevasi ainakin vähän paremmalla tuulella ja yht'äkkiä kaikilla on kivempaa.

3. Ennakoi. Nälkä on kiukuttelun yleisin syy. Siis. Syökää ennen huvipuistoon menoa. Pakkaa mukaan eväät, koska jonottaessa, kävellessä ja muussa metatekemisessä tulee nälkä. Muumimaailmassa oli hyvät safkat (söimme Mamman keittiön buffassa), mutta kaikissa huvipuistoissa ei välttämättä sapuskahuolto ole yhtä hyvin kohdillaan.

4. Laskelmoi. Tylsin on aina se kohta, kun pitää lähteä kotiin. Tee lähdöstä erityisen mukava muisto. Itse olen ratkaissut tämän niin, että kasvomaalaus tai joku pieni tuliaisostos (ilmapallo, saippuakuplia...) hankitaan juuri ennen lähtöä. 

5. Ole superkiva. Tee jumaleissön poikkeuksia. Jos lapsi vähän riehuu ilosta ja sillä tippuu jäätelö maahan, älä ala luennoida siitä, että mitä minä sanoin siitä riehumisesta. Lasta harmittaa kyllä ilman sinun viisasteluasi ihan tarpeeksi paljon. Haluatko, että lapsesi muistaa kesän kivoimmasta päivästä sen, että pitkän valinnan jälkeen ostettu jäätelöpallo lässähti asfalttiin, itku tuli silmään ja äiti alkoi huutaa? Mietipä itse, jos omana tärkeänä päivänäsi, vaikkapa unelmien hääpäivänäsi, kaataisit vahingossa juhlamaljasi ja skumppa leviäisi pöytäliinalle. Ja sitten joku olisi tullut siihen viereesi huutamaan sinulle naama punaisena, että onko aina pakko sotkea niin kamalasti! Et varmana saa uutta lasillista, kaataisit senkin kuitenkin.

Niin, aika hölmöähän se olisi.

Lohduta. Hymyile. Ja mene ostamaan se uusi jäätelö - ja ilman draamaa.

Kivoja lomapäiviä!

0 kommenttia:

Mitä tuumaat?

En mitenkään halua väittää, että syksy on tuloillaan, mutta faktahan se on että ensi viikolla on jo elokuu. Se on muuten ihana fakta, kosk...

Design-ale: Marimekon housupuku

24.7.17 Satu Kommentteja: 0

En mitenkään halua väittää, että syksy on tuloillaan, mutta faktahan se on että ensi viikolla on jo elokuu. Se on muuten ihana fakta, koska minä fanitan syksyä!

Housupuku. Marimekko. Koko 38 ja yhteishinta 165 €. Kuva: Marimekko. 

Meillä alkaa designputiikissamme kesäalesesonki olla lopuillaan. Poimin sieltä yhden kokoa 38 -kokonaisuuden tänne blogin puolelle myyntiin. Tässä olisi siis tarjolla särmä raidallinen housupuku ilman seepraefektiä. Toimii yhdessä ja erikseen, mutta osat myydään yhdessä. Hintahan on erinomainen: 165 € (alkuperäinen hinta noin 370 €).


Nauttikaa kesästä! Tai siitä ajatuksesta, että kohta on taas ihana syksy ja pääsee juomaan toimistokahvia omasta vakkarimukistaan.


0 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Heinäkuun puolivälissä hevosnainen sisälläni ylitti itsensä. Lähdin viikon mittaiselle islanninhevosvaellukselle vapaan hevoslauman kanssa...

Islanninhevosvaellus vapaan lauman kanssa - Q&A

22.7.17 Satu Kommentteja: 11

Heinäkuun puolivälissä hevosnainen sisälläni ylitti itsensä. Lähdin viikon mittaiselle islanninhevosvaellukselle vapaan hevoslauman kanssa. Actionia, vauhtia ja komeita hevosia jaettiin isoimmalla mahdollisella kauhalla. Kirjoitin reissusta fiilistelyjutun heti matkan jälkeen. Sen jutun jälkeen tipahteli monia kysymyksiä. Kiitos kaikista reissua koskevista uteluista - on ollut aivan mahtavaa saada niitä  ja huomata, että muitakin kiinnostaa. Vastaan nyt kaikkiin yhteisesti. Ja jos kysyttävää jää, viesteilkää kommenttikenttään. Lupaan vastata yhtä nopeasti kuin hikinen issikka käy mutalammikkoon piehtaroimaan!





Hevosvaellus vapaan lauman kanssa - siis mitä ihmettä?
Jep, sitäpä juuri. Keskellä juoksee hevoslauma, edessä ja takana ratsukkoja. Vauhti on välillä hurja, mutkat tiukkoja, ylämäet jyrkkiä, alamäet pitkiä ja mutapellot märkiä. Tosin mahtuu reissuun myös muutamia kävelyvauhtihetkiäkin, tasaisten peltoaukeiden ylittämistä, metsässä samoilua ja peltotiellä ratsastamista. Maasto on joka päivä erilainen ja upeat maisemat vaihtuvat sellaista vauhtia, että pää tulee kaikesta kauneudesta melkein kipeäksi. 

Tällä reissulla 18 hengen ryhmämme ja neljä opasta etenivät vajaa pari sataa kilometriä kuuden päivän aikana noin 70 hevosen kanssa. Ratsastuksesta levossa olevat hevoset juoksevat vapaana, ja ratsukot kulkevat vapaan lauman edessä ja takana. Koska vauhti on kova, hengähdystaukoja pidetään usein. Yhden ratsastuspäivän aikana hevosta vaihdettiin kolme tai neljä kertaa päivän pituudesta riippuen. 


Täytyykö olla kokenut ratsastaja?
Täytyy, eikä tästä voi joustaa. Vapaana juoksevat hevoset määräävät vauhdin. Koska hevoslaumaa täytyy ohjata ja katsoa ettei siitä kukaan karkaa porukasta omille teilleen, ratsut pysäytetään vain silloin, kun lauma on pysähdyksissä eli esimerkiksi taukojen aikana. Silloin hevoset ohjataan laitumeen ja päästetään ruokailemaan ja juomaan. Taukojen aikana ehtii käydä laavakiven takana pissalla, syödä omat eväät ja vaihtaa vaikkapa ratsastuksen aikana kastuneet vaatteet kuiviin. Laidunlankaa, kengitysvälineitä, eväitä ja matkatavaroita kuljettava auto seuraa reissuryhmää pysähdyspaikoille. Ratsastuspäivät ovat pitkiä, eikä aina voi etukäteen tietää, miten lauma käyttäytyy. Olen itse vaeltanut issikoilla viimeisen seitsemän vuoden aikana yli tuhat kilometriä pitkin Islannin maastoja, mutta muuta en sitten ratsastuksen saralla juuri osaa. Tämänkertaisella matkalla olin ryhmän kokemattomin, mutta pärjäsin mukana hyvin. Fyysinen kuntoni on hyvä ja sisuakin riittää, ne korvasivat osan teknistä ratsastustaitovajettani.


Mitä päivän aikana tehdään?
Ratsastetaan, satuloidaan, ratsastetaan, satuloidaan, ratsastetaan... Vauhti on useimmiten töltti ja laukka, joillakin hevosilla ravi (auts!), passiakin mentiin ja kiitolaukkaa. Ryhmä jaetaan kahtia: eturatsukkoihin ja takaratsukkoihin. Takana menevät aavistuksen hitaammat hevoset ja ne, joiden hermot kestävät ratsastajien huutoa. Perässä tulevien ratsastajien pitää nimittäin välillä äänellä komentaa edessä kulkevaa laumaa kasaan. Edessä menevien pitää mennä lujempaa kuin lauma, jotta vapaana kulkevat hevoset eivät pääse ohi ja karkuun. 

Ratsastuksen ohella syödään ja nukutaan, yhden kerran käytiin uimassa. Muutama reissuporukastamme harrasti geokätkentää ja lähti iltasella etsintään. Islannin perämaastoistakin löytyi kuulemma kätköjä, jee!

Näillä matkoilla muuten sana hevosvoima saa kyllä ihan uuden ulottuvuuden. Kun seitsenkymmenpäinen hevoslauma jyrää jäätikköjoen päälle rakennetun sillan yli, kopisee kovempaa kuin koskaan ennen. Se ääni tuntuu ihan sisuksissa asti.


Missä yövytään, missä syödään, missä kuivataan vaatteet kun sataa?
Siis jos sataa. Etelä-Islannissa on ollut sateinen ja kylmä kesä, pohjoisessa on riittänyt aurinkoa ja sinistä taivasta. Kesäkuun reissulla oli hyvä ilma, samoin tällä heinäkuun vaelluksella. Saimme sateen niskaamme vain kerran ja sekin kuuro oli niin lyhyt, että kastuneet vaatteet kuivuivat päällä päivän aikana.

Yövyimme makuupusseissamme maaseutuhotellissa, vuoristomajassa ja patjoilla vanhassa koulurakennuksessa. Aamiaisella keitettiin pari ylimääräistä termaria kahvia ja teetä, pakattiin eväsleivät ja pullapussit mukaan varusteautoon. Eväslounastauko pidettiin puolenpäivän aikaan hevosten levätessä. Illalla päivän päätteeksi syötiin yksinkertaista retkiruokaa - kuten esimerkiksi nakkipastaa, kalaa ja lammaspataa. Ruokailukertoja on päivän aikana vain kolme, eli jos on nälkäistä tyyppiä, kannattaa tällaisille reissuille varata mukaan esimerkiksi suklaapatukoita ulkotakin taskuun.

Jos sataa, märät vaatteet voi kuivata majoitustiloissa päivän jälkeen. Tallilta saa lainaan paksut sadevaatteet, kypärän, hanskoja ja kärpäsverkon, joka pitää paikoittain parveilevat pikkukärpäset poissa pään ruumiinaikoista.





Missä vessa?
Majapaikoissa on sisävessat, mutta tauoilla kyykitään kiven takana tai pusikossa, jos sellainen maisemasta löytyy. Vessataukoa ei voi pitää kesken ratsastuksen, sillä lauma ei pysähdy odottamaan yhden pissahätää. Seurapiirirakosta on siis myös näissä kavioseurapiireissä verraton etu.

Miten tämä hevosvaellus eroaa niistä muista järjestämistäni hevosreissuista?
Tällä reissulla ainoastaan ratsastetaan. Sehän on kreisin siistiä! Tämä tarkoittaa myös sitä, että muuta ei juuri ehditä tekemään. Aikaa uimiselle, omin jaloin vaeltamiselle ja museokäynneille ei valitettavasti juuri jää. Olemme keskellä islantilaista erämaata, jossa useimmiten ei toimi edes kännykkä. Kioskeihin tai kauppoihin ei voida lähteä edes autolla - lähin kauppa kun saattaa olla yli sadan kilometrin päässä. Tämä reissu vaatii ehdotonta ratsastusfanitusta, erähenkeä ja hyvää kuntoa.


Matka sopii kokeneille ratsastajille, jotka haluavat ratsastaa issikoilla maastossa, tykkäävät vauhdista eivätkä vierasta ajatusta 20-35 kilometrin mittaisista päivävaelluksista töltin ja laukan tahtiin. Jos haluaa kokea Islannista muutakin, suosittelen lähtemään esimerkiksi näille mahtaville hevos- ja vuoristovaellusreissuille, joissa päiväratsastusten ohessa ehditään kokea kaikkea muutakin ihanaa Islantia. Nyt syksyllä vetämäni syysreissu on erinomainen kombo näitä kahta matkaa. Teemme yhden päiväratsastuksen, ehdimme käydä uimassa kerran tai pari, teemme kaksipäiväisen vaelluksen rauhalliseen laaksoon ja sen jälkeen kaksipäiväisen vaelluksen ylös vuorille, jossa nukumme vuoristomökissä. Pääsemme kokeilemaan eräilyä hevosten kanssa, mutta mukanamme ei kulje vapaata laumaa ja vauhti on rauhallisempi.


Oletko sinä ratsastusopas? 
No herrantähden, en missään nimessä! Enhän minä ole edes kovin kummoinen ratsastaja. Kokenut ryteikköjen läpi painelija, karaistunut takapuoli ja kovettuneet ohjaskämmenet, mutta kuitenkin hitaamman vauhdin ystävä. 

Nämä työviikkojeni ehdoton kerma eli hevosmatkat, joissa minä olen matkajohtajana järjestää yhteistyötallini ja hyvät ystäväni eli Polar Hestarin omistajaperhe ja matkat myy Suomessa matkatoimisto Saga-Matkat. Minä vedän bussiopastukset, suunnittelen ohjelman & viihteen, vastaan juomatölkkien jäähdyttämisestä, kuljen ryhmän mukana kaikki päivät ja keksin oheisohjelmaa, jos aikaa jää. Polar Hestar järjestää hevoset, ratsastusoppaat, yöpymiset ja ruokailut. He raahaavat reissulle mukaan myös noita kuvissakin vilahtavia lampaanpäitä punaisessa muovilaatikossa. Niin, siis älkää peljästykö. Pieni tarkennus on paikallaan: lampaanpäät ovat oppaiden omia lounaseväitä, me vähän tavallisemmat ihmiset tyydymme voileipiin ja hedelmiin, kleina-munkkeihin ja kuumaan kahviin. 



Lähtisitkö uudestaan?
No herrantähden, todellakin lähtisin! Tämä oli tosi kivaa, ryhmäfiilis mahtava ja säätkin suosivat. Ensi kesän hevosmatkat tulevat myyntiin loppusyksystä ja tarkoitus olisi saada ohjelmaan mahtumaan yksi vastaava pitkä vaellus vapaan lauman kanssa. Ennen ensi kesää pääsen vielä kerran tölttityömatkalle unelmahommiin. Syyskuun alussa starttaa viikon mittainen maaruskaseikkailu Pohjois-Islannin vuoristoon ja laaksoihin. HÚ!

Lisälukemista näistä reissuista löytyy aikaisemmista blogijutuistani:

- Kuvia menneiltä hevosreissuilta
- Vuoden 2016 hevosmatkatarjonnan fiilistelyä (aurinko porotti tänä kesänä etenkin heinäkuussa, huh!)
- Ajatuksiani vetämieni reissujeni olemuksesta - miten olla pakettimatka olematta "pakettimatka"
- Tunnelmointia ja melkein liian kesäiset kuvat vuoden 2015 reissulta (aurinko ihan oikeasti paistoi joka päivä, aivan uskomaton kesä...)
- Ensimmäisen eli vuoden 2013 matkan asiakaskokemuksia

11 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Melkein valmis! Viime päivät olen nyhvännyt viimeisten pikkufaktojen parissa. Kirjoitettiinko Egillstaðir noin vai sittenkin Egilsstaðir? ...

Tripsteri Islanti -matkaopaskirja on valm....

18.7.17 Satu Kommentteja: 90

Melkein valmis! Viime päivät olen nyhvännyt viimeisten pikkufaktojen parissa. Kirjoitettiinko Egillstaðir noin vai sittenkin Egilsstaðir? Entä pitäisikö tuon puolipisteen sijasta kuitenkin laittaa kaksoispiste? Tai ihan kunnon asenteella piste? Minkä näistä listan ravintoloista voi jättää pois, koska yksi niistä on tilan takia pakko deletoida? Pumppaa pumppaa, jaksaa jaksaa.



Aargh. Loputonta pikkuasioiden läpikäyntiä, pohdintaa, valintaa ja pois valintaa.  Siinä pilkkuja painellessa ja jo aika ärsyyntyneessäkin mielentilassa koin kuitenkin muutaman sekunnin kestävän selväpäisen hetken.  Se oli lyhyt hetki, mutta tarpeeksi pitkä sen keksimiseen, minkä kirjan lauseista nostan houkutuslinnuksi takakanteen.

Islannin-lomalta palataan parempana ihmisenä.

Se on törkeän paljon sanottu, mutta juuri sillä tavalla islantilainen sen sanoisi. Ja aika iholla islantilaista tässä jo joka tapauksessa ollaan. Joten menköön sitten, bikinien narut paukkuen.


Tämä tekele on painossa toivottavasti jo ensi viikolla ja pian 360-sivuisena jötikkänä kaupoissa ja omassakin kirjahyllyssä. Tripsteri Islannin ilmestyttyä lähetän yhdelle onnekkaalle lukijalle yhden kappaleen kirjaa. Kerro vaikka, mikä on ollut sun hauskoin loma- tai retkikohde tänä kesänä. Aikaa vastailla 10.8. asti. Sen jälkeen suoritan arvonnan ja laitan kirjan postiin heti sen ilmestyttyä.

Jeijj! Nyt jäädään odottelemaan.

PS. Odottelen myös ilmojen lämpenemistä. Täällä on viime päivät ollut yhtä lämmintä kuin silloin maaliskuussa näitä kuvia ottaessa. Kiitos villapaita, tuo kesän kätevin asuste!

90 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Sherran spieksut, tämä postaussarja on tulossa kohta päätökseen. Tarkoitukseni oli kuopuksen ensimmäisen vuoden jälkeen jatkaa lapsiasiaku...

Lapsen kehitys - 22 kuukautta

18.7.17 Satu Kommentteja: 5

Sherran spieksut, tämä postaussarja on tulossa kohta päätökseen. Tarkoitukseni oli kuopuksen ensimmäisen vuoden jälkeen jatkaa lapsiasiakuulumisia vielä toisen vuoden verran ja silloin sen tuntui ikuisuudelta. Mutta kas, sehän on täynnä kahden kuukauden kuluttua. 


Kokonaisen suklaakakun syöminen, lapsen kasvaminen ja omien hiusten harvemenimen tuntuu ensin kaukaiselta idealta, mutta yhtäkkiä huomaatkin sitten syöväsi viimeistä viipaletta, keräilemässä hiustuppoa lavuaarista ja taluttamassa kersaa päiväkotiin sen ensimmäisenä päivänä.

Viimeisen kuukauden aikana oma huomioni on kiinnittynyt lähinnä puheeseen ja huumoriin. Tyyppi käyttää jo kuuden sanan lauseita, osaa laulaa yhden lastenlaulun kaksi säkeistöä isosiskon avustuksella jo melkein kokonaan ja on laajentanut vitsirepertuaariaan. Pari kuukautta sitten omaksuttu OMG on laajentunut tokaisulla, kuinka elämä on hyvää. OMG og gott lif! Se tietää tämän sanoessaan saavansa lähellä olevien ihmisten huomion ja heidät nauramaan. Jos siis vaikka "joskus" sattuisi niin, että ensin tekee mieli tehdä joku jekku kuten tietoisesti kaataa vesilasi lattialle, kiivetä jakkaralle, työntää ravintolassa suolapurkki kukkamaljakkoon ja vetää eteisessä takit henkareista lattialle, on hätäuloskäynti lähellä: oumaigaad miten hyvä elämä!

Verbaalinen hauskutus on tämän pätkän leipälaji. Siitä asti kun se kerran kuuli, että joku pyysi anteeksi ruokapöydässä pieraisemisen jälkeen, on hän alkanut tehdä samaa. Mikäs sen kivempaa kuin ilmoittaa heleällä äänellä islanniksi, että heiiim, nyt minä pieraisin. Anteeksi! 

Käkäkäkäkäkäkä. Se nauraa hetken omalle jutulleen, mutta vain hetken. Suuri viisaus on siinä, että hän jättää aina muut nauramaan pidemmäksi aikaa. Kun muut vielä käkättävät, mörssäri on alkanut jo puuhata muita juttuja. Se lähtee jatkamaan tutkimuksiaan eli suuntaa sinne, mistä sitä äsken kiellettiin. Kukaan ei huomaa pippuripurkkia kukkaruukussa, koska aikuisyleisö toistaa edelleen mielessään sitä pieruvitsiä.

Naurata ja harhauta. Mikä ihana jekkutekniikka. Rakastan.


Lapsen kehitys -jutut:


5 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Ajelimme tänään Länsivuonoilla, täällä Islannin harvimmin asutulla ja syrjäisimmällä maaseudulla. Autonikkunasta näin, kuinka yhden aution...

Hevosista ja miehistä

14.7.17 Satu Kommentteja: 12

Ajelimme tänään Länsivuonoilla, täällä Islannin harvimmin asutulla ja syrjäisimmällä maaseudulla. Autonikkunasta näin, kuinka yhden aution lahden poukamassa tölttäsi muutama issikka selässään pitkäkoipiset miesratsastajat. Hirveän tuttu näky täällä päin. Kyllä se vain niin on, että Islanti on hevosmiesvaltio.


Täällä on 70 000 hevosta ja 330 000 asukasta, eli laskennallisesti joka perheessä on hevonen. Sanoin tuossa alussa hevosmiesvaltio ihan tarkoituksella: hevoset ovat täällä päin selkeästi miesten harrastus. Toki naistenkin kyllä, mutta kun näen yksittäisiä ratskukkoja Islannin luonnossa, ne ovat melkein aina miehiä. Kun näen hevoskuljetusautoja bensisten parkkipaikoilla, auto on aina täynnä miehiä. Kaikki tuntemani tallinomistajat yhtä säännön vahvistavaa poikkeusta lukuunottamatta ovat miehiä.

Kun lähdetään syksyisin keräämään lampaita vuorilta, issikoiden selässä istuu riskejä miehiä. Kun hevosia siirretään laitumelta toiselle, lähdetään hommaan miesvoittoisessa porukassa ja otetaan samalla vähän kuppia. Kun koko tallin hevoslauma kengitetään samana päivänä, paikalle kaartaa kolme jeepillistä miehiä, raspeja, kengitysvasaroita, nauloja ja hevosenkenkiä. Ja tietysti paljon kaljaa urakan päättymisen jälkeistä yhteistä illanviettoa varten.

Ja paremmaksi vaan menee:

Kun islantilainen mies pyytää treffeille, se ei aina ehdota dinneriä ja leffaa. On ihan normaalia että vedetään esiin hevoskortti: Mulla on kuule hyviä hevosia, lähdetkö katsomaan? Laitetaan ratsut hevosautoon ja ajetaan rannalle ratsastamaan!

(Ja tässä tosiaankin lähdetään siis vilpittömästi hevosilla ratsatamaan, eli älkääs kuvitelko mitään seksimielisyyksiä siellä.)

Nuoria miehiä, vanhoja miehiä, keski-ikäisiä miehiä, komeita miehiä, hauskoja miehiä, ihan kaikenlaisia miehiä. Ja hevosia.

Näin hevosia fanittavana heteronaisena en juuri voi valittaa näistä olosuhteista. 



Hevoset ovat Islannissa osa äijäkulttuuria. Kun me olimme viime viikolla sillä islanninhevosvaelluksella vapaan hevoslauman kanssa - josta kirjoitan syvällisemmän ja käytännönläheisen postauksen ihan pian - hevosmiehistely nousi ihan uuteen kerrokseen.

Kuusikymppisen tallinomistajan ja ratsukkoryhmämme pääoppaan kaveri oli kuullut, että olemme ratsastamassa lähellä hänen kotiseutujaan hevoslauman kanssa. Tämä kaveri työskentelee muun muassa rekkakuskina. Erään reissupäivämme aamuna hän ajoi rekkansa kanssa lähtöpaikkaamme ja parkkeerasi sen laitumen lähelle. Hän otti kulkuneuvonsa hytistä satulan, suitset ja kypärän (kukapa rekkakuski ei varastoisi tällaisia esineitä omassa autossaan?!), valitsi laumasta yhden hevosen ja tuli tölttiä ja laukkaa kanssamme 30 kilometriä. Ratsastuspätkän jälkeen hän heitti ylämorot tallinomistajan kanssa, murjaisi pari vitsiä ja järjesti kyydin itselleen takaisin lähtöpisteeseen ja palasi  siis rekalleen jatkamaan työpäivää.

Voihan sen venähtäneen lounastauon tietysti näinkin viettää.

12 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Olen äänikirja-addikti. Tilanteissa, joissa tyypillisesti laitetaan radio päälle, minä painan älypuhelimesta playta ja heittäydyn tarina...

Rakkauteni äänikirjoihin ja ilmainen tutustumiskuukausi

12.7.17 Satu Kommentteja: 19

Olen äänikirja-addikti. Tilanteissa, joissa tyypillisesti laitetaan radio päälle, minä painan älypuhelimesta playta ja heittäydyn tarinaan. Kuuntelen tarinaa, kun laitan ruokaa, kun käyn suihkussa (kukapa ei kävisi suihkussa kylppärin ovi auki volat täysillä, jos on juuri onnistunut pääsemään teoksessa kiihkeimpään cliffhanger-kohtaan), kun pyöräilen treeneihin, kun ajan autoa, kun teen kirjanpitoa, kun ripustan pyykkejä ja kun lötkötän sohvalla ja katselen ikkunasta, kuinka paju heiluu tuulessa.

Kaupallinen yhteistyö: BookBeat.


Ryhdyin viime syksynä taas lenkkeilemään, kiitos maikkarin rikostoimittajan. Monen vuoden tauon jälkeen aloitin hölkkäharjoittelun aivan alusta. Jaksoin juosta vain hassut pari kilsaa ennen pikkukuolemaa. Noin puoli vuotta kestäneen harjoittelun ja suunnilleen kymmenen äänikirjan jälkeen kymmenen kilometrin hölkkälenkki menee reiluun tuntiin eikä tunnu enää missään. En olisi pystynyt motivoitumaan lenkille lähtöön ilman niitä Jarkko Sipilöitä. Tarinoiden voima on ihmeellinen.

Äänikirjafiksaationi ei ole ihan uusi juttu. Yli vuosikymmen sitten, aikana jolloin yksikään äänikirja ei vielä ollut digitaalisessa jaossa, ostin kirjakaupasta ja lainasin kirjastosta cd-levysettejä. Yksi äänikirja oli teoksesta riippuen kahdeksasta viiteentoista cd-levyyn pitkä. Kuuntelin niitä kannettavalla cd-soittimella (ajatella!), jota kannoin mukana kaikkialle takkini taskussa (ajatella, miten suuret taskut!).



Koko lailla helpompaa on nykyään. Olenkin ollut BookBeatista erityisen mielissään. Se on siis kirjojen tilauspalvelu, jossa kiinteää kuukausimaksua vastaan (16,90 €) saa lukea niin paljon e-kirjoja ja kuunnella niin monta äänikirjaa kuin silmät ja korvat kestävät.

Erityisen iloinen olin, kun huomasin, että kirjoittamistani kirjoista on tehty ensimmäistä kertaa äänikirjat – ja vielä kahdesta yhtä aikaa! Mahtavaa kuunnella omaa tekstiään ammattilukijan lukemana. Tuntuu kuin olisin tehnyt jotain vieläkin isompaa kuin kirjoittanut kirjan. Toisen äänellä luettua kirjaa kuunnellessa tuntuu siltä, että olen tullut osaksi jotain isompaa ketjua. Luonut jotain, joka toisen käsissä laajenee ihan omaksi teoksekseen. Ehkäpä leffojen ja televisio-ohjelmien käsikirjoittajista tuntuu juuri tältä, kun ne katsovat omaa duuniaan valkokankaalta ja näyttöruudulta?

Islantilainen voittaa aina (WSOY) ilmestyi jo vuonna 2015, mutta se on edelleen myynnissä marketteja ja kioskeja myöten. Etenkin näin kirjailijan näkökulmasta yhden teoksen pitkä myyntiaika ja monet eri myyntikanavat ovat mahtava juttu. Nykyajalle tyypillisellä muutaman kuukauden varastonkiertonopeus -syklillä se on itse asiassa jo melkoinen saavutus.

Kaupallinen yhteistyö BookBeatin kanssa tuli ihan täydelliseen ajankohtaan: Islantilainen voittaa aina nimittäin ilmestyi äänikirjana eilen ja sitä voi kuunnella myös BookBeatissa. Sähkökirjana tuo opus jo löytyikin. Samasta sovelluksesta voi klikata kuunteluun tai lukuun myös Valtarin Hannen kanssa yhdessä kirjoittamani Unelmahommissa-kirjan (WSOY), joka ilmestyi keväällä.


Jos ette vielä ole BookBeatin asiakkaita, suosittelen nyt kokeilemaan. Tottakai tyrkytän  aivan ensimmäiseksi noita omia teoksiani, mutta onhan siellä vaikka miten paljon muutakin ihanaa. Itse kulutan äänikirjoina eniten juonivetoista viihdettä eli lähinnä dekkareita kuten Jo Nesbötä, Jarkko Sipilää, Gillian Flynniä ja suosikki-islantilaisdekkarikirjailijani Arnaldur Indridasonia. Viimeksi mainitun teoksia on tosin saatavilla vain englanniksi.

Koodilla salamatkustaja jokainen uusi asiakas (tämä tarjous ei siis valitettavasti koske vanhoja asiakkaita) saa kuukauden maksutta. Sen jälkeen voi sitten päättää, haluaako lopettaa palvelun käytön vai ei. Jos ei lopeta, tilausjakso jatkuu automaattisesti.


Viisi syytä, miksi itse diggaan BookBeatista:

1. Tarpeeksi suuri valikoima ääni- ja sähkökirjoja. Tuhansia teoksia suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
2. Seisova pöytä: maksat vain yhden kuukausimaksun ja nautit niin paljon kuin jaksat. Kun katsoo sähkö- ja äänikirjojen tavanomaisia markkinahintoja, kuukausimaksu 16,90 € tulee halvemmaksi kuin vajaan yhden perinteisen ääni- tai e-kirjan ostaminen kuukaudessa. 
3. Voit sekakäyttää. Useat kirjat ovat saatavilla sekä e-kirjana (kirjan päällä silmälasisymboli) että äänikirjana (luurisymboli), eli voit vaihtaa nautintotapaa kesken teoksen. Jos vaikka luet Unelmahommissa-kirjaa junassa ja ehdit sivulle 67, mutta sen jälkeen haluaisit jatkaa teosta äänikirjana kävellessäsi juna-asemalta kotiin, alat kuunnella äänikirjaa.
4. Voit kuunnella ja lukea offline-tilassa, sillä teosten lataaminen laitteelle on mahdollista.
5. Niin lyhyttä aikaa ei ole eikä niin kiire ole koskaan, etteikö ehtisi kuunnella edes pätkän hyvää tarinaa. Antti Tuuri sanoin minulle kerran, että kirjailijan yksi tärkeimpiä tehtäviä on lukea paljon kirjoja. Vain siten pystyy itsekin luomaan niitä. Sama pätee ihan joka alalla: jos ei altista itseään hyville jutuille, ei pysty tuottamaan hyviä juttuja itse. Nipistä siis vaikka työpäivästäsi vartti hyvän tarinan kuuntelulle. Se ravitsee aivoja ja varmasti "maksaa itsensä takaisin".


Toimi siis näin: Rekisteröidy tästä linkistä. Koodilla salamatkustaja saat ilmaisen käyttökuukauden BookBeatiin. Ja jos saan pyytää, niin kuuntele ihan ekaksi se Islantilainen voittaa aina tai Unelmahommissa. Kirjailija lähettää kiitokset täältä laavaisen saaren maisemista! Ilmainen kuukausi -tarjous on voimassa uusille asiakkaille ja 31.10. asti. Rekisteröitymisen jälkeen lataa omaan älypuhelimeesi tai tablettiisi BookBeatin sovellus Google Playstä tai AppStoresta. Ryhdy nauttimaan.

Mieltä ravitsevia hetkiä hyvien juttujen parissa!

19 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Tästä blogijutusta piti tulla sellainen kiva ja kevyt juttu, jossa olisin pyytänyt teiltä lukijoita vähän jeesiä. Olimme nimittäin suunnit...

Koko perheen matka ei aina kannata

12.7.17 Satu Kommentteja: 17

Tästä blogijutusta piti tulla sellainen kiva ja kevyt juttu, jossa olisin pyytänyt teiltä lukijoita vähän jeesiä. Olimme nimittäin suunnittelemassa lokakuulle parin viikon mittaista koko perheen matkaa johonkin mukavaan  ja helppoon eteläeurooppalaiseen vaelluskohteeseen.



Olemme puolison lähes koko kesän töissä. Me molemmat vanhemmat olemme keväisin ja myös näin kesäisin aika paljon poissa kotoa töiden takia. Olemme pyrkineet aikatauluttamaan työmatkamme eri aikoihin, mutta sekään ei ole aina onnistunut. Silloin on anoppi jeesannut ja ottanut lapset muutamaksi päiväksi luokseen. 

Koska kesällä ei perheen juuri yhteistä lomaa ole, olimme ajatelleet napata itsellemme kesäloman lokakuusta. Silloin kaikki kesän ja syksyn pisimmät työmatkat ovat ohitse, Tripsteri Islanti -matkaopas ilmestynyt, Unelmaduunarit-podcast julkistettu ja seuraavan kirjan käsiksen eka versio jätetty (niin ja anteeksi, kun siitä en ole ehtinyt vielä edes kirjoittaa tänne blogin puolelle mitään - vähän lentoa ollut tässä viimeaikoina). Lokakuussa olisi hyvä tilaisuus ottaa tauko.


Ideana oli pakata perheen parin viikon vaelluskamat yhteen rinkkaan ja suunnata semilämpimään Euroopan kohteeseen, jossa voi tehdä alle 10 kilometrin mittaisia helpohkoja päivävaelluksia kylien välillä. Esikoinen olisi kävellyt itse, minä olisin kantanut varusterinkkaa ja puoliso kuopusta kantorinkassa. Päivät oltaisiin kävelty, iltapäivät uitu meressä ja/tai uima-altaassa ja iltaisin pistetty maha täyteen hyvää paikallista ruokaa ja palan painikkseeksi kohteesta riippuen joko kylmä iso olut tai pari lasia hyvää viiniä. Aamulla oltaisiin syötä tukeva aamiainen ja pakattu rinkkaan päivän lounaseväät vesipulloineen. 

Aurinko olisi paistanut ja matkanteko olisi ollut ihanaa: sopivan fyysistä, mutta kuitenkin rentouttavaa. Illalla olisi ollut olo, että päivän aikana on tullut tehtyä jotain ja on koettu upeita asioita yhdessä. Lapset olisivat nähneet uusia paikkoja ja maisemia, löytäneet uusia tuoksuja ja makuja, tutustuneet uusiin ihmisiin ja tapoihin, minä olisin puolison kanssa voinut nauttia koko perheen yhdessäolosta tehden samalla jotain kivaa. Kaavailimme kohteiksi joko hyvin tuntemaani Etelä-Kreetaa, miehen suosikkia Sisiliaa tai sitten Madeiraa, Portugalia tai Etelä-Espanjaa. Olisin halunnut kysyä teiltä vinkkejä näihin. Kun ajattelin, että teistä jollain olisi varmasti ollut joku mielipide kohteesta.

Jep, kuten huomaatte, puhun imperfektissä. Suunnitelmat muuttuivat ja ne sinetöityivät tällä viikolla.


Lähdimme tällä viikolla muutamaksi päiväksi taas tien päälle täällä Islannissa. Pakkasimme autoon mukaan kantorinkan, vaihtovaatteita ja pari laatikkoa eväitä. Ideana oli testata vaeltamista lyhkäisten kävelyjen kautta ja katsoa, miten homma toimisi. 

Noh. Huomasimme, että se ei toimi. Kuopus veti viimekertaiseen tapaan kilarit kantorinkassa. Tämä lapsi vain on liian kärsimätön istumaan paikallaan. Se kiemurtelee, yrittää nousta seisomaan, heijaa itseään edes takaisin ja huutaa tauotta kantajansa korvaan haluavansa kävellä itse. Paitsi että se ei kävele kuin korkeintaan kymmenen metriä. Yritystä seuraa X-asento maassa, olen löysä mato -asenne maasta nostettaessa ja kaupan pääliseksi vähän lisää kovaäänistä väninää.

Argh. Olemme yrittäneet nyt jo useita kertoja, ja se vaan ei onnistu, ei niin millään.

Esikoinen oli niin toista maata. Aloitimme kantorinkkailun tyypin ollessa reilun vuoden ikäinen. Vaelsimme silloin talviaikaan Pohjois-Islannissa Kraflan tulivuorella. Vähän aikaa se pällisteli talvihaalareissa ympärilleen ja sen jälkeen nukahti otsa vasten kantajan talvitakin huppua. Se nukkui siinä pari tuntia ja heräsi vasta autolle saavuttaessa. Esikoisen kanssa on kävelty pitkin Islantia, kiivetty tulivuorelle Uudessa-Seelannissa, vaellettu Kaliforniassa, Suomen kesässä ja vaikka missä. Eikä koskaan yhtäkään poikkipuolista sanaa. Jos häntä vitutti, se loppui tuttipulloon. Jos häntä harmitti, se loppui nukahtamiseen. Kolmivuotiaana esikoinen jaksoi kävellä helpolla vaellusreitillä reippaasti itsekin.


Kuopus on ihan toista maata. Kärsimätön ikiliikkuja, jolla on lyhyt pinna. Puoliso lohdutti toteamalla, että sehän on ihan normaali kaksivuotias käytökseltään. Minä taas (epäreilua kuopusta kohtaan, tiedän) vertaan sitä näissä asioissa esikoiseen, joka oli kaikessa matkustamisessa, nukahtamisessa ja ylipäätään olemisessa niin helppo. Ihmeellisiä lapsia ne ovat molemmat, mutta esikoinen vei vain murto-osan siitä vanhempien energiasta, mitä kuopuksen temperamentti vaatii. Kun nykyään joku avautuu lasten huonosta käyttäytymisestä lentokoneessa, junassa tai ravintolassa ja pyörittelee silmiään välinpitämättömille vanhemmille jotka eivät saa edes lapsiaan kuriin, purskautan äänekkään räkäisen naurun. Samaa olisin nimittäin jaabattanut itsekin vielä kaksi vuotta sitten. Viimeiset pari vuotta vain ovat osoittaneet, että vähänpä silloin tiesin, minkälaisia jotkut lapset voivat reissussa olla.

Mutta. Ainahan ei ole kuitenkaan pakko mennä. Aina ei edes kannata lähteä, jos haluaa pitää oman mielensä plussan puolella ja muut perheenjäsenet tyytyväisinä. Joidenkin lasten kanssa matkailu on tietyssä iässä silkkaa sisäposken pureskelua ja päiviä, jotka ovat odotuksista yhtä kaukana kuin pohjoisnapa Etelämantereesta. 

Lokakuuhun on enää kolme kuukautta aikaa. Lentoliput olisi pitänyt ostaa pian. Mutta otetaan nyt tosiasiat faktoina kuitenkin: kuopus ei kolmessa kuukaudessa muutu kantorinkkahelpoksi lapseksi. Eikä meitä kumpaakaan vanhempaa kiinnosta lähteä monta tuhatta euroa maksavalle matkalle, jonka aikana kaikilla menee hermo siihen, kun mistään suunnitellusta ei tulekaan mitään. Siinä menee hukkaan paitsi rahat, myös arvokas yhdessäolemisen aika ja esikoisenkin hermot. Hän haluaisi nauttia luonnosta, katsella kukkasia, juosta meressä ja kuunnella musiikkia auringon laskiessa. Se on aika vaikeaa, jos yksi seuralaisista vänisee suurimman osan hereilläoloaikaa.

Tottakai minua harmittaa, että suunniteltu yhteinen loma peruuntuu. Mutta enemmän se harmittaisi, jos jo maksettu ja hartaasti suunniteltu loma ei toteutuisi, kun yhtä osallistujista ei voisi vähempää kiinnostaa. En lähde huudattamaan kaksivuotiasta lentokoneeseen ja Etelä-Kreetan kyliin. En lähde myöskään mihinkään koko perheen perhekerhohotelliin, koska se ei voisi perheemme toista aikuisjäsentä vähempää kiinnostaa. 

Tätä matka-asiaa kelatessa tajusin taas sen, että elämässä ei kannata tehdä liikaa kompromisseja. Siinä kohtaa kun yrittää miellyttää kaikkia, aiheuttaa vain kaikille huonon mielen. 


Taitaapi siis olla niin, että kun lokakuun loppupuoli koittaa, kuopus, joka on tässä elämänvaiheessaan tyytyväisimmillään kotona, jää kotiin puolisoni kanssa, jota taas eivät rantalomat voisi vähempää kiinnostaa, ja minä ja esikoinen lähdemme tuttuun tapaan kaksistan sinne Kanarialle. Yritetään sitä aktiiviperhelomaa sitten ensi vuonna uudestaan. Vuoden aikana tapahtuu paljon muutoksia, ja kolmivuotiaan kanssa käytännön elämä on jo vuoden verran helpompaa kuin nyt. 

Ööh. Kai. No siihen oljenkorteen nyt ainakin turvaudun näissä muuttuneissa lomailutunnelmissa.

17 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Nyt saatte lupaamani palkinnon. Siis sen anopin raparperipiirakan ohjeen! Kiitos tuhannen paljon kaikista timanttisista vinkeistä, joita t...

Paras pikapiirakka: islantilainen hjónabandssæla

10.7.17 Satu Kommentteja: 6

Nyt saatte lupaamani palkinnon. Siis sen anopin raparperipiirakan ohjeen! Kiitos tuhannen paljon kaikista timanttisista vinkeistä, joita taannoin kyselin Tripsteri Islanti -matkaopaskirjaa varten. Kirja on nyt pdf-tiedoston oikolukua vaille valmis. Teidän vinkkienne ansiosta tähän kirjaan tuli paljon uutta asiaa ja näkökulmia, joita en ollut itse miettinyt ollenkaan. En olisi itse huomannut kirjoittaa esimerkiksi esteettömästä matkailusta Islannissa. Mutta kiitos teidän vinkkien, siitäkin tuli oma lyhyt lukunsa kirjaan.



Kyllä nyt yksi kakku pitää leipoa kirjan valmistumisen kunniaksi. Tällä kertaa tökkäsin uuniin islantilaisen perinnetortun eli hjónabandssælan. En ole ihan varma, miksi kakkua kutsutaan avioliitto-onneksi. Ehkä se on aikanaan ollut se kakku, jota on tarjottu sukulaisille kihlajaiskahveilla. Tai siksi, että se on yhtä hyvää kuin avio-onni. Luulenpa kuitenkin nimen syyksi sen, että kakku on helppo ja nopea tehdä: eli jää aikaa myös pussailuun. 

Hjónabandssæla eli islantilainen raparperipiirakka


200 g sulatettua voita
170 g vehnäjauhoja (anoppi laittaa täysjyväjauhoja)
170 g kaurahiutaleita
100 g sokeria (anoppi käyttää fariinisokerin tapaista eli púðursykuria)
sopivasti raparperihilloa (jonka hän valmistaa itse: puolet raparperin painosta on sokeria)

1. Sekoita lusikalla kuivat aineet keskenään.
2. Sekoita lusikalla kuiva-aineseos voihin.
3. Painele voidellun uunivuoan pohjalle (käytin itse n. 20 x 25 cm suuruista vuokaa) 3/4 taikinasta.
4. Sivele taikinan päälle sopivasti raparperihilloa. Itse vetelin noin 1,5 dl ohueksi kerrokseksi.
5. Painele loppuosa taikinaa hillokerroksen päälle.
6. Paista uunissa 200 asteessa noin 20 minuuttia.


Tarjoile jäähtyneenä sellaisenaan kahvileipänä tai jälkiruokana vanilijajätskin tai kermavaahdon kanssa. Minä pistin koristeeksi muutaman takapihallamme kasvavan orvokkipuskan kukan. Nättiä ja hyvää. Eipä sitä paljon muuta ihminen näin heinäkuussa edes tarvitse. 

6 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kyllä en ole koskaan aikaisemmin kuullut samanlaista töminää, mikä lähtee 71 töltillä ja ravilla etenevän hevosen laumasta. Se ääni värise...

Islanninhevosvaellus vapaan lauman kanssa - tunnelmia

6.7.17 Satu Kommentteja: 15

Kyllä en ole koskaan aikaisemmin kuullut samanlaista töminää, mikä lähtee 71 töltillä ja ravilla etenevän hevosen laumasta. Se ääni värisee ensin jalustimiin, sitten varpaisiin ja nousee sieltä hauskana aaltona kohti päänahkaa, vetää naaman virneeseen ja pysähtyy kypärän kohdalle.






Meillä on ollut ihan mahtava reissu. On kymmeniä hevosia, on ollut sadetta, on ollut paistetta, kengityssessioita, islantilaiseen tapaan kiristettyjä satulavöitä, sadepisaroita korvassa ja kameranlinssissä, lepotaukoja heinikossa myös meillä ihmisillä ja yksi laitumelle hevostensa viereen nukkumaan mennyt islantilainen hevosnainen. Ehkäpä bongaat hänen jalkansa yhdessä kuvista?




Vaeltaminen vapaana juoksevan hevoslauman kanssa on ollut niin uusi, vähän jännittävä ja aivan uudenlaisia maisemia hevosteluun ja Islantiin avaava kokemus, että sitä on vähän hankala selittää näin yhdessä blogijutussa. En edes yritä, vaan laitan tähän muutaman niistä sadoista kuvista, joita olen ratsastamisen, kahvittelun ja luonnossa oleilun lomassa ottanut. 




Seuraavassa jutussa sitten kerron, miten tämä matka meni, mitä tällaisella matkalla tapahtuu ja mitä pitää osata tai tietää, jos tällaiselle reissulle lähtee.

Yksi asia on kuitenkin jo tässä kohtaa varma. Ensi kesänä on aivan välttämätöntä järjestää vastaavanlainen reissupyrähdys. Eihän elämää ilman tällaista voi enää edes kuvitella!

15 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Saimme muutaman yhteisen lomapäivän ja käväisimme perheen kanssa minilomalla Islannin erämaassa. Jeijj! Kohteemme oli Kerlingarfjöl...

Helposti Islannin erämaassa: Kerlingarfjöll

5.7.17 Satu Kommentteja: 0

Saimme muutaman yhteisen lomapäivän ja käväisimme perheen kanssa minilomalla Islannin erämaassa. Jeijj!


Kohteemme oli Kerlingarfjöll. Se on upea kuumien lähteiden alue Islannin sisämaassa Kjölur-nimisen erämaareitin varrella. Hirmu helppo retkikohde heille, jotka haluavat kokea Islannin aavan erämaan tunnelman, kuumia lähteitä ja ihmetellä loputonta suurta maisemaa ilman viikonmittaista haikkailua tai järeää erikoisvarusteltua jeeppiä. Ja myönnetään: sekin oli ihan kiva plussa, että tämän reissun pystyy halutessaan tekemään ilman telttailua, leirintäkamoja ja pussipastaa.

Meillä oli siis perheen kanssa kesäkuun lopussa nelisen päivää aikaa tehdä jotain kivaa yhdessä. Kesät ovat meillä aina aika kiireistä aikaa: minulla on hevosmatkoja ja miehelläni on omia työmatkojaan  ja matkojaan pitkin Grönlantia ja Islannin jäätiköitä. Meistä jompi kumpi yrittää olla vuorotellen lasten kanssa kotona - jos ei onnistu ja reissut menevät päällekkäin, anoppi auttaa.

Yhteinen pidempi perheloma olisi viime vuoden tapaan tarkoitus pitää lokakuussa ja ehkä myös hieman tammikuussa. Mutta onneksi pystyimme kesäkuustakin nipistämään muutaman päivän mittaisen yhdessäolon. Olemme oppineet, että jos haluamme todella olla lomalla, meidän kannattaa lähteä jonnekin. Jos jäämme kotiin, puhelin aina soi ja jompi kumpi valahtaa töihin / sukulaista auttamaan / kaveria jeesimään.

Niinpä pakkasimme ulkoiluvaatteet laukkuun ja kylmälaukkuihin parin päivän ruoat. Koska aikaa oli vähän, emme voineet toteuttaa mitään suurempaa reissua esimerkiksi Länsivuonoille, jonne kamalasti haluaisin kyllä lähteä taas käymään. Länsi-Islannissa puolestaan oli huono sää. Karttaa ja säätiedotusta aikamme tuijoteltuamme tajusimme, että olisi yksi paikka, jossa ei sada ja on melko lämmin, jossa emme ole vähään aikaan käyneet ja joka on reilun parin tunnin ajomatkan päässä Reykjavíkista. Suuntasimme Kerlingarfjölliin eli "Ämmän vuorille".


Se oli erinomainen idea! Kerlingarfjöll on Islannin keskiosissa, tavallaan tiettömän tien päässä, mutta kuitenkin ajokelpoisen tien viimeisenä. Sinne ei mene asfaltoitu tie eikä matkan varrella juuri näe kuin jäätiköitä, hiekka-alueita ja pölypilven taakseen jättäviä islanninhevosletkoja, jotka ovat Kjölurin-vaelluksella.

Tie Kerlingarfjöllille on erinomainen. Sitä pääsee ajamaan ihan tavallisella pikkujeepillä ja jopa henkilöautolla. (Jos olet Islannissa liikkeellä vuokra-autolla, kysy ovatko vakuutukset voimassa myös Kjölurilla). Matka ei vaadi jokien ylittämistä eikä ajaminen muutenkaan ollut kovin haastavaa. Gullfoss-vesiputouksen jälkeen matkaan meni noin puolisentoista tuntia taukoineen.


Perillä voi majoittua miten haluaa. Siellä on nasta leirintäalue, ja telttailijoiden käytössä hyvät suihkut, keitto- ja pesutilat. Kerlingarjöllin vanhat pikkumökit ovat vuosikymmeniä vanha Islannin-klassikko. Niissä nukkuu mökistä riippuen kahdesta kahdeksaan henkilöä. Sitten on upouusi pieni hotelli, joka on vielä vähän rakennusvaiheessa, mutta pystyy jo majoittamaan muutaman kymmenen vierasta. Alueen keskus on pieni ja vähän jo nuhjaantunutkin mutta ihan kelpo ravintola, josta saa aamiaista, lounasta ja illallista. Ruokalista on lyhyt ja kallis (keskinkertainen lihakeitto maksoi noin 30 euroa), joten oma kokkailu mökeissä tai leirintäalueen keittiötiloissa (tai ulkosalla) on budjettiystävällisempi ja varmasti myös maukkaampi vaihtoehto.



Kerlingarfjöllillä on hyvät mahdollisuudet ulkona puuhasteluun. Siellä voi tehdä erimittaisia vaelluksia maastoon. Suosituin on parin kilometrin mittainen kävely luonnonvaraiseen kuumaan lähteeseen joen vartta pitkin. Kun kävelee noin 5 kilometria suuntaansa pääsee geotermiselle alueelle, jossa on upeita kuumia lähteitä.

Vulkaanisesti aktiivinen alue on tehnyt Kerlingarfjöllin vuorista keltapunaisia ja sijainti sisämaassa on tuonut "ikilumen", joka ei kokonaan sula edes keskellä kesää. Puoliso ottikin lumilaudan mukaan ja kävi laskelttelemassa alas alueen lumisia vuorenrinteitä (hissejä ei ole, kiipeämiseksi menee). Me poimimme lasten kanssa kukkia nurmikolla, pelasimme korttia auringossa, teimme esikoisen kanssa pienen päiväkävelyn läheiselle mäennyppylälle kiviä keräämään anopin leikkiessä kuopuksen kanssa. Molempina iltoina kävimme uimassa kuumassa lähteessä. Ensimmäisenä päivänä emme muistaneet ottaa uikkareita ja pyyhkeitä mukaan, mutta ihan hyvin nakunakin voi uida ja viileänä puhaltava tuuli hoiti kuivauksen.

Hiukset märkänä, keho lähdevedestä kuumana, varpaat lämpötilaerosta pistellen ja suu korvissa oli hyvä palata takaisin mökille ja korkata yksi bisse.


Tämä on sellaista eräjormailua, josta minä erityisen paljon tykkään. Olen ulkona ja puuhastelen asioita, mutta illan tullen saan laittaa ohuen yöpaidan päälle ja nukahtaa sänkyyn. Keski-ikäistyvältä Islanti-fanilta Kerlingarfjöllille siis iso peukku.

0 kommenttia:

Mitä tuumaat?