Avaudunpa hieman lempiaiheestani eli työstä. Puhe vapaa-ajasta ja työstä, siis työelämästä ja siitä oikeasta elämästä on minusta aina ...

Unelmahommissa - tavoitteena yksi kokonainen ja kiva elämä

30.11.16 Satu Kommentteja: 15

Avaudunpa hieman lempiaiheestani eli työstä. Puhe vapaa-ajasta ja työstä, siis työelämästä ja siitä oikeasta elämästä on minusta aina tuntunut vähän ahdistavalta. Työtä tehdään valveillaoloajasta yllättävän paljon. Se, että työnteko olisi lähtökohtaisesti kamalaa, stressaavaa tai jopa pelottavaa, tuntuu tällaisesta pohjoisen hyvinvointiyhteiskunnan antimia koko elämänsä nauttineesta kermaperseestä todella tympeältä ajatukselta. 


Se että vain työpaikan ulkopuolella oleva aika olisi mukavaa omaa aikaa, pakkaa ainakin minulle päälle fiiliksen, että vapaa-ajan on oltava todella ihanaa, koska sitä on niin vähän. Luksuhyödyke, joka pitää käyttää viisaasti. Voi pliis. 

Kun eihän elämä koskaan ole pelkkiä todella ihania hetkiä edes vapaa-ajalla. Porua ja vastoinkäymisiä voi tulla ihan yhtä hyvin lauantaina kuin keskiviikonakin. Jos omaan hyvinvointiin liittyvät odotukset lauantaille ovat kovemmat kuin keskiviikolle, lauantaina myös pettyy enemmän, jos asiat eivät menekään kuten suunniteltu. Minua ei lainkaan yllätä, että lauantai on monille viikon stressaavin päivä.

Se, että työn ohella pitäisi olla tarpeeksi aikaa perheelle, ystäville ja jopa omille harrastuksille, tuntuu yhtä käsittämättömältä yhtälöltä sekin. En minä ainakaan ehtisi viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa ja harrastaa sen 7 tunnin aikana, mitä työpäivän jälkeen kesimäärin ollaan hereillä. 

Olen ravistellut oman kuvioni uusiksi. Olen omassa elämässäni soveltanut melkeinpä läpi aikuisiän sitä periaatetta, että töissä pitää olla kivaa ja siitä pitää saada tarpeeksi rahaa. Kun tietty tulotaso on saavutettu, työnteon mukavuus on paljon tärkeämpi motivaattori kuin raha tai valta. Tuo "tietty tulotaso" on henkilökohtainen käsite, mutta esimerkiksi meidän perheessä se ei ole kovin korkea. Se johtuu ehkä siitä, että emme harrasta mitään älyttömän kalliita juttuja, meillä ei ole isoja lainoja joita pitäisi lyhentää isoja summia joka kuukausi, emme hanki mitään hilavitkuttimia (meillä ei ole edes televisiota) tai uusia maastopyöriä tai - herra paratkoon - uutta autokalustoa muutaman vuoden välein. 

Tienaan varmasti vähemmän kuin keskivertoekonomi 15 vuoden työuran jälkeen. Mutta se ei haittaa yhtään, koska olen saanut rahan sijasta paljon muuta antoisaa.


Kun työni on kivaa, minä en juuri tarvitse harrastuksia. Koska - tadaa - harrastan työaikana tai teen harrastuksistani töitä. Siinä ratkeaa monta potentiaalista solmukohtaa samaan aikaan: Aikaa säästyy kun ei tarvitse harrastaa ja tehdä töitä vaan voi tehdä molempia yhtä aikaa. Kun teen töitä ystävieni kanssa, saan samalla viettää heidän kanssaan aikaa. Säästyy myös kiva tukku rahaa, kun ei tarvitse matkustella kalleimpaan loma-aikaan vaan voi reissata silloin kun tykkää ja tehdä joko matkustelusta työtä tai ottaa työt mukaan matkalle.  

Teen joka päivä aika paljon töitä koneella. Istun tässä työpöydän ääressä välillä pitkiäkin aikoja ja usein olen viimeinen meillä kotona, joka sammuttaa valot ja kömpii lakanoiden väliin. Välillä töissä menee vuorokaudessa 14 tuntia, mutta on paljon päiviä, jolloin teen töitä vain kolme tuntia. Tilanteen, päivän ja fiilisten mukaan.

En tiedä kuulostaako tämä teistä ihan kahelilta sähläämiseltä, mutta minulle tämä kaikki näyttäytyy kamalan yksinkertaisena ja toimivana. Melkein seesteisenä.

Nyt minulla on tästä seesteisestä mututuntumastani myös numerodataa. Ennen Turkin hyvinvointireissua seurasin Firstbeat-mittalaitteella kehoni käyttäytymistä kahden työpäivän ja yhden vapaapäivän aikana. Sykkeen lisäksi laite mittasi tarkasti myös sykevälivaihtelua, mikä kertoi siitä, kuinka nopeasti kehoni palautui stressireaktioista vai palautuiko se ollenkaan.

Alanyassa sain testitulokset kouraan. Ne näyttivät todella hyviltä. Alla ruutukaappaus hyvinvointiraportistani yhdeltä päivältä:


Stressireaktioita kartoittaneissa mittaustuloksissa ei juuri näkynyt eroa lepo- ja työpäivien välillä. Molempina päivinä stressasin noin 30 prosenttia ajasta. Se on reilusti alle viiteryhmäni keskiarvon (47 %). Työpäivääni sisältyy myös palauttavia hetkiä. Huomasin omaa sykettä ja sykeväliä mittaavasta tilastosta, että juuri silloin kun olen kirjoittanut yhtä mukavaa lehtijuttua, olen itse asiassa palautunut tekemällä töitä. Hurjan kiinnostavaa!

Stressireaktioita on kaikilla: keho stressaantuu esiintymisistä, palavereista, keskittymistä vaativista työtehtävistä, hälinässä olemisesta, kiireestä, multitaskaamisesta, paikasta toiseen juoksemisesta ja niin edelleen. Kaikki stressi ei ole tietenkään pahasta. On huolestuttavaa, jos stressireaktioita ei olisi ollenkaan - silloinhan sitä vain nuokkuisi kaikkien päivän hetkien ohi, vaikka olisikin hereillä. Ongelmaksi stressi tulee silloin, jos siitä ei palaudu.


Saamani rapsat tukevat omaa havaintoani: työn ja vapaa-ajan sekoittaminen tekee minulle hyvää. Tämä on juuri se palapeli, joka sopii minun käteeni.

Kaikille ei tietenkään sovi se, mikä sovii yhdelle. Monia varmasti askarruttaa, miten löytää juuri se oma unelmaduuni ja töissä viihtymisen vaihde, kuinka oma haavetila saavutetaan  ja kun se saavutetaan, miten se pidetään yllä. 

Näistä ja monista muista unelmahommiin liittyvistä jutuista löytyy vastauksia ja vertaistukea ensi keväänä ilmestyvässä Unelmahommissa - Tee itsellesi työ siitä, mistä pidät -kirjassa. Tänään ilmestyneessä WSOY:n kevään katalogissa pyörimme innoista soikeina kirjoittajakollegani Hannen kanssa. Kansi on upea! 

Se on juuri kuten kirjakin eli "uraopas" meidän makuun. Yhtä aikaa sopivan vakava ja sopivan hauska. Unelmia ja puurtamista. Siinä mennään elämänasenteella, joka on minulle ja Hannelle tuttu: ahkerasti ilon kautta ja mukana pieni ripaus anarkiaa! Valokuvaaja Janita Autio otti nuo upeat kuvat yksi kesäkuun  sateinen päivä ja sen jälkeen Satu Kontinen suunnitteli meillle upean kannen. Lopputulos on yhtä herkullinen kuin pieni pussillinen hyviä irtokarkkeja.


Tähän loppuun vielä pari bonushuomiota hyvinvoinnista ja stressistä palautumisesta. Hyvivointiluennoillamme raapustin muistiinpanoja tekijöistä, joilla voi vaikuttaa omaan stressireaktioista palautumiseen. 

Palautumista hidastavat tekijät - eli pysy näistä kaukana:

- kiire ja stressi
- huono kunto
- sairaudet
- alkoholi
- liian myöhäinen liikunta tai raskas ruoka

Palautumista edistävät tekijät - eli haali näitä elämääsi lisää:

- mahdollisuus vaikuttaa omiin aikatauluihin
- ystävien ja ympäristön tuki
- hyvä terveys ja fyysien kunto
- terveelliset elämäntavat
- myönteinen elämänasenne

Juodaan siis vähemmän viinaa, hallitaan itse omat aikataulumme, vittuillaan toisillemme vähemmän ja nyysitään jostain aikaa liikkumiseen. Niillä pääsee jo aika pitkälle!

Ylin kuva Ömer Acar, kaksi keskeltä Björgvin Hilmarsson ja viimeinen otos a la WSOY

15 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kauppiaan joulu. Ah! Taas se on täällä. Otimme kaupan tyttöjen kesken viime viikolla joulupromokuvia kaupallamme ja juonimme tulevien viik...

Joulu tulee, onko kauppias valmis?

28.11.16 Satu Kommentteja: 12

Kauppiaan joulu. Ah! Taas se on täällä. Otimme kaupan tyttöjen kesken viime viikolla joulupromokuvia kaupallamme ja juonimme tulevien viikkojen kuvioita. Tai no, niitä on oikeastaan juonittu jo viime kesästä asti, mutta vielä oli vähän aikaa ja tarvetta hienosäädölle.




Tässä on viime viikkoina ehditty monenlaista. Olemme yhdessä tuunanneet mainoslauseita radioon, vastaanottaneet tilauksia, sisustaneet kauppaa, tilanneet joulun ikkunateipit ja askarrelleet lumihiutaleita (no minä en kyllä edes ehtinyt huomata, kun nuo kaksi päävetonaista jo ompelivat), aikatauluttaneet Facebookia ja hypänneet mukaan tukkummyntikuvioonkin. 

Suomesta kuului tänä syksynä mahtavia, kun Saurum-niminen yritys toi markkinoille mahtavan muumikelloihin ja -koruihin erikoistuneen malliston, jonka tuotteita janosimme kauppamme hyllyille. Tykkäsimme tuotteista niin paljon, että tarjouduimme myymään niitä muillekin kaupoille - ja nyt muumikoruja ja -kelloja saa jo useammasta islantilaiskaupasta. Koruyritys Saurum on ollut olemassa jo pitkään, mutta tosiaan tänä syksynä se puski markkinoille Muumi-malliston ja sehän on aivan ihana! Tuotekuvia löytyy esimerkiksi täältä meidän ylläpitämältä Facebook-sivulta.



Joulusesonki on kauppiaan kuin kauppiaan onnellisinta ja kiireisintä aikaa. Moni bisnes tekee tulevina viikkoina ison osan koko vuoden myynnistä. Älkää siis ihmetelkö, jos kaupan alalla olevat ystävänne, perheenjäsenenne ja kaverinne ovat joulun alla kireitä kuin viulunkieli, väsyneitä kuin kummitus Halloween-krapulassa ja koko ajan poissa kotoa. 

Sellaista joulu meille on. Se alkaa kello 13 jouluaattona, kun kaupan kassa suljetaan viimeistä kertaa ennen joulua, roskis viedään, varashälytin laitetaan päälle (tosin jokainen kauppias tuossa kohtaa toivoo, että kaupassa ei enää kamalasti ole mitään varastettavaa), ovi pistetään lukkoon ja suusta pääsee viimeisen kerran ennen riisipuuroluonasta ei hemmetti sentään kun huomaat, että se samperin kaupparadio jäi kuitenkin päälle, vaikka luulit sammuttaneesi kaikki kaupan sähkölaitteet.


Mutta hei, joulu on tosiaan ihan pian täällä. Edellisten joulujen perusteella tiedän jo, kuinka tästä parhaiten selviää.

Jalkaan hyvät lenkkarit. Joka aamu paljon kahvia ja valokynää. Naamaan kirkasta huulipunaa - mielellään sinne suun kohdalle. Kasvoille kestovirne. Täytyy hengittää syvään, muistaa sitoa ne kengännauhat ja toivoa parasta. 

Lähettäkäähän hyviä myyntitoivotuksia sieltä toiselta puolelta Atlanttia. Näytetään islantilaisille, että kyllä  vaan suomalaista kannattaa ostaa!

Täältä tullaan, ovipumpun tahtiin. 

Kuvat: Björgvin Hilmarsson

12 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Islantilainen voittaa aina -kirjan englanninnos on pari viikkoa julkistuksensa jälkeen löytänyt tiensä alkulähteilleen eli islantilaisten...

Islantilaiset lukijani

27.11.16 Satu Kommentteja: 6

Islantilainen voittaa aina -kirjan englanninnos on pari viikkoa julkistuksensa jälkeen löytänyt tiensä alkulähteilleen eli islantilaisten käsiin. Vastaanotto on ollut erinomaisen hyväntuulinen. Paras palaute tuli omalta puolisoltani, joka vihdoinkin pystyi itse lukemaan juttuja, joita olen islantilaisista ja hänestäkin kirjoittanut.


"Sähän oot kyllä tosi hyvä kirjoittamaan! Tätä lukee oikein mielellään."

Vilpitön kiitos! Onhan se nyt varmasti mahtavaa hänellekin saada vaimonsa työnteosta viimein omakohtainen kokemus. Enää ukon ei tarvitse arvuutella, että mitäköhän se siellä ruudun ääressä päivät pitkät näpyttelee, feisbuukissakohan tuo tsättäilee.

Muutamat kirjan yksityiskohdista ovat kirvoittaneet eniten paikalliskommentteja, tässä yleisimpiä:

- Se Víkin kylän pappi oli kyllä aika hölmö tiukkapipo, kun ajoi sinut pois sieltä kirkostaan. Papinhan kuuluisi auttaa!

- Hmmm... Aika rankasti kyllä kirjoitit sun sukulaisista. (Kohdassa, jossa päivittelin islantilaisen lähipiirimme halukkuutta rynnätä synnytysosastolle katsomaan vastasyntynyttä vaikka napanuora oli vasta hädin tuskin ehdotty katkaista.) No, islantilaiset ovat perhekeskeistä porukkaa, joten en yllättynyt tämän kohdan herättämästä keskustelusta.

- Kreetan opiskelijabileet, niin tuttua! (Olen viimeisen parin viikon aikana kuullut monia vastaavia muistoja tyyppien omista bilereissuista. Paras tuli lähipiiristä:) Siis mä olin sillä koulunpäättäjäisretkellä Kreetalla Haniassa silloin 2000-luvun alussa. Ja se oli just tuollaista. Kaikki oli meille puoli-ilmaista ja söimme joka ilta tuoreita hummereita!! (Olen siis hyvin todennäköisesti tarjoillut samppanjaa puolisoni siskon tulevalle aviomiehelle kreetalaisessa turistiravintolassa...oh boy!)

Viime viikolla ilostuin suuresti, kun suosikkisanomalehteni täällä Islannissa soitti ja halusi tehdä minusta kirjaan liittyen haastattelun. Toimittajan mielestä oli aivan älyttömän hauskaa kuulla, että kirjan myynti Suomessa nousi rutkasti viime kesänä Islannin EM-jalkapallohuuman aikaan. Hän vain vähän ihmetteli, miten Islannista kertova matkakirja liittyy yhtään mitenkään jalkapalloon.

Noh. Kaivoin kirjahyllyni uumenista hänelle kirjan suomenkielisen version ja kerroin, mitä nimi tarkoittaa suomeksi. Toimittaja repesi nauruun.

"Siis eikä?! Mahtavaa!! Mun on pakko ottaa tästä kannesta kuva."

Juttua odotellessa! Islantilaisia tuntien taidan jo arvata, miten haastattelu on otsikoitu.

Etenkin kun toimittaja vielä lopuksi kysyi, että eikö sun ole koskaan kova ikävä Suomeen. Voisitteko ajatella muuttavanne perheen kanssa sinne? Vastasin nopeammin kuin tarkoitus aluksi olikaan:

"Ei ole, eikä ole käynyt kertaakaan mielessä!"

Se onkin muuten aihe, joka on ihan oman juttunsa arvoinen. Palaan siihen pian! 

Nyt vielä yksi kuuma kylpy täällä Pohjois-Islannissa ja sitten viikonloppureissumme jatkuu kohti kotia.

(Kuva: Björgvin Hilmarsson)


6 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Väitän, että nyt olisi tarjolla varsinainen harvinaisuus: tyylikkäät ja hienot housut, j otka istuvat myös pyllyn omaavalle naiselle . ...

Design-ale: törkeän hyvin istuvat Marimekon housut

25.11.16 Satu Kommentteja: 0

Väitän, että nyt olisi tarjolla varsinainen harvinaisuus: tyylikkäät ja hienot housut, jotka istuvat myös pyllyn omaavalle naiselle.

Kuva: Marimekko Oyj.
Marimekon Olanda-housut ovat elastaanilla höystettyä viskoosia. Syvät taskut, hieman alaspäin kapeava malli ja korkea vyötärö, joka saa olon tuntumaan ryhdikkäältä myös iltapäivän viimeisinä tunteina.

Taskut ovat todella tilavat. Niihin mahtuisi helposti parikin kourallista klassikkokuosin mukaisia "pieniä kiviä". Aika nasta kauluspaidan tai ohuen neuleen kanssa. Kesällä sopii hihattoman topinkin pariksi.

Tykkään, tykkään paljon! Jos olisin pari senttiä pidempi tai käyttäisin korkokenkiä, pitäisin nämä pöksyt itse. Hinta 110 € sisältää tuttuun tapaan postikulut. Mekon alkuperäinen hinta kaupassa noin 240 €.

Jos kiinnostuit, katso tarkemmat tiedot mm. koosta ja osto-ohjeet täältä blogin design-alesta ja jätä ilmoituksesi ostohalukkuudestasi sinne.

Kiitos ja näkemiin! Tervetuloa uudestaan!

0 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Perheessämme on kaksi tyttöä. Siihen ne samanlaisuudet sitten jäävätkin. Toinen on herkkä, kärsivällinen ja hiljaisempi pitkäsääri, toinen ...

"Hento jätkä, riski mimmi" eli miten poika- ja tyttölapsista puhutaan?

24.11.16 Satu Kommentteja: 33

Perheessämme on kaksi tyttöä. Siihen ne samanlaisuudet sitten jäävätkin. Toinen on herkkä, kärsivällinen ja hiljaisempi pitkäsääri, toinen vanttera pötkylä, jolla on kova ääni, lyhyt pinna ja paljon voimaa pyöreissä käsivarsissa ja suloisissa makkarajaloissa.


Olen pistänyt merkille, että muutamat blogini lukijat ovat vähän ihmetelleet kuopuksemme Mörssäri-hellittelynimeä. Puheeni kuopuksen riskistä ulkomuodosta ja rakkaudesta ruokaan ja omaan kovaan ääneensä on tulkittu melkein jopa lasta loukkaaviksi. On pohdittu, että mitä se lapsikin ajattelee, jos se joskus teininä lukee näitä juttuja.

Esikoista olen jutuissa pitkin vuosia kuvaillut herkäksi, ujoksi rimppakintuksi, joka pitää kauniista asioista ja on vähän keskivertoa hiljaisempi tapaus. En ole saanut samanlaisia kommentteja näistä huomioistani. Ei olla huolestuttu siitä, mitä esikoinen mahtaa isona ajatella, jos hän lukee itsestään lapsuusajan juttuja, joissa hänen on kerrottu olevan rimppakinttuliina.

Jännä juttu, eikö vaan?

Pojilla ja tytöillä oletetaan olevan erilaisia ominaisuuksia juuri sukupuolensa takia. Siinä viimetalvisessa Anttilan lastentavaramainoksessahan tämä kulminoitui erinomaisella tavalla (ja todella tökerösti). "Tytöt hoivaa, pojat tekee."

Myönnän eläväni omassa kuplassani, jossa tuollaiset heitot kuulostavat ihan dadalta. Luulin niiden olevan jo historiaa, jotka delasivat 1990-luvulla kun maailma alkoi avautua.

Mutta ei se taidakaan olla niin.

Välillä tänne omankin kuplan sisään nimittäin kantautuu mitä kummalisempia juttuja. Esimerkiksi isovanhempien huoli siitä, kuinka kamalaa olisi, jos poikalapsi pukeutuisi vaaleanpunaisiin vaatteisiin. Mitä ne kaveritkin koulussa sanoisivat! Olenpa kuullut muutaman kerran senkin, kuinka perheeseen syntynyttä poikavauvaa on vitsin saattelemana onniteltu sanomalla vanhemeille, että onnea nyt kun syntyi taloon jääkiekonpelaaja eikä mikään lipunmyyjä  (siis tyttö). Öh. Moukkamaista ja törkeää.

Minulla on mörssärin mörssittelyssä siis ihan emansipatorinenkin pohjavire. Kuopuksemme on täydellinen juuri sellaisena kuin hän on: vantterana, vahvana, kovaäänisenä ja mekastajana. Jos hän olisi poika ja häntä kutsuttaisiin "riskiksi jätkäksi", se kuulostaisi kehumiselta, eikö vain? Mutta koska hän on tyttö, riski-adjektiivilla on erilainen, negatiivinen kaiku. Ihan tyhmää. En hyväksy.

Tähän vahvan ulkomuodon kehumiseen liittyy jollain tavalla myös laihuuden liika ihannointi. Aivan kuin laiha olisi automaattisesti tavoiteltavampi olotila kuin vähän pyöreä. Tässäkin kohtaa emansipatoriset tuntsarveni pongahtavat pystyyn. Ihan tyhmää. En hyväksy.

Heitämme välillä esikoisen kanssa vitsiä siitä, kuinka ihana kaksikko hän ja pikkusisko ovat. He ovat tämän perheen Pilli ja Pulla, Ohukainen ja Paksukainen. Esikoinen tietää, että hän on aika hoikka; sopivankokoisia housuja on vaikea löytää. Hän myös tietää, että pikkusisko käyttää ikäänsä nähden aika isoja vaatteita, eikä ole toivoakaan, että jotkut vauvakoon farkut mahtuisivat jalkaan. Venyvät leggarit tai puuvillapöksyt niiden olla pitää.

Se, että on vähän laiheliini on ihan yhtä hyvä lämminhenkisen jutustelun aihe kuin se, että on vähän paksumpi. Se joka muuta väittää, väittää samalla että laiha olisi jotenkin paksumpaa huonompi adjektiivi. Ja sehän nyt ei missään nimessä pidä paikkansa.

Jatkan siis myös tulevaisuudessa kuopustyttäremme mahtavan ulkomuodon ja hänen erinomaisen ruokahalunsa kehumista. Teen kaikkeni, että tämän kasvatushomman voi hoitaa kotiin niin, että lapsen kasvettua teiniksi voimme lukea näitä juttuja yhdessä ja pohtia myös näitä hegemonisen feminiinisyyden ja maskuliinisuuden kysymyksiä ja muistuttaa toisiamme siitä, että tietty vaatekoko tai tietty vartalonmuoto ei todellakaan ole toista parempi. Ja se, että tyttö on riski ja sillä on voimaa, on pelkästään hyvä asia.

33 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Vanhemmuus kehittää ainakin tämän mutsin muistia ja kerrontataitoja. Meillä suosituimmat iltasadut ovat niitä, joissa äiti kertoo omasta l...

Olipa kerran, silloin kauan sitten kun äiti oli pieni...

23.11.16 Satu Kommentteja: 9

Vanhemmuus kehittää ainakin tämän mutsin muistia ja kerrontataitoja. Meillä suosituimmat iltasadut ovat niitä, joissa äiti kertoo omasta lapsuudestan.


Meillä iltarutiineihin on lasten syntymästä asti kuulunut lukeminen ja iltasadut. Useimmiten lapset kuulevat iltasadun suomeksi, koska minä olen meistä kahdesta vanhemmasta se innokkaampi lukija. Luen mielelläni useammin kuin puoliso ihan siksikin, että näin päivään kuuluu edes yksi hetki, joka käydään alusta loppuun pelkästään suomen kielellä.

Kirjoitin ja piirsin edelliskesänä lapselle oman satukirjan. Se säilyi suosikkilukemistona kuukausia. Tarinassa lasta kiehtoi etenkin se, että juttu oli tehty juuri lasta itseään varten ja siinä oli tuttuja elementtejä meidän omasta elämästä.

Kuluneen vuoden aikana omat tarinaniskentätaitoni on viety uudelle tasolle. Jo pidemmän aikaa lapsen suosikki-iltasatupyyntö liittyy minun omiin lapsuusmuistoihini:  

Kerro äiti pliis siitä, kun sinä olit pieni.

Mahtavaa huomata, kuinka tarinat minun lapsuudestani kiehtovat omaa lasta suunnattomasti. Miltä mummi näytti silloin kun se vielä ei ollut mummi? Millainen ovenkahva minun huoneessani oli? Nukkuiko kissa teidän sängyssä? Pitikö sun oikeasti mennä kouluun bussilla? Millainen bussi se oli? 

Tarinanaiheet eivät lopu ihan heti, koska ihan tavallisesta heinätuposta saa kehitettyä vaikka minkälaisen jutun - ja esikoisen mielestä ne ovat kaikki valtavan kiinostavia. Tarinat minun ensimmäisestä koulupäivästä, parhaan kaverini kodista ja kotimme lemmikkieläimistä uppoavat kuin häkä.

Esikoisen My Little Pony -vaihe on jo väistymässä, mutta hevoset kiinnostavat edelleen. Viime kuukausina suosituimpia tarinanaiheita ovat shetlanninponeihin liittyvät tarinat. Esikoinen näet tietää, että äidillä oli lapsena poneja kotipihalla. 

Yksi all time -suosikeista on se tarina, jossa minä lähdin Lilli-nimisellä paksumahaisella harmaalla ponillani metsäratsastuslenkille ilman satulaa ja tipahdin ojaan, koska Lilli kesken ravin veti liinat kiinni nähtyään houkuttelevan näköisen ruohomättään. Yksityiskohdat siitä kuinka pehvani kastui ja saappaani täyttyivät mutaliejusta, hakkaa myrkkyomenat ja vaaralliset värttinät ihan kuusi nolla.


Shetlanninponitarinasta on tullut niin suosittu, että siihen on alettu pyytää lisäosia. Jokaisella kerrontakerralla samaan tarinaan pitää lisätä vähän lisää kierroksia, jotta se tuntuu tarpeeksi kiinnostavalta. 

Kerro vielä lisää, kerro mitä muuta sillä reissulla tapahtui!

Olen ihan fiiliksissä heittänyt juttuun lisää löylyä. Esimerkiksi tähän tapaan: Kun olin pudonnut ojaan, metsässä tuli vastaan karhu. Kuiskasin Lilli-ponin korvaan että nyt pitää olla ihan jäätyneenä paikalleen. Niinpä poni meni maahan leikkimään kuollutta ja minä menin piiloon sen harjan alle. Karhun häivyttyä paikalta paikalle ryömi ison kiven takaa ovela kettu, joka varasti Lillin suitset ja sitten äidin piti ratsastaa kotiin ilman ohjia. Tultiin kiitolaukkaa kotipihaan ja törmättiin melkein pihakoivuun. 

Kerroin myös tositarinan siitä, kun kaikki kolme shetlanninponiamme hankasivat häntiään yhteistuumin samaa lautaa vasten ja saivat sen irtoamaan. Ne karkasivat aitauksesta ja juoksivat niin kovaa kuin isoilta mahoiltaan kykenivät naapurimme pitämään puutarhaan. Oli kevät ja kasvuaika parhaimmillaan. Ponit pääsivät jollain ihmeen keinolla sisään kasvihuoneeseen ja narskuttelivat menemään kaikki taimet. Ohhoh.

Omista lapsuusmuistoista on mukavaa iskeä juttuja. Niissä hetkissä lapselle rakentuu muistoja äidistä ja muistoja Suomesta. Omia juttujani kuunnellessa lapsi oppii asioista, joita meillä Islannissa ei samalla tavalla ole olemassa, kuten saunomisesta, juhannuksesta ja metsästä ja minikokoisista poneista. Sitä paitsi minusta on hiton hauskaa sepitellä juttuja ilman filttereitä. Oli draamankaari kunnossa tai ei, lasta naurattaa aina. Siisteintä näissä jokailtaisissa tositarinoissa onkin ehdttomasti se, että niissä hetkissä irtoaa poikkeuksetta päivän parhaat käkätykset - meiltä molemmilta. 

9 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Uutisia, uutisia! Mörssäristä on tullut lapsi. Se ei ole enää vauva . Vaippoja kuluu ja syöminen on sotkuista, mutta vantterat jalat ottav...

Lapsen kehitys 14 kk

22.11.16 Satu Kommentteja: 12

Uutisia, uutisia! Mörssäristä on tullut lapsi. Se ei ole enää vauva. Vaippoja kuluu ja syöminen on sotkuista, mutta vantterat jalat ottavat reippaita askelia vauvuudesta kohti lapsuutta.

Suurin muutos liittyy epäilemättä motoriikan ja mielikuvituksen yhtäaikaiseen kehittymiseen. On nimittäin tullut huomattua, että mitä vikkelämmät liikkeet, sitä enemmän mielikuvituksellisia paikkoja, joista tyypin löytää. 

Se kiipeää pitkin kirjahyllyjä, tyhjentää laatikoiden sisällöt lattialle ja istahtaa lepäämään pärekoriin. Taukoa seuraa turhautunut itku, koska rotevana typynä se ei pääsekään yhtä sukkelasti ahtaanpuoleisesta korista ylös. 

Valloittavan sekasorron luomiskyvyt pääsivät yllättämään meidät vanhemmat. Vielä kuukausi tai pari sitten kaappien availu ja kaikenlaisten kamojen levittäminen pitkin lattioita ei tuntunut juuri kiinnostavan. Kirjahyllyyn kiipeäminen nojatuolilta vauhtia ottaen tuntui ihan hullulta skenaariolta.

Me jo ihan luulimme, että tämän lapsen kanssa ei tarvitse ruuvata  keittiön kaappeihin kiinni lapsilukkoja, kun kaikki energia näytti meni kävelemiseen, isosiskon leluilla leikkimiseen ja kirjojen katseluun. 

Haha.

Nälkä kasvaa syödessä ja voimien lisääntyessä. Laatikkojen, kaappien, astianpesukoneen, pakastimen ja jääkaapin kaiveluvaihe alkoi toden teolla vasta nyt marraskuussa. Meno on sen verran säpäkkää, että autoreissu Ikean pikkukamaosastolle on kai pakostikin edessä.

Tekemisen riemu ja riehumisen ilo kanavoituvat laatikostojen lisäksi myös muuhun oma-alotteiseen puuhasteluun. Mörssärin kanssa voi lähteä jo pienelle kävelylenkille ilman rattaita. Jos on asiaa kulman taakse leipomoon, jäätelökioskiin tai kirjakauppaan, on kätevintä mennä kävellen. Mahtavaa!

Kehto, kantoreppu, vauvantarvikkeet ja kaikki kokoa 86 pienemmät vaatteet on myyty. Ei kai tässä enää kauaa mene, kun kiertoon voi pistää myös lastenvaunut ja sen jälkeen matkarattaat. Pian meidänkin eteisessä mahtuu taas hengittämään.


Lapsen kehitys -jutut:


Vauva 1 kk
Vauva 2 kk
Vauva 3 kk
Vauva 4 kk
Vauva 5 kk
Vauva 6 kk
Vauva 7 kk
Vauva 8 kk
Vauva 9 kk
Vauva 10 kk
Vauva 11 kk
Vauva 12 kk
Vauva 13 kk

12 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Olen tässä viimeisen vuoden aikana koittanut saada viimeistä viitta kiloa pois vyötäröltä ja pehvan päältä, jotta vanhat, raskautta ennen ...

Viiden kilon ikuisuusprojekti

19.11.16 Satu Kommentteja: 20

Olen tässä viimeisen vuoden aikana koittanut saada viimeistä viitta kiloa pois vyötäröltä ja pehvan päältä, jotta vanhat, raskautta ennen päälle sopineet vaatteet mahtuisivat jälleen ihan oikeasti päälle. Siis ilman, että ylin nappi jää aina auki ja kumartuessa puristaa suunnilleen jokaisesta paikasta navan ja polvien välisellä alueella.


En ainakaan yrittämisen puutteesta voi valittaa. Viisi liikuntakertaa viikossa ja suhteellisen terve ruokavalio.  En juo viikon aikana kolmea kaljaa enempää enkä polta. En osta karkkia enkä syö jäätelöä kuin ehkä - nooh - joku kerran viikossa. Kuntoni on noussut; jaksan hölkätä pidempään nyt kuin vuosi sitten. Pystyn tekemään kaikkia tavallisimpia liikuntaliikkeitä ja palaudun aika nopeasti.

Silti. Hohhoijaa, kun mitään ei tunnu tapahtuvan. Tai jos tapahtuu, se on niin hidasta, että sitä ei oikein edes huomaa ellei vedä vatsaa sisään. Ne viisi kiloa ovat takertuneet kiinni kuin kärpänen kärpäspaperiin ja sinnikäs ovikauppias eteisenovensuuhun. Miksi ne eivät tajua lähteä?

Liikunta on pirullisen hauskaa ja siitä tulee hyvä olo. Olen supertyytyväinen, että olen saanut järjestettyä kunnolla aikaa liikunnalle. Älkää siis ymmärtäkö tätä äninää väärin. Olen aivan yhtä onnellinen tässä tilassa kuin viisi kiloa painavampana tai kevyempänä. Mutta tilanne on  lievästi sanottuna ihmetyttänyt.

Tällä viikolla koin ahaa-elämyksen. Täällä wellness-lomalla laillistettu ravitsemusterapeutti ja terveystieteiden maisteri Hanna Partanen (joka on muuten ihan killerihyvä esiintyjä; jos joskus on mahdollisuus osallistua hänen luennolleen, suosittelen!!) piti todella mielenkiintoisen puheenvuoron syömisestä, ruoasta ja painonhallinnasta. Yksi esityksen slaideista painui erityisesti mieleeni.



Partanen siteerasi siinä erästä hyvin avartavaa tutkimusta. Tutkimuksen koehenkilöt söivät 1 000 ylimääräistä kaloria joka päivä 83 päivän ajan. Tutkittavan ryhmän jäsen lihoi tuona aikana keskimäärin 8,3 kiloa. Jännittävää olikin se, että porukan vähiten lihonneella paino nousi vain 4,3 kiloa ja eniten lihoneella 13,3 kiloa. Ero ääripäiden välillä oli siis 9 kiloa. Siis yhdeksän kappaletta litran kokoisia maitotölkkejä! Se ei ole ihan pieni määrä. 

Tutkimuksesta siis kävi ilmi, että meitä on moneen junaan. Niin sanottuja läpipaskojia, jotka eivät juuri liho vaikka söisi miten paljon, ja heitä (siis MEITÄ), joilla keho taas tuntuu varastoivan kaiken mahdollisen. Laihdutus ja painonhallinta ei siis todellakaan ole kaikille yhtä helppoa tai yhtä vaikeaa. Ei kyse ole aina pelkästään miinuskaloreist tai juoksulenkkien pituuksista. Siihen palettiin kuuluu niin paljon kaikkea muutakin levosta stressitasoihin ja henkisestä hyvinvoinnista ruokailutottumuksiin.

Ainakin geeneillä näyttäisi olevan jotain tekemistä asian kanssa, sillä tutkimuksessa kaksosilla lihominen oli hyvin samankaltaista.



Se pikkuruinen housujenmahtumisongelmani ydin ei siis välttämättä olekaan siinä, että minä urheilen tai syön jotenkin väärin. Karjalainen perimä on antanut lyhyen mutta vantteran ja vahvan varren. Tämän rungon palautumisessa raskauksien ja synnytysten jälkeen nyt vain menee vähän enemmän aikaa kuin jollain toisella. Niin se vaan on. Minun pitä vain malttaa. Mutta sehän ei haittaa, sillä liikkuminen on minusta hauskaa.

Päämääräni hikoilussa, hyppimisessä ja hengästymisessä on hyvä olo, ei kokoa pienemmät farkut. Jos farkut eivät ala mahtua, käyn sitten vaikka ostamassa uudet. Simple as that. Painonhallinta ei siis todellakaan ole vain "tahdon asia".

Kuvat: kaksi alinta by Ömer Acar

20 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Tsirp tsirp! Pieni lomahehkutus on nyt paikallaan. On sen verran pähkinäisiä olleet viime päivät, että suu on jo ihan Alanyan keksinä.  ...

Unelmien aktiiviloma

17.11.16 Satu Kommentteja: 10

Tsirp tsirp! Pieni lomahehkutus on nyt paikallaan. On sen verran pähkinäisiä olleet viime päivät, että suu on jo ihan Alanyan keksinä. 

Kuva: Be Outdoor Films / Riku Mäenpää
Täydellinen loma ei ole enää pitkään aikaan tarkoittanut minulle hienoa hiekkarantaa, riippumatossa kirjan lukemista tai rantabaarissa istuskelua. Löhöily on kivaa, mutta vielä kivempaa on kiva tekeminen. Nyt kun lapsia on kaksi ja arki kiireistä, omat ajanviettomahdollisuudet jäävät aika vähälle. Puolen tunnin hölkkälenkillekin pitää erikseen järjestää aikaa ja merkitä se sekä puolison että oman kalentereihin. Sinne ei tuosta noin vain lähdetä.

Kun sitten saa tilaisuuden lähteä viikoksi yksin matkalle ilman tiukkaa aikataulua, on kaikista siisteintä mennä tankkaamaan asioita, joista pidän, mutta joille ei ole arjessa liikaa aikaa.

Hierontaa, hikoilua, muutama tunti keskeytyksetöntä läppäriaikaa iltaisin (iltavirkku arvostaa) ja kolmesti päivässä jonkun muun laittamaa ruokaa. Täydellistä.


Kukapa ei tykkäisi kierrellä kahviloissa, ravintoloissa ja korttelikapakoissa etsimässä uusia makuelämyksiä. Suurena ruoan ja syömisen ystävänä ravintolaillalliset ovat lomapäivien huippuhetkiä.

Mutta tälläpä reissulla en ole ravintolashoppaillut ollenkaan. Minulla on nähkääs all inclusive -ranneke. Täytyy kyllä sanoa, että tähän reissuun se on sopinut kuin lenkkarit juoksijalle. Tämän loman ideana on urheilla ja hemmotella itseäni. Aikani menee hierontapöydällä, juoksulenkillä, valmentajien vetäimmä urheilutunneilla. Unelmahommissa-kirjan käsiksen toisen version olen saanut viimeisteltyä melkein valmiiksi - kerrankin on ollut aikaa istua parvekkeella ja ajatella ilman keskeytyksiä tuntikausia. Koska yritän joka yö nukkua hotellin unettavan hyvässä sängyssä vähintään kahdeksantuntisia unia ja olla kiirehtimättä mitään, en ole lähtenyt edes etsimään kaupungilta ruokaa. Olen vain vilauttanut vasenta rannetta ja nauttinut aamiaisbuffan, lounasbuffan ja illallisbuffan antimista.

Kuva: Ömer Acar
Olin jo unohtanut, kuinka hyvää turkkilainen ruoka on. Miten voikaan munakoiso olla hyvää. Ja mausteisessa oliiviöljyssä marinoidut paprikat! On tuoreita vihanneksia, paistettuja vihanneksia, täytettyjä vihanneksia ja haudutettuja vihanneksia. Rapsakaksi uppopaistettuja piiraita kera jogurttikastikkeen ja tahmean riisin. Päälle tuoretta minttua ja korianteria. Jälkiruokapöytäkin notkuu herkkuja, mutta koska maha liian täynnä on hankala maata hierontapöydällä, olen rajoittanut mässäilyn yhteen sokeria tihkuvaan baklava-leivokseen (per ruokailukerta, luonnollisesti).



Brittiläisen matkailutoimijan ABTAn mukaan tämän hetken suurin matkailutrendi ovat aktiivilomapainotteiset pakettimatkat. En yhtään ihmettele. Kun tekee kivoja juttuja loma-aikataulussa eli ilman sekunnilleen asetettuja tavotteita, rentoutuu väkisinkin. Oma oloni on mennyt jo niin rennoksi, että iltaisin ei tee mieli edes isoa punkkulasillista. Vaikka sitä voisi tilata rannekkeella vaikka litran kerrallaan. Jep, tähän on tultu ja hyvä niin.

Onhan se nyt siistiä viedä itselleen matkatuliaisena muutakin kuin punaruskea nenänpää ja kohmelo. Tähän My Wellness Travelsin hyvinvointilomaan on kuulunut treenaamisen lisäksi paljon muutakin huoltoa ja remppaa. Olen oppinut asioita stressistä, kehonhallinnasta ja siitä, kuinka monimutkainen tieteenala ravitsemustiede on. Palaan noihin aiheisiin vielä omissa postauksissaan.

Sain myös pari hyvää vinkkiä vahvistamaan keskiselkää, joka on kuulemma muuhun kehooni nähden aika heikossa kunnossa (hartiakivut, check!), ja vatsalihaksia, joista saa voimaa kaikkeen mahdolliseen tekemiseen istumisesta kävelyyn ja crossfit-treeneihin. Tämä on reissu, joka jatkuu vielä reissun jälkeenkin. 

Mattojumppaa. Kuva: Be Outdoor Films / Riku Mäenpää
Lapsille täytyy tietysti hankkia viemisiä. Villi veikkaukseni on, että äidin parempi juoksukunto ei taida ihan riittää.

***

Helsinkiläinen My Wellness Travels kutsui minut mukaan wellness-matkalle Alanyaan. Matkan aikana asumme Sunprime C-Lounge-hotellin hyvässä huomassa muutaman kilometrin päässä Alanyan keskustasta. Matkan antia voi seurata Instassa. Postailen sinne vielä muutaman päivän ajan ärsyttävän energisiä smoothie- ja urheilukuvia ja ruskettunutta kankkua. Ensi viikolla sitten toppatakki päällä takaisin Reykjavikin myrskyyn. Ainakin Facebookin lumisten kuvien perusteella talvi on vihdoinkin tullut Islantiin. Jeejee!

10 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Reykjavíkissa ainakin yritetään soveltaa lähidemokratiaa. Kun asukkailta kysytään, mikä mättää ja mitä pitäisi tehdä toisin, asukkaat vast...

Reykjavikin keskustan lapset

15.11.16 Satu Kommentteja: 5

Reykjavíkissa ainakin yritetään soveltaa lähidemokratiaa. Kun asukkailta kysytään, mikä mättää ja mitä pitäisi tehdä toisin, asukkaat vastaavat. Päättäjät kuuntelevat - ja toivottavasti myös tekevät jotain.


Kirjoitin Reykjavikin lähidemokratia"äänestyksestä" viime vuonna otsikolla Laitetaanko leikkikenttä vai lisää roskalaatikoita? Myös kolme vuotta sitten asukkaita pyydettiin laittamaan verorahoilla pykättäviä hankkeita tärkeysjärjestykseen. 

Viime viikolla osallistuin kotihuudini eli Reykjavíkin keskustan 101-postinumeroalueen tilaisuuteen, jonka aiheena oli lasten keskusta. Millainen se on? Mitkä ovat sen vahvuudet ja heikkoudet ja mitä muutoksia siellä pitäisi tehdä?

Lähdimme puolisoni kanssa viettämään tilaisuuteen iltapäivää ja ryystämään palaverikahvia. Aihehan on mitä mielenkiintoisin ja koskettaa meitä keskustan asukkaina ja kahden lapsen vanhempina. Reykjavíkin keskusta on kovassa muutoksessa turismin takia. Matkailijat tulevat, hotelleja nousee, lapsiperheet muuttavat edullisempien neliöiden ja isompien asuntojen perässä pois keskustasta ja päiväkodit joutuvat vauvakadon takia lakkauttamaan ryhmiä. Yhä edelleen Reykjavíkin keskustassa asuu meidän kahden marakatin lisäksi iso porukka muitakin alle 140-senttisiä. Onhan Reykjavíkin keskustan peruskoulukin, Austurbaejarskoli, edelleen yksi maan isoimmista peruskouluista. 
Lenkkipolkuni varrelta.
Viime lauantaina koottiin asianosaiset kasaan. Saimme tilaisuuteen kutsun esikoisen koulun kaikkien oppilaiden vanhempien yhteisen sähköpostilstan kautta. Tilaisuuden avasi Reykjavikin kaupunginjohtaja. Hän lateli tiskiin hyvin mielenkiintoisia faktoja kaupungin nykytilasta:

- Reykjavik on tällä hetkellä maailman googlatuin kaupunki. (Ja me asumme sen keskipisteessä, huh!) 
- Isossa-Britanniassa syksyllä eräillä matkamessuilla messukävijöiltä kerättiin dataa tämän hetken kiehtovimmista matkakohteista. Selkeänä ykkösenä erottui Islanti. Yli 40 % messukävijöistä halusi tulla matkalle juuri meidän kotisaarellemme (huh! huh!). Kakkosena tuli vähän erilainen saari: Kuuba (vähän yli 30 %).
- Reykjavikin keskustan paikallisasukkaiden määrä ei ole vähentynyt viimeisen kymmenen vuoden aikanan ollenkaan, vaikka monet niin virheellisesti luulevatkin. (Syynä tähän "harhaan" on ainakin Airbnb:n  yleistyminen ja se, että Airbnb:n vaikutuksesta vuokratasoon ja asuntojen saatavuuteen puhutaan täällä paljon) 
- Keskustan asukkaiden ikärakenne on muuttunut paljonkin. 0–6-vuotiaiden määrä on laskenut rajusti. Myös 18–25-vuotiaiden (eli perheenperustamisjuttuihin pian ländäävä ikäluokka) määrä on laskenut. He muuttavat  lisääntymään muualle. Nämä kaksi faktaa kun laskee yhteen saadaan havainto, että vauvojen ja päiväkodin tulevien asukkaiden määrä keskustassa laskee trendinomaisesti.
- Yli 35-vuotiaiden määrä on pysynyt samassa. 6–12-vuotiaiden lasten määrä on kasvussa ja se johtuu mm. siitä, että lamavuosina tehtiin paljon lapsia. Kun talous romahti, syntyvyys nousi. Vuosi 2009 oli poikkeuksellisen suuri ikäluokka.
- Yli 65-vuotiaiden määrä on kasvanut huomattavasti. Tämä johtuu siitä, että Reykjavikin keskustan rantaan on viime vuosina noussut korkeiden kerrostalojen alue Skuggahverfi. Se on omasta ja aika monen muunkin mielestä kaupunkisuunnittelun kannalta epäonnistunein rakennushanke koskaan. Harmaat korkeat möhkäleet peittävät näkymää merelle ja ne nousevat Reykjavikin kaupunkikuvasta esiin kuin joku mordor. No, alue on ruma ulkoa katsottuna, mutta sisältä talot ovat hienoja. Skuggakerfin fiinit kämpät ovat todella kalliita. Niihin on viime vuosina muuttanut lähinnä varakkaampaa vanhempaa väkeä, joka haluvat asua keskustassa, hissitalossa ja saada olohuoneesta esteettömän näköalan merelle. 
Skuggahverfiä on rakennettu kohta vuosikymmen. Ei nättiä, ei alkuunkaan. 
Näistä asetelmista lähdetään. Ensin vahemmat kuulivat keskustassa asuvien eri-ikäisten koululaisten mielipiteitä kotikaupunginosastaan. Sen jälkeen vanhemmat jakautuivat eri teemaryhmiin (koulut, liikenne, vapaa-ajanviettopaikat jne.) ja keskusteltiin asioita. Mikä on hyvää? Mitä ainakin pitäisi muuttaa? Asuntopolitiikkaan ei tässä tilaisuudessa otettu kantaa, vaan keskityttiin nimenomaan keskustan kehittämiseen lasten ja nuorten näkökulmasta.

Kustakin työryhmästä valittiin tärkein esille noussut asia. Tilaisuuden lopussa nämä tärkeimmät kohdat kerättiin yhteen, keskusteltiin auki ja luovutettiin dokumentoituina kaupunginjohtajalle. Kaupungin johto on luvannut nostaa asiat esille päätöksenteossaan. Minulle itselleni jäi mieleen eritysesti kaksi esiin noussutta asiaa.

Keskustan lasten heterogeenisyys. Reykjavikin keskustassa asuu hyvin monenlaisia perheitä: perheitä kaikista mahdollisista tuloluokista ja yhteiskuntaluokista, eri maista kotoisin olevia perheitä ja kotonaan monia eri kieliä puhuvia perheitä. Kuten esimerkiksi meidän perhe (klik!). Kaupungin johdolle lähetetyssä pyynnössä me vanhemmat toivomme, että keskustan lasten monikulttuurisuus ja muukin heterogeenisyys säilyisi myös jatkossa. Kaupungilta toivottiin toimia keskustan lapsiperheiden monimuotoisuutta ylläpitämään ja edistämään. 

Valaistus. Reykjavikin keskustassa välimatkat ovat lyhyitä. Monet lapsista kävelevät kouluun ja koulusta kotiin yksin. Melko moni kävelee koulun jälkeen harrastuksiinsa tai kylään kavereiden luokse. Syksystä kevääseen on pimeää kuin säkissä, ja katuvalaistus on luvattoman huono. Monet tilaisuuden alussa puhuvista lapsista ja nuorista kertoivat pelkäävänsä kävellä kaupungilla, koska kadut ovat niin huonosti valaistuja. Tilaisuuden Liikenne-työryhmä vaati kaupungilta lisää kirkkaita katuvaloja. Myös turistibussien liikennöinnistä keskustan kapeilla kaduilla keskusteltiin paljon - voisiko bussiliikennettä rajoittaa? Ei luontoretkeltä hotellille palaavia terveitä ulkoilmaihmisiä tarvitse kuljettaa autolla hotellin pääovelle. Joku kolmen sadan metrin mittainen kävelymatka yhteiseltä bussiparkkialueelta ei varmasti olisi mikään ongelma ainakaan matkailijoille. 



En tiedä, johtavatko nämä aloitteet koskaan yhtään mihinkään, mutta ainakin tässä on yritetty. Pisteet naapurustoni aktiivisille asukkaille siitä, että tällaiseen keskellä viikonloppua pidettyyn tilaisuuteen tuli lasten koulunkäyntimatkoista, liikuntatilojen kunnosta ja leikkipuistopaikoista jaadaamaan useita kymmeniä vanhempia kolmeksi tunniksi. Kiitos! 

Koska niin se vaan on, että jos ei itse tee koskaan mitään, voi olla varma, että ei kyllä omassa lähiympäristössäkään koskaan tapahdu mitään. Siispä, käykäähän barrikadeille ja palavereihin, kollegat!


5 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Eteisen naulakossa roikkuu nyt täysin uusi asia. Kasa kukkasia. Saanko siis esitellä harkitun heräteostokseni: karkkipäivän talvitakki.  ...

Marimekon karkki talvitakki

14.11.16 Satu Kommentteja: 0

Eteisen naulakossa roikkuu nyt täysin uusi asia. Kasa kukkasia. Saanko siis esitellä harkitun heräteostokseni: karkkipäivän talvitakki. 


Minulle käy harvoin niin, että vaatekaupassa tulee vastaan asia, joka on pakko saada. Se johtuu varmaankin siitä, että kaupanpidossa uusia vaatteita ropisee sisään viikoittain ja sitä tekee kaikkensa, että ne häipyvät rekistä yhtä nopeasti kuin ovat sinne tulleet. 

Mutta kun Marimekon tämän vuoden talvimalliston releet saapuivat kaupallemme, toivoin, että se Marimekokn mainosmatskuista erityisesti mieleen jääneen yhden takin koko 36 ei myisi viimeistä kokoa myöten. Että voisin ostaa sen itselleni. (Koska mieluitenhan sen takin myy oikealla katteella eteenpäin.) Odottelin pari viikkoa ja päivää ennen perinteistä syysalepäivää kävin tekemässä kaupat. 

Siinä sitä sitten oltiin. Kukkaprinttiä paperikassissa. Yksiväristen ja sporttisten päällystakkien ystävänä kukkaprintin vetovoima tuli aika tavalla puun takaa. Tai siis ylläribyllärinä laavapellon kolosta, pitäisi kai sanoa. Täällä kun ei niitä puita pahemmin ole. Enpä olisi meinaan ihan äkkiä uskonut, että vedän joskus niskaani talvitakin, jossa on oransseja, keltaisia ja valkoisia isoja kukkia. Ja hei: vaaleanpunaisia yksityiskohtia! Jösses.

Pehmeä, kevyt ja törkeän värikäs tuntui heti ihan täydelliseltä idealta. Tarvittavalta piristysruiskeelta keskelle Islannin hopeansinistä (ja päivästä riippuen sateesta mustaa) talvimaisemaa. 



Väriläiskä on pakkasella lämmin mutta silti superkevyt. Se painaa tyhjänä vähemmän kuin pieni käsilaukku. Isoihin taskuihin voi upottaa puhelimen lompakkoineen ja kädet kyynärpäitä myöten. Muhkealla vyöllä telttamaiseen takkiin saa sidottua vyötärön.

Käytännönläheinenhän tämä ei ole alkuunkaan, sillä se ei pidä vedestä. Eikä tässä ole huppua, jonka vetää pään yli loskaisessa tuulessa. Ei ole edes tuulelta suojaavaa vetoketjua, vaan ainoastaan ihan kevyet nepparit.

Väriläiskä on hyvien talvipäivien ulkotakki. Arjessa vedän niskaani sen viime vuonna hankitun panssarin.  

Vähän niin kuin ajatuksella puuroa arkeen, karkkia lauantaille.

0 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Islantilainen voittaa aina julkaistiin englanniksi viime viikolla. Julkkaribileet tapahtuivat eilen lauantaina. Ja ne menivät alusta loppu...

Kirjajulkkaritunnelmia Reykjavíkissa

13.11.16 Satu Kommentteja: 2

Islantilainen voittaa aina julkaistiin englanniksi viime viikolla. Julkkaribileet tapahtuivat eilen lauantaina. Ja ne menivät alusta loppuun juuri niin islantilaisesti kun vain voi mennä. Hah.

Islannin-seikkailuni rakkainta satoa (vasemmalla) <3 
Tilaisuuden oli määrä alkaa kolmelta. En mennyt suomalaisena sinne puoli kolme odottamaan ja tekemään valmisteluja, koska tiesin, että juhlapaikalla ei olisi siihen aikaan vielä muitakaan järjestäjiä. Menin kymmentä vaille. Ja sain odottaa kymmenen minuuttia yksin. Minuuttia vaille kolme aloin lähetellä kustantajalle puolihätääntyneitä viestejä, että missähköhän se viinitarjoilu on ja ne kirjat. Koko kirjakaupassa kun ei ole yhtäkään kappaletta, vaikka niitä toimitettiin viime viikolla pari laatikollista. O-ouuu.

Viisi yli kolme saapuivat viinit ja tarjoilut. Ohhoh. Toimiikohan mikki? Huhhuh.

Islannin-kustantaja (Ódinsauga) ja Suomen-kirjailija.
"Ei näihin tilaisuuksiin kukaan ensimmäisen vartin aikana tule, ei stressiä", kustantajani totesi leppoisasti. No, tiesinhän minä sisimmässäni sen. 

Islantilainen ei ole koskaan ajoissa tai ainakaan etuajassa. Jos kutsun ystäviä syömään ja olen pyytänyt tulemaan seitsemältä, kello seitsemän oveen koputtavat kutsutuista vain suomalaiset. Aikaisintaan kaksikymmentä yli seitsemän saapuvat ensimmäiset islantilaiset. Niin se vain menee.

Kun kello alkoi lähestyä varttia yli kolme, yksi kirjakaupan myyjistä tuli hiki otsalla kahta kirjalaatikkoa kantaen. Olivat löytyneet varastosta. "Joo, nämä olivat jostain syystä unohtuneet tuonne taakse noin..."


Reykjavikin muissa kirjakaupoissa olin nähnyt kirjan hyvällä myyntipaikalla, joten ei käynyt mielessänikään, että juuri täällä julkkarijuhlapaikalla ne myyntiin tuodut kirjat olisi unohdettu jonnekin varaston perälle. Mutta eipä hätää - Þetta reddast. Tarvittavat asiat löysivät peri-islantilaiseen tapaan viime hetkellä oikeille paikoilleen.

Ensimmäiset vieraat tulivat juurikin silloin kun ne ensimmäiset vieraat yleensä tulevat: 20 minuuttia aloitusajan jälkeen.

Sitten jengiä alkoi virrata sisään. Yksi toisensa jälkeen kaikki, jotka olivat ilmoittaneet tulostaan, tulivat. 

Puheeni alussa vitsailin, että kivaa kun te kaikki perheenjäsenet ja ystävät tulitte. Se taitaa tarkoittaa, että ette ole vielä lukeneet kirjaa.

Islantilainen huumori on yhtä mustaa kuin suomalainen, joten läppä upposi. 

Pientä tilitystä :D
Pitkän ja polveilevan puheenvuoron jälkeen vielä vilpittömästi kiitin kaikkia islantilaisia perheenjäseniäni ja ystäviäni siitä, että he ovat aina näin paljon kaikessa messissä. Niin kuin nyt täällä julkkareissakin. Ei niin pientä juhlaa olekaan, että koko suku ei pärähtäisi paikalle - ja poistuisi vasta viinin loputtua (ja kassan kautta). Se on mahtavaa! 

Sardinian-lomaseuruetta.
Kippis!
Suomalaisvahvistuksia: Maarit-kauppiaskollega (vas.) ja Maaria  Päivinen, jonka uutuuskirja Kellari on kuulemma todella mainio teos (en ole vielä ehtinyt lukea, mutta pian teen sen).
Mörssäri ja yksi Islannin-tädeistä. 
Kirjan lukeneet muistanette geenibileet-luvun? Tässä yksi järjestäjistä.
Kirjani lukijoille: Yksi toisen geenibileiden järjestäjien vaimoista (vas.) ja muutama vuosi myöhemmin synnärillä huoneeseen kurvannut kaverilääkäri.

Islannissa on sellainen hassu maan tapa, että jos poliitikko, bisneksentekijä tai muuten näkyvä henkilö tekee jonkun ison virheen tai jää kiinni rysän päältä jostain arveluttavasta kähminnästä, tyyppi häippäisee hetkeksi ulkomaille median ja uutisten ulottumattomiin. Kun hän palaa takaisin kotiin: tadaa! Kukaan ei enää muista, mitä tapahtui. 

Noudatan tässä vahingossa vähän samaa taktiikkaa. Tipautin kirjani tämän teoksen kriittisimmälle lukijajoukolle, jonka jälkeen luikin kotiin pakkaamaan matkalaukun ja suuntasin seuraavana aamuna viikoksi Alanyaan. Kun palaan... Noh, katsotaan sitä sitten. 



Kuvat: Björgvin Hilmarsson

2 kommenttia:

Mitä tuumaat?