Geokätköily on mahtava tapa tutustua lähiympäristöön. Helpoimpoia kätköpaikkoja on hauska koluta myös lasten kanssa. Esikoinen on hurahta...

Geokätköilyä lapsen kanssa

31.7.16 Satu Kommentteja: 16

Geokätköily on mahtava tapa tutustua lähiympäristöön. Helpoimpoia kätköpaikkoja on hauska koluta myös lasten kanssa.

Esikoinen on hurahtanut karttoihin ja aarteenetsintään. Hän piirtää päivittäin karttoja ja aina ulkona kävellessämme haalii tavaraa taskuihin, reppuun ja lastenrattaisiin. Sulkia, pullonkorkkeja, hauskanvärisiä lehtiä, pähkinöitä, käpyjä, lasikuulia, joskus kolikoitakin.
Puolalanpuistosta löytyi yksi tosi kiva kätkö...
Tämän kesän ensimmäisellä hevosmatkalla oli mukana yksi geokätköilyn harrastaja, joka vinkkasi harrastuksestaan minullekin. Aloittaminen olisi helppoa. Ei tarvitse kuin rekisteröityä geokätköily-yhteisöön netissä (maksuton) ja alkaa etsiä maastoon piilotettuja kätköjä. Osa kätköistä on pikkuruisia laatikoita, joissa on vain paperilappu, jonne löytäjä jättää puumerkkinsä. Sitten on vähän isompia kätköjä, joissa on lokikirjan lisäksi pientä roinaa, joista löytäjä voi valita itselleen esineen ja jättää tilalle jonkun vastaavanlaisen "aarteen".

Osa kätköistä on vaikeissa paikoissa ja etsijältä vaaditaan kiipeilyä, jalkojen kastelemista ja kekseliäisyyttä. Sitten on olemassa helppoja kätköjä, joinne pääsee pyörätuolillakin. Ja näitä kätköjä on ihan joka paikassa. Reykjavikin keskustassa oli kuulemma poikkeuksellisen hienoja ja kekseliäitä.

Geokätköilijän jutut jäivät mieleen ja suunnittelin koko kesän ajan kätköilyn aloittamista esikoisen kanssa. Sitten ei tullutkaan vastaan ikinä tarpeeksi aikaa tehdä ennakkovalmisteluja ja tutustua harrastukseen kunnolla. Enkä halunnut ehdottaa esikoiselle seikkailuunlähtöä, jos en olisi ollut itse ihan varma, mistä siinä on kyse ja mistä löytyisi ainakin yksi kätköpaikka.

No nyt täällä Turussa otin tämän asiakseni. Emme ehdi lähteä kovin pitkille päiväretkille kotoa ja sama leikkipuistohengailu alkaa monen päivän jälkeen tylsistyttää lastakin. Vaikka olosuhteet ovat juuri nyt vähän hankalat ja huoleton lomailu hieman vaikeaa, olisi kiva tarjota lapsille mahdollisimman mukavaa tekemistä. Tajusin, että juuri nyt tilanne on täydellinen kätköilyn aloittamiselle.

Latasin toissailtana puhelimeeni Geocaching-applikaation (maksuton), ja loggauduin palveluun facebook-tunnuksillani. Näytölle lävähti gps-pisteet kaikista lähialueen kätköpaikoista ja kunkin kätkön kohdalla kerrottiin, millaisessa maastossa se sijaitsee, onko se helppo vai vaikea kätkö, miten suuri se on ja miten sinne pääsee perille. Kunkin kätkön kohdalta löytyy myös liuta muiden käyttäjien kommentteja ja vinkkejä ja tiedot muista kätköllä käyneistä.
Tällainen aarre löytyi yhdestä kätköpaikasta. Vastalahjana jätettiin purkkiin pieni puinen nukke.
Merkinnät vihkoon ja vihko takaisin aarrelaatikkoon.
Valitsin kartalta seitsemän muutaman sadan metrin päässä asunnoltamme olevaa kätköpaikkaa, jonne pääsisi helposti kävellen myös lasten kanssa. Niistä kahdessa oli annettu niin paljastavat vinkit, että luotin löytäväni ne (halusin pari varmaa paikka, koska tiedän, että esikoinen ei innostuisi, jos pelaaminen tarkoittaisi kävelyä tyhjin käsin pettymyksestä toiseen). Katsoin lisäksi, että ainakin yksi kätköistä olisi kooltaan vähän isompi, jossa olisi lokikirjan lisäksi myös vaihtotavaraa (pienelle aarteenetsijälle tärkeä juttu). Sitten lähdimme lasten kanssa matkaan.

Mörssäri istui matkarattaissa, kun me esikoisen kanssa kolusimme kerrostalojen rännejä, kurkimme kivien alle ja kopeloimme roskapönttöjen ja parkkiautomaattien takaseinämiä.

Esikoinen oli tavattoman innoissaan leikistä, ja niin olin minäkin. Kävelimme salapoliiseina ristiin rastiin lähialueita kolmisen tuntia. Kun käsi tavoitti magneetilla laiturin teräsrakenteisiin kiinnitetyn aarrelaatikon, innostus repesi ilmaan voittajahuutona - meiltä molemmilta.
Tämän polun alta löytyi yksi!!
Seitsemästä  kätköpaikasta löytyi neljä. Kolmesta löytämättä jääneestä etenkin kaksi jäi kaivelemaan. Toinen niistä on aivan äitimme talon lähistöllä, lähellä kortteliravintola Kerttua. Imuroimme katseella ja koskettelimme käsin monta kerrostalon seinämää, mutta emme löytäneet kätköä, vaikka älypuhelimeni mukaan olimme juuri oikeassa paikassa. Sitä paitsi applikaation päiväkirjan mukaan ihan pari päivää sitten joku oli viimeksi käynyt tsekkaamassa kätköpaikan. Eli kyllä se on siellä, jossain. Toinen täysin muka selvä mutta meille mysteeriksi jäänyt kätkö olisi pitänyt olla aivan Turun ydinkeskustassa Qwenselin kahvilan tienoilla puurappusten alla. Kolusimme kaikki korttelin puurappuset ja pyllistelimme siellä helteessä mörssärin imeskellessä avaimia rattaissa, mutta emme löytäneet. Niinpä menimme kakkukahville.

Jäi muuten sen verran harmittamaan nämä löytämättä jääneet, että menemme varmasti samoille huudeille nuuskimaan vielä uudemman kerran.
Pidimme Qwenselin kahvilassa kakkutauon.
Lasten apteekki - mainio leikkipaikka Qwenselin kahvilan sisäpihalla. Vahva suositus!
Pokemon-peli ei sytytä esikoista, koska se haluaa löytää oikeita, kädessä pidettäviä esineitä. Eikä hänellä ole vielä omaa kännykkääkään. Siksi halusin kokeilla etsintäpeleistä nimenomaan geokätköilyä.

Siinä saa hyvää liikuntaa ja se pistää mielikuvituksen laukkaamaan kun joutuu pohtimaan mielessään mitä omituisempia keinoja ja paikkoja, joista kätköjä voi löytyä. Voi lähteä monen kilometrin päähän kotoa tai pyöriä kotikorttelissa. Tätä voi harrastaa ulkomaanmatkoilla tai ihan kotona ollessa. Kätköjä on niin paljon erilaisia, että sieltä löytyy etsittävää niin pikkulapsille kuin aikuisille. Ja mikä parasta: tätä voi tehdä mihin vuodenaikaan tahansa, joko vartin tai viisi tuntia kerrallaan eikä harrastus maksa mitään. Eväät vain messiin, niin tuollahan jaksaa pörrätä ulkona vaikka koko päivän.
Etsittiin ja löydettiin!
En tunne geokätköily-yhteisöjä (tai alan slangia) juuri ollenkaan, mutta nopealla googlaamisella löysin useampia harrastesivustoja. Itse loggauduin Geocaching-sivustolle ja latasin luuriini heidän applikaationsa. Mielestäni se toimi hyvin.

Mörssäri muuten nukahti juuri, eli lähdemme taas esikoisen kanssa rännejä hiplaamaan. Heippa!

16 kommenttia:

Mitä tuumaat?

On päiviä, jotka saisivat jäädä tapahtumatta, ja aikakausia, jotka voisi jättää väliin.  Juuri nyt eletään vähän molempia. Kävimme eilen ...

Vesirokkorokote ja muita lomaviikon juttua

29.7.16 Satu Kommentteja: 35

On päiviä, jotka saisivat jäädä tapahtumatta, ja aikakausia, jotka voisi jättää väliin.  Juuri nyt eletään vähän molempia.

Kävimme eilen lapsiperhekyläilemässä, minä, esikoinen ja kuopus. Tänään aamulla sain viestin, että toinen perheen lapsista oli aamulla herännyt kera vesirokkonäppylöiden. Eivät ne olleetkaan siis olleet hyttysenpistoja.

Ensimmäinen ajatus: VOI SAATANA.
Toinen ajatus: VOI SAATANA. EI NYT.
Vesirokkohan tarttuu kuin magneetti jääkaapinkylkeen. Eilen lapset vähän halailivat, koskettelivat samoja pintoja ja oleskelivat reilun tunnin samassa huoneessa. Tartunnan todennäköisyys on siis hyvin suuri.

Esikoinen sairasti vesirokon melko lievänä viime vuonna. 11 kuukauden ikään ehtinyt kuopus ei ole tautia vielä joutunut potemaan.

Itämisaika on kaksi viikkoa eli rokko pukkaisi iholle sopivasti juuri silloin, kun meidän pitäisi lentää kotiin. Ja meidän todellakin pitää lentää kotiin juuri silloin, koska esikoisen koulu on alkamassa elokuun puolivälin jälkeen. Olen lasten kanssa reissussa yksin, eikä esikoisen lennättämäinen yksin kotiin ole vaihtoehto.

Sitten tässä on vielä sellainenkin mutka matkassa, että äitini, jonka luona parhaillaan olemme kyläilemässä, on vakavasti sairas. Saimme tässä kuussa tiedon, että hänen syöpänsä uusiutui (kysyin luvan tämän kertomiseen ja äitini sanoi puhuvansa aiheesta ihan mielellään). Kemoterapian takia hänellä on immuunivaje eli täällä samoissa tiloissa ei voi nyt olla yhtäkään kuumeilevaa tai muutoin sairasta ihmistä. Vesirokko kun voi tulla uudestaankin, vaikka sen olisi kerran sairastanut. Etenkin vajaakuntoisille.

No niin. Aloin aamulla googlata tietoa vesirokkorokotteesta. Se antaa suojaa - lähteestä riippuen - noin kolme tai viisi vuorokautta tartuntahetken jälkeen. Rokote pitäisi siis ottaa nyt ihan heti, niin se voisi pelastaa tilanteen.

Koska emme ole enää suomalaisessa sosiaaliturvassa eikä minulla ollut mitään mahdollisuuksia (aikaa, voimia, muistia) hankkia kuopukselle EU-sairasvakuutuskorttia Islannista matkalle mukaan, emme voineet lähteä jonottamaan julkiseen terveyskeskukseen. Enhän minä olisi edes tiennyt, missä lähin paikka on, onko siellä rokotteita ja milloinkohan sinne saisi ajan. Enkä voi vain lähteä jonottelemaan, sillä en voi olla kovin pitkiä aikoja kerrallaan poissa täältä Turun-kodistamme.

Ainoaksi vaihtoehdoksi alkoi siis muodostua yksityinen lääkäriasema. Eli käytännössä Terveystalo, jolla on toimipiste parin minuutin kävelymatkan päässä. Varasin ajan lastenlääkärille, koska ennen rokotteen ottamista pitäisi saada lääkärin määräys rokotteelle. Etenkin meidän tilanteessa: mörssäri on vielä kuukauden vajaa vuoden, ja yleensä vesirokkorokote annetaan vain yli 1-vuotiaille lapsille.

Yksityistä sairaanhoitoa kehutaan usein tehokkuudesta ja nopeudesta. No sain kyllä ajan ihan nopeasti (samalle päivälle), mutta itse toimipisteessä homma alkoi tökkiä. Ilmoittauduin lastenlääkärin vastaanottotiskillä, josta meidät ohjattiin odottamaan käytävälle. Aika kului. Lääkäriä ei kuulunut. Kun lääkäri vihdoin tuli avaamaan oven, hän ihmetteli nähdessään meidät. Olemmeko muka ilmoittautuneet?

Voihan tietojärjestelmä.

Mukava lastenlääkäri tarkasti lapsen voinnin ja myönsi rokotteen tulevan tarpeeseen, mutta hän ei voinut rokotetta antaa vaan ohjasi meidät eri kerrokseen rokottavan hoitajan vastaanotolle. Ensin piti tietysti maksaa lastenlääkärin palkkio ja poliklinikkamaksu. Pakkasin lapsen rattaisiin ja kurvasimme hissillä seuraavaan kerrokseen. Siellä oven avasi pienen odottamisen jälkeen hoitaja, joka pahoitteli, että hänellä ei olekaan kyseistä rokotetta. Meidän pitäisi palata pari kerrosta ylöspäin jonkin toisen hoitajan luokse. Lastenlääkäri oli kuitenkin viisi minuuttia sitten katsonut, että rokotteita olisi ja lähetti meidät tänne, yritin.

Ikävä kyllä ei ole. Ja pahoittelut. Fine. Teki taas mieli kiljaista pari sanaa tietojärjestelmistä.

Taas hikinen lapsi rattaisiin ja hissillä takaisin yläkerroksiin. Kuopus alkoi tässä kohtaa olla jo aika väsynyt, samoin minä. Tekisi mieli sanoa puolikuollut, mutta mutsini sairastaessa syöpää adjektiivi "puolikuollut" kuvaamaan omaa olotilaani ei oikein osuisi mittakaavaansa.

Rokote ja rokottaja löytyivät viimein. Sen jälkeen taas maksettiin eri vastaanottotiskille lasku rokotteesta, rokotusaktista ja - tadaa - poliklinikkamaksu!

Kävin yhden tunnin aikana kolmessa eri kerroksessa, kolmen eri hoitohenkilökunnan edustajan luona ja kolmen vastaanottovirkailijan juttusilla maksamassa kaksi erillistä laskua.

Että saisin jumalauta lapselle yhden vesirokkorokotteen.

Tätäkö on se tehokas yksityinen hoito? Ulko-ovesta kulkiessani tuli kieltämättä olo, että olen todella tehokkaasti juossut ja vastaanottanut printtipaperia sen 250 euron edestä.

Voisin kertoa jutun myös äitini käynnistä saman sairaanhoito-organisaation sydänlääkärin luona (ennen syövänuusiutumisdiagnoosia) tai labratulosviestiliikenteen etanoitumisesta, mutta jätän kuulkaa ne tarinat toiseen kertaan. Ovat sen verran ihme juttuja nekin.

Terveystalolle siis vinkiksi: Olisi jäänyt tästäkin paskasta päivästä vähän parempi mieli, jos koko tunnin kestänyt melko yksinkertainen asiakaskäynti olisi voitu laittaa yhdelle laskulle, yhdellä poliklinikkamaksulla. Ihan noin niin kuin tehokkuuden ja asioimismukavuuden nimissä.

Se poliklinikkamaksun suuruus - 17,50 euroa - on nimittäin yritykselle aika pieni hinta hyvästä palvelukokemuksesta.

35 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Viikko vietetty Turussa, toinen viikko edessä. Aika tehdä pieni välitilinpäätös. Reissuväsymyksestä toipumiseen meni parit tavallista pide...

Turun kesä kevyesti

28.7.16 Satu Kommentteja: 5

Viikko vietetty Turussa, toinen viikko edessä. Aika tehdä pieni välitilinpäätös. Reissuväsymyksestä toipumiseen meni parit tavallista pidemmät yöunet ja muutamat päikkärit. Sen jälkeenkin on otettu olosuhteiden takia aika iisisti. Kun matkustaa yksin kahden lapsen kanssa, joista toinen nukkuu kahdet päiväunet ja tekee sen kunnolla vain sisätiloissa pimeässä, ei ole käytössä mitään sellaista ylellisyyttä kuin kokonainen lomapäivä.

Olemme kokeneet Turkua parin tunnin hereilläolosloteissa. Siinä ei kamalan kauas kävellen ehdi, mutta mitäpä siitä sitten. Olemme tehneet lähimaastossa pieniä asioita. Viettäneet illan viimeisiä tunteja mutsini lähellä olevassa Puolalan puistossa, ostaneet jäätelötuutit ja Casino-arvan Läntisen Pitkäkadun Siwasta ja raaputtaneet sen rappusilla aamuauringossa. Käyneet koulureppuostoksilla ja kiertäneet Anttilan alet kaukaa. Tänään iltapäivällä teimme tavallista pidemmän kävelylenkin ja kävimme moikkaamassa Rimpuilevan mammablogin Lauraa perheineen. Miten ihania puutaloalueita Turussa onkaan! Ja lasten leikkipuisto, jossa on kahluuallas!! Ihanaa. Olipa muuten myös hauskaa tavata Laura vihdoin kasvotusten.

Päinvastoin kuin esikoinen pelkäsi, täällä ei siis todellakaan ole ollut kylmä. Ehei. Paahteinen auringonpaiste on luonut miellyttävän illuusion tropiikista. On siis ollut pakko päästä myös uimaan ja nurtsille makoilemaan. Kuopus ei pysy missään paikassa paikallaan eikä suostu nukkumaan päiväunia ulkona, joten lähdimme uima-altaille esikoisen kanssa kahdestaan mörssärin kiskoessa mutsini luona päiväunia. Koska pötkylä nukkuu kerrallaan puolisentoista tuntia, teimme parina aamuna pikavisiitit tähän lähelle Kupittaan uimalaan taksikyydillä. Jäätelö oli hyvää, nurmikot ihanan tasaisia ja tunnelma ihmispaljoudesta huolimatta varsin leppoisa. Olemme kuitenkin näköjään molemmat leidit Islannin kuumien uimalavesien lellimiä: meille tuli jokaisessa uima-altaassa kylmä. Kalisuttelimme hampaitamme jopa siinä 30 cm:ä matalassa kahluualtaassa...  Vartin yrittämisen jälkeen siirryimme suosiolla auringonottomatolle herneitä syömään.
Tänään vietin aikaa kahden myös kuopuksen kanssa. Pysähdyimme vaunykävelyllä Gagguihin kahville. Nautin cappuccinoni ulkona. Se oli ensimmäinen kerta viikkoon, kun istuin alas yksin puhumatta kenellekään (kuopus järsi hiljaa tyytyväisenä avainnippua) kokonaiseksi vartiksi. Join kahvia, katselin ihmisiä ja pyörittelin varpaitani. Voi että, miten upea ja ylellinen hetki. Ja kahvikin oli niin hyvää, että pelkkä yksi kupillinen maistui paremmalta kuin yksikään jälkiruoka.

MLL:n lastenvahti on poikennut meillä muutamana päivänä hoitamassa lapsia. Niiden parituntisten aikana en ole karannut läppärin kanssa kahvilaan kirjoittamaan (vaikka olisi kyllä pitänyt), vaan pyöräillyt Crossfit Turkuun tuohon parin kilometrin päähän. Ne ovat olleet mukavia hetkiä. Tällaisen intensiivisen perhelomailun ohessa koen välttämättömäksi tehdä yksinään jotain. Treenikin on saanut hieman uusia ulottuvuuksia: eilen pintaraapaistiin vähän juoksutekniikkaa ja sitä edellisenä päivänä kokeiltiin köyden kiipeämistä. Erinomaiset treenit, tykkäsin!

No niin, köh köh. Oikoluettuani tämän tekstin huomasin, että alussa mainitsemani "iisisti ottaminen" kuulostaa vähän narraamiselta. Itse asiassa mehän olemme näköjään muutaman päivän aikana tehneet aikamoisen kasan kaikenlaista pikkusälää.

Tästähän voi tehdä ihan loppupäätelmänkin. Kun tekee paljon pikkuista, jää kevyt olo. Vähän sama asia kuin söisi joka päivä monta minikokoista lettua saamatta lainkaan övereitä.

5 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Mitä teen kilon purkilla tomaatteja, jotka ovat lötkistyneet ja nahistuneet muoviseen myyntipakkaukseen keittiön pöydälle? Jos odottelisin ...

Herkullinen tapa tuhota lötköt tomaatit

26.7.16 Satu Kommentteja: 4

Mitä teen kilon purkilla tomaatteja, jotka ovat lötkistyneet ja nahistuneet muoviseen myyntipakkaukseen keittiön pöydälle? Jos odottelisin vielä pari päivää, puupöytään todennäköisesti imeytyisi liemistä ruma läiskä. Tällaista mietin viime viikolla. Tarkoitukseni oli alunperin tehdä niistä tomaattikeitto, mutta en sitten viime viikolla ehtinyt. Tai siis toissaviikolla.
Vaikka en tässä elämäntilanteessa ole kovin innokas ruoanlaittaja, yhtä asiaa pyrin välttelemään loppuun saakka: ruoan heittämistä roskiin.

Mietin aikani, mitä tomaateille tekisin - ja löysin vastauksen lehtikaalisipseistä. Kuivattelin niitä muutaman pellillisen viime kesän lehtikaalisadon jälkeen. Jos tekisin saman tomaateille ja laittaisin purkkiin.

Niinpä tein uunikuivattuja tomaatteja yrttiöljyseoksessa. Tuli ihan törkeän hyviä.

Uunikuivatut tomaatit

tomaatteja
oliiviöljyä tarpeeksi
merisuolaa
yrttejä (itse käytin kuivattua basilikaa, lehtipersilijaa ja rosmariinia)
valkosipulinkynsiä


Halkaise tomaatit ja asettele puolikkaat tomaatit halkaistu pinta ylöspäin uuninpellille. Ripottele päälle vähän suolaa. Laita uuniin noin 100 c muutamaksi tunniksi, ainakin kolmeksi. Ota tomaatit pois kun ne ovat tooooodella ryppyisiä ja menneet reunoilta kasaan. Anna tomaattien jäähtyä. Pese huolellisesti lasipurkki tai pari. Laita purkit vähän yli puolilleen halkaistuja, jäähtyneitä uunin kuivaamia tomaatteja ja laita sekaan suolaa, yritit ja valkosipulit. Sekoita lusikalla. Täytä purkki oliiviöljyllä. Sekoita. Sulje purkit ja aseta jääkaappiin.

Ta-daa: Siinäpä mahtava lisä salaattiin, jauhelihakastikkeeseen tai pyttipannuun. Maistuu myös leivän päällä juuston kanssa tai pitsan lisukkeena. Tai mikset tekisi kuten minä eli syö öljyineen suoraan purkista isolla lusikalla. Yksi kaverini sanoi kerran, että ihmisen onnellisuus on riippuvainen suupielistä valuvan oliiviöljyn määrästä. Ei ollut ihan väärässä hän.

4 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Takana on reissujen reissu ja matkojen matka. Sanon tämän verrattuani reissua kaikkeen muuhun, mitä olen aikaisemmin kokenut hashtagin matk...

Reissujen reissu

25.7.16 Satu Kommentteja: 44

Takana on reissujen reissu ja matkojen matka. Sanon tämän verrattuani reissua kaikkeen muuhun, mitä olen aikaisemmin kokenut hashtagin matka alla elämässäni. Olen kolunnut hurjapääsiskoni kanssa Delhin ghettoja ja Tokion pilvenpiirtäjähotelleja, nukkunut hyttysverkkojen alla Samoalla, lennättänyt leijaa Thaimaassa, kiertänyt Islantia joku 35000 kilometriä, käynyt ison raskausmahan kanssa eeppisellä Aasia-Eurooppa-tourneella, roikkunut yhden köyden varassa vuorenjyrkänteeltä Korsikalla, tehnyt suurkaupunkimatkailua yhden lapsen kanssa (kahdesti itse asiassa), kiertänyt Kuubaa puolison kanssa ja ratsastanut vuorenkielekkeellä. Joo. Varmaan on käynyt ilmi, että työ ja vapaa-aikaani on aika tiiviisti kuulunut matkailu.
Yhdenkään reissun jälkeen en ole sanonut, että ei toista kertaa.

Pari päivää sitten sanoin, että ei tätä toista kertaa.

Ei koskaan enää yölentoa kahden lapsen, kahden käsimatkatavaralaukun ja kahden matkalaukun kanssa. Olen vielä kaksi päivää tapahtuneen jälkeenkin ihan finaalissa!

Islannista Suomeen menevällä päivälennolla ei ollut tilaa, joten jouduimme ottamaan yölennon. Lento lähti Islannista yöllä  yhdeltä eli lähdimme kotoa lentokentälle kello kymmenen. Sillä tavalla ihanasti pari tuntia lasten tavanomaisen nukkumaanmenoajan jälkeen.

Lentoasemalla väsymyksestä kitisevä mörssäri rintareppuun ja omaan selkääni reppu, jossa läppäri ja vaipat. Vasemmassa kädessä käsilaukku, jossa passit, rahat ja eväät (jotka saattavat mennä rikki ja siksi eri kassissa kuin läppäri). Oikeassa kädessä vedin perässä tätä 20 kilon suuruista matkalaukkua. (Jossa oli luojan kiitos se kaikkien maailman matkalaukkujen paras ja tärkein ominaisuus: kestävät, herkästi liikkuvat ja isot pyörät.)

Esikoinen veti perässä toista, pienempää matkalaukkuaan ja kantoi selässään reppua, jossa oli hänen matkarepertuaarinsa: kuulosuojaimet, silmille vedettävä silmäsuoja ja hartiatyyny.

Islannin lentokentällä invavessaan. Vaipanvaihto, vessassakäynti ja vauvan vaatteidenvaihto, koska kakat ja vähän vuotanut vaippa. Olin unohtanut muovipussit kotiin, joten nakkasin likaisen potkupuvun vessan roskikseen. (Ei ollut mitään uusinta Moloa vaan ihan valmiiksi rehellisesti reikäinen henkkamaukka.)

Kulutin aikaa ja väsytin lapsia antamalla niiden ryntäillä vapaasti tyhjässä lähtöhallissa. Esikoinen kirmasi kuin varsa kevätlaitumella, mörssäri veti nelivetokäyntiä pitkin lattioita.

Sitten lentokoneeseen.

Tsiding! Eikä yhtäkään ylimääräistä tyhjää paikkaa koko koneessa, joten parkkeerasimme käytävä- ja keskipaikalle ilman lisätilaa. Oh well. Todella hienoa, etenkin kun mörssäri on tyyppiä joka tykkää kyllä olla sylissä mutta haluaa kiehnätä koko ajan. Kymmenen kiloa sylissä pyörivää vauvanlihaa ja välillä pieni nyrkki omassa silmässä ja toinen pieni käsi tukevasti kiinni otsahiuksissa. Siinä asennossa se yölento meni mukavasti.  Not. Kolme varttia ennen laskua taas kakat. Ne liemet siirtyivät kivasti omaankin mekkooni siinä tiukassa syliotteessa, kun pyöriskelevä lapsi piti saada istumaan paikallaan.

Maailman pisimmän kolmetuntisen jälkeen valloitimme Helsinki-Vantaalla invavessan. Mörssärille uusi vaippa ja taas uudet vaatteet, itse en ollut tajunnut ottaa vaihtovaatteita mukaan. Vauvankakkahajubonus ei tässä kohtaa tuntunut enää missään.

Vauva huutaa väsymystä 2 tunnin yöunien jälkeen. Ymmärrettävää. Edessä vielä matkalaukkujen haku ja siirtyminen VR:n asiakkaaksi. Kaksi ja puoli tuntia junassa meni samoissa tunnelmissa: hitaasti ja hikoillen. Mörssäri nukahti syliin välillä vartiksi, mutta heräsi heti, jos tein jonkun suuren liikkeen kuten siirsin jalkaani pari senttiä jompaan kumpaan suuntaan. Ja taas kakat!

Kun vaihdoin vaippaa tärisevän junan vessassa kitarisojaan tuulettavalle vauvalle, esikoinen romahti vessanlattialle selälleen ja sanoi ääni vähän väristen, että hän haluaisi kyllä juuri nyt mieluummin olla omassa sängyssä nukkumassa kuin täällä junan vessassa.

Myönsin, että sittenhän meitä on kaksi. Elämä on välillä tällaista vessataistelua. Koitetaan jaksaa ja kohta ollaan perillä. Kohta oli oikeasti puolitoistatuntia, mutta sitä en uskaltanut ääneen myöntää edes itselleni.

Matkakestävyydestä pisteet esikoiselle. Se ei koko matkan aikana saanut yhtäkään kiukkukohtausta. Pokka rakoili hetken siellä junan vessan lattialla, mutta vain hetken. Loppuajan se istui sykkyrällä junan penkillä niskatyynyynsä nojaten ja isot keltaiset metsurinkuulokkeet korvillaan, laput silmillä.

Niskatyyny kapeilla hartioilla keikkuen se raahasi mukanaan kokoonsa nähden isoa matkalaukkua pitkin Turun katuja ja lepuutti toista kättään selkäreppunsa hihnan alla. Mutsin kerrostaloasunnon rappukäytävässä heitimme yläfemmat. Selvittiin!

Olin loppupäivän lievästi sanottuna väsynyt, voipunut ja lihakset maitohapoilla.  Niin olivat kyllä seuralaisenikin. Otettiin viiden tunnin päiväunet.

Ja nyt näin maanantaina jukoliste lepään vielä vähän lisää.

44 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kesäalet ovat käynnissä Islannissa. Kävin tänään ostamassa itselleni omasta kaupasta reissua varten Vimman legginsit, koska edellisiin, par...

Design-ale: Hilla Niittykukkia

22.7.16 Satu Kommentteja: 0

Kesäalet ovat käynnissä Islannissa. Kävin tänään ostamassa itselleni omasta kaupasta reissua varten Vimman legginsit, koska edellisiin, pari vuotta sitten ostamiini puuvillaleggareihin oli kulunut pehvaan mojoava reikä. Sitä kokoluokkaa, että sitä ei enää ommeltu ehjäksi.

Nappasin samalla pöksynhakureissulla tänne blogin puolelle myyntiin Ivana Helsingin Hilla Niittykukkia -mekon koossa 38. Se roikkui yksinäisen näköisenä siellä harvaksi käyvässä alerekissämme.

Hilla nyt hintaan 80 € (alkuperäinen hinta kaupassamme 165 €). Hinta sisältää postikulut.
Hilla. IvanaHelsinki mallisto 2016. Kuva: IvanaHelsinki.
Pistin myös keväästä ilmoittamani ja edelleen jäljellä olevat kaksi Marimekon kolttua alempaan hintaan. Jos niillekin löytyisi tätä kautta uusi omistaja.

Jos kiinnostuit, katso tarkemmat tiedot ja osto-ohjeet design-alesta ja jätä ilmoituksesi ostohalukkuudestasi sinne. Kiitoksia!

0 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Minä ja lapset lähdemme lauantaina Suomeen kolmeksi viikoksi. Puolisoni lähti melkein samalla ovenavauksella kuukauden työmatkalle Grönlant...

Lastenhoitoapua vaikka pariksi tunniksi kerrallaan

21.7.16 Satu Kommentteja: 18

Minä ja lapset lähdemme lauantaina Suomeen kolmeksi viikoksi. Puolisoni lähti melkein samalla ovenavauksella kuukauden työmatkalle Grönlantiin. Ajoitimme Suomen-loman ihan tarkoituksella miehen työmatkan päälle: elokuussa on kivaa tulla kotiin yhtä aikaa.
Asumme äitini luona Turussa. Tarkoituksena oli pitää niin sanottu työntekoloma ja kirjoittaa kirja loppuun Turun keskustan kirjastossa ja viettää tuttuun tapaan yksi lomaviikko perheen kesken Hangossa. Ulkomailla asuvat siskonikin saivat kesälomansa sovitettua tähän samaan aikaikkunaan. Lapset ja mummi ja tädit pääsevät viettämään yhdessä aikaa. Esikoinen ehtii muutaman viikon koluta Turun leikki- ja kiipeilypuistotarjontaa.

No nyt kävi kuitenkin niin, että äitini on vähän sairaana. Suomireissu ja reissujärjestelyt kokivat pienen editointikierroksen. Yllättävän moni monimutkaiselta tuntuva asia selviää,  kun alkaa järjestellä. Tapahtui siis seuraavaa.
Hankalin osuus on - ylläri - siirtymiset. Matkustan lasten kanssa yölennolla Islannista Helsinkiin ja sieltä junalla Turkuun. Kahden lapsen ja kaiken sen pikkuvauvaroinan kanssa matkustaminen yksin on ihan kamalaa säätämistä, eli typistin reissutavaramäärän minimiin. Otan mukaan yhden matkalaukullisen tavaraa ja pyykkään useammin. En ota vaunuja mukaan, vaan laitan mörssärin matkan ajaksi rintareppuun. Läppäri ja pikkusälä (vaipat, vaippaliinat, vauvanruoka ja muu, heh, kevyt) mahtuu selkäreppuun. Eskoinen huolehtii omasta laukustaan.
Saan Turun kuningattarelta lainaan matkakärryt, matkasängyn ja turvakaukalon. Tästä avusta olen todella kiitollinen. Kiitos!!

Syöttötuoli on vielä hakusessa. 

Tajusin myös, että tarvitsen pakollisten menojen takia muutamaksi tunniksi kerrallaan lastenhoitoapua ensi viikolla. Mannerheimin Lastensuojeluliiton lastenhoitoapu on aivan mahtava palvelu! Jos et ole vielä kokeillut ja tarvitset joskus tilapäisapua mukeloiden hoitoon, niin KOKEILE. Ensin rekisteröidytään netin kautta ja ilmoitetaan omat tiedot ja hoidon tarve. Pian puhelin piippaa tekstarin merkiksi. Viestistä löytyvät työn vastaanottaneen lastenhoitajan tiedot ja puhelinnumero. Hieman yli 8 euroa tunnilta + eläkemaksut on mielestäni todella hyvä hinta.

Onhan se nyt ihan mahtavaa, että on olemassa tällainen portaali, josta saa apua satunnaisiin lastenhoitotarpeisiin. Hoitajan voi tilata koko päiväksi tai vaikka pariksi tunniksi kerrallaan. Palkanmaksuun on selkeät ohjeet ja palkkatositepohjan voi printata järjestön nettisivuilta. Koska kaikki lastenhoitajat ovat MLL:n hyväksymiä, joukossa tuskin on aivan täydellisiä pommeja. 

Löysin palvelun kautta oikein mukavalta vaikuttavan kokeneen lastenhoitajan, joka vielä kaiken lisäksi asuu lähellä äitini kotia. Mahtavaa. Esikoinen odottaa jo innolla, että pääsee uuden hoitajan kanssa kiertelemään lähialueen leikkipuistoja.

Islannissa ei ole tullut tarvetta satunnaiselle lastenhoitajalle, mutta jos sellainen tarve joskus tulisi, tervehtisin tällaista palvelukokemusta ilolla.

Kirjoittelen myöhemmin kokemuksiamme ensi viikosta, ja Turun-reissusta muutenkin. Jos teistä joku on käyttänyt MLL:n lastenhoitopalvelua, kuulisin mielelläni kokemuksia.

18 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Islantilaiset ovat maltalaisten ja brittien jälkeen Euroopan lihavin kansa. Eipä ihan heti uskoisi näistä kalanpurijoista ja crosfittaajis...

Aidosti islantilainen - osa 3

19.7.16 Satu Kommentteja: 24

Islantilaiset ovat maltalaisten ja brittien jälkeen Euroopan lihavin kansa. Eipä ihan heti uskoisi näistä kalanpurijoista ja crosfittaajista. Mutta näin on! Täkäläiset ihmiset rakastavat kaikkea makeaa. Paljon. Kaikki opastamillani hevosmatkoilla käyneet tietävät mistä puhun: täytekakku ei ole täytekakku, jos siinä ei ole sisällä kermavaahdon ja marengin lisäksi myös suolapähkinöitä, kinuskia, suklaapaloja ja vielä vähän lisää kermavaahtoa. Ja näitä kakkujahan kuuluu syödä mahdollisimman usein eli ainakin kahdesti päivässä. Islantilainen pulla ei muutenkaan ole mitään vehnähöttöä. Se on vähän kuin suomalainen pulla mutta sokerin, rasvan ja kerman määrä kerrotaan ainakin neljällä.
Mistä tunnistaa islantilaisen? No siitä, että se ei voi katsoa tätä kuvaa kuolaamatta.
Islantilaisuuden makein puoli löytyykin karkkihyllyltä: lakritsin ja suklaan jumalaisen ihanasta yhdistelmästä. Kun suolainen lakritsi ja makea vaalea maitosuklaa menevät sekaisin, makunystyrät huutavat riemusta.

Kyllä täällä tavallisia irtokarkkejakin syödään, mutta huomattavan paljon enemmän valikoimaa löytyy lakritsin ja suklaan yhdistelmistä. On Draumuria, Þristuria, Djúpureita, Hraunia, Eitt Settiä... Lakua murusina suklaan seassa, lakua suklaapalojen päälle käärittynä, lakua ja suklaata seoksena josta ei tiedä mistä suklaa alkaa ja lakritsi loppuu, suklaalevy jonka päälle on aseteltu lakumatto. Levyinä, pastilleina, pehmeinä, kovina, kääreissä ja ilman kääreitä. Valinnanvaraa on julmetusti.
Draumur tarkoittaa unelmia. Jalkkiskisojen alla Draumureista tehtiin, tietysti, oma jalkapalloversionsa. 
Jos minulla olisi aikaa, alkaisin tuoda islantilaisia lakuusuklaita Suomeen ja rakentaisin myyntiverkoston pikkukiskoista isoihin marketteihin. Olen varma, että se kannattaisi: lakun ja suklaan maku kun kiehtovat myös suomalaisia. Kaikki tapaamani Islannissa käyneet suomalaiset sanovat samaa: islantilainen lakusuklaa on ihan järjettömän hyvää.

Napatkaapas siis nyt joku tästä yritysidea itsellenne; minulta saa vinkkejä paikallisista lakusuklaatuottajista. Voin toimia myös makutuomarina ja kehittää jotain mainosyhteistyötä tähän blogiin! Tai toimia postittajana kohtuullista liksaa vastaan. Ihan mitä vaan, kunhan saataisiin tätä herkkua sieltä toisestakin kotimaastani. Mielestäni on nimittäin lähes tulkoon rikollista, että Þristuria ei saa Prismasta.

--

Islantilaisuudella muhinoivan Aidosti islantilainen -sarjan jutut blogista löydät tällä tunnisteella: #aidosti islantilainen

24 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Islannin tietyt alueet ovat turistoitumassa, kuten aikaisemmin tuli jääpätettyä . Suurin osa tänne tulevista matkailijoista tekee ja näkee ...

Islannin kiehtova erämaa

17.7.16 Satu Kommentteja: 5

Islannin tietyt alueet ovat turistoitumassa, kuten aikaisemmin tuli jääpätettyä. Suurin osa tänne tulevista matkailijoista tekee ja näkee sen perinteisen eli Kultaisen kierroksen (geysir, Gullfossin vesiputous ja Thingvellirin kansallispuisto) tai ajelee pitkin etelärannikkoa kohti Vatnajökullia. Ja käy maan suosituimmassa matkailunähtävyydessä eli Blue Lagoonin kylpylässä.

Ei siinä, kivoja ja hienoja paikkoja nuo kaikki ovat. Etenkin syksystä kevääseen. Mutta jos on liikkeellä keskellä kesää rauhallisia luontokokemuksia etsien, kannattaa suosiolla suunnata muualle.

Itse sain taas kerran laavakivestä päähän (siis kuvainnollisesti; puusta kun täällä on vähän hankala saada päähän metsien puuttumisen vuoksi) viime viikolla. Luulin jo, että Islannin luonto ei enää pääsisi isommin yllättämään - onhan täällä tultu ajettua 30 000 kilometriä erilaisia teitä ristiin rastiin, ratsastettua ainakin 500 kilometriä ja omin jaloin vaellettua varmaan saman verran. Mutta niin vaan kävi, että Fjördurin erämaa Pohjois-Islannin pohjoisosissa pysäytti rujolla kauneudellaan.

Sillä seudulla asui 1940-luvulle asti Islannin mittakaavassa aika paljon väkeä: maatiloja oli muutaman sadan metrin välein; meren rannalla, laakson reunalla, mäen nyppylällä. Merestä sai kalaa ja niityillä oli tilaa lampaiden kirmata. Kun alue sitten tyhjeni ihmisten muutettua suurempiin kyliin ja kaupunkeihin, Fjördur jäi tyhjäksi. Nykyään siellä ei tapaa ketään - paitsi upeita vuoria, vehreitä laaksoja, salaperäisiä suoalueita, kimaltelevan meren, islantilaisia ketunmetsästäjiä ja satoja lampaita. Fjördur on alueen lammasfarmareiden suosima kesälaidunalue. Täällä kun eivät autot kulje. Isot joet ja meri pitävät huolen siitä, että määkijät eivät eksy kesän aikana aivan väärille alueille. Kuten autioihin islantilaisalueisiin yleensä, myös tänne liittyy paljon tarinoita trolleista, menninkäisten majapaikoista ja kummitushevosistakin. Tietyissä joen mutkissa on tapahtunut jonkun rakkaustarinan loppuhuipennus tai sieltä löytyy 1800-luvulta peräisin oleva nuoreena kuolleen maajussin hauta.

Siellä mekin ratsastimme, kävelimme ja katselimme. Se oli upea paikka. Katsokaa vaikka*:



*) Pahoittelen räjähtänyttä autenttista olemusta. Tässä kohtaa olin ollut kolme päivää ilman suihkua ja kosteusvoiteita. :D

Elikkäs. Ei se vettä suihkiva geysir tietenkään ole Islannin upein luonnonnähtävyys, Blue Lagoon mahtavin kylpyläkokemus eikä Ishestar tai Eldhestar Islannin paras islanninhevostalli - niitä vain mainostetaan eniten. Pienillä maaseutumatkailutoimijoilla ei ole mainosbudjettia mainostaa lentokoneissa, ostaa näkyvyyttä netistä tai saada itsestään juttuja maailman suurimpiin matkailulehtiin.

Mutta onneksi teillä (ja niillä maaseutumatkailutoimijoilla) on tämä blogi. Hehheh.

No ei vaan, tuo hehetys oli kyllä ihan turhaa. Ei tämä mikään vitsi ole - ihan tosissani näitä Islanti-juttuja ja vinkkejä tarjoilen. Koska niinhän se on, että hyvää pitää jakaa.

Melkein joka päivä saan Islanti-kyselyjä sähköpostin ja Facebookin kautta. Kaikkiin kyselyihin pyrin vastaamaan, edes lyhyesti. Yleensä suosittelen perusteellisempien vinkkien perässä kirjojeni ääreen ja maksuttomaan Tripsteri-matkaoppaaseen, jonne olen kirjoittanut Islannista melko kattavan verkko-oppaan ja päivittelen sitä usein. Suosittu Mondo Islanti -matkakirja on myyty loppuun eikä Mondo-oppaista oteta enää uusia painoksia. Islanti-matkajuttuni siirtyvät siis tulevaisuudessa yhä enemmän tuonne Tripsterin puolelle. Täältä blogista löytyy sitten näitä omaelämänkerrallisia Islanti-seikkailuja Islanti-hakusanalla.

Hyviä reissuja!

5 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Huhhahhei, hengissä selvisin! Vaikka välillä hirvitti, lopussa nauratti. Tämän kesän hevosreissuista viimeisin osui kaikkiin mahdollisiin a...

Eeppinen hevosloma vuoristoon

15.7.16 Satu Kommentteja: 15

Huhhahhei, hengissä selvisin! Vaikka välillä hirvitti, lopussa nauratti. Tämän kesän hevosreissuista viimeisin osui kaikkiin mahdollisiin aisteihin ja kipupisteisiin, hyvällä tavalla lujaa.
Maisemanvaihdos.
Mökkimme maailman laidalla.
Tukki tykkää pötköttää.
Hänkin tykkää pötköttää. Taukopaikalla Pohjois-Atlantin laavahiekkarannalla. Perus.
Erämaavessa with a view (siis kyllä, ihan oikea vessa, käsienpesualtaat ja kaikki).
Viime vuonna kun suunnittelin seuraavan kesän matkoja, kysyin yhteistyötalliltani, miten olisi jos tehtäisiin yksi kolmen päivän mittainen vuoristoreissu jonnekin sähköttömään eräkämppään, ruoka ja makuupussit mukana. Ratsastusta meren rannalla ja laaksossa, jonne ei tuo tie eikä edes peltopolku. Hyvä idea, kuulemma! Harmittavan harvoja kuulemma kiinnostaa tällainen hevoserämatkailu, yleensä halutaan mennä vain kovaa ja meren rannalla ja nukkua yöt puhtaissa lakanoissa kuuman suihkun jälkeen.

Uskoin, että kyllä eräretkeily varmasti kiinnostaa. Kyllä Suomessa kaltaisiani reissupirkkoja riittää. Sellaisia, jotka tykkäävät hevosista, ratsastamisesta ja hiljaisista erämaakokemuksista. Eikä haittaa, vaikka illalliseksi on pelkkää pastaa ja nakkeja, koska mitään kamalan monimutkaista ei satulalaukuissa pysty kuljettamaan. Hampaat pestään ulkona nurmikolla ja hevoset putsataan satulan alta siisteiksi ruohotupoilla.

Kiinnostihan se. Tämä matka myytiin loppuun ihan muutamassa viikossa. Ja voi että mikä matka se olikaan!
Siellä satulalaukussa kolmen päivän henkilökohtaiset varusteet eli parit pikkuhousut, hammasharja ja reinot. 
Yhden vuoren päälle ratsastettiin.
Mäkiä on matkan varrella... "Sen verran jyrkkää, että parempi kävellä", tokaisi ratsastusoppaamme.
Erämaakämppä with a view. 
Ratsumme laidunsivat yöt mökkimme vieressä.
Mökkiaamupala.

Viimeisenä iltana tallinomistaja Stefan laittoi nuotion pystyyn merenrannalle.
Merimiessäkissä makuupussit, sivulaukuissa kalapullat.
Eväsrepun ruokatauko.
Reipasta tölttiä ensimmäiselle eräkämpälle ja siitä eteenpäin "parin vuoren yli". Nooh, mahtui siihen matkalle pari suontapaisen ylitystä ja maastoesteiden hyppämistä (juu, hyppäsin ensimmäistä kertaa elämässä ja heti ensimmäisenä päivänä sitten joku parikymmentä kertaa). Mukanamme kulki muutama käsihevonen eli tuttavallisemmin eväsreppu ja eväs kakkonen. Ne kantoivat ruokamme ja makuupussimme sinne tiettömälle eräkämpälle, kun me muut hölköttelimme (välillä kyllä ihan kiidettiin) omien ratsujemme kanssa eteenpäin. Ratsastimme kolmen päivän aikana yli sata kilometriä eikä se ollut mitään tasaista menoa metsäpolulla, vaan vuorten ylityksiä, suolla tarpomista, kivikossa kävelyä, laukkapätkiä, ojien yli hyppelyä ja hylättyjen turvemajojen seinänjämien seassa pujottelua. Islantilainen maastoratsastusreissu on kyllä ihan omaa luokkaansa.

Huhhahhei. Nakkien lisäksi saatiin illalliseksi myös ehkäpä maailman parhaita kalapullia, jälkkäriksi lakusuklaata ja aamiaisella hapanmaitoa fariinisokerin tapaisella. Porukan miesvahvistus eli tallinomistaja kavereineen tiskasi, siivosi ja laittoi ruoan. Kuumaa kahvia oli termarissa vuorokauden ympäri. Ja tallinomistajan kaveri lauleli hevosenselässä matkan varrella. Kyllä kelpasi.
Kun on sadevaatteet mukana, ei sada!
Ja mihin sitä sitten lähdettäisiin?
On taas sellainen itsensä ylittämisolo. Ensi vuoden reissut lähtevät suunnittelupöydälle saman tien: ja kyllä kutkuttaisi pitää tämä erämaareissukin listoilla. Tosin ensi vuonna upgreidaan ratsastusvaatimuksen ylemmäs. Tänä vuonna osallistujien piti olla tallilta saamieni vinkkien pohjalta vähintään keskitason ratsastaja. Islannissa on tuo mittakaava vaan näemmä on vähän eri. Onneksi tämänkertaisen ryhmän tyypit olivat kaikki superhyviä ja minä ehdottomasti kokemattomin. Mutta kas vaan selvisin ilman isompia hiertymiä tai mustelmia. Ja ensi vuonna ne maastoesteetkin sitten varmasti sujuvat paljon paremmin, kun on jo nelisenkymmentä hyppyä takana.

Eeppinen reissu, ei tähän oikein muuta voi sanoa. Islanti yllätti taas.

Nyt menen suihkuun.

15 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Lempipuuhat: syöminen ja lukeminen. Kun edessä on hyvää ruokaa - eli siis mitä tahansa ruokaa - ja kirja, aika kuluu kuin siivillä. Miltei ...

Lapsen kehitys 10 kk - ja äidin

11.7.16 Satu Kommentteja: 12

Lempipuuhat: syöminen ja lukeminen. Kun edessä on hyvää ruokaa - eli siis mitä tahansa ruokaa - ja kirja, aika kuluu kuin siivillä. Miltei hiljaisuudessa.
Ja minun burgerini oli...?
Tai ehkä sittenkin mieluummin otan tuon pihvin!!
Siskon lautaselta pöllityt ranut kannattaa mutustella täällä kirjapiilossa.
Enkä puhu nyt itsestäni, vaan mörssäristä. Vauvan kymmenes kuukausi on sinetöinyt ruokailuun liittyvän faktan: hän syö mitä tahansa. Kaikki eteen kannettu kelpaa: murot, mysli, possunkyljys, peruna, herneet, tomaatti, kurkku, salaatti, lakritsi (pääsi nappaamaan keittiön kulhosta), puuro, kaikki hedelmät, letut, maksamakkara, lihakeitto, maissi...

Sen lisäksi että ruoka kelpaa, myös kirjat kiinnostavat. Sellaista kirjaa, joka pysyy pöydällä pystyssä ja jossa on värikkäitä kuvia ja mielellään ankkoja, voi katsella keskittyneesti ihan kuinka kauan tahansa. Etenkin, jos edessä on myös mitä tahansa naposteltavaa!

Esikoinen oli pienenä ruoan suhteen aika kranttu, eikä hän vielä tänäkään päivänä suuria määriä syö. Pillin ja pullan ruoka-annokset ovat melkein saman kokoisia. Sama juttu se on minulla ja puolisollani: lautanen on molemmilla yhtä täynnä, vaikka kokoeroa löytyy.

Perheemme voi siis jakaa pilliin ja pulliin. Minä ja kuopus olemme jälkimmäisiä. Olen lyhyt, helposti paksuuntuva ja rakastan kirjoja ja syömistä. Kuopuksen pituudesta en vielä tiedä, mutta samanlaiset rotevan ihmisen pullasormet sillä on kuin minullakin. Puoliso ja esikoinen ovat sorjia vaikka söisivät suklaalevyn joka aamiaisella. Paitsi että esikoinen ei syö edes sitä – pala suklaata kuulemma riittää, toista se harvemmin edes pyytää.

No ei se mitään, minä kyllä syön, mitä yli jää. (Tästä on muuten ihan todistusaineistoa. Lueskeltiin joku aika sitten siskojen kanssa vanhoja, joskus ala-asteiässä täytettyjä Ystävä-kirjoja. Sisarukset-kohtaan pikkusiskoni oli kirjoittanut, että Isosiskoni on Satu ja se syö kaiken mitä muilta jää yli.)

Haha! Enkä ole juuri muuttunut. Operaatio miinus viisi kiloa on edelleen lähtökuopissaan. Viime viikolla kolme ihmistä kiertoteitse tiedusteli, mahdankohan olla raskaana. Tööt tööt.

Lapsen kehitys -jutut:


Vauva 1 kk
Vauva 2 kk
Vauva 3 kk
Vauva 4 kk
Vauva 5 kk
Vauva 6 kk
Vauva 7 kk

12 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Nytpä muutamia havaintoja mediasta nimeltä Salamatkustaja. Tärkeimmät ensiksi: kai huomasitte jo uuden bannerin? Se on ihana, ja se on vast...

Blogin ulkoasu muuttuu

10.7.16 Satu Kommentteja: 56

Nytpä muutamia havaintoja mediasta nimeltä Salamatkustaja. Tärkeimmät ensiksi: kai huomasitte jo uuden bannerin? Se on ihana, ja se on vasta alkusoittoa! Tässä kesän jälkeen on luvassa pari isompaa muutosta blogin ulkoasuun.
Blogini visuaalinen ilme on jumahtanut vuoteen 2010. Tai ei, nyt kyllä liioittelen. Visuaalista ilmettä ei nimittäin ole ollut. Ja nyt nuo erikokoiset elementit ovat alkaneet sattua jo omiinkin silmiini, halusin muutosta ja lähdin testailemaan eri vaihtoehtoja. Haluan että tätä blogia on helppo ja miellyttävä lukea ja että ulkoasu ja käytettävyys tekevät myös minut iloiseksi.

Blogger on ja pysyy edelleen eikä blogin osoitekaan vaihdu, mutta tilasin uuden, selkeämmän teeman, jonka pitäisi tulla liveksi tässä heinäkuun aikana. Ennen sitä yritän saada avainsanat, somekanavat ja fontit jonkinlaiseen ruotuun, että tältä sivustolta löytäisi paremmin hakemansa. Kommentointimahdollisuus säilyy samana, samoin Facebook- ja Instakanavat. Etusivulle ei tule "lue lisää" -toimintoa, koska en itse lukijana tykkää klikkailla niitä.

Mitäpä muuta? No kerrohan sinä virtuaalinen kaverini, joka käyt viettämässä täällä aikaasi, vaihtaamassa mielipiteitä ja kuulumisia, lukemassa Islanti-juttuja tai mutuilevaa jalkapalloanalyysiäni. Tuleeko sinulle mieleen jotain, joka tekisi tämän blogin lukemisesta miellyttävämpää tai helpomaa? Tökkiikö joku? Onko kommentointi helppoa, näyttääkö blogi mobiilissa tarpeeksi hyvältä vai onko lukeminen vaikeaa ja kuvat hitaasti latautuvaa sorttia?  Kaikkia Tärkeitä ja Korjausta Vaativia Asioita ei täältä kirjoittajan näkökulmasta välttämättä tule ajatteleeksi. Kerro siis ihmeessä pois kehitystoiveesi, olisi mahtavaa tietää! Parempi nimittäin tehdä kaikki korjaukset samalla kertaa.

PS. Bannerin suunnitteli luottograafikkoni Satu. Kun tarvitsen mitä tahansa kuvaa tai visuaalista tapaa kertoa joku asia, meilaan aina ensimmäisenä Kontisen kaimalle. Hän on suunnitellut visuaalisen ilmeen melkein kaikkiin kirjoihini, tehnyt blogini aikaisemman bännerin ja on henkilö niiden lastenkirjojen takana, joita meidän kotitaloudessa mieluiten luetaan. Tähän uuteen blogitunnukseen olen pirun tyytyväinen. Sehän näyttää ihan mun elämältä: vähän on langat välillä sekaisin, mutta valmista tulee aina lopulta.

56 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Esikoinen koki viime viikolla ison hetken: se käsitti tekevänsä jonkun asian viimeistä kertaa ikinä elämässään. Heinäkuun alussa päiväkoti ...

Viimeistä kertaa päiväkodin portista

9.7.16 Satu Kommentteja: 5

Esikoinen koki viime viikolla ison hetken: se käsitti tekevänsä jonkun asian viimeistä kertaa ikinä elämässään. Heinäkuun alussa päiväkoti lähti kesälomille. Syksyllä sinne ei enää palata, koska elokuussa kutsuu seuraavan asteen oppilaitos. Peruskoulu!
Viimeinen päivä oli merkittävä. Mies kävi viemässä viimeisen päivän aamuna ja minä hain iltapäivällä. Pakkasimme tyhjässä eteisessä mukaan viimeiset piirustukset, tyhjensimme vaihtovaatekorin ja otimme viimeistä kertaa kumisaappaat patterilta ja laitoimme ne Marimekon puuvillakassiin. Kun astuimme päiväkodin natisevasta portista kadulle, tyttö pysähtyi vähän hölmistyneen näköisenä ja tuijotti eteenpäin hiljaa. Ilme oli sekoitus iloa, yllätystä ja kaipuuta. Mä en tosiaan enää koskaan mene päiväkotiin kuin vain käymään. Tämä tuntuu kyllä ihan hassulta ja vähän sekavaltakin.

Minun mielestäni oli hienoa, kuinka suorasti hän kertoi itse omista fiiliksistään. Hän kuvaili omin sanoin hyvin tarkkaan, miltä hänestä juuri sillä hetkellä tuntui.
Lapsi teki kortit, äiti ja isä sujauttivat pusseihin ne tutut eväät, skumppaa ja suklaata.
Jos ei niitä kasvatusmitaleja muuten kauheasti tippuisikaan, niin tämän asian puolesta olen kyllä valmis tuulettamaan: olen näköjään onnistunut tunnekasvatuksessa. Yritän aina sopivissa väleissä painottaa sitä, kuinka tärkeää on kuvailla omia fiiliksiään ja oloaan, koska muut eivät voi sitä välttämättä muuten tietää. Ja tulee siitä kivempi olo itsellekin.

Edellisenä päivänä olimme askarrelleet päiväkotiryhmän henkilökunnalle jäähyväiskortit kesäntoivotuksineen. Leikkasin kuta kuinkin suoria kortinmallisia palasia toimistotulostinpaperista. Esikoinen piirsi niihin kuvat ja kirjoitti opettajien nimet. Sen jälkeen ehdotin, että jos hän haluaisi, hän voisi sanoa jokaiselle opettajalle jonkun asian, joka kirjoitettaisiin korttiin. Esikoinen koki tämän tosi mielekkääksi. Hän mietti jokaisen nimen kohdalla erikseen, mitä haluaisi juuri tälle opettajalle sanoa ja minun tehtäväkseni jäi luetella kirjaimet oikeassa järjestyksessä. Kesäkorteista tuli ihan hillittömän hienot:

Sinä olet oikein miellyttävä opettaja.
Sinä olet tosi hauska ja kiva opettaja.
Sinä olet maailman ekstramukavin laulunopettaja.
Sinä olet erityisen cool opettaja.
Sinä olet älyttömän kiltti ja hieno opettaja.

Jokaiseen lauseeseen hän keksi oman adjektiivin. Kahdelle eri ihmiselle ei voi kuulemma antaa täysin samanlaisia kortteja ja siihen on esikoisen mielestä pätevä syy: korttien saajat ovat kaikki erilaisia ihmisiä.

Oooh!!! Olen pakahtua ylpeydestä. Kiitos päiväkoti, kiitos elämä.

5 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Tällä viikolla tilanne vaati pientä pikalomaa. Pitkään lomailuun ei tänä(kään) kesänä ole ikävä kyllä mahdollisuuksia, mutta kun työkalente...

Hotelliloma jäätikön ja laavapellon välissä

8.7.16 Satu Kommentteja: 7

Tällä viikolla tilanne vaati pientä pikalomaa. Pitkään lomailuun ei tänä(kään) kesänä ole ikävä kyllä mahdollisuuksia, mutta kun työkalenterissa näytti sekä minulla että puolisolla olevan muutaman päivän mittainen tyhjä pätkä, päätimme toteuttaa pikaloman jonnekin lähelle.
Pakkasimme mukaan muksut, kantorinkan, parit vaihtovaatteet, uikkarit, beben vaipat ja luottokortit ja lähdimme posottamaan kohti Länsi-Islannin Húsafelliä.

Oli ennustettu mukavaa ilmaa: aurinkoa, viittätoista lämpöastetta ja vain vähän tuulta. Periaatteessa aivan ihanteellinen sää telttailulle. Käytännössä juuri nyt telttailu ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Kun aikaa on vain kaksi vuorokautta, en halua hukata sitä huonosti nukuttuihin telttaöihin (koska sitähän ne ovat etenkin nyt kun nuorin mukanaolijoista on alle vuoden). Telttamatkailu vaatii myös niin paljon pakkaamista ja ruokasuunnittelua ja kaupassakäyntiä, että lomapäivistä olisi mennyt iso siivu jo pelkkään etukäteissäätöön. Niinpä menimme hotelliin. Söimme aamiaiset valkoisten pöytäliinojen peittämiltä kauniisti katetuilta pöydiltä, illalliset hyvässä hotelliravintolassa ja buffa-lounaat Húsafellin kylän bistrossa. Ai että miten täydellistä ja helppoa. Kaksi upeaa päivää hiljaisen hotellin suojissa rentoutti ja paljon ja jätti riittävästi aikaa kaikelle ihanalle tekemiselle.
Parasta Húsafellissä on ehdottomasti luonto ja sen tarjoamat aktiviteetit lähellä toisiaan. Me ehdimme kahden päivän aikana ilman minkäänlaista säntäilyä käydä jäätiköllä, tehdä retken Vidgelmirin laavaluolaan (suostittelen tätä, sopii myös lapsille), maastopyöräillä parilta vuorenhuipulta (luulen, että oma sykkeeni oli autoa vuoristotietä alas ajaessa paljon kovempi kuin vieressä pyöräilevän puolison, eli omakin sydänlihas sai ihan mukavaa treeniä), käydä uimassa kolme kertaa, vaeltaa yhden korkean vesiputouksen maisemiin, syödä hyvin, rentoutua, hengailla leikkipuistossa ja juoda pari kylmää olutta. Kaiken tämän lisäksi Húsafellistä löytyy myös hevostalli ja 9-reikäinen golfkenttä. Siis aivan mahtavaa! Húsafelliin voi suunnata koko perheen kanssa vaikka koko viikoksi ja tekemistä riittää aivan jokaiselle päivälle ilman, että tarvitsee kamalasti ajella ympäriinsä.
Húsafell on pieni maaseutukylä Länsi-Islannissa, reilun tunnin ajomatkan päässä Reykjavíkista. Alueella on jo pitkään sijainnut yksi maan suosituimmista leirintäalueista, jonne monet islantilaisperheet suuntaavat kesälomillaan matkailuautojensa kanssa tai isolla maasturilla telttavaunua perässään vetäen. Monilla ammattiliitoilla on näissä maisemissa myös vuokramökkejä. Tänä vuonna Húsafellissä avasi hotelli, jossa me yövyimme.  
Ulkomaalaisen Islannin-matkaajankin näkökulmasta Húsafell on mainio tukikohta, joka tarjoilee eksotiikkaa: lähitienoilla on jäätiköitä, Euroopan isoin jäätikkötunneli, maailman yksi upeimmista laavaluolista, monia vesiputouksia, kotieläintarhan tyylinen vuohitila, Euroopan suurin kuuma lähde, joka puolelle ulottuva laavapelto, kulttuurin-, kirjallisuuden- ja historianystäville Islanninsaagoja kynäilleen Snorri Sturlusonin kotitila, joka toimii nykyään museona... Majoitusta on joka makuun ja budjettiin: telttailualue on hyvin pidetty ja hoidettu, on vuokramökkejä sekä todella tasokas hotelli, jossa vain alle 30 huonetta. Hotelli on kyllä aika hintava, näin kesäaikaan 2 hengen huone maksaa vuorokaudessa noin 220 euroa vuorokaudelta (me saimme siitä vähän alennusta puolison työkuvioiden kautta), eli en siellä ihan koko viikkoa majoittuisi, mutta lyhyelle visiitille ihan passeli. Hotlan ravintola oli hinnakas (illallisella pääruoat alkaen 40 €), mutta todella hyvä. Saman ne annokset maksavat Reykjavikinkin parhaissa ravintoloissa. 
Húsafelliin tehdään kyllä päivämatkoja Reykjavikista, mutta mistään isoista ruuhkista ei ollut jälkeäkään. Uima-altaalla oli tilaa joka vuorokaudenaikaan, ravintolassa ei tarvinnut jonottaa ja vesiputoukselle vaeltaessamme ei vastaan tullut kuin yksi eksynyt lammas, vaikka emme missään erämaassa olleetkaan. Telttailualueelta käveli vuoren kylkeen vajaan puolituntia ja noin tunti meni aikaa kanjonissa kävellessä. Taisin kaiken kaikkiaan nähdä kahden päivän aikana vain kaksi täyspitkää bussia ja parisenkymmentä tilataksia. Kelpo kohde siis myös luonnonrauhaa etsivälle.
Vaikka tykkään telttailusta ja ulkona olemisesta, kyllä vaan teki gutaa hipsiä uima-altaalta suureen hotellihuoneeseen kostean teltan sijasta. Syödä tilavasti ilman säätöä, olla huoleton vaikka ulkona sataisi tai tuulisi ja ripustaa uikkarit naulakkoon tietäen, että aamulla ne ovat rutikuivat. Aamiaisöpydässä mörssäri pysyi rauhallisena muroja napostellen sillä välin kun me muut täytimme omaa pöytää buffetin antimilla: puuroa, leipää, juustoja, hedelmiä, rapeita voisarvia... Ravintolaillallisetkin menivät ihan ok, sillä söimme molempina iltoina heti kuudelta ravintolan avattua. Kun vaan mörssärin edessä on ruokaa, se pysyy tyytyväisenä ja syömispuuhaansa keskittyneenä pitkiäkin aikoja. Välillä isompi viihdytti pikkusiskoaan lukemalla ankkakirjaa, venyttelemällä naamaansa ja tarjoilemalla maistiaisia ranskalaisistaan.
Viimeisestä Húsafellin visiitistä oli ehtinyt vierähtää jo useampi vuosi. Olin ihan unohtanut, miten hieno alue se onkaan. Palaamme noihin maisemiin varmasti vielä toistekin! Ensi kesänä pystytään toivottavasti toteuttamaan vähän pidempi perheloma ja kiertelemään useammassa paikassa. "Sitten kyllä nukutaan teltassa", totesivat puoliso ja isosisko kuin yhdestä suusta. 

Heheh. No ehkä joo. Mutta kyllä he kuitenkin silminnähden nauttivat tästä hotelliluksuksestakin.

Sekin hyvä puoli näissä hotellireissuissa on, että kotiin saapuessa ketään ei väsyttänyt. Aika hyvä loma.

7 kommenttia:

Mitä tuumaat?