Viimeistä paria kaupan ovesta ulos. Haikein, mutta helpottunein mielin. Drew-korkkarit, koko 36. Hinta 65 €. (Kuva: Minna Parikka) Ka...

Design-ale: Minna Parikan korkokengät

25.5.17 Satu Kommentteja: 0

Viimeistä paria kaupan ovesta ulos. Haikein, mutta helpottunein mielin.
Drew-korkkarit, koko 36. Hinta 65 €. (Kuva: Minna Parikka)
Kauppiaat tietävät sen tunteen, kun joku tuote ei liiku hyllystä tai vaaterekistä kassan kautta asiakkaan kassiin. Yhtä aikaa harmittaa omasta ja valmistajan puolesta, kyllästyttää ja ihan suoraan sanottuna ottaa pahasti päähän. Etenkin silloin, kun tietää tuotteen olevan hyvä ja on itse luullut, että se tulisi menemään kaupaksi. Ja sitten se ei kiinnostakaan ketään.

Minna Parikan kenkien kanssa meillä kävi niin. Hirveän hyvä, kekseliäs ja erottuva kenkä. Ei kukaan muu ole keksinyt laittaa pupukorvia korkkareihin ja tennareihin, päällystää kenkiä glitterillä ja kuorruttaa koko komeutta vaaleanpunaisella tupsuhännällä. Ihanan kreisiä, joka varmasti iskisi leikkisiin ja rohkeisiin islantilaisiin. Mutta ei.

Hintaa ei voi syyttää. Olihan tuote toki kalliimmanpuoleinen, mutta islantilaiseen kenkädesigniin verrattuna ihan sopuhintainen. Paikallisista täällä suunnitelluista ja Portugalissa tai Espanjassa valmistetuista laatukorkkareista voi joutua pulittamaan jopa 600 euroa - ja silti niitä ostetaan.

Drew-korkkarit, koko 36. Hinta 65 €. (Kuva: Minna Parikka)
Mutta näitä ei ostettu. Ostajia ei napannut. Ehkä siksi, että brändi ei ollut islantilaisille tuttu. Eikä yksi myymälä voi laittaa paljoa resursseja yhden tuoteryhmän yhteen brändiin tehdäkseen siitä asiakkaiden keskuudessa tunnetun. Ehkä syy oli jokin toinen, mutta emme vielä ole keksineet, mikä. Enkä enää jaksa edes ajatella asiaa, koska tällaisia epäonnistumisia on välillä pakko tulla. Näitä tulee väkisinkin. Aina ei voi tietää, mikä myy, ennen kuin kokeilee. Olen iloinen, että kokeilimme - ja vähän harmittaa se, että sisäänostettu varasto muuttui ostoiksi vasta alennuksella. 

Kauppamme hyllystä löytyi vielä yksi pari, kokoa 36. Islantilaiset ovat suomalaisia isokokoisempia, joten pienet numerot myydään täällä lähes poikkeuksetta viimeisinä. Nyt on niidenkin aika kuitenkin mennä. Asettelin tämän viimeisen parin nätisti myyntiin blogin design-aleen huimalla alella. Jos kiinnostuit, niin kengät voi ostaa täältä.

Pup, pup.


0 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Eilen kaikki oli jotenkin täydellistä. Esikoinen leikki kavereidensa kanssa ulkona koulun jälkeen. Kuopus oli anopin kanssa kotieläintarha...

Suomalaisislantilaiset lapset rannalla

23.5.17 Satu Kommentteja: 14

Eilen kaikki oli jotenkin täydellistä. Esikoinen leikki kavereidensa kanssa ulkona koulun jälkeen. Kuopus oli anopin kanssa kotieläintarhassa. Minulla oli aikaa viimeistellä yksi työasia ja tehdä ruoka ilman kiirettä. Monen tunnin ajan tuntui siltä, että tilanne on hallinnassa.  Kukaan ei ole myöhässä mistään, kukaan ei odota meitä missään. Ollaan ihan tässä näin vaan ja kaikki on kohdallaan.




Kun lapset kotiutuivat ja olimme saaneet syötyä, muuten koko päivän pilveettömältä taivaalta paistanut aurinko meni hetkeksi ohuen harson taakse.  Vaaleansininen iltavalo paistoi kauniisti ikkunoista sisään ja joka puolella oli jotenkin rauhallista. Pienen pieni tihkusade värjäsi kadut harmaista tummanharmaiksi ja ulkona tuuli navakasti, mutta lämpimästi, mikä on Islannissa harvinaista. 



Päätimme käydä yhdessä pienellä iltakävelyllä. Kodistamme ei ole näkymää merelle, mutta meri on niin lähellä että roiskeet näkyvät välillä ikkunoissa asti. Altantin näkee, kun kävelee muutaman kymmenen metriä kotitaloltamme vasemmalle tai oikealle. Päätimme mennä sinne vasemmalle, eli viikinkialusmuistomerkille. Lasten mielestä sen rakenteissa on kiva roikkua ja kiipeillä. 

Vartin mittaisen kävelymatkan ajan kuopus piti puupalikkaa korvallaan ja leikki soittavansa isälleen, joka on Grönlannissa työmatkalla vielä torstai-iltaan asti. 

Halló pabbi, hallóóóóó...

Koska satoi vähän, liikkeellä ei juuri ollut muita. Saimme koko merenrannan ja muistomerkin - sen nimi on muuten auringon matka, sólfar - itsellemme. Viikinkialusta esittävä patsas kuvastaa veistäjän mukaan toivoa, edistystä, meille vielä tuntemattomia alueita ja vapautta. Se pystytettiin tänne meren rantaan  vuonna 1990 juhlistamaan 200-vuotiasta Reykjavíkin kaupunkia.



Olen korviani myöten pihkassa suomalaisen Myssyfarmin villapipoihin. Käytän niitä vuoden ympäri, Islannissa kun täytyy vetää pipo päähän joskus myös keskellä kesää. Tutustuin näihin Pöytyällä käsinneulottuihin pipoihin, kun yritimme myydä niitä täällä Reykjavíkissa design-myymälässämme. Mutta siinä kävi vähän niin kuin arvasimmekin: eivät islantilaiset osta Suomessa neulottuja villapipoja, koska täällä jokatoisen isovanhempi, täti tai muu sukulainen neuloo villavaatteita islanninlampaan villasta. Lapaset, sukat, myssyt ja villapaidat ovat joululahjoista suosituimpia. Vaikka näistä ei tullut täällä myyntihittiä, sain jotain parempaa: itselleni täydellisesti istuvan pipon. (Nämä kuvan pipot Myssyfarmi antoi meille lahjaksi.) 

Tuulelta ja sateelta suojaavat lasten sadetakit ja esikoisen pusakka ovat 66Northin, Islannin perinteisimmän ulkoiluvaatemerkin myymälästä. Kirkkaat värit ja hauska design ovat näiden vaatteiden juju, mutta laadultaan nämä eivät vedä veroja kunnon teknisille vaatteille - vaikka hinta on ihan sama. Ostan harvoin 66Northin vaatteita täysihintaisina. Sen sijaan käyn aina silloin tällöin etsimässä löytöjä firman varastomyymälästä Reykajvíkin keskustan ulkopuolella Faxafenissä - se kun sijaitsee kätevästi crossfit-treenisalini naapurissa. (Suosittelen muitakin käymään siellä; merkin vaatteet ovat varastomyymälässä 20–60 %:n alennuksella). Itselleni olen hankkinut sieltä mm. tämän talvitakin.



Siellä pienessä tihkusateessa, oudon lämpimässä tuulessa ja kauniisti laskeutuvassa valossa oli jotain niin hetkeen sidottua ja todellista. Lapset leikkivät keskenään, istuivat käsikkäin, juoksivat välillä ympäriinsä ja bongailivat merilintuja.

Vapautta, toivoa ja edistystä. Mulla alkaa jo vähitellen olla sellainen olo, että nämä satunnaiset viikot yksin lasten kanssa alkavat sujua. 

14 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Tässä parhaillaan skumppalaseja tiskailen ja laitan pahvilaatikoita kierrätykseen. Syön käsilaukun pohjalta löytyneitä viimeisiä, retkipäi...

Vähän hassu se on, joka kotiinsa jää

21.5.17 Satu Kommentteja: 16

Tässä parhaillaan skumppalaseja tiskailen ja laitan pahvilaatikoita kierrätykseen. Syön käsilaukun pohjalta löytyneitä viimeisiä, retkipäivästä yli jääneitä lakusuklaapussien jämiä. Kello on jo pitkälle yli yhden yöllä, mutta ihan vielä en pysty nukahtamaan. Naamaani kuumottaa viikonlopun kesäaurinko ja olo on kevyt kuin heliumpallolla. Voi vitjat, mutta nyt onkin takana kerrassaan upea opastyökeikka Islannissa.


Matkaopashommien ydin ja lisukkeet ovat minulle matkustamisen riemu, uusien ihmisien kohtaaminen ja ihan vain Islanti itsessään. Jos joku työ on sellainen, että se antaa enemmän energiaa kuin ottaa, se on matkailuala. Opaskeikkojen jälkeen näen itsekin oman tutun lähiympäristöni taas hetken aikaa uusin silmin. Huomaan katsovani montaa asiaa siten, millä tavalla en ole niitä aikaisemmin juuri katsonutkaan. 

Tämän viikonlopun työmatkalla mieleeni pulpahti eräs matkustamiseen liittyvä kansanviisaus, joka on niin mahtava, että se on pakko jakaa teidänkin kanssa. Ihan pikaisesti vain, ennen kuin sänky ja tyyny kutsuvat.

Etenkin kaikki reissailijat, vapaa-aikansa ja rahansa matkustamiseen laittavat ja liikkeellä olemisesta nauttivat, tämä on teille:

Islannin kielessä heima tarkoittaa kotia ja kotona olemista. Islannin kielen tyhmää tarkoittava sana taas on heimskur. Jo viikinkiajoilla, siis silloin kun Islantia asutettiin, rohkeita ja komeita sankareita olivat siis he, jotka matkustivat paljon. Tyhmä oli se, joka jäi kotiinsa kököttämään. 

Pysytään siis rohkeina ja komeina! Tehdään pieniä ja isoja reissuja. Uudelle jäätelökioskille, vähän kauempana kotoa olevaan ruokakauppaan tai vaikka safarireissulle Keniaan. Minne päin te olette seuraavaksi matkalla? Minä matkustan huomenna lasten kanssa Reykjavíkin kaupungin uimalaan. Ja ostinpa itselleni äsken lentoliput Helsinkiin. Sinnekin on kuulemma tullut kesä.

16 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Minulla on tässä erään kirjan käsikirjoitustyö loppusuoralla. Etsin osoitteita, varmistelen linkkien toimivuutta ja sen sellaista. Tripste...

Mitä sinä haluaisit lukea matkaopaskirjasta?

17.5.17 Satu Kommentteja: 51

Minulla on tässä erään kirjan käsikirjoitustyö loppusuoralla. Etsin osoitteita, varmistelen linkkien toimivuutta ja sen sellaista. Tripsteri Islanti -matkaopas ilmestyy elokuussa ja tekstimassa pitäisi saada paketoitua graafikkoa varten lähiviikkoina. Kerrankin voin sanoa, että hyvältä näyttää. Ei merkkiäkään loppuvaiheen paniikista.


Paitsi sitten se paniikki tuli!! Tietenkin. Koska minä tajusin eilen nukkumaanmennessä, että OLEN UNOHTANUT tehdä yhden tärkeän jutun, mitä olin suunnitellut koko kevään. Siis kysyä teiltä upeat lukijani, mitä kunnon matkaopaskirjassa ainakin pitäisi olla. Ja mikä aiheuttaa lukijalle slaagin. Koska sitähän minä en halua aiheuttaa.


Aloitan vähän kauempaa. Ei ole varmasti yllätys kenellekään, että nykyäänhän matkoja suunnitellaan ja valmistellaan paljolti netissä. Reissut ostetaan netissä, mutta ne myös suunnitellaan aika pitkälle täällä. Hotelleja haetaan lukemattomilla eri hakukoneilla, matkavinkkejä etsitään Tripadvisorista. Ja sitten on ne kaikki upeat matkablogit ja ympäri maailmaa digimatkalle vievät mahtavat Instagram-tilit. Eikä sovi unohtaa laadukkaita matkailulehtiä, joiden pariin moni vielä hakeutuu haaveilemaan matkoista. (Kirjoitin juuri itsekin Mondoon jutun Islannin kiertomatkasta, se löytyy nyt myös Mondon nettisivuilta, klik!.)


Diginä meidän oma Tripsteri-matkailumediammekin alkoi. Ensin perustimme matkailuaiheisen sivuston, jossa on meidän jokaisen itsemme testaamia matkakohdevinkkejä ja lyhyitä tarinoita eri kohteista. Vastaamme siellä myös lukijoiden kysymyksiin ihan kaikesta mahdollisesta, ravintoloiden aukioloajoista juna-aikataulujen selvittelyyn. Koimme kuitenkin tärkeäksi luoda myös matkaopaskirjasarjan. Ei matkan päällä välttämättä tee mieli roikkua kiinni älylaitteessa, vaan tekee mieli koskea kirjaa. Kirjaan voi tehdä merkintöjä ja ruudun tuijottelun sijasta on kivaa pitää välillä käsissään paperia. Sitä paitsi maailmalla reissatessa tulee edelleen vastaan paikkoja, joissa ei ole wifiä tai mobiiliyhteyttä. 

Kirjoittamani Mondo Islanti -opas oli tosi suosittu ja saan siitä vieläkin paljon kiitoksia Islannin-matkaajilta, vaikka opasta ei enää voikaan ostaa mistään. Tripsteri Islannista tulee jotain samantyylistä, mutta kauttaaltaan päivitetty, joistakin paikoista karsittu mutta toisaalta myös täydennetty matkaopaskirjakaveri. Siitä tulee nimenomaan lukijan kaveri. Olen kirjoittanut myös kaikki sellaisetkin matkavinkit, joita antaisin parhaille ystävilleni, jotka ovat tulossa matkalle Islantiin joko ensimmäistä tai 15. kertaa (luonnollisesti eri vinkit, heh).


Tiedän, että tätä kirjaa tarvitaan. Tiedän, että sisältö on kunnossa. Mutta silti mieleni valtasi eilen illalla sellainen pieni epäilyksen siemen. Että mitähän hittoa jos olenkin unohtanut jotain todella oleellista!

On paljon parempi kysyä tätä asiaa 30 000 ihmiseltä, joista osa ehkä vastaa, kuin itseltäni, joka ei osaa vastata tähän kysymykseen 200 liuskan jälkeen enää yhtään mitään. 

Elikkä. Arvoistaisin todella paljon, jos olet matkaopaskirjoista kiinnnostunut tyyppi, että kertoisit, mikä matkaopaskirjoissa sinua eniten ärsyttää ja minkälainen tieto sinua ilahduttaa. 

Kehtaan kalastella tietoa teiltä, koska tiedän että täällä on lukijoissa monia Islanti-faneja, Islannin-kävijöitä tai muuten vaan paljon matkustelevia ihmisiä.


Kyllä se tästä. Pikkuhiljaa valmiiksi tulee. Katson tätä alla olevaa henkilökohtaista rauhoittumiskuvaani, jonka ansiosta rentoudun ja jatkan vielä vähän aikaa kirjoittamista ja odottelen, josko kässäri kaipaa vielä täydennystä. Kiitos siis superisti jo etukäteen ajatuksistanne. Lupaan keksiä jonkun kivan postauksen palkinnoksi - jakaa kanssanne vaikka anopin törkeän herkullisen raparperikakkureseptin.


Kuvat pitkin Islantia: Björgvin Hilmarsson

51 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kävin ostamassa itselleni jäätävän hintaisen kakkulautasen. Se oli ihan luonnollinen jatkumo tähänastisille tapahtumille. On siis käynyt n...

Supernopea, helppo ja hyvä suklaakakku

15.5.17 Satu Kommentteja: 12

Kävin ostamassa itselleni jäätävän hintaisen kakkulautasen. Se oli ihan luonnollinen jatkumo tähänastisille tapahtumille. On siis käynyt niin, että kävelen melkein päivittäin Skólavördustigur-katua ylös- ja alaspäin. Joka kerta kävelen Stígur-nimisen keramiikkakaupan ohi, jossa islantilaiset keraamikot myyvät ihan törkeän hienoja käsitöitään.


Se on piristävä kauppa tässä muuten niin kovin turistoituneen Reykjavikin keskustan myymälätarjonnassa. Olen monesti miettinyt, että joku päivä vielä ostan sen kakkutarjottimen, joka tuijottaa minua ikkunasta takaisin jokaisella kävelykerralla.

Eilen sitten repäisin. Astuin sisään pankkikortti taskussa.

– Päivää. Mä otan ton, ei tarvitse pakata!

Ja pian kävelin muutaman minuutin matkan kotiini kakkuvati kädessä, hassu virne naamalla. Harvoin ihastuin esineisiin heti. Kun niin joskus kerran tai pari vuodessa käy, se on pakko saada tai se jää kummittelemaan mieleen pitkäksi aikaa. (Ehkä joku vielä muistaa, kuinka niiden eräiden aurinkolasien kanssa kävi.).


No nyt on rouvalla elämänsä ensimmäinen kakkutarjotin ja hieno onkin. Koska on ostanut itselleen kakkulautasen, pitää sen päälle leipoa myös kakku. Anoppi kävi eilen äitienpäiväkahvilla, joten pyöräytin kestosuosikkini, maailma nopeimman mutakakun. 

Nopea, helppo ja hyvä mutakakku


130 g sulatettua voita (semisti jäähtynyttä)
2 munaa
1/2 dl vahvaa kahvia
2 dl jauhoja
3 dl tavallista sokeria
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
50 g tummaa suklaata pieninä palasina (raasteena, jos jaksat raastaa - suklaan voi jättää poiskin, pelkkä kaakaojauhe riittää, lupaan!)
2 tl vaniljasokeria
0,5 tl leivinjauhetta
pikkuriikkisen suolaa

tarjoiluun kermavaahtoa (paljon)


1. Sekoita kuivat aineet keskenään.
2. Sekoita kuiviin aineisiin jäähtynyt voisula, jäähtynyt kahvi, munat ja suklaapalat.
3. Kaada voideltuun vuokaan (mulla käytössä silikonivuoka, sen halkaisija noin 20 cm)
4. Laita uuniin alemmalle tasolle noin 20 minuutiksi, lämpöä 175 astetta.
5. Kakku saa jäädä sisältä kosteaksi. Poista uunista ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.
6. Kumoa kakku ja koristele. Jos kakku on vielä kovin lämmin ja sisus vähän juokseva, mutta vieraat saapuvat ihan pian, laita kakku hetkeksi jääkaappiin jäähtymään.

12 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Yllätin tässä yksi päivä mörssärin punainen tussi kädessä piirtämässä muhkeita viivoja olohuoneen valkoiseen seinään. Avasin suuni toruun,...

Lapsen kehitys - 20 kk

13.5.17 Satu Kommentteja: 7

Yllätin tässä yksi päivä mörssärin punainen tussi kädessä piirtämässä muhkeita viivoja olohuoneen valkoiseen seinään. Avasin suuni toruun, mutta hän ehti ensin: "Ussss, ei saa tehdä näin!" Se heitti tussin lattialle ja torui itseään ja edessään olevaa seinää.


Meni minuutti ja lapsi oli taas samoissa hommissa. Avasin suuni toruun, mutta hän ehti ensin: "Ussss, ei saa tehdä näin!" 

Ja niin edelleen.

Ruokapöydässä hän haluaa syödä itse, hän haluaa kiivetä tuoliin itse, mennä sänkyyn itse ja käydä suihkussa yksin. Lapsi haluaa olla hirvittävän omatoiminen, mutta kuten monet tämän ikäisten lasten vanhemmat tietävät halu ja pystyminen ei ole kaksi samaa asiaa. Siksi hereilläoloaika tämän neidin kanssa on yhtä sinkoilua ja work out of the daytä.

Otetaan nyt esimerkiksi vaikka uloslähdöt ja pukeutuminen. Sillä välin kun minä etsin lenkkarille paria, hän on ehtinyt vetää  kaikki ulkovaatteet eteisen laatikosta lattialle. Kun olen taas avaamassa suuni ilmoittaakseni, että tämähän on kiellettyä, hän pongahtaa pysyyn ja ilmoittaa olevansa suloinen pallo ja että nyt mennään ulos.

Jos illalla ennen nukkumaanmenoa eli hetki ennen hampaidenpesua aikuisen silmä yhtään välttää, kuopus haluaa toimittaa askareen itse. Hän nousee jakkaralle, avaa kylppärin kaapin, ottaa sieltä lasten hammastahnan, kiertää korkin auki ja imee tahnaa suoraan suuhunsa. HYVÄÄ.  


Kun yllätän hänet heittelemästä tavaroita vessanpönttöön, ja olen taas avaamassa suuni toruakseni, sieltä kuuluu kirkkaalla ja kantavalla äänellä. MINÄ OLEN AHKERA.

Joskus toki käy niin, että olen meistä kahdesta se nopeampi ja ehdin torua oikeaan aikaan. Mutta huumoriksi menee sekin. Mörssäri on nimittäin oppinut, että umpikujassa kannattaa aina kiljaista OUMAIGAAD ja laittaa kämmenet otsalle. (Kyllähän se toimii, koska pokkani pettää joka kerta.)


Kuopus on kohta kaksivuotias, mutta sosiaalisten tilanteiden ikä on näsäviisas ja nokkela yksitoista. Ihana lapsi!

Enpä malta odottaa, että pääsemme muutaman vuoden päästä keskustelemaan syvällisillä, sivulauseisilla virkkeillä. Veikkaan, että sieltä on tulossa aika killeriä matskua. 

Lapsen kehitys -jutut:



7 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Ai että, sunnuntaina vietetään jälleen äitienpäivää. Kylläpä vuosi meni nopeasti. Äitienpäivä on ollut minulle viimeiset seitsemän vuotta ...

Seitsemän vuotta äitinä: alan tervehtyä

12.5.17 Satu Kommentteja: 5

Ai että, sunnuntaina vietetään jälleen äitienpäivää. Kylläpä vuosi meni nopeasti. Äitienpäivä on ollut minulle viimeiset seitsemän vuotta sen sortin juhla, että en oikein ole saanut kiinni sen ytimestä. Kävin läpi blogihistoriani äitienpäivienaikaisia postauksia ja luin aika mielenkiintoisen läpileikkauksen tähän asti eletystä.


Viime vuonna skipattiin koko juhlat ja mentiin tyttökavereiden kanssa leffaan. Toissavuonna näköjään sama juttu: olin näiden kemujen aikaan ilman perhettä Tokiossa. Vuonna 2014 oltiin liikkeellä ja tällä kertaa perheen kanssa Seattlessa. Siitä vuosi taaksepäin en näköjään edes muistanut koko juhlia, vaan hajoilin mieltäni vaivanneeseen kielioppiasiaan koska + ei verbiä = mitähän ihmettä (vain huomatakseni, että nykyään käytän tätä rakennetta itse.)

No sitten päästään lähemmäs äitiyden ensimmäisiä vuosia. Keväällä 2012 olimme juuri saaneet Katjan kanssa valmiiksi ensimmäisen Vuoden mutsi -kirjan ja istuimme juhlistamassa sitä terdellä. Raskauden ja ensimmäisen vauvavuoden traumat, huomiot ja univajeen tuoma kummallinen mielentila oli saatu purettua hauskasti etu- ja takakannen väliin. Se helpotti kummasti molempien oloa, nauratti ihan.

Vuonna 2011 muistin, että oli äitienpäivä, mutta muut unohtivat. Niinpä kävin ratsastamassa vuoren ympäri.

Ja sitten se kaikkien aikojen omituisin äitienpäiväjuttuni. Vuonna 2010, mun ensimmäisenä äitienpäivänäni, olen kukkuu kuutamolla. Huomaan tuota tekstiä lukiessani, että vähän oli kynät sekaisin penaalissa:

En kokenut mitään yhteistä niiden rääkyvien räkänokkien, heidän sähkösokkihoidon läpikäyneiltä näyttävien vanhempiensa ja maha pysyssä lyllertävien, kolmatta lastaan posket innosta punottavien ja pohkeistaan turvonneiden naisten kanssa.
Ai kauheeta. Hahahaaha. Aika hauskaa kielenkäyttöä, mutta huomaan, että aika rankkaa on näköjään ollut. Jos pääsisin nyt palaamaan kuuden vuoden taakse, kertoisin itselleni, että kyllä se siitä. Muutos voi olla aika hanurista, mutta kyllä se siitä ja paaaaljon kivempaa on tulossa. Onneksi minun ei kuitenkaan tarvitse palata yhtään mihinkään vaan voin elää turvallisesti nyt tässä mukavassa hetkessä yhden vähän vanhemman lapsen ja toisen kohta kaksivuotiaan kanssa. Kohta voin heittää arskat silmille, avata autonikkunan ja huutaa sieltä ulos hiusten heiluessa tuulessa että heippa vaan, pikkulapsiaika. Takapenkillä istuu jo isompaa jälkikasvua.

Ihan pian ollaan siinä. Itse asiassa jo tällä hetkellä mun elämässä on juhlimisen arvoinen äitienpäivä ihan joka päivä. On ihan kivaa olla äiti! Syy siihen on yhteiskunnallisella tasolla kahdessa faktassa, jotka ovat toisiinsa liitoksissa. Islanti on rankattu yhdeksänä vuotena peräkkäin World Economic Forumissa maailman tasa-arvoisimmaksi paikaksi naisille elää. Ja se toinen fakta: täällä on - ahhhhh - pakollinen isyysloma. 


Puolisoni hoitaa lapsia siinä missä minäkin, ja meistä molemmat käyvät työmatkoilla ja omilla henkilökohtaisilla matkoillaan toisen ollessa kotona ja pitäessä taloutta pystyssä. Me käymme molemmat töissä, meillä on molemmilla harrastuksia. Käymme puolison kanssa yhdessä silloin tällöin lomalla ilman lapsia (kerroinkin juuri Tarinoiden Taival -blogin haastattelussa syitä sille, miksi on hyvä reissata välillä ilman lapsia) ja käymme myös lomilla koko perhe yhdessä.

Kun molemmat vanhemmat osallistuvat ja ovat perheessä yhtä tärkeitä vanhempia, ei pääse syntymään epäreilua tilannetta, jossa toista pitäisi ylistämällä nostaa jollekin alustalle ja kiitellä hyvästä työstä perheen eteen. Me kiitämme molemmat toisiamme tasapuolisesti tehdystä vanhemmuusduunista. Ainakin sille me voimme siis sunnuntaina skoolata. Samassa hetkessä voisimme muuten kilistellä viime viikolla olleelle seitsenvuotishääpäivällemme, jonka me kummatkin jossain arjen tiskiallaskaaoksessa unohdimme. Ups. Tämä on just niin meidännäköistä meininkiä.

Hyvää viikonloppua!

(Yksi kuvien lapsista on lainassa sukulaisilta.)

5 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kaupallinen yhteistyö F-Secure ja  PING Helsinki .  Kuluneet pari viikkoa ovat olleet aikamoista hässäkkää. Täyteläinen työviikko Suom...

Suojaa sun digi

11.5.17 Satu Kommentteja: 8



Kaupallinen yhteistyö F-Secure ja PING Helsinki

Kuluneet pari viikkoa ovat olleet aikamoista hässäkkää. Täyteläinen työviikko Suomessa venyi eeppisiin mittoihin, kuten noilla Suomen-viikoilla usein on tapana. Tässä menee vielä ainakin reilu viikko, että ehdin purkaa kaiken edellisviikolla aluille laitetun. Eli anteeksi, jos en ole ihan vielä vastannut juuri sinun sähköpostiin! Se on mitä luultavimmin työn alla. Kalenterini sivumarginaalit ja kännykän notes-applikaatio on täynnä merkintöjä vähän kaikesta: sovituista briiffeistä, tapaamisista ja jatkotoimenpiteistä. Ihan kaikista mitä olen kirjoittanut ylös, kestää hetki saada selvää. Mutta I'm working on it!

Salonkikelpoisesti sanottuna työni on monipuolista ja vaihtelevaa. Eli siis silppua. "Silppumaiseen työhön" vain liittyy edelleenkin vähän vääriä mielikuvia. Silpputyö on monen mielestä jotain sellaista pätkätyötä mitä pitää tehdä, kun vakituista hommaa tai yhtä isoa vastuullista projektia ei saa. Haa. Paitsi että ei ole noin. Väärin ajateltu. Silpputyö voi olla ihanaa - semmoista värikästä paperisadetta jota heitellään kirkonportailla hääparin päälle. Mä haluan olla juuri sitä silppua. Silppumainen työ on tapaa elää, kuten viime viikolla kirjoitin. Teen töitä välillä aika kummallisina aikoina ja useissa eri paikoissa. Treenisalin kahviossa, lentokoneessa, lapsen tanssitreenien odotushuoneessa, omalla työhuoneella, bussissa, leirintäalueen ruokailutilassa, ulkona pihakeinussa... Vähän missä sattuu. Koska voin. Koska se sopii minulle. Koska tällainen nyt vain olen ja tällaista työni on omasta tahdostani. Se on pirstaleina maailmalla, monina pieninä mukavina eläminä.



Netti on minulle työpaikka siinä missä jollekin toiselle avokonttori. Netti ja läppäri ja älypuhelin ovat minun rakas toimisto ja myös mukava paikka tavata kollegoita. Kirjoitan näiden avulla kirjoja, tarinoin päivän tapahtumia tänne blogiini, teen kirjanpitoa ja osallistun Skypen kautta palavereihin.

Olen läsnä, jos tarve vaatii huolimatta siitä, missä painovoimani todellisuudessa on. Asun Reykjavikissa, mutta olen usein töissä Helsingissä ja välillä vietän työmatkan ja loman yhdistelmää Samoan rantamajassa tai vaikka Islannissa hiihtäen.



Koska ainoa fyysinen työpaikka, joka minulla on - jos kesäistä islanninhevostallia ja design-kauppaa ei lasketa - ovat läppäri ja kännykkä, satsaan niihin paljon. Vaihdan läppäriä vähintään kolmen vuoden välein (viimeksi luovuin painavasta Mac Book Prosta ja otin tilalle kevyen ja näppärän Airin) ja pidän huolen siitä, että kännykkäni toimii moitteettomasti, akku kestää, laitteessa on hyvä kamera ja ennen kaikkea: tarpeeksi paljon muistitilaa. Pidän akkujohdot siistissä nipuissa ja vaihdan laitteideni salasanoja usein. Sen jälkeen kun kolhin yhden läppärini tuusannuuskaksi käsilaukussa, ostin itselleni hyvän läppärilaukun ja suurimmat vesiroiskeet kestävään läppäripussukkan.

Kiinnitän huomiota myös tietoturvaan - koska onhan minulla fyysiset vahingot korvaava yritys-, koti- ja matkavakuutuskin.

Olen käyttänyt F-Securen SAFE-tietoturvaa viime syksystä asti, jolloin tutustuin siihen blogiyhteistyön kautta. Kirjoitin tietoturvapalvelun käyttöominaisuuksien plussat ja miinukset täällä. Sama SAFE suojaa edelleen työpaikkani.



En tietenkään missään nimessä säilytä kaikkia töitäni tai tärkeitä valokuvia tietokoneellani, vaan kaikki materiaalit ovat pilvessä ja synkkaan koneelle vain ne, joita sillä hetkellä tarvitsen. Lisäksi tosi tärkeät jutut kuten valmiit kirjojen kässärit ja valokuvasarjat olen tallentanut pilven lisäksi myös erillisille kovalevyille. Toki täällä koneeni uumenissa kuitenkin on kaikkea sellaista "työpöytätavaraa", jota en ole mapittanut pilveen synkronoituihin kansioihin. Vaikka sitä pelkän koneen varassa olevaa tavaraa on vähän, silti ihan jo pelkkä ajatus siitä, että joku pöllisi koneeni sisällön, nostaa sykettä. Se että koneen avattuani kiristysohjelma ilmoittaisi koneeni olevan kaapattu ja vapautuvan muutamaa sataa dollaria vastaan on minulle käytännössä melkein sama, kuin jos joku olisi käynyt vaihtamassa lukot loman aikana meidän ulko-oveen ja kertoisi palauttavansa avaimet tilisiirtoa vastaan.

SAFE suojaa mm. näiltä kiristysohjelmilta ja ilmoittaa, jos joku yrittää tulla moukarilla, tiirikalla  ja pitsalähetin asuun naamioituneena toimiston ovesta  sisään. (Että eipäs klikkailla niitä facebookin kautta hyviltäkään kavereilta privaviestinä tulleita random-linkkejä.)



Viimekertaisella Suomen-työmatkallani latasin koneelleni lisäpalvelun: yksityisyydensuojasovelluksen. FREEDOME VPN:n avulla surffaan netissä anonyymisti - minusta ei siis jää tietoja sivustoille eikä kukaan näe tietoliikenteeni sisältöä. Tämä on tärkeää, koska käytän reissun päällä hyvin usein langattomia verkkoja. Ilman salausta kuka tahansa samaa vapaata langatonta verkkoa käyttävä ja asiansa osaava voi nähdä liikenteeni: millä verkkosivuilla surffailen, mitä teen ja nyysiä paypalin, sähköpostini, pilvipalveluni ja facebookkini salasanat. Siitä on enää hyvin lyhyt matka identiteettivarkauteen. Kun VPN on päällä, voin pistää toimiston pystyyn lentokentälle, hotelleihin ja kahviloihin ja käyttää niiden verkkoja turvallisin mielin.

Onhan FREEDOMEsta toki myös hupia; tällä kertaa matkatuliaisena. Nyt pystyin nimittäin kotiin Islantiin palattuani näyttämään läppärillä esikoisen lempparia Pikku Kakkosta, joka ei näy Suomen ulkopuolella. Mutta VPN:n avulla olemme Suomessa.

"Äiti sä olet paras!"

Tämä on nyt sitä digitaalisuutta, joka luo mahdollisuuksia työskennellä ja elää juuri näin kuin minä elän ja työskentelen. Mun digi näyttää esimerkiksi tältä:







Oletko freelancer, joka reissaa paljon työn takia? Tai teetkö muuten vain välillä töitä kahvilassa tai junassa? Käytätkö paljon avoimia nettejä? Muista suojata oma digi-toimistosi, -himasi ja -asiasi. Tästä pääset lataamaan F-Securen TOTAL-palvelun (joka sisältää SAFE-tietoturvan ja FREEDOME-yksityisyydensuojasovelluksen) ilmaisen kuukauden mittaisen kokeilujakson. TOTAL pitää haitalliset tyypit poissa päätelaitteiltasi ja pitää omat tietosi turvassa myös aviomissa langattomissa verkoissa. (Niin, ja voit katsella niitä kotimaan televisiolähetyksiä myös ulkomaille suuntautuvien työmatkojen iltoina tai tuoda Pikku-Kakkosen Suomen-muistona läppärilaukussa.)

(Viimeinen kuva Janita Autio, muut omia tai Lähiksen Hannen nappaamia.)

8 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Viimeinen vuosi on ollut siitä erikoinen, että olen antanut aikamoisen tukun haastatteluja eri medioihin. Minähän olen perinteisesti ollu...

Mikäs se islantilainen menestysjalkapallojoukkue olikaan?

10.5.17 Satu Kommentteja: 16

Viimeinen vuosi on ollut siitä erikoinen, että olen antanut aikamoisen tukun haastatteluja eri medioihin. Minähän olen perinteisesti ollut se kyselijä, toimittajan hommissa. Nyt onkin ollut totuttelemista siihen, että minä olenkin saanut kertoa, en kysyä. Unelmahommista, Islannista, yrittämisestä, ulkosuomalaisuudesta ja bloggaajan roolista. Mikäpä siinä, ei täältä päästä jutut ja mielipiteet ihan äkkiä lopu.


Yksi oli tähtihetki ylitse muiden. Pääsin tökkäisemään tikulla tasa-arvoasioita. Liittyy jalkapalloon..... Joko arvaatte?

No ne muutaman kymmenen sekuntia Urheiluruudussa viime syksynä, kun pääsin puhumaan EM-jalkapallokisoista ja Islannin miesten maajoukkueen menestyksestä. Siis en jalkapallomaajoukkueen vaan miesten jalkapallomaajoukkueen menestyksestä. Jalkapallokaan kun ei oletuksellisesti ole miesten laji, johon pitää lisätä "nais"-etuliite, jotta kuulija tajuaa, mistä puhutaan. Se vaan tuppaa niin helposti unohtumaan. 



Meillä täällä Islannissa on nimittäin ihan törkeän kova naisten jalkapallomaajoukkue. Ne pelaavat Hollannin EM-kisoissa ensi kesänä. Ja Islannin naisten maajoukkue on kolmatta kertaa peräkkäin EM-kisoissa. Islannin miesten maajoukkueelle viime kesäiset EM-kisat olivat lajissaan ensimmäiset. Naisten maajoukkue on FIFAn listalla tällä hetkellä sijalla 18. Miesten joukkue pitää paikkaa 21.

Naisten jalkapallomenestys on siis ihan tilastoilla ja numeroilla todistettavaa kamaa, mutta silti sitä ei oikein noteerata. Vasta kun miehet menestyvät arvokisoissa, maa menestyy. Tämähän on ihan paska homma, jos se näin menee. Onneksi maailmaa voi muuttaa, vaikka sitten yksi haastattelu, sana, maali tai mainosvideo kerrallaan. 

Juuri näistä syistä tämä eilen julkaistu Icelandairin mainosvideo "meidän kovista tytöistä" iski täydelliseen paikkaan. Huh, olen katsonut tämän jo joku viisikymmentä kertaa ja vieläkin menee kylmät väreet alaselässä. Videossa ei vielä ole englanninkielisiä tekstejä, mutta sanoman tajuaa kyllä ilmankin.

Kaikki jalkapallofanit ja fanitulokkaat: ensi kesänä sitten telkkarit auki. HÚ!

16 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kuumottaa, kuumottaa. Sitten tulee tunnottomuus, mitä seuraa kutina. Fak. Ei hemmetti, sieltä se taas tulee: yskänrokko. Joka kerta ottaa ...

Voide yskänrokon hoitoon

9.5.17 Satu Kommentteja: 11

Kuumottaa, kuumottaa. Sitten tulee tunnottomuus, mitä seuraa kutina. Fak. Ei hemmetti, sieltä se taas tulee: yskänrokko. Joka kerta ottaa yhtä paljon päähän, kun omaan naamaan ilmestyy kolmas korva.


Olen kärsinyt yskänrokosta niin pitkään kuin muistan. Murrosiässä se saattoi nousta kasvoille useita kertoja vuodessa. Vuosien kuluessa vierailut ovat harvenneet, mutta eivät valitettavasti kokonaan poistuneet. Tuskin tämä vaiva koskaan edes kokonaan loppuu. Virus kun on kerran kehoon tullut se ei sieltä minnekään lähde.

No mitäpä tälle voi tehdä? Kysymys askarruuttaa noin joka toista teistä blogin lukijoistakin. Herpes Simplex -virusta (sori vaan, mutta kyllä minun mielestä "complex" kuvailisi tätä asiantilaa paremmin) nimittäin kantaa noin 60 % keski-ikäisistä suomalaisista. Se on hurja määrä.

Vastaus on aika helppo. Tälle ei voi tehdä yhtään mitään. Tuurista ja olosuhteista riippuu, kuinka usein virus aktivoituu ja nousee iholle. Minulle se ei tosin tule koskaan sattumalta. Triggerinä on joko flunssa, isompi väsymys tai stressi tai suuri muutos lämpötilassa. Saan patin naamaan nykyään noin pari kertaa vuodessa.

Huuliherpekseen on olemassa kaikenlaisia apteekista saatavia hoitovoiteita, ja minä olen kokeillut niistä useampaa. Zovirax auttoi yskänrokon hoidossa tehokkaasti kun olin alle parikymmpinen, mutta nykyään siitä on vain haittaa. Jos levitän paksua valkoista rasvaa sinisestä tuubista iholleni, venytän rakkulavaihetta eikä vaiva tajua lähteä lähde parissakaan viikossa.



Viime vuodet olenkin turvautunut tymäkkiin peitevoiteisiin. Onneksi nykyään on olemassa niinkin peittäviä aineita, että kiusallisen näköistä rupea ei erota ihan läheltä eikä edes valokuvissa. Vaaleaa peittoa päälle ja rupiloinen häviää näkyvistä. Poissa näkyvistä on osittain pois mielestä. Siitä se sitten kuihtuu pois reilussa viikossa ilman että edes muistan asiaa joka hetki. 

No sitten tutustuin vuoden alussa muiden töideni kautta islantilaiseen Sóley-luonnonkosmetiikkasarjaan. Sarjan ensimmäinen tuote, Graedir-hoitovoide, on paksua vihreää balsamia pienessä purkissa. Markkinointiteksti lupaa sen toimivan vähän vaivaan kuin vaivaan.


"Tuote perustuu vanhaan, Sóleyn isoisän isän lääkesalvareseptiin, jota käytettiin parantamaan kaikkia vaivoja. Luomusertifioitu balsami valmistetaan edelleen alkuperäisellä reseptillä ja aina uudelleen se osoittautuu erinomaiseksi hoidoksi ihottumaan, psoriasikseen, ihoärsytyksiin, palovammoihin, ihotulehduksiin, vauvan vaippaihottumaan, hyönteisen pistoihin sekä pieniin haavoihin."

Kokeilin sitä ihan pokalla tässä kevään aikana huuliherpeksen hoitoon. Ja yllätyinpä itsekin, että se toimi. Siihen tuttuun, nenän ja ylähuulen väliselle alueelle ilmaantunut rakkula kutistui parissa päivässä ja häippäsi sen jälkeen näkyvistä. En tiedä oliko kyseessä hyvä tuuri vai oikeasti tehokas tuote, mutta hävisipä vaan. Toivon, että en joudu kokeilemaan tätä ihan heti uudestaan. Mutta kun niin käy, lupaan raportoida, kuinka kävi.

Sain tuotteen testiin maksutta. Sóleyn tuotteita saa Suomessa Stockan tavaratalosta ja Jolien verkkokaupasta*.

*) affiliate-linkki

11 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Hän, joka ei hirveästi harrastuksenaan leivo baakkelseja, päätti kokeilla vaahtokarkkien valmistusta itse. Tuli muuten ihan hirveä sotku, ...

Mustikkavaahtokarkit

7.5.17 Satu Kommentteja: 2

Hän, joka ei hirveästi harrastuksenaan leivo baakkelseja, päätti kokeilla vaahtokarkkien valmistusta itse. Tuli muuten ihan hirveä sotku, mutta myös tajuttoman hyviä mustikkavaahtokarkkeja. Helpompaa, kuin luulin!


Siinähän kävi siis niin, että viime viikolla eräänä kiireisenä päivänä ahmin lounaaksi näytteilleasettajan kulhosta pelkkiä mustikkavaahtokarkkeja. Menit niistä ihan sekaisin: mikä maku! Yhtä aikaa sisältä pehmeitä, päältä rakeisia, maultaan sokerisia mutta runsaan mustikan takia "terveellisen makuisia". Kuin mustikkasmoothie kiinteässä muodossa. Etsin niitä kaupoista, mutta en löytänyt.

Kun sitten lähtöpäivän aamuna Helsinki-Vantaan lentokenttäkaupasta rohmusin mukaan kaikkia tavanomaisia vakkariherkkuja eli neljä laatikkoa Oululaisen tummaa näkkäriä, viisi isoa pussia Jenkki-purkkaa ja Reissaria, huomasin suosikkini eli Greenfinns mustikkarouheen. Näitä saa  siis lentokentältäkin! Suomessa ollessani olen ostanut näitä marjarouheita esim. Hyvinvoinnin tavaratalosta, jossa tuo Greenfinnsin mustikkarouhe alle 10 € *.

Mustikkarouheet olivat Reykjavíkissa jo päässeet kotoa loppumaan, joten ostin pari purkkia. Yksi purkki riittäisi muutaman kuukauden puurojen ja smoothieiden maustajana ja siitä toisesta päätin tehdä vaahtokarkkeja.

Googlailin vaahtisreseptejä jo lentokentällä ja kotiin päästyäni sävelsin hiukan. Minulla esimerkiksi ei ole käytössä monissa ohjeissa mainittua digitaalista kokin lämpömittaria, mutta en antanut sen haitata. Laatikosta löytyi yksi kuumemittarin lisäksi yksi toinen mittari: kinkun paistomittari. 

Tökkäsin sen kastikeliemeen - ja uskokaa tai älkää se ilmeisesti toimi. Sillä vaahtokarkeista tuli juuri kuten pitikin. Tässäpä ohje teillekin...

Mustikkavaahtokarkit


2 dl tavallista sokeria
3 rkl vettä
1 dl mustikkarouhetta
3 rkl hunajaa
3 kananmunanvalkuaista
7 liivatelehteä
1/4 dl tomusokeria
1/4 dl maissitärkkelystä

1. Sekoita maissitärkkelys, tomusokeri ja 1/4 dl mustikkarouhetta. Ota semmoinen semi-iso lasagnevuoka ja vuoraa se leivinpaperilla. Levitä tomusokeri-maissitärkkelys-mustikkarouheseos leivinpaperin päälle vuokaan.
2. Vaahdota kananmunanvalkuaiset kovaksi vaahdoksi sähkövatkaimella.
3. Laita kattilaan hunaja, vesi ja tavallinen sokeri. Kuumenna 127 asteeseen (en tiedä, miksi kaikissa vaahtokarkkiresepteissä mainitaan juuri tämä lämpötila, mutta oma seokseni kipusi sen kinkkumittarin mukaan noin 110 asteeseen).


4. Laita liivatelehdet pieneen määrään kylmää vettä pehmenemään. Kun alkaa olla löllöä, purista vesi pois ja sulata liivatelehdet joko mikrossa tai hyvin pienessä vesimäärässä kattilassa. Älä anna kiehua. 
5. Valuta kuuma hunaja-sokeri-vesi-seos kattilasta kananmunanvalkuaisvaahdon sekaan hitaasti ja vatkaa koko ajan sähkövatkaimella. Jatka vatkaamista noin 10 minuuttia.
6. Lisää sekaan liivate ja jatkaa vaahdottamista vielä minuutti tai pari.
7. Alkaa olla valmista! Eli kaada jykevä vaahtoseos vuokaan. Jätä vuoka jäähtymään ja jähmettymään huoneenlämpöön ainakin yön yli. 
8. Seuraavana päivänä aseta uusi leivinpaperi pöydälle ja levitä sen päälle tasaisesti 1/4 dl mustikkarouhetta. Kumoa vaahtokarkkilevy paperin päälle ja poista eilen laittamasi (eli nyt päällimmäinen) leivinpaperi varovasti. Ota keittiön terävin veitsi ja sivele se öljyllä (esim. oliiviöljy, rypsiöljy tms). Leikkaa vaahtokarkit palasiksi ja pyörittele sen jälkeen jokainen pala vielä jäljellä olevassa (1/4 dl)  mustikkarouheessa.


Sitten kokeile, kuinka monta vaahtokarkkia mahtuu kerralla suuhun ja ota ihmeessä vielä huikka vissyä päälle. (Veikkaan, että sen viime viikkoisen vaahtokarkkilounaan ansiosta muodostin yritysasiakkaalle mieleenpainuvan muistijäljen itsestäni.)

*) affiliate-linkki

2 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Esikoisella oli tällä viikolla tanssikerhon kevätnäytös. Jazzbalettia Reykjavikin kaupunginteatterin suurella lavalla. Näytöksen alkua od...

Ole oma itsesi, koska tavallisuus on ihanaa!

5.5.17 Satu Kommentteja: 9

Esikoisella oli tällä viikolla tanssikerhon kevätnäytös. Jazzbalettia Reykjavikin kaupunginteatterin suurella lavalla. Näytöksen alkua odotellessa minulla oli aikaa ajatella ja lukea PING Helsinki -festareista tehtyjä postauksia (hyvä kokoelmajuttu linkkauksineen löytyy esmes täältä). Toisella silmällä vilkuilin viime viikon kirjajulkkareidemme kuvasatoa - niistä osa päätyi tähän postaukseen. Aloin pohtia itsensä brändäämistä. Päädyin siihen, miten tärkeää ja ennen kaikkea ihanaa on olla tavallinen. Siis ihan tavallinen oma itsensä. Tämmöinen Rämön Satu Forssasta moi! 

Pieni ennakkovaroitus: tämä on pitkä blogipostaus, eli kannattaa tässä kohtaa käydä vessassa ja täyttää kahvikuppi.


Mä aikanaan kipuilin aika pitkään sen kanssa, että en tiennyt, mitä haluaisin tehdä tai mitä haluaisin olla. En löytänyt silloin parikymppisenä, seitsemän vuoden mittaisiksi venähtäneitä maisteriopintoja lopettelevana sitä Yhtä Oikeaa Asiaa, jonka pariin olisin halunnut palata kerta toisensa jälkeen. Enkä ole löytänyt vieläkään. Sen huomaa niin harrastuksissa, työelämässä kuin asuinmaaratkaisuissakin.

Olen aloittanut ainakin toistakymmentä harrastusta. Viimeisen 15 vuoden aikana on tullut kokeiltua näitä kaikkia vaihtelevia ajanjaksoja: step-aerobic, potkunyrkkeily, thainyrkkeily, modernin kreikan kielen alkeet, elokuvantutkimus, esteratsastus, fitness, verkostomarkkinointi, breakdance ja neulominen. Mikään näistä ei ei ole enää osa elämää, mutta kaikkea kokeilin.

Muita ihania! Tsiigatkaa tän naisen Intalivelähetyksiä. Rakastan.
Suomenlinnan Dorit <3
Pääsin puristaman myös ihan oikean viihdekirjailijan kättä - kiitos Laura Paloheimo, kun kävit.
WSOY:n Ari Elo, kiitos kaikesta viestintätyöstä ja avusta julkkaribileissämme. Jeah! (Diggaan muuten tuosta t-paidasta älyttömästi, pitääkin muistaa selvittää, mistä se on.)
Tripsteri-jengiämme pääsi myös paikalle. Mahtavaa!
Sama silppumainen kuvio on toistunut työasioissa. En minä vieläkään osaa päättää, mitä yhtä asiaa haluan tehdä. Siksi pitää tehdä koko ajan vähän kaikkea, mikä kiinnostaa. Jos en osaa, olen opetellut. Tykkään kirjoittaa kirjoja, ratsastaa issikoilla, oikolukea, editoida, luennoida, tehdä lehtijuttuja, tehdä somesisältöjä asiakkaille, kirjoittaa tätä blogia, olla mukana pyörittämässä design-myymälää, pientä investointiyritystä ja tehdä silloin tällöin matkaoppan töitä. En ole niissä missään maailman paras, mutta ne kaikki kiinnostavat maailman eniten ja olen niissä tarpeeksi hyvä, että kehtaan myydä lopputulosta myös maksaville asiakkaille. 

Joitakin vuosia sitten en edes kehdannut kertoa uusille tuttavuuksille, mitä kaikkea  teen työkseni. Syynä se, että sain muutaman kerran osakseni sen paljonpuhuvan katseen, että oletko vähän hullu. Tai vähintään ihminen, joka ei osaa keskittyä.

Nää tyypit <3 Puhujavieraamme toimittajapersoona Laura Fri-män, muutosvalmentaja ja tietokirjailija Maaretta Tukiainen ja Warrior Coffeen Riku Uski.
Yrittäjäkollega Hanne G., oli ihanaa tavata sinutkin vihdoin IRL.
Kolmantena tämä asumiskuvio. Asun Islannissa, teen suurimman osan töistäni Suomeen. Matkustan edelleen työn takia paljon. Aikaa ennen lapsia matkustin töiden takia vieläkin enemmän ja useimmiten puolisoni kanssa. Asuimme pari vuotta Barcelonassa ja reissasimme Kuubassa, Keski-Euroopassa, Lontoossa, Kreikassa. Siellä ja täällä. Olen viimeiset yli kymmenen vuotta asunut ulkomailla mutta tehnyt suurimman osan töistäni Suomeen. Se ihmetytti monia. Muutama potentiaalinen asiakas ei lähtenyt kanssani yhteistyöhön, koska oli luonut minusta huithapelin reppureissaajamielikuvan: "Että missä sä niinkun oikeasti oot ja teet näitä sun töitäsi. Saako sua edes kiinni mistään?"

Daa. No saa! Skype, muut nettipuhelut, kännykkä, sähköposti ja monen sortin chättikanavat. Helpomminhan minut saa kiinni, kuin palavereissa koko päivän istuvan kollegan. 

Ei vakuutteluni niitä kaikkia epäilyjä kuitenkaan karistanut. Niinpä aloin olla kaappiulkosuomalainen. En kertonut kaikille asiakkailleni, missä oikeastaan asun ja missä teen töitä. 

Mutta niinhän siinä usein käy, että asenteet muovaantuvat. Työajan ja työpaikan käsitteet liukenevat ja muuttavat muotoaan. Ei kaltaistani läppärireissaajaa enää ihmetellä. Hirvittävän monethan nykyään tekevät töitä kahviloissa, lentokentillä ja toimistohotelleissa. Bleisure-lomailu eli työmatkan ja henkilökohtaisten matkan yhdistäminen yleistyy koko ajan. Ihmiseen saa kontaktin, oli hän sitten fyysisesti missä tahansa. 

Sponsored by....Napue. Maailman paras drinkki tuo heidän gin&tonic.
Napuen lisäksi meitä viihdyttivät Raikastamon mehut ja limut sekä mainion Warrior Coffeen voikahvit.
Makers-kahvila, kiitos teille juhlien kiinteistä herkuista!
Viime viikolla PING Helsinki -festivaaleilla tapasin ison tukun todella mahtavaa jengiä. Heistä suurin osa tuntui jo tutuilta, vaikka emme ole aikaisemmin tavanneet kasvotusten kuin netissä. Mutta paikkahan se netti on siinä missä torikahvilakin tai avokonttorin kahvinurkkaus.

Hitsi sentään, mehän kirjoitettiin Lähiömutsin Hannen kanssa Unelmahommissa-kirja, julkaistiin se, järjestettiin julkkaribileet (josta nämä tämän postauksen kuvat ovat) ja annettiin Helsingin Sanomille kolmen sivun mittainen haastattelu. Ja kun niitä Hesarin jutun kuvia viime maanantaina otettiin, minä ja Hanne tapasimme livenä kolmatta kertaa yli tunnin mittaisen ajan. Ensimmäinen kerta oli, kun allekirjoitimme kustannussopimuksen. Toisella kerralla otettiin kirjaan promokuvat. Muuten olemmekin sitten työskennelleet yhdessä netissä. Eikä tämä ollut edes ensimmäinen kerta näissä virtuaalisissa kirjantekohommissa: kun tein Katja Lahden kanssa Vuoden mutsi -kirjasarjan (kylläpäs me muuten näytämme näissä epätarkoissa kuvissa ihan kaamean nuorilta) ensimmäistä osaa, me tapasimme kun kirjan käsis oli jo puolenmatkaa valmis.


Ja nyt tulee se itse leipä ja jutun pointti. Juuri tämä kaikki on nyt sitä digitaalisuutta. Maailman ja bisneksen digitalisoituminen on mahtipontisen kuuloinen megatrendi, mutta arkielämässä se on juuri tätä. Mahdollistamista. Digi ei syrjäytä "fyysistä tosielämää" vaan tekee siitä fyysiestä elämästä rikkaampaa ja tarjoaa enemmän mahdollisuuksia toteuttaa asioita, joista itse pitää. Mulle digitaalisuus on tietynlainen unelmageneraattori.

Tästä digitalisoitumisen megatrendistä ja työelämän pirstaloitumisesta voi syyttää myös sitä, että minun säätöjäni ei enää samalla tavalla ihmetellä kuin kymmenisen vuotta sitten. Yhtäkkiä ulkopuolista maailmaa on alkanut kiinnostaa se, että olen sekä hevosopas että ekonomi. Tai että asun Reykjavikissa, mutta olen usein töissä Helsingissä. Tai että osaan puhua kananmunanvalkuaisen proteiinimäärästä mutta tiedän myös, mite hevonen noin suunnilleen kengitetään. Tai mikä on liikevoittoprosentti. Ja ne sata harrastusta, jotka jätin kesken... Enhän minä niistä harrastuksista enää mitään osaa, mutta niistä on yllättävän paljon hyötyä kun tutustuu uusiin ihmisiin. Pystyy aina vääntämään perustason juttua jostakin.

365 days with ida -blogin Ida. Ehkä maailmankaikkeuden kuvauksellisin bloggaaja. 
Ja tähän loppuun on eräs neuvo, jonka haluaisin jakaa teidän kanssa: Kun laittaa energian siihen, mikä itseä kiinnostaa eikä siihen, että piilottelee sitä mitä haluaisi tehdä mutta ei kehtaa, elämä vasta varsinaisesti alkaa. Kun hyväksyy sen, että on parempi olla tavallinen itsensä kuin joku ulkopuolisten tekijöiden määrittelemä oma mielikuvituskaverinsa, alkaa omassa elämässä tapahtua asioita. Eikä tämä ole mitään yksisarvispölypuhetta vaan ihan väistämätön fakta ja yhdestä hyvin simppelistä syystä: kukaan meistä ei loppujen lopuksi ole ainutlaatuinen. 

Olipa se oma mielenkiinnon kohde sitten mikä tahansa, aina löytyy joku toinen, joka on kiinnostunut samoista asioista kuin itse. Niiden kiinnostuneiden joukosta löytyy jopa kokonainen elämä: seuraa, parisuhteita, hupia ja asiakkaitakin. Koska kukaan ei ole täydellisen ainutlaatuinen, löytyy maailmasta väistämättä myös niitä tyyppejä, jotka ovat valmiita maksamaan asioista, joita itse osaa tehdä. Näin digiajalla ne ihmiset on vain kamalan paljon helpompi löytää. Siksi tärkeintä onkin tehdä omaa juttuaan ja elää omaa elämäänsä eikä kuluttaa aikaa sen harmitteluun, että "ei muka ole mitään merkittävää". 

Hyviä esimerkkejä oman jutun toteuttamisesta löytyy jo vaikka miten paljon. Valitsimme intohimosta ja aidosta mielenkiinnosta tehtyjä kotimaisia tuotteita juhliemme vieraille mukaan lähteneeseen goodie bagiin: kirjamme lisäksi Warrior Coffeen pikavoiluomukahvia, Flow-kosmetiikkaa, Suomen Kauppapuutarhaliiton kotimaisia orvokkeja, Plastexin söpö pieni kastelukannu ja Arctic Warriorsin yrttishotteja.

Isyyspakkauksen Tommi, suosikkitoimittajani Laura, Lähiömutsin Hanne, Tämän Kylän Homopojan Eino ja Nakit ja Mutsi -blogin Päivi. Aivan mahtavia kavereita myös livenä! 
Näitä juttuja siis ajattelin tänään, kun katselin läpi näitä Mustosen Artun ottamia kuvia viimeviikkoisesta Unelmahommissa-kirjan julkkaribileistä, jotka pidettiin samassa paikassa missä kirjamme kansikuva otettiin: Pikku Roballa M.O.W::ssa. Tätä se mun digitalisoituminen aika pitkälle on: omien unelmien toteuttamista.

Kiitos kaikki vieraat, jotka tulitte paikalle meitä moikkaamaan. Olette upeita!

9 kommenttia:

Mitä tuumaat?