Siis mitkä ihmeen ruuhkavuodet? Minusta ainakin tuntuu, että elämä työnteon, perheen ja metatekemisen viidakossa muistuttaa enemmän ohitusk...

Työssäkäyvän vanhemman toive: että pääsisi töihin asti

31.8.16 Satu Kommentteja: 21

Siis mitkä ihmeen ruuhkavuodet? Minusta ainakin tuntuu, että elämä työnteon, perheen ja metatekemisen viidakossa muistuttaa enemmän ohituskaistalla ajamista kaasu pohjassa kuin liikenneruuhkaan jämähtämistä.

Aika paljon kiirettä ja säätöä on nimittäin pukannut viime viikkoina. Välillä tuntuu, että onko tämän kaiken tekemisen selättäminen edes mahdollista. Sillä kaikella tekemisellä en todellakaan tarkoita töitä, vaan kaikkea muuta. Töitä on ihan normaali määrä, mutta aikaa tehdä niitä ei juuri nyt ole yhtään.
Työn ja kodin rajamailla.
Anoppi muuttaa väliaikaisesti meille asumaan ja kuten kaikki 20 vuoden välein muuttaneet hyvin tietävät, se kaaos ei ole ohi ihan kahdessa päivässä. Tässä on nyt pari viikkoa muutaman ihmisen voimin siirrelty laatikoita, maalattu väliaikaista makuuhuonetta ja siivottu vanhaa asuntoa. No joo. Sitten kuopus sairastui flunssaan eli olemme jumissa täällä räkäläksi muuttuneessa kodissa. Se tuo kivan lisämausteen tekemiseen, kun lapsen kanssa olemista ja kaupassakäyntiä ei voi yhdistää. Sitten oli se kuuluisa syksyn korkkaus eli täiepidemia (tästä lisää myöhemmin, vielä en pysty).

Puolisolla on karmea kiire omissa töissään, koska ensi vuoden vaellusmatkat on saatava myyntiin, esite on menossa painoon ja joku pari tuhatta kuvaa odottaa kannettavalla kovalevyllä läpikäymistä. Esikoinen aloitti koulun eli vanhemmat aloittivat uuden aikakauden koulun intranettien, vahempienverkkojen ja eväshässäkän parissa.

Jonkun pitää myös laittaa täällä kotona ruokaa tai ainakin ehtiä käydä hakemassa take awayta ja piipahtaa kaupassa ostamassa hammastahnaa, vessapaperia, maitoa, leipää ja vaippoja. Ei varmaan yllätä, että kämppä on kuin pommin jäljiltä. Sitten on hammaslääkärikäyntiä, kuopuksen terveystarkastusta, passin uusimista, auton katsastus- ja korjaamokäynti, yksi remontti ja semmoista pientä.

Mitäpä luulette, kuka tässä showssa on saanut eniten joustaa? Palkkatöistä ei kai oikein voi hakea lomaa metatyön määärän lisääntymiseen vedoten. Anoppi ei voi jättää muuttoaan kesken. Kaikki muut lähisukulaiset ovat palkkatöissä. Ei paljon jää jäljelle vaihtoehtoja.

Yrittäjänä, jolla ei viimeisen parin viikon aikana ole ollut yhtäkään kivitauluun hakattua palaveria, aikatauluni ovat joustaneet kuin hubbabubba-purkka. Olen tehnyt valoisaan aikaan aivan kaikkea mahdollista paitsi töitä.

Yölamppu on palanut viime viikot joka ilta. Kun lapset vihdoin nukkuvat kello yhdeksän, avaan koneen ja istun töissä aamuyhteen. Herätys seitsemältä väsyttää enemmän kuin mikään, mutta jollain ihmeen "nyt vaan on pakko" -meiningillä sitä saa kammettua itsensä ylös sängystä aamurundia pyörittämään. Kun esikoinen on lähtenyt kouluun ja vauva nukahtaa päiväunille, menen hetkeksi töihin. Kun vauva nukahtaa toisen kerran päiväunille iltapäivällä, menen taas hetkeksi töihin.

Kun on pakko, teen neljän tunnin työt reilussa tunnissa. Kirjoitan vieläkin nopeammin kuin tavallisesti ja vastaan sähköposteihin tavallista lyhytsanaisemmin. Ajattelen kaiken valmiiksi ennen kuin alan tehdä. On se jännää, miten kaksi tuntia aikaa tehdä töitä ilman keskeytyksiä tuntuu tässä elämänvaiheessa ihan retriitiltä! Ei tarvitse paljoa tyhjän paperin angstista tai motivaationpuutteesta kärsiä, koska siihen ei yksinkertaisesti ole aikaa. Tällaisina aikakausina on otettava kaikki mahdolliset keinot käyttöön. Spurttipäivinä minulla on yksi vähän hassulta kuulostava mutta toimiva tapa: pukeudun heti aamulla treenivaatteisiin. Spandeksit jalassa ja urheilutoppi päällä pystyn kirittämään tekemisen vauhtia vielä vähän lisää.

Joka ikinen minuutti minkä voin "käydä töissä", niin "käyn töissä". Kun saan vauvan heijattua uneen, ryntään työtuolille. Saatuani eteisen kenkämeren raivattua (että seuraava sisääntulija saa ulko-oven auki) istahdan koneen ääreen. Tässä mitään käsiä ehdi pestä. Vaikka syytä ehkä olisi kun tuota näppiksen kuntoa vilkaisee.

Kaltaiseni elämäntapayrittäjän työntekopaikat ja työntekoajat joustavat, ja se on ihan oikeasti todella iso plussa tällaisessa metatekemisen kuormittamassa pikkulapsiperhearjessa. En todella tiedä, mitä elämästä ja palkkatöissäkäynnistä tulisi tällaisina kiireruuhkakausina. Miten ihmeessä tässä ehtisi edes siirtyä työpaikalle kun jo pitäisi kohta lähteä takaisin? Kertokaa te, palkkatöissä kävijät: voiko sieltä hakea palkatonta lomaa arjen kiireen selättämistä varten? Vai poltatteko tekin yölamppua?

Huh. Mitenköhän kauan tätä tämänkertaista rallia vielä kestää?

Lähden miettimään sitä tuonne keittiöön. Ruoka pitää lykätä nyt uuniin, että se ehtii kypsäksi vauvan herättyä. Ruoan ollessa uunissa ehdin kirjoittaa vielä tukun sähköposteja ennen kuin vauva herää. Ja nyt kun kirjoitan tämän tähän, parituntiset päiväunet saletisti jäävät kolmeen varttiin. Se riski on otettava.

21 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Värikäs autokirja, jossa kuskin hommia pääosin hoitavat sukupuolettomat eläimet? Joo, kiitos! Sain blogini lukijalta, kirjailija-kuvittaja ...

Nina Pirhonen: Brum brum

30.8.16 Satu Kommentteja: 17

Värikäs autokirja, jossa kuskin hommia pääosin hoitavat sukupuolettomat eläimet? Joo, kiitos! Sain blogini lukijalta, kirjailija-kuvittaja Nina Pirhoselta yksi kesäinen päivä meiliä, jossa hän tiedusteli saisko lähettää minulle ja lapsilleni luettavaksi kirjan. No kyllä kirjoja saa aina lähettää, etenkin jos ne ovat näin hyviä!
Tässä aatteita kuvakirjasta, joka toimi sekä 1- että 6-vuotiaille lapsille eikä ole autoaiheesta huolimata lainkaan tomuisiin sukupuolinormeihin jähmettynyttä tavaraa. Myös äiti tykkäsi!
Tämän kuvakirjan lukemisen myötä juttelimme esikoisen kanssa kirjoista vähän pidempäänkin. Hän pyysi saada minulta kirjan, jota olisi helppo lukea. Mintut ovat superia, mutta niissä on lukemaanopettelevalle vähän liikaa tekstiä eikä teksti ole aina pelkkää tikkukirjainta.  Satu Kontisen Mokomakit (joista kirjoitin mm. täällä viime joulun kirjalahjavinkeissä) on luettu meillä läpi joku miljardi kertaa.

Esitän lukemaan opettelevan esikoisen pyynnöstä tänne "nettiin" nyt kysymyksen. Olisiko teillä vinkata muistakin hauskoista lastenkirjoista, joita "voi lukea"?  Eli suomeksi siis: haussa on muitakin visuaalisesti kiinnostavia suomenkielisiä lastenkirjoja, joissa on vain vähän tekstiä ja tikkukirjaimin kirjoitettuna. Takk fyrir, huutelee lapsi taustalta.

Nina Pirhonen. Brum brum. Otava. 2016.*

17 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Suunnittelemme juuri perheen kanssa pientä syksyvisiittiä pohjoiseen. Meillä on menneinä vuosina ollut tapana käydä joko varhain keväällä e...

Seuraavan kesän hevoshaaveita

29.8.16 Satu Kommentteja: 9

Suunnittelemme juuri perheen kanssa pientä syksyvisiittiä pohjoiseen. Meillä on menneinä vuosina ollut tapana käydä joko varhain keväällä ennen karitsoiden syntymää tai syksyllä lampaidenkeruun jälkeen eli kun suurin kiire on maatiloilla helpottanut, kyläilemässä tuttujen luona maalla. Yleensä ajamme suoraa tietä Reykjavikista ykköstietä pohjoiseen, useimmiten Eyjafjörduriin. Siis sille samalle tilalle, jonka kanssa kesäisin järjestän niitä hevosvaellusmatkoja. Kyseinen paikka on myös muiden perheenjäsentemme suosikki. Esikoinen odottaa näitä pohjoisenreissuja aina kovasti: pääsee rapsuttelemaan Oskar-koiraa ja syömään kakkuja. Anopista taas on kivaa käydä tsiigailemassa hiljaisen maaseudun meininkejä ja kokea sitä kautta uudelleen tunnelmia, jotka liittyivät omiin nuoruusmuistoihin maaseudulla.

Jos aikataulut pitävät eikä myrsky yllätä, posotamme perheen kanssa Akureyrin kaupungin tienoille syyskuun puolivälissä ja nukumme pari yötä vuorten vieressä meren rannalla. Käymme tietysti myös hevostilalla Polar Hestarilla. Siitä sovittiin eilen.

Viestiliikenne Polar Hestarin suuntaan onkin käynyt vilkkaana koko tämän viikonlopun. Olemme suunnittelleet ensi kesän reissutarjontaa ja sumplineet päivämääriä. On ollut sen verran mukavaa hommaa, että en ole pitänyt töiden tekoa lauantai- ja sunnuntai-iltoina ollenkaan ärsyttävänä vaan ihan päinvastoin. Ihanaa avata taulukkolaskentaohjelma hevosten takia.
 Minulla oli toiveena, että tehtäisiin ensi kesänä yhdessä taas joku kiva eräretkityyppinen reissu, yksi vähän vaativampi posotusmatka ja sitten yksi sellainen menneiden vuosien perinteinen matka, joka yhdistelee hevosvaelluksia, vuoristokävelyitä ja luontokohteiden kiertämistä.

Tallin isäntäväki kiinnoistui suunnitelmistani siinä määrin, että he ehdottivat "suomiporukalle" omaa isoa reissua, siis sellaista jossa ratsastetaan joka päivä kymmeniä kilometreja vapaan hevoslauman kanssa pitkin tiettömiä seutuja ja tasankoja. Vauhdin hurmaa ja pöliseviä polkuja! Muutamat kokeneemmat ratsastajat ovatkin sellaisen reissun perään viime vuosina kyselleet, joten miksipä sitä ei kannattaisi kokeilla! Polar Hestar on tehnyt näitä pitkiä maastovaellusreissuja jo 30 vuotta, joten tiedän heidän tuntevan pohjoisen maastot ja parhaat reitit.

Alun perin ajattelin, että tämä maastoseikkailureissu olisi jotain samankaltaista kun tämänkesäinen maastoexperience, mutta sitten aloin miettiä sääolosuhteita. Matka Fjörduriin oli käsittämättömän upea, vaikka se ei ollutkaan helpoimmasta päästä. Ongelmana on vain se, että sinne ei huonolla ilmalla pääse, sillä sateella kalliot ovat liian liukkaat ja sumussa kulkemiseen polut liian kapeita. Jos siis juuri sillä reissuviikolla Islannin sääukot lykkäisivät kovaa tuulta ja kaatosadetta, suunnitelmia pitäisi muuttaa radikaalisti, eikä se ole koskaan kivaa.

Tuo pitkä maastoreissu vapaan hevoslauman kanssa taas on sellainen, jonka voi toteuttaa vaikka parina päivänä vähän vihmoisikin. Maasto kun on pääosin kuulemma helppoa; vaativan reissusta tekee vauhti, mukana laukkaava vapaiden hevosten lauma ja se, että hevonen pitää pystyä satuloimaan aika nopeasti. Ratsuja vaihdetaan ainakin pari kertaa yhden päivän aikana.

Pienen jahkamisen jälkeen tulimme siihen lopputulokseen, että ensi vuoden heinäkuulle on siis tulossa yksi suomalaisen matkanjohtajan ja islantilaisten hevosisäntien organisoima maastovaellusreissu, jossa istutaan kuusi pitkää ja nopeaa päivää hevosten selässä keskellä Islannin erämaita. Majoitus mökeissä, guesthouseissa ja vuoristomajoissa. Mahtavaa! Tosin yksi pieni varoituksen sana on sanottava jo etukäteen: Tämä on reissuista pisin ja hevostallille myös työläin, joten siksi se tulee olemaan myös aikaisempia matkoja kalliimpi. Vaatii nimittäin paljon työ- ja hevosvoimaa liikutella viiskymmenpäistä hevoslaumaa, ruokaa ja makuutarvikkeita.
Tuon energisen maastorallin lisäksi halusin kesäkuun alkupuolelle myös yhden erinomaiseksi testatun unelmalomaviikon eli sellaisen matkan, missä on neljä päiväratsastusvaellusta, pari vuoristokävelyä ja päivän kiertoajelu Myvatnin tulivuorimaisemiin kylpylävisiitteineen. Koska yövymme koko ajan samalla maatilalla, pystymme vekslaamaan päivähevosvaelluksia mieltemme mukaan. Siksi tälle matkalle voi lähteä mukaan vähän kokemattomampikin hevosihminen - voimme tarpeen vaatiessa nimittäin jakautua aloittelijoiden ja kokeneempien ryhmiin.

Ratsastuslenkkien jälkeen on iltasella tehty kaikenlaista kivaa yhdessä: käyty uimassa, järjestetty venyttelytuokio tallin pihalla ja maisteltu islantilaisia karkkeja, ja tietysti rapsuteltu hevosia ja naurettu tilan koirille, jotka ähisten painivat keskenään mutaisimmissa ojissa ja pyrkivät sen jälkeen muina koirina sisätiloihin lepäilemään.

Sitten se kolmas reissu on jotain ihan uutta! Tai no, oikeastaan vanhinta mahdollista. Kun ensimmäisen kerran kävin Polar Hestarin tilalla työkeikalla, osallistuin syyskuiselle retkelle. Ratsastimme kuulaassa syyssäässä (jep, meitä todella onnisti - koko matkan aikana ei satanut pisaraakaan) maaruskan keskellä yhden kokopäivävaelluksen ja kaksi kahden päivän vaellusta. Vauhti ei ollut rallia, mutta pääosin mentiin reipasta tölttiä. Reissu vaati sopivan määrän erähenkisyyttä, sillä yksi öistä yövyttiin vuoristomajassa.

Ajattelin, että ensi vuonna, viidentenä hevosmatkailuvuotenani, haluaisin tämän pienoisen juhlavuoden kunniaksi ottaa matkatarjontaan myös sen oman ensimmäisen matkani. Niinpä ensi vuoden syyskuussa olisi tarjolla syysreissu pohjoiseen. Säät ovat silloin jo kesää viileämmät, mutta kuulaita aurinkoisia päiviä voi silti olla luvassa ja syyskuussa näkee jo revontuliakin.
Minulla ei vielä valitettavasti ole vielä tarkempia hintatietoja eivätkä päivämäärät ole vielä Icelandairin varausjärjstelmään hakatut, joten tämän tarkemmin en reissuista osaa vielä sanoa. Mutta vinkkaan tietysti heti, kun reissut tulevat myyntiin.

Oi että. Eihän siitä edellisestä hevosreissusta ole kulunut kuin vasta kuusi viikkoa. Ja minä olen jo ihan valmis lähtemään uudestaan! Onkohan tässä tarttumassa jonkin sortin hevoskuume?!

Jos issikkareissut kiinnostavat, niin kannattaa tsekata myös nämä:

Vuoden 2016 hevosmatkatarjonta
Vuoden 2015 hevosmatkatarjonta
Fiilistelyä ja melkein liian kesäiset kuvat vuoden 2015 reissulta (aurinko ihan oikeasti paistoi joka päivä...)
Ensimmäisen eli vuoden 2013 matkan asiakaskokemuksia 


Jutun kuvat ovat otoksia Pohjois-Islannin maastoista vuosilta 2011-2016. Kuvat: Björgvin Hilmarsson

9 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Tämä meidän näpsäkkä keskustakotimme on pieni, mutta erityisen mukava. Me muutimme tähän miehen kanssa kahdestaan vuonna 2009. Silloin til...

Kun Reykjavikissa remontoi, neliöistä voi hävitä kolmannes

28.8.16 Satu Kommentteja: 8

Tämä meidän näpsäkkä keskustakotimme on pieni, mutta erityisen mukava. Me muutimme tähän miehen kanssa kahdestaan vuonna 2009. Silloin tilaa oli aivan älyttömästi: iso olohuone, tilava keittiö, sopivankokoinen makuuhuone ja erillinen työhuone. Suihkuun mahtui vaivatta koko perhe yhtä aikaa ja autotallin varastotila tuntui jalkapallokentän kokoiselta.

Eikä tarvittu edes pyykkitelinettä! Mikään muu ei omassa kodissa aikaisemmin rasittanut silmää ja kuormittanut hermoja yhtä paljon kuin hutera pyykkinorsu, joka meinasi täyteenlastattuna kaatua joka kerta, kun siitä käveli ohi.

Muuttopäivänämme silloin syyskuisena päivänä vuonna 2009 olin erityisen iloinen siitä, että sain jättää pyykkitelineen taakseni. Tässä uudessa kodissa kun oli erillinen pyykkitupa kuivaustiloineen.

No niin. Sitten kului hieman aikaa ja syntyi ensimmäinen lapsi. Työhuone sai siirtyä vauvansängyn tieltä parin korttelin päähän freelanceryhteisöön. Oikeastaan olikin ihan hauskaa tehdä töitä keskustan pääkadulla Laugavegurilla, siinä lounasravintoloiden välittömässä läheisyydessä  ja hipsteritripsterijegin ympäröimänä.

Käytettävissä olevan tilan määrä pieneni, vaikka firmaa ei kotoa käsin tullutkaan pyöritettyä. Autotalli ei enää tuntunut jalkapallokentältä. Se kutistui vauvaroinan ja muun lisääntyneen tavaran ansiosta kahden maalialueen kokoiseksi täyteen ahdatuksi paikaksi. Niipnä otimme sinä vuonna käyttöön myös aikaisemmin tyhjänä olleen kylmävaraston ja heivasimme kaikki lievää kosteutta kestävät varastoitavat asiat kuten polkupyörät ja kaasugrillin sinne.

Pienen säätämisen jälkeen asunto tuntui ihan passelilta kolmen ihmisen kodiksi. Ei enää erityisen tilavalta, mutta juuri sopivalta. No niin. Sitten kului hieman aikaa ja syntyi toinen lapsi. Työhuoneeni oli viisi vuotta sitten siirtynyt sinne pääkadun freelanceryhteisöön, mutta sattumalta samaan aikaan kun raskaus eteni viimeiselle kolmannekselle työhuoneistomme naapuritaloja alettiin purkaa. Tontille haluttiin rakentaa iso hotelli. Meteli  nousi sellaisiin korkeuksiin, että työnteko ei ollut mahdollista enää edes kuulokkeet päässä, ei vaikka 1990-luvun räppi olisi soinut täysillä. Paalutuksen jytinä meni sisuskaluihin asti ja sai melkein luutkin särkemään. Järjen, hermojen ja kuuloaistin menettämisen pelossa siirsin työhuoneeni pois - takaisin kotiin.

Siinähän sitä sitten oltiin: pienessä kolmiossa neljä ihmistä ja yhden ihmisen yritys. Kraist. Viimeisen vuoden ajan on ollut lievästi sanottuna vähän täyttä. Vaikka kuopukselle onkin rakennettu oma boksi esikoisen sängyn alle. Vaikka kylpyhuoneeseen saatiin lisää tilaa upottamalla pari Ikean hyllykköä seinän sisään. Vaikka kaikki liikenevä tavara on siirretty autotalliin (joka muistuttaa nyt pientä säilykepurkkia, johon on tungettu kokonainen tonnikala). Vaikka kaikkea turhaa tavaraa on viety kierrätykseen, kirppikselle, kavereille ja jätelavoille ja jokikinen nurkka, sohvanalus ja kaapinperukka on otettu optimaaliseen käyttöön.

Olemme kuitenkin olleet alusta alkaen sitä mieltä, että tästä omakerrostalosta ei tee mieli lähteä minnekään. Rakennetaan mieluummin lisää tilaa kuin etsitään uusi koti. Onhan me sivusilmällä etsitykkin, mutta ei mistään ole löytynyt tarpeeksi täydellistä tätä korvaamaan. Ja vaikka se ehkä kuulostaa ihan hassulta, mutta minä olen niin kiintynyt meidän kodin kadunnimeen, talonnumeroon ja naapuriimme, että ei tästä tee mieli lähteä minnekään.

Laajennusremonttimme on käynnissä, mutta edennyt tuskaisen hitaasti (Remonttisuunnitelmat ja Ensimmäisten rakennuspiirrustusten tilaaminen). Rakennusluvan saaminen yhden lattian läpi tehtävän reiän sahaamista varten on ollut sellaisen työn ja tuskan takana, että en onneksi alun alkaen tiennyt, että tässä voi mennä näin pitkään. Jo neljä kuukautta. 

Rakennuslupaa hakiessa on tullut täytettyä saatanallinen pino papereita, tilattua piirustuksia ja käytyä läpi jos jonkinlaista numeroriviä. Yhtenä iltana sieltä papereiden syövereistä löytyi keskinkertaista kiinnostavampi fakta. Sain selityksen sille, miksi asuntomme on viime aikoina tosiaan tuntunut niin kovin pieneltä.

No katsokaas. Me ostimme aikanaan 135 neliön talon. Kauppakirjaa allekirjoittaessa tiesimme kyllä, että siitä noin 56 neliötä on erillinen sikasuuri autotalli ja kylmävarasto. Asuntomme koko oli papereissa 79 neliötä, mikä tuntui miellyttävän tilavalta numerolta.

Nohh. Noita rakennuslupahakemuksia täytellessä tulin syynänneeksi asuntomme pohjapiirrustusta vähän tarkemmin. Piirustukseen oli merkattu jokaisen huoneemme lattiapinta-ala kymmenesosaneliön tarkkuudella. Laskin huoneet yhteen ja ta-hiton-daa, taskulaskin näytti 58,5 neliötä! Niin että mitähän v*ttua? Mihin madonreikään reilu parikymmentä neliötä juuri valahti?

Näin jo ihan kirkkaanpunaista ja olin melkein miettimässä meille myyneelle kiinteistövälitysfirmalle petoshaastetta, kunnes rakennuslupa-asioissa meitä auttanut arkkitehtimme kehotti rauhoitumaan. Hän valaisi, että kyllä ne luvut ihan täsmäävät. Asuntomme pinta-ala on 79 neliötä, vaikka tilaa on vain 58,5 neliötä. Meidän vanhassa talossa on vain niin sairaan paksut ulkoseinät! Islannissa kun asunnon pinta-ala mitataan ulkoseinistä.

Asunnossamme on siis 20,5 neliötä, joita ei voida käyttää, koska ne ovat seinien sisässä.

Onni rakennuslupaviivästyksessä ja siinä, että kerroksiamme ei vielä olla pystytty yhdistämään on se, että meillä on nyt tilaa viidennelle asukkaalle. Huomenna tähän samaan osoitteeseen muuttaa lisää perheenjäseniä: anoppi! Hän sai loppukesästä oman kotinsa myytyä, mutta ei ole vielä saanut vahvistettua kauppoja uudesta, hieman edellistä pienemmästä kodista. Niinpä puolison äiti muuttaa väliajaksi alakerrassa olevaan kellariasuntoomme, josta leimanheilautuksen jälkeen eli joskus toivottavasti ennen ensi vuotta tulee kotimme lisäkerros.

Tässä tila-ahtauspaineessa helpottaa yllättävän paljon se tieto, että lastenhoitohenkilökunta löytyy seuraavien kuukausien ajan tuosta kymmenen askeleen päästä. Alkoi 58,5 neliötä tuntua heti paljon väljemmältä.

8 kommenttia:

Mitä tuumaat?

”Islantilainen yhteiskunta on täynnä jännitteitä. Luulen, että vain valtava luonnonkatastrofi voisi yhdistää meidät islantilaiset yhdeksi r...

Aidosti islantilainen - osa 5

25.8.16 Satu Kommentteja: 0

”Islantilainen yhteiskunta on täynnä jännitteitä. Luulen, että vain valtava luonnonkatastrofi voisi yhdistää meidät islantilaiset yhdeksi ryhmäksi”, sanoi minulle kerran yksi Islannin tunnetuimpia intellektuelleja ja kirjailijoita, paljon ympäristöaatteesta kirjoittanut Andri Snær Magnason. Joimme kahvia hänen keittiössään; olin tekemässä miehestä haastattelua kun hänen elokuvansa oli tulossa Suomeen DocPoint-elokuvafestivaaleille.

Andri Snær on kyllä oikeassa: islantilaiset ovat monesta asiasta keskenään täysin päinvastaista mieltä, eikä sitä epäillä näyttää. Paras esimerkki tästä on minusta se Islannin kyljessä oleva pikkuruinen saari, jossa asuu vuoden ympäri tasan kaksi perhettä, ja perheet ovat riidoissa keskenään.

Sen luonnonkatastrofin lisäksi on kuitenkin yksi toinenkin asia, joka kansaa yhdistää. Se on kenen tahansa islantilaisen menestyminen ihan missä tahansa omien aluevesien ja maan rajojen ulkopuolella.

Jos islantilainen kilpailee pöytätenniksessä, käsipallossa, vapaapainissa tai Euroviisuissa, koko maa kannustaa. Pieni Islanti muuta maailmaa vastaan! Best í heimi eli parasta maailmassa, vaikka kokoa on vähemmän kuin kärpäsessä.

Ihan hulluksihan tämä meno meni jalkapallon EM-kisojen aikaan. En ollutkaan vielä julkaissut tallentamaani pientä videopätkää kotimme nurkilta. Tämä on siis otettu sinä päivänä, kun Islannin maajoukkue saapui Ranskasta takaisin Islantiin. Joukkue karsiutui puolivälierässä, mutta heidät otettiin vastaan voittajina. Siellä oli taas torilla paikalla järjettömän suuri osa koko kansasta.

Ihanat.

(Ja täällähän voit lukea loogisen jutun siitä, Miksi Islanti menestyy niin hyvin jalkapallossa.)




Islantilaisuudella muhinoivan Aidosti islantilainen -sarjan jutut blogista löydät tällä tunnisteella: #aidosti islantilainen

0 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Esikoinen meni tänään ensimmäistä päivää kouluun. Iso pieni ihminen ja itseään kaksi kertaa leveämpi reppu selässä se huojui korkeista...

Koulunaloituksia

24.8.16 Satu Kommentteja: 31


Esikoinen meni tänään ensimmäistä päivää kouluun. Iso pieni ihminen ja itseään kaksi kertaa leveämpi reppu selässä se huojui korkeista ovista sisään parhaan kaverinsa kanssa. Mielissään, innoissaan ja melkein onnesta pakahtuneena. Hänestä tulee koululainen! Toiveet ensimmäiselle kouluviikolle ovat olleet korkealla ja niitä on kerrattu jo vaikka miten monta kertaa: opin lukemaan, laskemaan ja puhumaan parempaa (!) englantia.

En tohtinut pilata aamuinnostusta kertomalla, että englannintunnit eivät ala vielä ihan tänä vuonna.

                                                              Yhteistyössä Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto ja Suomen Blogimedia
Ensimmäinen koulumatka.
Mutta arvatkaapas mitä? Perheessämme onkin tänä vuonna kaksi koulunaloittajaa! Minun teki kamalasti mieli koulunpenkille. Annoin periksi terotettujen lyijykynien, puhtaiden vihkojen ja kirjalistojen kutsulle. Olen opiskelijatyyppiä ja ylpeästi vähän nörtti. Koulussa on minusta aina ollut mukavaa.

Kun valmistuin yliopistosta edellisen kerran, eli kolme vuotta sitten islannin kielestä humanististen aineiden kandiksi, aavistelin jo silloin, että nyt sanon "ei koskaan enää" mutta että parin vuoden päästä luultavasti myönnän "ehkä kohta taas vähäsen".
Syksyn 2016 opiskelija-aines on varsin korkeatasoista tänä syksynä täällä Reykjavikissa.
Opiskelu on minusta ihanaa! Läpäistyjen tenttien ilo, esseiden kirjoittaminen ja oman arjen työjuttuihin liittymätön ajatustyö antavat hengähdystauon muulle tekemiselle. Huomaan ajattelevani kaikkia asioita uudella puhdilla, jos rytmitän tekemistäni jollain uudella jutulla. Vastuu, vaikkakin jaettu sellainen, perheenpyörityksestä, vastuu töistä ja järjestelyvastuu ihan vaan omasta arjesta on pidemmän päälle aika uuvuttavaa. Välillä on vähän raskasta olla itsenäinen ja muista huolehtiva aikuinen.

Silloin tällöin kaipaan, että joku muu ottaa ohjat ja käskee tekemään niin ja näin. Ajatus jonkun muun suunnittelemaan opiskelukokonaisuuteen sukeltamisesta tuntui miltei rentouttavalta. Minä suoritan, minä opettelen, kun vain kerrotte että mitä. Poimikaa metelistä oleellisin ja käskekää minun tutustua siihen. Kuinka miellyttävää.

No mitä sitten opiskelisin? Mietin ensin kirjallisuudenopintojen loppuunsaattamista tai kirjoittamiseen liittyviä kursseja, mutta niistä eivät kumpikaan natsanneet. Luovaan kirjoittamiseen liittyviä kurssikokonaisuuksia on (suomeksi) aika vähän tarjolla ja kirjallisuudenopintojen finalisointi tarkottaisi lähinnä kanditutkielman tekemistä ja omasta Barthesistani on kulunut jo sen verran aikaa, että en usko että pystyisin heilumaan siinä mankelissa mukana juuri nyt.
Kotoamme koululle on noin kymmenen minuutin kävelymatka.

Sitten kolahti - töitä tehdessä! Olen viimeiset puoli vuotta kirjoittanut Unelmahommissa-kirjaa ja palannut sitä työstäessä yllättävän usein ajatuksissani omaan opiskeluaikaani eli siihen ajankohtaan, jolloin ammatinvalintakysymykset ja mitäköhän minusta aikuisena tulee -pohdinnat pyörivät kiihkeästi päässä. En minä 17 vuotta sitten todellakaan tiennyt, mitä "isona" haluaisin tehdä.

Opiskelin kauppiksessa, mutta en ollut yhtään varma, mikä siellä eniten minua kiinnosti. Moni oppiaine tuntui parikymppisenä irtonaiselta ja asioiden ulkoa opettelemiselta vailla sen syvempää ymmärrystä. Liiketoiminnan johtamisen perusteiden kurssi lukion yhteiskuntaopin pohjatiedoilla tuntui minusta ihan ajanhukalta. Puheet kustannussäästöstrategia versus differointistrategia -vertailusta menivät ihan yli hilseen enkä osannut kiinnittää niitä mihinkään kontekstiin. Enhän silloin edes kunnolla tajunnut, mitä strategia tarkoittaa. Markkinoinnin peruskurssilta - siis sillä ainoalla joka oli pakko käydä - muistan markkinoinnin neljä P:tä ja yhden casen, joka tehtiin ryhmätyönä. Meidän projektimme oli lanseerata uusi suklaamerkki. Johtoajatuksenamme oli tehdä siitä luksussuklaa hienostorouvien kahvikutsuille. Voi tsiisös. Näin jälkikäteen ajatellen.

Päädyin lopulta opiskelemaan kansantaloustiedettä ja bisnesviestintää - halunani oli päätyä taloustoimittajaksi. No onneksi minusta tulikin yrittäjä.

Lopputulos on siis tämä: Olen hyvin arvosanoin valmistunut kauppatieteiden maisteri ja lifestyle-yrittäjä, jolla ei ole pätkääkään kokemusta eikä yhtäkään muistikuvaa liiketoimintaosaamisen teorioista. Olen opetellut kaiken strategiansuunnittelusta ja yrityksen johtamisesta, rahoituksen hakemisesta ja markkinoinnista itse jälkikäteen ja käytännössä kädet savessa, siis ihan vain rehellisesti kokeilemalla.

Mitäpä jos sitä teoriaosaamista hankkisi nyt kun sen osaisi kiinnittää oikeaan elämään? Näinpä sen keksin: haluan opiskella liikkeenjohtamista! Haluan käytännössä opitun päälle teoriaosaamista, janoan uusia näkökulmia ja kenties siinä samalla onnistun parantamaan omaa menestystäni yrittäjänä.

Kauppatieteiden maisteri liikkeenjohdon peruskursseilla? Hullua? No ei todellakaan. Loogista? No totta mooses. Ainakin minusta.

En halua aloittaa uutta tutkintoa, en tähtää tohtoriopintoihin enkä todellakaan nyt pysty sitoutumaan mihinkään monivuotiseen jatkokoulutukseen. Eli en halua mennä vakituiseksi opiskelijaksi yliopistoon täällä Islannissa. Sitä paisti minua kiinnostaisi välillä opiskella omalla kielelläni eli suomeksi. Suomeen en kuitenkaan ole muuttamassa koulun enkä muunkaan syyn takia, eikä minulla töiden ja perheen takia olisi tässä elämäntilanteessa edes mahdollisuutta osallistua päivittäin luennoille.
Kas, opiskelijahan se siinä.
Kaverini vinkkasi, että avoimessa yliopistossa voi opiskella myös etänä eikä se ole kovin kallista. Googlailin aikani vaihtoehtoja etsien ja päädyin muun muassa Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston sivuille. Järkky määrä vaihtoehtoja eli noin puolisensataa oppiainetta. Monia opintoja voi suorittaa täysin etänä netin välityksellä ja mikä parasta: opinnot voi useimmissa aineissa aloittaa milloin vain. Jos olisin halunut opiskelijaksi täällä Islannissa, minun olisi pitänyt laittaa hakupaperit vetämään yliopistoon yli puoli vuotta sitten. (Vähän liian pitkä odotushorisontti minulle, joka sai tämän jatko-opiskeluidean kesällä.)

Päätin heinäkuussa lähteä opiskelemaan ja nyt olen nyt  ilmoittautunut Liiketoimintaosaamisen opintokokonaisuuteen (28 op), tutustunut sen sisältöön ja keskustellut henkilökunnan kanssa - kaikki netin välityksellä. Tavoitteenani on suorittaa nuo opinnot seuraavan vuoden aikana. Luvassa on ainakin markkinointia, laskentatoimea ja liikkeenjohdon perusteita. Opintokokonaisuuteen kuuluu myös opittua soveltava kurssi, jonka aikana tehdään case. Lupaan jo nyt, että en sitten todellakaan valitse aiheekseni luksussuklaata ja hienostorouvia. Lol. (Syön ne suklaat mieluummin itse.).

Ehkäpä voisin tehdä sen casen suomalaisen designin kansainvälistämisestä tai vähittäiskaupan ansaintatavoista? Olisikin muuten todella mielenkiintoista marinoida oma bisnes kuluvan lukuvuoden aikana opituissa teorioissa ja kuulla, minkälaista palautetta opettaja siitä antaa. Jeijj!

Syyskuussa Unelmahommissa-kirjan käsiksen ensimmäinen versio on valmistunut - ja jollainhan se pitää sekin vapautuva aika täyttää. Opiskeluni alkavat siis täydellä teholla silloin.

Ihan ensimmäisenä eli tänään pitäisi kuulemma tehdä HOPS. Mikäköhän se edes on? Täytyy ensin kirjautua Korppiin ja ilmoittautua kursseille siellä. Sitten on olemassa joku Koppikin, josta löytyy avoimen oppimateriaalit ja jonne tehtävät palautetaan. Hops Korppi, ota Koppi! No, tässä menee oma aikansa että pääsen ihan kartalle. Ehkäpä meilaan varmuuden vuoksi vielä myös opettajalle.

Koska tänä vuonna minulla on opettaja - ehkä useampikin.

Sovin Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston kanssa blogiyhteistyöstä, ja siksi täällä blogissani voi syksyn seurata opintojen edistymistä ja mietteitäni etäopiskelun sujumisesta. Kevään lopussa seuraa loppuraportti eli kerron, miten tämä koko juttu meni noin niinkuin omasta mielestä.

31 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Islantilaiset ovat kovia juhlimaan. Tarkemmin ajatellen täällä Reykjavikissa on joka vuodenajalle vähintään yksi suuri juhlapäivä, jolloin ...

Kesänpäättöjuhlat omalla takapihalla

22.8.16 Satu Kommentteja: 7

Islantilaiset ovat kovia juhlimaan. Tarkemmin ajatellen täällä Reykjavikissa on joka vuodenajalle vähintään yksi suuri juhlapäivä, jolloin "koko Islanti" lähtee liikkeelle ja valtaa Reykjavikin kadut. Se mikä minusta on erityisen kivaa on, että näihin suuriin kansanjuhliin lähdetään koko perheen voimalla. Mukana kulkevat siis myös muksut ja vanhemmat ihmiset. Myöhäisiltaa kohden bileiden luonne yleensä muuttuu ja metelin määrä kasvaa, ja silloin lapsiperheet palailevat koteihinsa muun kaupungin jatkaessa hytkymistä jonnekin lähelle aamuviittä.

Viime viikonloppuna vietettiin kulttuuriyötä, Menningarnóttia. Se taitaa luonteeltaan muistuttaa vähän Taiteiden yötä - jos sellaista Helsingissä vielä vietetään? Päiväaikaan museot, kaupat ja ihan tavalliset ihmiset järjestävät kaikenlaista ohjelmaa. Stand-uppia optikkoliikkeessä, teknobileet vaatekaupassa, maksuton sisäänpääsy taidenäyttelyihin, vohvelikahveja parin keskustan kadunpätkän varrella olevissa islantilaiskodeissa, katukirppiksiä ja hulahulavannekisoja kadunkulmissa. Mahtavan spontaania ilottelua.

Meidän perheemme on kaveri- ja perhepiirimme viimeisiä mohikaaneja, mitä tulee keskusta-asumiseen. Melkein kaikki ovat muuttaneet lähikuntiin, Reykjavikin lähiöihin tai muuten vain pois keskustasta. Sitten kun kalenteriin osuu suuri juhlapäivä, lähiöt lähtevät liikkeelle. Silloin tehdään perheen kanssa päiväretki 101:een eli kaupungin keskustaan. Juuri niinä päivinä mekin saamme eniten spontaanisti vieraita kylään.

Tänä kesänä päätimme järjestää näille keskustasta poismuuttaneille ystäville ja perheenjäsenille keskipäivän puutarhajuhlat. Sellaiset kivat kesänpäättäjäisbileet, jossa viihtyisivät sekä aikuiset että lapset. Lapset leikkivät keskenään ja me aikuiset, jotka emme arkikiireiden takia juuri koskaan ehdi tavata toisiamme missään, ehtisimme kerrankin jutella kunnolla ja vaihtaa kuulumisia. Ja koska kaikki ovat liikkeellä joka tapauksessa, miksipä emme kutsuisi heitä meille?

Kolmioomme he eivät koskaan mahtuisi, mutta onhan meillä takapiha.

Saimme idean viime viikolla ja ryhdyimme heti tuumasta toimeen. Vuokrasimme tai siis oikeastaan saimme lainaan ison pomppulinnan ja pistimme sen takapihalle pystyyn. Puolison kaverin kaveri pyörittää pomppulinnabisnestä eli vuokraa näitä pehmeitä jättiläisiä lastenjuhliin ja festivaaleille. Tänä lauantaina hänellä oli yksi pomppis vapaana ja antoi sen kaverin kaverin palveluksena meille maksutta käyttöön.

Ruokakaupasta haettiin islantilaista bileruokaa eli hodareita ja hodarintäytteitä: ketsuppia, sinappia, majoneesikastiketta ja paistettua/kuivattua sipulia. Jääkaappi tungettiin täyteen pillimehuja ja bisseä. Minä kävin esikoisen kanssa askartelukaupassa hankkimassa ilmapalloja. Puhallellessa muuten huomasin, että on treenaamisen myötä hapenottokyky ja keuhkojen voima parantunut. Puhalsin yksinäni 32 ilmapalloa eikä tuntunut missään! (Henskeleitä paukutellessa täytyy kuitenkin myöntää, että pomppulinnaan en mennyt pomppimaan. En vielä ihan niin pitkällä ole noiden kadonneiden vatsa- lantionpohjalihasten etsinnässä.)

Pomppulinna piti huolta lyhyiden tyyppien juhlista. Hiki lensi ja huuto kilpaili ukon virittämistä kajareista tulvivan musiikin kanssa, kun muksut pyörivät siellä yhdessä läjässä kaksi ja puoli tuntia putkeen. Hyppiminen pehmeällä ja joustavalla alustalla on näköjään takuuvarma bilekonspeti.


Kaasugrilli lämmitti pomppulinnan vieressä hodareita. Minä olin leiponut edellisenä päivänä pari pellillistä mokkapaloja, eli suomalaisversiota islantilaisesta laatikkokakusta, skúffukakasta. Tarjoilupöydältä löytyi tikkareiden lisäksi myös mehua, olutta ja "kuumaa kannussa" (heitt í könnunni on islantilainen tapa ilmoittaa, että kahvia on tarjolla).

Aurinko paistoi koko päivän ja tavattiin valtavasti läheisiä. Osa piipahti koko iltapäiväksi, osa käväisi hodarilla ja oluella tapahtumasta toiseen kävellessään. Ihana kesäpössis! Tällaisissa ulkojuhlissa on myös se hyvä, että juhlien jälkeen ei juuri tarvitse siivota. Pomppulinna meni tyhjänä pieneen kasaan, tölkit jätettiin ulos muovikassissa pullonkerääjiä varten ja roskat olivat löytäneet itsestään tiensä pihamme suuriin roskistynnyreihin. Helppoa, hauskaa ja mukavaa.

Kyllä se vaan niin on, että välillä ne parhaat bileet ovat omalla takapihalla. Tästä on nyt hyvä lähteä kohti syksyä. Ensi kesänä uudestaan ja silloin minäkin kehtaan jo pari kertaa pompahtaa.

7 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Olemme ottaneet suuren askeleen: melkein vuoden ikään ehtinyt kuopus ei nuku enää makuuhuoneessamme vaan lasten huoneessa. Mutta kerronpa e...

Lapsi nukkuu nyt lastenhuoneessa

19.8.16 Satu Kommentteja: 15

Olemme ottaneet suuren askeleen: melkein vuoden ikään ehtinyt kuopus ei nuku enää makuuhuoneessamme vaan lasten huoneessa. Mutta kerronpa ensin esikoisesta. Hän alkoi nukkua omassa huoneessaan noin kuuden kuukauden ikäisenä. Ensimmäiset kuukaudet hän nukkui tässä sukumme sisällä kiertävässä kehdossa makuuhuoneessamme.

Pikkuvauvaunet kehdossa.
Kun yöheräilyt vähenivät yhteen ja lapsi kasvoi, laitoimme kehdon kiertoon ja siirsimme lapsen pinnasänkyineen lapsen omaan huoneeseen, joka oli siihen asti ollut tyhjillään. Vajaan vuoden ikäisenä esikoinen nukkui täysiä yöunia heräten ensin aamukuudelta, lopulta seiskalta ja muistaakseni noin kaksi vuotta täytettyään yöunet alkoivat jatkua sinne aamukasiin saakka. (Ja nyt kun koulut ensi viikolla alkavat, pitäisi herääämisaika saada jälleen hilattua sinne seitsemän korville, jaiks!)

Omat sängyt ovat olleet meillä se juttu. Emme ole kokeneet perhepeteilyä hyväksi tavaksi nukkua. Esikoisen kanssa kokeilimme parina yönä, mutta ei siitä oikein mitään tullut. Vauva heräsi jatkuvasti. Kuopuksen kanssa sama juttu: mitä lähempänä meitä vauva on yöllä, sitä useammin se heräsi. Niinpä molemmilla lapsilla on aina ollut omat sängyt ja olemme kokeneet sen kaikista toimivimmaksi ratkaisuksi meillä.

Kuopuksen kanssa nukkumisjuttujen oli tarkoitus kulkea samaa reittiä kuin esikoisella. Ensimmäiset kuukaudet pidimme kehtoa omassa makuuhuoneessamme. Mörssäri siirtyi siskonsa tapan kehdosta pinnasängyn käyttäjäksi puolivuotiaana. Nykyinen makuuhuoneemme on todella pieni, eikä sinne oikein lastensänkyä olisi saanut mahtumaan. Tai siis kyllähän sen sai mahtumaan kun kunnolla tunki, mutta se tarkoitti, että siihen omaan sänkyyn siirtyminen edellytti pientä akrobatiaa ja varovaista liikehdintää, jos ei halunnut lyödä polveaan sängynnurkkaan tai työntää toista sängyssä nukkujaa lattialle sänkyyn mennessään. Ja onko mitään ärsyttävämpää makkariaktiviteettia aikuiselle ihmiselle kuin pomppia pimeässä makuuhuoneessa nukkuvan aikuisen yli ja varoa että se ei herää, että vauva ei herää ja että löytäisi oman tyynynsä? En usko. Tilanahtautta hankalampi tekijä on se, että mörssäri herää helposti ja jos hän havahtuu  hereille, näköpiirissä olevat ihmiset alkavat kiinnostaa niin paljon, että uni menee tauolle.

Tarkoituksenammehan oli saada tilanlisäysremonttimme valmiiksi kesän loppuun mennessä, jotta olisimme voineet siirtää pinnasängyn lapsineen nukkumaan isompaan lastenhuoneeseen yhdessä esikoisen kanssa ilman tilahuolia. No sen remonttiprojektin aikataulut ovat paukkuneet kuin popcorn kattilassa. Reykjavikin rakennuslupavirastossa on ollut vähän kesälomia, unohduksia ja muuta säätöä. Uutta lastenhuonetta ei siis vielä ole, vaikka sellainen kipeästi tarvittaisiin.

Esikoisen nykyinen huone on niin pieni, että sinne ei saa pinnasänkyä mahtumaan mitenkään. Vapaata lattiatilaa on puolisentoista neliötä. Muutaman neliön kokoisesa huoneessa on isosiskon pieni kirjoituspöytä ja tuoli, vaatekaappi, kapea kirjahylly ja korkea Ikean sänky, jonka alla on leikki- ja tavaransäilytystilaa.

Hmm... sänky, jonka alla on leikki- ja tavaransäilytystilaa? Voila! Puoliso keksi, että sängyn alta voisi raivata osan tavaravuorta varastoon ja rakentaa sinne kuopuksen oman väliaikaisen nukkumatilan. Pinnasänky ei esikoisen sängyn alle mahdu ja kuopus on vielä aivan liian pieni nukkumaan kerrossängyn alasängyssä tavallisella patjalla. Liikkuvana nukkujana se vierähtäisi alapedistä lattialle.

Päädyimme välitilaratkaisuun: rakensimme kerrossängyn alapedille pinnasängyn. Puoliso löysi paikalliselta kirppikseltä vanhan pinnasängyn, sellaisen upean puisen. Hän irroitti sängystä kaksi sivua ja pisti ne kulmaraudoilla kiinni sängyn runkoon ja seinään. Teetimme tilaa varten oikeankokoisen patjan ja siirsimme peitot, unilelut ja tyynyn makuusoppeen. Teimme nukkumapaikkasiirron palattuamme kotiin Suomen-reissulta. Aluksi kuopus vähän ihmetteli, että mikä ihmeen paikka tämä niin kuin on olevinaan. Se paukutteli sängynreunoja ja pärisytteli suutaan. Mutta iltaväsyneenä hän turhempia niuhottelematta tarttui maitopulloonsa ja unileluunsa - ja nukahti. Täy-del-lis-tä.
Eräänlainen kerrossängyn alapedin ja pinnasängyn välimuoto. Ei tällä ehkä vuoden sisustajapalkintoa saa, mutta innovatiivinen se kyllä on!
Sängyn seinät ovat tukevasti kiinni seinässä ja esikoisen kerrossängyn rungossa.
Eniten tämä uusi nukkumisjärjestely vaatii joustoa esikoiselta. Hänen oma huoneensa ei olekaan enää vain hänen oma huoneensa. Isosisko kiipeää sänkyynsä tunnin tai pari kuopuksen jälkeen, mutta onneksi hän osaa tehdä sen niin hiljaa, että uniherkkä kuopus ei siihen herää. Esikoinen taas on onneksi niin tavattoman sikeäuninen, että hän ei herää aamukuudelta, kun mörssäri nousee seisomaan ja alkaa huudella äitiä tai isää paikalle ja aamupuuron keittoon.

Uudesta nukkumisjärjestyksestä on nyt viikon mittainen kokemus. Siirryttyään "omaan kerrokseen" mörssäri on nukkunut paljon paremmin. Verraten hyvinhän se on nukkunut aina, mutta nyt viime kuukausien aikana olemme pistäneet merkille, että aamuyöllä unen vähän ohetessa tyyppi on havahtunut herkemmin hereille, koska se alkaa kyttäämään omasta sängystään meitä, jotka nukumme siinä puolen metrin päässä. Eikä mene kuin hetki, kun pätkä on aivan hereillä, vaikka silminnähden väsynyt. Herääminen liian aikaisin tai tarkemmin sanottuna siis keskellä yötä johtaa aika usein niihin vauvan väsymyksentäyteisiin huutoraivareihin. Siirtyminen omaan paikkaan on jättänyt yöhavahtumiset ja huudot pois - ainakin tämän ensimmäisen viikon ajalta.
Hei, nythän täällä omassa makuuhuoneessa voi pitää valoja päällä iltaisin ja esimerkiksi...lukea kirjaa! 
Kun kuopus nukkuu nyt paremmin eikä enää herää ennen aamua, hän on aamulla itsekin paljon virkeämpi, iloisempi ja puuhakkaampi. En tiedä, onko tämä pysyvä olotila, mutta ainakin alku näyttää oikein lupaavalta. Esikoista voi tosin jossain vaiheessa alkaa ottaa päähän se, että pikkusisko on tunkenut hänen tontilleen ja rajoittaa esimerkiksi kirjojen lukemista sängyssä. Onneksi tämä ei ole pysyvä ratkaisu. Pidämme tätä lastenhuonetetristä käynnissä siihen asti, kunnes rakennuslupatarkastaja lyö leiman paperiin ja saamme alkaa sahata reikää olohuoneesta alakerran makuuhuonetiloihin. Sen jälkeen kaikilla on taas vähän enemmän tilaa hengittää.

Siihen asti ne iltasadut luetaan esikoisen kanssa olohuoneen sohvalla. Ja puolensahan se on siinäkin: yleellistä laatuaikaa olkkarissa sekä äidin että isin kanssa kun pikkusisko on kuorsannut jo toista tuntia.
Nukkukaahan hyvin!

15 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Jos olisi pakko valita yksi ruokalaji, jota syödä elämäni loppuun asti joka päivä, se olisi tämä perunasalaatti. Sen makuun ei kyllästy kos...

Maailman paras perunasalaatti

18.8.16 Satu Kommentteja: 5

Jos olisi pakko valita yksi ruokalaji, jota syödä elämäni loppuun asti joka päivä, se olisi tämä perunasalaatti. Sen makuun ei kyllästy koskaan. Tykkään kiinteän perunan mausta ja kun siihen sekoittaa majoneesia, suolakurkkuja, kapriksia ja pakasteherneitä, mikään määrä päiviä ei tunnu liian suurelta tämän herkun lappamiseen.
Saanko siis esitellä: maailman paras perunasalaatti, eikä ole muuten edes islantilainen. Vaan pikkusiskoni resepteistä lainattu! Kabulissa tätä salaattia tulee harvemmin kuulemma tehtyä, mutta aina kun tapaamme Suomessa, esitän toiveen että tätä saisi edes yhden kerran. Onneksi toivettani yleensä kuunnellaan.

Salaatti sopii syötäväksi sellaisenaan tai vaikkapa grilliruoan kaverina. Juhlapöydän lisukkeena tämä perunasalaatti on vaarallinen, koska muut herkut eivät mahdu enää vatsaan, sillä tätä tulee aina vedeltyä vähintään pari kauhallista.

Salaatin tekeminen vaatii vähän aikaa, mutta sen mokaaminen on vaikeaa. Mitään annostelumääriä ohjeeseen ei ole. Tämä kuuluu tehdä hihaa vähän ravistellen - ja usein maistellen!

- Kiinteitä perunoita
- Valkosipulia noin yksi kynsi
- Maustamatonta majoneesia (jonka sekaan voi halutessan sekoittaa maustamatonta jogurttia niin saa ruoasta vähän kevyempää)
- Pussillinen pakasteherneitä
- Kapriksia (noin hyppysellinen)
- Suolakurkkua kuutioituna pieneksi
- Hieman sinappia ja hieman etikkaa, maun mukaan
- Mustapippuria maun mukaan, suolaa samoin
- Kokonaisia rosee- ja viherpippureita.

Keitä perunat edellisenä päivänä. Kokkauspäivänä kuori perunat ja kuutioi ne. Jätä perunanpalat isoiksi (minusta ne maistuvat paremmalta niin). Paista perunat nopeasti pannulla voissa tai öljyssä yhdessä pieneksi pilkotun valkosipulin kanssa siten, että perunanpalasiin tarttuu vähän ruskeaa väriä. Anna perunoiden jäähtyä jälleen. Sekoita paistettujen perunankuutioiden sekaan herneitä, vähän kapriksia ja vähän suolakurkunpalasia. Lisää sekaan muutama ruokalusikallinen majoneesia (tai majoneesi-jogurttiseosta) ja sekoita. Lisää tarvittaessa majoneesikastiketta. Lisää suolaa ja pippuria, etikkaa ja sinappia. Sekoita varovasti, että perunat eivät muussaannu. Lisäile raaka-aineita oman maun mukaan. Lopuksi heitä salaatin päälle kokonaisia rosee- ja viherpippureita. Jos salaatin päälle haluaa laittaa koristeita, suosittelen tilliä.

Laita perunasalaatti jääkaappiin vähintään tunniksi ja sen jälkeen....uuh...se on valmis syötäväksi.

Hyvää ähkyä! (Näppikseni on btw nyt kuolassa.)

5 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Ulkoiset muutokset: seisoo ilman tukea, kävelee tuen kanssa, pärisyttää huuliaan, ilveilee kielellään kuin maori kansantanssimenoissa ja hu...

Lapsen kehitys 11 kk - ja äidin

16.8.16 Satu Kommentteja: 11

Ulkoiset muutokset: seisoo ilman tukea, kävelee tuen kanssa, pärisyttää huuliaan, ilveilee kielellään kuin maori kansantanssimenoissa ja huutaa todella kovaa huomiota hakiessaan. Lääkärikin totesi, että onpas siinä kovaääninen ja energinen lapsi. Samassa lääkärintarkastuksessa pistin merkille, että kuopus painaa nyt saman verran, kuin esikoinen kaksi ja puolivuotiaana. Isosisko keksikin hauskan nimityksen itselleen ja pikkusiskolleen: Olemme kuin Pilli ja Pulla. Repesin.
Sielulliset muutokset: sanoo äiti, tättä ja kakka ja loukkaantuu, jos muut vielä syövät kun hän on tyhjentänyt tarjottimensa. Viihtyy missä tahansa, jos liikutaan. Ei viihdy missään, missä on oltava hiljaa paikallaan - paitsi olohuoneen lattialla kirjojen parissa.Viimeksi hän innostui selailemaan Miina Supisen Liha tottelee kuria ja Jo Nesbön rypyille painunutta pokkaria. Kuvakirjat kiinnostavat noin puoli minuuttia. Paksuissa kirjoissa riittää käänneltävää paljon pidemmäksi aikaa.

Miten itse voin? No naurattaa, vaikka ei tuosta kuvasta ihan heti uskoisi. Noita lapsia katsellessa ei nimittäin voi kuin hohottaa hämmästyksestä. Mistäköhän ihmeen geenipankista niiden perimä on lähtöisin?

Esikoinen on pitkä, hoikka ja lihaksikas. Muistuttaa ulkoisesti ahkerasti maratonille treenannutta kuivan kesän oravaa. Kropaltaan on kuin äitinsä. (Ehheh, no ei ihan.)

Kuopus on energinen posottaja, joka on täydessä vireessä jo heti aamukuudelta ylös könyttyään. Virkeystasoltaan on ihan kuin äitinsä. (Ehheh, no ei ihan. Eikä tätä tarvinne selittää enempää, riittää kun katsot uudestaan oheista kuvaa.)

Vaikka vauvavuosi alkaa aivan pian olla takanapäin, kyllä tämä kuukausi on ollut tähänastisista vauvakuukausista ehdottomasti energiaa vievin. Ei ole nimittäin ollut ihan helppo kesä. Äiti sairastui, sisko joutui keskelle aseellista hyökkäystä eikä meidän remontti ole vielä päässyt edes alkamaan. Samaan aikaan täällä neljän seinän sisällä mikrokosmoksessakin on tapahtunut isoja muutoksia. Vauvan unentarve on vähentynyt ja esikoinen on aloittamassa koulua.

Jotenkin on oma veto vähän pois. Huhh. Eiköhän se tästä. Jonnekin suuntaan. Lähde kehittymään. Syksyä odotellessa. Töttöröö. Pitäähän näitä suvantovaiheitakin välillä tulla, että jaksaa taas niiden cliffhangereiden kynsissä.

Lapsen kehitys -jutut:


Vauva 1 kk
Vauva 2 kk
Vauva 3 kk
Vauva 4 kk
Vauva 5 kk
Vauva 6 kk
Vauva 7 kk
Vauva 8 kk
Vauva 9 kk
Vauva 10 kk

11 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Huhhhhhhh. Palasin tänään kolmen viikon mittaiselta Suomen-lomalta eli Hangosta ja Turusta yhdessä lasten kanssa. Tämä blogiteksti synty...

Lapsiperhematkailun päivitetyt säännöt

15.8.16 Satu Kommentteja: 24

Huhhhhhhh. Palasin tänään kolmen viikon mittaiselta Suomen-lomalta eli Hangosta ja Turusta yhdessä lasten kanssa. Tämä blogiteksti syntyi eilen yöllä kello kaksi sen jälkeen kun kuopus oli herännyt kaksi kertaa tippuneen tutin takia, enkä minä sitten saanut heti unta. Naputtelin jutun puhelimella lentokenttähotellissa peiton alla, jotta kännykkäruudun valo ei vain herättäisi nukkuvaa vauvaa kolmatta kertaa.
Siinä peiton alla vähässä hapessa kirjoitellessa viimeistään ymmärsin, miksi lapsiperheet matkustavat loma-aikaan iisiin pakettilomakohteeseen. Etenkin sellaiset perheet, joissa on alle kolmevuotiaita pikkulapsia. Se on kuulkaa jumalattoman helppoa lomailua, joka vaatii vain vähän metatekemistä. Sen kun ostaa liput, ajaa lentokentälle ja käy koneeseen. Kohteessa bussi kuskaa suoraan kentältä all inclusiveen, jonka huoneisiin saa vauvasängyn etusormea heilauttamalla ja kompleksin ravintoloista löytyy tarpeeksi syöttötuoleja ihan jokaiselle. Siinähän ehtii viikon loman aikana oikeasti rentoutuakin! Ainakin noin viisi päivää.

Sitten kun perheen nuorinkin kävelee, ymmärtää puhetta ja kakkaa vessaan, all inclusiven voi halutessaan heivata romukoppaan. Sen jälkeen voi ilman puuskuttamista ja hermojen ritinää suunnata pesueen kanssa muuallekin ilman, että kukaan aikuinen muuttuu loman aikana ihmiseksi, jota kukaan seurueessa ei enää tunnista omaksi itsekseen.

Perheemme teki esikoisen täyttäessä neljä maailmanympärimatkan. Kiersimme Malesian ja Thaimaan kautta Uuteen-Seelantiin, Samoalle, Fidzille ja Yhdysvaltojen Los Angelesista Santa Cruzin kautta pitkin Länsirannikkoa kohti Seattlea, josta lensimme kotiin. Matka meni erinomaisesti. Nelivuotias oli geimeissä mukana täysillä, eikä kaivannut joka kohteessa edes uima-allasta. Eikä muuten mennyt rahaakaan ihan kamalasti tavalliseen elämään verrattuna. (Tai ainakaan kotimaidenmatkailuun verrattuna.)
Viime viikon Hangon lomalla löysin täydellisen, tyynen kallionkolon lukea kirjaa. Päätin tulla tähän paikkaan uudestaan, kun kuopus on isompi ja puoliso matkassa mukana. Otin kuvan muistoksi, että varmasti löydän paikan ensi kesänä.
No lähtisinkö vastaavalle maailmanympärireissulle vauvan kanssa? No en todella lähtisi. En ole hullu, enkä masokisti. Alle kaksivuotiaan kanssa en lähtisi kovin mielellään yhtään minnekään ilman vähintään kahta ylimääräistä ja luotettavaa aikuista käsiparia.

Nyt nimittäin tämän kesälomamme aikana varmistui se, mitä olen vähän ounastellutkin. Matkustaminen yksin kahden lapsen kanssa on järkyttävän rankkaa, jos niistä edes toinen on vielä vaippaiässä. Tänään täällä matkalaukkuja purkaessani huomaan olevani todella väsynyt.  Enkä ole muuten vähään aikaan olllut näin väsynyt. Aika lähelle tätä samaa tunnetilaa pääsin viime syksynä uuden myymälän avajaisten alla. Ja hei: silloin olin viimeisilläni raskaana.
Tämä kotimaanreissu oli heittämällä yksi parhaita lomia Islannissa (vaikka kuopus oli vasta muutaman viikon ikäinen).
Suomen-lomalla minulla oli kyllä apuvoimia, että en tietenkään yksin joutunut kaikesta vastaamaan. MLL:n mahtava lastenvahti vapautti muutamana iltana töiden ja pakollisten urheiluhetkien pariin. Siskoni jeesasivat reilun viikon ajan joka päivä monen monen monta kertaa. Mutta eivät ne kaikki apujoukot yhteensä ole tietenkään sama asia kuin toinen vanhempi. Kun olen reissussa ilman puolisoa, minä joudun itse tekemään kaikki päätökset. Mitä saa syödä, milloin nukutaan, milloin pitää lähteä lääkäriin ja mikä auttaa, kun toinen vain huutaa.  En voi delegoida ongelmaa väsyneinä aamuyön tunteina kenellekään, vaan minä olen se, jolta kysytään, miten joku asia kuuluu tehdä. Viime käden vastuunkanto on julmetun raskasta, oli asia mikä hyvänsä. Lasten kohdalla se vastuu tuntuu erityisen isolta.

Siinäpä se pitkä intro. Ja nyt ne otsikossa lupaamani ohjeet! Tulevaisuutta silmällä pitäen ja kokemuksesta viisaantuneena annan itselleni ja muille halukkaille lapsiperhematkailijan uudet, päivitetyt lapsiperhematkailun ohjeet:

1. Lähden yksin lasten kanssa yli yön mittaiselle matkalle kotoa, kun matkaseurueen nuorin on täyttänyt kolme. Ellei ennen sitä ole aivan pakko.

2. Puolison tullessa mukaan voimme lähteä koko perheen kanssa jollekin helpolle ja lyhyelle matkalle, vaikka seurueen nuorin olisikin vielä alle kolmevuotias. Ruotsinristeilyn tapainen, Suomen-reissu tai all inclusive -holiday. Ei mitään, mikä vaatii seikkailua, uuden kaupungin opettelua tai uuteen urheilulajiin totuttautumista.

3. Kun kuopus on täyttänyt kolme, voidaan lähteä minne vain, vaikka Uuteen-Seelantiin telttailemaan tai Japanin kiertomatkalle surffaamaan pallokalojen kanssa.

4. Joku viikkoa pidempi matka, joka tehdään kauas tai jonka aikana tehdään jotain majoitustiloista poistumista edellyttävää kivaa (kuten hiihdetään, vaelletaan tai ratsastetaan) ja jonka aikana kuopus on vielä alle kolmevuotias, vaatii mukaan ylimääräisiä luotettavia aikuisia, joiden kesken voidaan jakaa lastenhoitovuoroja siten, että esikoinenkin pääsee mukaan rakastamiinsa seikkailuihin. Eli mukaan lähtee puolison lisäksi pari muuta läheistä aikuista (kuten isovanhemmat tai tädit) ja/tai kohteessa on mahdollisuus muutaman tunnin mittaiseen luotettavaan lastenhoitopalveluun.

Kuten huomasitte, kohta neljä on aika pitkä. Se johtuu siitä, että mietin sitä siellä peiton alla kuumassa aika pitkään, vaikka happi olikin käynyt jo vähiin.
Parasta matkaseuraa!
Puoliso ehdotti tämän vuoden syksylle kuukauden mittaista lomaa Sardiniaan. Siellä on kuulemma hyvät kiipeilymahdollisuudet ja mukaan lähtisi ystäväperheemme, joilla on samanikäiset lapset kuin meillä. Iltaisin voitaisiin laittaa ruokaa yhdessä ja kuumimpaan aikaan käydä rantsussa. Kuulostaa hyvältä, eikö vain? Matkassa on minun näkökulmastani vain yksi ongelma: aikuisista kaikki muut paitsi minä rakastavat kalliokiipeilyä.

Kun puoliso ekan kerran ehdotti kyseistä lomaa ja oli päässyt selostuksessa tähän asti, ilmoitin, että EN TASAN LÄHDE. En todellakaan tule mukaan kiipeilylomalle porukan ainoaksi ei-kiipeileväksi aikuiseksi. Jään paaaaaljon mieluummin yksin lokakuun vesisateeseen kotiin tekemään töitä kuin merenrantataloon vahtimaan kiipeilypäivien ajaksi lapsia. Kotona eivät menetetyt mahdollisuudet käy päähän, kivassa uudessa kohteessa ne saletisti käyvät. Mikään muu ei nollaa lomatunnelmia paremmin kuin se, että olet jumissa neljän seinän sisällä (tai leikkipuistossa) ja ikkunasta (tai verkkoaidan takaa) näkyy paratiisisaari ja auringonottotuoli ja ne kaikki mahdollisuudet, joita et voi tehdä. 

Rautalangasta kun vääntää, se näyttää tältä: Minusta on kivempaa syödä kotona rauhassa pahoja pakastekalapuikkoja kuin istua ravintolassa ja lappaa vasemmalla kädellä sormiruokaa omaan suuhun kun oikea lusikoi puuroa vauvan suuhun ja katsoa samalla kun muissa pöydissä syödään hyvin ja kaikessa rauhassa. Tunnen itseni niin hyvin, että tiedän milloin kannattaa jäädä kotiin.

Takaisin Sardiniaan. Olin Ehdoton Ei -vastaukseni kanssa liian nopea. Mies kun ei ollut päässyt jutussaan vielä loppuun asti. Se tärkein selling point tuli viimeisenä: hänen mutsinsa lähtisi tietysti mukaan, ja mielellään kuulemma lähtisikin. Näin minä voisin muiden kiipeillessä kirjoittaa ja lukea, ja käydä aamuisin tai auringon laskiessa lenkillä. Anoppi veisi lapsia rannalle ja kokoaisi olohuoneessa palapelejä.

Ah, miten hyvin puolisoni minut tuntee! Seuraava yhteinen lomamme taitaa siis koittaa lokakuussa. Kuukausi, kirjoitus- ja lukulomaa vuoristoisella saarella, jolla on omaa viinintuotantoa. Joojoojoo!! Mennään mennään! Ihan sama, nukkuuko kuopus vai ei, tai saako se hampaiden takia kuumetta, koska en ole yksin sängyn vieressä valvomassa ja päättämässä kaikesta.

Ja nyt pois täältä peiton alta, tai pökrään. 

(Postausvaiheessa tehty lisäys: en pyörtynyt, mutta puolta tuntia myöhemmin vauva heräsi vielä kolmannen kerran - koska aivastin!!)

24 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Olosuhteille ja äidille kiitos, että tänään pääsimme täällä Hangossa s iskosten kanssa kolmisin viettämään laatuaikaa yhdessä. Päätimme lä...

Tehokas kuntotreeni mökkiolosuhteissa

13.8.16 Satu Kommentteja: 2

Olosuhteille ja äidille kiitos, että tänään pääsimme täällä Hangossa siskosten kanssa kolmisin viettämään laatuaikaa yhdessä. Päätimme lähteä urheilemaan, koska ilma oli liian kylmä rannalla lokoilulle ja kaikkien teki mieli hikoilla. Miksi lähteä baariin, jos voi hölkätä rantamaisemissa ja puuskuttaa mäntymetsässä?
Tein meille treenin, jossa yhdistyi juoksu ja monipuolinen lihaskunto ilman laitteita tai painoja. Itsehän halusin, että ei juosta ihan kamalan pitkiä matkoja kerrallaan, koska juokseminen on minusta aika tylsää. Mikä taitaa johtua siitä, että juoksukuntoni ei ole ihan parhaasta päästä.

Siskoni ovat ahkeria lenkkeilijöitä, joten otimme kuitenkin tavoitteeksi juosta viisi kilometriä. Minä keksin palastella sen puolen kilometrin jaksoihin. Lisäsin jokaisen 500 metrin jälkeen lihaskuntoliikkeen.

Tämän treenin voi tehdä missä tahansa: kesämökillä, työmatkalla tai kotiolosuhteissa. Ei tarvitse kuin urheiluvaatteet ja tilaa juosta.

Mökkitreenit


500 metrin juoksu
30 kyykkyä
500 metrin juoksu
20 punnerrusta
500 metrin juoksu
10 burbeeta eli perusliikettä
500 metrin juoksu
50 good morning -liikettä (alaselkä ja takareidet)
500 metrin juoksu
20 dippiä puistonpenkkiä vasten (käsivarren ojentajaliike)
500 metrin juoksu
15 kyykkyhyppyä eli kyykkyliikkeen välissä hyppy niin korkelle ilmaan kuin pystyy (jos polvissa vihloo, tee tavallisia kyykkyjä)
500 metrin juoksu
1 minuutin lankku
500 metrin juoksu
30 askelkyykkyä kävellen
500 metrin juoksu
1 minuutin "vene" eli vatsalihasliike, jossa takapuoli maassa ja jalat ja kädet ilmassa joko v-asennossa tai helpomman kautta jalat koukussa ja kädet vartalon sivulla suorana
500 metrin juoksu
10 burbeeta eli perusliikettä

Oli muuten todella hauska ja tehokas treeni! Viiden kilsan juoksuosuus meni pilkottuna kuin itsestään ja lopulta juoksimme matkan noin puoleen tuntiin. Lihaskuntoliikkeiden kanssa kokonaistreeniajaksi tuli 45 minuuttia ja siihen päälle kymmenen minuutin venyttely. Oman säväyksensä treeniin toivat Hangon hiekkarantamaisemat.

Sitten saunaan, lautaselle pannukakkua ja lasiin kylmä olut. Illalla vielä yksi mölkkymatsi ja huomenna alkaa kotimatka.

2 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Se on taas tämän Suomi-loman Hanko-viikko! Viime vuonna ihastuimme tähän pikkukaupunkiin ja sen uskomattoman upeisiin kesämeininkeihin nii...

Hangon kesä - parasta ennen heinäkuun loppua

12.8.16 Satu Kommentteja: 13

Se on taas tämän Suomi-loman Hanko-viikko! Viime vuonna ihastuimme tähän pikkukaupunkiin ja sen uskomattoman upeisiin kesämeininkeihin niin paljon, että oli melkeinpä pakko tulla tänä vuonna uudestaan. Varasimme majapaikaksi ystävän tutun omistaman pienen keskustavillan puutarhoineen jo viime talvena.
Mun Hangon kesäkaverit.
Jo kevättalvella mehustelin kaikella sillä, mitä Hanko-viikko taas pitäisikään sisällään! Rantajoogaa, pyöräilyretkiä merenrantareiteillä, lukemista rantakallioilla, rauhallisia kävelyretkiä puutalokortteleiden epätasaisilla kaduilla, juhlaillallinen vanhalla Hangon Casinolla ja ohi jyskäävä junaliikenne, joka luo illuusioita suurkaupunkitunnelmasta, vaikka oikeasti täällä asuu paljon alle kymmenentuhatta asukasta.

Mutta mutta. Voi ei. Kävi vähän vanhanaikaisesti. Eli kun odotukset ovat korkealla, ne eivät täyty*.

Eivät täyttyneet, vaikka en edes odottanut mitään viime kesää enempää, koska kaikki oli silloin ja ihan sellaisenaan niin jumalattoman täydellistä lomailua. (Tai no, sitä kyllä odotin, että muumimahani olisi viime kesästä pienentynyt ja voisin siis vetäistä ranta-asanat turvallisin mielin ihan kunnolla rantapyyhkeen kautta.)

Meillä oli nyt myös viimekertaista ihanampi villa vuokrattuna ja jopa hieman viime vuoden vuokraa edullisemmin. Upea vanha puutalo 1800-luvun lopulta, joka on kunnostettu sisältä moderniksi, mutta silti rantahuvilahenkiseksi kodiksi. Astianpesukone, valkoiset lautalattiat, vanhoja Arabian kahvikuppeja ja Marimekon lasiastioita. Tunnelmallista ja ihanaa. Suuri sauna, jossa pehmeät löylyt. Tämän viikon aikana ihan pelkkä roskien vieminen ja keittiössä puujakkaralla istuminen on hieronut sisäistä zeniäni. Täällä on niin kaunista!
Hangon arska paistaa vielä.
Mutta nyt tulee se mutta. Kaikki on vähän eri tavalla kuin viimeksi. Rantajooga oli loppunut jo elokuun alussa. Hangon Casinon ravintola ja surffibaari olivat kiinni. Nähdään taas kesäkuussa 2017, toivotti Casinon kyltti. Jep. Hep. Ei kiva.

Surullinen juttu, mutta kesä on Hangossa vieläkin lyhyempi kuin Lapissa. Se on ohi elokuun ensimmäisen viikon jälkeen. Jotenkin kuvittelin, että ulkomaalaisten turistien takia, joista suurimmalla osalla on kesäloma juuri elokuussa, paikkoja kannattaisi pitää auki. Vaan eivätpä näköjään ole ulkomaalaisturistit Hankoa jostain syystä löytäneet. Se on sääli. Eihän tänne ole Helsingistä kuin parin tunnin juna- tai automatka ja nähtävää paljon enemmän kuin jossain Suomenlinnassa. (Siis kaikella ystävyydellä Suomenlinnaa kohtaan: sehän on mahtavan ihana paikka, mutta niin turkasen täynnä päiväturisteja kesäisin.) Voi, kunpa heistä edes osa ymmärtäisi pidentää Suomen-visiittiään muutamalla päivällä ja tulla tänne: kallioita, historiaa, hiekkarantoja, kauniita puukortteleita ja paaaaljon enemmän tilaa ja omaa rauhaa.
Hyvä Hanko-reissuvinkki sadepäivään: menkää leffaan! Se on auki elokuussakin. Kaupungin vanha leffateatteri on ihanan tunnelmallinen ja popcornit rapeita. 
On meillä täällä silti kamalan hauskaa ollut. Olemme kolunneet kaikkia avoimena olevia paikkoja, pelanneet tennistä, mölkkyä ja petankkia. Juoneet pimsejä ja grillanneet halloumi-juustoa. Kävelleet rantakallioilla ja jooganneet pihalla aamuauringossa. Eilen pistettiin takkaankin tuli ja grillattiin lenkkimakkaraa. Joka nautittiin tietysti skumpan kanssa. Kipakat kuplat ja kuiva juoma yhdistettynä hiiltyneeseen, sinapilla kuorrutettuun perusmakkaraan on muuten täydellinen yhdistelmä. Ainakin omissa makunystyröissäni!
Neljän tuulen tuvan kahvila oli vielä auki. Onneksi! Tämä lahtarikakku (sisäpiirivitsi) on enemmän kuin kahvilalle kävelymatkan arvoinen.
Samppanjaa ja grillimakkaraa.
Suomalainen kesäilta. Nostalgiayliannostus. <3
S-Marketin aamuasiakkuuttakin tuli kokeiltua. Ensimmäisen kerran elämässäni oli aamuseiskalta aukeavan kaupan ensimmäinen asiakas. Lähdin yhtenä aamuna kuuden maissa kuopuksen kanssa vaunukävelylle kaupungille, jotta muut talossamme saisivat nukkua hieman pidempään. Kävelimme tyhjiä katuja ristiin rastiin ja viisi vaille seitsemän parkkeerasin vankkurimme kaupan oven eteen väijymään myyjää. Ei paljoa muita näkynyt. Ovien auettua kävin ostamassa casino-arvan (voitin viitosen) ja karkkipussin, jonka vetäisin kotimatkalla aamiaiseksi. Kauniilta näytti aamuinenkin Hanko. Uuh, ja ne irtokarkit. Kirpeä tv-sekoitus maistui siinä aamukasteen ympäröimässä tunnelmassa paremmalta kuin aikaisemmin.



Vinkiksi muille Hangon lomaa suunnitteleville lomailijoille ja etenkin muistilapuksi itselle ensi kesää ajatellen: Hanko kesälomapaikkana on parhaimmillaan juhannuksesta heinäkuun loppuun. Hiljainen talvi- ja syksyturismi on tietysti asia erikseen, mutta jos Hangosta hakee kesäfiilistä, joogaa rantahietikolla ja tuttuja ravintolapalveluja, ei näköjään kannata sesongin ulkopuoella tulla.

*) Pienoiseen pettymyksentunteeseen on vaikuttanut tietysti myös se, että tällä kertaa matkassa ei ollut mukana puolisoa. Eli kun alle vuoden ikäinen on heräillyt vieraassa paikassa vähän miten sattuu, minäkin olen heräillyt.  Koko ajan väsyttää, eikä lenkille, kauppaan tai vaikkapa rannalle kirjaa lukemaan voi lähteä "tuosta noin vain". Ja sitten kun voi päiväunien aikaan lähteä, pitää reilun tunnin päästä jo kiirehtiä takaisin. Siskoistani on tietysti ollut valtavan paljon apua, mutta vanhempana olen ollut täällä kuitenkin yksin. Lomailu alle yksivuotiaan kanssa ilman jatkuvaa toisen aikuisen apua on ainakin minulle osoittautunut yllättävän rankaksi. Tämä on aihe, johon on kyllä palattava vielä ihan omassa postauksessaan.

13 kommenttia:

Mitä tuumaat?