Aloitan nyt vähän nurjalta puolelta - realisti kun olen. Olen kirjoittamassa kirjaa unelmatyöstä , mutta en silti usko mielen jatkuvasti hu...

Realistisia ajatuksia unelmatyöstä

30.3.16 Satu Kommentteja: 73

Aloitan nyt vähän nurjalta puolelta - realisti kun olen. Olen kirjoittamassa kirjaa unelmatyöstä, mutta en silti usko mielen jatkuvasti huumaavaan unelmatyöhön. Kuten en mihinkään muuhunkaan unelmahöttöön, jossa kaikki asiat muka loksahtelevat kohdalleen kunhan vain jaksaa hymyillä, kääntää naaman aurinkoon, ostaa tuoreita kukkia ikkunalaudalle ja naulata olohuoneen seinään positiivisia myötähäpeää aiheuttavia iskulausetauluja. En usko pelkkiin unelmiin ja positiivisuuteen. Nö-höy. Uskon suunnittelun voimaan, kärsivällisyyteen, ahkeruuteen, kymmensormijärjestelmään ja hyviin perslihaksiin. Ja siihen, että aina voi mennä vähän päin vittua, mutta ei se silti maailmanloppu ole, ja viivan alle jää silti enemmän plussaa kuin miinusta.
Sain joululahjaksi kalenterin, jossa on joka toisella sivulla motivointilause (en ole varma, miten suhtautua).
Kyllä minullakin tulee välillä arjessa eteen hetkiä, jolloin työnteko tuntuu totaalisen ärsyttävältä, vaikka minä niin kovasti tästä sekalaisesta työstäni tykkäänkin. Yksi päivä on totisesti erilainen kuin toinen: eli joka päivä voi siis ärsyyntyä vähän eri asiasta (onhan siinäkin puolensa, ei kyllästy). On kirjoitushommaa, some-suunnittelua, valokuvausten säätämistä, luennointia, opastusta, hotellientestausta - liian harvoin, varsinkin luksushotellien -, sisäänostoa, kaupanpitoa, lattianpesua, pahvienkierrätystä, tavaran roudaamista, postimerkkien ostoa... You name it, I do it.

Suurin osa ajasta töissä on kivaa. Minulla on niin kivaa, että mielelläni tekisin töitä vähän enemmänkin kuin mitä nykyinen elämäntilanne antaa myöten. En haaveile kasvavasta työmäärästä pelkästään mahdollisen lisätienestin toivossa, vaan ihan sen työntekemisen mukavuuden takia. Yhdeksän tuntia ei nimittäin tunnu yhtään pitkältä ajalta, kun tekee sitä, mistä pitää.

Ja nyt paluu sinne alkuun: unelmaduuninkin tekeminen voi välillä tuntua ikävältä. Se ei saa tulla yllätyksenä, joka aiheuttaa pettymyksiä vaan luonnollisena osana arkea. Työnteko, ihmissuhde, kasvislasagne, irtokarkit - suurimman osan aikaa ihan täydellistä, mutta välillä myös totaalisen tylsää ja mitäänsanomatonta. Niin on työntekokin. Mutta siinähän se elämän onnellisuus minun mielestä juuri piilee: pienen laskun jälkeen nousu tuntuu taas ihan törkeän hyvältä ja toisin päin. Välillä on karkkia syödessä pakko juoda vähän vettä, että maut erottuvat paremmin. Pienen päähänottamisen ei saa antaa häiritä upeaa kokonaiskuvaa.
Tässä mietelauseessa on ihan hyvä pointti kyllä.
Minulla on eräs keino, joka pitää ainakin tämän naisen perustyytyväisenä ja motivoituneena kaikessa tekemisessä.  Säädän odotukset sellaiselle tasolle, josta tiedän voivani ne ainakin teoriassa joku päivä saavuttaa. Työelämässä se tarkoittaa sitä, että en haaveile ison firman toimitusjohtajan tittelistä, edustusillallisista ja työsuhdemersusta, koska niitä ei tässä nykyisessä työpaletissa ole koskaan tulossa. (Kehtaan väittää, että tienaisin tällä kokemuksella ja näillä taidollani varmasti paljon enemmän jonkun ison korporaation palkkalistoilla, ehkä ihan helposti kaksi kertaa enemmän kuin nyt. Mutta kun en halua lähteä tavoittelemaan sitä. Tämä nykyinen lifestyleyrittäjän paletti tuntuu niin hyvältä.)

Sen sijaan haaveilen vielä muutaman kirjan kirjoittamisesta, sellaisenkin, josta tulee supermenestys ulkomailla, joka myy enemmän kuin Harry Potterit. Tai vähintään yhtä paljon. Okei, edes puolet siitä olisi erinomaista! Se on teoriassa mahdollista: osaanhan kirjoittaa, minulla on hyviä ideoita ja vähän vinksahtanut huumorintaju, jonka turvin uskallan sanoa välillä ääneen kaikenlaista noloakin. Toki siihen tarvitaan paljon muutakin kuin hyvä käsis: sitä että on oikeassa paikassa oikeaan aikaan, kontakteja ja ihan helvetin paljon hyvää tuuria. Nykytilanteessa minulla ei ole mitään mahdollisuutta Supercellin toimitusjohtajaksi, enkä siitä siksi viitsi päiväunissani edes haaveilla. Nykytilanteessa mahdollisuus besteseller-uraan on olemassa, vaikka se mahdollisuus onkin toooodella pieni. Siitä joskus haaveilen. Haavetta tavoitellessani teen kiitollisia ja järkeviä välitavoitteita: 1000 myytyä kirjaa, 3000 myytyä kirjaa, käännösoikeudet, uusi kannattava myymälä, twiitti jonka joku idolini retwiitta... Ja kun niistä välitavoitteistakin saavutan jonkun, saan lisää bensaa koneeseen ja taas mennään!
Siinä on jonkun unelmatyö: maatilallinen.
Loppunen lopuksi nämä kaikki unelmaduunitekemiset kiteytyvät ainakin seuraavaan kolmeen asiaan eli nämä on keskeistä ymmärtää: mitä itse haluaa tehdä, mitä pystyy tekemään ja miten sillä tekemisellä tehdään rahaa.

Kelailimme näitä ja muitakin ajatuksia yhdessä Hannen kanssa pitkäperjantaina, kun istuimme Skype-palaverissa. Koska oli pyhäpäivä eikä kumpikaan ollut toimistolla, työskentelyolosuhteemme olivat omaperäiset: Hanne vanhempiensa firman takahuoneessa, minä esikoisen liian matalalla kirjoituspöydällä. Jos olisimme odottaneet hetkeä jolloin molemmat ovat saman pöydän ääressä palaveriviineri nenän alla, ehtisimme tavata ehkä joskus ensi syksynä. Siis silloin, kun käsiksen pitäisi olla jo valmis. Työteon muodot venyvät ja työntekopaikat joustavat. Unelmatyötä voi välillä joututa tekemään tavallista kekseliäämissä paikoissa. Mutta hei, aloittihan Steve Jobskin autotallista!! Me olimme sentään jo suunnitteluvaiheessa päässeet Hannen kanssa sisätiloihin: pitseriaan ja lastenhuoneeseen.
Tietä käyden tien on vanki. Vapaa on vain umpihanki (Hellaakoski)
Kävimme siinä pitsantuoksussa ja Pets Shop -leluja varpaiden välissä läpi tähän astista tekemistä eli sisällysluetteloa, aikatauluja ja ihmisiä, joita haastatella kirjaa varten. Sisältösuunnitelmaa ja unelmatyön tekemisen fiiliksiä pyöritellessä palasi molemmille mieleen kaksi kysymystä: Mitä tästä puuttuu? Mitä emme ole tulleet ajatelleeksi?

Yleensä 85 000 ihmisellä on enemmän ajatuksia kuin 2 ihmisellä. Siksi haluamme kysyä teiltä: Mitä sinä haluaisit tietää "unelmaduunin" tekemisestä? Siis hauskasta ja antoisasta työstä? 

Emme tietenkään odota, että ideoitte kirjan puolestamme, sisältö on jo kuta kuinkin naulattu kohdilleen. Mutta muutama aukko siellä vielä on ja niihin aukkoihin haluaisimme ottaa mukaan aiheet, joista on mahdollisimman monille mahdollismman paljon hyötyä ja iloa.

Vastaajien kesken arvon aiheeseen sopivan kirjan: Elä enemmän, stressaa vähemmän (WSOY, kääntänyt Tommi Uschanov):

"Jokainen meistä on joskus kokenut hetken, jolloin kaikki tuntuu loksahtavan paikoilleen; koemme muutaman silmänräpäyksen ajan tyyneyttä ja sisäistä rauhaa ja haluamme jäädä tuohon tilaan Tiedät epäilemättä mitä tarkoitamme - muutama sekunti täydellistä rakkauden ja ilon tunnetta yhdessä lastesi, kumppanisi tai lemmikkisi kanssa, tai vaikkapa yksin luonnossa kulkiessasi. Tuollaisena hetkenä olet saanut pienen maistiaisen tietoisesta läsnäolosta."

Kuva: Susan ja Mats Billmarkin FB-sivu "Lär dig Liva"
Ei varman yllätä, että en yleensä ole tällaisten elämäntapaoppaiden suuri ystävä. Syy, miksi kiinnoistuin juuri tästä kirjasta, löytyy sen tekijöistä. Kirjan kirjoittajat, Susan ja Mats Billmark, ovat ruotsalainen pariskunta, joka koki päivätyössään burnoutin. Kokemuksesta selvittyään he päättivät julkaista omilla säästöillään opaskirjan kaikille stressistä ja murehtimisesta kärsiville. Ja tadaa: omalla budjetilla tehdystä kirjasta tuli hitti, Ruotsin viime vuoden myydyin kirja. Sitä meni kaupaksi ensimmäisten kuukausien aikana yli 100 000 kappaletta. Nykyään tyypit työskentelevät vapaina kirjoittajina ja kouluttajina. Siis tekevät luultavasti juurikin sitä omaa unelmaduuniaan.

En ole kirjaa itse vielä lukenut, mutta lupaan jäädyttää itseni tästä arvonnasta ja hankkia sen toista kautta. Arvonta suoritetaan 6. huhtikuuta, ilmoitan voittajan täällä blogin puolella ja Facebook-sivuilla.

PS. Hannen tontilla on käynnissä samasta aiheesta arvonta. Siellä voi voittaa ihanan Astrid Lindgrenin juuri ilmestyneen elämänkerran (se on muuten ihan superrrrrhyvä, luin pääsiäislomalla).

73 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Läksin kuin läksinkin käväisemään mökillä, jossa muu perhe vietti pääsiäistä . Islantilainen mökkeily on sen verran hauskaa puuhaa, että ...

Islantilainen tienvarsipaikka eli vihanneskioski

29.3.16 Satu Kommentteja: 17

Läksin kuin läksinkin käväisemään mökillä, jossa muu perhe vietti pääsiäistä. Islantilainen mökkeily on sen verran hauskaa puuhaa, että siitä on kirjoitettava erikseen vielä ihan oma juttunsa. Mutta nyt on pakko hehkuttaa erästä paikallista tienvarsipaikkaa.

Kävimme puolison kanssa ostamassa mökille lisää kahvia lähikylän kioskilta. Ajoimme kofeiininhakumatkalla paikallisen vihanneskioskin ohi ja siinähän oli ihan pakko pysähtyä: kasvihuone täynnä salaattiaineksia ja itsepalvelukassapöydällä taskulaskin ja kolikkoboksi. Tällaisia luottamukseen perustuvia itsepalvelumyymälöitä löytää jonkun verran maaseudulta ja erityisesti juuri Etelä-Islannin pikkukylien liepeiltä, joissa kasvatetaan suurin osa maan kasviksista.

Niitä jättikokoisia suklaamunia tuli syötyä liikaa. Kuten joka pääsiäinen. Uuh. Kasvikset kävelivät vastaan juuri oikeaan aikaan. Juuri nyt on nimittäin iso hätä tehdä salaattia! Ja sitten töiden pariin. Perhe kun jäi maaseudulle vielä pariksi päiväksi.




17 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kävin leikkauttamassa silmäni kaksi vuotta sitten. Näköni oli silloin aika huono, heikommassa silmässä lukemat lähenivät jo –8:aa. Ilman ri...

Silmien laserleikkaus - kahden vuoden jälkeen

26.3.16 Satu Kommentteja: 15

Kävin leikkauttamassa silmäni kaksi vuotta sitten. Näköni oli silloin aika huono, heikommassa silmässä lukemat lähenivät jo –8:aa. Ilman rillejä tai piilareita en nähnyt yhtään mitään. En edes aamulla herätessä varpaitani.
Mietin riskejä perusteellisesti ja hankin tietoa; keskustelin silmälääkärin kanssa ja jututin leikkaavaa lääkäriä.  Kyselin muilta kokemuksia ja pohdin, että kannattaako tämä. Otin selvää, mikä on pahinta mitä voi tapahtua ja mitkä ovat todennäköisyydet. Koska totta kai leikkaukseenmeno epäilytti. Omat silmät ovat kuitenkin omat silmät ja jos joku menee vituralleen, paluuta ei välttämättä ole.

Halusin kuitenkin kovasti eroon silmälaseista ja piilareista, joita olin käyttänyt yhtäjaksoisesti jo lähes 20 vuotta. Plussat painoivat riskejä enemmän ja niinpä asetuin leikkauspöydälle.

Tein laseroperaation sisältöyhteistyönä, mutta diili ei siis enää edellytä postauksia. Haluan kuitenkin jakaa tietoa leikkauksen lopputuloksesta vielä näin ajan kulumisen jälkeenkin, koska huomaan että tähän blogiin tullaan aika usein laserleikkaus-hakusanalla ja olen saanut jonkun verran kyselyjä siitä, miten silmäni voivat nyt, onko ilmennyt haittoja ja onko näköni edelleen erinomainen.

Fiilikseni nyt, kaksi vuotta operaation jälkeen, ovat yhä tyytyväiset. Näköni on edelleen yhtä hyvä kuin kolme kuukautta leikkauksen jälkeen (toipuminen kesti yllättävän pitkään - näköni ei ollut täydellinen tosiaankaan heti leikkauksen jälkeen tai edes viikon tai kuukauden kuluttua operaatiosta). Mutta nyt näen kävellessä katukyltit, leffassa tekstitykset ja autolla ajaessa liikennemerkit todella terävästi. Hämäränäössäni en ole huomannut muutoksia. Jos niitä on, ne ovat niin pieniä että en niitä itse edes älyä. Ainoa asia, jonka olen viimeisen puolen vuoden aikana huomannut, liittyy silmien kuivumiseen. Ensimmäisen vuoden jälkeen leikkauksesta en huomannut silmissäni kuivumista.

Kun vauvan takia havahduin noin kerran yössä hereille, silmäni tuntuvat niin kuivilta, että niitä ei tee mieli avata nopeasti. Hiekkainen tuntuma silmissä lähtee kuitenkin silmätipoilla. Pidänkin nykyään tippoja yöpöydällä. Kun yöllä herään, kopeloin ensin silmätippaputelin käsiini ja tipautan tipat molempiin silmiini. Päivisin minun ei tarvitse tippoja käyttää eikä sellaisina aamuina, jolloin saan herätä omaan tahtiini. Tipat ovat tarpeen vain kun pitää herätä keskellä yötä ja nopeasti. Se on aika pieni vaiva siitä ilosta, että näen kunnolla. Toivottavasti muita haittoja ei tulekaan.

Seuraava silmäraportti sitten taas vuoden kuluttua!

Muut samaan silmien laserleikkaukseen liittyvät jutut:

Laserleikkauksen harkinta
Kokemuksia lasereleikkauksesta ja jälkitunnelmat
Muutama kuukausi leikkauksen jälkeen (pitkä toipuminen)

Kuva: Björgvin Hilmarsson

15 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Havahduin tänään, ensimmäisenä työlomapäivänäni , hiljaisuuteen. Sellaiseen hiljaisuuteen, joka ei painosta tai tunnu ikävältä. Se ei tunn...

Äidin rentouttava retriitti

24.3.16 Satu Kommentteja: 14


Havahduin tänään, ensimmäisenä työlomapäivänäni, hiljaisuuteen. Sellaiseen hiljaisuuteen, joka ei painosta tai tunnu ikävältä. Se ei tunnu tilalta, joka jonkun pitäisi täyttää. Se ei ahdista. Ei ole sellaista kuin joskus opiskeluaikoina asuessani yksin 16 neliön opiskelijaluukussa. Silloin viikonloppuisin tai pitkinä loma-aikoina tuli välillä puristava olo, että on pakko päästä ulos ihmisten seuraan - olen yksin, tuntuu kurjalta! Aurinko paistaa ja Kallion kaduilta kuuluu iloista puheensorinaa, mutta minä en ole osa sitä kun tässä ahtaassa kodissani yksin keitän aamukahvia. Nyyh.

Helpottavaa, että ne ajat ovat takana. Vaikka pidän yksinolosta, en kaipaa siihen elämäntilanteeseen, jossa todella olin yksin. Nyt yksinolo on erilaista - siitä on nimittäin tullut luksusta. Tässä tämänhetkisessä hiljaisuudessa olo ei ole yhtään yksinäinen tai vajaa, vaan pelkästään hyvä. Ihan kuin kelluisin pumpulissa. Tai olisin kovakouraisessa urheiluhieronnassa. Pääni on kevyt ja pinnani tavattoman pitkä. Ei ole kiire mihinkään, ei ole pakko puhua kenellekään, ei ole pakko kuunnella ketään. Täällä universumissa olen juuri nyt vain MINÄ. Ala- ja yläkerran naapuritkin ovat lähteneet pääsiäiseksi mökille. Ei kuulu edes suihkun lorina. Ei pauku ulko-ovi, ei heilahda avonainen ikkuna. Hu-huu!! Vain kaiku vastaa, ja se on kaunis ääni.
Olotilani on tällä hetkellä luultavasti samanlainen kuin mitä olisin saavuttanut viikonmittaisella joogalomalla Intiassa kohisevan meren rannalla. Paitsi että ei ole hyönteisiä eikä kuuma, ei aikatauluja eikä säätöä. On toimiva netti, työrauha ja Moccamaster, joka pörisee päivän kolmatta kahviannosta.

Viimeiset 24 tuntia olen järjestänyt työelämääni: ekselöinyt, organisoinut ja kirjoittanut. Pistänyt päätä järjestykseen, saanut ehkä uusia ideoitakin. Tein eilen töitä myöhäiseen iltaan, nukuin hyvin ja jatkoin aamupäivällä siitä mihin aamyöllä. Nyt luen vielä muutaman sähköpostin, kirjoitan vähän lisää ja avaan kirjan. Voin valvoa koneen ääressä vaikka kahteen, jos kirjoitusflow on hyvä. Nukun sitten aamulla. Kun kukaan ei herätä. Tämä on ihanaa, ihanaa, ihanaa! Suorastaan anarkistista.

Saatan ehkä aavistaa, mistä Hanne puhui, kun hän kirjoitti elämäntilanteesta johtuvasta väsymyksestä. En tiedä, onko minulla sellainen (tai siis varmasti on, mutta miten vakava), mutta tämä muutaman päivän mittainen omalle tekemiselle ja olemiselle allokoitu tauko tekee minulle juuri nyt todella hyvää. Eikä tämän lepäävän olotilan saavuttamiseen riitä tunnin mittainen iltalenkki tai edes 8 tuntia omaa aikaa. Vuorokauden ympäri pitää mennä vähintään kaksi kertaa.

Tunnelmat ovat juuri nyt vähän samanlaiset kuin jalkahoidon ja kokovartalohieronnan välissä. Kun nousee törkeän hyvän hieronnan jälkeen hierontapöydältä, kroppaan leviää vielä vaikuttavampi kevyen olon tunne kun muistaa, että hei - mullahan on vielä kahden tunnin mittainen luksusjalkahoito edessä!

Eikö sulla ole ikävä sun miestä tai lapsia,
 voisi joku kysyä. Vastaus on helppo: ei niin yhtään. Nautin tästä olotilasta juuri nyt, juuri näin niin kuin on. Oma läsnäoloni (ja naapurissa auki olevan uimalan kuumavesiallas) ovat parasta, mitä elämässä tässä hetkessä ja juuri tällä hetkellä on.

Ikävä saattaisi tulla ensi viikolla, varmasti kovakin. Mutta en pääse käytännössä testaamaan rajojani, koska ei tämä yksinäisyys ihan niin kauaa kestä. Ehkä ihan hyvä.

14 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kolme tuntia sitten mies ja lapset ja monen monta kassia täynnä ruokaa ja juomaa, rattaat, sitteri jne. pakkautuivat autoon ja lähtivät mui...

Pääsiäistervehdys Reykjavíkista

23.3.16 Satu Kommentteja: 5

Kolme tuntia sitten mies ja lapset ja monen monta kassia täynnä ruokaa ja juomaa, rattaat, sitteri jne. pakkautuivat autoon ja lähtivät muiden 320 000 islantilaisen tavoin pääsiäiseksi mökkilomalle. No minä läksin kauppaan ostamaan suklaata ja tein elämäni ensimmäisen Youtube-videon.

Istahdan pian sohvalle syömään lakusuklaata (sitä riittää) ja alan ajatella. Hiljaisuudessa ja yksin. Mahtavaa. Muutaman päivän mittainen työntekoloma alkakoon! Kyllä tässä nyt ainakin yksi romaani pitäisi syntyä. (Tai ehtiä lukemaan.)



5 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Minulta on viime vuosien aikana useampaan otteeseen kysytty, enkö voisi järjestää koko perheelle soveltuvaa maaseutulomaa Islantiin. Nuo ke...

Yleisön pyynnöstä: syysloma Islantiin

22.3.16 Satu Kommentteja: 30

Minulta on viime vuosien aikana useampaan otteeseen kysytty, enkö voisi järjestää koko perheelle soveltuvaa maaseutulomaa Islantiin. Nuo kesäisin järjestämäni hevos- ja aktiivilomat kun ovat pitkien välimatkojen ja pidempien vaellusten takia suunnattu lähinnä aikuisille.

Tietysti innostuin ideasta! Onhan Islannissa älyttömän paljon nähtävää täällä maan eteläosissakin, ja useita kivoja maatilamajoituskohteita, jotka soveltuvat kenelle tahansa. Ja kukapa ei haluaisi nähdä vesiputousta, kiehuvaa mutalähdettä tai ilmoihin purkautuvaa kuumaa lähdettä, geysiriä? Sitä paitsi me itse reissaamme lasten kanssa paljon Islannissa - eli tiedän, että upea luontolomailu on täällä paitsi mieleenpainuvaa myös mahdollista ja helppoa alle täysikäisessäkin seurassa.

Niinpä päätimme yhdessä Saga-Matkojen kanssa kokeilla, olisiko muutaman päivän mittaiselle Islannin syyslomalle kiinnostusta. Nyt olisi siis tarjolla kiireetön Islannin-syyslomareissu Islantiin 20.-24. lokakuuta. Reissun ohjelman voi tiivistää muutamaan sanaan: hevosia, ulkoilua, tulivuoria, kuumia lähteitä, hiljaista maaseutua ja upeaa luontoa.

Ohjelma sopii aivan kaikille: mukaan voivat siis kernaasti tulla myös lapset.

Yritin valita nelipäiväiseen ohjelmaan mahdollisimman paljon nähtävää ilman, että tulee kiire tai säätö. Mukana on paljon Islannin klassikoita: maaseutuhengailua upeissa maisemissa (maatilamajapaikastamme on näkymät kirkkaalla säällä sekä Hekla- että Eyjafjallajökull-tulivuorille), islanninhevosia (rauhallisia ratsastusretkiä yli 3-vuotiaille ja alle 3-vuotiaatkin pääsevät halutessaan kokeilemaan talutusratsastuksessa), uintiretki islantilaiseen kylpylään (majapaikassa on lisäksi kuumavesiallas, joka on kaikkien vieraiden käytössä vaikka joka päivä) ja luontomatkailua (vesiputoukset, kuumat lähteet, geysireiden alue ja mannerlaattojen hautavajoama). Ruoka on erinomaista kotiruokaa - syömme kaikki ateriat islantilaisilla maatiloilla. Mukana myös hieman spessumpaa juttua kuten huoltoasemavierailu laavapellolla ja paikallinen kasvihuone.


Ryhmäkoko on pieni. Minun mielestä tunnelma säilyy parempana kun porukka on reilusti alle kahdenkymmenen, sillä silloin kaikkiin ehtii tutustua edes vähän. Niinpä tällekin matkalle mahtuu mukaan korkeintaan 15 ihmistä. Oppaana toimin minä ja kuljettajana näillä näkymin mieheni. Yhteistyötalli on hyväksi testattu ja puolentoistatunnin ajomatkan päässä lentokentältä.

Hinta (1 550 € aikuiset, 0–5-vuotiaille tulossa oma hinta, samoin 6–12-vuotiaille - päivitän nämä lapsihinnat heti kun saan tiedot) voi tuntua korkeahkolta, jos sitä vertaa kesän reissuihin (hinta useammalta päivältä vähän alle 2 000 €). Pääsyy tähän hintaeroon on se, että Etelä-Islannissa  majoitus ja muonitukset ovat hintavampia kuin pohjoisessa, joissa matkailijoita käy vähemmän. Eivätkä lennotkaan syysloman tienoilla ole edullisimmasta päästä. Mutta se on tietysti hyvä muistaa, että reissun päällä ei mene rahaa välttämättä penniäkään: tuohon summaan nimittäin kuuluu aivan kaikki aterioista retkiin, kuljetuksiin ja kuumavesialtaisiin.

Sitten sää! Monet saletisti miettivät lokakuun sääolosuhteita; tai ainakin niistä Islannin-reissaajat minulta usein kyselevät. Matkan ajankohta osuus syyslomien kieppeille. Islannissa voi silloin olla ihanan kirpeä ja aurinkoinen syysilma - tai sitten pilvinen ja märkä. Sama koskee myös kesä-, heinä- tai elokuuta, eli se on ihan tuurista kiinni, mitä taivaalta saadaan... Onneksi lämminvesialtaat ovat kuumina ympäri vuoden eikä hevonen sula sateessa. Sadevaatteet siis messiin aina kun tulee Islantiin.

Ja vinkiksi vielä: jos haluaa takuuvarmaa aurinkoa ja lämpöä, suosittelen syyspaussille mieluummin etelän rantalomakohteita...

Kysykäähän, jos reissu kiinnostaa ja haluatte tietää lisää. Tarkempi matkaohjelma ja hinta- sekä varaustiedot löytyvät täältä Saga-Matkojen sivuilta, mutta minultakin voi aina kysellä lisää, joko tässä kommenttiosiossa tai sähköposilla (satu ät suomi.is).

Kokosin tähän alle muutaman jutun, joissa on kokemuksia ja fiilistelyä muilta opastamiltani Islannin-reissuilta:

Islantilainen kesäloma
Avokonttorin huumaa
Kesän 2015 islanninhevosmatkat 
Kesän 2016 islanninhevosmatkat
Eräs ihana Islanti-viikko
Lähtisitkö kanssani Islantiin?
Hevosenelämää
Toinen hevosmatka kesäkuulle

Kuvat: Satunnaisia otoksia omilta perhereissuiltamme Islannissa (kuvat on ottanut Björgvin Hilmarsson).



PÄIVITYS 7.4.:

Hinnasto lapsimatkustajia varten on varmistunut:

0–1 v 679 €
2–5 v 965 €
6–12 v 1 298 €

30 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Remonttimme etenee.  Lyhyt kertaus: asumme pienessä kolmiossa. Neljälle ihmiselle ja meidän kahden ihmisen kotitoimistolle (teemme kuitenki...

Kotiajatuksia Reykjavikin keskustasta

22.3.16 Satu Kommentteja: 11

Remonttimme etenee. Lyhyt kertaus: asumme pienessä kolmiossa. Neljälle ihmiselle ja meidän kahden ihmisen kotitoimistolle (teemme kuitenkin töitä myös kotona) se on aivan liian vähän. Etenkin kun kylppäri on kooltaan kaksi neliötä ja eteisen lattiapinta-ala noin puolitoista. Säästimme muutaman vuoden käsirahaa varten, koska tiesimme että alakerran naapurimme laittaa kaksionsa jossain vaiheessa myyntiin. Saimme lainan pankista ja ostimme sen. Irtisanoimme vuodenvaihteessa alakerrassa asuvan vuokralaisen sopimuksen ja aiomme kesällä yhdistää nämä pikkuasunnot yhdeksi isommaksi koti-toimistoyhdistelmäksi.
Remontti. Kahdesta pienestä asunnosta yksi hieman tilavampi.
Nykyinen lastenhuone, tuleva työhhuone. Jihaa!
Mainitsin taannoin, että pyysimme arkkitehtiä tekemään meille alustavan suunnitelman siitä, kuinka muutokset kannattaisi tehdä. Muutamalla sadalla eurolla saimme kolme ideaa, joista valitsimme viime viikonloppuna yhden. Sen valitsemamme hän piirtää loppuun seuraavaa vaihetta varten.

Jo tässä alkumetreillä on käynyt selväksi, että asiantuntijan käyttäminen ihan pelkässä suunnittelussakin on ollut todella fiksua. Arkkitehti esimerkiksi bongasi kellarikerroksen pesutuvasta lattiapalkkien suunnan ja ehdottin sen pohjalta, että reikä lattiaan tehtäisiin palkkien välistä. Että ei tarvitse rakentaa kamalan paljoa uusia tukirakenteita lattiaa kannattelemaan. Hänellä oli myös idea siitä, miten kerrokset voi tarvittaessa sulkea ja saada takaisin kaksi pienempää asuntoa. Ihanan kustannustehokasta!

"Onhan tässä aika paljon hommaa, eikä se ole ihan ilmaista. Mutta talo on niin vanha ja kiva, että muutos kannattaa minun mielestäni tehdä. Ette te toista tällaista taloa löydä tältä alueelta ainakaan tässä markkinatilanteessa."

Ne sanat halusinkin kuulla. Ajatusta kotimme sijainnista on nimittäin veivattu edes takaisin viimeiset pari vuotta lähes päivittäin. Ekonomi minussa alkaa olla sitä mieltä, että nyt lihoksi nämä keskustan kämpät tai ainakin toinen niistä, kun Reykjavikissa alkaa kiinteistökupla taas pullistella. Sitten muutettaisiin jonnekin 10 kilsan päähän lähiöön, josta saisi keskustan kaksion hinnalla ainakin kolmen makuuhuoneen kodin. Samalla voisi jättää toisen keskusta-asunnon itselle sijoituskämpäksi, vuokrata turisteille mehevään vuorokausihintaan Airbnb:ssä, maksaa lainoja pois ja vähentää työntekoa. (Yep, toteutuu varmaan näillä korkotasoilla, kun keskuspankin ohjauskorkokin on yli viisi prosenttia...)
Mutta kun tämä kaksoistutkintomieleni ei ole yhtään samaa mieltä. Tunteikas minäni nimittäin tykkää tästä talostamme ja rakastaa keskusta-asumista. Olkoonkin, että Reykjavikin keskusta on tämän meneillään olevan turistibuumin takia jo melkoisen täynnä hotelleja, turistibusseja, tyyppejä kameroineen ja katujen varret täyttävät sen toistakymmentä turistikrääsäkauppaa ja booking-officea. Olen joutunut rauhallista kahvilahetkeä etisessäni vaihtamaan suosikkikahvilaanikin, kun se edellinen, joka on tuossa ihan naapurissamme, on niin täynnä Islannista hurmaantuneita matkailijoita karttoineen, että hiljaista hetkeä siellä ei enää saa. Suurin osa tuttava- ja ystäväperheistämme on häipynyt 101:stä muille alueille tilan ja muiden houkutusten perässä. Mutta silti! Nuo eivät paina puntarissani yhtä paljoa kuin nämä seuraavat asiat.

Täällä keskustassa tunnen joka päivä merta ja vuoria katsoessani sen omituisen fiiliksen, että olen keskellä en yhtään mitään, täällä jääpalalla, Atlantin aalloissa, vailla naapurimaita ja raideyhteyksiä. Samaan aikaan olen keskellä kaikkea: kirjakauppoja, jäätelöbaaria, rautakauppaa ja päiväkotia. Tänään, itse asiassa juuri ennen kuin aloin kirjoittaa tätä postausta, käväisin kävellen ruokakaupassa, joka on auki joka päivä kello yhteentoista. Siis yhtä pitkään kuin kotikadun leffavuokraamo, jäätelöbaari ja snägäri. Naapuruston kolmee kirjakauppaa sulkevat tuntia aikaisemmin. Näen rivin kirjavanvärisiä omakotitaloja (ja okei, myös Dunkin Donitsin - kansainväliset roskaruokaketjut ovat rantautumassa Reykjavikin vanhaan keskustaankin, siinäkin yksi merkki paikallisen talouden nousukiidosta) parin kadun päässä voisin mennä baariin nauttimaan hyvän drinkin. Harvoin tätä optiota käytän, mutta ajatus teoreettisesta mahdollisuudesta kävellä 100 askelta lähitalon kivaan cocktailbaariin tuntuu hauskalta. Ja naapurustossamme on lähellä kolme kirjastoakin!
Reykjavik Roastersin uusi kahvila Brautarholtilla. Nykyinen suosikkini.
Kun menen illalla nukkumaan ja jätän ikkunan vähän raolleen, kuulen matkalaukkujen pyörien rauhallista murinaa, kun yölennolla tulleet britit vetävät niitä perässään majapaikkoihinsa. He ovat matkalla seikkailuun, ihanan hykerryttävää (vaikka he mölyävät suosikkikahvilassani, on silti kivaa, että heitä on täällä). Välillä yölläkin talomme ohi hurahtaa auto - kapean kadun ja monien hidasteiden takia onneksi aika maltillisella nopeudella. Auton lähenevä ja pian loittoneva ääni saattelee minut monena iltana uneen.
Ja sitten yksi pieni hassu juttu, nimittäin turvallisuudentunne. Tunnen oloni turvalliseksi kaupungin keskustassa. Pelkään enemmän hiljaisuutta ja pimeää kuin kaupungin taustaääniä. Minua häiritsee enemmän tie, jolla ei ole katuvaloja, kuin katuvalo, joka paistaa suoraan makuuhuoneeseen. Tiedän, että jos nyt taloon hyökkäisi joukko hulluja sekopäitä (ei ole kovin todennäköistä, mutta noin äärimmäisenä skenaariona), voisin huutaa apua ja ainakin neljä naapuria kuulisi sen. Jos asuisin isossa kivitalossa jossain keskellä luonnon hiljaisuutta, kukaan ei kuulisi huutojani. Tiedän, että todennäköisempää on jäädä auton alle kuin joutua tällaisen täysin mielivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi täällä "muumilaaksossa", mutta ei tällä turvallisuudentunteella järjen kanssa mitään tekemistä olekaan.
Tähän meidän korttelien hippitaloon on avattu leipomo. Ihanaa!
Eli mitäpä seuraavaksi? Odottelemme arkkitehdin lopullista suunnitelmapiirrosta ja lähdemme se kourassa moikkaamaan rakennusinsinööriä. Jotta voimme tehdä haluamamme muutokset kämppään, meidän pitää rikkoa kantavaa seinää sisältä yhdestä paikkaa, tehdä ovenkokoinen reikä ulkoseinään ja posauttaa osa lattiasta pois paikaltaan. Jonkun, joka tajuaa kannattavuuslaskelmien päälle, on hyväksyttävä suunnitelmamme, että voimme hakea muutoksille rakennuslupaa. 

Jos tässä nyt sattuisi käymään niin, että muutoksia ei pystyttäisi rakenteellisista syistä tekemään tai se tulisikin ihan julmetun kalliksi eikä kerroksia näin ollen voisi yhdistää, edessä olisi muutto. Kannattaahan siihenkin ajatukseen jo varmuuden vuoksi hieman totutella. Eiköhän siellä ydinkeskustan reuna-alueiltakin - tai lähiöstä - löydy jotain hyviä syitä viihtyä. Kai? Kertokaahan!

11 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Vaikka molemmat lapseni ovat syntyneet Islannissa, viihdyn itse Islannissa, teen töitä Islannissa, pidän Islannista ja puhun islannin kielt...

Ulkomailla syntyneen suomalaislapsen rekisteröinti

20.3.16 Satu Kommentteja: 20

Vaikka molemmat lapseni ovat syntyneet Islannissa, viihdyn itse Islannissa, teen töitä Islannissa, pidän Islannista ja puhun islannin kieltä, olen silti ensimmäiseksi aina suomalainen. Puhun lasten kanssa suomea ja toivon että he vastaavat mulle suomeksi. Haluan että he tietävät jotain Suomesta, tuntevat mun Suomen-sukulaiset yhtä läheisiksi kuin islantilaiset sukulaisensa ja että heilläkin on Suomessa omia lempijuttujaan. Ennen kaikkea haluan, että heilläkin on Suomen kansalaisuus.
Suomen suurlähetystö Islannissa.
Noh. Kaverin vinkistä kävin tarkastamassa omat tietoni Suomen Väestörekisteristä. Virallisten tietojen perusteella olen ulkomailla asuva yksinhuoltajaäiti, jolla on yksi lapsi. Ups! Aika korjata tilanne.

Koska lapsemme syntyivät Islannissa ja heillä on islantilainen toinen vanhempi, he ovat automaattisesti islantilaisia. Vaikka toinen vanhemmista on suomalainen, suomalaisuus ei rekisteröidy automaattisesti vaan kansallisuutta pitää hakea. Huolimatta asiasta kuin internet ja tietoliikenne, lapsen syntymä, naimisiinmeno tai osoitetiedot eivät päivity automaattisesti edes Pohjoismaiden välillä. Niipä tuo meidän melkein kuuden vuoden takainen naimisiinmenokin on rekisteröimättä Suomessa.
Raput ylös Suomeen. Suomen suurlähetyöstä Islannissa löytyy ihan keskustan tuntumasta.
Onneksi Reykjavikissa on vielä Suomen suurlähetystö (ulkoministeriön säästöjen takia monia Suomen lähetystöjähän on viime aikoina maailmalla lakkautettu). Se on mukavan pieni - työntekijöitä on vähemmän kuin toisessa kädessä sormia. Asioiminen siellä on ihanan helppoa ja nopeaa. Meitä suomalaisiakin asuu täällä jääpalalla sen verran vähän, että jonoa ei synny edes äänestyspäivinä.

Pyysin lähetystöstä ohjeet a) ulkomailla syntyneen suomalaislapsen rekisteröintiin, b) ulkomailla solmitun suomalaisen avioliiton rekisteröintiin ja c) suomalaisten passien hankkimiseen lapsille.
Tättärää, kohta passeja on kuusi.
Ensin rekisteröitiin meidän avioliitto ja kuopus. Sitä varten tarvittiin Islannin rekisteristä tilattu syntymätodistus ja avioliittotodistus. Nämä sai molemmat tilattua ihanan kätevästi Islannin väestörekisteristä netin kautta, ja ne tulivat kotiin kirjekuoressa postin kantamana. Ei tarvinnut jonottaa missään mitään. Super!

Kun kuopus on saanut suomalaisen sotun, voimme hakea hänelle Suomen passia. Esioisellakaan ei vielä Suomen passia ole, joten käymme hoitamassa senkin asian sitten samalla muutaman viikon päästä. Mukaan tarvitaan yksi passikuva per lapsi, molempien vanhempien läsnäolo ja molempien huoltajien allekirjoitukset passihakemukseen. Passeja voisi hakea tietysti Suomestakin kun me sinne ensi kesänä menemme - passit saisi sieltä myös huomattavasti edullisemmin - mutta en jaksa tuhlata kesästä päiviä passiasian hoitamiseen. Mieluummin hoidan passiasiat lähetystön kanssa ja maksan toimitusmukavuudesta sen korkeamman passimaksun.
Paprujen täyttö lähetystössä kesti noin vartin. Jontousaika: upeat 0 minuuttia!
Nyt on kuopus saatu Suomen kansalaiseksi ja minun siviilisäädyn muutos rekisteröityä. Sitten odotellaan vähän aikaa ja haetaan seuraavaksi ne passit.

Seuraava asia, joka minun pitää hoitaa ennen ensi kesänä järjestettäviä Islannin presidentinvaaleja, on oman Islannin-kansalaisuuden hakeminen. Olinhan tehnyt päätöksen tästä kaksoiskansalaisuusasiasta jo vuosia sitten, mutta jotenkin se papereidentäyttely on päässyt vähän venähtämään. Pakko hoitaa se ensi tilassa, koska näin pienessä maassa yhdellä äänelläkin on ihan oikeasti paljonkin väliä.

PS. Väestörekisterikeskuksen verkkopalvelussa voi muuten käydä tarkastamassa omat tiedot maksutta, eli suosittelen kyllä kaikille, ihan Suomessakin asuville, että käy katsomassa ovatko omat tiedot ajan tasalla. Palveluun voi kirjautua esim. suomalaisilla pankkitunnuksilla.
Kuvassa 1,5 islantilaista...
...ja 1,5 suomalaista. Meininki kohdillaan!

20 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Tämän viikon mahtavat uutiset maltoin hautoa perjantaille asti: Islantilainen voittaa aina -kirjasta tulee englanninkielinen käännös. Käänn...

Islantilainen voittaa aina -kirjasta englanninkielinen käännös

18.3.16 Satu Kommentteja: 25

Tämän viikon mahtavat uutiset maltoin hautoa perjantaille asti: Islantilainen voittaa aina -kirjasta tulee englanninkielinen käännös. Käännöspöydällä nyt, kaupoissa viimeistään loppukesästä. Hell yea!

Ei tätä mikään HarperCollins julkaise (vielä, kjähkjäh), vaan aloitan kiltisti kotimarkkinoilta, Islannista. Kustantaja on paikallinen pienkustantamo Odinsauga, joka on julkaissut mm. monia mainioita lastenkirjoja.

Totta kai olen aina halunnut, että kirjani myyvät mahdollisimman paljon. Suomi on pieni kielialue eikä sen kokoisilla markkinoilla erinomainenkaan asiaproosa myy kuin keskimäärin muutamia tuhansia kappaleita vuodessa. Käännöksellä lukijakuntaa pystyisi kasvattamaan suuremmaksi. Ja arvatkaa vaan, kuinka monesti minulta on kysytty, voisiko sen Islannista kertovan kirjan saada englanniksi. Käännöstä ovat mankuneet niin Islannin sukulaiset, ulkomaalaiset kaverit kuin kaupassa suomenkielistä painosta hipelöineet turistit. Satoja kertoja.

No voisihan sen saada, mutta yksi pieni juttu on siinä ongelmana: kääntäminen, paino ja jakelu. Ei ole ilmaista ei. Koska kirja kertoo Islannista, se olisi luontevinta julkaista Islannissa. Täällä 320 000 asukkaan maassa markkinan koko on viidestoistaosan Suomesta. Vaikka islantilaiset ovat ahkeria lukijoita ja kirjojen ostajia, eivät paikalliset kirjankustantajat rahakasoissa tarvo. Rahat ovat tiukalla ja käännöksiä tehdään non-fictionista todella vähän.

"Ei ole budjettia" vastasi minulle useampikin kustantamo. Ymmärrettävästi.

Mutta kun minä haluan, että Islannin-väki voi vihdoin lukea, millaisia juttuja heistä olen kertonut. Haluan myydä kirjaa erinomaisena matkamuistona Islantiin tuleville turisteille. Haluan, että portfoliossani on yksi hyvä käännöskirja, koska silloin on todennäköisempää että niitä tulee enemmänkin.

Koska halusin sen käännöksen, niin aioin sen myös saada!

Päätin ottaa käännöskulut omille harteilleni ja lähettää kustantajalle valmiin, oikoluetun käännöksen. Toimitan myös valmiit erinomaiset kuvat (jotka puolisoni on ystävällisesti suostunut antamaan käyttööni edes ilman lisätiskausvuoroja) ja idean kirjan nimestä ja kannesta. Rahoitan oman osani apurahoilla ja omasta pussista. Kustantaja hoitaa graafisen suunnittelun, painon ja jakelun.

Olosuhteet ja yhteistyökumppanit ovat välillä tekemistä vastaan, se on ihan normaalia. Pankki ei anna lainaa, sidoryhmillä ei ole budjettia, portinvartija ei ole kiinnostunut ja ruokaketjussa seuraava ei koe sinua tai ideaasi kiinnostavana. "Kiitos ei tällä kertaa" on ihan ymmärrettävää ja normaalia: en minäkään  lähde mukaan jokaiseen soitteluun, johon pyydetään. Ei välttämättä ole aikaa, rahaa tai kiinnostusta - tai idea on huono.

Joskus kannattaa kuunnella päättäjää ja tiputtaa hanskat. Sidosryhmä saattaa nimittäin olla itseä fiksumpi. Mutta jos itselle tärkeän asian haluaa todella toteuttaa huolimatta siitä, onko se muiden mielestä järkevää vai ei, pitää toimia eikä jäädä vinkumaan ettei kukaan ymmärrä eikä ketään kiinnosta. Siinä ei pilaa kuin oman ruokahalunsa.

Joskus asiat siis pitää tehdä itse. Eli kääriä hihat, muuttaa olosuhteet itselle suosiollisiksi, hypätä ravintoketjussa pari askelta eteenpäin - ja pitää tulppa tiukasti veneessä kiinni.

Niin. Eihän tämä tekeminen ilmaista ole. Mutta olen ajatellut sen niin, että joku pistää säästöjään italialaisiin nahkakenkiin, minä käännökseen.

Sitä paitsi minulla on sellainen kutina, että käännös myy kyllä - huonoimmassakin tapauksessa ainakin sen verran, että kulujen jälkeen jää rahaa ostaa itselleni ne italialaiset nahkakengät.

25 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Nyt on aika sellaisen yhteistyön, joka toteutui takaperin. Verman (jonka oliiviöljypohjaiset d-vitamiinitipat ovat olleet meillä käytö...

Vauvan puklailu ja Rela Drops +D -tipat

17.3.16 Satu Kommentteja: 12


Nyt on aika sellaisen yhteistyön, joka toteutui takaperin. Verman (jonka oliiviöljypohjaiset d-vitamiinitipat ovat olleet meillä käytössä) kysyi, kiinnostaisiko testata myös heidän vauvoille tarkoitettua maitohappobakteeri ja d-vitamiinivalmistetta Rela Drops +D. No olin testannut jo - kolme kuukautta sitten. Kerronpa koko jutun.

                                                                                           Yhteistyössä: Suomen Blogimedia ja Verman
Mörssäri on ollut ahkera pulauttelija syntymästään asti. Siis noin 5-6 kertaa päivässä jo kerran vatsassa käynyt maito tuli takaisin ja levisi nätissä kaaressa joka puolelle. Vauvan vaatteet vaihdettiin monta kertaa päivässä, samoin vanhempien. Välillä jynssäsimme sohvaa, pesimme mattoa ja pyyhimme jatkuvasti lattiaa laatasta. Imelä maidontuoksu laskeutui keittiöön/olohuoneeseen/eteiseen/kylppäriin monta kertaa päivässä.
Puklauttelu ei näyttänyt vaivaavan vauvaa itseään: se ei itkenyt tai valittanut, ei mennyt kippuralle tai ollut muutenkaan ärtyinen. Vauva ei oksennellut koskaan sängyssä maatessaan eikä oksennus lentänyt pitkässä kaaressa vaan valui sillä tavalla coolin tyylikkäästi suusta suoraan alaspäin. Aavistelimme samaa minkä lekurikin meille varmisti: mikään ei viittaa refluksitautiin. 
Mörssäri pulautteli pulauttelemistaan, mutta hyväntuulisena. Se saattoi ihan pokkkana lennätellä yrjöä ympäriinsä suu hymyssä. Muutamankin kerran pidin sitä sylissä ja nostin ilmaan. Siellä se katseli minua alaspäin, avasi suunsa nauraakseen ja antoi lämpimät terveiset suoraan omiin hiuksiini.

Oksennusta tuli paljon, mutta paino nousi silti normaalisti.  Koska kaikki vaikutti olevan ihan hyvin, meillä ei ollut terveyshuolta. Oli vain mukavuushuoli ja ylikuormittunut pyykkikone. 
Lääkärintarkastuksissa lekuri kehotteli odottelemaan tilanteen tasaantumista - että kyllä se ögäily siitä puolen vuoden ikään mennessä yleensä rauhoittuu tai ainakin hieman vähenee. Lekuri totesi myös, että jos haluaisimme, voisimme kokeilla antaa vauvalle vatsan toimintaa rauhoittavaa maitohappobakteeria, mutta hän ei pitänyt sitä valtavan tarpeellisena. Pääviesti oli ottaa relasti (no pun intented).

Suomessa vietetyllä talvilomalla vuodenvaihteessa ögänlento jatkui: valkoista töhnää saatiin siivota niin junanvaunussa, lentokoneessa kuin kotisohvallakin. Kun käväisin apteekissa muilla asioilla kysäisin samalla jotain vauvalle sopivaa mietoa maitohappobakteerivalmistetta. Ajattelin, että miksipä en kokeilisi. Apteekkari suositteli Rela Drops +D -valmistetta, jossa on siis sen maitohappobakteerin lisäksi myös d-vitamiinit, eli tämän lisäksi ei tarvitsisi enää erikseen antaa vitamiinitippoja.  

Otimme Rela-tipat käyttöön. Ja kas: oksentelu väheni. Ensimmäisen parin viikon aikana se vähentyi noin puoleen ja viikko viikolta palauttelu väheni huomattavasti. Käytimme Relan loppuun (yksi purkki kesti meillä käytössä vajaa kaksi kuukautta) ja jatkoimme sen jälkeen tavallisen d-vitamiinilisän antamista. Puklailu ei palannut. 

Yksi tyytyväinen testaaja.
Rela Dropsit sisältävät Lactobacillus reuteri -nimistä maitohappobakteeria, joka on eristetty äidinmaidosta (eli tuote sopii siis myös vastasyntyneille). Tätä tuttavallisemmin L. reuteria on tutkittu paljon, mutta varmaa yhteyttä sen ja esimerkiksi lapsen puklaamisen vähentymisen välillä ei kaiketi ole näytetty. Tässä kuitenkin muutamia tutkimuksia, joita itse löysin aiheesta pienen googlettamisen jälkeen.

Varsovan yliopistossa vuonna 2014 tehty tutkimus osoitti, että ko. maitohappobakteerin käytöllä saattaa olla pienen lapsen vatsavaivoja vähentäviä vaikutuksia. Italiassa Aldo Moron yliopistossa tehtiin vastaavaa tutkimusta ja siellä tulokset osoittivat, että L. reuterin käyttö vähensi pienten lasten oksentelua, vatsavaivoista johtuvaa itkua ja ummetusta.

En tiedä, oliko mörssärin kohdalla oksentelun loppuminen sattumaa, johtuiko se Rela-tipoista vai vauvan kasvamisesta. Yhtä kaikki, enää ei tarvitse odottaa palautuslähetystä, kun vauvan suu aukeaa. Mukava juttu!
Rela Drops +D:n uudistunut pakkaus muistuttaa minihammastahnatuubia, mutta yllättävän hyvin - ja yksitellen - ne tipat sieltä irtoavat.
(Making of.... eli poistettu kohtaus.)
Tein tällä kertaa aiheeseen liittyvän kuvaston pääosin esikoisen suosikkihiirinukella (Kiitos vaan Auralle Köpikseen joululahjasta, tämä on ollut ihan hitti!)

12 kommenttia:

Mitä tuumaat?

No nyt läks! Nimittäin ehkäpä hauskin ja kätevin Islannin-matkamuisto naismuistiin. Tai siis hetkinen. Tämähän ei varsinaisesti ole matkamu...

Matkamuistonesto Islannista

16.3.16 Satu Kommentteja: 8

No nyt läks! Nimittäin ehkäpä hauskin ja kätevin Islannin-matkamuisto naismuistiin. Tai siis hetkinen. Tämähän ei varsinaisesti ole matkamuisto, vaan matkamuiston estäjä. Jos siis haluat palata Islannin villiinnyttämältä lomalta kotiin ilman, että pöksyissäsi kutisee tai vatsan seudullasi alkaa kasvaa, kannattaa harkita tämmöisen designesineen ostamista.
Luontomatkailua ;-)
Nämä geysirinestot on suunnitellut islantilainen suunnittelijaduo Fridgerdur ja Kristin Birna.
Matkalukemiseksi Hugleikur Dagssonia, tietysti!
Näitä saa esimerkiksi meiltä! Ja me kauppiaat olemme tietysti niitä varoittavia esimerkkejä: islantilaismiesten kanssa yhteensä kuusi lasta kahdeksan vuoden aikana. Land of explosions jne...

Turvallista matkaa!

8 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Wo-hoo, aina vaan paranee! Imetys loppui jo muutama viikko sitten, soseruokinta alkoi ja tällä viikolla hyvästelimme kehdon . Vauvavuosi on...

Lapsen kehitys 6 kk - ja äidin

15.3.16 Satu Kommentteja: 7

Wo-hoo, aina vaan paranee! Imetys loppui jo muutama viikko sitten, soseruokinta alkoi ja tällä viikolla hyvästelimme kehdon. Vauvavuosi on jo puolivälissä. Puolivälissä!! Mah-ta-vaa. Eikä tässä ole tyytyväisiä vain minä, vaan mörssäri itsekin vaikuttaa päivä päivältä tyytyväisemmältä kehitykseensä. Se nukkuu hyvin yöt, vetää joka päivä kahdet päikkärit ja venyttää kaulaansa ja kohdistaa katseen sinne, missä eniten tapahtuu.
Onhan se jo tyynyä isompi.
Mitä enemmän se pystyy liikkumaan, sitä enemmän sitä itseään huvittaa. Se pyörii vaakasuunnassa ja akselinsa ympäri, ja kiskoo itseään matonkulmasta kiinni pitäen liikkeelle. Ilmeestä näkee, että se haluaisi jo juosta.

Viisikuukautispäivänään hän sai uuden lempinimen: rullamakakra. Nyt kutsumanimiä on tullut taas yksi lisää: Touhu-Liisa. Koska sillä on ihan järjetön touhuaminen päällä koko ajan. Ruokaa nähdessään se alkaa hönkiä kuin susi possutaloa puhaltamassa. Isosiskon lähestyessä koko vartalo jännittyy, kädet lentävät ilmaan ja silmiin syttyy loisto. Kaikesta actionista saa kicksejä: roska-auton äänistä, nurkissa vinkuvasta kovasta tuulesta, auton liikkeestä, iskuporakoneesta ja kahvipavunjauhajasta. Mitä enemmän hässäkkää, sen paremmin näyttää asiat olevan. Jos samalla kehityskaarella jatketaan, se ei todellakaan toivo viisivuotissynttärilahjaksi barbeja vaan benji-hyppyä.
Oli pakko vaihtaa hoitopöydän aluslakana valkoiseksi, ettei tyyppi vääntäisi itseään kesken vaipanvaihdon ympäri kuvia katselemaan. 
Luonne-erot esikoiseen ovat alkaneet tulla esiin. Esikoinen on aika rauhallinen, herkkäkin. Pienempänä ujo ja aika hiljainen. Ulkomuodoltaan suurisilmäinen rimppakinttu, joka ei liho vaikka miten syöttäisi. Kuopuksella taas on syntymästään asti ollut ihanan pulleat makkarareidet, paksut posket ja vahvat kädet. Sillä on kova ääni ja jatkuva sählinki päällä.

Hampaita ei vielä ole näkynyt, vaikka nyrkki on suussa koko ajan ja kaikkea tekee mieli kalvaa - kuten pöydänkulmaa, kännykkää, pinnasänkyä ja pehmoeläimen korvaa. Ruokaa menee kiitettäviä määriä ja kaikki mikä tulee tuttipullossa tai lusikassa näyttäisi kelpaavan. Aamulla hedelmäsoseeseen sekoitettu puuro ja pari desiä maitoa. Luonaalla kasvissosetta & maitoa, välipalaksi maitoa, alkuillasta puuro&sose-smoothie, illalla maitoa, yöllä maitoa. Vettä menee ruoan yhteydessä muutamia lusikallisia.
Äitikin voi hyvin! Mitä pidemmälle vauvavuosi kuluu, sitä paremmin mulla menee. Hassua kuinka niinkin pieni asia kuin ruumiin muoto muuttaa fiiliksiä. Tavalliset vaatteet alkavat taas mahtua päälle. Voi sitä onnea, kun kiskaisin jalkaan lempihousuni ennen raskautta: Marimekon siniset housut kokoa 38. Eikä ees kinnaa - ei edes takapuolesta! Eli siinä kävi juuri niinkuin arvelimmekin: paino alkoi laskea, kun imetys loppui. Käyn treeneissä kolme kertaa viikossa ja syön ihan tavallisesti aivan kuten olen tehnyt sitten marraskuun lopun. Mutta vasta kun imetys loppui, keho antoi periksi ja päästi vararavinnosta irti. Peilistä katsoo tyyppi joka näyttää taas normaalilta minulta. Vatsan seudulla heiluu edelleen pieni ja tyhjä Cash&Carry, mutta sillä ei ole väliä, koska housuissa on korkea vyötärö. Vatsan saa sullottua housuihin talteen, koska se mahtuu.

Töissä on ollut vähän kiirettä, mies on ollut töiden takia pidempiä aikoja poissa kotoa ja jotenkin tähän menneeseen kuukauteen pääsi änkeämään yksi viikomittainen kuumeflunssakin (eskoisella tosin; onneksi ei tarttunut mörssäriin), eli aika perusbusysettiä. Eli lyhyesti sanottuna: IHANAN NORMAALIA.

Aikaisemmat jutut:

Vauva 1 kk
Vauva 2 kk
Vauva 3 kk
Vauva 4 kk
Vauva 5 kk

7 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Mörssäri on tänään tasan kuusi kuukautta. Ja tasan tänään siirsimme kehdon makkarista eteiseen ja kannoimme autotallista makuuhuoneeseen Ik...

Kehto lähti kiertoon

13.3.16 Satu Kommentteja: 1

Mörssäri on tänään tasan kuusi kuukautta. Ja tasan tänään siirsimme kehdon makkarista eteiseen ja kannoimme autotallista makuuhuoneeseen Ikean pinnasängyn.
Kehto kuusi vuotta sitten.
Kehto alkoi käydä pieneksi jo muutama viikko sitten, mutta me emme millään raaskineet luopua siitä. Mörssäri nukkui siinä hyvin, ja se on pyörineen niin kamalan kätevä. Hankalinakin iltoina vauva nukahti siihen kun muutaman kerran vatkasi sänkyä edes takaisin. Liikuteltavan sängyn ansiosta pienessä makkarissamme pystyi pätkän nukkumaanmenon jälkeenkin lajittelemaan pyykkejä, kaivelemaan kaapista vaatteita ja hoitamaan pyykkiroudausta (makkaristamme kun on ovi käytävään, josta pääsee talomme yhteiseen pyykkitupaan). Eilen kuitenkin huomasimme, että nyt aika on täynnä. Mörssärin venytellessä sen pää kinnaa kehdon reunaan ja jalkopää rutisee kun rottinki venyy.

Niinpä kasasimme tänään iltapuhteina pinnasängyn sänkymme jalkopäähän. Vuorasin sängynreunat pehmeillä kuvakirjoilla, jotta jalka tai käsi ei lipsahda pinnojen väliin eikä tutti tipahda lattiapölyihin kesken yöunien.

Tällä sängyllä mennään ainakin seuraavat kolme vuotta. Sänky on samanlainen kuin esikoisella aikanaan. Ensimmäinen puoli vuotta meni pinnasängyssä pohja korkealla. Kun tyyppi oppii könyämään ylös, lasketaan pinnasängyn pohja alas. Kun sängyssä ei enää tarvita korkeita reunoja, voi sivuseinistä poistaa yhden ja vauvansängystä tulee lastensänky.
Esikoinen oli sirompi ja mahtui nukkumaan kehdossa yli puolivuotiaaksi.
Kehtoa emme laittaneet autotalliin. Miehen suvun perinteisiin nimittäin kuuluu, että kehto on aina jollakin käytössä - koska aina joku lisääntyy. Kehdon osti mieheni äidin vanhempi sisko omille lapsilleen, jotka ovat nyt jo yli viisikymppisiä. Siitä asti tuo vauvansänky on kiertänyt suvussa ja sukulaisten lähiystäväpiirissä vauvalta toiselle. Mörssäri taisi olla sängyn käyttäjänä vauva numero kolmekymmentä ja jotain. Miten sattuikin niin omituisesti, ihan kuin jostain kummallisesta kohtalon oikusta, että tänään illalla meidän laittaessa pinnasänkyä kasaan puhelin soi. Siellä soitteli Etelä-Islannin maaseudulla asuva mieheni äidin siskon lapsenlapsi, jonka esikoinen syntyy huhtikuussa. Kyseli, että milloin kehto mahdollisesti vapautuisi. Sovimme sängynnoutotreffit huomiseksi. Pesimme suojalakanan ja aluslakanat, ruuvasimme kehdon pohjaan laittamamme Ikea-pyörät irti (vanhat puupyörät pitivät liian äänekästä natinaa) ja kiinnitimme ne maalarinteipillä kehdon pohjaan. Nostimme sängyn eteiseen huomista odottamaan.
Kaikilla lisävarusteilla.

Hyvästi rottinkikaluste ja kiitos taas yhteisistä kuukausista ja melko hyvistä yöunista. Toivomme sinulle pitkää ikää, vaikka me emme enää koskaan samaa makuuhuonetta jaakaan.

1 kommenttia:

Mitä tuumaat?