Olen siis Suomessa nyt. Työmatka islanninhevosten selästä jatkui Helsinkiin, missä olen tekemässä Lähiömutsin Hannen kanssa Unelmaduunarit...

Ajatuksia kaukosuhteesta

20.6.17 Satu Kommentteja: 5

Olen siis Suomessa nyt. Työmatka islanninhevosten selästä jatkui Helsinkiin, missä olen tekemässä Lähiömutsin Hannen kanssa Unelmaduunarit-podcastia. Studiotyöskentelyn, suunnittelun, vieraiden tapaamisen ja kaikenmoisten kokoontumisten tauoilla on puhuttu kaikenlaista, ja yllättävän paljon miehistä. No heh, heistä - siis ihanista miehistä - on hankala jos ei ihan mahdoton puhua liikaa.


Palasin yhdessä keskustelussa ajassa taaksepäin siihen aikaan, kun me puolisoni kanssa tapasimme Reykjavikissa.

Emmehän toki heti alkaneet seurustella. Se ei ollut välimatkan takia mahdollista. Asuimme eri maissa lentomatkan päässä toisistamme ja meillä molemmilla oli omat arkemme. Minulla Suomessa ja hänellä Islannissa. 

Kaukosuhteissa usein joko riutuu tai nauttii täysillä. Erillään on ikävä ja pitkän tauon jälkeen tavatessa järjettömän hauskaa. Meillä ei kellahtanut oikeastaan kummankaan puolelle, koska pidimme kaukosuhteen lyhyenä. 

Olimme jo aika "vanhoja" kun tapasimme. Minä lähenin kolmeakymppiä ja se komea islantilainen oli jo sen yli. Tiesimme molemmat, että emme halua alkaa ylläpitää vuosien mittaista kaukosuhdetta tapailemalla vain loma-aikoina. Sellainen ei ollut siinä elämänkohtaa meitä varten.

Kaukosuhteessa suhteeseen voi liittyä paljon kaikkea sellaista, mistä ne muotoutumassa olevat pariskunnat, jotka asuvat samassa kaupungissa, eivät välttämättä koe lainkaan.

Kun tavataan olosuhteiden takia vain harvoin, ensihuuma kestää todella pitkään. Se ei kaukosuhteessa oikeastaan tahdo loppua ollenkaan: toisen tapaamista odottaa joka kerta ihan hulluna ja kaikki on upeaa, poikkeuksellista ja ihanaa. Me emme halunneet sitä, vaan etsimme tavallista  ja pysyvämpää arkea.

Kaukosuhteessa tapaamiskertoihin latautuu valtava määrä odotuksia: kun nyt vihdoinkin tavataan, on aivan mielettömän ihanaa tai ainaknin sen pitäisi olla. Sinä yhtenä pitkänä viikonloppuna Pariisissa ei maata kaksin sohvalla ja katsota telkkaria vaan pitää tehdä jotain upeaa ja erityistä, koska nyt kerrankin ollaan yhdessä muuallakin kuin whatsupissa. Me emme halunneet tätäkään, tai siis MINÄ en halunnut. Itseni tuntien nimittäin tiedän, että olisin juurikin tuollainen odotusten lataaja ja pilaisin luultavasti koko aluillaan olevan hienon jutun rimpuilulla.


Meidän osalta kaukosuhde oli helppo, koska se kesti vain vähän aikaa. Tiesimme molemmat, mitä halusimme ja mitä emme halunneet. Emme halunneet alkaa vain treffailla vuosikausia (jep, olemme niitä parisuhdemalliin solahtaneita heteroita - tuo oli siis kyllä kerrassaan mainio haastattelujuttu kunhan vaan malttaa lukea muutakin kuin otsikon). Se oli joko parisuhde tai sitten ei mitään. 

Se, voiko hyvästä panokaverista tai jalat alta vievästä ihastuksesta - ja parhaassa tapauksessa molemmat kattavasta kokonaisuudesta - tulla myös parisuhde ja asuntolaina, ei selviä kuin kokeilemalla. Niinpä me päätimme kokeilla ja teimme sen ihan heti.

En enää muista kumpi sen meistä ensin keksi, mutta idea oli erinomainen: päätimme muuttaa niin sanottuun kolmanteen maahan. Emme hänen tai minun kotimaahani, vaan Barcelonaan. Ajattelimme, että siellä vieraassa paikassa voisimme katsoa, toimiiko arki, ja jos se toimii, voisimme muuttaa sen jälkeen takaisin pohjoiseen. En halunnut ottaa sitä riskiä, että muuttaisin miehen perässä Islantiin, koska jos mies olisi osoittautunut mulkeroksi, minulle olisi jäänyt Islannista huono fiilis ja olisin joutunut palaamaan Suomeen huonojen muistojen kera. Puolisoni diggaa Suomesta, joten epäilen hänellä olleen vähän samantyyliset ajatukset.


Niinpä lähdimme Kataloniaan. Sieltä oli molemmille noin neljän tunnin lento takaisin kotimaahan, jos toisen naama olisi alkanut ärsyttää eikä yhdessäasumisesta olisi tullut mitään. 

Kun arkea kokeilee molemmille vieraassa paikassa kielellä, jota kumpikaan ei osaa, tulee samalla mittautettua omat ja toisen stressitasot ja nähtyä se, kuinka toinen reagoi uusiin ja välillä hankaliinkin tilanteisiin. Niitä kun tulee ihan jokaisen elämässä joskus vastaan.

No mutta meillähän oli Barcelonassa hiton hauskaa. Opettelimme kielikoulussa kielen, teimme freelance-töitä kotitoimistossamme, otimme aurinkoa pienen kolmiomme kapealla parvekkeella, kävimme iltaisin ulkoilemassa läheisellä Montjuicin vuorella, matkustelimme lähiseuduilla ja joimme parin vuoden aikana hiton paljon cavaa. 

Sitten muutimme Islantiin ja ostimme asunnon. Ja tulin raskaaksi. Oho. Ja sitten kirjoitin ekan postauksen tähän blogiin. 

Ja niin tämä kaikki sai alkunsa.

5 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Voihan suloisen islanninhevosen lihaksikas pylly. Kyllä on taas takana sellainen työviikko, että sille ei vedä vertoja edes keskinkertaine...

Islannin hevoskesä viidessä sekunnissa

18.6.17 Satu Kommentteja: 4

Voihan suloisen islanninhevosen lihaksikas pylly. Kyllä on taas takana sellainen työviikko, että sille ei vedä vertoja edes keskinkertainen oma loma. Käykäähän satulaan, niin kerron tarkemmin!


Kun nyt jälkeen päin katselen näitä siellä täällä pitkin reissua napsaisemiani kuvia, huomaan tulleeni yllätetyksi jälleen kerran. Miten hienoja paikkoja täällä on ja miten mieleenpainuvia juttuja täällä voikaan kokea. 




Islanti yllätti, vaikka se on minulle jo niin kovin tuttu. Ajopäiväkirjojen ja tehtyjen retkien merkintöjen perusteella olen matkustanut Islannissa tähän päivään mennessä yli 35 000 kilometriä. Islannin kiertävä päätie, tie numero 1, on pituudeltaan noin 1 300 kilometriä. Olen kiertänyt Islannin kymmenkunta kertaa ja ne loput 20 000 kilometriä tulevat sivuteiltä, edestakaisista kyläreissuista ja viikonloppumatkoilta maaseudulle. Islannissa on enemmän teitä, joita olen matkustanut, kuin teitä, joita en ole kulkenut.


Sitten laskin, kuinka paljon olen ratsastanut ja vaeltanut omin jaloin tällä tuulen pieksemällä saarella. Hämmästyin vähän lisää, nimittäin 1 500 kilometrin verran. Hevostelukilometrejä on kertynyt huima määrä. Olen vetänyt näitä islanninhevos- ja aktiivilomia viiden vuoden ajan, pari tai kolme kertaa kesässä. Yhdellä reissulla on ratsastettu 3–5 päivää ja yhtenä päivänä kilometrejä kertyy vaihteleva määrä, 15–35 kilometriä. 



Viime kesän erämaahevosretkellä - joka on edelleen jännin asia, joita olen islanninhevosten kanssa kokenut - ratsastin oman päiväennätykseni eli 35 kilometriä. Viime viikon reissulla etenimme yhdellä kuuden tunnin mittaisena päivänä melkein yhtä paljon, tarkemmin sanottuna 28 kilometriä. 

Se päiväretki vei meidät käyntiä, tölttiä ja laukkaa Atlantin rannikolle, mäkiä ylös ja mäkiä alas. Erityisen spesiaalin tuosta päivästä teki kaksi asiaa. Sain ratsastaa suosikkihevosellani Hötturilla eli Hatulla. Nimensä hevonen on saanut värityksestään: lähes valkoinen hevonen on vetäissyt päähänsä mustan kommandopipon. Tuo vanha ruuna on vahva kuin piru. Sillä taitaa olla tallin lihaksikkain takapuoli ja jyhkein rakenne. Pää on niin suuri, että suitsien päällä kulkeva turparemmi pitää laittaa uloimpaan reikään. Se on halutessaan nopea kuin nuori ratsu mutta varma kuin tärisevä traktori. Töltti ei ole pehmeintä sorttia mutta tarpeeksi miellyttävää ja laukka islantilaisittain keskinopeaa. Kovin kuvauksellinen tämä suosikkihevoseni ei ole, mutta eipä hyvän ratsun olekaan pakko kiiltävällä karvalla tai pitkällä harjalla koreilla.


Erityisen spesiaalin tuosta 28 kilometrin mittaisesta reissusta teki se, että näimme matkan aikana useita lahtivalaita. Ne uiskentelivat monta kilometriä hevosletkamme tahtiin ja kävivät säännöllisesti pinnan päällä näyttämässä itseään. Se oli huikea valassafari ratsain.



Sain tämän viikon aikana Islannista jotain lisää, jotain mitä en ollut aikaisemmin kokenut. Kuten esimerkiksi se valaiden ja hevosten synkronoitu kulku. Tai se, kun kävelin yhtenä iltana yhdentoista jälkeen ulkona. Oli täysin tyyntä, pilvetöntä ja taivaalla paistoi aurinko. Grenivíkin takana nousevan Kaldbakurin vuoren luminen huippu heijasti lämmintä, öisen auringon valoa. Hevostilan alalaitumella seisoskeli pystypäinen tamma, jonka jaloissa nurmikolla nukkui pieni, muutaman viikon ikäinen varsa. Sitten yhtäkkiä pastellinsävyisen maiseman läpi lennähti yönmusta korppi ja hävisi horisonttiin yhtä nopeasti kuin oli kuvaan ilmestynytkin. 

Se oli Islannin kesä tiivistettynä viiden sekunnin mittaiseen hetkeen.




Oikeastaan nämä kaikki kuvat ovat esimerkkejä muutaman sekunnin mittaisista hetkistä. Koska sellainen se Islannin kesä on: se pysyy samana vähintään viisi sekuntia. Viime viikon ensimmäisestä ratsastuspäivästämme ei ole kuvia, koska silloin mereltä puhalsi lähes talvinen, kylmä tuuli. Kameraa ei voinut ulkoiluttaa, koska se olisi vaatinut hanskojen poistamista. Mutta sellainen se Islannin kesä juuri on: täynnä erimittaisia yllätyksiä.

4 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Se on hyytävä ja monelle epämiellyttävän ajankohtainenkin kysymys, mutta se pitää silti uskaltaa kysyä. Kaupallinen yhteistyö: YTK...

Entä jos työt loppuvat?

15.6.17 Satu Kommentteja: 26


Se on hyytävä ja monelle epämiellyttävän ajankohtainenkin kysymys, mutta se pitää silti uskaltaa kysyä.

Kaupallinen yhteistyö: YTK ja Suomen Blogimedia

Kun minä hain opiskeluaikana osa-aikatöitä, kävin hetken aikaa erään työnvuokrausfirman kautta tekemässä keikkatoimistoduunia muutamissa eri firmoissa. Aika pian tajusin, että minun olisi paljon kannattavampaa laskuttaa näitä firmoja suoraan kuin tuottaa rahaa jonkun väliportaan taskuun.

Niinpä perustin toiminimen ja aloin tehdä kaikenlaisia viestintään liittyviä projekteja: yritysjulkaisuja, oikoluku-urakoita, lehtijuttuja, julkaisujen suunnittelua, käsikirjoitusten editointia ja yritysten mediasuhteita. Sitten vähän myöhemmin kokonaisia lehtiä, yritysviestintäprojekteja, kirjojen käsikirjoituksia, vähittäiskauppaa ja digimarkkinointia. Tällä yrittäjän polulla olen ollut kohta 15 vuotta – ja aina, joka ikinen vuosi, kuukausi ja viikko on riittänyt töitä. Yleensä enemmän kuin mitä olisin ehtinyt edes tehdä. Koska olin jo usean vuoden ajan ehtinyt vastata aika moneen tiedusteluun ”kiitos, mutta nyt en ehdi”, en osannut yhtään odottaa, että yhtäkkiä tapahtuisi hetkellinen hyytyminen.


Tänä talvena sukset sitten osuivat hiekkaan ja eteeni tömähti kuiva kausi. Kirjoitin aiheesta tänne blogiinikin, ja siitä postauksesta tuli yksi tämän vuoden luetuimpia. Hienoa! Koska työ, sen merkittävyys ja sen riittävyys on tärkeä miettimisen aihe kenelle tahansa.

Kevät meni ja tuli kesä - ja tilauskanta niin sanotusti palasi ennalleen. En ilmoittautunut keväällä työttömäksi vaan elin säästöillä ja käytin arkisin aikaa kaikkeen sellaiseen, mihin minulla ei ole muuten ollut tarpeeksi aikaa. Nyt taas elellään ja tehdään töitä entiseen malliin. En tiedä, kuinka kauan, mutta eipä tässä maailmassa mikään muukaan asia koskaan täysin varmaa ole.

Vaikka oma tämänhetkinen työtilanne näyttäisi todella hyvältä eikä mitään riskiä työpaikan menettämisestä tuntusi olevan – on vain yksi asia lopulta 100 %:n varma. Ja se on se, että työn jatkumista ei oikeasti koskaan voi varmaksi tietää.

Ei tarvita kuin yksi luonnonkatastrofi maapallon toisella puolella tai joku iso markkinahäiriö, joka laittaa liikkeelle vierivän lumipallon. Sen jälkeen yllättäviä asioita tapahtuu nopeastikin. Ennen kuin kiireinen asiantuntija ehtii lounastaan lopettaa, saattaa hän yhtäkkiä ollakin vailla työtä.



Kerronpa muutaman esimerkin, jotka kuvaavat hyvin työttömyyden yllättävyyttä.


Kun Islannissa purkautui Eyjafjallajökullin tulivuori keväällä 2010, tuhkalingon vaikutus levisi kansainvälisen kaupan kautta Afrikkaan ja Aasiaan asti. Esimerkiksi Kenian Isoon-Britanniaan suuntautunut kukkavientibisnes kärsi lentoliikenteen lamautumisen takia paljon. Moni kenialainen kukkafarmari meni konkurssiin ja moni tiloilla työskennellyt jäi työttömäksi.

2000-luvun alun pankkikriisissä monet pankkiirialan työntekijät, myös monet kaverini, täällä Islannissa ja meren takana Yhdysvalloissa saivat kenkää ilman varoitusaikaa, koska suuret ja perinteikkäät työnantajat kaatuivat muutamassa päivässä.

Juuri nyt on paljon työtä tarjolla IT-alalla esimerkiksi pilviarkkitehdeille sekä lisätyn todellisuuden ja virtuaalitodellisuuden osaajille. Vaan mikä on tilanne 5 vuoden kuluttua? Millaisia osaajia digitaalisen megatrendin murros silloin janoaa töihin? Kiinnostako vuonna 2025 enää ketään asioiden internet? En minä vaan tiedä. Tietääkö loppujen lopuksi kukaan? (Ei tiedä.)


Elämäänsä ei voi kuitenkaan elää jatkuvasti kytevä tuli takapuolen alla pahinta peläten. Siksi ihmisillä on tapana vakuuttaa tärkeitä asioita elämästään. Koti turvataan kotivakuutuksella, perheenjäsenten hyvinvointi turvataan matkan aikana matkavakuutuksella, älylaitteet tietoturvalla, kesämökeille hankitaan varashälyttimiä ja niin edelleen.

Mutta mitenpä on työttömyyden varalle?

Suomessa on tällä hetkellä satojatuhansia ihmisiä, jotka eivät kuulu mihinkään työttömyyskassaan. Voisi olla paikallaan liittyä.

YTK eli Yleinen työttömyyskassa on Suomen suurin työttömyyskassa. Vakuutus työttömyyden varalle maksaa alle 10 euroa kuussa. Kuka tahansa töissä käyvä voi liittyä, alalla ei ole väliä. Yrittäjät – kuten minä – emme voi tähän kassaan liittyä, mutta kuka tahansa palkansaaja voi. (Yrittäjille on siis omat työttömyyskassansa.)


Jos sinä käyt töissä, mutta et kuulu työttömyyskassaan, mieti hetki, kannattaisiko liittyä. Tee edes yksi pieni laskutoimitus. Laske, paljonko maksat kuukaudessa koti-, matka-, henki-, auto- ja muista vakuutuksista.

Summa on mitä luultavimmin kymmentä euroa suurempi. Silloin työttömyyskassajäsenyys kannattaa jo ihan siksikin, että mahdollisen työttömyyden koittaessa selviää helpommin niistä muista omaa elämää ja omaisuutta turvaavista maksuista. Se että menettää työpaikan, on nimittäin jo tarpeeksi iso kolhu omaan arkeen. Jos sen lisäksi epävarmuus kasvaa muillakin elämän osa-alueilla, arki muuttuu nopeasti todella tukalaksi.

Pienimmilläänkin ansiosidonnainen päiväraha on joka tapauksessa isompi kuin peruspäiväraha.

Yleisen työttömyyskassan jäseneksi voit liittyä täällä, alle kympillä kuussa.

Kuvat: Uusimmalta työreissultani Pohjois-Islannista. Lupaan reissusta oman jutun ja lisää kuvia pian! Ensin venyttelen satulassa rasittuneet pakarat vetreiksi, että pystyn jälleen istumaan koneen ääressä...

26 kommenttia:

Mitä tuumaat?

No ohhoh. Eipä ole muuten enää montaa piikkiä pystyssä lapsesta kaksivuotias -kammassa. Päiväkoti alkaa elokuussa, kaksi kynttilää on kaku...

Lapsen kehitys - 21 kuukautta

15.6.17 Satu Kommentteja: 3

No ohhoh. Eipä ole muuten enää montaa piikkiä pystyssä lapsesta kaksivuotias -kammassa. Päiväkoti alkaa elokuussa, kaksi kynttilää on kakun päällä syyskuussa. Aika kuluu - ja ajankulumisen aikana tapahtuu. Viimeisten viikkojen aikana olen huomannut kahden asian erityisesti nousseen kuopuksen elämässä framille: isosisko ja suomen kieli.

Isosisko on kuopuksen mielestä maailman coolein ihminen maailmassa. Heti ensimmäisenä herättyään mörssäri kysyy, joko voi mennä herättämään "sistan", joka on hänen itsensä antama lempinimi isosiskolle. 

Ja voi sitä riemua, kun isosisko aamulla päästää pikkiksen sänkyynsä loikoilemaan tai antaa luvan kurkata vaaleanpunaiseen korurasiaan. Pyörivän balleriinan ja Joutsenlampi-biisin ekaan kertaa kuultuaan kuopuksen ilme oli jotain hyvin samankaltaista kuin tässä:


Mikään ongelma ei ole liian iso tai kiukku liian väkevä, jos vaan isosisko syöttää, lukee, pukee vaatteet ja juttelee. Onneksi isosisko on kärsivällistä tyyppiä ja tykkää tehdä kaikkea tätä.

Tässä alkukesän aikana mörssärin kielenkehitys on mennyt paljon eteenpäin ja aivan erityisesti suomen kieli. Hän aloitti puhumalla islantia. Mörssäri on kyllä jäpättänyt muutamia suomenkielisiä sanoja jo pitkään (äiti, ruokaa, kiitos, roska-auto), mutta kaksi- ja kolmisanaiset lauseet ovat olleet tähän asti islantia.


Kodissamme puhutaan molempia kieliä: minä puhun lapsille suomea ja puolisoni islantia. Yhdessä nelistään puhumme islantia, minä ja lapset kolmistaan suomea. Nyt kun lapset ovat alkaneet puhua myös kahdestaan, kuulen esikoisen useimmiten aloittavan islanniksi. Hän puhuu päivän aikana enemmän islantia kuin suomea, joten islanti tulee luonnollisemmin mieleen ensimmäisenä ja nopeammin. Olen kuitenkin esittänyt esikoiselle toiveen, että olisi ihan mahtavaa jos hän vaan millään muistaisi puhua pikkikselle suomea edes välillä, ettei se jää  päivittäisarjessa vain minun harteille. Toiveeni on kuultu - esikoinen saattaa aloittaa mörssärille kuvakirjan lukemisen islanniksi, mutta vaihtaa pian suomeen, jos vain olen taustalla "yskimässä".


Ja nyt mörssäri on alkanut pälättää myös suomea. Kuvakirjoissa ei ole automaattisesti enää sól, kisa ja hlaupa vaan siellä kissat juoksee ja aurinko paistaa. Välillä tietysti myös sól paistaa ja kissa hlaupa, mutta näin tämä meni esikoisellakin: ensin hän oppi muutamia sanoja molemmista, sitten kehittyi islanti vähän enemmän, sitten suomi tuli perässä, sitten niitä puhuttiin hetken aikaa päällekkäin ja lomittain. Muistaakseni noin kolmivuotiaana esikoinen alkoi vaihtaa kieltä sen mukaan kenelle hän puhui.

Sól paistaa!
Minä kiitän.

Lapsen kehitys -jutut:


3 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Teimme perheen kanssa perjantaina supernastan iltakävelyn. Nousimme Reykjavíkin nimikkovuorelle Esjalle (914 m) kuuntelemaan islantilaiste...

Vuoristovaellus rap-konserttiin

11.6.17 Satu Kommentteja: 9

Teimme perheen kanssa perjantaina supernastan iltakävelyn. Nousimme Reykjavíkin nimikkovuorelle Esjalle (914 m) kuuntelemaan islantilaisten räppäreiden keikkaa. 


Islantilainen mobiilifirma Nova järjestää kerran kesässä ilmaiskeikan Esjan rinteellä. Tänä vuonna Esja-illalle osui mainio sää ja koko perhe oli koossa. Ajattelimme, että miksipä ei! Tilasimme iltapäivällä kotiin pitsat, söimme aikaisen illallisen ja pakkasimme autoon kuopuksen kantorinkan, pari litraa vettä, keksejä ja pitsoista yli jääneet viipaleet. Esjan parkkipaikalle ajoimme Reykjavikista noin 20 minuutissa.



Esja on todella suosittu ulkoilukohde pääkaupunkilaisten keskuudessa. Tänne tehdään rauhallisia sunnuntaikävelyitä kaveriporukalla ja oman perheen kanssa. Kuntoilijat käyvät kesäaikaan Esjalla lenkillä ja kellottavat aikoja ylämäen juoksuun. Nyt kaupungin nimikkovuoren rinteillä nähtiin myös niitä, jotka eivät tavallisesti arjessa harrasta vuoristovaeltamista.

Siksi olikin hienoa huomata, että järjestelyt toimivat hyvin. Polun varrella lähes joka mutkan kohdalla oli kaksi islantilaisen pelastuspartion jäsentä katsomassa, että vaellus sujuu kaikilta hyvin. Jos joku kompastui ja tarvitsi apua, jeesi oli lähellä.

Polun varrella musiikki soi kivien päälle asetelluista kajareista ja kävelyä rytmittävät motivaatiokyltit kannustivat kävelijöitä jaksamaan ylämäessä. Miten mainiota! Konsertti järjestettiin kuuden aikaan illalla, eli mukaan pääsivät töissäkävijät mutta myös perheet, joissa on pieniä lapsia. Tieto ilmaiskonserteista lähetettiin tekstarilla Novan liittymäasiakkaille ja tilaisuutta mainostettiin radiossa ja Facebookissa. Paikalle saapui aurinkoisena perjantaialkuiltana tuhatkunta kävelijää ja helikopterikyytiläistä. Urheilua, musiikkia ja hauskaa yhdessäoloa luonnossa - aivan loistava tapahtuma ja kerrassaan erinomainen markkinointitempaus. 



Illalla vuorenrinteen ja parkkipaikan väliä suhasi  helikopteritaksi. Kyllä vain! Näin keikalle pääsivät siis ne, jotka eivät syystä tai toisesta pysty tekemään reilun tunnin mittaista ylämäkivaellusta. Yhdensuuntainen lippu irtosi keikkailtana noin 50 eurolla. Ne samat kopterit lennättivät vuoren rinteelle myös äänentoistolaitteet, sähköt, bändit ja esimerkiksi yhden julmetun ison diskopallon.  

Matkan aikana viihteestä vastasi tietysti kuopus. Hän kun oli jälleen sitä mieltä, että  kävellä ei voi eikä varsinkaan vuoristossa ilman selostusta. Koko matkan ylös vuorelle ja alas parikkipaikalle hän etsi ympäristöstä kommentoitavaa. Ooh, voffi! Hau hau. Oooh, kääppänen. Bsssss. Tónlist! (musiikkia!). Ou mai gaad. Aurinko! Pilviä! Mennään ylös! Mennään alas! 







Myös esikoinen yllätti reippaudellaan. Tämä oli hänen ensimmäinen omin jaloin kävelty ylämäkivaellus vuorentapaiselle. Melkein kilometriin kuitenkin kiivettiin eikä hän kritisoinut matkan kestoa tai ylämäkeä kertaakaan. Toki kävelimme hitaasti ja pysähdyimme katselemaan matkan varrella kuohuvaa jokea, kukkasia ja hauskannäköisiä kiviä. Emme kellottaneet aikaa vaan keräsimme vain hyviä kokemuksia.



Islantilaisräppärit soittivat puolisentoista tuntia radiosta tuttuja listahittejä (esiintyjinä mm. tämä Emmsjé Gauti). Lapset jaksoivat hyvin sen ajan hengailla niityllä ja hytkyä musiikin tahdissa. Eväiden syönnin ja keikkojen jälkeen keräsimme tavarat reppuun ja nostimme lapsen rinkkaan. Laskeuduimme alas hitaasti, sillä alamäki oli jyrkähkö ja pyörivät pikkukivet lisäsivät kompastumisvaaraa. Lopulta ainoastaan minä sain reissulla kolhuja. Onnistuin nimittäin käräyttämään naamani, sillä unohdin laittaa aurinkovoidetta.

Jösses miten hyvä lapsiperhetapahtuma. Mahtava kombo kulttuuria, ulkoilua, luontoa ja yhdessäoloa. Jatkoon! Ensi kesänä todellakin uusiksi.

9 kommenttia:

Mitä tuumaat?

En koskaan unoda sitä Katjan minulle antamaa neuvoa, kun yritin yksi kesä löytää tietä heidän kesämökilleen Turun suunnalla. "Kun usk...

Viisi vuotta kauppiaana - suomalaista designia Islannissa

9.6.17 Satu Kommentteja: 4

En koskaan unoda sitä Katjan minulle antamaa neuvoa, kun yritin yksi kesä löytää tietä heidän kesämökilleen Turun suunnalla. "Kun usko alkaa loppua, olet perillä."


Se on helvetin hyvä neuvo ja soveltuu suunnistamisen lisäksi aika moneen muuhunkin juttuun. Tänään tuo neuvo pomspahti mieleeni kun suunnittelin tätä postausta. Suomalainen design-kauppamme täällä Reykjavikissa on nimittäin tullut puolen vuosikymmenen ikään. Siis viisi vuotta olemme pitäneet vähittäismyyntiliiketoimintaa. Omin voimin rahoitettua, omin voimin rakennettua, omin voimin kasvatettua bisnestä. Tässä voisi skoolata jo ihan pelkästä siitä ilosta, että firma ei ole mennyt konkurssiiin. 

Aika monet nimittäin menevät, eikä siinäkään mitään ihmeellistä saati nyt noloa ole. Loppuvathan työsuhteetkin, miksi siis eivät yrityksetkin. Joten onhan se nyt ihan hitonmoinen saavutus, että täällä ollaan vielä viiden vuoden jälkeenkin ja työllistetään itsemme lisäksi joukko muitakin ihmisiä. Vá! (Vau!)

Ilokseni huomaan että Finnska Búðin - eli alunperin Suomi PRKL! Design - on ollut mukana täällä blogissakin ihan alkuajoista saakka. Kun kerroin ulkomaailmalle, että teen muutoksia työelämässä ja että tällaista businesta suunnitellaan erään Maarit Kaipaisen kanssa, tein sen ihan ensiksi tänne blogiin.

Kun mukaan remmiin tuli Piia Mettälä ja aloimme laajentaa myymälää, siitäkin tuli huhuiltua blogosfääriin. Te olette olleet minun virtuaalinen tsemppiryhmä, kiitos siitä ihan jokaiselle, joka näitä juttuja on lukenut. Tähän sydän.


Pari vuotta sitten otettiin riskiaskel kohti isompaa ja muutettiin suureen kauppakeskukseen. Remontointiin koko saakeli kesä.  Olen tästä ikuisessa kiitollisuudenvelassa Maaritille ja Maaritin perheelle, jotka remppaa eniten tekivät. Uusi kauppa avattiin elokuussa, vauva syntyi syyskuussa eli aika puolipallonahan eli puolitoimintakyvyttömänä siellä laudanpätkiä yritin sahailla. Melkoista teutomista, joten ei kai siis mikään ihme, että kuopuksesta tuli tuollainen tempojaotteinen ihana mörssäri.

Nooh. Sitten kului muutama kuukausi ja alettiin sunnitella uutta myymälää. Ja Sitten toteutettiin se. Ja hieman myöhemmin myytiin se pois.

Aikamoista sykkeennostatusta, kun taaksepäin katsoo. On tässä siis kauppiaan uralla tullut pari kertaa toisteltua vähän kovempaankin ääneen: Kun usko alkaa loppua olet perillä. Ja perille on aina jotain kautta tultu:


Saan usein kyselyjä oman kaupan tai kahvilan perustamisesta. Kivijalkabisnes on aika tyypillinen esimerkki yksityisyrittäyydestä, ja siksi monet yksityisyrittäjän urasta haaveilevat näkevät usein itsensä omassa kivijalkaputiikissa, kukkakaupassa, jäätelökioskilla tai kahvilassa. Kirjoitin Unelmahommissa-kirjaan kattavan luvun kivijalkabisneksestä ja siinä menestymisestä (kaupantekijä kun olen niin toki sopii tässä kohtaa kertoa, että tuota kirjaa voi ostaa hyvään hintaan esimerkiksi Adlibriksestä*). Kirjasta löytyy siis kattava määrä ravintoa tiedonjanoon, mutta tässä muutama pointti pintapuolisesti syvällisellä viiden vuoden kokemuksella.


Kivijalkabisnes vaatii pitkäjänteisyyttä ja rahaa.

Liiketoiminta, joka vaatii varastoja, liikepaikan ja paikalle käveleviä asiakkaita ei ole helppoa. Alalla on vaikea tehdä rahaa, jos haluaa samalla pitää kiinni säädyllisestä työntuntien määrästä. Perustaminen vaatii pääomaa eli joko omaa rahaa, kavereiden rahaa, sijoittajien rahaa tai pankkilainaa.



Tärkeintä on myynti...

Kassakoneen on kilahdettava ja ovipumpun käytävä tarpeeksi tiheään. Jokaisella kaupalla pitää olla oma tavoitemyynti. Kaupanpitäjän on pakko tietää, paljonko on vähintään myytävä, jotta toiminta kannattaa. Sillä minimimyyntimäärillä ei juuri tehdä voittoa, mutta maksetaan laskut eli sisäänostetut tuotteet, myyjien palkat, eläkemaksut ja muut palkkojen sivukulut, vuokra, sähkö, internet, vesi, lämmitys, varashälyttimet, henkarit, myyntipöydät, peilit, sovituskopit, klemmarit, printterin paperi, äänentoistolaitteet, mainoskulut, graafikon palkkiot, kassajärjestelmä, luottokorttimaksujen kulut ja ne pesuaineet, joilla kaupan takahuoneen vessa pestään.


...eli löytää oikeat tuotteet...

Mitkä tuotteet myyvät? Se on kysymys, johon ei löydy yhtä vastausta. Kauppiaan pitää osata ottaa myyntiin asioita, joille on markkinoita eli joita ihmiset haluavat ostaa. Yksi tai kaksi hittituotetta ei riitä mihinkään. Asiakkaat ovat erilaisia ja heillä on eri päivinä erilaisia tarpeita. Kalliimpien tuotteiden lisäksi hyllyihin on siis otettava myös sellaisia tuotteita, joita asiakkaat ostavat ilman sen suurempaa harkintaa. Jokaisen tuotteen kohdalla pitää siis miettiä seuraavat asiat: Kävisikö tämä kaupaksi? Millä hinnalla se kävisi kaupaksi? Jääkö hinnasta tarpeeksi katetta kaupalle? Millaisella maksuaikataululla sen voi ostaa sisään? Jos tuote ei myy vaan alkaa haista varastossa, miten siitä pääsee eroon?

...ja tuotteille oikea hinta. 
Tuotevalintaa tehdessä on jatkuvasti pidettävä mielessä tuotteen hinta, jolla se menee kaupaksi. Tuote pitää osata hinnoitella oikein: se ei saa olla liian kallis verrattuna kilpailijoihin tai samoja tuotteita myyviin verkkokauppoihin, mutta sitä ei saa myydä liian halvallakaan. Kauppa rahoittaa katteella – siis myyntihinnan ja ostohinnan välisellä erotuksella – aivan kaiken palkoista vuokriin, kassajärjestelmästä lattianpesuaineisiin. Jos kate on liian pieni, kauppa tukehtuu maksamattomien laskujen alle hyvin nopeasti.



Nevö forget: sijainti ja myymälä 

Tuotteiden ja hinnan lisäksi kivijalkabisneksen myyntiin vaikuttaa todella paljon myös sijainti ja myyntitila. Ensiksi mieti, keitä ovat asiakkaasi ja missä he liikkuvat. Sitten mieti, millaisessa ympäristössä he ostavat. Kauppa ei ole vain myytäviä tuotteita rivissä hyllyssä eikä kahvila ole vain paikka, jossa joku kaataa kahvia kuppiin. Liiketilan täytyy välittää asiakkaille myös tunnelmaa, elämyksiä, tunteita ja tarinoita. Ne tekevät bisneksestä ainutkertaisen ja vaikeasti kopioitavan. Hyvä liiketila saa asiakkaan viihtymään, palaamaan ja lopulta toivottavasti myös kuluttamaan rahaa.


Ole hyvä myyjä, diggaa tuloksen tekemisestä.

Palvelu on tärkeää myyntityötä. Asiakas on hurmattava ja pidettävä tyytyväisenä joka kerta uudestaan - myös ja etenkin reklamaatiotilanteissa. Siitäkin haluan kehua meidän hyvää tiimiämme - eli Maaritia ja Piiaa ja meidän työntekijöitä, jotka kaupalla sen myynnin oikeasti tekevät - siitä, että meidän myymälämme on palkittu kahdesti ostoskeskuken mystery shopping -tutkimuksessa parhaasta mahdollisesta asiakaspalvelusta. Rock on!


Ilman luotettavaa tiimiä ei ole MITÄÄN. 

Yksi ihminen ei pysty mitenkään tekemään kaikkea. Siksi tärkeimpien kollegoiden on muodostettava hyvä ja tiivis tiimi. Yksi hyvä keino jakaa työn ja vastuun määrää on yhteisomistajuus. Huomasin itse parin kauppiasvuoden jälkeen, että kärsivällisyyteni ei riitä olla läsnä joka päivä kaupan liiketoiminnassa. Halusin tehdä kaikkea muutakin: kirjoittaa, blogata ja järjestää hevosmatkoja. Niinpä päätimme, että meistä omistajista Maarit ja Piia keskittyvät kaupantekoon täysipäiväisesti ja minulle jäi luonteva rooli takapiruna ja vierailevana takahuoneen tonttuna. Meillä on ollut ilo saada tutustua, perehdyttää designin kaupallistamiseen ja saada itse oppia suomalaisilta design-alan harjoittelijoilta. On ollut niiiiin iso ilo tutustua heihin jokaiseen. He ovat kaikki olleet tärkeä osa tiimiämme.


Se että joku työ – oli se sitten kauppiaan, kirjailijan, lentäjän tai ammattiurheilijan työ – on mukavaa, ei tarkoita, että sen pitäisi aina olla helppoa. Intohimoinen unelmatyö ei tietenkään ole pelkkää liitelyä. Intohimoa tarkoittava englanninkielinen sana passion on itse asiassa peräisin latinankielisestä sanasta pati, joka tarkoittaa kärsimystä ja jaksamista. Intohimon toteuttaminen on joskus sellaista, jonka puolesta on oltava valmis vähän kärsimäänkin. Aikaa vievä työ voi olla kuluttavaa mutta silti hauskaa. Työn suuri määrä ei ole ongelma, jos työ itsessään inspiroi. Ongelmaksi työtaakka koituu sitten, kun työnteko vie enemmän voimia kuin antaa. 

Me koemme olevamme vielä saajapuolella. Maljat siis viidelle toimintavuodelle ja tästä eteenpäin, jibbee!

Kuvat: Piia Mettälä ja Björgvin Hilmarsson.

4 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kukaan ei halua elää ikuisesti, vaan hyvän elämän. Viime aikoina olen työn ja vapaa-ajan puolesta kelannut yllättävän paljon omaa hyvinvoi...

Parempi elämä vähemmällä arvailulla + alekoodi

7.6.17 Satu Kommentteja: 7

Kukaan ei halua elää ikuisesti, vaan hyvän elämän. Viime aikoina olen työn ja vapaa-ajan puolesta kelannut yllättävän paljon omaa hyvinvointia. Mistä se koostuu, mistä tulen onnelliseksi ja mitä vielä tartteis tehdä.

Kaupallinen yhteistyö Trainer4You.


No millainen se hyvä elämä sitten on ja miten sen saa?

Sepä se. Tämä on miljoonan dollarin kysymys, johon vastaamisesta yksi jos toinenkin on tehnyt menestyvän bisneksen. Koska kukapa meistä ei haluaisi hyvää, itseämme tyydyttävää elämää. 

Ja nyt minun on pakko lyödä näytölle hörhöily-disclaimer, koska tähän hyvinvointiasiaan liittyy niin paljon höttöä. Ohjeet, joissa kehotetaan kuuntelemaan omaa itseä ja sisäistä ääntä – että kyllä oma keho ja pää parhaiten tietävät – saavat minut vähän varpailleen. Oma sisäinen äänihän voi narrata tekemään ihan mitä tahansa. Pohjimmiltaan olemme kaikki laiskoja. Tai no, minä ainakin olen. Jos tottelisin joka päivä primitiivisiä fiiliksiäni, en nousisi koskaan ennen aamukymmentä. En todellakaan kävisi lenkillä, menisi ruokakauppaan, jaksaisi kasvattaa lapsia tai tekisi töitä. Eijjaksaisi, eiiikiinnostaisi.

Tarvitsen faktoja, että hommat etenevät. Kun tiedän mitä, milloin ja ennen kaikkea miksi ihmeessä pitäisi, saan asioita tapahtumaan. 

Mutta ei se liian aggressiivisesti käskevä sporttiführermeininkikään sytytyä. Vakuumipakattuun nakkipakettikuntoon itsensä jyränneet jumppamaikkatyypit terveys- ja hyvinvointipuheineen eivät herätä luottamusta tai motivaatiota. Parikymppisenä oli helppoa olla itsekin sellainen nakki - vaan eipä ole enää. "Jaksaa jaksaa, painaa painaa!" Juu hei hei. Otin takkini ja olen jo matkalla ulos.

Pitkäpiimäinen vatvominen ärsyttää lähes yhtä paljon. Yritin tuossa taannoin lukea Maaret Kallion kirjaa Lujasti lempeä mutta en vain pystynyt. Anteeksi! Aivan liikaa itsensä kuuntelua ja toinen toisensa kumoavia adjektiiveja. (Kalliohan on omassa duunissaan ihan loistava ja kuulemma myös todella hyvä terapeutti - mutta meidän tapamme ja tyylimme eivät vain osu yksiin.)

Haluan konkreettisen, faktoihin pohjaavan keskitien, jossa ei lässytetä. Sellaisen, jonka varrella ohjeita antaa joku asioista paremin tietävä mutta ei kuitenkaan wannabe-yli-ihminen. 


Keväällä törmäsin unen tarpeesta ja urheilusta googlatessani Trainer4Youn palveluihin. Hyvinvointi- ja liikunta-alan valmennusyrityksen sivuilta löytyy  mm. personal trainereiksi kouluttautuville kurssimateriaaleja mutta myös hyvinvointiin liittyviä verkkokursseja meille taviksille. 

Vielä vähän paremman elämän toivossa kiinnostuin Miellyttävä muutos -kurssista. Pyysin sitä testaukseen - ja sain myös lukijoille tarjottavan alekoodin. Se löytyy tuolta postauksen lopusta.

Minulla ei ole valitettavasti aikaa istua hyvinvointiluennoilla.  En saa niitä mitenkään mahtumaan päivääni. Luennot ovat myös usein aika hintavia, ja jos osa kurssikerroista jää käymättä, harmittaa maksaa siitä täysi hinta. Sitä paitsi kulutan jo muutenkin paljon digipalveluita: äänikirjoja, e-kirjoja, podcasteja, maksullista lenkkeilyohjelmaa, nettijoogaa ja netflixiä. Pidän vapaudesta treenata, katsoa leffoja ja kuunnella kiinnostavia muiden puhumia juttuja milloin ja missä vain, oman arjen suvantokohtiin ripoteltuna. 

Nyt olen muutaman viikon ajan kuunnellut tuon verkkokurssin luentoja. Olen katsellut videoita illan hiljaisena hetkinä sohvalla läppäri sylissä. Joskus laitan luennon päälle ja napit korviin kun kävelen hakemaan lasta koulusta.  


Kolme asiaa auttaa omassa hyvinvoinnissa pitkälle: ruoka, liikunta ja uni. Keho ja pää pysyvät varmemmin elossa ja hyvässä fiilingissä, jos tämä kolminaisuus on tasapainossa. Mutta eihän se aina ole helppoa ja yksinkertaista.

Omassa elämäntilanteessani ei ole mitään isompaa vikaa. Oikeastaan kaikki on juuri nyt todella hyvin: urheilu on säännöllistä, päätäni ei purista stressipanta, töitä on tarpeeksi, läheiset ovat suurin piirtein terveinä ja hengissä. Muutama juttu kuitenkin painaa kenkää. Ennen kaikkea unen vähyys. Hyvänä kakkosena tulee muutoksen pysyvyyden tavoittelu. Kolmatta sijaa pitää ravinto - voisinpa syödä pikkuisen järkevämmin omaa jaksamistani ajatellen. 

Miellyttävä muutos -kurssin idea on kertoa faktoja elämänmuutoksen tekemisestä. Oli se sitten liikunnan aloittaminen, painonhallinta, paremmat yöunet tai miellyttävämpi arki ylipäätään. Ja mikä parasta: kaikki asiat perustellaan.

Kyllähän minä olen huomannut, että olo kuuden tunnin yöunien jälkeen on aamulla hirveä. Mutta iltaisin en sitä enää muista, kun kesken on joku todella kiinnostava asia ja kello lähenee yhtä. Aamulla sattuu silmiin, pää tuntuu painavalta ja hartiat ovat taas entistä tujumassa jumissa.

Koin ahaa-elämyksiä kurssin aikana kymmeniä kertoja. Esimerkiksi juurikin tässä uniasiassa. Olen toki kuullut aikaisemmin huhupuheita muun muassa siitä, että liian vähäiset yöunet hankaloittavat painonhallintaa ja liikunnan harrastamista. Jos nukkuu liian vähän, ei mistään tunnu tulevan mitään, vaikka miten yrittää. Miellyttävä muutos -kurssin unijaksoissa selvisi syy. Se johtuu hormoneista. 

Jo kolmen huonosti nukutun yön jälkeen halu syödä sokeripitoisia ruokia kasvaa yli 30 %. Univajeessa leptiini-hormonin määrä elimistössä pienenee. Leptiini on hormoni, joka aiheuttaa kylläisyyden tunteen. Eli väsyneenä olet koko ajan vähemmän kylläinen. Kun nukkuu liian vähän, ruokahalua stimuloiva greliini-hormonin määrä kehossa kasvaa. Kun on väsynyt, hormonit pistävät mielen mättämään huonoa ruokaa sisäänsä. Kokemusta on etenkin pikkulapsiajalta; nimimerkillä Käsi koko ajan keksipaketilla.

Virkeys ei siis ole tahdonasia. Hormoneja ei voi omilla ajatuksillaan säädellä. Nyt kun tiedän pari syytä siihen, miksi ei todellakaan kannata valvoa liikaa, olen motivoituneempi tekemään muutoksen. Yritän ihan oikeasti nukkua enemmän. Kurssin unta käsittelevät luennot antavat konkreettisia vinkkejä sen nukkumismuutoksen tekemiseen ja unen laadun parantamiseen.


Unen lisäksi kurssilla opetellaan säätämään työtuoli oikein (morjes, hartiakivut!), löytämään itselle sopiva liikuntalaji (ei kaikkien tarvitse tykätä spinningistä), järkevöittämään ajankäyttöä ja hallitsemaan stressiä (hu-huu energia, minne menet?).

Luennoitsijat ovat kovan luokan ammattilaisia. Urheilemisesta ja kuntoilusta luennoi Riku Aalto, joka on yksi personal trainingin pioneereja Suomessa. Liikuntatieteiden tohtori Arto Pesola on tehnyt väitöskirjan istumisen ja sen tauottamisen vaikutuksista terveyteen. Ravitsemuspsykologiaan perehtynyt ravitsemusterapeutti Jonna Heinonen puhuu kurssilla yleisesti muutosten tekemisestä, syömisestä ja ravitsemuksesta.

Pari kurssin monista lempiajatuksistani tähän loppuun. 

Niin kauan kuin muutos on miellyttävää, se tulee tehtyä. Se on muuten juuri noin. Onneksi myös kurssi itsessään on rakennettu tämä ajatus mielessä pitäen: luennoitsijat eivät saarnaa, mutta eivät myöskään lässytä. Käsiteltävät asiat käsitellään perusteellisesti, mutta napakasti. Videoiden pituus vaihtelee muutamasta minuutista kymmeneen minuuttiin. Sen ajan jaksaa oikeasti keskittyä.

Ei ole olemassa liikunnallisia ihmisiä vaan ihmisiä, jotka harrastavat liikuntaa. Spot on! Kenestä tahansa voi tulla urheilua harrastava ihminen. Liikunnallinen ihminen ei ole vain se hikinauha otsalla 50 kilometrin lenkkejä tekevä pitkänmatkanjuoksija. Myös sauvakävely hyvän äänikirjan kanssa on liikuntaa. Ensin pitää vain löytää oma laji ja itselle paras tapa tehdä. Ja juuri näihin juttuihin tuo kurssi keskittyy antamaan vinkkejä.


Jotta voi tehdä valintoja, joista on itselle enemmän hyötyä kuin haittaa, pitää olla tietoa. Jos sinulla on mielessä joku muutos, jonka haluaisit elämässäsi tehdä ja jos se millään tavoin liittyy liikuntaan, syömiseen, nukkumiseen ja hyvinvointiin arjessa, voin lämpimästi suositella tätä kurssia.  

Miellyttävä muutos -kurssin hinta on 95 €, mutta alekoodilla salamatkustaja saat 20 % alennuksen. 

Miellyttävä muutos -kurssi sisältää 50 videoita, joiden kesto on yhteensä noin viisi tuntia. Kukin video on siis korkeintaan kymmenen minuutin mittainen. Eli juuri sen mittainen, johon tällainen paikkojen ja tilanteiden välillä säntäilevä keski-ikäistyvä ihminen ehtii ja pystyy kerralla keskittymään. Kurssimateriaalit säilyvät ostamisen jälkeen käytössäsi aina. Mitään muita kuluja ei ole. 

Trainer4You:n sivuilta löytyy myös muita koulutuksia, joista saa tuolla samalla salamatkustaja-alekoodilla 20 pinnan alennuksen. Esimerkiksi:

- Raskausajan liikunta (ai että, tämä olisi ollut minulle tosi hyödyllinen pari vuotta sitten).
- Liikunta synnytyksen jälkeen (joo, tämäkin aika meni jo, mutta olisi kiinnostellut vielä viime vuonna).

PS. Trainer4Youn sivuilla on paljon täysin maksuttomia kursseja, joihin pääsee käsiksi rekisteröitymällä tietopankkiin. Olen itse kokeillut tuolta ilmaispuolelta mm. Juoksijan oheisharjoittelu -kurssia, josta olen saanut hyviä vinkkejä juoksutekniikkaan, vaikka olenkin ihan tällainen tosi hidas sunnuntailenkkeilijä vailla mitään kiinnostusta juosta maratonia tai edes sen puolikasta.

Tästä siis hyvinvointilahja itselle kesälahjaksi itselle tai kaverille? Alekoodi on voimassa 22.6. asti. Minä aion opetella tänä kesänä nukkumaan paremmin. Raportoin syksymmällä, kuinka kävi.

7 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Sattuipa kivasti ilman että teki kipeää: saimme koko perheelle kolmipäiväisen vapaan. Kolme kokonaista päivää, jolloin kenenkään ei tarvit...

Parin päivän perhematka

3.6.17 Satu Kommentteja: 3

Sattuipa kivasti ilman että teki kipeää: saimme koko perheelle kolmipäiväisen vapaan. Kolme kokonaista päivää, jolloin kenenkään ei tarvitse mennä kouluun, töihin tai säätää mitään muutakaan. Minä ehdotin lyhyttä hotellilomaa jossain alle tunnin ajomatkan päässä kotoa. Hyvää ruokaa, kuumia uima-altaita, pitkiä yöunia ja päiväkävelyjä hotellin lähimaastoihin. Esikoinen ja puoliso pitivät ideaa aika naurettavana. Kun on kerran aikaa, niin miksi ihmeessä emme lähtisi telttailemaan.

Puolisoni ja esikoisen mielikuva siitä, mitä telttailuretki tarkoittaa.
Niinpä. Miksi ihmeessä. Telttailemaan. Pidän kyllä suunnattomasti eräilystä, ulkonaolosta ja maaseudusta. Mutta nukkuminen ulkona ohuiden patjojen päällä makuupussissa korkeintaan 14 asteen lämpötilassa (ja toki öisin mittari valahtaa alle kymmenen)... on vähän haaste.

Mutta koska kuopus ei vielä osaa sanoa mielipidettään tällaisista asioista, meitä oli kaksi vatsaan yksi. Äänestyksen lopputuloksena mies pakkaa parhaillaan autoa ja esikoinen kerää voikukkia koska aikoo tehdä retkellä teetä kuivatuista voikukan kukinnoista. 

No kyllähän minä tähän sopeudun. Pakkaan kylmälaukun ja otan mukaan pullon punkkua ulkona istuttuja iltoja lämmittämään. Ehkä sitä yhtä keskeneräistä kirjaakin ehtisi nyt lukea.

Minun mielikuva siitä, mitä telttailuretki tarkoittaa.
Kolmen päivän mikrolomailu tulee loistavaan saumaan. Kevään työt on saatu kuta kuinkin pakettiin, ja kesän hevosreissutyörupeama alkaa vasta ensi viikolla. Hyvä hengähtää tässä välissä vähäsen.

Huomasittekin ehkä jo Facebookin puolella, että olen alkanut kirjoitta YLElle juttuja Islannista. Ensimmäinen ilmestyi tänään ja aihehan on koulujen loppuminen islantilaiseen malliin eli klassiset valmistujaisreissut. Islantilaiset ylioppilaat kun eivät tyydy mihinkään vuorokauden mittaiseen ristelyyn (tai kolmen päivän telttaretkeen, heh), vaan suuntaavat pariksi viikoksi aurinkorannoille. 

Noh, me puolestaan suuntaamme nyt tuonne pilviseen mutta toivottavasti vähäsateiseen erämaahan. Reissutunnelmia löytyy matkan aikana Instagrammista ja blogi päivittyy taas alkuviikosta.

Kivaa ja vähälumista viikonloppua!

3 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Olen löytänyt tähänastisen olemassaoloni helpoimman ja parhaimman banaanileipäreseptin. Täydellinen banaanileipä, viiden minuutin taiki...

Mehevän ja helpon banaanileivän salaisuus: majoneesi

2.6.17 Satu Kommentteja: 9

Olen löytänyt tähänastisen olemassaoloni helpoimman ja parhaimman banaanileipäreseptin. Täydellinen banaanileipä, viiden minuutin taikina, ei sähkövatkausta. Salainen ainesosa on - tadaa - majoneesi!

Kaupallinen yhteistyö: Hellmann's ja Suomen Blogimedia.


Islannissa syödään todella paljon banaanileipää. Amerikkalaisia kulttuurivaikutteita, luulisin. Bananabrauð löytyy kahviloista, hotellien aamiaispöydistä ja tyyliin joka toinen päivä anopin leipälaatikosta. Meidän lähiruokakaupoissa ruskeat banaanit erotellaan nopeasti edullisempaan koriin - ja ne menevät heti. Banaanileipä on suosittua.

Olin tuossa yksi päivä islantilaisen kaverini luona työpalaverissa. Hän kattoi pöytään suodatinkahvin ja lakusuklaan kanssa myös banaanileipää. Se oli kaikkea sitä ihanaa, mitä banaanileivän kuuluu minusta olla: Tahmeaa, mutta ei tarttuvaa. Pehmeää, mutta ei murustavaa. Kiinteää (eli voitelukelpoista, sillä täällä päin on tapana laittaa banaanileivän päälle reilu kerros voita), mutta ei kovaa. Koska syön itsekin mielelläni baanileipää, olin pakko kysyä, mistä leipomosta se oli ostettu.



Ihan itse oli tehnyt. Yhden konferenssipuhelun aikana sekoittelin. Taikina valmistui kuulemma viidessä minuutissa ilman sähkövatkainta. Voi bojat.

Pyysin ja sain reseptin. Meinasi tosin ensin mennä kakkupala väärään kurkkuun kun huomasin, että taikinaan tulee majoneesia. Majoneesia! Oletko hullu? Kuulostaa samalta kuin tarjoilisi riisipuuron kanssa verimakkaraa (sitäkin islantilaiset nimittäin tekevät). Leipurointia harrastava kaverini pyysi rauhoittumaan ja muistutti, että majoneesihan on pääosin kananmunaa ja öljyä. Siis raaka-aineita, joita käytetään leivonnassa muutenkin. Majoneesia hän lisää taikinaan siksi, että banaanileipään saadaan lisää haluttua tahmeutta. 


Ookoo. Hieman epäileväisenä googlailin kotona lisää ja huomasin, että toden totta. Kyllä majoneesia lisäilee banaanileipäreseptiin aika moni muukin. Päätin kokeilla kaverin reseptiä. Ja voi mooses. Kyllähän siitä tuli juuri niin hyvää kuin taikinan koostumuksesta aavistelinkin: Tahmeaa, mutta ei tarttuvaa. Pehmeää, mutta ei murustavaa. Kiinteää, mutta ei kovaa. 

Tässä ohje teillekin. Helpompaa ja parempaa banaanileipää saa hakea, enkä tiedä, löytääkö.


Banaanileipä majoneesilla


3 pehmeää banaania
Reilu 1 dl majoneesia
1 muna
3 1/2 dl jauhoja
1 tl ruokasoodaa
1/2 tl suolaa
2 dl sokeria (käytin ihan tavallista, syntisen valkoista sokeria)
3 rkl majoneesia voiteluun*

Tee näin:
1. Muusaa banaanit vaikka haarukalla.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään.
3. Sekoita majoneesi ja muna muusattuihin banaaneihin.
4. Kääntele majo-muna-banaaniseokseen kuivat aineet. Taikina on todella tahmeaa ja sen kuuluu ollakin. Sekoita aineet, mutta sekoita mahdollisimman vähän. 
5. Laita uunivuokaan (sellainen leipävuoka, omani on tilavuudeltaan vähän  yli litran). Uunivuokani on vanha, joten vuorasin sen varmuudeksi leivinpaperilla.
6. Paista uunissa 175 asteessa reilu tunti. Kypsä leipä alkaa irrota vuoan reunoista eikä leivän keskelle dipattuun hammastikkuun jää isoja taikinaklönttejä.
7. Anna jäähtyä vuoassa pari tuntia. Kumoa ja leikkaa leipä vasta jäähtyneenä. 
8. Sipaise viipaleen päälle majoneesia.**


* ja **) LÄPPÄ. Ette todellakaan sipaise! Jättäisin myös sen voin pois, tämä on niin mehevää ja maukasta ilman mitään päälilisukkeita.

9 kommenttia:

Mitä tuumaat?