Olin eilen illalla räntäsateessa vaunukävelyllä lapsen kanssa. Jotenkin otti vieläkin päähän se kesken jäänyt House of Cards  ja vastatuuli...

Mun naapuruston hullutukset - Reykjavik 101

29.2.16 Satu Kommentteja: 5

Olin eilen illalla räntäsateessa vaunukävelyllä lapsen kanssa. Jotenkin otti vieläkin päähän se kesken jäänyt House of Cards ja vastatuuli ja naamaan iskevät märät rätit. Lapsikaan ei suostunut nukahtamaan ja omat sukkani kastuivat. Olinhan kevättoiveikkaana pistänyt jalkaan lenkkarit enkä kumppareita.

Jäin pyörimään kotikortteleihin. En tuulen takia uskaltautunut merenrantaan tai muutenkaan kovin kauas kotiovelta. Siinä omien huudien katuja tallatessa fiilis parani ja alkoi ihan naurattaa. Siis katsokaa nyt, minkälaista meininkiä löytyy noin kivenheiton päässä meidän kotoa!

Autotalliin rakennettu joogakauppa, jossa järjestetään joogatunteja päivittäin. Kerralla tunnille mahtuu kuulemma alle viisi joogaajaa.

Minijoogasalia vastapäätä on asuintalosta tuunattu design-myymälä. Siellä on myynnissä kivannäköisiä nahkalaukkuja ja koruja. Tunnelmalliset muuten nuo katossa roikkuvat jouluvalot!

Seuraavassa risteyksessä burgeribaari-maitokauppa-pultsareiden lämmittelypaikka-karkkikiska Drekinn eli Lohikäärme. Tämän monitoimikapakan vierestä löytyy jäätelökauppa Paradís joka on auki puolilleöin joka päivä. Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka tekisi tuoretta jäätelöä mieli vähän ennen nukkumaanmenoa.


Ihminen. Tule Reykjavík 101:een, eikä sinulta mitään puutu. Eikä räntäkään harmita.

5 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Meillä ei ole televisiota , mutta diggaan kovasti katsoa televisiosarjoja. Hurahdan hyvien pariin tuntikausiksi. Suosikkejani tähän menness...

Minun lyhyt Netflix-historiani

28.2.16 Satu Kommentteja: 25

Meillä ei ole televisiota, mutta diggaan kovasti katsoa televisiosarjoja. Hurahdan hyvien pariin tuntikausiksi. Suosikkejani tähän mennessä ovat olleet nämä viime vuosien hitit eli Silta, Sopranos, Borgen, House of Cards, Orange is the New Black ja Breaking Bad.
Mun rakkaat kiekot.
Olen dinosaurus ja olen katsonut näitä teeveesarjoja ostamalla dvd-bokseja. Leffoja katson vuokraamalla dvd-levyn kulman takana olevasta videovuokraamosta (joka taitaa olla ainoa leffavuokraamo joka Reykjavikin keskustassa on vielä hengissä).

Monet kaverini kyselevät jo ihan suoraan, että MITÄ JÄRKEÄ. Miksi et hanki netistä tai katso Netflixiä?

En striimaa netistä laittomasti mitään tekijänoikeuden alaista tavaraa kahdesta syystä. Ensinnäkin en osaa eikä mulla ole aikaa opetella. Toisekseen teen itse elantoni myymällä tekijänoikeuksia eli minusta teeveesarjankin tekijälle kuuluu liksa sen omasta duunista. Oli se sitten multimiljardööribusines Hollywoodista tai pieni indie-bändi Dublinin kellareista.

Entäs Netflix, joka tuli Islantiinkin laillista tietä muutama kuukausi sitten? (Aikaisemmin piti huijata ip-osoite johonkin toiseen maahan, että sai palvelun näkymään täällä Tundralla. Eikä mulla riittänyt kiinnostus ja aika siihenkään reitittelemiseen.) Kun kuulin että House of Cardsin kolmas tuotantokausi olisi nyt saatavilla Islannin Netflixissä ja eka käyttökuukausi olisi ilmainen, päätin laittaa ennakkoluulot sivuun ja kokeilla.

Latasi applikaation, rekisteröidyin käyttäjäksi, painoin playtä ja pidin iPadia sylissäni. Kevin Spacey tuuman kokoisena tuntui ihan pöljältä. Tuli heti ikävä dvd-levyä, jonka voi laittaa raksuttamaan soittimeen. Ikävä tuli myös valkoisen leffakankaamme kahinaa ja sitä pientä surinaa, jota viedeotykki pitää. Kankaalta kun pystyi katsomaan näyttelijöitä lähes livekoossa. Francis näytti mahtavalta sikailijalta eikä pikkuruiselta lilliputilta.

Mutta fine, kyllähän tästä juonta pystyy seuraamaan ja iPadia voi katsella luurien kanssa sängyssäkin herättämättä muita. Ja onhan tämä toisaalta helppoa, että ei tarvitse viritellä "kotiteatteria" toimintakuntoon yhtä alle tunnin mittaista jaksoa varten.

Kun tulee ilta, jolloin on aikaa ja mahdollisuus katsoa tunti tai pari telkkaria, otan siitä kaiken irti. Valmistan popcorneja mikrossa ja laitan bissen kylmään. Ihanaa! Eräänä tuollaisena iltana olin laittautunut mukavasti sohvalle ja jännitin jo, että miten siinä seuraavassa jaksossa mahtaa käydä.

Ja sitten - mitä helvettiä! Ohjelma ei käynnsty. "OHJELMAA EI VOIDA TOISTAA".

Kaikki muut ohjelmat kyllä toimivat, eli syy ei ole Netflixissä tai nettiyhteydessä. Netflix ehdottaa, että haluaisinko katsoa mieluummin vaikka ohjelmaa meksikolaisesta huumelordista. No en! Haluan jatkaa House of Cardin kolmatta tuotantokautta. Jos tilaan ravintolassa kalaa, en halua lautaselle lampaankyljystä.

Googlaan toisto-ongelman syytä - ja pianhan se selviää: House of Cardin kolmas tuotantokausi on poistunut Islannin Netflixistä, koska Islannin Yleisradio alkaa pian näyttää ohjelmaa omalla kanavallaan.

Mitä v*ttua? Siis islantilaisesta yleisradiosta johtuu, että mä en saa katsoa netistä laillisesti sitä ohjelmaa, jota minulle on mainostettu ja jonka katsomisesta olen valmis maksamaan.

Arvaatte varmaan, että uusinko Netflix-tilausta.

25 kommenttia:

Mitä tuumaat?

On tullut aika tehdä "pieni päivitys" asumistiloihimme. Asumme Reykjavikin kesksutassa tällaisessa omakerrostalon tapaisessa kodi...

Muutoksia kotona

25.2.16 Satu Kommentteja: 17

On tullut aika tehdä "pieni päivitys" asumistiloihimme. Asumme Reykjavikin kesksutassa tällaisessa omakerrostalon tapaisessa kodissa.Vanha talo, pieni kylppäri, onneton eteinen. Onneksi asunnon entinen omistaja oli laittanut useita väliseiniä matalaksi ja niin entinen kuuden minihuoneen asunto on nykyään kolmio tilavalla olohuone-keittiöllä.
Eteinen, joka on aina täynnä.
Kolmiomme on kuitenkin käymässä ahtaaksi. Ensinnäkin aion luopua työhuoneestani pääkatu Laugavegurilla. Syy on yksinkertaisesti rakennusmelu. Keskustaan nousee hotellia hotellin perään ja joka puolella "turistikortteleita" murskataan nykyään betonia tai räjäytellään autotallitilaa. En pysty keskittymään mihinkään, kun sisuskaluni vaihtavat tärinän takia paikkaa sekunnin välein. Eikä tälle rakennusbuumille näy loppua ihan heti.

Toisekseen esikoinen aloittaa ensi syksynä koulun ja tarvitsee eri tavalla työskentelytilaa kuin tähän asti. Tämä pikkuinen pöydänruipale ei oikein enää riitä. Ja pian kuopuskin muuttaa sinne samaan lastenhuoneeseen. Kahdeksan neliötä on vähän liian vähän. Etenkin, kun tilaa vie tämä kiipeilyseinä patjoineen.

Kaiken lisäksi minua on alkanut ottaa päähän se, että taloutemme ainoa pöytätietokone, jota puolisoni käyttää työkoneenaan kotipäivinä ja iltaisin, on keskellä olohuonetta. Haluan paperit, bitit ja työasiat suljettavien ovien taakse. En halua kuulla sitä sähköpostin piippaavaa ääntä esimerkiksi kesken syömisen tai leffailtaa.
Tässä kylpyhuone, josta tulee fantasioissani sisäänkäynti työhuoneeseen.
Emme halua kuitenkaan muuttaa. Vaikka Reykjavikin keskusta on turistoitumassa, en halua muuttaa täältä pois. Rakastan tätä "kävellen joka paikkaan viidessä minuutissa" -elämää. Talomme on ihana, tässä on hyvä asua. Niinpä olimme tosi innoissamme kun alakerrassamme oleva kaksio tuli reilu vuosi sitten myyntiin. Ostimme sen ja laitoimme vuokralle. Säästimme rahaa remontointiin.

Ja nyt olisi tullut sen aika: ensi kesänä asumme toivottavasti asunnossa, jonka alakerrassa on kaksi makuuhuonetta ja tilava (!!!) kylppäri, ehkä saunakin. Yläkerrassa on keittiö, olohuone ja meidän työhuone. Ehkä saamme vihdoin sen kunnon ruokapöydän ja mukavat tuolitkin. Tähän asti olemme ateroineet (ja minä tehnyt päivisin töitä)  keittiösaarekkeen ympärillä baarijakkaroilla istuen. Ehkä joskus vähän pidemmän ajan kuluttua meillä voisi olla parvekekin!
Tähän kohtaa lattiaa tulisi se reikä. Que? No?
Tarvitsee vain tehdä yksi reikä lattiaan, rakentaa rappuset, avata pari seinää... Fak. Meidän osaaminen ei riitä tähän mitenkään. En halua tuhota koko kiinteistöä holtittomalla reiällä lattiassa, joka imaiseekin sitten mukanaan koko lattiapinta-alan. (En tiedä voiko niin käydä, mutta kai se teoriassa ainakin on mahdollista).  Niinpä päätimme tehdä tämän nyt alusta asti kunnolla. Pyysin tuttavan suosittelemalta arkkitehdiltä apua. Hän tulee meille huomenna tekemään pintapuolista katsausta ja laskeskelemaan hinta-arvioita. Mitä seiniä voi kaataa, voiko lattiaan tehdä rei'än ja miten paljon paikallista rahaa se kaikki tulee maksamaan. Veikkaan, että aika paljon. Mutta kuitenkin aika paljon vähemmän kuin uuden kämpän ostaminen.

Wish us luck!

Kuvat: Björgvin Hilmarsson

17 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Tämän postauksen saisi tiivistettyä yhteen virkkeeseen: Koska en jaksa sellaisia hoitaa ja koska en näe, miten jäisin eläimen omistamisesta...

Miksi meille ei tule lemmikkieläintä?

23.2.16 Satu Kommentteja: 69

Tämän postauksen saisi tiivistettyä yhteen virkkeeseen: Koska en jaksa sellaisia hoitaa ja koska en näe, miten jäisin eläimen omistamisesta henkisesti plussalle.
Olet kyllä suloinen, mutta luojan kiitos että et ole oma. En jaksaisi päivittäin sun kakkojas hiekasta kaivella.
En halua sitoutua ulkoiluttamiseen, ruokkimiseen, vitamiinien mittaamiseen, eläinlääkärillä ravaamiseen tai kissanhiekkapussien kaupasta raahaamiseen. En halua, että kodissamme säntäilee kukaan koko elämäänsä. (Lapset säntäilevät, mutta sen kestän, koska tiedän sen olevan vaihe. Mutta mä en halua olohuoneeseeni sellaista, joka jahtaa omaa häntäänsä vielä toisella vuosikymmenellä.). En halua yhtään ylimääräistä syytä herätä. En halua kynsiä aamulla mahaani, kissankarvoja tyynylle tai pissalätäkköä ulko-oven eteen. Säännöllisen urheiluannoksenkin nautin mieluummin silloin kun se mulle sopii. En silloin kun koiralla on pissahätä.

Kuulostankohan nyt vähän negatiiviselta? Uskokaa pois, olen oikeasti todella eläinrakas. Tykkään rapsutella koiria, silitellä kissoja ja taputella hevosia. Ratsastaminen on huippuhauskaa ja haaveilen eläinsafareista. Ehkä mulla on vielä joskus aikaa ja rahaa toteuttaa upea safari jossain Botswanan heinikossa. Toivon, että joku kesä pääsisin osallistumaan yhdelle maailman eksoottisimmista eläinretkistä:  karhusafarille tiirailemaan karhuja niiden luonnolliseen elinympäristöön Itä-Suomeen.

Epäilevä asenteeni lemmikkieläimiä kohtaan perustuu mittavaan käytännön kokemukseen. Tiedän, kuinka paljon eläinten hoitamisessa on työtä ja miten paljon aikaa, rahaa ja hermoja se vie. Olen nimittäin asunut lapsuuteni maalla. Kymmenvuotiaasta seitsemäntoistavuotiaaksi asti kävin koulua ja

- harjasin hevosia
- siivosin karsinoita
- ulkoilutin koiria
- juoksin kaniaitauksesta karannutta kania kiinni, jotta koira ei söisi sitä
- yritin pysyä shettiksen selässä (mikä on melkein yhtä vaikeaa kuin matolääkitä kissaa)
- ruokin kaneja
- putsasin koirankakkoja
- siivosin karsinoita
- kannoin poneille vettä
- pystytin hevosaitauksia
- tyhjensin hevosaitauksia
- ladoin heinäppaleja
- siivosin karsinoita
- vuolin kavioita
- sain mustelmia ja sähkösokkihoitoa (suolakivet, shettikset ja sähkölaitumet)
- pesin poneja täishamppoolla
- kannoin ja pinosin Hankkian rehusäkkejä
- siivosin karsinoita
Islanninhevoset <3 Mutta yhtäkään en omista enkä aio ostaa.
Heräsin joka aamu ennen kouluunlähtöä tuntia aikaisemmin, että ehtisin hoitaa tallissa aamutoimet ennen koulubussin tuloa. Koulusta tulin suoraan kotiin, vaihdoin vaatteet ja menin talliin. Televisiosta tuli kuulemma silloin 1990-luvun alussa joku Jyrki, mutta enhän minä sitä koskaan nähnyt, koska olin tallissa keltaisessa toppahaalarissa.

Noista vuosista on jäänyt myös paljon tajuttoman hyviä muistoja: syksyisiä maastovaelluksia metsässä, poninuittoa kesällä järvessä, varsojen syntymät ja tallin pikkujoulut, jotka järjestettiin joka vuosi siskojen ja tallikavereiden kanssa. Nuo tekemisentäyteiset vuodet ovat varmasti vaikuttaneet hyvin paljon myös siihen, miten suhtaudun työntekoon ja vastuun ottamiseen. Mikään kun ei tule valmiiksi, jos ei sitä tee. Pulinat pois, ja talikko käteen! Se että ei viitsi, ei ole syy olla tekemättä. Jos aina jättäisi kesken, kun "ei oikein jaksaisi", mikään homma ei koskaan valmistuisi. Talkoohenkeä, perkele! Ei se lantakasa itsestään ulos kävele. Sekään ei kelpaa tekosyyksi, ettei osaa. Aika monta asiaa voi nimittäin opetella tekemään. Jos ei tiedä, voi päätellä, kysyä kokeneemmilta ja lukea kirjoista. Kirjasta Terve ja sairas hevonen olen löytänyt ratkaisun aika moneen kinkkiseen kysymykseen. Tuo kirja taitaa muuten vieläkin olla jossain pahvilaatikon pohjalla reykjavikilaisessa autotallissa...

Ponitallivuodet kylvivät myös jonkinsortin yrittämisen siemenen. Aloin tienata noina vuosina ensimmäisen kerran omaa rahaa. Järjestin ponitalutusratsastusta lapsille. Puolituntinen maksoi viisi markkaa, tunti kympin. Yhden kesän aikana sain haalittua kasaan melkein tonnin. Arvatkaa vaan, mitä sillä rahalla tein? No ostin tietysti pari hauskanväristä loimea lemmikkiponeille. Kartutin noina vuosina hyvin avokätisesti Forssan ainoan lemmikkieläinkaupan, Tropiikin Linnun ja Kalan, liikevaihtoa.  Mikään ei ollut siihen aikaan onnistuneempi hankinta, kuin uusi, neonpunainen riimunnaru.

Tässähän omia varhaisvuosia muistellessaanhan ihan innostuu! Nyt tipahti nimittäin yhtäkkiä mieleen, että se vaaleanpunainen riimunnaru oli punottu. Oli tärkeää, että se oli punottu eikä ommeltu. Varmaankin siksi, että jossain Merja Jalon kirjassa Kikka osti samanlaisia.
Olet ihana - mutta onneksi et oma. Koska en jaksaisi sua ulkoiluttaa kuitenkaan.
Elämä oli siis pelkkää eläintä. Poneja, kissoja, kaneja, koiria, hevosia, lampaita. Oli meillä kerran kilikin. 

Jälkikäteen huomasin, että noina vuosina tuli eläinkiintiö täyteen. Silloin ei väsyttänyt, mutta nyt väsyttää pelkkä ajatuskin karvaisesta oliosta, joka ei koskaan opi puhumaan. Niin kivaa ja opettavaista kun se eläinten hoitaminen olikin, nyt tiedän, että ei enää koskaan samaa nakkia uudestaan. Jos muksut haluvat joskus omia hevosia, ne saavat tehdä tallityttöinä hommia jonkun muun tallissa. He saavat kernaasti ulkoiluttaa naapuruston koiria ja ottaa vastuuta osa-aikaisina kissavahteina. Mutta sitä riskiä en ota, että eläimen ylläpito ja hoito kaatuisivat minun laariin. Olen jo osani tehnyt.

Loppuun sopinee pieni myönnytys, joka kyllä vesittää tuon otsikon sisältämän lupauksen. Meillä nimittäin on lemmikkieläin. Puolustukseksi sanon, että siitä ei lähde ääntä, karvoja eikä tuoksuja. Se on kala. Yksi kala.  Ja se tuli meille sillä ehdolla, että mun ei tarvitse muistaa ruokkia sitä, pestä sen ammetta tai hankkia hoitajaa, kun lähdemme yhtä vuorokautta pidemmäksi ajaksi pois kotoa. Kala kulhoineen on hyllyssämme nyt toista vuotta ja edelleen hengissä. Onneksi puolisoon voi luottaa tässäkin asiassa.
Peukalonkokoinen poikkeus.

69 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kiitos kaikista upeista vastauksista Marimekko-kisaan ! Taidan linkata keskustelun firman brändinrakentajille - sen verran timanttista Mari...

Marimekko-arvonnan voittaja

22.2.16 Satu Kommentteja: 0

Kiitos kaikista upeista vastauksista Marimekko-kisaan! Taidan linkata keskustelun firman brändinrakentajille - sen verran timanttista Marimekko-muisteloa teiltä irtosi. Kiitos!
Mitäs kaikkea siihen Home-pakettiin sitten onkaan tulossa. Noh, meni lahjan arvo vähän yli sen luvatun parinsadan euron, mutta ei nyt olla niin pikkutarkkoja:

- Marimekon Kurjenpolvi-lakanasetti (tyynyliina 50 cm x 60 cm ja pussilakana 150 cm x 210 cm). Ja mikä parasta: matsku on luomupuuvillaa.
- Marimekon pilkullinen uunikinnas.
- Kaksi klassista silmälasikukkaroa (itse käytän näitä penaaleina).
- Marimekon ruutu-unikkko esiliina.

Randomgeneraattori suosi tällä kertaa Kaivo-verhot maininnutta Hanna Korhosta. Onnitelut! Laitatko Hanna minulle sähköpostilla (satu ät ssuomi . is) osoitetietosi, niin laitan tämän paketin tulemaan:

0 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Lankean oikeastaan enää vain yhdenlaisiin mainoksiin: Facebook-mainoksiin ja usein kriittisen pehmeänä hetkenä kuten juuri ennen nukahtamis...

Sininen lankeamus

21.2.16 Satu Kommentteja: 8

Lankean oikeastaan enää vain yhdenlaisiin mainoksiin: Facebook-mainoksiin ja usein kriittisen pehmeänä hetkenä kuten juuri ennen nukahtamista, omassa sängyssä sinertävässä valonkajastuksessa.
Viime viikolla kännykkää yöllä plärätessäni silmiini osui törkeän kauniin kakun kuva. Se oli jäätävän upea. Vaaleansininen, pitsireunainen ja päällä iso päivänkakkaraa muistuttava valkealehtinen kukkanen.

En oikein osaa itse leipoa kauniita juttuja, mutta myönnän, että olen aika heikkona kauniisiin leivonaisiin. Yksi omituisimmista asioista mitä teen netissä - niistä mitä kehtaa tänne blogiin paljastaa - on se, että lueskelen Kinuskikissaa useita kertoja viikossa ihan vaan katsellakseni niitä kakkuja ja kuppikakkukuorrutuksia.

Tuijotin sängyssä kakkua useamman sekunnin ajan ja tajusin, että haluan sen! Kuvatekstissä islantilainen kakkukeisari ilmoitteli, että nyt olisi ensi sunnuntain naistenpäivää ajatellen tämmöinen täytekakku erikoistarjouksessa.
Ennen kuin edes otin selvää, millaisesta kakusta tässä puhutaan ja mitä siinä on täytteenä, olin jo lähettänyt tilauksen. Tulen sunnuntaina hakemaan!

Tänään aamulla hain kakun esikoisen kanssa kotiin, keitettiin kahvit ja laitettiin skumppapullo jäähtymään. Pari hyvää Suomi-ystävää tuli kylään ja iltapäivän auringoiset tunnit keittiömme oli täynnä iloisia nelikirjaimisia, S-kirjaimella alkavia naisia: Satu, Saga, Sæla, Sari ja Sini. Leikkasin kakun ja yllätys oli täydellinen: hempeän pinnan alta paljastui tukeva suklaakakku. Yksinkertaisesti sanottuna: täydellisen supr!


Kuvat: Ensimmäinen Björgvin Hilmarsson, loput omia.

8 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Nykyinen elämäntilanne on valehtelematta aika hektinen . Jää tekemättä paljon kivojakin juttuja, koska kaikkeen ei vain pysty venymään. Yks...

Ruokaa kotiovelle

21.2.16 Satu Kommentteja: 25

Nykyinen elämäntilanne on valehtelematta aika hektinen. Jää tekemättä paljon kivojakin juttuja, koska kaikkeen ei vain pysty venymään. Yksi sellaisia on ruokakaupassa käyminen (rauhassa) ja ruoanlaitto (rauhassa). Koska meidän perheemme arkityönjaon mukaan ruokanakki kuuluu minulle, on minun vastuulla, että kaapissa on aamiaistarvikkeita ja jotain, josta väsätä illallista.
Tulppaanit eivät tulleet samassa pahvilaatikossa.
Välillä tilaan pitsaa ja ostan valmisruokia. Vuodenvaihteen jälkeen tutustuin ihan törkeän mainioon paikalliseen ruokalähettipalveluun, joka yhdistää take awayn ja itse kokkaamisen ilon. Kun kaverini - kolmen lapsen mutsi ja psykologiyrittäjä eli melko kiireinen lady - sanoi, ettei enää osaa kuvitella arkea ilman Eldrum réttiä eli Kokataan oikein -lähttipalvelua, uteliaisuuteni heräsi. Frendini selosti konseptin ja minähän näpyttelin saman tien tekemään omaa tilausta.
Kanapastan raaka-aineet.
Kalamuhennokseen tarkoitettu valkoviiniannos.
Suomessa on vastaavia lähettipalveuita varmasti jo aika monia, ainakin isommissa kaupungeissa, mutta täällä harvaan asutussa, autojen luvatussa maassa tällaisten ruokaa kotiovelle -palvelujen osalta on ollut aika hiljaista hyvin pitkään.

Eldum rétt on kauppakassipalvelu netissä. Palvelusta voi tilata kolmen arkipäivän ruoat joko kahdelle tai neljälle aikuiselle. Aterioista yksi on kalaa ja kaksi lihaa. Sapuskat maksetaan etukäteen netissä, ja lähetti tuo pahvilaatikollisen aterioiden raaka-aineita ja ohjeita kotiovelle seuraavana tiistaina. Kunkin ateriakombon osalta mukana tulevissa läpysköissä kerrotaan raaka-aineet, tarkat valmistusohjeet ja valmistusaika.
Plussaa selkeistä ohjeista.
Minusta tuli fani ensiyrittämällä:
- Ei synny ruokahävikkiä. Mukana on vain juuri sen verran raaka-aineita, mitä kyseisen aterian valmistamiseen tarvitaan. Hyvästi jääkaapin laatikkoon liejuuntumaan jääneet persilijapuskat. Tai perunat, joista kasvaa porkkanankokoisia ituja.
- Säästää aikaa. Ei kaupassakäyntiä, raaka-aineiden mittaamista ja sen pohtimista, että onkohan meillä tätä spelttijauhoa nyt kotona jäljellä edelliskerrasta vai ei.
- Säästää rahaa. Kolme kahden hengen ateriaa maksoi 52 euroa eli 8 euroa ateria per henkilö. Eihän se nyt ilmaista ole, mutta vähemmän menee rahaa näin kuin jos menisin itse kauppaan ostamaan ne kaikki aineet, mitä kyseisen aterian valmistamiseen tarvitaan.
- Rikastuttaa ruokatarjontaa. Tulee tehtyä illalliseksi vähän muutakin, kuin lasagnea, kalapullia ja avokadopastaa.
Valkosipuli annoskoossaan.
Kehitettävääkin toki löytyy:
- Tulevan viikon ruoat pitää tilata edellisen viikon keskiviikkoon mennessä. Arvatkaa vaan, kuinka monta kertaa olen unohtanut...
- Kasvisateriavaihtoehtoa ei ole. Paleo-paketti kyllä löytyy, mutta jokaisessa ateriakombossa on mukana lihaa ja kalaa.

Oletteko muut kokeilleet tällaisia vastaavia aterialähetys-/ruokakassipalveluita? Ehkä niitä on ollut jo 1990-luvulla! (En ole nimittäin ihan varma, intoilenko tässä edelläkävijänä vai laahustanko perässähiihtäjänä.)

25 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Siitä loppualesta puheenollen...  Ale alkoi haipakasti eilen. Tupa oli täynnä jengiä aamusta iltaan ja hyllyt, kassakone ja myyjien jalat h...

Design-löytö: Marimekon Tiia-mekkko

20.2.16 Satu Kommentteja: 2

Siitä loppualesta puheenollen... Ale alkoi haipakasti eilen. Tupa oli täynnä jengiä aamusta iltaan ja hyllyt, kassakone ja myyjien jalat huusivat lepoa kello 18, kun laitoimme ensimmäisenä alepäivänä ovet kiinni. Tänään jatkuu!

Tuo toisen myymälän loppuale tulee varmasti näkymään hieman myös täällä blogin puolella. Nyt myynnissä Marimekon yksi klassikkomekoista, Tiia. Tämä Tiia on kauden väreissä eli harmaa-oranssi. Koko XS, hinta 60 €, sisältää postikulut. Katsohan täältä tarkemmin osto-ohjeet, jos mekko kiinnostaa.
Tiia-mekko, koko XS. Hinta 60 €. Kuva: Marimekko


2 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Otsikossa pari tärkeää lausetta, jotka yritän aina pitää mielessä. Kill your darlings.  Älä rakastu mihinkään itse tekemääsi (paitsi la...

Kill your darlings, know your shit

18.2.16 Satu Kommentteja: 22

Otsikossa pari tärkeää lausetta, jotka yritän aina pitää mielessä.

Kill your darlings. Älä rakastu mihinkään itse tekemääsi (paitsi lapsiin ja suklaakekseihin), vaan yritä kaivaa jostain tilaisuus katsoa tekemisiäsi toisesta näkökulmasta. Pyydä palautetta, paina deleteä ja tee sama uudestaan, mutta paremmin. Neuvo pätee minusta yhtä lailla niin täydelliseen gin tonic -suoritukseen kuin 200-sivuista käsikirjoitukseen. Vaikka se miten tuntuisi itsestä hyvältä, se ei välttämättä ole sitä.

Know your shit. Tunne itsesi, omat vahvuudet, vajavaisuudet, pinnanmenetystilanteet ja ne jutut, joissa oot tosi killerihyvä. Koska jos ei tunne tonttiaan, on oikeaan suuntaan meno päätöntä harhailua. Tästä neuvosta on ollut apua mulle niin urheilutreeneissä kuin työnjaossa töissä ja kotona.

Ja nyt se aasinsilta ajankohtaiseen aiheeseen. Olen koko tämän päivän roudannut tavaraa kauppojemme välillä, paikasta toiseen. Hyllystä laatikkoon, laatikot kärryyn, kärryllä autoon, pyllistelyä lava-auton lavalla, laatikoiden järjestelyä. Purkamista, hyllytystä ja hinnoittelua. Särkylääkettä lihasjumiin, sitruunavissyä janoon. Kohta se on valmis: nimittäin loppuunmyyntiale, joka alkaa huomenna.

Suomi-kauppamme Reykjavikin keskustassa on tullut tiensä päähän. Avasimme uuden liikkeen Kringlanin kauppakeskukseen elokuussa. Positiiviseksi ongelmaksi on muodostunut se, että islantilaiset asiakkaat siirtyivät heti sinne ostoksille. Kaupankäynti toisaalla on tarkoittanut, että keskustan myymälässä on ollut hiljaisempaa. Siellä käy paljon turisteja kyllä, mutta hehän luonnollisesti haluavat ostaa tuliaisiksi jotain paikallista.

Know your shit. Eli tunne tuotteesi, asiakkaasi ja markkina-asema sekä lähitulevaisuuden markkinaympäristö. Fakta on, että matkailijamäärät Islannissa kasvavat. Hotelleja nousee Reykjavikin keskustaan kuin isoja sieniä sateella, ja turistien tullessa paikallisia liikkuu keskustassa yhä vähemmän. Meillä on kuitenkin mahtavan söpö liiketila Reykjavk 101:ssä ja kokemusta kaupallisesti toimivasta mutta ei täyttä "kertakäyttökamaa" myyvän kaupan pyörittämisestä. Loppupäätelmä: päätimme siirtää fokusta. Reykjavikin keskustan liikkeestä tulee myymälä, jossa myydään matkailijoille (ja miksei myös niille islantilaisille jotka vielä keskustassa käyvät) laadukkaita ja hauskoja islantilaisia tuotteita.

Kill your darlings. Finnska Budin Laugavegurilla oli se, mistä koko kauppabisnes alkoi. Siihen liittyy valtavan paljon nostalgiaa.  Hyviä hetkiä ja täyttä paskaa. Koko riemukas kirjo. Mutta se on kauppa. Se on työ. Se on bisnestä. Se ei ole perheenjäsen. Eli se pitää uskaltaa nitistää, että pystymme tarjoamaan alueella pyöriville asiakkaille kiinnostavampaa ostettavaa. Saimme tämän idean tammikuussa. Nyt on helmikuun puoliväli, ja tavarat on tilattu, nimi keksitty ja logo valmistunut. Melko nopeaa murhaamista, mutta mitä sitä jäädä odottelemaan, kun homma on selvä kuin kirkas pakkaspäivä. Päätimme siis ottaa käyttöön islantilaisen lähestymistavan ja toimia nopeasti eikä suunnitella ideaa kuoliaaksi.

Know your shit, kill your darlings. Keskustan Finnska Budinin viimeiset kaksi viikkoa starttaavat huomenna. Suomalaista designia, sellaista mille ei ole tilaa Kringlanin liikkeessämme, saa nyt 20–70 prosentin alennuksella. Maaliskuun ensimmäisestä viikosta eteenpäin sanomme kaikille, että tervetuloa Reykjavíkin söpöimpään lahjatavarakauppaan Laugavegurille:

Ja onhan siinä uudessa logossa vielä hieman suomalaista kansanperinnettä jäljellä, hihi.

22 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Suhteeni Marimekkoon on muuttunut vuosien saatossa kuin suhteeni viinakaupan kalliimpaan punaviinivalikoimaan. Nuorempana pidin sitä mummou...

In Bed with Marimekko

16.2.16 Satu Kommentteja: 8

Suhteeni Marimekkoon on muuttunut vuosien saatossa kuin suhteeni viinakaupan kalliimpaan punaviinivalikoimaan. Nuorempana pidin sitä mummouden merkkinä. Kun vähän kasvoin, aloin kiinnostua, mutta hinta tuli vastaan. Opiskelijabudjetilla ei ostettu edes Marimekon kakkoslaatua tai edes 50 prosentin alella. Eikä tosiaan ostettu Brunelloakaan. Silloin tällöin kirppiksiltä tarttui mukaan pallopaita tai raitapaita - ja ne olisivat varmasti käytössä vieläkin, jos mahtuisivat päälle. Hyvää punaviiniä sain vanhemmilta miehiltä baarissa (mitäs tarjosivat.)
Kun aloin tienata, aloin itse ostaa punaviinini (tosin miehistä tykkäsin kyllä edelleen). Vierailin silloin tällöin myös Marimekon myymälöissä ja hankin vuosien saatossa pari laukkua ja muutaman mekon.

En tosin ole koskaan ollut tavattoman innostunut fashionista tai pukeutumisesta ylipäätään. Tykkään kyllä näteistä vaatteista ja nautin hyvin istuvista housuista, mutta en jaksa niistä sen enempää innostua (tosin kuin punaviinistä ja miehistä - sori, oli pakko...). Vai muistatteko kovin montaa asujuttua tämän blogin historiassa, jos tätä sandaalipostausta ei lasketa mukaan? (Kuva oli näköjään niin hirveä, että se on läpsyttänyt karkuun jonnekin.)

Siksi tuli itsellekin pienenä yllätyksenä, että alettiin kollegoiden kanssa muutama vuosi sitten yhtenä elannonhankkimiskeinona pyörittää täällä Reykjavikissa suomalaiseen designiin erikoistunutta kauppaa. Nyt Marimekosta on tullut mun työni keskeinen sisältö, sillä islantilaiset tykkäävät merkistä. Marimekko tunnetaan ja sen mitoitus sopii islantilasille isokokoisille (siis pitkille ja skrodeille) naisille. Marimekon laadusta ollaan valmiita maksamaan. Eikä Marimekko ole täällä edes kovin kallis. Pikkuisen hintavampi kuin Zaran kaavut, mutta huomattavasti edullisempi kuin fashion-merkit, joita myydään pelottavannäköisissä myymälöissä kaksi kauluspaitaa laskostettuna kolmen neliön kokoiselle lasipintapöydälle.

Kauppiaan ominaisuudessa olen syöynyt silloin tällöin kuormasta ja ostanut itselleni mekon tai pari. Kyllähän se nyt kannattaa pukeutua vaatteisiin, joita myy. Kirkkaat printit ja istuvat mutta helppokäyttöiset ja -hoitoiset trikoomekot ovat mulle se rakkain Marimekko.

Ja nyt se helppo trikoo päätyi myös meidän sänkyyn. Ostin meille jouluna Marimekon trikoolakanat perinteisellä mustavalkoisella raita-kuosilla. Se mikä näissä yllätti, oli materiaali. Mä en aikaisemmin tiennyt, miltä tuntuu trikoopuuvillalakana. Voin kertoa, että se on ihana. Se istuu peiton päällä kuin sukkahousut säären päällä. Peitto ei lähde myttäytymään pussilakanan nurkkiin eikä peitto kahise nukkuessa. Se on pehmeä. Pehmeys on tärkeä ominaisuus, sillä patjan pitää olla kova, mutta peiton kevyt eikä se saa pitää ääntä. Vaikka trikoopussilakana istuu hyvin, se joustaa. Kun peittoon kietoutuu, se ei kinnaa vaan antaa periksi. Ihan täydellinen.

Tottakai mulla on samaa settiä yöpukukin. Ideani on näet maastoutua sängyn väreihin: saa nukkua hetken pidempään, kun kukaan ei ihan ensietsimällä löydä.

Näistä lakanoistani haltioituneena Facebookin puolella on nyt menossa pieni Marimekko-arvonta. Kerro siellä oma Marimekon suosikkituotteesi. Arvon kaikkien 20.2. mennessä vastanneiden kesken yhden 200 euron arvoisen paketin Marimekon kotituotteita. Hyvää yötä!

8 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Woop, woop! Vauva on jo viisi kuukautta. Ja paremmaksihan tämä vain muuttuu koko ajan. Kehityshyppäys neljän kuukauden ikäisestä pötkylästä...

Lapsen kehitys 5 kk - ja äidin

15.2.16 Satu Kommentteja: 16

Woop, woop! Vauva on jo viisi kuukautta. Ja paremmaksihan tämä vain muuttuu koko ajan. Kehityshyppäys neljän kuukauden ikäisestä pötkylästä viisikuiseksi esitenavaksi on ollut hurja. Mörssäri osoittaa paljon kiinnostusta ympäristöön ja ihmisiin. Kaikki liikkuva kiinnostaa. Missä ihmisen ääni, sinne lähtee nauru ja täysin hallitsematon kädenheilautus. Parasta mitä vajaa 70-senttisen maailmassa on, on tietysti isosisko. Jos kiukkupuuska yllättää, pyydän esikoista apuun. Hänen läsnäolonsa leikkimatolla tai syöttötuolin vieressä rauhoittaa tilanteen heti ja kääntää väninän iloiseen naureskeluun. Pakko myöntää, että kyllä tämä vauvavuosi sujuu helpommin toisen kanssa. En tiedä onko se hyvää tuuria vai onko syy erinomaisen isosiskon, mutta joka tapauksessa: juna kulkee nyt smoothimmin.
Tässähän ei myhäillä kirjalle, vaan kameran takana pelleilevälle isosiskolle.
Sitäpaitsi ikäero tuntuu juuri nyt täydelliseltä: kuusivuotiaan kärsivällisyys kestää vähän huolehtimista ja sen pystyy vielä huijaamaan tutinetsimisleikkiin. Ja toki hänen ison tytön egoaan hivelee, että hän pystyy vauvaa rauhoittaessaan johonkin, johon me vanhemmat emme pysty.

Liikkumiskyvyt ovat kehittyneet myös, ainakin mentaalitasolla. Tyyppi ei jaksa ollenkaan kyhnätä paikallaan vaan haluaisi jo ihan selkeästi juosta. Pystyasennossa alkaa pärinä, vaakatasossa liike lähtee heti sivusuuntaan. Leikkimatolle laitettu Mörssäri kääntyy saman tien selältä vatsalleen, ja siitä eteenpäin selälleen ja taas vatsalleen...kunnes se löytyy sohvan alta pölykoiria hiuksissaan. Tämän kehityskauden lempinimi on ihan syystä rullamakkara.
Voisitko kuljettaja laittaa vähän lisää vauhtia?
Vielä joku aika sitten vauvasta oli hauskaa maata leikkimatolla selällään ja katsella maton yli viritetyssä vaijerissa roikkuvia leluja. Vaan ei enää. Nyt se haluaa repiä ne heti alas, ottaa käteen ja tunkea suuhuna. Se on jo muutaman kerran saanut kiskottua muka tukevasti leikkimaton yläpuolelle viritetyt purulelut omaan leukaansa, kun lelu on irronnut vauhdilla. Ihme kyllä, tyyppi ei ole alkanut siitä itkeä, vaan hekotella. Ilmeisen tyytyväinen saavutuksistaan, siis.  Jos lelut eivät irtoa muutaman vetämisyrityksen jälkeen, alkaa huuto, joka tuo paikalle isosiskon, joka jaksaa vetää vähän lujempaa... Mä haluan kyllä olla näkemässä, kun tämä kaksikko lähtee vajaan parinkymmenen vuoden päästä yhdessä radalle. (Lähden hyvien bileiden toivossa tietysti messiin, jos otetaan.)
Tyyppi näyttää ihan mun mummolta minikoossa.

Äiti voi tosi hyvin! Itse asiassa olen jo aika virkeä (okei, tätä ei ehkä kannattaisi sanoa ääneen, ettei hyvä flow katkeaisi), sillä en enää herää öisin kuin korkeintaan puoleksi minuutiksi. Imetys on nimittäin loppunut kokonaan. Suunnitelmissani oli jatkaa ainakin sinne puolen vuoden ikään asti, mutta maidontuotantolaitokset laittoivat jo laput luukulle. Kai sieltä jotain tippoja vielä heruisi, jos oikein kovasti yrittäisi, mutta mörssärin pinna ei riitä siihen. Jos ruokaa ei tule heti riittävästi, se vetää herneen pieneen nenäänsä ja alkaa karjua nälkää. Aikansa karjuttuaan se ei enää jaksa syödä. Tai sitten käy niin - kuten parina iltana kävikin - että maitoa tuli niin vähän, että se heräsi jo tunnin päästä syömään lisää. Sama toistui muutaman kerran ja nukkuminen meni yhdeksi heräämisshowksi. Kun otimme iltaruokintaan vauhtia tuttipullosta, yöunet pitenivät ja vauva nukahti rauhallisena ja tyytyväisenä.

Niinpä meillä on nyt kokonaan siirrytty korvikemaitoon. Onhan siinä maidon väsäämisessä, sekoittamisessa ja keittämisessä oma shownsa, mutta sen minkä säädössä häviää, sen yöunissa voittaa. Tai siis ainakin minä voitan.  Meillä oli nimittäin ukon kanssa diili. Koska minä olin hereillä öisin silloin kun piti imettää, sovittiin, että hän hoitaisi yösyötöt sen jälkeen. Reiluus ennen kaikkea: eli jos yöheräilyä jatkuu vielä ensimmäisten synttärien jälkeen, päivitämme työnjaon uudestaan.


16 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Mun oma, lauantaiaamuihin kuuluva perinteeni on katsoa pari tuntia suomalaisia uutis- ja ajankohtaisohjelmia Ylen nettisivuilla. Niitä kun ...

Arjen projektijohtaja

13.2.16 Satu Kommentteja: 15

Mun oma, lauantaiaamuihin kuuluva perinteeni on katsoa pari tuntia suomalaisia uutis- ja ajankohtaisohjelmia Ylen nettisivuilla. Niitä kun voi katsoa ulkomaillakin. Esikoinen viettää aikaa omassa huoneessaan piirrellen tai leikkien kylään tulleen kaverin kanssa, mörssäri leikkii lattialla tai on sylissä ja mies nukkuu pitkään, koska hän oli herännyt yöllä vauvaa syöttämään minun jatkaessa yöunia. Minä laitan telkkarin päälle.
Uuden kaupan avajaiset viime syksynä. (Bebe syntyi 3 viikkoa avajaisten jälkeen).
Jes, arkistojen helmiä vuodelta 2012! Olimme juuri saaneet ekan pankkilainen kaupan avaamista varten.
Tänään eksyin ensimmäistä kertaa katsomaan Marja Hintikka Liveä. Pienen browsailun jälkeen valitsin viime joulukuussa näytetyn jakson, joka käsitteli sitä, miten "kaiken voi saada". Kaikella tässä yhteydessä tarkoitettiin siis perhettä, uraa ja parisuhdetta. Räkätin ihan hulluna koomikko Alin vitseille ja kuuntelin kiinnostuneena juontajien ja kiinteistövälittäjä Miran havaintoja omasta urastaan ja perhe-elämästään. Nykissä asuva suomalainen toi juttuun yltiöpositiivisen tsäbäyksen Ameriikan malliin. Siis kaiken kaikkiaan tosi kiinnostavaa keskustelua. Tykkäsin! Meinaan katsoa tätä ohjelmaa ensi lauantaina lisää.

Jäin siinä ohjelman jälkimainingeissa miettimään omia arjen valintojani. Minulla on kaksi yritystä. Toinen tekee sisällöntuotantoa firmoille, kirjoja, lehtijuttuja, blogihommia ja matkailupalveluita. Tämä työ vaatii matkustamista. Toinen firmoista pyörittää kahta design-myymälää Reykjavikissa. Se ei vaadi matkustamista, mutta vaatii aika paljon läsnäolovalmiutta. Perheessämme on myös kaksi lasta. Toinen on kuusivuotias ja päiväkodissa viimeistä vuotta. Toimelias ja fiksu likka. Toinen lapsista on pian viisi kuukautta. Hyvä nukkuja ja valoisa tyyppi. Mutta nuoresta iästään johtuen vaatii tietysti ihan eri tavalla aikaa ja huomiota kuin esikoinen. Mukana on myös puoliso ja yksi liikuntaharrastus, joista molemmista haluan pitää kiinni kynsin ja hampain ja yrittää järjestää niille aikaa.

Mä en ylläty, jos joku pitää tätä kokonaispakettia ihan hulluna. Onhan siinä kieltämättä aika paljon yhdelle lautaselle. Rupesin miettimään, miten tämä pyörä pysyy liikkeessä. Aloin tehdä listaa. Teen aina muutaman sanan mittaisia listoja, jos pitää hahmottaa jotain uutta asiaa. Pienen hiljentymisen ja ajattelun jälkeen sain aikaiseksi seuraavat johtopäätökset.

En tee kaikkea itse. Tietenkään. Ostan kaikenlaisia palveluita ja helpotan niillä arkea. Olen oppinut tilaamaan islantilaiselta ruokalähettifirmalta kolmen päivän arkiruoat kerran viikossa (palaan tähän omassa jutussaan vähän myöhemmin) ja ostan kerran parissa kuussa suursiivouksen. En valmista vauvalle itse soseita, vaan ostan ne valmiina ja pursotan purkista lusikkaan. En tee kaikkea itse myöskään töissä. Ostan kaikennäköistä palvelua käännöstyöstä kirjanpitoon muilta. Sellaisilta, jotka osaavat sen paremmin kuin minä. Vähittäiskauppojen pyörittämisessä on ihan julmettu homma, eikä siihen kykenisi yksi ihminen mitenkään, vaikka omistaisi sille koko elämänsä. Toimivassa kaupassa on vähintään yksi joka osaa ostaa, useampi tyyppi joka osaa myydä ja joku joka osaa säädellä rahahanoja. Meidän kaksi myymälää työllistää yhteensä kahdeksan ihmistä ja joukon ostopalveluita. Peruspalkka juoksee - kuten joka alalla - tehtyjen työtuntien mukaan. Hyvä tiimi, oli homma mikä tahansa, on onnistumisen kannalta todella oleellista.
Hyvä tiimi!!
Jouluun 2014 tässä valmistutaan. (Mulla on muuten tässä kuvassa vähän hassu sivuletti, just huomasin)
Tyhjiä hetkiä ei ole.  Sellaista asiaa, kuin toimeton vapaa-aika ei ole. Kun vien esikoisen tanssiharkkoihin, otan usein läppärin mukaan ja teen töitä aulassa tunnin loppua odotellessani. Tai hoidan työpuheluita, luen sähköpostia tai teen muistilistoja. Puolen tunnin sloteissa harvemmin saa mitään keskittymistä vaativaa aikaan, mutta siinä ajassa ehtii vastata tukkuun sähköposteja ja tehdä jotain mekaanista hommaa kuten hoitaa kirjanpitoa tai etsiä valokuvia jotain lehtijuttua varten. Jos treenit alkavat yhdeltätoista mutta saan kyydin salille kympiksi, avaan aulassa läppärin ja edistän jotain juttua taas pikkuisen. Salin respan työntekijät ovat jo alkaneet tottua siihen, että notkun siellä naama kiinni ruudussa ennen treenejä. Mulle tarjotaan tullessani jo automaattisesti kahvikuppia.

Pidin lyhyet perhevapaat. Esikoisen kanssa aloitin työnteot kolme viikkoa synnytyksen jälkeen. Kuopuksen kanssa olin täysin työn ulkopuolella yhden viikon. Tämä on ollut mahdollista, koska pystyn tekemään suurimman osan töistä avaamalla läppärin ja molemmat lapset ovat olleet suhteellisen säännöllisiä päivänukkujia ja puoliso on ollut vanhempainvapaalla. Jos on ollut palaveria, kokousta tai tarvetta käväistä pari tuntia jossain, mies on ollut lapsen kanssa ja rintapumppu pitänyt vauvan ruoassa ja pelastanut tissiräjähdykseltä. Lapset ovat aloittaneet kodin ulkopuolella päivähoidossa aika nuorena.

Luottohenkilöt. Puoliso, joka viettää aikaa paljon kotona ja jonka kanssa rytmit menevät yksiin. Anoppi, joka on ottanut elämäntehtäväkseen huolehtia lapsenlapsista. Mun mutsi, joka ilmestyy tänne aina välillä muutamaksi päiväksi lomapäiviään viettämään: eli lapsia hoitamaan ja laittamaan ruokaa. Ilman näitä tyyppejä tästä ei tulisi mitään.

Kaikkea ei tarvitse tehdä koko ajan. Pidän kauppaa, kirjoitan kirjoja, päivitän blogeja, teen somehommia muutamalle firmalle, tuotan matkailupalveluja, luennoin... Mutta en tietenkään koskaan kaikkea yhtä aikaa! Kesä on matkailun ja kirjoittamisen aikaa. Syksyllä panostetaan kauppaan, koska joulu lähestyy. Kun jollain osa-alueella on menossa isompi projekti ja kiire, hiljennän vauhtia toisaalla. Kaikki pallot pysyvät kyllä ilmassa yhtä aikaa, kunhan niitä ei tarvitse ottaa yhtä aikaa kiinni. Olen oppinut, että oleellista on pallojen lentokorkeuden sääteleminen.
Erään projektin päätös.
Ah, Katjan kanssa on ollut aina niin kivaa tehdä töitä. Tämä kuva taitaa olla tammikuulta 2014.
Parisuhteen huomioiminen ei tarkoita vain kahdenkeskeistä aikaa. Kuinka käy parisuhteen, jos lautasella on hitokseen töitä ja kotona pienet lapset? Sehän voi päättyä joko eroon tai sitten ei. Riippuu suhteesta ja siinä olevista ihmisistä. Puolisoni tiesi, minkälaiseen kelkkaan hyppäsi. Minä tiesin, että hän ei ole uraorientoitunut bonusmies. Paljon on kuitenkin tekemistä molemmilla ja yhteistä aikaa jää aika vähän. Sitä toki välillä järjestätään, mutta ei nyt ihan joka viikko kuitenkaan. Hyvä parisuhde ei voi kuitenkaan perustua pelkästään niille kahdenkeskisille poikkeushetkille. Perusarjessa molempien on koettava olonsa onnelliseksi ja tyytyväiseksi. Eli arjessa huomioiminen on todella tärkeää. Se tarkoittaa meillä esimerkiksi sitä, että molemmilla on mahdollisuus käydä omissa harrastuksissaan.

Mies treenaa pari kertaa viikossa painia ja käy kiipeilemässä. Minä haluan kerran viikossa uimaan ja kolme kertaa viikossa crossfit-treeneihin. Me molemmat järjestelemme töitä, lastenhakua ja kaupassakäyntiä sen mukaan, että molemmat ehtivät tehdä omina tunteinaan sen minkä kokevat välttämättömäksi. Eikä treeneissä tarvitse käydä silloin kun molemmat lapset ovat kotona ja menossa on ne vuorokauden hektisimmät tunnit eli kello viiden ja kahdeksan välillä. Minä käyn usein treeneissä päivisin tai illalla lasten mentyä nukkumaan, hän samoin. Joskus ainut vaihtoehto on kello puoli seitsemän.  "Mene sä nyt vaan sinne treeneihin, mä siivoan tän sotkun ja laitan lapset nukkumaan" on siinä hetkessä upea parisuhdeteko.

Teen rahaa sillä, mistä tykkään. Edes vähän. Koska teen paljon töitä, on tärkeää, että ne työt ovat mukavia. Eivät kaikki tietenkään ole, mutta joukossa on sen tervanjuonnin ohella myös täysin timanttisia juttuja. Sellaisia, joiden tekemisestä voisin jopa maksaa, jos päivätyöni olisi toisaalla. Mulle työssä kehittyminen ei ole tarkoittanut jatkuvasti paisunutta tilipussia tai ylennyksiä vaan sitä, että mitä pidempään olen ollut työelämässä, sitä vähemmän tervanjuontia on tarvinnut tehdä.
Työmatka, jolle olisin voinut mennä ihan lomailemaankin. 
Tässä ollaan lomalla, mutta tavallaan töissäkin. Tuolta vaellukselta syntyi matskua yhteensä kolmeen lehtijuttuun.
Vakituiset työajat ovat no-no. Minulle perjantai-ilta, sunnuntaiaamu ja maanantai-iltapäivä ovat kaikki samanarvoista työaikaa. Se ei siis tarkoita sitä, että teen koko ajan töitä tai että pidän lasta toisessa kädessä ja kirjoitan viissormijärjestelmällä toisella kädellä (no okei, välillä). Tarkoitan, että teen töitä aina kun siihen on sopiva väli, kellonajasta tai viikonpäivästä välittämättä. Valvon läppärin ääressä kahteen, jos puoliso on luvannut herätä vauvan kanssa yöllä ja hoitaa aamutoimet. Jos lapsella on vaikka sunnuntaina kaveri kylässä, ja samaan aikaan vauva nukkuu päiväunia tai puoliso on sen kanssa kävelyllä, minä teen pari tuntia töitä. Design-putiikkien omistajat - me kolme yhteensä kuuden pienen lapsen äitiä - emme todellakaan palaveeraa keskellä päivää tai vaikkapa kuudelta illalla. Meillä on kokous jonkun meistä olohuoneessa iltakymmeneltä, kun muksut ovat menneet nukkumaan. Tapaamispaikka on sen luona, jonka puoliso ei ole sinä iltana kotona lapsia vahtimassa.

Oma pakkani hajoaisi heti kättelyssä, jos joutuisin istumaan toimistolla kahdeksasta viiteen. Perheelle ei jäisi yhtään aikaa, ei myöskään harrastuksille eikä kunnon yöunille. Siksi mä teenkin juuri näitä töitä mitä nyt teen: pystyn melkein aina itse päättämään mitä, kenelle ja mihin kellonaikaan.
Tässä ollaan matkalla jonnekin (mutta nyt on rouva yrittäjältä kyllä kypärä päässyt unohtumaan!!)
Kerran viikossa aikaa ajatella. Työni on välillä aika sirpaleista. Tunti siellä, toinen täällä, kolmen tunnin keskittyminen yhteen asiaan on jo ihanan paljon aikaa. Tämä lyhyttykitys vaatii säännöllisesti myös pysähtymistä ja hiljentymistä ihan senkin takia, että muuten ei tule uusia ideoita eikä ehdi kunnolla katsoa kokonaiskuvaa. Mulle se hiljentymisen ja ajattelemisen hetki on kerran viikossa uimassa. Menen uimaan kilsan lähiuimalan lämpimään vesialtaaseen, suljen maailman pois häiritsemästä uimalakilla ja uimalaseilla ja uin tosi hitaasti. Kun siinä rauhallisesti vetelen rintauintia 25 metriä kerrallaan, uloshengityksessä pää lämpimässä vedessä ja sisäänhengityksessä raikkaan kylmässä ulkoilmassa (räntäkään ei haittaa, koska on ne uimalasit), ajatukset alkavat kulkea. Siellä altaassa on mm. syntynyt synopsis kirjaan ja tullut mieleen ajatus perheemme muutaman kuukauden mittaisesta matkasta. Suorituspakkoa ei ole. Kilsaan saa mennä vaikka tunti. Eikä mieleen ole pakko tulla mitään konkreettista, eikä aina tulekaan. Mutta joka kerta palaan uimasta rauhallisena, energisenä ja jostain asiasta innostuneena.

Tämmöistä tämä oman elämäni projektijohtajuus on. Lisää havaintoja ja ennen kaikkea vinkkejä muillekin siinä tulevassa kirjassa, jota alan kirjoittaa heti kun saan erään toisen aikaa vievän projektin ensin alta pois. (No niin, taas tuli tehtyä kahta asiaa yhtäaikaa. Jaariteltua omasta elämästä ja tehtyä ennakkomarkkinointia. Tämä tuli kyllä ihan vahingossa ja suunnittelematta.)

Ja nyt laitan koneen kiinni, koska perhe palasi juuri kotiin. Hyvää viikonloppua!

Kuvat: Björgvin Hilmarsson (paitsi toka, sen otti Prikiðin baarimikko)

15 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Esikoinen sai toiselta tädiltään kuusivuotislahjaksi norsun. Isältään ja äidiltään se sai pienen rannekellon. Elämän eka elefantti vs. eläm...

Norsuhieno synttärilahja 6-vuotiaalle

12.2.16 Satu Kommentteja: 32

Esikoinen sai toiselta tädiltään kuusivuotislahjaksi norsun. Isältään ja äidiltään se sai pienen rannekellon. Elämän eka elefantti vs. elämän ensimmäinen rannekello. Painimme aika eri sarjoissa. Mutta niinhän se saa ollakin, että tädit ja isovanhemmat voivat vähän lelliä, kun isän ja äidin rooliin jää vastata myös niistä vähän käytännöllisemmistä ja tylsistäkin asioista.
Siskoni oli Kenian-työmatkallaan käynyt norsufarmilla, joka huolehtii orvoksi jääneistä norsuista. Usein orpouden syynä ovat salametsästäjät, jotka ovat laittaneet emonorsun matalaksi hampaiden takia. Ilman emoaan jääneet norsunpoikaset eivät yleensä selviydy ilman ulkopuolista apua, sillä lauman toiselta norsuemolta riittää harvoin maitoa ylimääräiselle poikaselle. Tämä hyväntekeväisyysjärjestö huolehtii eläimistä ja mm. kerää lahjoituksia toiminnan rahoittamiseksi esimerkiksi myymällä adoptionorsuja.

Kun kuulin siskoni suunnitelmasta antaa 6-vuotislahjaksi adoptoitu elefantti, olin ensiksi vähän skeptinen. Osaiskohan kuusivuotias arvostaa elävää norsua, jos se ei saavu paketissa kohtipihaan? Minusta lahja oli ihan superhyvä idea, mutta arvelin, että en ylläty jos kirjeenvaihtonorsu herättää yhtä paljon intohimoa kuin arvo-osuustili. Ajattelin, että aineetoman lahjan aika olisi ehkä vasta vähän myöhemmin. Mutta mutta. Epäilyni osoittautuivat ihan turhiksi. Norsu on nimittäin osoittautunut ihan hitiksi.

Kersa on katsellut Roi-norsusta kuvia netissä ja pyytänyt minua lukemaan, mitä sille kuuluu (Roi-norsulla on näet netissä oma päiväkirja). Hän katselee iltaisin muutaman vuoden ikäisen norsun kuvia pienestä vihkostaan ennen nukahtamista ja halusi välttämättä kehystää lahjan mukana tulleen norsupiirustuksen seinälleen.

Eilen hän oli onnistunut salakuljettamaan päiväkotiin pienen esitevihkosen Roi-norsustaan, koska oli halunnut näyttää sitä kavereilleen. Päiväkotiinhan ei saisi viedä omia tavaroita, mutta nyt henkilökunta oli suhtautunut toisin. Päiväkotiryhmän vetäjä tuli iltapäivällä minua eteisessä vastaan lasta hakiessani ja kehui haltioissaan erinomaista lahjaa. He olivat kuulemma tänään koko ryhmän voimin katselleet netistä kuvia Roi-norsun pelastamisesta ja puhuneet Afrikasta, savannin eläimistä ja katselleet Youtubesta videopätkiä norsuista. Voi liikkis!

Adoptionorsu on herättänyt kaikenlaista keskustelua myös kotona. Ensinnäkin lapsi haluaa nyt tietää kaiken Afrikasta ja Keniasta. Missä se on, milloin sinne voi mennä, voidaanko mennä käymään siellä ja onko Roi-norsulla eläinystäviä siellä puistossa? Kuinka iso on kirahvi, mitä norsu syö, miten isoksi se kasvaa? Onko kirahvilla oikeasti noin pitkä kaula? Milloin lähdetään Afrikkaan? Kun epäilin reissuideaa vetoamalla matkan kalleuteen, hän tarjoutui maksamaan reissun omasta säästöpossustaan ja lisäsi vielä, että mennään sitten, kun pikkusisko on vähän isompi, että sekin voi tulla mukaan. Voi tuplaliikkis!

Kuolemastakin on puhuttu, sillä adoptionorsun yksinäisyys herätti tietysti kysymyksiä. Eilen illalla ennen nukkumaanmenoa lapsi pohti pitkään, miksi norsun emo oli kuollut. Oli pakko kertoa totuus. Että se kuoli, koska salametsästäjät tappoivat sen. Ai miksi? Koska ne halusivat sen hampaat. Ai miksi? Koska jotkut idiootit haluaa itselleen norsunluusta valmistettuja tavaroita. Mä en ainakaan halua.

Sitten puhe meni vieläkin diipimmäksi.

- Äiti
- Noh?
- Kun mä kuolen, mä aion muuttua vedeksi.
- Ahaa. Mutta eihän meidän nyt tarvitse sellaista miettiä. Sä olet niin nuori vielä.
- Joojoo, mutta kun mä olen kuollut, mä aion varmasti olla vettä.
- Ai miksi? (Haa, mun vuoro esittää tämä kysymys!)
- Musta ois tosi jännää valua viemäriin, mennä mereen, tulla takaisin hanasta, mennä ehkä jokeen, olla taivaassa ja sataa taas alas maahan. Ja menisin ehkä jonkun mahaan. Ja sitten pönttöön ja taas sinne viemäriin. Voisin mennä myös Roin vatsaan katsomaan. Se tuntuisi varmaan hauskalta. Miltäköhän vedestä tuntuu?
- Mä en kyllä yhtään tiedä. Tosi kiva toi sun uusi yöpaita muuten!
- Jos mä kuolen ennen sua, mä voin tulla sitten kertomaan sulle, miltä se tuntuu. Sitä paitsi sitten kun mä oon vettä, mä voin olla joka paikassa missä tekin ootte.
- Ai miksi? (Jes, taas!)
- Koska ilmassakin on vettä. Ainakin silloin kun sataa.

Tästä elehvantistahan riittää juttua vielä pitkäksi aikaa.
Kuva: Björgvin Hilmarsson

32 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Matkamessuviikonloppuna tammikuussa luonani tuli käymään useampikin Islannin-matkailusta kiinnostunut suomalaisperhe, jotka epäilivät Islan...

Lapsiperheen Reykjavik x 3

11.2.16 Satu Kommentteja: 31

Matkamessuviikonloppuna tammikuussa luonani tuli käymään useampikin Islannin-matkailusta kiinnostunut suomalaisperhe, jotka epäilivät Islantiin lähtöä lasten kanssa, koska matkatoimistosta oli varoiteltu. Islantiin meneminen lasten kanssa on kuulemma vaikeaa. A-pu-a. En nyt viitsi sanoa tässä matkatoimiston nimeä, koska kuulemani pohjautuu välikäsien kautta saamaani tietoon, mutta sen sanon, että kyllä ottaa päähän. Luulisi, että matkoja myyvät toimistot olisivat vähän enemmän perillä kohteistaan.

Islantihan on mitä mainioin lomakohde lapsiperheelle: turvallinen, puhdas ja lapsiystävällinen. Maasta tuskin löytyy paikkaa, jonne lapset eivät olisi tervetulleita. Syöttötuolit, turvaistuimet, vaipanvaihtopaikat ja pienikokoiset lastenannokset ovat arkipäivää joka puolella. Kesäaikaan pitkät ja valoisat päivät houkuttelevat leikkimään ulkona tuntikausia, kotieläintarhat ovat auki aamuvarhaisesta iltamyöhään ja iltauinti kymmenen aikaan illasta tuntuu loistavalta idealta.

Kirjoitin Tripsterin Islanti-oppaaseen erillisen jutun lasten kanssa matkailusta Islannista. Sieltä voi lukea aiheesta lisää.

Halusin listata erikseen kolme esikoisen ja minun yhteistä menosuosikkiamme Reykjavíkista. Jos siis meillä on vapaapäivä, meidät löytää yleensä näistä paikoista:
Tätä me rakastetaan: uintia lämpimissä vesissä kylmässä ilmassa.
Uiminen. Jos esikoinen saisi päättää, kävisimme uimassa joka päivä. Reykjavikin seudulla on yli kymmenen uimalaa. Altaiden vesi on lämmintä (26-42-asteista, altaasta riippuen) kesät ja talvet, aamusta iltaan. Altaat ovat ulkona, pukukopit ja suihkut sisällä. Suurin osa altaista on matalia, sillä niissä kuuluu istua ja rentoutua, ei uida. Vettä on alle metri ja pikkulapset saavat useimmissa paikoissa maksutta kellukkeet käyttöönsä. Uimahallit ovat auki aamuvarhaisesta iltakymmeneen ja sisäänpääsy maksaa muutaman euron. Alle 6-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi. Oma suosikkialtaamme on Vesturbaejarlaug tuossa reilun kilometrin päässä kotioveltamme. Aivan naapurissamme on sisäuimala Sundhöll, mutta sielläkin kuumavesialtaat sijaitsevat ulkona parvekkeella.
Jos ravintolassa tai kahvilassa ei erikseen ole lastenlistaa, kannattaa silti aina kysä annoskokoa lapselle. Useimmiten sellainen järjestyy kyllä.
Kahvilat. Ei ole Reykjavikissa ravitsemusliikettä, minne ei saisi tuoda lapsia. Muksut ovat tervetulleita joka paikkaan ja useimmissa paikoissa heille on varattu omia aktiviteetteja. Laundromatin kahvila keskustassa (Austurstraeti 9) on omistanut kokonaisen alakerran lasten leikkipaikaksi ja peuhahuoneeksi. Oma kahvilasuosikkini lapsiseurassa tai yksin on Reykjavik Roasters Brautarholtilla (numerossa 2). Se on hieman sivussa ydinkeskustasta - okei, viiden minuutin kävelymaatka - eli siellä ei useimmiten ole suuria ja äänekkäitä turistiryhmiä. Ei meillä siis mitään matkailijoita vastaan tietenkään ole, mutta kahvilassa kaipaan hiljaisuutta ja rauhaa, en karttoja levitteleviä ja kovaan ääneen innoissaan puhuvia matkaseurueita. Kahvi on Roastersissa kaupungin parasta ja lapsille on varattu oma piirustuspöytä tarvikkeineen. Ja mikä nykyelämäntilanteessa on hienointa: katutasossa olevaan kahvilaan pääsee iisisti sisälle vaunujen kanssa ja kahvilassa on niin paljon tilaa, että sinne mahtuu ilman säätämistä useammat lastenvaunut.
Reykjavik Roasters, Brautarholt, Reykjavik.

Kotieläintarha eli Húsdyragardurinn. Parin kilsan päässä Reykjavíkin keskustasta löytyy kaupungin kotieläintarha joka on supersuosittu lapsiperhekohde paikallisten perheiden keskuudessa. Siellä mekin käymme kesäaikaan milteinpä ainakin kerran viikossa. Islantilaisten kotieläinten lisäksi siellä on suuri leikkipuistoalue, jossa on nättinä päivänä kiva viettää aikaa useampi tunti. Puiston kahviloista saa keskipahaa kahvia ja ihan mukiinmenevää pikkusyötävää, mutta puistossa on onneksi myös paljon pöytiä ja penkkejä omien eväiden nauttimiseen. Kotieläintarhan vieressä on luisteluhalli Skautahöllin sekä Reykjavíkin suurin uimahalli Laugardagslaug vesiliukumäkineen. Tällä alueella pystyy siis helposti viettämään vaikka kokonaisen päivän.
Kotieläintarha - jokaisen reykjavikilaislapsen suosikkipaikka...
Eli tänne vaan, Islantiin, kaikki lapsiperheet! Pääkaupungissakin riittää tekemistä, maaseudusta nyt puhumattakaan. Hanavesi on erinomaista, ei ole liian kuuma, luonnossa ei ole myrkkyeläimiä eikä käsitääkseni juuri punkkejakaan. On turvallista. Jokaisessa tienmutkassa näkyy lampaita ja hevosia ja jokaisessa kylässä voi pysähtyä uima-altaille rentoutumaan. Täällä matkanteko lasten kanssa on tosi iisiä. Ainoa kehno puoli on vaihteleva sää. Tarpeeksi vain lämmintä ja sateen sekä tuulenkestävää vaatetta mukaan, niin sateestakin selviää. Sitä paitsi oli ilma mikä tahansa, aina voi mennä uimaan.

Ootko sinä käynyt Islannissa lapsen kanssa? Mitä jäi käteen?
Reykjavikin kaupunkilammen ympärillä on kivoja puistoja, joissa juosta. Ja tietysti kummallisia patsaita.

31 kommenttia:

Mitä tuumaat?