Islannissa on tällä viikolla kaksi aihetta hallinnut uutisia: hallitusneuvottelut ja poikkeavat lämpötilamuutokset Vatnajökullin jäätikön ...

Tulivuorenpurkausko tuloillaan?

18.11.17 Satu Kommentteja: 0

Islannissa on tällä viikolla kaksi aihetta hallinnut uutisia: hallitusneuvottelut ja poikkeavat lämpötilamuutokset Vatnajökullin jäätikön eteläpuolella. 

Molemmat ovat erityisen jännittäviä aiheita, mutta jälkimmäinen on mietityttänyt viime päivinä enemmän.


Alueen nimi on tarkemmin sanottuna Öræfin jäätikkö. Se on osa Euroopan suurinta jäätikköä Vatnajökullia ja sijaitsee siinä ihan jäätikön eteläisimmällä reunalla, missä kohti korkeuksia nousee Islannin korkein vuori, Hvannadalshnúkur. Samalla alueella sijaitsee Skaftafellin luonnonpuisto, joka on jäätikköretkineen yksi Islannin suosituimmista  matkailunähtävyyksistä. 

Paikalliset maajussit huomasivat alueella liikkuessaan tavallista voimakkaamman "kuumien lähteiden hajun" eli kananmunaa muistuttavan tuoksun. Samoihin aikoihin huomattiin, että alueella tapahtui enemmän maanjäristyksiä kuin tavallisesti. Ei mitään taloja rikki repivää räminää vaan sellaisia tyypillisiä islantilaisia maanjäristyksiä eli melko pientä liikettä. Ja sitten huomattiin, että alueen joissa oli tavallista enemmän vettä: jäätiköltä siis kulkeutui merta kohti sulamisvesiä enemmän kuin normaalisti tähän aikaan vuodesta.

Jäätikön alla lämpötila on noussut ja jää alkanut sulaa. Jäätikön pinnalla muutos näkyy jäätikön hienoisena vajoamisena. Arvioiden mukaan jäätikkö on vajonnut noin 15-20 metriä eli sen  näkee esimerkiksi lentokoneen ikkunasta kirkkaalla säällä selvästi. Tuon vajoamisalueen halkaisija on noin kilometrin mittainen, eli mikään ihan pieni alue se ei ole.  Siellä jään alla siis tapahtuu juuri nyt jotakin, mutta se ei ainakaan vielä ole tulivuorenpurkaus. Viimeksi tuolla alueella purkautui tulivuori 1720-luvulla ja sitä ennen 1300-luvulla. Eli tämä seuraava olisi sitten järjestyksessä kolmas...


Islannissa on kymmeniä aktiivisia tulivuoria ja niitä purkautuu noin viiden vuoden välein. Edellisestä purkauksesta on kulunut nyt jo melkein nelisen vuotta, eli kuka tietää, milloin se seuraava tulee. Kun se purkaus seuraavan kerran tapahtuu, ei oikeastaan ole kuin yksi isompi toive: että se ei purkautuisi jäätikön alla. Siitä seuraa isot jäätikkötulvat ja todennäköisesti myös iso tuhkapilvi. Jos tulivuori purkautuu paljaalla maalla, olisi tietysti kiva että ei ihan kenenkään takapihalla.

Oman jännityksensä tähän tuo se, että puoliso on lähdössä parin päivän mittaiselle kuvausreissulle noille suunnille. Eivät he kuulemma matkaa viitsi tämän takia perua, kun ei siellä vielä mitään merkittävää ole käynnissä. Ja jos purkaus alkaa näyttää todennäköiseltä, niin toki he saavat siitä nopeasti tiedon ja pääsevät sukeltamaan tuhkapilven alta ajoissa pois. 

Tänään illalla paikallinen tulivuoriasiantuntija Islannin yliopistolta totesi iltauutisille antamassaan haastattelussa: "Emme oleta, että tässä olisi taivas ja maa mihinkään häviämässä." 

Minulla on vielä jonkin matkaa kuljettavana, että pääsen osaksi tätä islantilaista kokolailla lunkia suhtautumista.


Jos tämä tilanne tästä johonkin suuntaan kehittyy, päivittelen siitä blogini Facebookiin, kannattaa siis ottaa se seurantaan, jos aihe kiinnostaa.

Kuvat (Björgvin Hilmarsson) ovat tuolta mainitulta "vajoamisseudulta" reilun vuoden takaa. Alueella seikkailee etenkin keväisin paljon pidempiä ja lyhyempiä reissuja tekeviä jäätikkövaeltajia.

0 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Ihan pian on joulu - enää vähän yli kuukausi aikaa. Lähtölaskenta on alkanut jo hyvän aikaa sitten. Myymälällä käy jo kova säätö jo tohina...

Design-löytö: Marimekkoa ja R/H:ta siroille

17.11.17 Satu Kommentteja: 2

Ihan pian on joulu - enää vähän yli kuukausi aikaa. Lähtölaskenta on alkanut jo hyvän aikaa sitten. Myymälällä käy jo kova säätö jo tohina, kun joulutilauksia saapuu, tavaroita siirrellään, hinnoitellaan ja hyllytetään. Joka marraskuu tämä on ihanan samanlaista: laatikkomeren keskellä kaaos, kova tarve löytää tilaa kaikille sisäänostetuille joulutuotteille ja taikoa jostain muutama neliömetri lisää tilaa, että asiakkaat, tuotteet ja me myyjät mahdutaan kaikki yhtä aikaa kauppaan. 

Jouluni on ollut tällä tavalla yltiökaupallinen viimeiset viisi vuotta eli sen ajan kun olemme Maaritin ja Piian kanssa pitäneet Reykjavikissa suomalaista design-myymälää. En enää oikein edes muista, miten marras- ja joulukuuta vietettiin aikaa ennen kauppiaseläämä. Oliko silloinkin aina julmettu kiire? Minä en muista, joten kertokaahan te. Eletäänkö teillä muillakin vuoden kiireisintä aikaa?

Koko 34. Kuva: Marimekko.
Koko XS. Kuva: R/H.

Nyt takaisin sinne kaupalle! Reippaana tyttönä edesautoin uudelleen järjestämään hyllyjä. Ladoin uutta kamaa esille ja otin hajanaisia yksittäiskappaleita talteen. Ostin itselleni mainion joulupaidan ja ihanan joulumekon (näette ne vähän myöhemmin). Otin viimeisistä hajakappaleista mukaan pari tänne blogin puolelle. Se että nämä ovat pieniä kokoja, ei ole yllätys. Islantilaisista aika moni on keskimäärin aika pitkä ja kookas. Usein ne viimeiset tankoon jääneet vaatekappaleet ovatkin niitä pienimpiä kokoja.

Nyt tuolla blogin design-alen puolella on siis myynnissä yksi ihana oranssinsävyinen viskoosimekko Marimekolta (koko 34) ja bambuinen t-paita R/H-merkiltä (koko XS). Lisätiedot löytyvät design-alesivulta. Eli jos kiinnostuit, klikkaa tänne ja seuraa ohjeita.

2 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Mikä on kaksikielisen perheen arjessa vaivalloisinta? Se ei ole jatkuva kahteen kertaan selittämisen tarve. Lapset kyllä puhuvat molempia ...

Kaksikielisen perheen suurin haaste

16.11.17 Satu Kommentteja: 13

Mikä on kaksikielisen perheen arjessa vaivalloisinta? Se ei ole jatkuva kahteen kertaan selittämisen tarve. Lapset kyllä puhuvat molempia kieliä, mutta puolisoni ei.  Kohteliaisuus- ja ihan käytännön syistäkin jotkut minun ja lasten käymistä keskusteluista pitää käydä kahteen kertaan, että isäkin tietää, mistä on kyse.

Se ei oikeastaan haittaa. Tuleepa itsellekin selväksi kaikki asiat ja ne muistaa paremmin, kun kahteen kertaan toistetaan. 


Siihen, että minä ilmaisen itseäni islanniksi aina vähän vajaammin kuin syntyperäinen islantilainen, olen tottunut jo aikoja sitten. Itsetuntoni kestää sen jo, että olen isommassa porukassa se vähän hidas ja lapsekkaasti puhuva. Paljo välii. Sukukokoukset ja sukujuhlat eivät jännitä enää yhtään, pysyn jo kartalla siitä kuka on kukakin, ja pystyn juttelemaan kaikkien kanssa ainakin jostain.

Kaksikieliseen parisuhteeseenkin olemme molemmat tottuneet. Kahdenkeskeinen viestintä on löytänyt yhteisten vuosien saatossa omat muotonsa, vaikka kaikkia sanoja en aina muistaisikaan. 

Minulle vaivalloisin ja itseäni eniten harmittava asia liittyy niinkin arkiseen asiaan kuin uutisiin ja päivittäisiin kuulumisiin.

Selaan joka päivä sekä suomalaiset että islantilaiset uutissivustot ja keskeisimmistä jutuista Twitterissä ja Facebookissa käytävää keskustelua. Islanninkielisistä uutisista ja tapahtumista juttelemme puolison kanssa päivittäin, koska me molemmat seuraamme niitä aktiivisesti ja elämme  yhdessä tätä täkäläistä arkea. Jos Islannissa on tapahtunut jotain merkittäävää, yllättävää, surullista tai omituista, käsittelemme niitä aiheita yhdessä.

Vaikka asun täällä, minua kyllä edelleen todella paljon kiinnostaa myös se, mitä Suomessa tapahtuu. Puolisoni ei kielitaitonsa puolesta voi juuri seurata suomalaisia uutisia. Ei Islannistakaan tehdä kunnollisia uutisia englanniksi - ilman islanninkielen taitoa ei voi käsittää, mitä tässä maassa oikeasti tapahtuu. Täsmälleen sama koskee Suomea: jos ei osaa suomea, on todella vaikeaa seurata päivittäisiä uutisia, äänensävyjä ja puheenaiheita. 

Tässä tulee se kohta, jossa jään usein yksin.

Olisi niin ihanaa jatkaa kotona niiden aiheiden keskustelua, joihin olen päivän mittaan osallistunut virtuaalisesti. Mutta yritä nyt selittää islantilaiselle miehelle suomalaisen isänpäivän merkitystä ja lähimmäisenpäivästä noussutta somemyrksyä. Ei noita asioita ihan kahdella lauseella selitetä. Tai sotea, Jari Aarnion oikeudenkäyntiä tai Finlandia-ehdokkaista käytävää keskustelua. 

Jos tulee eteen sellainen asia, josta tulee hirvittävän paha olo, sitä oloa haluaisi keventää jakamalla se toisen kanssa. Yksi tällainen tilanne oli tällä viikolla. Olisin halunnut jotenkin käsitellä kotona sitä kammottavaa Porvoossa tapahtunutta rikosta, mutta minä en vain pystynyt alkaa omin sanoin selittää juurta jaksaen, mitä on tapahtunut ja missä. Olisin halunnut, että me olisimme aamulla lukeneet samat uutiset ja sitten puhuneet niistä. Haluaisin, että meillä olisi yhteinen tietopohja meidän molempien elämiin liittyvistä ajankohtaisista asioista, jotta niitä voisi yhdessä käsitellä. 

Mutta ei meillä ihan joka asiaan ole. Tähän kaksikieliseen ja kahden kotimaan perheessä elämiseen liittyy hetkittäin tiettyä yksinäisyyttä. Se pitää vain hyväksyä. 

13 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Tänään oli pakko leipoa jännityskarkkeja! Ne ovat siis sellaisia, joita tulee tehtyä, kun pitää saada ajatukset johdateltua jonnekin muual...

Maailmankaikkeuteni tarvitsee nyt suklaalakritsia

15.11.17 Satu Kommentteja: 5

Tänään oli pakko leipoa jännityskarkkeja! Ne ovat siis sellaisia, joita tulee tehtyä, kun pitää saada ajatukset johdateltua jonnekin muualle. Tarve juuri nyt on olennainen. Kustannustoimittajani nimittäin lupasi, että hän laittaisi ensimmäiset kommentit käsikirjoituksesta minulle tämän viikon keskiviikkona. Huh.


Tiedän, että kirjoitettavaa ja korjattavaa on vielä reilusti. Tämä on kymmenes julkaisemani kirja, ja aina prosessi etenee samalla tavalla: hissipuhe-synopsis-aikataulu-raakakäsis-ekat kommentit kustantamosta-lopullinen käsis-käsiksen toimitustyö kustantamossa-pieniä korjauksia ja viilauksia ja palautus-taiton oikoluku.

Mutta silti aina vähän jännittää, että miltäköhän se aikaansannokseni on mahtanut näyttää. Olisi kamalaa tehdä poskettoman huono kirja, mutta ainahan se mahdollisuus on kuitenkin olemassa. Onneksi on portinvartijoita, joilla punakynä ja wordin track changes -työkalu.


Juuri se kohta, jossa saa ensimmäiset kommentit tekeleestään, jännittää eniten. Ihan joka kerta. Se on vähän samanlainen kuin se se hetki ennen jännittävää palaveria, esiintymistä tai urheilusuoritusta. Kaamea solmu vatsassa, mutta sitten kun homman saa vauhtiin, kauhu muuttuu energiaa tuottavaksi tekemiseksi.

Yritän aidata kauhua leipomalla. Huomasin, että meillä on jääkaapissa aivan liikaa taateleita. Olen varmaan raahannut niitä kotiin, koska ovat olleet tarjouksessa. Emmekä me nyt niitä noin paljoa salaatin sekaan laita. Niinpä lähdin käymään ruokakaupassa ja nappasin leipomustarvikehyllyltä kärryyn pieniä lakritsirakeita. Kotona kaivoin taateleista kivet, pyöritin taatelit kattilassa sulattamassani suklaassa ja pyöritin suklaataatelit lakunpalasissa.


Ei ehkä maailman kaunein leipomus, mutta ihan törkeän hyvää! Niin, eikä vatsa enää särje jännityksestä vaan kilosta taateli-lakritsi-suklaaherkkuja. Haha.

5 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Ah, palkkaneuvottelut! Mitä jos pyytää liian vähän liksaa? Naiset kuulemma usein pyytävät. Ja  se takia Juuson palkkakehitys laukkaa jossa...

Unelmaduunarit: Paljonko työstä kuuluisi saada palkkaa?

13.11.17 Satu Kommentteja: 3

Ah, palkkaneuvottelut! Mitä jos pyytää liian vähän liksaa? Naiset kuulemma usein pyytävät. Ja  se takia Juuson palkkakehitys laukkaa jossain horisontissa kun Liisa vääntää samaa duunia hintaan 13,50 € tunti.  Mutta entä jos pyytää liikaa ja työnantaja saa hakijasta ihan kukkeliskuu-kuvan? 


Halusimme käsitellä Unelmaduunareiden ekalla tuotantokaudella myös rahaa. Koska melkein kaikkihan meistä työtä sen takia tekevät: että saa rahapalkkaa. Vaikka raha ei olisi se tärkein motivaation lähde työn tekemiseen, on se kuitenkin täysin välttämätöntä. Hyvin harva pystyisi kaikki päivät tekemään henkistä hyvinvointia lisääviä mukavia asioita, jos niistä ei saisi ollenkaan palkkaa. Ilolla kun ei laskuja makseta...

Mietimme pitkään, kuka olisi hyvä vieras juuri tähän aiheeseen. Pohdimme useita vaihtoehtoja, kunnes sen keksimme: tietysti Elina Lepomäki! Elina on entinen pankkiiri, koulutukseltaan DI ja ekonomi ja työskentelee nykyään kansanedustajana (puolueena kokoomus). Ilahduimme Hannen kanssa, että Elina suostui ja ehti tulla vieraaksemme.

Elinalla on hyvin perusteltuja mielipiteitä, joita hänellä on pokkaa esittää suoraan, vaikka hän varmasti tietää, että ne eivät kaikkien kuulijoiden mieltä lämmitä. Tuo suoraan puhumisen taito on minusta ihailtava ominaisuus. On nimittäin niin kovin helppoa olla hajuton ja mauton, puhua  paljon sanomatta mitään ja olla kaikille mieliksi. Sellainen kevyt tsirpatus pitää kyllä yllä mukavaa ja välittömän kevyttä tunnelmaa cocktail-tilaisuuksissa, mutta se ei vie niitä juhlia eteenpäin. 



Mistä tietää, miten paljon palkkaa kuuluu pyytää? Entä jos pyytää liian vähän? Tai liikaa? Puhutaanko rahasta liikaa vai liian vähän? Miten työ kuuluisi hinnoitella?

Elinalla oli paljon peruskaurasta eroavia ajatuksia. Ei aina kannata pyytää niin paljoa kuin kehtaa, joskus voi pyytää himoitsemastaan työstä pientäkin palkkaa (MUTTA: neuvottele siihen muuta palkitsevaa palkan päälle). Rahasta ei puhuta Elinan mielestä Suomessa liikaa vaan ehkä liiankin avoimesti.

Kuuntele siis tämä podcast ja haasta omat näkemyksesi! Ja opi uutta. Elinan vinkit palkkaneuvotteluihin ovat erityisen arvokkaita etenkin heille, jotka hakevat ensimmäistä tärkeää, oman alansa työpaikkaa.

Niin ja tämä seuraava lohdutuksena kaikille meille: työntekijät, jotka painiskelevat palkkaneuvottelujen kanssa, ja yrittäjät, jotka pohtivat oikeaa hintatasoa myymälleen tuotteelle tai palvelulle.

Ei se hinnoittelu ole aina helppoa heillekään, jotka ovat tehneet paljon töitä rahan kanssa ja laskeneet arvoja isoille ja pienille kokonaisuuksille satoja, jos ei jopa tuhansia kertoja. Jos eteen tulee aihealue, josta ei ole itsellä aikaisempaa kokemusta, voi sen asian arvoa miettiessä kone hetken aikaa pykiä tyhjää. Kysyimme nimittäin podcastin lopussa Elinalta, kuinka hän hinnoittelisi lapsenhoitajan, catering-tarjoilun ja valokuvaajan työn. Se ei ollutkaan ihan helppo kysymys.

Työn arvoa ei ole helppo määritellä hetkessä, siihen menee aikaa. Muistetaan me kaikki tämä. Eli ei se haittaa, jos ei mene ekalla kerralla oikein. Tekemällä oppii. Seuraavalla kerralla menee paljon paremmin lähelle täydellistä.


Jos haluat jättää palautetta, aihetoiveita tai muuten vain avautua, voit toki jättää viestejä tänne bloginkin puolelle, mutta meillä on Unelmaduunareille myös oma Facebook-sivu, josta löytyy kootusti kaikki podcastiimme liittyvät jutut ja päivitykset.

Ehkä kiinnostuit myös näistä: 


Aikaisemmat jaksot:









3 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Maikkarilla on lokakuusta asti pyörinyt the one and only Antti Holman matkailuaiheinen sarja Antti Holma ja maastamuuttajat. Siinä on poh...

Antti Holma ja maastamuuttajat - Islanti-jakso

12.11.17 Satu Kommentteja: 16

Maikkarilla on lokakuusta asti pyörinyt the one and only Antti Holman matkailuaiheinen sarja Antti Holma ja maastamuuttajat. Siinä on pohdittu suomalaisten maastamuuttajien kautta, minkälaista suomalaisuus on, kun se on viety Suomesta pois.

Huurteinen seikkailu.

Kun sarjan tuottaja otti viime vuonna yhteyttä ja kysyi, että jos he tulisivat Islantiin visiitille Antin kanssa, lähtisinkö mukaan ohjelmaan. No ei tarvinnut kahta sekuntia miettiä - todellakin!

Mahtavaa lähteä tekemään täällä Islannissa minulle tärkeitä ja omaan arkeeni liittyviä asioita yhdessä tuollaisen luovan alan staran kanssa. 

Antti pääsi tekemään kaikenlaista. Kanssani kuumaan kylpyyn. Jäätikköretkelle puolisoni kanssa. Islannin kielen oppitunti. Enkä mitenkään, siis en mitenkään vaikka kuinka yritin, voinut vastustaa kiusausta ehdottaa jääkylmässä talvituulessa islanninhevosretkeä. Pilkkihaalarit päällä ja kaikkea! Kuvasta näkee, kuinka otettu juontaja oli ideastani. Tirsk.

Parta huurteessa, muttei haittaa.

Söpöyden ylistys: Antti Holma ja islanninhevonen. 

Tuon paikallisen luontohäröilyn lisäksi tutustuimme täällä Islannissa myös suomalaisuuden syvimpään olemukseen. Niinpä minä ja kauppiaskollegani Maarit ja Piia otimme Antin meille Finnska Budin -myymäläämme töihin myymään suomalaista designia. Sekin meni muutaman kuprun kautta ihan putkeen!

Näiden aloittelevien työntekijöiden kanssa on aina kaikenlaista säätöä. LOL.

En ole ihan varma, mitä kohtauksia ohjelmaan on noilta ratkiriemukkailta päiviltämme otettu mukaan, mutta huolimatta leikkauspöydän valinnoista tiedän, että ei se ihan tylsää katsottavaa kyllä ole. 

Antti Holma ja Maastamuuttajat Islannissa esitetään Maikkarilla maanantaina 13.11. Ja mikä parasta! Tämä ohjelma on ilman maarajoituksia katsottavissa myös Katsomossa.

Sinne siis huomenna klikkaan minäkin katsomaan, että mitäköhän sitä tulikaan tehtyä ja sanottua.

Ai niin: Antti oli vähän aikaa sitten puhumassa luovuudesta ja omasta työstään Unelmaduunarit-podcastissamme. Pääset kuuntelemaan sen jakson tämän linkin takaa.

Hasta luego!

16 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Tällä viikolla satoi ensilumi ja lämpötila laski Reykjavíkissa ensimmäistä kertaa tänä talvena pakkasasteille. Siihen kun lisäsi vielä puu...

Tänä talvena lämpimin jaloin

11.11.17 Satu Kommentteja: 5

Tällä viikolla satoi ensilumi ja lämpötila laski Reykjavíkissa ensimmäistä kertaa tänä talvena pakkasasteille. Siihen kun lisäsi vielä puuskittaisen tuulen, liukkaat kiviportaat ja kovat lumikuurot ei ollut epäilystäkään. Talvi oli alkanut.


Talvisäähän pukeutuessani tajusin, että minullahan ei oikeastaan ole talvikenkiä. Ei ole ollut moneen vuoteen. Olen selvinnyt lenkkareilla pitkälle alkutalveen. Kun on tullut lunta, on usein ollut myös märkää, jolloin paras jalkine on ollut kumisaapas + villasukat. Lenkkitossujen alle olen pistänyt nastat. En ole mielestäni tarvinnut erityisiä talvikenkiä, koska en vietä pitkiä aikoja ulkona hengaillen paitsi lenkkeillessä. Kai olen jotenkin ajatellut, että jos ei ole talvikenkiä, ei tule niin talvinen olo ja talvi menee nopeammin ohi. Että se on niin kuin lyhyt säätila eikä vuodenaika. Lenkkareilla pärjää!

Mitä huijausta. Eihän se niin mene. Varpaiden hetkellinenkin kylmeneminen laskee kokonaisfiilistä. Jäätynyt pikkuvarvas lyhentää pinnaa.

Ehkä talvi menisi mukavammin, jos olisi itselläkin kunnolliset varusteet. Niinpä tänä vuonna halusin toimia toisin. Halusin superlämpimät talvikengät. Loppupeleissä olisi ihan sama, vaikka käyttäisin niitä vain kaksi kertaa tänä vuonna. Ostaisin silti. Myös molemmat lapset tarvitsivat uudet talvikengät, joten ajattelin että hankitaan jalkineet samalla reissulla.

En noin  yleisesti ole kovin innoissani ajatuksesta, että äidit ja lapset pukeutuvat samoihin kuoseihin ja samisvaatteisiin. Mutta kenkien kanssa tuli nyt tehtyä poikkeus. Halusin vedenpitävät mutta lämpimät kengät. Etsin kenkiä, joiden kanssa ei tarvitsisi pelata villasukkien kanssa vaan joissa jalat pysyisivät lämpimänä pelkissä sisäsukissakin. Kengät, jotka olisi helppo pukea, joissa olisi tarpeeksi leveä lesti ja jotka miellyttäisivät silmää. Kun kenkäkaupassa tuli vastaan Sorelit, ostin kolme paria. 


Tänä vuonna eivät jalat palele. Ja onhan se nyt ihan hauskaa näyttää naparetkeilijältä.


5 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Hummani hei! Ensi kesänä hevostellaan taas! Islanninhevosvaellukset ovat tulleet myyntiin * Saga-Matkoille. Kesällä 2018 järjestetään kolm...

Kesän 2018 islanninhevosmatkat myynnissä

9.11.17 Satu Kommentteja: 6

Hummani hei! Ensi kesänä hevostellaan taas! Islanninhevosvaellukset ovat tulleet myyntiin* Saga-Matkoille. Kesällä 2018 järjestetään kolme suomeksi opastettua islanninhevosvaellusreissua, joissa toimin ryhmänjohtajana. Resepti on sama kuin viime kesänä.

* Siis niiden pitäisi olla tullut kun Suomessa on aamu. Jos ei, ei auta kuin odottaa. Sorry! Laitoin tämän jutun kuitenkin liveksi jo nyt, koska olen perjantaipäivän kiireinen blogin ulkopuolisissa asioissa...



Kesäkuussa yksi matka aloittelijoille. Muutin tätä matkaa viime vuoteen verrattuna sen verran, että ehdimme nyt piipahtaa yhden vuorokauden myös pääkaupungissa Reykjavíkissa ja tutustua kaupunkielämään. Reykjavíkista lennämme Akureyriin, josta meidät noudetaan hevostilalle. Ohjelmassa on luontokierroksia, maastossa kävelyä ja muutama hitaanpuoleinen islanninhevosvaellus. Tämä resisu sopii oikein hyvin aloittelijoille ja vähemmän ratsastaneille. 

Ajankohta: 10.–17.6.2018. Hinta: 2 090 €
 

Heinäkuussa vauhdikas hevosvaellus vapaan hevoslauman kanssa. Tällä kertaa suuntaamme tölttäämään ja laukkaamaan pohjoisimpaan osaan Islantia. Melrakkasléttan niemimaa on sellainen paikka, jossa edes useimmat islantilaisista eivät ole koskaan käyneet. Minäpä olen käynyt pari kertaa, mutta vain autoajelulla. Huisia päästä sinne ensimmäistä kertaa hevosten kanssa. 

Hevosvaelluksella on hevostilan omistajien ja oppaiden lisäksi mukana tuttu maajussi, joka omistaa tuolla seudulla suuren maatilan. Gunnar on hyvä tiskaamaan ja sillä on reissun parhaat vitsit.

Psst! Tämä reissu tehdään maan sisäisillä lennoilla, eli käytämme mahdollisimman paljon reissuajasta maatilalla ja hevosten parissa. Koska sitä itse hevosmatkaa taitetaan nopealla vauhdilla ja mukanamme kulkee vapaa hevoslauma, täytyisi reissuun osallistujien olla suhteellisen kokeneita. Rohkeus ja hyvä kunto ovat plussaa.

Ajankohta: 12.–20.7.2018. Hinta: 2 890 €


Syyskuussa starttaa noin suunilleen keskitason ratsastajille suunnattu ratsastusvaellus, joka sisältää yhden kaksipäiväisen reissun Pohjois-Islannin erämaassa ja yhden yön erämaamökissä. Syksyisiä värejä ja syksyistä tunnelmaa. Tämä on mielestäni kamalan kiva reissuajankohta: lampaita kerätään vuorilta, maaseudulla käy vilske, mutta muita matkailijoita on vähemmän. Mättäiltä saa poimia ratsastustauolla mustikoita ja variksenmarjoja. Luonto on käpertymässä syksyyn. Askellajeina käynti, ravi ja laukka, mutta koska mukanamme ei kulje vaihtohevosia, tällä reissulla ei posoteta ihan niin kovaa kuin kakkosreissulla.

Islannin kruunu on vahvistunut vietävästi yli vuoden takaisesta jolloin tämän kuluneen kesän reissujen hintoja laskeskeltiin. Siksi matkojen hintoihin on tullut kesimäärin noin 10 prosentin nousu. Se on vähän paska homma, mutta minkäs teet. Islanti kallistuu hurjaa vauhtia ja todella toivon, että huippu olisi jo saavutettu. Norjan hintataso alkaa tuntua Islantiin verrattuna ihan Bulgarialta... Koska hinta vähän nousi, yritimme keksiä jotain ekstraa reissuihin, jotka eivät nosta kuluja mutta tuovat hieman jotain lisää reissuun. Kesäkuulle lisäsimme yleisön pyynnöstä yhden Reykjavík-päivän. Heinäkuun matkoilla teemme siirtymiset Islannin sisällä lentäen. Mitäs kivaa ekstraa sinne syyskuun reissuun keksisin... Joku samppanja-tasting, vaikkapa? Katsotaan!

Ajankohta: 1.–8.9.2018. Hinta: 2 360 €



Jos teillä on kysymyksiä, antaa tulla! Vastaan tosi mielelläni ja mahdollisimman nopeasti. Kommenttikentän lisäksi voitte laittaa myös meiliä (satu ät suomi piste is).

Lisälukemista näistä reissuista löytyy aikaisemmista jutuistani:

- Vuoden 2016 hevosmatkatarjonnan fiilistelyä (aurinko porotti tänä kesänä etenkin heinäkuussa, huh!)
- Tunnelmointia ja melkein liian kesäiset kuvat vuoden 2015 reissulta (aurinko ihan oikeasti paistoi joka päivä, aivan uskomaton kesä...)

Kuvat tarjoili: Björgvin Hilmarsson (itse nappasin kuvat 3 ja 5)

6 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Minusta on alkanut viime aikoina tuntua siltä, että olemme tyhmistymässä. Esimerkkejä ainakin putoaa syliin aivan liikaa.  Otetaanpa p...

Hölmistymmekö me?

7.11.17 Satu Kommentteja: 14

Minusta on alkanut viime aikoina tuntua siltä, että olemme tyhmistymässä. Esimerkkejä ainakin putoaa syliin aivan liikaa. 

Otetaanpa pari tuoretta keissiä. 


Liikennemerkki"kohu". Liikennemerkkejä uusitaan tietyin väliajoin. Nyt meneillään olevan uudistuksen myötä hahmojen habitusta muutetaan: niistä tehtiin simppelimpiä. Kuinka kävi? Internet riemastui ja yhtäkkiä sai joka puolelta lukea, kuinka miehet eivät saa enää olla miehiä edes liikennemerkeissä.


Sitten isänpäivä"kohu". Pari päiväkotia päätti kutsua isänpäiväjuhlia lähimmäisenjuhlaksi. Esimerkiksi siksi, että kaikilla päiväkodin lapsilla ei ole isää, ja kun vietetään läheisenpäivää he voisivat helpommin kutsua isänpäiväjuhlaan kenen tahansa lähimmäisen. Päiväkodissa yritettiin huomioida niitä lapsia, joilla ei ole isää. Se on moraalisesti oikein, koska yhteiskunnan hyvyys mitataan siinä, kuinka se kohtelee heikompiosaisiaan. Lapsi jolla ei ole isää jota juhlistaa, on huonomassa asemassa kuin lapsi, jolla on juhlittava isä. Kukaan ei ollut poistamassa isänpäiväjuhlaa kalenterista tai edes ehdottamassa sellaista. Kukaan ei myöskään ollut kieltämässä ketään muuta juhlimasta isänpäivää (sitähän juhlitaan sitäpaitsi viikonloppuna, jolloin suurin osa päiväkodeista on kiinni). 

Lapsille haluttiin luoda lisää vaihtoehtoja. Ja sitten, mitä tapahtui? Täysi-ikäiset aikuiset pillastuivat. "Pakkoneutralisointi oksettaa." "Minun ukkivainajani muistoa häpäistään." "Lapset voisivat oppia käsittelemään pettymyksiä." Jne.


Molemmissa noissa esiinnostamissani esimerkkitapauksissa oli aluksi vain mitätön leivänmurunen. Siitä tehtiin kohuotsikot klikkikalastelun (display-tuottojen) takia, lisättiin vähän hiivaa ja lämpötilaa tekemällä jatkojuttuja "pahastuneiden kansalaisten" keskustelupalstaviestinnästä. Ja kappas: kohuleipä oli valmis. Näin saatiin ihmiset kauhistelemaan asiaa, jossa ei kertakaikkiaan ole yhtään mitään kauhisteltavaa. 

Paskamyllyn rakentaminen on niin helppoa, että ihan pahaa tekee. Nykäistään yksi lause irti asiayhteydestä, hierotaan sitä omaan elämään ja omiin mielipiteisiin, pahastutaan. Sitten paheksutaan eli tuikataan oma loukkaantuminen osaksi kuviteltua suurta yhteiskunnallista  vääryyttä. 

Siinä myllytyksessä unohtuu, että joka ikisessä asiassa ole kyse sinusta tai minusta. Jos harmittaa, että päiväkodissa, jota oma lapsesi ei käy, päätetään viettää lähimmäisenpäivää, eihän se sinun tai minun elämään millään tavalla vaikuta. Silloin pitäisi olla malttia kysyä itseltään, kumpi on tärkeämpää: sinun kokema harmistus vai sen lapsen kokema helpotus. 


Tietoa on saatavilla enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Ihmisten on nykykään helpompi löytää kaltaisiaan kuin koskaan aikaisemmin. Ihmisten on helpompi kommunikoida eri puolilla maailmaa olevien ihmisten kanssa kuin koskaan aikaisemmin. Ihmisten on helpompi saada äänensä kuuluviin kuin koskaan aikaisemmin.

Mikä hitto tässä sitten mättää? 

Meistä on tulossa vuosi vuodelta idiootimpia. Ja ikävä kyllä some-kanavien kautta aika usein ne idiooteimmat meistä saavat entistä enemmän palstatilaa. Tästä on olemassa ihan tutkimustakin.

Me tyhmistymme

Ihmiskunta tyhmistyy, koska älyä ei enää tarvita hengissä pysymiseen. Islantilainen (firma on Islannissa, omistajapohja on yhdysvaltalainen) DeCODE tutkii geenejä. Sen tietokannassa on yli 120 000 islantilaisen geenitiedot vuosilta 1910–1990. Tutkijat huomasivat muutoksia sellaisessa geenivariantiassa, joka kertoo halusta kouluttautua. Siinä variantissa havaittiin lievää laskua.

Kun tähän yhdistää sen tilastotiedon, että koulutus laskee syntyvyyttä eli korkeastikoulutetut saavat keskimäärin vähemmän lapsia. Luonnonvalinta poistaa koulutusgeenin geenipoolista. Keskimääräinen älykkyysosamäärä siis laskee, vaikkakaan ei kovin nopeasti. Vuosisatojen ja -tuhansien myötä meistä tulee idiootteja. Ajatella, miten absurdia, jos tämä tutkimus pitää paikkansa.


Mitä hölmömpi on, sitä fiksumpi luulee olevansa

Selasin myös erästä toista mielenkiintoista tutkimusta. Sen mukaan mitä hölmömpi on, sitä fiksumpi luulee olevansa. Cornellin yliopiston tutkijat Dunning ja Kruger antoivat opiskelijoilleen kyselyn, joka mittasi loogista ja verbaalista päättelykykyä. Kun testi oli valmis, oppilaita pyydettiin arvioimaan, kuinka hyvin he omasta mielestään testissä pärjäsivät verrattuna muihin saman testin samaan aikaan tehneisiin. 

Opiskelijat arvioivat itsensä keskimäärin 66 prosenttipisteen kohdalle (50 olisi ollut keskiverto). Eli kaikki olivat mielestään keskivertoa parempia. Tervettä itsetuntoahan se kai on?

Mutta nyt tuleekin se kiinnostavin tieto: kaikista huonoiten testitilanteessa pärjännyt neljännes arvioi osaamisensa eniten yläkanttiin. Todenmukaisin käsitys omasta pärjäämisestään oli parhaalla neljänneksellä.

Kaikki kokeeseen osallistuneet pääsivät näkemään kaikkien vastauspaperit ja he pystyivät vertaamaan niitä omiin vastauksiinsa. Edes tämän jälkeen oppilaat eivät muuttaneet itsearviotaan. Huonoiten pärjänneet luulivat edelleen pärjänneensä paremmin kuin muut koehenkilöt.

Jos ei suhtaudu kriittisesti omaan osaamiseensa ja muilta kuultuun, ei myöskään usko olevansa väärässä, vaan oikeassa. Vaikka sitten vähän kovemmalla äänellä.

Ja näitä esimerkkejä riittää.

14 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Minussa ja Laurilan Joonaksessa ei noin päällisin puolin ole hirveän paljon yhteistä. Kuten kuvasta voi nähdä, olen Joonaksen pituudesta e...

Unelmaduunarit: Pätevät vinkit motivaatioon

6.11.17 Satu Kommentteja: 2

Minussa ja Laurilan Joonaksessa ei noin päällisin puolin ole hirveän paljon yhteistä. Kuten kuvasta voi nähdä, olen Joonaksen pituudesta ehkä puolet. Minulle tunnin jouksulenkki on iso suoritus, tuo pitkäsääri juoksee kymmeniä kilometrejä tuosta noin vaan. Meidän kunto on ihan eri planeetoilta. Mulla on kuvassakin aika nolon mutaiset lenkkarit, Joonaksella puhtaanvalkoiset (kaksosten isillä, miten on mahdollista?) 

Mutta siellä on se yksi iso yhteinen tekijä:

"Pikku hiljaa sieltä alkoi löytyä niitä asioita mitkä motivoi, mulle se on aina ollut treenaaminen. Endorfiini ja adrenaliini, kun ne kaikki hyvät aineet alkaa pyöriin kropassa, ne tuo rauhallisuuden muhun."


No niinpä. Juuri siksi itsekin yritän urheilla joka päivä. Koska siitä tulee hyvä olo. Rauhoitun, keskityn ja suoriudun paremmin kaikesta muusta, kun on vähän hikeä alla. Elämä, arki, oma naama ja ihan kaikki asiat näyttävät ja tuntuvat urheilun jälkeen niin paljon paremmalta.

Joonaksella ei ole ihan helpoimman kautta mennyt. Hän sairastui nuorena syöpään ja oli vähällä menettä toisen jalkansa. Vaikean leikkauksen jälkeen kävely piti opetella uudestaan. Siinä on pitänyt vähän motivaatiota kaivella, että on jaksanut eteenpäin.  Ja hyvinhän se näyttää menneen, sillä nykyään Joonas työskentelee muun muassa juoksuvalmentajana. Aikamoista. Kirjoitin muuten Joonaksen vastailmestyneestä kirjasta Juoksijan järki täällä syksyn kirjapostauksessani.

Tässä meidän uusimassa podcast-jaksossa puhumme siis motivaatiosta. Joonas puhuu siitä tosi kauniisti. Vaikka keskustelemmekin motivaatiosta juoksemisessa ja urheilussa, oikeastaan kyse on myös kaikesta muusta.  Mistä saada hyvä olo arkeen? Kuinka jaksaa ja innostua töissä? Miten laittaa asiat tärkeysjärjestykseen elämässä? Ainahan ei ole pakko treenata maratonille. Tai yrittää tehdä ennätystä. Tärkeintä on löytää tasapaino.

Ja hei! Joonaksella on aivan mahtava vinkki maanantain maksimaaliseen parantamiseen. Se selviää tuolta podcastista, klikkaahan messiin, siellä me odottelemme!



Jos haluat jättää palautetta, aihetoiveita tai muuten vain avautua, voit toki jättää viestejä tänne bloginkin puolelle, mutta meillä on Unelmaduunareille myös oma Facebook-sivu,josta löytyy kootusti kaikki podcastiimme liittyvät jutut ja päivitykset.

Ehkä kiinnostuit myös näistä: 

Aikaisemmat jaksot:








2 kommenttia:

Mitä tuumaat?

En tykkää viime vuosina syventyneistä otsarypyistäni. Enkä einstein-juovasta joka lähenee räystästä. Face the facts. Naamani vanhenee. ...

Jos saisi edes vähän pienemmät otsarypyt

3.11.17 Satu Kommentteja: 19

En tykkää viime vuosina syventyneistä otsarypyistäni. Enkä einstein-juovasta joka lähenee räystästä. Face the facts. Naamani vanhenee. 

Kaupallinen yhteistyö: Biodelly &  SBM Kipinä 


Tämä aihe on minulle vähän  vaikea käsitellä. Koska minähän tykkään vanheta! Elämä on paljon kivempaa nyt, kuin 20-vuotiaana. Kaikki on nyt paremmin kuin 20 vuotta sitten: puoliso, asuntotilanne, rahatilanne, työtilanne, onnellisuus, itsevarmuus, tyytyväisyys - ja jopa fyysinen kunto. Olen löytänyt oman tyylini, tapani olla ja päivä päivältä ajattelen vähemmän sitä, mitä muut (minusta) ajattelevat.

Silmien ja suun ympärillä on kivaa olla vähän juovaa. Niistä näkee että hauskaa on pidetty ja naurettu. 

Mutta sitten tulee se heikko kohta: otsarypyt. Niitä on minulla vähän liikaa minun makuun. 


Ihon näkyvä vanheneminen tapahtui nopeasti: ei se ollut tällainen kolmekymppisenä. Eikä kyllä vielä kolmevitosenakaan. Vasta ihan pari vuotta sitten aloin ensimmäistä kertaa kiinnittää asiaan kunnolla huomiota. Kappas, kasvoni rypistyvät kuvissa usein aika hassusti. Joku ulkopuolinenkin sen sanoi: sinusta on vaikeaa ottaa kuvia, koska sulla on usein niin omituinen ilme naamalla. Tietysti ajattelin, että hänkin ajatteli sitä, mitä minäkin: sitä saakelin eteismattoa. Vaikka hän luultavasti puhui jostain ihan muusta, ilmekyydestäni tai nopeista liikkeistäni.

Sekin on jännä juttu, että minusta kukaan ympärilläni ei tunnu vanhentuvan. Kaikki näyttävät profiilikuvissaan ihan samalta kuin vuoden 2003 mökkireissulla. Peilistä näkyy vain omat aikarenkaat.

Haittaako asia? Vähän. Voiko sille tehdä jotain? Luultavasti. Maksaako se älyttömästi? Ei. Koska huomasin ajattelevani tätä asiaa usein, päätin että hei. Ehkä sille pitäisi yrittää tehdä jotain. En varannut aikaa botoxiin, vaan otin yhteyttä Tanjaan. Koska koin, että nyt minulla on ensimmäistä kertaa elämässäni luottotyyppi jakamassa tietoaan kasvojenhoidosta. Joku, johon voin ottaa yhteyttä.

Avauduin rypytysongelmastani Biodellyn Tanjalle (teen siis Biodellyn kanssa yhdessä töitä, yhteistyöstämme löytyy tarkemmin tästä jutusta). Olisi kiva, jos tälle voisi tehdä jotain. En tietenkään saa kaksikymppisen naamaa, enkä sitä haluaisikaan. Mutta en haluaisi, että seuraavan parin vuoden aikana kasvoni vanhenevat samalla vauhdilla kuin kuluneen kahden vuoden aikana. Otsahan laskostuu sitä vauhtia silmieni päälle. 

Valitsemani kuvausrekvisiitta ansaitsee kyllä pisteet: kasvot ovat kuivat kuin syksyn lehti.

Tanja kertoi sen minkä epäilinkin: paras keino juonteita vastaan on paremmin kosteutettu, kimmoisampi iho. Yleensä kuulemma jo pelkästään siirtyminen hellävaraisempiin puhdistusaineisiin ja kasvoveden käyttö vaikuttaa merkittävästi ihon kuntoon ja juonteisiin. Tanja teki minulle ihonkosteutussuunnitelman ja se menee näin:

Älä käytä vaahtoavaa puhdistusainetta, vaan mieluummin puhdistusmaitoa. Se on hellävaraisempi. Minulla on nyt käytössä Sóley Organicsin hrein-kasvomaito ja se oli Tanjasta ihan hyvä. Kasvopuhdistusvaahdot käytän loppuun suihkussa vartalonpuhdistukseen.

Käytä runsaasti kasvovettä. Kaapissani on vielä puolikas Sóleyn naerd-kasvovesi ja Tanja kehotti käyttämään sen loppuun.

Näitä iltaisin. Ensin seerumi, sitten öljy.

Seerumi kahdesti päivässä. Koska kosteuden lisääminen ihossa on avainasemassa, minun kannattaa käyttää aamuin ja illoin hyaluronihapposeerumia sen kasvoveden jälkeen. Tanja suositteli yhdysvaltalaisen Lúe-merkin kasvoseerumia. Se on täysin tuoksuton ja kirkas. Levittyy hyvin. Sain Lúe-tuotepakkauksen, jossa on tuon seerumin lisäksi myös sellainen pieni purkki Clear-tehoainetta finnejä vastaan. Niitä minulle tulee harvoin, mutta silloin kun tulee, ne ovat näkyvällä paikalla keskellä poskea. Kokeilen finniseerumia kun tarve tulee. 

Paketissa on myös Erase-puhdistusjauhe (kyllä, jauhe!), jota Tanja suositteli käyttämään joka toinen päivä kasvojenpesun lomassa. Se muuten tekee kasvojen ihon uskomattoman pehmeäksi. Tuotepakkauksen hinta on hintsun alle 40 euroa, pelkän seerumin saa alle kahdellakympillä. Hintalaatu-suhde on näissä tuotteissa kyllä ihan mieletön. Näitä Lué by Jean Seon tuotteita on Suomessa myynnissä vain Biodellyllä.

Kasvoöljy kerran tai kaksi päivässä. Kasvoveden ja seerumin tuoma kosteus pitää lukita ihoon, ja siksi minulle suositeltiin tymäkkää kasvoöljyä. Sovimme, että käytän iltaisin Sukin ravitsevaa kasvoöljyä. Se lukitsee seerumin tuoman kosteuden ihoon ja tuo paljon hyviä rasvoja ja ravinteita, jolloin juonteidenkin pitäisi näyttää pienemmiltä. Noin 40 euron hintainen kasvoöljy tuoksuu ihan pikkuisen heinältä, mutta ei häiritse minua. Levittyy hyvin ja tuo ihoon ainakin hetkeksi mahtavan loisteen. Pitkäaikaisvaikutteista en vielä osaa sanoa.


Kasvovoide. Käytän öljyä vain iltaisin, päivisin laitan seerumin päälle Sóley Organicsin eyGLÓ-kasvovoidetta. Se on yövoide, mutta minun iholleni juuri ja juuri tarpeeksi tymäkkää päivävoiteeksi.

Silmienympärysiholle Tanja ei suositellut mitään erillistä tuotetta, mutta minä olen töpötellyt tätä Madaran Smart-silmänympärysvoidetta, joka tuntuu kyllä todella hyvältä tuotteelta. Ainakin aamuisin huomaan, että se todella laskee turvotusta ja piristää peilikuvaa. Pienentääkö voide juonteita? Se selviää pidemmän käytön jälkeen.

Smart pääsi kuvausreissulle Kaakkois-Islannin hiekkarannoille.

Olisiko pitänyt herätä tähän hommaan aikaisemmin? Ehkäpä. Olisiko pitänyt huomata, että kasvoni ovat tosi kuivat? No ehkä joo. Mutta onhan tässä ollut aika paljon kaikkea tekemistä, eikä kaikkeen ehdi keskittyä. Kosmetologilla käyn tosi harvoin, koska koin niin monta pettymystä, että olen vältellyt menemistä. Minulla taisi käydä tautisen monta kertaa huono tuuri, koska sain joka kerta kosmetologin suusta kuulla, hieman eri sanoilla tosin, että ihossasi on jotain vikaa, sun kannattaisi ostaa tuote X ja tuote Y ja korjata asia.

Sellaisesta myyntityöstä ja kommunikoinnista minulla menee jarrut päälle. Tässä maailmassa myydään jo niin julmetusti paskaa sillä argumentilla, että ihminen olet vajaa, meillä on siihen ratkaisu. Anna rahaa, niin saat itsestäsi paremman. Mitä jos lähestyttäisiin positiivisemman asenteen kautta? Kertomalla faktat, mutta ilman tylytystä. Ystävällisyys ja empatia ei maksa mitään ja usein ne ovat sen asiantuntijuuden ohella hyvän myyjän tärkeimmät työkalut. Ainakin minun oma kiinnostus heräsi asiaan, kun sain neuvoja, enkä töksähtelevää tylytystä. 

Elikkäs. Minäpä nyt kokeilen saamiani neuvoja. Hoidan ihoani näillä tuotteilla muutaman viikon ajan ja palailen aiheeseen, jos ja kun jotain raportoitavaa löytyy. Kerron kyllä senkin, jos mitään ei tapahdu.

Muistutus vielä, että alekoodilla biodellysatu saat 15 % alennuksen kaikista normaalihintaisista tuotteista ja koodi on voimassa 15.11. asti.

19 kommenttia:

Mitä tuumaat?

"Islannissa on niin järjetön määrä nähtävää, eihän viikossa ehdi mitään!" Kuulen tämän lauseen hirvittävän usein sellaisilta, jo...

Tärkein matkavinkki Islantiin aikovalle

1.11.17 Satu Kommentteja: 17

"Islannissa on niin järjetön määrä nähtävää, eihän viikossa ehdi mitään!" Kuulen tämän lauseen hirvittävän usein sellaisilta, jotka ovat tehneet Islantiin reissun tai muutamankin. Believe me: ymmärrän niin hyvin. Koen tuon saman fiiliksen itsekin joka kerta, kun poistun täältä Reykjavík-kuplastani maaseudulle. Viikko tuntuu lyhyeltä, viikonloppu ihan olemattomalta.




Islannissa on liian paljon nähtävää ja koettavaa asiaa. Tutkimattomat laavapellot, satojen sivujen edestä saagoja, syvyyksien salaisuuksia huokailevia kuumia lähteitä, ensiluokkaisa kala-aterioita tarjoilevat pikkuruiset maalaisravintolat, vastikään purkautuneet tulivuoret, Reykjavíkin hassu keskusta ja ihanat punkerot islanninhevoset. 


Olen kirjoittanut Islannista useita kirjoja, järkyttävän läjän lehtijuttuja ja monen monta blogipostausta. Joka kerta kun kerron Islannista muille, mietin, mitä tästä maasta pitää ainakin kertoa, mikä on tärkeintä. Ja tiedättekö mitä: joka kerta kysyn suuntaa-antavaa mielipidettä puolisoltani. Erityinen etu täällä asumisessa ja Islannin kanssa työskentelyssä on ollut se, että lähin kollegani, ystäväni ja puolisoni on islantilainen. Parhaimmat hetket ja jutut löytyvät, kun syntyperäinen paikallinen ja tänne vasta aikuisena muttanut vertailevat kokemuksiaan.


Joka kerta tuonne maalle lähtiessä yllätyn. Viimeksi näin kävi lokakuussa, kun lähdimme puolison ja esikoisen kanssa pidennetylle viikonloppumakalle Kaakkois-Islantiin. Puolisoni oli voittanut jossain valokuvauskilpailussa kolme hotelliyötä tuolla seudulla, ja lahjakortit piti käyttää ennen vuodenvaihdetta. Suuntasimme Reykjavíkista kohti itää ja ajoimme tuona viikonloppuna noin 1 300 kilometriä. 

Puolisoni vei meidät Stokksnes-nimiseen paikkaan Höfnin kaupungista hieman itään. Voi maahinen, miten kaunis paikka! Hyvin epäislantilaismaiset jyrkät vuoret (useimmat vuoret ovat täällä päältä lättänöitä), vaahtoava meri, pitkä musta hiekkaranta ja upeat hiekkadyynit, joissa vuorotteli auringon ja tuulen pystyynpolttamat heinät ja tummanharmaa vulkaaninen hiekka. Ja kaiken lisäksi siellä oli todella rauhalllista. Lisäksemme paikalla oli vain yksi hääpari, joka otatti rannalla valokuvia itsestään, ja pari reppuselkäistä vaeltajaa bongailemassa kiikareilla merelle.



Enpä ollut siellä koskaan aikaisemmin käynyt. Mutta uudestaan on päästävä. Ja toki tuon neljän päivän aikana koettua vaikka mitä muutakin, mikä matkan varrelle osui. Kun jaksaa ajaa pientä mutkittelevaa tietä jonkun matkaa, seurata polkua jonka varressa ei pitäisi olla mitään isoa turistinähtävyyttä tai ihan vain pysähtyä huoltoasemalle kahville ja käydä katsomassa millaiset maisemat huoltsikan takapihalta avautuvat, on  mahdollisuus yllättyä ja tulla yllätetyksi.




Ja nyt se tärkein ohje: Ei hätää, vaikka aikaa Islannin-matkalle on vain viikonloppu tai viikko. Ei kannata harmistua, koska kuitenkaan ei voi kokea kaikkea, mitä Islannilla on tarjottavanaan. Loppujen lopuksi on oikeastaan aivan sama, mihin ilmansuuntaan Islannissa lähtee seikkailemaan: edessä odottaa aina jotain uskomatonta. Jokainen polku on ison seikkailun alku.


Tämän sanoitti niin hyvin myös Nella Himari Kaukokaipuu-matkablogissaan, kun hän kirjoitti Islannin-matkastaan (käykää ihmeessä lukemassa ja katsomassa Nellan upeita kuvia): 

Kauempaa katseltuna harjanne ei näyttänyt sen kummallisemmalta kuin mikään muukaan kiviröykkiö. -- Ja sitten, aivan yhtäkkiä, siinä se seisoi – hemmetinmoinen järkäle, jonka olemus oli kuin ikiajat sitten paikoilleen kivettyneen aromammutin, lajinsa isoimman edustajan. -- jos olisimme vain harmistuksissamme kääntyneet takaisin, olisi tämäkin upea kohde jäänyt ikuistamatta.

17 kommenttia:

Mitä tuumaat?