Ajattelin ensin tähän jutun alkuun jotain pientä pehmennystä. Että on tosi mukavaa saada joululahjoja. Ja että arvostan paljon sitä, että ...

Näin ilahdutat yksityisyrittäjää lahjalla

30.12.17 Satu Kommentteja: 12

Ajattelin ensin tähän jutun alkuun jotain pientä pehmennystä. Että on tosi mukavaa saada joululahjoja. Ja että arvostan paljon sitä, että joku on ajatellut sinua, nähnyt vaivaa sinun eteesi ja antanut sinulle lahjan. 

Mutta se olisi niin kovin tasapaksua. Kyllähän kaikki tajuavat mikä joululahjan idea antajalle ja saajalle noin pääpiirteissään on.


Kyllä minä nimittäin vähän jouluna yllätyin, kun kahdelta islantilaiselta ystäväperheeltämme saamamme joulupaketit avasin.  

Toisesta löytyi Suomen tunnetuimman designtalon kynttilälyhty. Toisesta paketista muumiaiheinen esiliina. Yllätyin. Kas, tuttuja tuotteita. Näitähän mekin kaupassamme myymme.

Kuten täkäläiseen lahjanantoperinteeseen kuuluu, niin näissäkin lahjoissa oli kiinni vaihtotarra, joka kertoi lahjan ostopaikan ja sen, mihin mennessä lahjan sai joulun jälkeen vaihtaa kaupassa toiseen. Tarrasta huomasin, että ne oli ostettu meidän oman yrityksemme kilpailijalta.

Siinä tilanteessa minun olisi luultavati pitänyt ajatella näin: Suomalaisten tuotteiden ostaminen suomalaiselle ulkomailla asuvalle ihmiselle on oikein hauska ja sydämellinen idea. Pala vanhaa kotimaata joulupaperissa.

Mutta sen sijaan minä ajattelin näin: Yrittävätkö nuo vittuilla?

Se ajatus karkasi selkäytimestä ja solahti sensurisihtini läpi. Pongahdusalustana toimivat ajatukset vuosien saatossa tehdyistä sairaan pitkistä työpäivistä, taloudellisista riskeistä, ainaisesta parantamisen tarpeesta, paremmin tekemisestä, tehokkaammasta tekemisestä, nopeammin toimimisesta. Siitä että tuleeko tarpeeksi myyntiä, voiko kuluissa puristaa, mitä laskuja pitää seuraavaksi maksaa. Verot, eläkemaksut, palkat, vuokrat, mainoskulut, vessapaperipaketit takahuoneen vessaan. Saatanan vitun henkilökunnan sairastumiset, saatanan vitun omat sairastumiset, omat muut hoidettavat työt. Jaiiiiikkksssargh. Etenkin joulun alla aina enemmän tekemistä mitä ehtisi tehdä, pitkät aukioloajat, jatkuva kilpailu ja jokapäiväinen puskeminen parempaan asiakaspalveluun kuin kilpailijoilla. Se työ on kaikki kyllä oikein mukavaa, vaikka se onkin välillä tosi raskasta.

Ja sitten sun hyvät ystäväsi ostavat sinulle joululahjaksi tuotteita sinun oman firmasi isoimmalta kilpailijalta. Vievät katteet sinne, eivätkä siihen myymälään, jossa heidän ystävänsä on mukana omalla henkilökohtaisella riskillään. Olo tuntui avattujen lahjojen äärellä paitsi vittuuntuneelta, myös pettyneeltä. 


Yllätyin itsekin, kuinka tälläinen tavallaan aika pieni asia otti minua niin paljon päähän kiireisen työpäivän myöhäisiltana (avasimme islantilaisten ystäviemme ja sukulaistemme lahjat kotonamme Reykjavikissa ennen joululomalle lähtöä).

Otin lahjojen avaamisen jälkeen lasin viiniä ja hengähdin. Istuin suosikkinojatuoliini. Rauhoituin. Höyryjen laskiessa järkevä minä alkoi vähitellen kallistua sille kannalle, että ystävämme eivät vain olleet lainkaan tulleet ajatelleeksi tätä puolta asiassa.

Vaikka minulle ei tulisi mieleen ostaa S-ryhmän lahjakorttia ystävälle, joka työskentelee Keskossa johtotehtävissä tai hankkia 40 eurolla hiustenhoitotuotteita kampaamoa pitävälle ystävälleni saman kadun varrella olevasta toisesta hiushoitolasta, niin ehkä jollekin toiselle tulee mieleen ja he pitävät ideaansa hyvänä. 

Me emme kaikki ajattele asioista samalla tavalla. Joka kerta eivät asiat tai ihmiset kohtaa, ja se pitää vain hyväksyä. 

Tässä samassa lajissa muuten tapahtui myös yksi aivan ihana juttu. Kerron sen tähän loppuun, ettei mene ihan mörökölliksi koko juttu.

Anoppini tuli pari päivää ennen joulua ostamaan tyttärilleen kaupastamme villapeitteet. Ostoksia maksaessaan hän kysyi, että enkös minäkin haluaisi tällaista vilttiä kotiimme. Minä voisin ostaa sen nyt saman tien. 

Joskus kahdeskankymppisellä kotitalousopettajalla on enemmän bisnesymmärrystä kuin nelikymppisillä it- ja hyvinvointialan yrittäjillä. 

Hauskaa vuoden viimeistä päivää ja kaikkea hyvää alkavaan vuoteen!

12 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Muutama kylmä ja runsasluminen reissupäivä takana. Ensimmäistä kertaa viiteen päivään tuli olo, että nyt on avattava läppäri. Koska tekee...

Ylläksen hiihtoladut lasten kanssa

27.12.17 Satu Kommentteja: 7

Muutama kylmä ja runsasluminen reissupäivä takana. Ensimmäistä kertaa viiteen päivään tuli olo, että nyt on avattava läppäri. Koska tekee niin kovasti mieli kertoa, miten meillä täällä Lapissa menee. Olen saanut jonkun verran kyselyjä instassa vilahtelevasta kuopuksesta ahkiossa ja ihanan monet ovat kyselleet, miten lapset ovat viihtyneet mukana hiihtoladuilla. Siispä lyhyt katsaus murtomaahiihtämiseen pienten lasten kanssa.


Murtomaahiihto on nykyään niin sairaan ihanaa. Ennen ei ollut. Koululiikunta nujersi kohdallani kaiken kiinnostuksen talviurheiluun, joukkuelajeihin ja oikeastaan kaikkeen muuhunkin urheiluun vuosikausiksi. Onneksi ajat muuttuvat ja suhtautuminen liikkumista kohtaan on parantunut, myös siis tämä oma suhtautuminen. Löysin murtsikan uudestaan täällä Lapissa ensimmäisellä reissullamme neljä vuotta sitten. Kirjoituksessa neljän vuoden takaa puran vanhaa ja tiukassa istunutta turhautumistani hiihtämistä kohtaan ja sitä, kuinka löysin murtomaahiihdon uudestaan  aikuisena.  

Oli ihanaa huomata, kuinka paljon tykkään tasaisella menemisestä ja pidemmän matkan puurtamisesta, latukahviloista ja hitaasti vaihtuvista lumimaisemista. Ulkona on sairaan kylmä, sisällä ihanan lämmin. Juomat (paitsi kahvi ja kaakao) on kylmää, sauna on kuumaa. Lapset ovat vuosien aikana kasvaneet  osaksi tätä meidän talvilomailusettiä. Seitsemänvuotias esikoinen hiihtää jo itse. Matkat ovat hänen mukana ollessaan lyhyitä, siis korkeintaan neljän kilometrin lenkkejä parilla pysähdyksellä, mutta pääasia onkin että on kivaa hiihtää eikä se, kuinka kauan hiihdetään.


Kuopukselle vuokrasimme tämän matkan ajaksi Fjellpulken lastenahkion (90 €/viikko) SportShop Äkäslompololosta. Kesällä meidän kantorinkkakokeilut eivät tuottaneet tulosta, mutta ajattelimme että ehkä pulkka on parempi. Ja olihan se. Vauhtia on nähkääs enemmän näin suksilla kuin kävellessä ja hajurako siihen kuormaa kuljettavaan aikuiseen on pulkassa istuen isompi. Mörssäri on niitä tyyppejä, jotka arvostavat vauhtia ja omaa tilaa.

Ahkion mukana tulee makuupussinomainen pussukka, mutta se ei ole kovin lämmin. Olemmekin eristäneet näissä jääkylmissä keleissä pulkan itse. Laitoimme ahkion makuupussin sisään puolison jättisuuren ja todella lämpimän untuvatakin. Sen lisäksi täytämme aamuisin yhden parilitraisen juomapullon kiehuvankuumalla vedellä ja käärimme sen pyyheliinaan. Tuo lämmin paketti laitetaan ahkion makuupussin sisään pitämään kylmä loitolla. 

Meillä hiihtäjillä ei ole lämpökerraston päällä kuin tukevat ulkohousut ja lämmin mutta melko ohut takki, lämpimät hanskat ja pipo. Koska lapsi istuu ahkiossa paikallaan, on tärkeää että vaatetta on paljon enemmän kuin hiihtäjillä. Villa-alusvaatekerta, niiden päällä sisävaatteet, sitten vielä lämmin villatakki, talvihaalari, pipo, kahdet hanskat päällekkäin ja talvikengät. Olen lisäksi laittanut omille ja molempien lasten kasvoille kerroksen paksua kasvovoidetta suojaamaan viimalta ja pakkaselta.


Parivuotiaalle aktiiviselle taaperolle paikallaan istuminen voi olla hankalaa. Mörssäri vetikin kilarit ensimmäisenä retkipäivänämme. Olimme jo aikeissa luovuttaa koko ahkion kanssa, kunnes tajusimme ärtymyksen johtuvan siitä, että lapsi ei näe pulkasta kunnolla ulos valuessaan matkan taittuessa kohti vaakatasoa. Niinpä täytimme ahkion etuosan kaikenlaisella roinalla. Taittelimme kolme isoa vilttiä mytyksi ja laitoimme sinne vielä päivärepunkin tukea antamaan. Toinen päivä sujuikin jo paljon paremmin, koska lapsi pysyi tukevassa pystyistuma-asennossa koko reissun ajan. Eteen nostettu viiri suojaa hyvin viimalta ja ahkiota vetävän isän suksista ja sauvoista lentäviltä lumikökkäreiltä.



Täällä on ollut vuodenaikaan nähden tavanomaiset kelit: pakkasta on viidestätoista kahteenkymmeneen ja joskus kylmempääkin. Islannin vetisiin talviin tottuneiden lasten kanssa ei näissä pakkasissa voi olla tuntikausia yhtäjaksoisesti ulkona. Olemmekin suunnitelleet päivämme siten, että aamuisin mennään pariksi tunniksi lasten kanssa ulkoilemaan lyhyelle hiihtolenkille. Hiihdämme reilun kilsan tai pari ja pysähdymme latukahvilaan. Sitten hiihdetään sama matka takaisin. Lenkin jälkeen mennään takaisin lämpimään mökkiin syömään lounasta. Mörssäri menee tyytyväisenä parin tunnin mittaisille päiväunille ja esikoiselle jää laatuaikaa mummin kanssa pelata lautapelejä ja jutella kaikista tärkeistä asioista. Sillä välin me perheen muut aikuiset lähdemme nopeammalle ja pidemmälle hiihtolenkille ja palailemme kuuden maissa kotiin laittamaan päivällistä.



Joulun tuloa ja joulun menoa ei olisi edes huomannut ilman joululahjoja ja sitä kotikäynnillä piipahtanutta rempsakkaa joulupukkia. Kaikki päivämme ovat nimittäin olleet ihanan samanlaisia: herätään myöhään, hiihdetään päivä, illalla sauna, kaljat, ruoka, lautapelejä ja kirjoja. Joka päivä päällä samat vaatteet, sama villatakki ja hiuksissa sama ponnari. Perheen sukkia ollaan pesty pari kertaa mökin pyykinpesukoneessa. Siis jälleen kerran: aivan täydellistä sporttilomailua Lapissa.


7 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Ennen kuin aivan tuota pikaa vaivun sänkyyn ja unten maille pitkän työpäivän jälkeen, on pakko jakaa vielä yksi ajatus tänne blogiin. Miet...

Tee sitä, millä on sinulle eniten väliä

22.12.17 Satu Kommentteja: 6

Ennen kuin aivan tuota pikaa vaivun sänkyyn ja unten maille pitkän työpäivän jälkeen, on pakko jakaa vielä yksi ajatus tänne blogiin. Mietin tuossa kotimatkalla loskalumessa pyörän kanssa taistellessa, että mitäs hiton järkeä tässä on. Tulla pyörällä talvella töihin. Märkää jääpuuroa on nilkkoihin asti, pyöräväylät auraamatta ja siellä täällä kaduilla isoja jäälaikkuja, jotka luistavat pyörän liukuun jos ajaa huolimattomasti, vaikka miten on nastarenkaat alla. Fak.


Mutta mitään muitakaan vaihtoehtoja ei ollut. Ensinnäkin me ostoskeskukseen töihin tulevat emme saa parkkeerata autojamme asiakaspaikoille näin joulukiireiden aikaan. Jokainen asiakaspaikka on potentiaalinen kassakoneen kilahdus, eli parkkitila on pyhitetty asiakkaille, ei työntekijöille.

Toisekseen: ainoa tapa olla edes heti aikaa ulkona tämän kiireisen joulunalusviikon aikana on kävellä tai pyöräillä työmatkat. Raitista ilmaa ja vähän liikuntaa on pakko saada, tai muuten moottorini ei käynnisty varsinkaan tähän vuoden pimeimpään aikaan ollenkaan. Eli ei se jääpuurosa sotkeminen ollut hullun hommaa, vaan ihan järkevä päätös. Siitä piti vain itseään muistuttaa, kun pinna meinasi palaa siellä sutiessa.


Tämä pyöräilyepisodi itse asiassa liittyy yhteen tärkeimpään juttuun, jonka tänä vuonna olen oppinut:  järkevän ajankäytön konkretisoituminen. Siis se, miten päiväni järjestän, miten saan tarpeeksi töitä tehtyä mutta ehdin puuhailla myös muuta. Iso palanen loksahti paikalleen, kun juttelimme podcast-vieraamme Anna Perhon kanssa juurikin tästä aiheesta.

Kuuntele ilman muuta tuo podcast-jakso, jos koet aiheen kiinnostavaksi. Mutta näin pariin riviin tiivistäen kyse on siis tästä:

Mieti omia arvojasi. Mitkä asiat ovat sinulle niitä kaikkein tärkeimpiä? Mitkä toiseksi tärkeimpiä ja aika tärkeitä? Entä mitkä asiat eivät ole lainkaan tärkeitä? 

Meillä kaikilla on 24 tuntia vuorokaudessa. Jokaisen pitäisi aloittaa siitä että nukkuisi tarpeeksi tai ainakin niin paljon kuin on mahdollista. Ilman kunnon yöunia ei voi tehdä mitään kunnolla. 

Valveillaoloaika pitäisi jakaa omien arvojen mukaisesti lohkoihin. Jos perhe on tärkeää ja työ on tärkeää, pitää myös perheelle järjestää reilusti aikaa eikä vain jotain rippeitä sieltä työn ympäriltä. Simple as that. Toimimalla jatkuvasti vastoin omia arvojaan, joutuu kärvistelemään huonon omatuntonsa kanssa jok'ikinen päivä ja se jos mikä vie voimia ja johtaa myös huonoon ajankäyttöön. Jos jatkuvasti ottaa päähän, ei saa aikaan priimaa missään asiassa. Ei töissä, ei perhe-elämässä, ei harrastuksissa, ei missään. Koko ajan yrittää, mutta mitään ei saa valmiiksi, koska tekeminen ei tunnu hyvältä eikä lähde kunnolla käyntiin.


Pieni konkreettinen esimerkki tulevan joulun välipäiviltä. Olemme lähdössä perheeni kanssa Suomeen kahdeksi viikoksi. Meidän perheemme, minun siskoni ja äitini kokoontuvat samalle mökille viettämään aikaa yhdessä, hiihtämään, laittamaan ruokaa ja pelaamaan lautapelejä. Sain pari päivää sitten työsähköpostiini tarjouksen aika isolta yritykseltä, joka halusi tilata minulta sisältöjä muutamaan kanavaan. Haastatteluja, artikkelien lukemista, kirjoitustyötä, proikkarointia. Aikaa olisi kulunut arvioni mukaan pari täyttä työpäivää ja rahaa siitä olisi saanut helposti parisen tonnia, ehkä enemmänkin.

Työn pitäisi olla valmis vuodenvaihteessa eli se pitäisi käytännössä puristaa valmiiksi joulun ja uudenvuoden välissä. Kysymys kuului: ehtisinkö ottaa työn vastaan?

Reilun parin tonnin projekti tottakai kiinnosti. Raha on hauska juttu ja laskutettavaa mielenkiintoista duunia on ilo tehdä.


Paitsi että vielä paaaaaaaljon kivempaa ja itselle tärkeämpää on viettää muutama lomapäivä. Levätä, ladata akkuja ja ennen kaikkea viettää aikaa perheen kanssa. Niinpä vastasin, että en ehdi. Palaan töihin tammikuun ensimmäisen viikon jälkeen. Että kiitos mutta ei kiitos ja kiitos kun kysyit, mutta tehdäänkö yhteistyötä mieluummin joskus toiste.

Ai että tuntui hyvältä! Suorastaan levollista sanoa ei.

Vaikka tämä blogin kirjoittaminen onkin minulle vain osittain työtä, aion luultavasti piipahtaa tällä tontilla tavallista harvemmin seuraavat pari viikkoa. Koitan pitää ruutuajan minimissä ja keskittyä tasaisella hiihtämiseen, alamäkien kävelyyn sukset kainalossa, korvapuustien syömiseen latukahviloissa ja mökissä hiipparointiin yhdessä perheen kanssa. Suomen puhumiseen, leffojen katseluun ja saunakaljan juomiseen. Saatan päivitellä tänne reissukuulumisia Lapista ja tehdä sen lupaamani hotellipostausten Kanarialta. Mutta en tiedä vielä yhtään että milloin ja mitä. 


Uskon, että ihminen pysyy onnellisempana ja tasapainoisempana, jos se edes silloin tällöin kysäisee itseltään, että miksikäs minä nyt taas teenkään tätä mitä minä teen. Mikä juuri nyt on tärkeintä, mitä tällä ajalla kannattaa tehdä? Ehkä sitä voisi olla vaikka oman elämänsä joulutorttu. Heittäytyä hetkeksi lattialle x-asentoon raajat ojossa ja miettiä, mikä on parasta, mitä joulutortulle voi tapahtua. 

Postauksen kesäiset kuvat ovat viime kesän telttailureissultamme Islannin Länsivuonoilta.

6 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Voihan liikutuksen kyynel. On aika kirjoittaa juttu tämän vuoden viimeisestä podcast-jaksostamme. Sinne se syksy sitten meni! Tässä vuoden...

Unelmaduunarit: Satun ja Hannen kanssa palaverissa

20.12.17 Satu Kommentteja: 2

Voihan liikutuksen kyynel. On aika kirjoittaa juttu tämän vuoden viimeisestä podcast-jaksostamme. Sinne se syksy sitten meni! Tässä vuoden viimeisessä jaksossa minä ja Lähiömutsin Hanne summaamme yhteen kuluneen vuoden työt ja opit ja pidämme suunnittelupalaverin seuraavalle vuodelle.


Kun me Hannen kanssa tämän vuoden alussa, kirjamme juuri ilmestyttyä, suunnittelimme Unelmaduunarit-podcastia, yritimme löytää järkevän tavoitteen podcastimme suosiolle. Mikään ei tietenkään vielä siinä kohtaa ollut varmaa: kiinnostaisiko podcast edes ja jos niin meidän omien vanhempiemme lisäksi yhtä vai kahta ihmistä? Vai kenties ihan isompaakin yleisöä? Pohdimme toisten "podaajien" podcastien kuulijalukuja ja teimme vertailua. Ravistelimme sitten vähän hihoja päälle ja peilasimme vielä vähän lisää siihen, miten muut tässä hommassa ovat tehneet. 

Asetimme tavoitteen. Kuinka ollakaan, se ylittyi jo muutaman jakson jälkeen. Sitten toteutuneet luvut tuplaantuivat. Jos hyvin käy, saatamme jopa kolminkertaistaa tavoitteen ensi vuoden alussa. Mistä tämä kertoo?

Ehkä siitä, että asetimme liian alhaisen tavoitteen.

Ja siitä, että suomalaiset ovat alkaneet kuunnella podcasteja. Nyt voi varmasti jo vitsailla epäilijöille takaisin, että enää Suomessa podcastien tekijöiden määrä ei ole isompi kuin podcastin kuuntelijoiden. Taitaa olla niinkin, että meidän juttumme koetaan kiinnostaviksi. Onhan se ihan älyttömän kivaa huomata, että ei tarvitse pelkästään seinille jutella. (Tosin minulla on kyllä usein tapana puhella ääneen ollessani yksin kotona tai töissä. Se julkaisukynnyksetön tila on todella rentouttavaa, suosittelen!) 

Tätä ja muitakin juttuja möyhimme uusimmassa podcast-jaksossamme. Satun ja Hannen suunnittelupalaveri vuodelle 2018 löytyy tästä:


Tähän loppuun vielä pienet joulujutut:

Joulu-arvonta:
Podcastimme Facebook-sivuilla on menossa suklaa-aiheinen arvonta. 

Joululahja:
Ja kaikille jotka eivät vielä käytä BookBeatia (täältä voit lukea jutun tästä maan mainiosta äänikirja- ja e-kirjapalvelusta), käytä koodia unelmaduunarit niin saat kuukauden ajan kuunnella ja lukea vaikka sata ääni- ja e-kirjaa.

Nyt mikki kiinni ja luurit hetkeksi syrjään. Palaamme podcast-linjoille tammikuussa. 

2 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Haluan kertoa teille oman kummitarinani. Minulla on Plan International Suomen kautta kummilapsi Ugandassa. Tämä kummilapsi ei ole perhe...

Olen Satu, olen passiivinen kummi

19.12.17 Satu Kommentteja: 11

Haluan kertoa teille oman kummitarinani. Minulla on Plan International Suomen kautta kummilapsi Ugandassa. Tämä kummilapsi ei ole perheeni yhteinen projekti. He eivät tiedä siitä mitään. Me emme katsele kummilapsen kuvaa omien lasteni kanssa enkä minä ole vielä edes ehtinyt kertoa heille, että minulla on Planin kautta kummilapsi, jonka elämää tuen joka kuukausi 30 eurolla.

Kaupallinen yhteistyö: Plan International Suomi ja Suomen Blogimedia


Miksi näin on? En ole ehtinyt kertoa asiasta. Ei ole ollut aikaa syventyä ja selittää lapsilleni tästä. En myöskään lähetä lahjoja kummilapselleni, enkä lue kovin tarkkaan kummiraportteja, jotka kertovat kummilapseni kuulumisia ja kasvutarinaa. En lähetä joulukortteja joka vuosi postissa edes omalle äidilleni, joten jouluisinkaan en kummina aktivoidu.

Olen sellainen passiivinen kummi – ja se on ihan ookoo. Halusin kertoa tästä passiivisesta kummiudestani, koska luulen että meitä on muitakin. Siis meitä, jotka haluamme auttaa ja tehdä osamme, mutta emme omistautua jollekin asialle sen enempää. Koen velvollisuudekseni sen, että minä, paksu ja hyvinvoiva länkkäri autan niitä, joilla ei mene yhtä hyvin kuin minulla. Toki taustalla vaikuttaa myös itsekkyys. Minä haluan auttaa, koska tulee itselleni hyvä mieli, kun pystyn tekemään jollekin jotain, missä on järkeä. 


Olen siis Ugandassa asuvan lapsen kummi. Haluan auttaa häntä ja hänen lähiyhteisöään. Tärkeintä minulle on, että apuni menee perille. Tässä elämäntilanteessa en jaksa ”fiilistellä” asialla sen enempää. Minä en tarkalleen tiedä edes sitä, missä kummilapseni sijaitsee. Piti ihan tätä postausta varten kysyä Google Mapsilta. Kas, Kamuli sijaitsee Ugandan keskiosassa. Vuoden keskilämpötila on yli kahdenkymmenen asteen. No niin, nyt tiedän nämäkin asiat. Planin Oma Plan –sivustolleni tulee säännöllisesti kummipostia, jossa kerrotaan alueen kuulumisia ja on kuvia kummilapsesta ja hänen perheestään. Klikkaan näitä viestejä auki melko harvoin.

Minulle tärkeintä kummiudessani juuri nyt on se, että suoraveloitus menee tililtäni kerran kuukaudessa. Tiedän ja luotan siihen, että apuni menee perille. Kummius on helppo tapa auttaa, eikä se vaadi aikaa eikä tietämystä, jos kummiksi ryhtyy luotettavan järjestön kautta. Toki kummiuteen voi ja saa omistautua isostikin, lähettää kortteja ja vaihtaa kuulumisia. Minusta on hienoa, että jotkut omistautuvat kummiasialleen paljon. Minä en juuri nyt tässä elämäntilanteessa ehdi, mutta sehän ei estä sitä itse auttamista.


Halu auttaa nimenomaan kuukausilahjoittavana kummina johtuu siitä, että koen pitkäjänteisen tukemisen järkeväksi tavaksi viedä eteenpäin tärkeiksi kokemiani asioita, kuten vaikkapa tyttöjen kouluttamista, joka on Planin toiminnassa keskeistä. Lahjoituksilla saa aikaan enemmän, kun ne tulevat ennustettavan suuruisina, ne kootaan yhteen ja käytetään asioihin, joilla on suuria vaikutuksia. Maailman muuttaminen on pitkäjänteistä työtä, jota tehdään suunnitelmallisesti ja johon tarvitaan sitoutunutta rahoitusta. Siksi minä olen kummi.

Kysyin Planilta, mitä kummirahalla on saatu aikaan tuolla minun kummilapseni alueella. Kummilahjoitusten ideahan siis on, että kummin tukea ei kanavoida vain sille yhdelle lapselle, vaan osa tuesta menee kummilapsen asuinyhteisön tukemiseen. Auttaessasi yhtä autat montaa. Näin ei myöskään pääse syntymään kateutta ja pahaa mieltä siitä, että muutamia onnekkaita kylän lapsia autetaan ja tuetaan vaikkapa koulussa, mutta muut eivät saisikaan sitten mitään.

Plan sai viimeisen vuoden aikana Kamulin alueella, jossa omakin kummilapseni siis asuu, aikaan monia asioita. Tässä niistä ihan muutama konkretisoimaan  kummitukirahojen vaikuttavuutta.

Tyttöjä osallistunut mentorointitapaamisiin, joissa vanhemmat ja työssäkäyvät naiset kertovat tytöille kokemuksistaan: 2 124 tyttöä.
Erityisen heikossa asemassa oleville tytöille suunnatut stipendit, jotka mahdollistavat opiskelun: 75 tyttöä.
Nuorille aikuisille suunnattua maatalouteen, erityisesti kanojen pitoon, liittyvää koulutusta: 62 naista, 50 miestä.
Aliravitsemuksen eteen tehtyä työtä: 1 404 tyttöä ja 1 090 poikaa. (250 aliravitulle lapselle suunnattu ravinto-ohjelma ja lisäravinto).


Olisi yksi juttu, jota pyytäisin teiltä kaikilta. Se vie vain hetken aikaa, eikä mihinkään tarvitse sitoutua eikä mitään hankkia, jos ei tahdo. Haluaisin, että kävisitte katsomassa Planin sivuilla Koulukalenterin avoimia luukkuja ja kertoisitte, minkä lahjoituksen te valitsisitte ja miksi.

Minä voin aloittaa. Oma valintani on Syntymätodistus (12 e). Pitkän pohdinnan jälkeen valitsin sen. Syntymätodistus on lahja, joka vaikuttaa saajansa koko elämään. Vain puolella kehitysmaiden alle viisivuotiaista lapsista on syntymätodistus. Se todistaa, kuka olet, minkä ikäinen ja mistä kotoisin. Ilman sitä on vaikeaa saada koulutusta, terveydenhoitoa, työpaikkaa tai perätä omia oikeuksiaan. Ilman papereita kun ei oikein ole edes olemassa. Paperittomaksi jäänyt joutuu elämänsä varrella moniin ongelmiin. Todistus tytön iästä on myös hyvä väline lapsiavioliittojen ehkäisyyn.

Olisi hienoa, jos osallistuisitte. Tietysti vieläkin hienompaa, jos lahjoitatte (tai ryhdytte vaikka kuukausilahjoittajiksi, mutta ennen kaikkea haluaisin kuulla, minkä Koulukalenteri-luukuista valitsisitte.

Kiitos!

11 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Hahaa! Olisittepa eilen nähneet islantilaisten sukulaistemme ilmeet, kun kiikutin esikoisen kanssa perinteisten joulunyyttärikahvien kakku...

Helppo koristeellinen suklaakakku

18.12.17 Satu Kommentteja: 10

Hahaa! Olisittepa eilen nähneet islantilaisten sukulaistemme ilmeet, kun kiikutin esikoisen kanssa perinteisten joulunyyttärikahvien kakkupöytään tämän valloittavaan taidonnäytteen.

Mitääh - leivoitteko te tuon itse?
Ooh, mitä siinä on!
Tuon tekemiseen meni saletisti viikko!

– Joo, itse tehtiin.
– Se on suklainen skúffukaka (aka mokkapalakakku) ja riisisuklaata.
– Eikä muuten mennyt kuin pari tuntia ja siitäkin tunti uunissa ja jäähtyessä.


Puolisoni isänpuoleisen suvun lähiperhe eli noin kolmisenkymmentä tyyppiä kokoontuu aina ennen joulua nyyttärikahville jonkun perheenjäsenen kotiin. Kaikki tuovat syötävää mukanaan, ja kahvista ja kermavaahdosta - koska niitä on hankalaa kuljettaa autossa - vastaa kutsupaikan isäntä. Tänä vuonna kahvinkeittovuorossa oli mieheni nuorempi sisko. Ensi vuonna kahvit ovat meillä, koska silloin meillä on jo toivottavasti olohuone ja ruokapöytä. Remonttimme on valmis, eh, tuota pikaa. Ennen ensi vuoden joulua viimeistään!


Tämän kakun reseptistä on kiittäminen Kokit ja Potit -blogin Hannelea. Äkkäsin kuvan tästä kakusta hänen Instagram-feedissä ja löysin reseptit koristekuusiin ja kakkuun blogista. Sitten vilkaisin jääkaappiin ja jauhokaappiin ja huomasin, että melkein kaikki raaka-aineet jo löytyykin ja loput voi soveltaa. Ryhdyttiin leipomaan. Tästä löytyy suklaakakun resepti ja tästä löytyy ohjeet noiden koristekuusien tekemiseen. Kakussa on sellainen perinteinen mokkapalapohja ja -kuorrute ja nuo kuuset on tehty riisimuroista ja suklaasta. 

Tein Hannelen ohjeisiin pari muutosta. Korvasin alunperin gluteenittoman kakun jauhot tavallisilla vehnäjauhoilla. Valkoista sokeria meiltä ei löytynyt joten käytin fariinisokerin tapaista sokeria. Kuusiin laitoin tavallista Fazerin maitosuklaata (löytyi kaapista tuliaislevy) ja Kellogsin riisimuroja (niitäkin löytyi kaapista). Kookosöljyä ei löytynyt, mutta kuusista tuli hyvät ilman sitäkin. Meillä ei myöskään ollut leivinpaperia (kertoo siitä, kuinka usein meillä leivotaan), mutta foliota löytyi. Pyöräytin kuusitötteröt siitä ja ihan puunmallisia tuli. Uunimme taitaa olla aika heikosti lämpiävää sorttia, sillä minä paistoin kakkua kypsäksi reilu puoli tuontia, Hannele selvisi vartilla. Niin, ja sitä leivontaöljyä meillä ei ollut. Sulatin kattilassa voita.

Tämän kakun tekeminen oli hauskaa iltaohjelmaa muksujen kanssa: helppoa ja ennen kaikkea nopeaa. Esikoinen lappasi riisisuklaata teippaamini tötteröihin ja lykkäsimme ne jääkaappiin yöksi. Seuraavana päivänä tein mokkapalakakun ja lapset saivat tehtäväksi kiinnittää kuuset (laitoin kuusten pohjiin hammastikut, ja lapset saivat iskeä tikulliset kuuset kiinni kakuun) ja valita muutaman muovieläimen koristeeksi jouluiseen metsään.

Hirveän hieno tuli, eikö vain? Ja kuulemma ihan törkeän hyvää. Mulle ei itselleni jäänyt tätä herkkua palaakaan, koska sukulaiset söivät kaiken. Onneksi aineita jäi, eli vielä ehtii leipoa toisen!

10 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kuinka paljon islanninhevonen maksaa? Mistä haetaan työttömyystukea? Minne tehdään osoitteenmuutosilmoitus? Mistä löytyy Islannin suurin m...

Kysy mitä vain Islannista

16.12.17 Satu Kommentteja: 47

Kuinka paljon islanninhevonen maksaa? Mistä haetaan työttömyystukea? Minne tehdään osoitteenmuutosilmoitus? Mistä löytyy Islannin suurin metsä? Entä minne kannattaa mennä telttailemaan, jos haluaa vaeltaa, kylpeä kuumavesilähteissä eikä nähdä muita turisteja? Kuinka paljon islantilaiset syövät vuodessa hevosenlihaa?


Saan viikoittain, välillä jopa päivittäin, aivan mahtavia kysymyksiä Islannista. Niitä tipahtelee eri blogijuttujen kommentteihin, Facebookiin, Instaan ja välillä sähköpostiinkin. Vaikka kyselyjä tulee aika paljon, yritän silti vastata jokaiseen. Näitä on oikeasti tosi hauskaa saada. Vilpitön kiitos siis siitä, että luotatte mielipiteeseeni ja kyselette kaikenlaista. Tykkään!

Ajattelin tehdä näiden kysymysten lähettämisen hieman helpommaksi ja perustan siksi tällaisen oman postauksen, jonka tallennan myös tuonne blogin sivupalkkiin (mobiilissa se näkyy kun skrollaat alaspäin).

Tämän postauksen perään saa laittaa mitä tahansa Islantiin liittyviä kysymyksiä. Vastaan niin pian kuin pystyn ja ohjaan eteenpäin oikeille lähteille. Jos en tiedä enkä osaa auttaa, kerron senkin. 

Mikki on siis auki. Kyselkäähän pois.

Jos sinua kiinnostaa Islannin-matkailu, kannattaa tutustua kirjoittamaani Tripsteri Islanti -matkaoppaaseen netissä. Verkko-oppaasta on olemassa myös tuhdimpi kirjaversio, kirjoittamani Islanti-matkaopaskirja, jota saa mm. Suomalaisista ja netissä esim. Adlibriksestä.

Jos taas mielit Islantiin töihin ja asuman, kannattaa tutustua tähän Töihin Islantiin -juttusarjaan.

47 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Tervepä terve täältä näppiksen takaa. Ja vaatekasojen, täyden kierrätyspaperisäiliön ja kirjanpitokuittipinon takaa. Kirin tätä hauska...

Joululahjat odottavat perillä

15.12.17 Satu Kommentteja: 10


Tervepä terve täältä näppiksen takaa. Ja vaatekasojen, täyden kierrätyspaperisäiliön ja kirjanpitokuittipinon takaa. Kirin tätä hauskaa loppuvuotta kasaan hiki hatussa mutta hyvällä sykkeellä. Huhheijaa, vielä reilu viikko ja sitten alkaa....joululoma. Ajatus tuntuu niin hyvältä, että naurattaa kuin joulupukkia lahjasäkin äärellä. 

Kaupallinen yhteistyö: Gigantti ja Suomen Blogimedia


Yritämme olla joka toinen joulu Suomessa ja joka toinen Islannissa. Suurin muuttuva osanen tässä on tietysti työ kaupalla, sillä joulu on kiireisin myyntisesonki, eikä siitä oikein tulisi mitään, jos ehdottaisi itselleen montaa vapaapäivää juuri ennen joulua. Edelliskerralla lensimme Suomeen jouluaattona, mutta tänä jouluna viimeinen suora lento Helsinkiin ennen pyhiä lähtee aatonaaton aamuna. Äärettömän iso kiitos kauppiaskollegoilleni, että saatiin tämä joulu järjestettyä näin. Ensi vuonna on minun vuoroni olla jouluvahdissa myymälän viimeiseen aukiolominuuttiin saakka. Se on lupaus!

Meillä on siis tänä vuonna vuorossa joulunvietto suomalaisten hankien keskellä. Jotta sitä lunta varmuudella olisi ja kaikille riittävästi mielekästä ulkoilmatekemistä, päätimme mennä suosiolla pohjoiseen. Vuokrasimme Ylläkseltä kahdeksi viikoksi mökin, jonne kokoonnumme yhdessä perheen kanssa. Meidän nelihenkisen Suomi-Islanti-jengin lisäksi sinne saapuvat myös siskoni ja äitini.  Olemme perheen kanssa kahdesti viettäneet Ylläksen seudun hiihtoladuilla talvilomia, mutta nyt päätimme yhdistää samaan lomaan joulunvieton. Tämä olkoon nyt meidän yhteinen, paljon kaivattu talvilomamme.


Koko perheen liikuttelu paikasta toiseen ja vielä juuri ennen joulua yhdistettynä näihin kauppiaan joulukiireisiin ja muutenkin kiireiseen sesonkiin on keskisuuri logistinen haaste. Se on vaatinut jonkin verran etukäteisvalmisteluja. Mökki ja vuokrasukset on hoidettu jo kuukausia sitten valmiiksi. Marraskuun lopussa tilasin mökille joulukuusen. Se ottaa meidät vastaan mökin kuistilla aatonaaton iltana. Joulupukki aattoillalle on viimeistä sähköpostiviestiä vaille varmistettu. En ole voinut vastustaa kiusausta pukinvaraukseen: olisi niin nostalgista saada omasta lapsuudesta tuttu punapukuinen joulupukki piipahtamaan jouluaaton vietossa. Plus haluan ehdottomasti nähdä mörssärin ilmeen, kun se näkee ensimmäistä kertaa suomea puhuvan joulupukin kosketusetäisyydeltä.

Joululahjahommat on hajautettu. Kaikki islanninsukulaisille menevät lahjat jaetaan nyt tulevana viikonloppuna, kun kokoonnumme joulukahville puolisoni siskon luokse. Kaikki kekkereihin tulevat tuovat mukanaan leipomisia ja toisilleen joululahjat.

Suomen perheelle hankituista lahjoista osa tulee perille mukanamme Islannista, osan olen tilannut ajan, rahan ja matkalaukkutilan säästämiseksi verkkokaupasta suoraan mökkiosoitteeseen. Gigantti, josta voi siis tilata lahjat suoraan kotiovelle tai tehdä varauksen netistä ja noutaa myymälästä, pyysi että listaisin heidän valikoimistaan suosikkilahjani läheisilleni. Noh, täältä pesee! Nämä lahjat joko ovat tai eivät ole pukinkontissa. Mitäähän en voi tässä vielä paljastaa, sillä lahjansaajat kuitenkin lukevat tämän postauksen vaikka olisin tuossa alussa kieltänytkin... 


Paljon matkustavalle siskolleni antaisin sen minkä minäkin olen kokenut maailman parhaaksi teknologiseksi vempaimeksi: vastamelukuulokkeet. Näitä on paljon eri malleja ja hyviä vaihtoehtoja varmasti monia. Puolisoni hemmoitteli minua viime jouluna Bosen QuietComfort 35 vastamelukuulokkeilla ja nämä ovat tottavie parasta matkaseuraa ja karkkia korville.  Näiden kuulokkeiden juju on siis se, että kaikista paras ääni niistä kuuluu silloin, kun ei kuuntele mitään. Kun kuulokkeet napsauttaa päälle, ne alkavat tuottaa ns. vastaääntä, jolloin kaikki taustamelu häviää. Hurina, tuuli, liikenteen melu, oma hengitys, vieressä istuvan hönkäilyt ja maiskutus - ne kaikki häviävät sillä samalla sekunnilla kun kuulokkeet laittaa päälle. Tzäb! Taustamelun ulottumattomissa rentoudun, niskalihakseni vetreytyvät ja keskityn paremmin ihan kaikkeen. Aivan kuin leijuisin pumpulissa. Mutta: jos puhelimeni soi tai joku puhuu minulle, kuulen kyllä sen. Ääni kuuluu kaukaisena ja etäisenä, mutta kuulen sen silti. Koska siskoni saa ja joutuu matkustamaan paljon työssään ja viettämään aikaa lentokentillä, näiden avulla hän saisi itselleen hiljaisuutta ja rauhaa.  

Huomasin muuten, että näistä vastamelukuulokkeista on tullut uusi malli (QuietComfort 35 II). Minun mielestäni niissä ei ollut mitään isompaa eroa tuohon omaan malliini kuin nopeampi pääsy Google Assistant -avaustajaan (jotain, mitä en uskoakseni tarvitse). Hintaeroa on kuitenkin 50 euroa. 


Toinen siskoni, joka nuorimmaisen siskon tapaan urheilee paljon, saattaisi ilahtua hyvistä nappikuulokkeista. Minulla on itselläni vielä sellaiset "vanhanaikaiset" eli piuhalliset nappikuulokkeet. Ja kyllähän se rinnuksilla hölskyvä ja kaulusta vasten kahiseva naru vähän häiritsee kuuntelunautintoa. Jaybirdin langattomat kuulokkeet on helppo ladata päivän aikana omassa kotelossaan. Näitä samoja nappikuulokkeita kehuttiin myös Hesarin taannoisessa testissä. Näillä napeilla toisin lisää iloa noihin siskoni omiin harrastushetkiin. Minulle kymmenen kilometrin matka on iso suoritus, siskoni vetelee Lontoon puistoissa 15 kilsan lenkkejä ja kutsuu niitä perusmittaisiksi. Noh, olemme tässä suhteessa hieman erilaisia. 


Puolisoni on meidän kotitalouden kuuntelija. Hän on se tyyppi, jonka pitää istua elokuvateatterissa juuri oikeassa keskikohdassa täydellisen äänielämyksen takia. Kotona hän jaksaa väsätä kaiuttimien paikkojen kanssa ja viritellä tuoleja oikeaan asentoon. (Jep, hänen kanssaan ei voi katsota leffaa tai kuunnella musiikkia, ennen kuin sohva on oikeassa kulmassa kaiuttimiin nähden. En enää edes ehdota leffan katsomista läppäriltä, koska tiedän että se ei tule onnistumaan.) Meidän työhuoneemme hylly- ja kaappitilasta neljä viidesosaa on omistettu äänentoistoon, lataamiseen ja tallentamiseen liittyviin vempaimpiin, joita on joka lähtöön. Minä en näistä musahommista ja kajareiden sijoittelusta tajua yhtän mitään, mutta arvostan toki kovasti toisen omistautumista asialle. Siksi haluaisin antaa hänelle lahjan, jonka hän on itse jo testannut.

Puoliso teki kattavan tuotetestauksen hetki sitten, koska etsi siskolleen perheen yhteistä tupaantulijaislahjaa. Tarkoituksenamme oli hankkia miehen siskon kotiin mahdollisimman hyvät ja pieneen tilaan menevät kaiuttimet. Sonos oli kuulemma paras valinta. Niinpä me ostimme kymmenen hengen porukassa kaksi langatonta Sonos-kaiutinta. Pari viikkoa sitten luovutettu lahja on ollut suksee. Lahjan saajat ovat olleet kaiuttimiin todella tyytyväisiä. Ihan halpojahan nämä eivät ole, mutta toisaalta eivät kai tämmöiset vempaimet koskaan olekaan... Tiedän, että puoliso olisi näistä ikionnellinen. Tänä jouluna budjettini ei varmaankaan veny näihin, mutta ehkäpä joskus myöhemmin, vaikkapa kimppalahjana. 


Mutta, yksi toinenkin juttu olisi! Tämä olisi silkka huumorilahja. Siis sarjassa emme tosiaankaan tarvitse, mutta silti sellaista tekisi vähäsen mieli. Paristoilla toimiva Nordic Beer oluthana. Kun tähän laitteeseen lykkäisi pari autonlämmintä oluttölkkiä, retkimukeihimme valuisi  hetken kuluttua kylmät hanaoluet. Turha juttu? Ehkäpä. Hauska? No ainakin kesäisillä telttaretkillämme. Tiedän, että puolisoni arvostaisi lahjan humoristista otetta ja yhdessä on aina hauska nauraa. Mutta ehkä minä sitten kuitenkin mieluummin säästäisin niihin kaiuttimiin...


Mutsilleni haluan antaa hemmottelua ja rentouttavia hetkiä. Hänelle sopisi täydellisesti tämä mikä minullekin: kunnollinen päänhierontalaite. Rrrrrakastan pää- ja hartiahierontaa ja kampaamoissa paras hetki onkin aina se, kun pesussa laitetaan hoitoaine ja hierotaan. Oh my, voisin istua siinä pesutuolissa vaikka kokonaisen tunnin. MeTime päänhierontalaite todellakin hieroo eikä vain liikuttele jotain yhdentekevää kuulaa vasemmalta oikealle. Laite venyttää, nyppii, hieroo ja tarraaa kiinni. Tämän käsittelyn jälkeen verenkierto pään alueella vilkastuu ja olo virkistyy. Päähierontaa vaikka joka päivä! Tämä kestää vettä, eli päähieronnan voi tehdä vaikka suihkussa sen hoitoaineen vaikuttaessa.


Nämä kaikki lahjat löytyvät siis Gigantista. Täältä löytyy lisää joululahjaideoita iän ja kiinnostuksenkohteiden mukaan. Täältä puolestaan voit katsoa tämän viikon joulutarjoukset ja jopa puoleen hintaan muutamia poistotuotteita. Gigantin lahjoissa on vielä sellainen jekku, että palautusaikaa on joulun alla pidennetty 60 päivään. Palautusoikeus koskee 27.11.–24.12.2017 aikana tehtyjä ostoksia eikä palautusoikeutta varten tarvitse säilyttää paperista kuittia. Kuitti löytyy Gigantista sähköisesti omalla tai lahjan antajan nimellä.

Ja nyt lähden hoitamaan viimeiset jouluhankinnat ja sitten töihin. Kivaa viikonloppua!

10 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Niin se syksy vaan meni, että Unelmaduunareiden ekan tuotantokauden viimeinen jakso ilmestyi viime viikolla. Anna Perhon aikatauluvinkkej...

Unelmaduunarit: Satun ja Hannen työhuoneessa

14.12.17 Satu Kommentteja: 0

Niin se syksy vaan meni, että Unelmaduunareiden ekan tuotantokauden viimeinen jakso ilmestyi viime viikolla. Anna Perhon aikatauluvinkkejä ja muuta arkista elämänhallintaa koskevat neuvot kiinnostivat yllättävän monia. Jakso sai nopeasti paljon kuuntelijoita. Hieno homma!


Minulle ja Hannelle jäi tämän ekan kauden jaksojen jälkeen sellainen fiilis, että mitä jos kokeilisimme nyt heti vähän lisää. Teimme pari ekstrajaksoa kuulijapalaute mielessä. Olemme nimittäin saaneet kuulijoiltamme sellaista viestiä, että meitä haluttaisiin kuulla enemmän. Kiinnostavien vieraidemme ohella monet halusivat tietää enemmän siitä, että mitä meille kuuluu.




No me päätimme ottaa haasteen vastan ja teimme pari ylimääräistä jaksoa. Näissä jaksoissa hengaamme meidän "työhuoneella". Pälisemme siis studiossa ihan kahdestaan. Tässä tämän viikon keskustelussa paketoimme kuluneen vuoden työjutut ja jaamme karmeimmat ja kivoimmat muistomme aikaisemmista työpaikoista. Kun katsoin podcast-studion kattoon, näin siellä jälkiä eräästä kutinaa aiheuttavasta vanhasta työpaikastani Forssassa. Kerron myös, miksi vihasin työtäni raviradalla. Hanne muistelee öitä pakettiautossa ja päiviä myyntihommissa.

Olisi ihan supersiistiä kuulla, millainen fiilis teille tuli tästä. Riittääkö meillä puhuttavaa ilman vieraita? Kiinnostaako yksinään se, mitä mieltä me asioista olemme ja minkälaisia kokemuksia meillä on kaikenmoisista töistä ja työelämästä ylipäätään? Tästä pääset kuulemaan meidän yhteistä avautumisjaksoa:


Jos haluat jättää palautetta, aihetoiveita tai muuten vain avautua, voit toki jättää viestejä tänne bloginkin puolelle, mutta meillä on Unelmaduunareille myös oma Facebook-sivu, josta löytyy kootusti kaikki podcastiimme liittyvät jutut ja päivitykset.

Ehkä kiinnostuit myös näistä:
Mikä on podcast ja miten sitä kuunnellaan? Aloittavan kuuntelijan opas.
Unelmaduunarit-podcast - tästä on kyse.


Aikaisemmat jaksot:

Antti Holma ja näin löytyy luovuus

Janita Autio: Opiskelu ei ole ainoa reitti unelma-ammattiin

Ilkka Halava: Elämme ihmiskunnan jännittävintä ajanjaksoa

Jenni Rotonen: Pupulandia ja bloggaaminen työnä

Marjut Rahkola: Kotiäitivuosina perustettu lastenvaatemerkki kasvoi miljoonabisnekseksi

Jari Oinonen: Uratykki ja koti-isä kertoo, kuinka yhdistää hyvä työura ja onnellinen lapsiperhe

Maria Löfgren: Onnellisena töissä

Joonas Laurila: Pätevät vinkit motivaatioon

Elina Lepomäki: Näin paljon työstä kuuluisi saada palkkaa

Johanna Pawli: Kun jooga-harrastuksesta tuli työ

Marko Kilpi: Marko Kilpi on sekä poliisi että kirjailija

Anna Perho: Anna Perhon parhaat arjenhallintavinkit

0 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Huomasitte varmaaan, että Väestöliitto on julkaissut tuoreen Perhebarometrin. Syntyvyys on edelleen alhaisin sitten 1800-luvun nälkävuosie...

Olin väärässä: lapsiperhe-elämä ei ollutkaan ankeaa

13.12.17 Satu Kommentteja: 25

Huomasitte varmaaan, että Väestöliitto on julkaissut tuoreen Perhebarometrin. Syntyvyys on edelleen alhaisin sitten 1800-luvun nälkävuosien. Yksi syy lasten yrittämisen lykkäämiseen tai päätökseen olla yrittämättä on se, että koetaan ettei oma elämä ole valmis. Pelätään että oma elämä muuttuu lasten tulon jälkeen liikaa. Tai että vanhemmuus jakaantuu epätasaisesti (no se on kyllä ihan aiheellinen huoli, mutta siihenkin voi onneksi vaikuttaa). Oma vapaus menee. Aiheesta uutisoitiinkin tällä viikolla useammassa paikassa ja Mamma rimpuilee -blogin Laura kirjoittikin tosi hyvin siitä, kuinka lasten saaminen ei ole loppu millekään. Suosittelen lukemaan tuon jutun.

Perhekuva viime keväältä.

Tiedättekö mitä? Minä olin juurikin yksi noista epäilijöistä. En halunnut lapsia, koska en halunnut uhrata työtä, omia harrastuksia ja parisuhdetta. En halunnut sitä julmettua säätöä, muutoksia ja rahanmenoa. En halunnut elämää jossa kaikki on kurahaalarin hajuista ja äiti-, lapsi- ja isä-alkuista.

Vaan hahhahaa, kuinkas kävikään! Täällä ollaan yhä, kahden lapsen vanhempana. Yhä on harrastuksia. Töitäkin on enemmän kuin aikaisemmin. Tienaan noin tuplasti sen, mitä tienasin ennen kuin lapset syntyivät, enkä ole lisännyt työtuntieni määrää. On edelleen puoliso, jota en ole alkanut kutsua "isäksi". Matkustelemme nykyään enemmän kuin ennen lapsia.

Minähän en ole Suomessa elänyt lapsiperhearkea päivääkään, eli olen ehkä vähän jäävi kommentoimaan suomalaisten perheiden kokemuksia lisääntymisestä ja lasten yrittämisestä ja lapsiperhe-elämästä. Mutta miten tuo homma täällä Islannissa menee, siitä voisin kertoa enemmänkin. 

Täällä on Euroopan korkein syntyvyys. Lähes kaikki 2-vuotiaat lapset menevät päiväkotiin. Naisten työllisyysaste on Euroopan korkeimpia. Ja täällä kasvaa onnellisia lapsia. Meillä ei ole vanhemmuuspakkauksia, korkeita lapsilisiä eikä kamalan pitkiä vanhempainvapaita. Mutta meillä on  esimerkiksi ne tasa-arvoisemmin jaetut vanhempainvapaat ja monta muuta hienoa lapsiperheidenkin elämään vaikuttavaa juttua.

Lainattu ystäväni fb-seinältä, haastatteluja Perhebarometristä 2017.

Yksi sellaisista kaikkein tärkeimmistä syistä minun mielestäni tähän "menestystarinaan" on se, että täällä lapsien saamista ei pidetä mitenkään kovin erityisenä juttuna. Se on osa normaalia elämää, ei järkky hyppy tavallisesta elämästä stressipallolapsiperhe-elämään. Lapset ovat siinä toivottavasti pitkälle yli 80 vuotta kestävässä palapelissä vain yksi liikkuva ja muuttuva osa. Lasten tulo ei muuta koko elämää joksikin muuksi, vaan se elämä muuttuu kyllä ihan muutenkin vaikka lapsia ei olisikaan. Tulee sairauksia, uusia työpaikkoja, uusia ihmissuhteita, uusia harrastuksia, saavutuksia ja menetyksiä. Ne kaikki muuttavat elämää, jota ei voi koskaan hallita kokonaan. Sitä paitsi jokaisen elämä on joka tapauksessa vähän erilainen. Ei ole vain tiettyjä oikeita tapoja olla perhe tai hyvä vanhempi. Ei ole mitään syytä ottaa stressiä omasta vanhemmuussuorituksestaan.

Minulla olisi tästä aiheesta vaikka kuinka paljon kerrottavaa, mutta on pakko pidätellä vielä hetki että en tyhjennä koko käsikirjoitusta tähän yhteen postaukseen. Palaan näihin tunnelmiin kolmen kuukauden päästä, kun Islantilainen kodinonni - Perhe-elämää viikinkien malliin ilmestyy. Jätin käsiksen viilatun version eilen. Jihaa! Olen kovasti iloinnut esipuheeseen kirjoittamastani pätkästä, joka minusta niin hyvin tiivistää sen kaiken turhan muutospelon, joka ihmisillä lapsiperhe-elämästä on. Tässä siis pieni pätkä esipuheesta. Loput saatte lukea sitten kirjasta :-)

Leo Tolstoi aloitti Anna Kareninan  unohtumattomalla lauseella: Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan.

Leo ei varmaankaan koskaan käynyt Islannissa, koska täällä se on aika tavalla päinvastoin. Minä sanoisin sen näin:

Yksikään onnellinen perhe ei ole toisensa kaltainen, jokainen onnellinen perhe on onnellinen omalla tavallaan.

25 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Äiti älä näytä niitä lomakuvia, tulee huono mieli, koska me ei olla enää siellä. Voi pientä isosiskoa. Kuten tuosta lapsen pyynnöst...

Täydellisesti onnistunut aurinkoloma

12.12.17 Satu Kommentteja: 4


Äiti älä näytä niitä lomakuvia, tulee huono mieli, koska me ei olla enää siellä. Voi pientä isosiskoa.

Kuten tuosta lapsen pyynnöstä voi päätellä, meidän marraskuinen viikon mittainen reissumme Teneriffalle oli superonnistunut ja tajuttoman hauska. Lähdimme viimeisenä lomapäivänä vielä toiseen otteeseen sinne Siam Parkiin, sillä meitä jäi molempia hieman kaivelemaan se, että minä en uskaltanut laskea ekalla kerralla niitä kaikkein vaikeimpia mäkiä. Teimme uusintakierroksen: kuusi tuntia, 42 laskua ja kaikki mäet paitsi se, mihin esikoinen ei pituutensa takia päässyt (ja johon minua ei kyllä saa kuin aseella uhaten).

Kaupallinen yhteistyö: Orion Fiilus ja Suomen Blogimedia


Säät suosivat. Vain yhtenä päivänä satoi ja silloinkin vain inasen. Saimme nauttia 25 asteen päivälämpötiloista ja puolipilvisestä säästä. Hotellimme oli meille aivan täydellinen (tästä on tulossa vielä oma erillinen juttunsa aivan pian) ja seura oli priimaa. Teimme molemmat juuri niitä juttuja joista viikonmittaisessa lomassa eniten nautimme ja silti kumpikaan ei joutunut tekemään yhtäkään kompromissia. 


Heräsimme yhtä aikaa yhdeksän pintaan ja ehdimme kevyesti aamiaiselle. Sen jälkeen uima-altaalla oleskelua, kirjojen lukemista tai rannalla ja hotellin lähistöllä olevalla luonnonsuojelualueella käppäilyä. Sitten myöhäinen lounas ja kaffet hotellin baarissa. Iltapäivisin oli tarjolla ohjelmaa lapsille, esimerkiksi kasvomaalausta ja seinäkiipeilyä.

Sitten lapsi sai tunnin iPad-aikaa lastenohjelmien parissa ja minä otin hissin kolmoskerrokseen, josta löytyi hotellin ilmastoitu punttisali. Urheilun jälkeen meille muodostui rutiiniksi mennä lapsen kanssa drinkeille hotellibaarin terassille ja tilata alkoholittomien cocktailien kavereiksi sipsejä. Kerrassaan ihanaa.

Sporttailun ja herkuttelun jälkeen vaatteidenvaihto ja syömään. Illalla lastendisko, pari lasia kuohuvaa ja lapselle limut ja ilmapallot. Hän nukahti kympiltä, minä luin kirjaa ja näpyttelin koneella työjuttuja puolilleöin.


Se todella oli loma, jossa emme suorittaneet yhtään mitään. Vesipuistojen lisäksi poistuimme hotellilta yhtenä aamupäivänä. Otimme oman hotellin bussikuljetuksen läheisen lomakylän rantabulevardille ja kävimme arvioimassa muutaman rantabaarin  smoothiejuomia ja keräämässä rantahiekalta kiviä muovipussiin.

Loman jälkeen olimme iloisia ja virkeitä ja näytimme puolisonikin mielestä hirvittävän energisiltä. Tekemättömyys on näköjään pieninä annoksina hiton ihanaa. Niin ihanaa, että olisimme varmasti molemmat voineet olla vielä toisenkin viikon pitkästymättä.



Tämä lyhyt loma teki hyvää, koska meillä ei ollut mitään odotuksia, joiden olisi pitänyt täyttyä. Ei ollut aikataulua, jota suorittaa, eikä ravintoloita, joita olisi ollut kiva päästä testaamaan. Ei ollut autenttista naapurustoa, johon tutustua iltakävelyillä, koska hotelli sijaitsi luonnonsuojelualueen päässä kaukana palveluista. Vaikka all inclusiveen kuului varsin hyvä viinivalikoima ja cava oli kuivaa ja jääkylmää, ei ollut pienintäkään väsymystä aamuisin. Lapsen kanssa kun matkustaa, ei tullut koskaan tilattua sitä "kolmatta", josta minä jo saan päänsäryn. Saimme nukkua tarpeeksi, koska meillä on sama luonnollinen heräämisaika. Pystyin keskittymään välillä lukemiseen tai ihan vain hiljaa ajatteluun, koska esikoiselle ne omat hiljaiset hetket olivat myös tärkeitä.

Ja mikä hienointa: pysyimme koko matkan ajan terveinä. Ei tullut flunssaa tai nuhaa ennen matkaa, ei kuumetta eikä vatsatautia. Vältyimme reissussa vatsanväänteiltäkin. Varotoimena ennen jokaista Islannista pois suuntautuvaa matkaa - myös Suomeen mennessä - otamme käyttöön  purkista maitohappobakteereita. Niin nytkin.


Meidän reissunvalmisteluihin kuuluu pakkaus viime tingassa ja koko perheelle maitohappobakteerikuurin aloitus muutamaa päivää ennen matkaa. Otamme pillerit koko reissun ajan. Ainakin tähän asti olemme välttyneet kaikilta suuremmilta vatsaoireilta reissuilla. Lapsi sai neljä vuotta sitten yhden kerran yhden päivän kestävän vatsataudin Thaimaassa, mutta sen lisäksi kukaan meistä ei ole koskaan vatsaoireillut matkoilla. En ole kertaakaan tehnyt matkaa ilman maitohappobakteereita, joten paha sanoa, olemmeko vain olleet onnekkaita, olemmeko teräsvatsoja vai onko syy näissä pienissä pillereissä.

Maitohappobakteerejahan saa siis toki monista ruoka-aineista, mutta uudessa ympäristössä voi suoliston bakteeritasapaino heilahtaa. Sekin vaikuttaa, että lomalla tulee aika usein syötyä muutenkin erilaista ruokaa kuin arjessa: enemmän jälkkäreitä, enemmän sokereita, vähemmän maitotuotteita, vähemmän kuituja.

Maitohappobakteerivalmiste toimii minulle sellaisena ennaltaehkäisevänä "matkavakuutuksena". Eiväthän nämä valmisteet takaa tervettä vatsaa reissulle, mutta kun näitä syö, on ainakin tehnyt yhden jutun sen eteen, että lomalla ei mene vatsa niin helposti sekaisin. 

Tälle reissulle otin mukaan Orion Fiilus -maitohappobakteereja. Se on suomalaisen Orionin tänä syksynä lanseeraama sarja. 



Söin itse reissun ajan Fiilus Vahvaa, jossa on siis tavallista enemmän maitohappobakteereita. Tätä  tuotetta suositellaan ns. erityistilanteisiin eli esimerkiksi antibioottikuurin kanssa otettavaksi tai matkalle mukaan. Lapselle annoin tuota arkikäyttöön suunnattua purutablettia. Mansikanmakuinen tabletti kuulemma maistui ihan ookoolta ja oli helppo nauttia. Pienet purkit kulkivat käsilaukussa koko matkan ajan, niin että muistimme ottaa ne joka aamu ensimmäisen mehulasillisen kanssa. Suomessa valmistetut Fiilukset ovat maidottomia, laktoosittomia, soijattomia ja hiivattomia.


Vilkkaalle pikkusiskolle sopisivat varmasti parhaiten nämä tippoina nautittavat maitohappobakteerit. Ne kävivät kuitenkin Tenellä vain kuvattavana. Puteli matkusti avaamattomana takaisin kanssamme Islantiin ja lähtee mukaan Suomeen joululomalle.  Kapselit naamaan, sitten baanalle ja hiihtoladulle. Ja sormet ristiin, ettei tule ripulia ainakaan jyrkässä alamäessä. Hah!

4 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Islannissa on monella tapaa merkillinen joulu. Aloitetaan niistä pukeista. Täällä joulupukkeja on kolmetoista. Ne laskeutuvat yksi kerrall...

Islantilainen joulu alkaa huomenna

11.12.17 Satu Kommentteja: 10

Islannissa on monella tapaa merkillinen joulu. Aloitetaan niistä pukeista. Täällä joulupukkeja on kolmetoista. Ne laskeutuvat yksi kerrallaan kotivuoreltaan lähimpään asutuskeskukseen pitämään meteliä ja aiheuttamaan hämminkiä. Huomenna tulee heistä ensimmäinen: Stekkjastaur eli Aidantolppakamu. Hänen harrastuksensa on ahdistella lampaita ja viedä niiltä maidot. Täällä Reykjavíkissa joulupukit asuvat tuossa läheisellä Esja-vuorella, josta tyypit sitten vaeltavat tänne kaupunkiin. Tai ehkä ne ottavat bussin, kuka tietää...


Joka päivä tulee uusi pukki ja jouluaattona niitä mesoaa täällä kolmetoista. Osa niistä varastaa ruokaa keittiöstä, osa kiusaa eläimiä navetassa ja lampolassa ja yksi tyyppi pöllii kaikilta lapsilta kynttilät. Ne pistävät pystyyn oikein islantilaisen perinnejoulun: pyhäpäivät pimeässä ilman ruokaa!

Semi-ilkeiden joulupukkien sielunelämää ymmärtääkseen pitää tuntea heidän perhetaustansa. Joulupukkien äiti on karmea vuorenpeikko Gryla, jonka harrastus on joulun alla syödä lapsia. Iso säkki selässään se harvahampainen vanha muori juoksee vuorenrinnettä alas kylään, heittää saaliin säkkiin ja juoksee takaisin kotikololleen laittamaan ruokaa. Joulupukkien isää ei tunne kukaan. Pukkien äiti ja isä kun ovat jo aikapäiviä sitten eronneet. Pukkien kotiluolassa asustelee kyllä isäpuoli, mutta hän on patalaiska, laiha ja hiljainen ukkeli, joka löhöää luolan sohvalla ja räkii kattoon. Hänestä ei kovin paljoa mitään muuta tiedetäkään.  

Tällä perheellä on lemmikkieläinkin; isokokoinen musta kissa, jota myös Joulukissaksi kutsutaan. Ei ole mikään lempeä joulumielenlevittäjä hänkään. Kissa on joulunajan pedantti siveyspoliisi. Mirrin tehtävänä on raadella ja syödä kaikki ne ihmiset, jotka ovat jouluna pukeutuneet rikkinäisiin tai likaisiin vaatteisiin.

Joulukissaa ja Grylaa pelätään edelleen, mutta nuo kansantarinoiden joulupukit osaavat olla myös mukavia ja lapset niitä kovasti odottelevat kylään. Pukeista jokainen nimittäin tuo tullessaan lapsille pienen lahjan. Ikkunalaudoille laitetaan kenkä, johon pukki jättää pienen merkin itsestään. Pahin jäynä on jättää kenkään raaka peruna, mutta aika harvoin semmoista sattuu. Useimmiten siellä kengässä odottaa aamulla mandariini, tikkari, ehkä kirja tai tarroja.


Me asettelimme lasten kanssa kengät ikkunalaudalle tänään. Kuopus on vielä vähän kujalla tämän perinteen kanssa: häntä harmitti kovasti, että näitä kivoja pahvikenkiä ei voikaan vetää jalkaan.  Damn! Esikoinen puolestaan kiskaisi minua sivummalle varmistaakseen ettei kuopus kuullut: 

Kai sä äiti oot muistanut käydä hankkimassa ne kenkään laitettavat lahjat? Tänään ehtii vielä kauppaan!

Eipä huolta. Huomenna aamulla näihin postmoderneihin pahvitötteröihin on ilmestynyt poniaiheisia tatuointeja. 

10 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Loppuvuoden kosmetiikka- ja ihonhoitokatsaus alkaa olla lopuillaan. Tämä postaus sinetöi sen.  Kaupallinen yhteistyö: Swiss Clinic...

Rullasin kasvoilta vuosia

10.12.17 Satu Kommentteja: 4


Loppuvuoden kosmetiikka- ja ihonhoitokatsaus alkaa olla lopuillaan. Tämä postaus sinetöi sen. 

Kaupallinen yhteistyö: Swiss Clinic ja Suomen Blogimedia


Olen loppuvuoden aikana tutustunut töiden kautta ihonhoitojuttuihin, testaillut erilaisia tuotteita ja löytänyt muutamia ratkaisuja tämän kuivan talvi-ihon ja viime vuosien aikana syventyneiden kauneusjuovien hoitoon. En yhtään liioittele kun sanon, että kasvojeni ihossa on viime kuukausien aikana tapahtunut isoja muutoksia. Vertailun vuoksi tässä alla yksi kuva viime syksyltä ja toinen kuva viime viikolta.

2016.

2017.

Ihoni ei vain näytä, vaan myös tuntuu pehmeämmältä ja joustavammalta kuin aikaisemmin. On toki hauskaa näyttää virkeämmältä, mutta vielä kivempaa on uusi tunne kasvoilla. Sitä on hankala täsmällisesti sanoittaa, mutta suurimman eron huomaan kun liikuttelen kasvojani. Aamuisin kun herätessäni haukottelen ja availen silmiäni kasvoja ei kuivuus kiusaa vesitipan vertaa. 

Isoimman eron huomaan kuitenkin töitä tehdessä. Minulla on nimittäin tapana kirjoittaessa "murjottaa". Siis otsani rypistyy, suupieleni vääntyvät alaspäin ja nenäkin menee vähän kasaan. Itsehän en tätä ilveilyäni huomaa, mutta välillä samassa toimistohuoneessa kanssani töitään tekevää puolisoani nämä pellenilmeeni kovasti hymyilyttävät. Etenkin kun hän on jo vakuuttunut siitä, että en ole kenellekään vihainen, vaan tällä naamalla minä keskityn.

Kasvojen kirjoitusasento on vaivaton. Saan venytellä naamaani luomispuuskissa juuri siihen asentoon kuin haluan, eikä ihoa kiristä eikä se kutise. Iho joustaa. 

Nykyisten jokapäiväisten ihonhoitorutiinieni takana on luonnonkosmetiikan puolelta kasvovesi-seerumi-kasvoöljy-voide. Lisäksi olen alkanut kuurimuotoisesti rullata ihoani Swiss Clinicin  Skin Rollerilla, jota kutsun rollaattoriksi. (Oikeampi nimitys on mikroneulausrulla.)


Rollaattorin hyvin pienet ja hyvin terävät neulat tekevät ihoon mikrokanavia eli pikkuruisia reikiä. Rullaamisen jälkeen kynnetylle pellolle levitetään saman valmistajan Rejuvenating Serumia, joka kiihdyttää ihon uudistumista.

Periaate on ihan sama kuin urheilussa. Kun treenataan, rikotaan lihaksia, että ne korjaantuessaan voimistuisivat. Treenaamisen jälkeen on syytä levätä ja pitää taukopäiviä, jotta treeneistä on oikeasti jotain hyötyä. Sama juju tässä: kasvoja ei kuulu rullata jokainen päivä. Tämä on kuuriluonteinen, muuta ihonhoitoa täydentävä hoito.


Olen rullannut iltaisin puhdistettuja kasvojani noin nelisen minuuttia kerrallaan. Sen jälkeen olen levittänyt tuon beetaglukaania sisältävän hoitoseerumin, joka kiihdyttää ihon uusiutumista ja vahvistaa syntynyttä uutta ihoa. Seerumin levittämisen jälkeen odotan tunnin tai pari ja ennen kuin menen nukkumaan, laitan iholle normaalit tuotteet eli öljyn ja voiteen. Olen toistanut hoidon viikon ajan joka ilta ja pitänyt sen jälkeen viikon mittaisen tauon. Huomenna alkaa taas hoitoviikko.

Koska Skin Roller tekee ihoon pieniä reikiä, on äärimmäisen tärkeää pitää huolta rullan puhtaudesta:

- Desinfioi Skin Roller jokaisen käytön jälkeen (esim. Swiss Clinicin omalla suihkeella)
- Rulla on henkilökohtainen, eli älä lainaa sitä kaverille.
- Käytä rullaa vain puhtaalle iholle, eli ei missään nimessä esim. meikin päälle.


Tulosten pitäisi valmistajan mukaan näkyä 1–3 viikossa rullaamisen aloittamisesta. Minä huomasin erot ensimmäisenä taukoviikon alussa. Iho näytti terveeltä, pehmeämmältä ja freesimmältä. Rullaaminen ei tuntunut epämiellyttävältä eikä aiheuttanut punoitusta tai muitakaan oireita, vaikka minulla on käytössä rulla, jonka neulat ovat valikoiman pisimpiä eli 0,5 mm. Ensi viikolla aloitan seuraavan seitsemän päivän kuurin ja sen jälkeen hieman pidemmän tauon. Harkitsen seuraavaa kuuria uudestaan parin kuukauden kuluttua.

Vaikka käytänkin nykyään päivittäisessä ihonhoidossa luonnonkosmetiikkaa, Swiss Clinic ei sitä ole. Olen kuitenkin kokenut tuotteen tehokkaaksi ja toimivaksi, joten olen ottanut sen osaksi kuuriluonteista ihonhoitoa, vaikka se ei luonnonkosmetiikkaa olekaan. Tuotteet valmistetaan Sveitsissä eikä niiden testaamisessa ole käytetty eläinkokeita. 


Swiss Clinicin rulla, seerumi ja rullan desinfiointiaine maksaa 99 euroa. Kokemukseni mukaan tämä setti  riittää noin kolmen kuukauden mittaiseen rullailuun, jos noudattaa tahtia viikko hoitoa ja viikko lepoa.

4 kommenttia:

Mitä tuumaat?