Marraskuiselta Lontoon-reissultamme jäi haaviin yksi hiton kiva kohde, joka on tosi passeli myös lapsille. Kaupungissa asuva siskoni ...

Lontoo lapsen kanssa - matkavinkki

31.1.16 Satu Kommentteja: 5

Marraskuiselta Lontoon-reissultamme jäi haaviin yksi hiton kiva kohde, joka on tosi passeli myös lapsille. Kaupungissa asuva siskoni ehdotti, että mentäisiin käymään Hackneyn kotieläintarhassa. En olisi ihan heti arvannut, että keskellä urbaania Lontoon-maisemaa löytyisi possuja ja lampaita. Mutta kyllä vain! Pala lannanhajuista landea ihan siinä hipsterikahviloiden tuntumassa.
Hackney City Farm on kooltaan aika pieni, mutta katseltavaa riittää ainakin tunniksi, pariksikin. Siellä on tarhoissa söpö aasi ja muutama vuohi, navetan takana kaksi isoa possua, lauma kanoja ja kukko joka tykkää seistä tunkion korkeimmalla paikalla. Eläinalueen takana on pieni puutarha, joka ei marraskuussa ollut ihan kauneimmillaan, mutta kylttien perusteella siellä kasvatetaan kukkia ja vihanneksia.

Tämä ei ole sellainen sisäsiisti kotieläintarha, jossa ei näy navetan käytävällä edes olkia. Päinvastoin: täällä on  joka puolella on sopivan sotkuista. Siis sellaista mitä maatiloilla tavallisestikin on. Lanta näkyy ja haisee. Ulkona möyrivillä eläimillä on mutaa kyljissä, maassa on märkiä olkia ja siellä täällä aidantolpissa maali on päässyt vähän rapistumaan.

Eläintarhaan ei ole sisäänpääsymaksua. Ainoa sääntö on, että tarhoihin ei saa mennä, kukkoa pitää vähän varoa ja lähtiessä kaikkien pitää pestä kädet. Eläintarhaa pyöritetään lahjoitusvaroin ja vapaaehtoistyöntekijöiden voimin. Toimintaa voi tukea tekemällä ostoksia tarhan yhteydessä olevassa pienessä matkamuistomyymälässä. Kersa osti omasta reissukolikkokassastaan itselleen kullanvärisen Hackney-teepaidan kukkoprintillä. Se maksoi vaivaiset viisi puntaa. Harmitti muuten vietävästi, että ei löytynyt aikuisten koossa...


Paikka on hauskaa vaihtelua kaupunkiympäristölle ja etenkin suurkaupungin melulle, ihmismassoille ja kiireelle, joita Lontoossa riittää. Sijaintikin on ihana. Eihän Hackney tietenkään enää ole se halpa ja pelottava alue Pohjois-Lontoossa. Ei se ole tainnut olla sitä enää pitkään aikaan. Entisistä pelätyistä kulmista on tullut yksi kaupungin halutuimpia trendialueita, jossa asuntojen hinnat ovat moninkertaistuneet parinkymmenen vuoden aikana. Mutta on alue silti onnistunut säilyttämään osan työläischarmistaan. Siellä on paljon mukavia punatiilirakennuksia, suuri valikoima kahviloita, hauskoja ravintoloita ja design-liikkeitä.

Eläintarhasta on muutaman minuutin kävelymatka hipsterikeskttymä Broadway Market -kadulle, josta löytyy valtava määrä kiinnostavan näköisiä ravintoloita ja kahviloita. Boradway Marketin päässä on London Fields -puisto isoine leikkipuistoineen. Kesäisin puiston nurmi kuulemma vetää picnic-seurueita kertakäyttögrilleineen. Tänne pitää ehdottomasti palata lämpimänä kesäpäivänä.

Hackney eläintarhoineen on hauska päiväretkikohde, vaikka oma hotelli sijaitsisikin enemmän siellä perinteisessä Lontoon keskustassa. Eläintarhalle on melko helppo tulla. Metro ei tule ihan viereen, mutta Hoxtonin asemalta on noin puolen kilsan kävelymatka. Ihan eläintarhan oven eteen pääsee busseilla 55, 48 ja 26.
Muut äiti & tytär Lontoossa -juttumme:
Lontoo syyskuussa 2014 
Lontoo marraskuussa 2015

5 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Hester-mekko. Kuva: Marimekko. Lenkkarit korvilla. Kuva: Minna Parikka.  Tammikuu vetelee viimeisiään ja sen mukana joulunjälkei...

Design-ale: Minna Parikan Bunnyt ja Marimekon mekko

30.1.16 Satu Kommentteja: 0

Hester-mekko. Kuva: Marimekko.
Lenkkarit korvilla. Kuva: Minna Parikka. 
Tammikuu vetelee viimeisiään ja sen mukana joulunjälkeinen tammiale. Kauppojemme alerekit ovat tyhjentyneet ja keväälle on taas tilaa. Pari kivaa ja kysyttyä juttua halusin laittaa tänne bloginkin puolelle myyntiin.

Marimekon Hester-mekko (koko 44) on hauskan nostalginen: printti on 1960-luvulta. Matsku on 97 %:sta puuvillaa.

Minna Parikan nahkaiset Bunny-sneaksit ovat ikonisinta Minna Parikkaa. Pupupopot jalkaan, niin söpöä! Ostaisin itselleni, jos mahtuisivat. Nyt olisi siis kapuan yksi pari koossa 38.

Marimekon mekon hinta 110 € postikuluineen, lenkkarit lähtevät 175 eurolla. Jos kiinnostuit, katso tarkemmat tiedot ja osto-ohjeet design-alesta ja jätä ilmoituksesi ostohalukkuudestasi sinne. Kiitoksia!

PS. Eikä tässä vielä kaikki! Jos ostat molemmat saat postikulujen yhdistymisen takia kympin yhteishinnasta veks.


0 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Tämä löytö on pakko jakaa blogissakin. Mun aamiainen on aina smoothie. Heitän blenderiin islantilaista skyriä (ehdottomasti sitä maustamato...

Löysin marjojen korvaajan

28.1.16 Satu Kommentteja: 20

Tämä löytö on pakko jakaa blogissakin. Mun aamiainen on aina smoothie. Heitän blenderiin islantilaista skyriä (ehdottomasti sitä maustamatonta versiota), banaanin ja marjoja. Se on nopea aamiainen, jonka voi tehdä ja syödä vaikka vauva käsivarsilla. Ongelma ovat nuo marjat. Niitä kun on Islannissa tarjolla todella vähänlaisesti.
Skyriä ja marjarouhetta.
Paikallisista ruokakaupoista saa kyllä amerikkalaisia ja kiinalaisia pensasmustikoita ja silloin tällöin espanjalaisia mansikoita, mutta ei oikein hotsita. Kilohinta on lähempänä miljoonaa euroa ja laatu todella vaihtelevaa. Ja ajatus Kiinasta asti tänne lennetetyistä mustikoista ei nyt oikein natsaa vaikka olisi miten luomua (eikä ees oo).

Kotimainen tarjonta on onnetonta. Islannissa kasvaa hintsusti marjoja. Täällä ei ole mitään torimeininkiä eli turha haaveilla alkusyksystä, jolloin torilta tai ruokakaupoista voisi ostaa viinimarjoja, mustikoita, mansikoita, vadelmia jne. laatikoittain ja pakastaa. Pieni muovipurkillinen islantilaisia mustikoita maksaa luomukaupassa noin viisi euroa. Tulisi vähän liian kalliit smoothiet, joten ei kiitos.

Vuorten rinteillä ja tunturimaastossa kasvaa jonkun verran juolukkaa, mustikkaa ja erityisesti varsiksenmarjoja. Tykkään niistä kaikista. Sato ei ole niin iso, että sitä kerättäisiin organisoidusti ja myytäisiin litrahintaan. Jos haluaa pakkaseen islantilaista marjaa, ne pitää itse poimia. Joinain vuosina on ollut aikaa, toisina ei. Viime syksynä olin niin paksuna, että en paljon marjaan taipunut... Pakastimesta ei siis löydy marjan marjaa.
Islantilainen mustikkasato.

Ajatus pakastemarjoista taas ei oikein kiehdo. Maku ei ole kovin hyvä, koska esimerkiksi pakastemustikat ovat melkein kaikki niitä pensasmustikoita, ei maukkaita luonnossa kasvaneita. Hyviähän nekin kyllä ovat, mutta laatu vaihtelee kamalan paljon. Eikä suoraan sanoen oikein hotsita maksaa montaa euroa marjapussista, jonka sisällöstä melkein puolet on jäähilettä.

Tämä marjaongelma tuli puheeksi yhden suomalaisen, täällä jo pitkään asuneen kaverini kanssa. Hän ehdotti, että ostaisin Suomessa käydessäni marjarouheita. Muutama teelusikallinen kuulemma vastaa reilua desiä tuoreita marjoja. Siinä tulee kaikki vitamiinit ja hivenaineet kuin tuoreesta marjasta. Jauheet valmistetaan Suomessa, suomalaisesta marjasta. Että niinkuin anteeksi mitä?
Tervetuloa meidän keittiöön.
No johan on marjat, ajattelin, kun tämän kuulin. Täysin uusi asia mulle. Koska tiesin että en ehtisi messuviikonloppuna kierrellä Helsingissä kauppoja, tilain rouheet Hyvinvoinnin tavaratalosta. Ostin Greenfinnsin marjarouheita (noin 8 euroa purkki) * ja pienen säkin Biokian mustaherukka-mustikka-variksenmarjajauhetta (16 euroa)*. Olen nyt parina aamuna väsännyt näistä itselleni smoothien ja täytyy sanoa että hyvää on. Kokeilin myös ihan vain jogurtin kanssa ja jälkkärinä kera vaniljajäätelön. Ihan sikahyvää. Tuosta purkista riittää aamiaissmoothieen "marjasisältöä" ainakin kuukaudeksi.

Toivottavasti tätä keksintöä viedään myös ulkomaille tai myydään edes helsinkiläisissä turistikaupoissa. On sen verran mainio tuote. Islanti kiittää!


Kuvat: Björgvin Hilmarsson

*) affiliatelinkki, eli jos päädyt ostamaan tuotteen, mulle maksetaan siitä pieni komissio.

20 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Sain huikean idean! Oon Snapchatissa (satu_reykjavik). Lörpöttelen sinne välillä kaikenlaisia arkikuulumisia päivän säätilasta alkaen. Etsi...

Mun arkipäivä - jaa myös omasi

27.1.16 Satu Kommentteja: 16

Sain huikean idean! Oon Snapchatissa (satu_reykjavik). Lörpöttelen sinne välillä kaikenlaisia arkikuulumisia päivän säätilasta alkaen. Etsin sukkia, avaudun politiikasta. Mitä milloinkin. Seurailen satunnaisesti noin pariakymmentä tyyppiä ja oon alkanut käyttää kanavaa myös chättinä, jos on pitänyt jakaa jotain hetkeen liittyvää toisen snäppääjän kanssa. Viimeksi lentokentällä sovittiin yhden kaverin kanssa treffejä, että osuttaisiin samaan kahvilaan ennen lennolle lähtöä.
  
Snäppäily on mulle aika epäsäännöllistä puuhastelua. Aika monet ovat kuitenkin alkaneet snäpin yksityisviesteissä kysellä, miltä Islannissa näyttää ja millaista täällä on arki. No mä ajattelin näyttää teille jakamalla mun arkipäivän. Täysin editoimatonta videokuvaa työssäkäyvän mutsin arjesta Reykjavikissa huomenna torstaina aamusta iltaan. #munarkipäivä

Uteliaana sieluna mäkin haluaisin nähdä arjen kertomuksia teiltä. Jos oot snäpissä, ootko messissä? Heitä tähän kommenttiboksiin snäptunnuksesi niin klikkaan sut kaveriksi.

16 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Mörssäri täytti kolmasosavuoden. Hurraa! Vauvavuoden tunnelissa puoliväli lähenee. Melkein voittajaolo, jo. Tämä kuukausi jää perhehistoria...

Lapsen kehitys 4 kk - ja äidin

26.1.16 Satu Kommentteja: 28

Mörssäri täytti kolmasosavuoden. Hurraa! Vauvavuoden tunnelissa puoliväli lähenee. Melkein voittajaolo, jo. Tämä kuukausi jää perhehistoriaamme ajanjaksona, jolloin ja minä ja puoliso tajusimme taas jotain todella oleellista: rutiinit pitää olla AIVAN JOKA PÄIVÄ SAMAT. Sitten ne ehkä alkavat toimiakin. Tämän meille konkretisoi anoppi.
Vauva ei ole tykännyt nukkua päiväunia kotona, vaan ainoastaan liikkeellä olevissa vaunuissa ulkona. Kun ilma on ollut huono - ja tänä talvena se on aika monta kertaa ollut - ovat päiväunet jääneet vartin mittaisiksi torkuiksi kantorepussa sillä välin kun kantaja on puuhaillut asioita, joissa ei tarvitse kumarrella alaspäin.

Luulimme, että vauva oli sitä sorttia joka ei nuku päiväunia. No, luulimme väärin. Neidin täytettyä neljä kuukautta aloitimme osittaisen päivähoidon anoppilassa. Ensimmäisenä hoitopäivänä matonen vetäisi kahdet kahden tunnin päikkärit vaunuissa. Ja siis sisätiloissa ja ilman, että nukkumispaikka liikkui metriäkään.

"Ehkä teidän kannattaisi kotonakin ottaa kärryt sisään ja totuttaa tyttö nukkumaan niissä ja joka päivä samaan aikaan. Ikkuna vähän auki, peitto päälle ja tutti vauvalle suuhun", anoppi ehdotti.

Daa. Kokeilimme, ja siinähän sitä nähtiin: päikyit alkoivat maistua. Tunsimme itsemme vähän hölmöiksi. Miksi emme sitä itse tajunneet.

Vauva ei tykännyt nukkua omassa sängyssään päivisin ehkä siksi, koska sänky on hänelle yönukkumista varten. Kun otimme rattaat sisään ja laitoimme ne makuuhuoneeseen kehdon viereen, johan alkoi päiväunet kelvata. Nyt tyyppi on taju kankaalla pari tuntia aamupäivällä ja pari tuntia iltapäivällä. Vauva herää kahdeksan maissa ja aloittaa ekat päikyt kympin jälkeen, heräilee puoleltapäivin ja nukahtaa taas kolmen maissa pariksi tunniksi. Kahdeksan maissa kutsuvat jo yöunet. 

Hereillä ollessaan bebe viihtyy lyhyitä aikoja matolla, rakastaa käydä suihkussa (eli hyvästelimme jo kylpyammeen) ja tykkää hengailla sylissä. Sitterikin varmasti hyvästellään pian - se tuntuu nimittäin käyvän tälle leidille tylsäksi. Mörssäri yrittää heti siihen mentyään nostaa itseään vatsalihaksilla ylös. Se kurottelee kaulaansa ja haluaa pystyasentoon. Olenkin miettinyt, että pitäisiköhän hankkia sellainen istumista harjoitteleville lapsille tarkoitettu potannäköinen muovituoli (sillä on kai ihan oma nimikin, mutta ei tule nyt mieleen), jossa se voisi istua pieniä hetkiä kerrallaan. Jos jollain on kokemuksia sellaisen käytöstä, kuulisin mielellään.

Muusta materiasta hankintalistalle ovat tulleet kertakäyttövaipat. Ekat ja toisetkin kestovaipat ovat jääneet liian pieneksi ja ne on nyt pakattu laatikkoon ja odottavat matkaa seuraavaan talouteen. Kolmatta vaippasatsia emme enää aio hankkia. Eli tämä kestokokeilu jäi nyt vieläkin lyhyemmäksi kuin esikoisen kanssa, mutta näin tämä nyt vain menee. Tunnustan tosiasiat: en jaksa, ei ole aikaa, olemme vain harvoina päivinä kaiken aikaa kotona pyykkikoneen ääressä.

Entäs ruoka sitten! Rintamaito-korvikekombolla mennään edelleen. Aloimme antaa pari viikkoa sitten kovan ruokahalun mörssärille kokeilunomaisesti myös ohutta puuroa, niitä ensimmäisiä vauvoille suunnattuja varhaispuuroja. Ei tullut allergiareaktiota ja ruoka maistui, mutta tyypin maha meni kuitenkin vähän sekaisin jo siitä parista teelusikallisesta. Käninä lisääntyi ja ruoansulatus hidastui. Niinpä ajattelimme laittaa puuron parkkiin vielä vähäksi aikaa. Katsellaan sitten vaikka helmikuun lopussa uudestaan.

No miten äiti voi? Ihan ookoo. Tämä päivärytmin muuttuminen ja päiväunet ovat tuntuneet todella miellyttäviltä. Vauvan nukkuessa kotona olija ehtii puuhastella vähän aikaa omiaan, pestä pyykkiä ja laittaa ruokaa. Silti yö on ihan kokonainen (okei, parilla herätyksellä). Sen takia olemmekin nyt alkaneet noudattaa tätä rytmiä oikein orjallisesti. Emme lähde kotoa minnekään päikkyjen aikaan, ettei tämä hieno kone nyt vaan ala yskiä. Vauva ei vieläkään pahemmin valvota yöaikaan, tiedän olevani siitä universumille kiitollisuudenvelassa aika pitkään. 

Ekasta vauvavuodesta on jäljellä vielä kahdeksan kuukautta. Pian on kevät ja vähän valoisampaa. Sitä seuraa kesä ja auringonpaiste ja sitten onkin syksy ja yksi niistä tärkeistä pienlapsiajan maaliviivoista: kakussa yksi kynttilä. Kun tämän pikkulapsiajan (joka siis ei lukeudu omiin elämän suosikkivaiheisiin) jakaa käsitettävissä oleviin ajanjaksoihin, jotka tuntuvat mahdollisilta saavuttaa, jaksaa säilyttää pirteyden ja pidemmän pinnan. Mieti siihen seuraavaan mutkaan asti, älä uuvuta itseäsi ajattelemalla koko edessäolevaa matkaa. Se on muuten loistava neuvo, joka pätee aika moneen, kestävyyttä vaativaan suoritukseen.

Aikaisemmat jutut:
Vauva 1 kk
Vauva 2 kk
Vauva 3 kk

Kuva: Björgvin Hilmarsson

28 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Sen jälkeen kun aloitin yliopiston - vuonna 1999 - en ole tehnyt päivääkään palkkatöitä. Tämä ei ollut tietoinen päätös, se vain tapahtui. ...

Tämä vuosi unelmahommissa

24.1.16 Satu Kommentteja: 37

Sen jälkeen kun aloitin yliopiston - vuonna 1999 - en ole tehnyt päivääkään palkkatöitä. Tämä ei ollut tietoinen päätös, se vain tapahtui. Huomasin nimittäin, että pieniä, opiskelun ohessa tehtäviä työjuttuja alkoi kertyä vähitellen. Kässäreiden oikolukuja, asiakaslehtipyyntöjä, juttutilauksia. Perustin toiminimen, koska se tuntui olevan helpoin tapa handlata tätä kaikkea.

Tässä on viidentoista vuoden aikana tullut tehtyä yksityisyrittäjänä monenlaisia: lehtijuttujen kirjoittamisesta design-kauppiaan hommiin, markkinatutkimuksesta sometuottamiseen, maailmanympärimatkasta sovituskopin rakentamiseen. Vaikka olen asunut välillä vähän missä sattuu, reissannut paljon ja vaihtanut maata, olen voinut tehdä koko ajan töitä. Se on tärkeää, että tekemisestä saa kunnolla liksaa, koska harrastamisella ei elä, enkä istu perintöomaisuuden päällä. Olen pystynyt asumaan siellä, minne elämäntilanne on milloinkin vienyt, ja työt ovat kulkeneet mukana. Koti on siellä missä perhe ja tavarat ovat, työ on siellä missä läppäri on. Aloin elää todeksi "uuden työn muotoja" jo ennen kuin koko sanaparia oli edes olemassa ja konsultit alkaneet rahastaa idealla. Tein niin, koska se tuntui hauskalta ja hommia tuntui riittävän. Ja on riittänyt.

Olemalla oman itseni päällikkö, sihteeri ja assari olen pystynyt koko ajan enemmän keskittymään siihen, mikä on minusta kivaa, missä olen parhaimmillani ja mikä sopii parhaiten elämäntilanteeseeni. Siis unelmaduunia - mun unelmaduunia. Jonkun muun käsitys unelmaduunista voi olla täysin erilainen kuin omani. Fakta kuitenkin on, että työelämä muuttuu, fyysisen työntekopaikan merkitys vähenee ja syntyy uusia ammattinimikkeitä. Näiden muutosten ei ole aina pakko tarkoittaa pelkästään skeidaa eli siis yt-neuvotteluja, työttömyyttä ja toimettomuutta. Kun sekä työelämä että ihmisten tapa elää ja arvostaa asioita muuttuu radikaalisti, avautuu tilaisuuksia tehdä uutta. Mä tiedän, että tuo kuulostaa kiusallisen kliseiseltä, mutta kun se on pohjimmiltaan totta: parempaa ja uutta voi saada vain jos sitä lähtee itse hakemaan.

Saan aika usein kyselyjä siitä, miten olen päätynyt tekemään näitä juttuja mitä teen, mitä pitää huomioida jos haluaisi avata oman kaupan, miten saa lehtijuttuja kaupaksi kun media-alalla menee niin heikosti, miten kirjoittamisella voi tässä tilanteessa tehdä rahaa. Ajattelin, että juuri nyt olisi oikea aika avata näitä aiheita vähän lisää. Koota ne kirjaksi.

Tällaista kirjaa ei voi kirjoittaa yksin. Siihen tarvitaan enemmän näkemyksiä ja kokemuksia yksityisyrittäjyydestä. Joku, joka tekee samantyylisiä asioita mutta vähän eri näkökulmasta. Yrittäjä, joka tekee innoissaan bisnestä omista kiinnostuksenkohteistaan, tyyppi joka tuntee paljon samanhenkistä väkeä omista verkostoistaan. Ahkera, muita innostava ja rohkeasti oma itsensä. Joku joka myös hengaa paljon netissä, koska siellähän se kirjoittaminenkin tapahtuu. No mitä luulette, kukapa tuli mieleeni kun kuumeisesti mietin, kenen kanssa tämä kirja pitäisi kirjoittaa?

Kysyin eka tietysti Lähiömutsin Hannelta. Ja se suostui. Jipii!

Meidän tarkoituksena on siis näyttää, miten omasta intohimon kohteestaan - oli se sitten käsityö, kirjoittaminen, piirtäminen tai vaikka lumilautailu - voi tehdä rahaa.

Tästä kirjasta ei siis ole tulossa mitään startup-hehkutusta (niiitä on jo kirjoitettu) tai yrittäjyyden ylilaulua (onhan meillä EK:t ja Perheyrittäjien liitot, ehheh) tai miljardibisnesten maalailua pilvien reunoille vaan rehellisiä kertomuksia yksityisyrittäjän arjesta; työnteosta, ideoinnista, verkottumisesta, ahkeruudesta, perseilystä ja hyvästä tuuristakin.  Kanssamme omia unelmahommiaan avaa joukko muita kiinnostavia yrittäjiä. Kaikki tämä käytännönläheisillä vinkeillä höystettynä, jotta oppimastamme ja kokemastamme olisi hyötyä muillekin, joilla on käynyt mielessä sama kysymys kuin itselläkin: Miten päästä käsiksi unelmahommiin ja tehdä niillä (tarpeeksi) rahaa?

Nämä unelmahommat tarjoillaan teille valmiina ensi vuoden puolella, kun kirja ilmestyy. Kustannussopparin allekirjoitimme WSOY:n kanssa perjantaina (WSOY:n Joni Strandbergin kanssa yhteistyö Islantilainen voittaa aina -kirjan kanssa oli niin hauskaa ja antoisaa, että unelmahommatkin uskaltaa antaa näihin käsiin.)

Kippis tälle! Kylläpä sormet jo ihan kutisevat innosta päästä kirjoittamaan.

37 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Tuttu tilanne. Kello on lähempänä yhtä aamuyöllä, mutta minä en malta vielä laittaa tätä konetta kiinni, koska on vielä pakko päästä pirska...

Kevyiden askelten työpäivä

23.1.16 Satu Kommentteja: 14

Tuttu tilanne. Kello on lähempänä yhtä aamuyöllä, mutta minä en malta vielä laittaa tätä konetta kiinni, koska on vielä pakko päästä pirskauttamaan näistä upeista fiiliksistä. Matkamessujen hulinatunnelma yllätti taas. Sillä on jännä vaikutus. Olen messupäivän jälkeen aivan totaalisen poikki ja ihan pinossa, mutta kihelmöivän innostunut ihan kaikesta. Jalat ovat rakoilla, mutta askel kevyt. Äänihuulet ovat rasittuneet, mutta innostunutta puhetta riittää silti. Siis toisin sanoen: pirulainen mutta töissä on taas ollut kivaa!
Ihan pätevä messuemäntä, sanoisin.
Viimeisen kahden päivän aikana olen säätänyt niin tuhannessa eri roolissa, että on pitänyt välillä kalenterista katsoa, minne on seuraavaksi pitänyt mennä puhumaan ja mistä.

Matkakirjoituskoulutus oli ihan mieletön! Tupa täynnä jengiä ja yleisö  todella kiinnostunut kirjoittamisesta ja kirjan tekemisestä (ja bloggaamisesta, matkailujuttujen tekemisestä ja matkakuvauksesta). Opin itsekin noiden luentojen aikana aika paljon uutta, jota hyödyntää tulevissa töissä.
Mondon matkakirjoituskurssi veti koko seminaarisalin täyteen väkeä. Jännää, että tällä kertaa mua ei edes jännittänyt esiintyä vaikka yleisöä oli näin paljon.
Messujen puolella pälätin Islannista kuin paikallinen kuumavesiporeallas. Kerroin tuhannen tuhatta juttua. Kaikki omalla tavallaan yhtä tärkeitä ja merkityksellisiä juuri siinä tilanteessa. Mistä saa lasten turvaistuimia vuokralle? Mikä on se Islannin "suo, kuokka ja Jussi" -tarina, kuinka ratsastustallille pääsee Reykjavikista ja voiko lautalla tuoda mukana polkupyörän. Onko Islannissa taas talousbuumi, paljon on inflaatio ja mistä Reykjavikista voi etsiä kampaamoalan työpaikkoja. Ajatellapa, että mä tiedän vastaukset noihin kaikkiin kysymyksiin. Juuri tämä friikkeys on rahan ohella mun työn palkitsevimpia asioita. Tykkään, kun voi tehdä vähän sitä, hieman tuota, aika paljon jotain muuta ja lopussa huomata että kappas vaan, nehän kaikki liittyvätkin toisiinsa jollakin tavalla.
Juu en ole ihan varma, mitä tässä hain.
Työjuttujen välissä ehdin vähän sukkuloidakin. Tapasin vanhoja toimittajakavereita, ratsastusmatkoilla mukana olleita tyyppejä jotka kävivät moikkaamassa ja vaihtamassa kuulumisia, puolituttuja matkabloggaajia, ja hyviä ystäviä vuosien takaa. Esimerkiksi New Yorkin matkaoppaan kirjoittaneen elokuvakäsikirjoittajan ja ohjaajan Allin. Alli Haapasalo viimeistelee juuri Syysprinssi-elokuvaansa. Kuulin samalla, että Allin yhdysvaltalainen mies on puikoissa Teurastomon B-Side Barissa. Chrisin cocktailit ovat aina olleet täydellisiä - nyt niitä saa baaritiskinkin takaa. Mä niin tiedän, mille terassille menen ensi kesän Helsingin-reissulla istahtamaan!

Tänään en nimittäin jaksanut lähteä baariin. En edes yhdelle. Intensiivisen työpäivän ja lukuisten upeiden keskustelujen jälkeen oli nimittäin pakko ottaa hetki hiljentymiseen. Niinpä kävelin Hakiksen sporapysäkiltä suoraan Kulttuurisaunan löylyihin. Nautin hiljaisuudesta, tyhjästä tilasta ja pienestä pakkasesta. Saunassa istui äitejä lapsineen, kaveriporukoita hippikommuunijuoruineen ja pari tyttöä jotka puhuivat hautajaisista. Kuuntelin matalalla äänellä kerrottuja juttuja sivukorvalla, katselin varpaitani ja nautin lämmöstä. Vilvoittelin ulkosalla pyyhkeeseen käärittynä, join peltimukista ykkösolutta ja vilkaisin parin avantouinnille menossa olevan nuoren kollin selkälihaksia (juu ei voinut olla katsomatta, tsori!!). Otin vielä pienet jälkilöylyt, pukeuduin ja kävelin oikein hitaasti takaisin hotellille. Vetelin askelteni tahdissa raikasta kylmää ilmaa keuhkoihin ja kävin ostamassa illalliseksi ravitsevan kebabin ja R-kioskilta puolen litran siideritölkin. Ravintoympyrä pyörtyy (söinhän lounaaksi pullan ja pussin aakkosia), mutta olkoon. Näillä eväillä sielu pysyy iloisessa tasapainossa.
Kuljin Hakaniemenrantaa. (Mutta ei tullut ketään tarjoamaan salmiakkia.)
Kulttuurisauna - näin säännöllisesti palaavan turistin näkökulmasta ehdottomasti Helsingin tämän hetken parhaita juttuja.
Huomenna on edessä viimeinen intsensiivinen pälätyspäivä. Lasten kanssa matkailua Islannissa, maailmanympärimatka a la lapsiperhe, Reykjavikin parhaat kahvilat, ravintolat ja baarit, Islanti aktiivilomakohteena ja tietysti mansikkana kakun päällä parhaat matkavinkit Islantiin. Islantilainen voittaa aina -kirjan signeerausta Salpakirjan osastolla yhdessä Rauli Virtasen kanssa, joka myy samaan aikaan mainiota Reissukirjaansa. Inspiroivaa, kun pääsee itseään fiksumpaan seuraan.

Ai niin! Ja huomenillalla voin kertoa vielä yhden tosi kivan messuilla tapahtuneen jutun. Mehustelen sitä täällä yksinäni kaikessa hotellihuoneen hiljaisuudessa, jota rytmittää ilmastointilaitteen tasainen puhina ja hiljaiselle säädetyn television mykät toimintasankarit. Mä tiedän, että tälläinen osittaispaljastelu on hanurista, mutta lupaan että en tee tätä toiste. Tämän yhden kerran vaan. Koska mottonihan on, että jos mahdollisiman montaa juttua voi kokeilla, niitä pitää kokeilla.




14 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Mun on pakko kantaa korteni tähän parisuhde on paskaa, koska naiset nalkuttavat -kekoon, jota on viime päivinä kasvateltu. Viittaan siis si...

Jaettu vanhemmuus on avain moneen onneen

21.1.16 Satu Kommentteja: 112

Mun on pakko kantaa korteni tähän parisuhde on paskaa, koska naiset nalkuttavat -kekoon, jota on viime päivinä kasvateltu. Viittaan siis siihen parisuhdekeskusteluun, jonka aloitti Väestöliiton parisuhdeterapeutti Heli Vaaranen: naiset dissaa miehiä ja nalkuttaa ja pitää miehiä henkisinä pikkulapsina.

Tuo on varmasti ikävä todellisuus monessa perheessä. On kuitenkin täyttä ajanhukkaa syyttää tästä vain naisia tai vain miehiä. Monien parisuhdeongelmien takana nimittäin vaikuttavat usein sukupuolittuneet valtasuhteet. Siis suomeksi sanottuna esimerkiksi tähän tapaan: nainen hoitaa kodin, tiskaa, siivoaa ja järjestää lapseen liittyviä asiat ja hoitaa sukulaissuhteet kun mies käy töissä kodin ulkopuolella, ehtii nähdä lounastunnilla kavereita, nostaa hyvää kuukausipalkkaa ja hoitaa lauantain fudisharkkoihin kuskaamisen. Suosittelen lukemaan tuon linkkaamani feministisen puheenvuoron. Se on lähdeviitteineen ja käsitteineen aika teoreettista kamaa, mutta se kiteyttää hyvin juuri sen, mitä itse tästä aiheesta ajattelen.

Olen nimittäin vakaasti sitä mieltä että aika moni kränä perheissä (puhun nyt heteroperheistä, joissa on äiti ja isä, koska muista muodoista ei ole omakohtaista kokemusta) johtuu siitä, että vanhemmuutta ei jaeta. Äiti on vaivihkaa solahtanut kodin managerin rooliin, joka hoitaa perheeseen liittyen kaiken, ja isä on päässyt/joutunut lipsahtamaan sivurooliin, joka ottaa päiväkäskyjä The Vanhemmalta eli äidiltä. Kyllä minua ainakin ottaisi päähän ja kovaa, jos hoitaisin lapset, hoitaisin kodin ja säätäisin kaikki sukulaiskuviot miehen porskutellessa siinä omassa joustavassa elämässään töissä ja harrastuskuvioissaan. Aivan saletisti nalkuttaisin ja joka päivä. Parisuhde olisi todennäköissti aika säpäleinä.

Tätä "naiset on veenuksesta ja nalkuttaa, miehet on marsista ja rassaa autoja" -keskustelua seuratessani minulle tuli heti mieleen marraskuinen Lontoon-matkani. Kävin siis esikoisen joulun alla Lontoossa tapaamassa siskoani. Parin kuukauden ikäinen kuopus ja puolisoni eli siis lapsen isä jäivät kaksistaan kotiin. Moni hämmästeli sitä, että olin jättänyt pienen vauvan isän huomaan kolmeksi päiväksi sillä välin kun minä ja esikoinen matkustimme ulkomaille lomailemaan. Osa kauhistui ja piti minua lähestulkoon vastuuttomana äitinä. Joku jaksoi kommenteissa nostaa huonoksi asiaksi myös sen, että mieheni on ollut näissä lastensaamishaaveissa minua aktiivisempi. (Miksi se on valitettavaa, että mies haluaa oikein kovasti saada lapsia, en ymmärrä.)
En olisi osannut arvatakaan sitä porun määrää, joka tästä reissusta nousi (onneksi valtaosa kommenteista oli kuitenkin ihan järkeviä). Olimme puolisoni kanssa tästä negatiivisesta palautteesta todella hämmästyneitä ja yllättyneitä. Meillä kun ajatellaan tämä homma ihan toisin. Meidän perheessämme äiti ja isä ovat yhtä tärkeitä vanhempia lapsillemme. Ei meillä ole ensisijaista vanhempaa ja hänen apuria, joka tätä ensisijaista vanhempaa hankalissa tilanteissa vähän paikkailee. Ruokimme, vaihdamme vaipat, pidämme sylissä, viemme harrastuksiin, lykimme vaunuissa, pesemme vaatteita, kylvetämme, vietämme aikaa yhdessä jne.

Totta kai rooleissamme on pieniä eroja: esimerkiksi kynsienleikkuussa ja tukan kampaamisessa esikoinen turvautuu usein isäänsä, koska se kuulemma leikkaa tarkemmin ja käyttää harjaa hellemmin. Jos sormessa on haava, minä saan laittaa laastarin koska se kuulemma sattuu vähemmän niin. Noin suurpiirteisesti, isoissa asioissa ja arjen ajankäytössä olemme kuitenkin tasan samalla viivalla.

Mun mielestä lastemme kannalta on erinomainen juttu, että heillä on yhtä läheiset suhteet sekä äitiin että isään. Myös meidän molempien jaksamisen kannalta on tärkeää, että kopin ottaja ei ole aina vain toinen vanhemmista. Vaikka meillä on lapsia, meillä on molemmilla myös omat harrastuksemme, työjuttumme ja välillä myös omat matkamme, vaikka pääsääntöisesti reissaammekin koko perheen kanssa yhdessä. Kun lapsenkasvatus ja kotihommat jaetaan tasan, me molemmat saamme pitää myös pienen osan omasta privaatista elämänalueesta, johon ei kuulu lapsia. Näin ei pääse syntymään keskinäistä kränää ja riitelyä siitä, kumman oma aika, harrastukset, yöunet tai työ on tärkeämpää kuin toisen. Parisuhteemme on ihan loistavassa jamassa. Me emme ihan oikeasti koskaan riitele mistään lastenhoitoon, siivoukseen, ajankäyttöön tai muuhun vastaavaan liittyvästä asiasta. Ei tarvitse, koska olemme tasapuolisia.

Kuvitelkaas seuraava skenaario. Isä poistuu vastasyntyneen vauvan luota kuukauden kotona olon jälkeen takaisin töihin ja käy viikonlopun mittaisella työmatkalla. Sanooko kukaan mitään isän toiminnan vaarallisuudesta vauvan kehitykslle? Epäilen. No entä jos isä lähtee synnäriltä palattua varpajaisiin ottamaan parit viskipaukut? No joku saattaa tässä kohtaa jo vähän nostella kulmakarvoja - mutta harva tuomitsee isän vastuuttomaksi ja itsekkääksi tyypiksi, joka tietoisesti aiheuttaa vauvalle kehitysvaurioita.  Mutta entäpä jos se nopeasti töihin palaaja tai bileisiin lähtijä olisikin äiti? Uskallaan väittää, että mielipiteet olisivat aika toisenlaisia.

Jostain syystä kuva äidistä ainoana oikeana ensisijaisena vanhempana elää suomalaisessa (ja varmasti muuallakin, mutta en puutu niihin koska omakohtaista kokemusta on nyt kertynyt vain näistä Islanti-Suomi-eroista) perhearjessa ihan älyttömän tiukassa. Se on tosi surullista enkä suoraan sanoen usko, että se tekee hyvää kenellekään. Suomessa isät käyttävät hoitovapaista vain alle kymmenen prosenttia, vaikka luku on tosin onneksi nousussa. Avioerossa lasten huoltajuus menee melkein aina äidille. Onpa Suomen laissa vielä sellainenkin uskomaton pykälä, jonka mukaan äiti voi estää lapsen isyyden tunnustamisen jos vanhemmat eivät ole naimisissa (EDIT/lisäys: Lukijat huomauttivat kommenteissa, että laki on jo ehditty muuttaa, HYVÄ! En ollut huomannut muutoksen voimaanastumista, lakia valmisteltiin niin kauan. Eli tämä siis tiedoksi ü) . Pimeää äidin roolin ylivaltaa, sanon mä.

No mitä pitäisi tehdä:

1) Muuttaa perhepolitiikkaa. Voitaisiin jo vihdoin tehdä se lakimuutos ja korvamerkitä vanhempainvapaat (olen kirjoittanut aikaisemmin aiheesta muun muassa täällä), jotta isästä tulisi yhtä luonteva ja tärkeä vanhempi lapselle kuin äidistäkin. Ajatus äitien ylivoimaisista voimista perheenpyörittämisessä ja vauvanhoidossa voisi dramaattisesti muuttua, jos ne isätkin ihan oikeasti jäisivät pyörittämään sitä perhearkea ja osallistuisivat vauvanhoitoon. Kahden viikon isyysloma nyt vaan ei ole sama asia kuin hoitaa vauvaa vähintään kolme kuukautta yhtäjaksoisesti joka ikinen päivä.

2) Vaihtaa asenteita. Tämä on vaikeampi, koska asenteet muuttuvat hitaasti. Uskon, että tuo vanhmepainvapaiden tasaisempi jakautuminen ja vanhemmuuden kustannusten tasaisempi jakaantuminen vaikuttaisi lopulta myös asenteisiin. Huomattaisiin, että isä voi todellakin olla lapselle vähintään yhtä hyvä ja tärkeä vanhempi siinä missä äitikin.

En ole kasvatustieteilijä enkä mielelläni siksi vetoa mihinkään kasvatusteorioihin omassa lapsenhoidossa, koska en ole näiden teorioiden ammattilainen. Sen verran kuitenkin tieteestä tajuan, että yhtäkään vakavasti otettavaa teoriaa ei voida tiivistää muutaman kohdan To Do -listoihin, jotka tyhjentävästi selittävät, miten asioiden pitää olla. (Eli ihan turha käyttää sitä kiintymyssuhdeteoriaa lyömäaseena dissaamaan äitejä, jotka poistuvat kodin ulkopuolelle ilman vauvaa). Teoriat ovat ajatuskehikkoja, ja ne kehittyvät tutkimuksen edetessä. Teoria ei ole iskulause tai huonetaulu. Eli kiintymyssuhdeteoria ei ole pamfletti siitä, että äiti on vauvalle ainoa oikea vanhempi vaan se on teoria siitä, miten voimakkaat tunnesiteet syntyvät ja kehittyvät ja vaikuttavat ihmisen persoonallisuuden kehitykseen.

Monet tieysti vetoavat äidin ensisijaisuudessa biologiaan.  Nainen on raskaana ja synnyttää ja imettää. Mutta on se vauvan hoito paaaaaaljon muutakin. Sitä paitsi jos mies olisi tarkoitettu vain pieneen sivurooliin, miksi miehenkin biologiassa sitten tapahtuu muutoksia lasten syntymisen myötä? Testosteronitasot laskevat vauvan syntyessä ja pysyvä alhaalla pikkulapsiajan. Hormonitoiminnassa muutenkin tapahtuu muutoksia. Ihan kuten naisillakin kun heistä tulee äitejä. Evoluutio on siis muokannut hoitajia niin lapsen saavista naisista kuin miehistäkin.

Otin muuten tämän Lontoon-reissun ja perheemme lapsenhoitojärjestelyt puheeksi perheneuvolassa, koska vaikka sisimmässäni tiesin että me teemme ihan oikeita ratkaisuja myös lastemme hyvinvoinnin näkökulmsta, halusin kuulla ammattilaisten mielipiteet.

Lastenlääkärin mielestä ajatus siitä, että vain ja ainoastaan äiti voisi olla lapsen ja siis myös pienen vauvan tärkein vanhempi, on naurettava. Hänen mielestään tuntui kummalliselta ajatus, että vaikka isä tekisi mitä, hän ei olisi koskaan yhtä tärkeä lapselle kuin äiti. Lastenlääkärin mielestä oli itsestään selvää, että jos molemmat vanhemmat ovat olleet alusta asti läsnä lapsen hoitamisessa, pieni vauva tuntee olonsa yhtä turvalliseksi molempien vanhempien kanssa.

Kätilömme oli samoilla linjoilla. Hän totesi isän ja äidin olevan aivan yhtä hyviä vanhempia ja lapselle tärkeitä eikä hän ole kuullutkaan sellaisesta, että vain äiti voisi olla se ykkösvanhempi. "Onhan se lapselle parempi että on kaksi läheistä vanhempaa kuin yksi, jos toisella vaikka sattuisi jotain. Se on myös vanhempien oman jaksamisen kannalta tärkeää, että molemmat osallistuvat." Kätilö muistutti vielä, että on tottakai olemassa erinäköisiä ja erikokoisia perheitä, on sateenkaariperheitä, yh-perheitä, heteroperheitä, uusperheitä, monilapsiperheitä ja yksilapsisia perheitä ja niissä kaikissa voidaan tehdä asiat monella eri tavalla oikein. Minusta se oli hyvin sanottu. Monella eri tavalla oikein - eli että ei ole vain yhtä ainoaa oikeaa tapaa kasvattaa täyspäisiä lapsia.

Olen muuten lähdössä huomenna neljäksi päiväksi työmatkalle - yksin. Mies jää kotiin molempien lasten kanssa.  Aamulla kello viisi voin painaa ulko-oven kiinni takanani ilman huolta ja tarttua matkalaukun kahvasta turvallisin mielin. Minun ei tarvitse miettiä päätä puhki jokaisena valveillaolon hetkenä, että "miksi hitossa lähdin ja mitenköhän ne siellä pärjäävät". Tottakai ne pärjäävät. Ihan siinä missä minäkin.

Kuvat ovat otoksia kuluneelta vuodelta.

112 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Oi mutsi mutsin Elsa haastoi hauskaan kirjahaasteeseen! Lukeminen on ihanaa ja teen sitä missä milloinkin. Iltaisin muiden nukkuessa, hart...

Bloggaajien kirjahaaste 2016

19.1.16 Satu Kommentteja: 15

Oi mutsi mutsin Elsa haastoi hauskaan kirjahaasteeseen! Lukeminen on ihanaa ja teen sitä missä milloinkin. Iltaisin muiden nukkuessa, hartiat jumissa imettäessä ja välillä myös autossa istuessa matkalla jonnekin - sillä on syynsä että kutsun kuskin vieressä olevaa paikkaa lukijanpaikaksi.

Luen pääasiassa kotimaista kirjallisuutta kuten proosaa, dekkareita ja vetäviä tietokirjoja. Kansainvälisistä suosin helppoa perusviihdettä, useimmiten dekkareita. Tietokirjojakin joskus ja ihan perusdraamaakin, mutta melkein aina suomeksi käännettynä. Kirjallisuuden suhteen olen aika kaikkiruokainen. Niinpä tartuin tähän viiden kohdan haasteeseen haukkana.
Hankin heräteostoksena joululomalla Turusta. Kannatti.

1. Kirja, jota luet juuri nyt: Likainen Harri. (Harri Nykänen)
Tästä minun piti kirjoittaa blogiin muutoinkin, mutta tulkoon nyt tämän haasteen yhteydessä kun tuo erinomainen kirja on vielä muutaman sivun verran kesken. Kirja kertoo menestyksekkään uran tehneen rikostoimittajan Harri Nykäsen työvuosista Hesarissa. Kirjassa käsitellään mielenkiintoisesti ja likaisiakaan yksityiskohtia säästämättä erilaisten rikosjuttujen taustoja ja sitä, millaisia ongelmia arkojen juttuaihden kanssa on tullut vastaan. Etenkin silloin jos työn alla oleva juttu käsitteli valtaapitävää ja pelottavan hyvin verkostoinutta johtajaväkeä. Kirja on älyttömän kiinnostava katsaus tutkivan journalistin työn arkeen. Mutta ennen kaikkea kirja valaisee minusta todella hyvin suomalaista korruptiota. Kun valta (ja raha) keskittyy liikaa yksiin käsiin, lopputulos ei voi koskaan olla hyvä. Tässä kirjassa uskalletaan kertoa siitä tarkkojakin esimerkkejä.

Taitavana toimittajana Nykänen tietysti sanoo esipuheessa kirjan olevan nimenomaan hänen tarinansa. Matti Ahteella, Janne Virkkusella ja muilla kirjan sivuilla sapiskaa saaneilla on varmasti oma versionsa kerrottavana.

Kirja on myös loistava aikalaiskuvaus siitä, millaista toimittajan työ Suomen suurimmassa päivälehdessä oli joskus kultaisella 1980-luvulla ja millaista se on nykyään. Nykäsen kaltaisia tutkivia toimittajia toki on edelleen, mutta media-alan vaikeuksien takia pitkää perehtymistä vaativat jutut kärsivät aika- ja rahapulasta ja median ansaintalogiikan muutoksesta. Siis kärjistettynä: toimituksissa tehdään nykyään suhteessa enemmän nopeasti hotkittavia klikkiuutisia nettiin kuin pitkäaikaista paneutumista vaativaa tutkivaa journalismia, joka pyrkii valottamaan monimutkaisia kokonaisuuksia, paljastamaan epäkohtia ja ihan rehellisiä kusetuksiakin.

Tiivistettynä: Ai juma, miten hyvä tietokirja! Suosittelen.

2. Kirja, josta pidit lapsena: Kaikki Minttu-kirjat (Maikki Harjanne).
Lapsuuden rakkaimmat kirjamuistoni liittyvät kotikuntani vanhaan kirjastoon. Se sijaitsi puutalossa, jossa oli natisevat lattiat. Muistaakseni väriltään haaleansiniset. Lainaustiskillä kirjastovirkailija pujotti kirjan viimeisessä sisäkannessa olevaan paperitaskuun vaaleanpunaisen lainauskortin, johon oli lyöty leimalla palautuspäivämäärä. Se oli hieno! Tammelan kunnan vanha kirjasto oli pieni ja pieni oli lastenosastokin. Siellä oli vain muutama hyllyllinen kirjoja. Valikoima ei siis ollut iso, mutta sieltä löytyivät ne tärkeimmät: Mintut.  Ei ole lastenkirjoissa Mintun voittanutta, enkä tiedä tuleeko. Hehkutin Minttua ja Mintun mutsia aikanaan tässä kirjoituksessa. 
Totuus Harry Quebertin tapauksesta oli mahtavaa viihdettä. Suosittelin kirjaa blogissa ja jutusta osa päätyi lainauksena kirjan takakanteen. Vau!

3. Kirja, joka jäi kesken: Myyrä (Jari Tervo)
Monet ovat kehuneet Tervon 1900-luvun Suomeen sijoittuvia historiaallisia tiiliskiviromaaneja, siis Myyrää, Ohranaa ja Troikkaa, mutta minä en koskaan päässyt niihin sisälle. Kokeilin Myyrää useamman kerran kirjana ja kerran jopa äänikirjana. Mutta turhaan. Ehkä tämä pitää ottaa jonkun hiljaisen kesän projektiksi kera Alastalon salissa ja Kalle Päätalon tuotanto. Sellaista kesää odotellessa...

4. Kirja, joka teki vaikutuksen: Kiinalainen rakkaustarina. (Sami Sillanpää)
Huikaiseva, jännittävä ja koskettava tietokirja mahtivalta Kiinan poliittisesta todellisuudesta. Sen luettuani meni muutama päivä ajatellessa ihan vain kirjaa, sen kertomia tapahtumia ja esittelemiä henkilöitä. Todella laadukas tietokirja, joka ansaitsisi tulla käännetyksi valtakielille ja löytävän myös suuret markkinat. Kehuin kirjaa aikaisemmin blogissa. 

5. Kirja, johon palaat uudelleen: Sudenmorsian (Aino Kallas).
Tämä on yksi suomalaisen kirjallisuudenhistorian upeimpia teoksia. Upea, upea kieli ja mahtipontinen tarina, joka sijoittuu 1600-luvun Viroon. En lue hirveän paljoa runoja, mutta tämä balladinomainen feministinen teos vuodelta 1928 jostain syystä kolahti. Palaan aina sen ääreen kun haluan lukea jotain fantastista. 

Haastan tähän viiden kirjan haasteeseen mukaan Project Maman Katjan (koska haluan tietää, mitä hän lukee), Kirsin kirjanurkan (kirjablogi, jota luen itse eniten), siskoni Kabulissa (koska puhumme yhdessä aivan liian harvoin emmekä juuri koskaan kirjoista), toimittajakollegan Paulan (jolla on äitiysblogi) ja ihanan Valeäidin, joka johtaa busineksia ja rakentaa taloa (eli on varmaan ihan hitosti aikaa lukea).

15 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Saan tänne blogiin, Faceen, Instaan ja sähköpostiin säännöllisesti kysymyksiä Islannista. Matkaneuvoja, työpaikkakyselyitä, käännöspyyntöjä...

Islanti-juttuja matkamessuilla 22.-24.1.

18.1.16 Satu Kommentteja: 7

Saan tänne blogiin, Faceen, Instaan ja sähköpostiin säännöllisesti kysymyksiä Islannista. Matkaneuvoja, työpaikkakyselyitä, käännöspyyntöjä jne. Se on upeaa. Ihanaa kun teille tulee Islantin mieleen, teille tulee meitsi mieleen. Kiitos luottamuksesta!
Perhematkailua Islannissa!
Olen kokoamassa tänne blogin puolelle jossain kohtaa - on ollut suunnitelmissa alla jo jonkun aikaa - pientä Islanti-infosivua, joka vastaa useimmin esitettyihin kysymyksiin ja ohjaa oikeisiin paikkoihin (kuten tänne maksuttomaan ja jatkuvasti päivittyvään Tripsteri-matkaoppaaseen, jonka Islanti-oppaan sisällöstä vastaan).

Jos satutte pyörimään Helsingin matkamessuilla ensi viikonloppuna ja haluaisitte kysellä mitä tahansa Islantiin liittyvää (matkavinkkejä, vinkkejä vaihto-opiskeluun, työharjoitteluun, työpaikan etsimiseen, puolison etimiseen ja muuhun tuiki tärkeään), niin napatkaahan tästä päivämäärät ja ajat talteen. Olisi kivaa nähdä teitä siellä.

Perjantai 22.1.
13.00-17.00 Mondon matkakirjoittajakoulutus, jossa kerron matkakirjan kirjoittamisesta.
16.30-17.00 Mondon lava: Parhaat vinkit aktiivilomalle. Tripsteri.fi-sivuston kirjoittajat antavat vinkit elämykselliseen ja aktiiviseen lomailuun. Oma aiheeni on tietysti Islanti.
On luontolomailua - ja on luontolomailua.
Islannista on helppo tehdä reissu myös Grönlantiin, kuten tämä aamiaistaan nauttiva herra tässä on tehnyt.
Lauantai 23.1.
10.00-12.15 Olen tavattavissa Islannin messuständillä
12.30-13.00 Mondon lava: Upea Islanti. Mondo-lehden haastattelussa jaan mehukkaita vinkkejä
Islantiin!
13.00-13.30 Rantapallo Meeting Point: Laadukas matkailusivusto – näin se tehdään. Tripsteri.fi-sivuston tekijät kertovat.
14.00-18.00 Olen tavattavissa Islannin messuständillä
Reykjavíkin kahvilat ovat olohuoneeni jatke ja vaihtelua työhuoneelleni.
Sunnuntai 24.1.
11.00-11.30 Mondon lava: Upea Islanti. Mondo-lehden haastattelussa jaan mehukkaita vinkkejä Islantiin!
11.30-12:00. Vinkit ruoka- ja kahvilamatkailuun Pohjoismaissa. Tripsteri.fi-sivuston kirjoittajat kertovat missä nyt kannattaa syödä, kahvitella ja ottaa oluet Tukholmassa, Oslossa ja Reykjavikissa.
13.00-13.30 Mondon lava: Luontomatkailijan Islanti. Mondo-lehden haastattelussa kerron, mitä Islannin luonnossa voi ja kannattaa tehdä.
14.00-15.00 Signeeraan Islantilainen voittaa aina -kirjaa Salpakirjan osastolla (7 a 60)
15.00-15.30 Mondon lava: Lasten kanssa kaupunkilomalle ja maailman ympäri. Tripsteri.fi-sivuston kirjoittajat (eli myös mä) kertovat kuinka tehdä onnistunut lomamatka lasten kanssa.
16.00-18.00 Signeeraan Islantilainen voittaa aina -kirjaa Salpakirjan osastolla (7 a 60)
Ihan tyypillinen iltapäivä naapurikorttelimme jädekioskissa.
Lippuja Matkamessuille voi voittaa Tripsterin facebook-sivuilla. Arvontaan ehtii osallistua torstaihin asti.

Kuvat: Björgvin Hilmarsson

7 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Täytin pari viikkoa sitten 36. Lapsia on kaksi. Auto ja asuntolaina. Käsilaukusta löytyy käyntikorttikotelo. Mutta vieläkään osaa käyttää h...

Hiomattomia korulauseita

17.1.16 Satu Kommentteja: 11

Täytin pari viikkoa sitten 36. Lapsia on kaksi. Auto ja asuntolaina. Käsilaukusta löytyy käyntikorttikotelo. Mutta vieläkään osaa käyttää hajuvettä tai omista jakkupukua. Yhden uuden kokeilun ajattelin kuitenkin tämän uuden elämänvaiheen kunniaksi tehdä. Kokeilla koruja. Kävimme miehen kanssa eilen maaseudulla teatterissa ja vietimme ensimmäistä kertaa hyvin pitkään aikaan yhteisen kahdenkeskeisen vapaaillan ja -yön (voi pojat!). Sen kunniaksi pistin korut korvaan ja ketjun kaulaan. Ja hei: näytti tosi kivalle!

Suuret kiitokset siskolle, joka toi minulle nämä akvamariinikorut Afganistanista edellisjouluna lahjaksi. Tykkään, että koruissa on käytetty hiomattomia ja keskenään erikokoisia kiviä. Lopputulos on siro, mutta särmikäs. Tyylikäs, mutta ei puunattu. Juhlava, mutta ei niin blingbling että sokeutuu. Ihan täydellinen.

11 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Aloitin marraskuussa urheilun uudelleen muutaman kuukauden tauon jälkeen. Päätös oli erinomainen, sillä säännöllinen fyysinen puhina on huo...

Raskauden jälkeinen treenaus - ja edistysaskel!

15.1.16 Satu Kommentteja: 2

Aloitin marraskuussa urheilun uudelleen muutaman kuukauden tauon jälkeen. Päätös oli erinomainen, sillä säännöllinen fyysinen puhina on huomattavasti nostanut omaa fiilistä ja jaksamista. En tiedä todellista syytä, mutta minusta tuntuu, että urheilun aloittaminen on lisännyt yökestävyyttä. Pari ensimmäistä kuukautta olin aika väsynyt ja kyllästynyt, vaikka mörssäri ei kauhean montaa kertaa yössä herännytkään. Aloitettuani urheilun olen ollut aamuisinkin virkeämpi ja muutenkin paremmissa fiiliksissä.
Monet kyselivät edellisessä raskauden jälkeisessä treenauspostauksessa treenaamisen terveellisyydestä raskauden ja synnyttämisen jälkeen ja erityisesti vatsalihasten treenaamisesta. Palautuminenhan on tietysti todella yksilöllistä, eli mitään ohjeita en halua muille antaa, mutta tässä lyhyesti mitä olen tähän asti saanut aikaiseksi.

Teen kaikkia crossfit-liikkeitä paitsi käsilläseisontaa seinää vasten (en luota vielä voimiini), tuplanaruhyppyjä (kusi puntissa -totuus; eli lantiopohjalihakset tai se mitä niistä on vielä jäljellä eivät oikein kestä korkeita hyppyjä) ja sit up -vatsalihaksia (tämän olen jättänyt pois crossfit-ohjaajan vinkistä: kun oikein kovasti pinnistelee lattiasta ylös tulee samalla painaneeksi kohduntienoita alaspäin ja se ei kuulemma ainakaan edistä alavatsa-peba-akselin palautumista).

Olen treenaamisen aloitettuani jutellut muutaman cross fit -valmentajan (heidän, jotka itse ovat olleet raskaana ja synnyttäneet), lekurin ja kätilön kanssa ja tullut ajatuksia yhdistellen siihen lopputulokseen, että treenaaminen on tässä kohtaa ihan turvallista. Esimerkiksi lankku-vatsalihasliikettä voi kuulemma ihan turvallisin mielin treenata, jos se ei tunnu itsestä pahalta. Kysyin - lähinnä sen edellisen postauksen kommenttien innoittamana - onko siinä jotain riskiä, jos vatsalihasten erkauma ei olekaan vielä täysin palautunut. Ei kuulemma pahemmin ole. "Koska ethän sä siinä lankussa koko päivää ole. Muutama kymmenen sekuntia kerrallaan on ihan ookoo, jos se itsestä tuntuu hyvältä." Tässäkin asiassa on varmasti eri koulukuntia ja joku on varmasti saanut ihan toisenlaiset ohjeet, mutta olen nyt itse noudattanut tätä periaatetta ja voinut hyvin. Ja näihin mittoihin venynyt raskauspötsikin on kumma kyllä pienentynyt. Se on sivuprofiilia vilkuillessa jo melkein taaempana kuin tissit.

Käyn tällä hetkellä kolme kertaa viikossa treenaamassa. Yritän sumplia muut aikataulut siten, että tälle kolmelle kerralle jää aikaa. Se on 1,5 tuntia kerta eli 4,5 tuntia viikossa. Ei mahdoton, kunhan tekee ennakkojärjestelyt huolella. Eli sopii miehen tai anopin kanssa lastenhoitovuorot, varmistaa että on auto jolla pääsee treeneihin (tai bussi) ja että treenivaatteet ovat puhtaana ja valmiina laukussa ajoissa. Syön hyvin ja treenipäivinä erityisen hyvin.

Tämä vaivannäkö on kantanut hedelmää. Urheilu piristää. Se myös antaa kaivatun tauon pikkuvauva-arkeen, kun saan pusertaa ihan vain itseään vastaan sen puolitoistatuntia. Kukaan ei sen 90 minuutin aikana pyydä mitään, odota mitään enkä ole vastuussa mistään muusta kuin siitä että oma kahvakuulani ei lipsu edessäolevan päähän. Kaiken tämän muun hyvän ohella tärkeää on mulle myös se, että huomaan saaneeni jälleen suunnan kohti kroppaani ennen raskautta. Täydelliseen palautumiseen ja vanhaan vaatekokoon menee luultavasti noin vuosi, mutta suunta on oikea. Sitä paitsi eilen tapahtui se tärkeä ja kaivattu edistysaskel: jaksoin treenit alusta loppuun ilman, että olo tuntui sekuntiakaan voimattomalta.

Saavutin siis sen smuuthin tunteen, jossa hengästyttää, sydän lyö ja lihaksiin vähän koskee, mutta jaksaminen ei ole heikoilla. Tunsin, että minähän pystyn tähän! Tässä on kai kyse vähän siitä samasta asiasta kuin juoksemista harrastavilla: lenkin alussa on verenmaku suussa ja tuntuu että hengästyy ja on voimaton ja matkaa on vielä ihan rutosti jäljellä, mutta sitten jossain kohtaa lenkkipolkua se vaan naksahtaa kohdalleen. Juokseminen alkaa kulkea, hengitys höyryää mutta mieli on virkeä. No eilen minulla alkoi treeni kulkea. Tekniikkaharjoituksissa teimme ensin käsiseisontaharjoituksia ja pääsin pari kertaa nousemaan käsille jalat seinää vasten ilman että pyörrytti. Taputin itseäni olkapäille. Edistystä! Itse treeni oli 12 minuutin pyrähdys, jossa soudettiin 300 metriä täysillä, tehtiin sen jälkeen 12 valakyykkyä (OHS) ja tätä toistettiin niin kauan että 12 minuuttia tuli täyteen. Olin asettanut omaksi tavoitteeksi tehdä neljä, korkeintaan neljä ja puoli kierrosta. Pääsin kuusi! KUUSI! Lopussa olin ihan kuitti, mutta tunsin tehneeni juuri sen minkä pystyn. Olen eilisestä urheilusuorituksesta vieläkin niin iloinen. Vau!

Vaikka en ole vaa'alla käynytkään sitten lokakuun lopun, huomaan kyllä, että jotain muutosta on tapahtunut. Voin kohta silppua ne ainoat jalkaan mahtuvat legginsit, joihin on jo ilmestynyt pehvan kohdalle mehevät reiät. Vanhat mustat farkkuni menevät nimittäin jo melkein kiinni.

Kuva: Björgvin Hilmarsson

2 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Olemme aloittaneet erittäin osa-aikaisen päivähoitokokeilun. Mörssäri on siis saanut päivähoitopaikan - anoppilasta! Olemme molemmat puoliso...

Vauva meni päivähoitoon

14.1.16 Satu Kommentteja: 38

Olemme aloittaneet erittäin osa-aikaisen päivähoitokokeilun. Mörssäri on siis saanut päivähoitopaikan - anoppilasta!
Olemme molemmat puolison kanssa tällä hetkellä osittaisella vanhempainvapaalla, ja muutaman kerran viikossa tulee eteen tilanne, jolloin meidän on pakko olla töidemme parissa yhtä aikaa. Koska anoppi on jo marraskuusta asti kysellyt, että milloin hän pääsisi hoitamaan vauvaa, päätimme olla armollisia ja lopettaa odotuksen. Mörssäri pupupehmoleluineen aloitti anoppilassa maanantaina. 

Näin aluksi olemme varanneet anopin palvelut kolmelle arkipäivälle viikossa 5-6
tunniksi kerrallaan. Muutaman kuukauden kuluttua pidennämme hoitoaikaa pikku hiljaa.

Kaikki osapuolet ovat oikein tyytyväisiä tilanteeseen. Erityisen kivaa on ollut huomata, kuinka bebe jo nyt tunnistaa mummonsa ja hymyilee hänelle leveästi. Olen itse iloinen muutamasta omasta tunnista ja työrauhasta -
vaikkakin näin aluksi vain vähän aikaa kerrallaan. Jo eläkkeellä oleva anoppini taas on haltioissaan siitä, että saa päivätekemistä. Kaikki muut lapsenlapset kun ovat jo koulussa ja päiväkodin viimeisellä luokalla. Siksi anopilla on tullut
ihan huoli siitä kun hänen luonaan ei arkipäivisin käy enää kukaan apua kyselemässä. Pitää sitä kuulemma olla ihmisellä tekemistä myös viikolla.

Ei huolta armas puolisoni äiti, kyllä me sinulle tekemistä keksitään! 

Päivähoitopaikka lohkeaa Islannissa lapsen täytettyä kaksi vuotta. Vanhempainvapaat kestävät yhteensä vajaan vuoden. Se lapsen toinen vuosi onkin sitten yhtä pallojen ilmassa pitämistä: töihin pitäisi palata, mutta päiväkoti ei vielä tarjoile palveluitaan. Monet turvautuvat tässä kohtaa perhepäivähoitajiin, mutta ne ovat täällä kiven alla ja kalliita (ainakin 2-3 kertaa kalliimpia kuin päiväkoti). Onneksi on tuo anoppi, joka jaksaa ja haluaa lapsia hoitaa. Kaikki lapsenlapset ovat olleet siellä vuorotellen hoidossa ja viihtyneet erinomaisesti. Suhteet ovat säilyneet tiiviinä. Isotkin lapset käyvät siellä edelleen: poikkeavat iltapäivisin koulumatkalla kotiin mennessään kylään ja käyvät viikonloppuisin vohveleita syömässä.
Voi miten ihanan isolta se lapsenlapsista nuorinkin jo näyttää. Kun maanantaina iltapäivällä kävin hakemassa mörssärin hoidosta, se istuskeli nojatuolissaan töyhtö otsalla ja oli lukevinaan vakavannäköisenä kirjaa. Vilkaisi minua kulmiensa alta nopeasti ja palasi taas papereidensa ääreen. Sillä hetkellä se näytti minusta ihan paksumahaiselta poliitikolta. Niinpä kuopus sai minun mielessäni uuden lempinimen. Olen alkanut kutsua sitä rouva pääministeriksi.



38 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kulutusluottoyhtiö Credit24 haastoi pohtimaan rahankäyttöä ja lainanottoa. Näin Islannissa asuvan näkökulmasta aihe on mielenkiintoinen...

Kun islantilainen kuluttaa rahaa

13.1.16 Satu Kommentteja: 20


Kulutusluottoyhtiö Credit24 haastoi pohtimaan rahankäyttöä ja lainanottoa. Näin Islannissa asuvan näkökulmasta aihe on mielenkiintoinen, koska mullahan meni melkein neljä vuotta tajuta, että mitä ihmettä ne kaupat mainostavat aina kerran kuussa luukuttaessaan some-kanavissaan ja ikkunakylteissä "nýtt kortatimabíl!!". Jotain uusia kortteja? Kanta-asiakasohjelmaa? Ehei - vaan uutta luottokortin laskutuskautta. Uuden "kortatimabilin" koittaessa ostokset menevät vasta seuraavan kauden luottokorttilaskulle. Kaupat kertovat tästä asiakkailleen, jotta ne rohkenisivat vinguttaa luottokorttia enemmän - koska lasku pitää maksaa vasta parin kuukauden päästä ja sehän tarkoittaa islantilaiselle samaa kuin joskus sitten hamassa tulevaisuudessa ehkä.
                                                                                       Yhteistyössä Suomen Blogimedia ja Credit24 
                                                                             (Haluatko tietää enemmän? Lue lisää ja hae lainaa
Islantilainen ottaa ne kaikki.
Keskiarvoislantilaisen rahankäyttö eroaa todella paljon suomalaisesta. Yksilötasolla eroja on tietysti täälläkin eli puhun nyt siis yleisesti ja yleistäen. Jos suomalainen hyvätuloinen piilottelee rahojaan ja miettii, että kenellä onni on sen kätkeköön, niin täällä ei todellakaan toimita niin. Kellä rahaa on, sen näyttäköön. Ja vaikka ei olisikaan, on ihan suotavaa antaa olettaa, että on.

Täällä eletään vieläkin vähän sellaista 1980-luvun juppiajanjaksoa, eli rahan kuuluu näkyä ja kuulua ja tuotemerkkien olla isosti esillä. Marimekon unikko on edelleen trendikäs, koska sen kaikki tunnistavat Marimekoksi. Iittalan tuotteista menevät parhaiten kaupaksi ne, jotka ovat sitä perinteistä eli tunnistettavinta Iittalaa. Siis Kastehelmet, Ultima Thulet ja Aalto-maljakot. Kun kyläilen islantilaisten tuttujeni luona tai kun seuraan paikallisten Instagram-tilien kuvavirtaa repeilen, kun ihmiset esittelevät Iittala-astioitaan. Niissä pidetään tarrat kiinni viimeiseen asti! Että kaikki varmasti huomaavat, että nämä ovat Iittalaa (meillä on näet siihen varaa). Voi nolotus.

Nyt on menossa taas kiihkeä nousukausi. Sen huomaa etenkin siitä, että paikalliset rohmuavat kaupoista jättikokoisia televisioita, ipadeja ja äänentoistolaitteita kuin paahtoleipää. Samaan aikaan paikallinen jätteenkeräys- ja kierräytyslaitos Sorpa täyttyy ihan hyväkuntoisista ja käyttökelpoisista kodinelektroniikasta. Kävimme pari viikkoa sitten viemässä Sorpalle aaltopahvia ja tyhjiä pulloja. Siellä oli taas kontit täynnä ihan käyttökelpoista tavaraa.

Jännää tässä kuviossa on se, että islantilaiset eivät tienaa mitenkään järjettömän paljoa verrattuna vaikkapa suomalaisiin. Tämä ei ole mikään Euroopan Norja tai Sveitsi. Keskipalkka on sama, euroissa mitattuna jopa vähän matalampi kuin Suomessa. Veroprosentti ei nouse yli viidenkymmenen prosentin, mutta kyllä jokainen maksaa tuloistaan kuitenkin aika ison määrän valtiolle ja kotikunnalleen. Palkasta napsahtaa vähintään kolmannes ja isotuloisilta lähes puolet veroihin. Lapsilisät ovat peruspalkansaajalle tosi pieniä eikä esimerkiksi opintorahasysteemiä ole.

Kulutusta paikataankin hyvin paljon lainarahalla. Luottokorttikikkailun ohella tilin saa korkoa vastaan miinukselle ja melkein kaikilla islantilaisilla on jos jonkinsortin lainaa: kulutusluottoa, autolainaa, mökkilainaa, asuntolainaa, opintolainaa...
Merta edemmäs kalaan.
Höveliltä tuntuiseen lainanottoon on pari ihan loogista syytä.

Islannissa on käytännössä täystyöllisyys. Kaikille on töitä. Töitä on enemmän kuin tekijöitä: juuri toissapäivänä kuuntelin radiohaastattelua työmarkkina-asiantuntijoista,  jotka totesivat olevan ihan päivänselvää, että seuraavina vuosina tänne tarvitaan lisää väkeä. Matkailuala kaipaa tuhansia maahanmuuttajia. Nykyinen asukasmäärä ei mitenkään riitä kattamaan työvoimatarvetta.

Luottokorttilainoja ja kulutusluottoja uskalletaan ottaa ja tilin annetaan tipahtaa reilusti miinukselle ilman sydänkohtausta, sillä kaikki tietävät, että oikein tiukan paikan tullen eli kaikkien lainojen erääntyessä yhtä aikaa voi lisätä työtekoa. Itse asiassa aika monella islantilaisella on useampi kuin yksi työpaikka. Arkipäivät tehdään yhtä työtä, viikonloppuisin jotain muuta ja jollain saattaa olla vielä joku iltatyöviritys arki-illoille. Downshiftaus ei ole saanut täällä juurikaan jalansijaa.

Toisekseen täällä totutaan ottamaan isoja määriä lainaa jo parikymppisenä. Islannissa ei ole sellaista ylellisyyttä kuin opintotuki. Yliopistojen lukukausimaksut ovat vuodessa vain muutaman satasen, mutta kirjoihin, syömiseen ja asumiseen tarvitaan rahaa. Suurin osa opiskelijoista nostaa opintolainaa reilu tuhat euroa kuussa. Koska opintolaina on suhteellisen matalakorkoista lainaa, hekin jotka eivät lainaa tarvitse, nostavat sitä.  Nämä kaverit jatkavat asumista vanhempiensa luona ja pistävät opintolainan säästöön. Opintojen loputtua kasassa on muutama kymppitonni opintolainaa, joka käytetään ensiasunnon käsirahana. Sitten maksetaan takaisin sekä asuntolainaa että isoa opintolainaa.

Rahan suhteen olen melkoinen nysvääjä. Oman arjen budjetointi antaa kiksejä. Saan mielenrauhan kun tiedän paljonko rahaa tulee ja paljonko sitä menee. En ole kuitenkaan lainaamista vastaan: joissakin tilanteissa lainaaminen voi olla hyvinkin järkevää. Bisneksen pyörittämiseen tarvitaan lainaa ja tutkinnon rahoitin osaksi lainalla.  Omina opiskeluaikoinani ostin muutaman kodinkoneen osamaksulla ja kustansin pari reissua pienillä kulutusluotoilla, koska opiskelijana en saanut luottokorttia.

Ainoa iso lainani on tällä hetkellä asuntolaina, sillä ostimme muutama vuosi sitten asunnon omakerrostalosta.  Jos me asuisimme Reykjavikissa velkaisen omistusasunnon sijaan vuokralla, kuukausittaiset asumismenomme olisivat melkein kaksinkertaiset koska vuokrataso täällä on niin korkea. Lainamme siis itse asiassa tuo meille säästöjä. Varsinkin kun tavoitteemme on aika epäislantilainen: maksaa laina pois niin pian kuin mahdollista.

Emme halunneet säätää kuukausilyhennyksiä mahdollisimman pieniksi, jotta jäisi enemmän rahaa kuluttaa. Emme halunneet myöskään ostaa tilavaa, suuri-ikkunaista uudistaloa viidellä makuuhuoneella, vaan hankimme pienehkön asunnon vanhasta omakotitalosta. Tähän oli ihan pätevä syy: Islannissa nimittäin suurin osa asuntolainoista on sidottu inflaatioon. Jos inflaatio on vuodessa vaikkapa 10 prosenttia (täällä on usein ollut sen verran ja ylikin), asuntolainan koko kasvaa vuoden aikana 10 prosenttia ja siihen tulee vielä korot päälle - jotka eivät tosiaankaan ole lähelläkään euroalueen euriboreja. Jos lainaa ei lyhennä reippaasti, se ei lyhene koskaan vaan jatkaa paisumistaan. Ja sitähän suomalaiset hermoni eivät kyllä paukkumatta kestä.
Reykjavik ensi silmäyksellä: rauhallinen, uinuva, maalainen. (Älä anna ensivaikutelman hämätä.)
Islantilaisia noin keskimäärin laina ei näytä stressaavan. Lainaa tai omaa rahaa, ei sen niin väliä. Pääasia on, että päällepäin näyttää hyvältä. Vai mitäköhän pitäisi ajatella siitä sukulaispojasta, joka on melkein puolet minua nuorempi, pari vuotta sitten valmistunut koltiainen, ja ajaa autolla, jonka lähtöhinta on iso osa oman kotini arvosta. Auton nähdessäni minua alkoi yskittää pelkkä ajatuskin 70 000 euron korkeakorkoisesta autolainasta. Eikä se ole edes luksusmallin sähköauto joka säästää bensakuluissa vaan peltikasa, joka vie saletisti kaupunkiajossa 20 litraa satasella! Sanonpa vaan, että ihan järjetöntä ottaa kallis laina hankkiakseen asia, jonka arvo vain laskee ja joka ajan kuluessa vain vie rahaa.

Tässä on tosin mahdollisuus vielä toiseen selitykseen. Ehkäpä sukulaispojalla ei sittenkään ole sitä järkyttävää autolainaa vaan paljon parempi juttu: kaapissa paikallisten hyvin tuntema vaurauden lähde eli nekrohousut. Siis islantilaiset kuolleen miehen kalsarit. Paikallisen suullisen perimätiedon mukaan nekrohousut valmistetaan seuraavasti (jostain kumman syystä olen tämänkin ottanut joskus selville):

1. Sovi elävän miehen kanssa, että hänen kuoltuaan häneltä saa nylkeä ihon vyötäröstä alaspäin.
2. Varasta köyhältä leskeltä jouluna tai pääsiäisenä kolikko, ja ompele se housujen munaskuihin.
3. Lausu asiaankuuluvat loitsut ja kas, kuolleen miehen pitkät kalsongit ovat käyttövalmiit!
4. Älä kuole nekrohousut jalassa, koska sitten joudut ikuiseen kadotukseen (etkä pääse nauttimaan rikkauksistasi.)
5. Jos haluat luovuttaa housut toiselle henkilölle, ne tulee riisua siten, että omistaja riisuu lahkeen kerrallaan ja kaupan toinen osapuoli pujottaa jalkansa vapautuviin puntteihin. Näin housut kiertävät perheissä vaurauden turvaajana sukupolvelta toiselle. (Nyt siis tiedätte, mitä siellä islantilaisisissa sukujuhlissa ihan oikeasti tapahtuu.)

Eli siis rakkaat suomalaiset. Jos rahapula iskee, mutta vippaaminen epäilyttää, tulkaa käymään täällä Islannissa ja tutustukaa funktionaaliseen housumuotiin. Saatte hyvät tuotto-odotukset ja tuette samalla kierrätysmateriaalien käyttöä!


Päivitys 1.7.2016: Jouduin laittamaan kommentoinnin kiinni, tuli niin kamalasti roskapostia. Sorry!

20 kommenttia:

Tätä postausta olette joutuneet vähän odottelemaan. Pahoittelut siitä. Tarkoitus oli tehdä se heti synnytyksen jälkeen, mutta sehän sitten ...

Raskausviikot 1-40

11.1.16 Satu Kommentteja: 9

Tätä postausta olette joutuneet vähän odottelemaan. Pahoittelut siitä. Tarkoitus oli tehdä se heti synnytyksen jälkeen, mutta sehän sitten jäi. Varmaankin siksi, että näitä raskausaikoja ei juuri ole ikävä. Tähän blogiin tullaa kuitenkin aika paljon raskauteen liittyvillä hakusanoilla, joten tällainen kokoamateos on paikallaan. Disclaimerina uusille lukijoille: Tämä raskaussarja on pientä säätöä alusta asti ja päätyi jälleen kerran aivan kaameaan ja kivuliaaseen kokemukseen, siis synnytykseen. Näistä raskausjutuista ei löydy äitiyden hehkua tai juttuja seesteisen upeasta raskausajasta tai voimaannuttavasta synnyttämisestä, joka tuntui maailman luonnollisimmalta asialta. Sellaisiakin raskausjuttuja on netti pullollaan, eli kannattaa jatkaa googleatamista.

Synnytystä kammoaville tiedoksi kuitenkin vielä tämä: vaikka synnyttäminen oli minulle ihan järkyttävän kivuliasta, se ei välttämättä aina ole niin. Se on ihan tuurista kiinni. Ja ei: oikeaoppinen hengitys tai joogapallo eivät kaikkea pelasta.
Kas vielä jaksaa naurattaa.
Raskauden noin ensimmäinen kolmannes. Eli se kohta kun kukaan ei välttämättä vielä huomaa mitään. (Jos käytät isoa tunikaa)

1. Raskausviikko. Eli kun en ole raskaana ollenkaan. Mieskin työmatkalla.
2. Raskausviikko. Eli kun en ole raskaana ollenkaan. Tai vähän epäilyttäväähän se on, sillä mies on edelleen työmatkalla. 
3. Raskausviikko. Edellisestä sekoilusta johtuen pidin tätä ensimmäisenä raskausviikkona. Se aiheutti vähän editointitarpeita tähän blogiin. Hittolainen, mitä sekoilua!!
4. Raskausviikko. Tämän kolmanneksen hassuin osuus: tein raskaustestin, mutta se oli negatiivinen. Korkkasin jouluskumpat.
5. Raskausviikko. Lisää loogisia tapahtumia: menkat!
6. Raskausviikko. Ja kas, meikäläinen ei vieläkään tiedä olevansa raskaana. Juhlin omia syntymäpäiviäni.
7. Raskausviikko. Ta-daa! Raskaustesti näyttää viimein positiivista. Varaan ajan ensimmäiseen äitiysneuvolaan. Luulen olevani raskausviikolla kaksi tai jotain.
8. Raskausviikko. Työmatka Helsinkiin - eli epämääräistä raskausuutisen salailua.
9. Raskausviikko. Kaikki raskausoireet yhtä aikaa: yrjöttää, pierettää, univaikeuksia. Great.
10. Raskausviikko. Työmatka Saksaan. Eli lisää epämääräistä salailua.
11. Raskausviikko. Yöheräily jatkuu. Miten ihmeessä en muistanut, että tässä saa kukkua hereillä, vaikka ei ole vielä edes sitä vauvaa!
12. Raskausviikko. Siis raskaana ollessaanhan voi tehdä ihan mitä vaan. Kuten vaikka kiivetä lipsuvilla suksilla jäistä vuorenrinnettä. Voi pyhä eläin tätä menoa, näin jälkeenpäin ajateltuna. Mutta toisaalta, kunto oli hyvä, fiilis erinomainen ja olihan se hauskaa päästä vähän ulos riehumaan, sillä pianhan siihen tulee vauvanmittainen tauko.
Pallo ja rengas. En kokeillut, mahtuuko.
Raskauden noin toinen kolmannes. Eli se kohta kun jengi alkaa huomata (jos et vielä ole muistanut kertoa). Meillä tämä toinen kolmannes alkoi vähän surullisissa merkeissä. Luultiin jo, että tämä raskaus loppui sitten tähän.

13. Raskausviikko. Eli se hetki, kun tankkaat sanakirjasta lekurille soittoa varten sanoja keskenmeno, sikiö ja verivuoto. Kätilö toteaa puhelimessa keskenmenon ja neuvoo soittamaan yksityiselle lekuriasemalle tsekkausta varten.
14. Raskausviikko. Saan ajan yksityiseltä. Haluan heti saada tietää, onhan kaikki tullut vuodon mukana ulos vai pitääkö mennä kaavintaan. Toivon toivon toivon, että sinne ei olisi jäänyt mitään. En jaksaisi nyt kävellä sen Islannin Landspitalin pihalla päivystävän abortinvastustajaidiottikuoron ohi. Mutta lekuripa pudottaa todellisen pommin. Hän kertoo, että sikiö on vielä paikallaan ja sydän lyö. Samalla selviää, että raskaus on kuukautta luultua pidemmällä. Tässä kohtaa alan olla jo aika sekaisin.
15. Raskausviikko. Ensimmäinen äitiysneuvolakäynti ja liikunta- ja nostamiskielto.
16. Raskausviikko. Kerromme uutiset esikoiselle ja muillekin.
17. Raskausviikko. Kerron uutiset Islannin suurlähettiläälle. Kärsin hartiajumista. En tiedä onko näillä yhteyttä.
18. Raskausviikko. Yrtin tilata baarissa tonicin, sain viskin jäillä. Maha ei siis vielä näy mihinkään.
19. Raskausviikko. Liikuntakielto päättyy.
20. Raskauviikko. Huhheijaa, enää puolet jäljellä! Superhektinen työviikko, vähän kiirettä pukkaa.
21. Raskausviikko. Olisimme voineet tiedustella ultrassa sukupuolta. Vaan eipä haluttu tietää.
22. Raskausviikko. Vielä pystyy ihan kivasti urheilemaan. Olen sata kertaa paremmassa kunnossa kuin nyt, neljä kuukautta synnytyksen jälkeen.
23. Raskausviikko. Vielä pystyy näköjään matkustamaankin! Tulee päristeltyä vähän varastoon: Helsinki, Tokio, Toscana, Jyväskylä... Unohdan tukisukat kotiin ja sitten pöljänä ihmettelen, että miksi hitossa tuli suonikohjuja.
24. Raskausviikko. Työmatka Toscanaan on muuten ajoitettu tosi hyvin: kieltolistalla niin viinit (käytin suussa kuitenkin, ihan ammatillisista syistä), kuivatut kinkut kuin haisujuustotkin.
Ei tiedetty, tuleeko tyttö vai poika, mutta molemmille vaihtoehdoille oli varattu S-alkukirjaimella alkava nimi.
Raskauden viimeinen kolmannes. Eli kun kaikki kyllä jo tietävät. Painopiste on jo reilusti edessä.

25. Raskausviikko. Seesteinen kotiviikko. Ihan kivaa, noin vaihteeksi.
26. Raskausviikko. Vyölaukku alkaa venyä.
27. Raskausviikko. Pötsi kasvaa, mutta sinne ei mahdu ruokaa.
28. Raskausviikko. Hevosmatkalla. Itsehän en päässyt selkään, ja se harmittaa vieläkin.
29. Raskausviikko. Vauvakaman hankinta. Ostin kaverilta tuotepaketin, joka sisälsi vauvaa ajatellen AIVAN KAIKEN.
30. Raskausviikko. Hyvästi, vyötäröni. Ehkä tapaamme taas joskus.
31. Raskausviikko. Esikoinen alkaa pitää huolta äitinsä ruokailusta.
32. Raskausviikko. Maha kasvaa, suonikohjut kasvaa, perse leviää, maailmankaikkeus leviää.
33. Raskausviikko. Tuntuu jo siltä, kuin kävellessä istuisi.
34. Raskausviikko. Parempi viikko. Pystyn kävelemään melkein suorassa.
35. Raskausviikko. Alkaa järjetön ruuanhimo. Perhepitsa on ihan alkupala.
36. Raskausviikko. Ryömin pöydällä keskellä yötä ja muistan taas, kuinka se viimeinen kuukausi onkin sitä raskaanaoloa. Muu oli itselle ihan silkkaa alkuvenyttelyä.
37. Raskausviikko. Työmatkalle taas!
38. Raskausviikko. Nyt puutuu pehva. Auauau.
39. Raskausviikko. "Siis ihan mieletön maha!!!" Nää mun suosikkikomentit jaksaa ilostuttaa. Not.
40. Raskausviikko. Olo on kuin vatsassani olisi kymmenen vapaana hölskyvää vesimelonia. Toiveeni: TULE JO.

Tämä oli viimeinen raskausaiheinen postaus. Lisää ei ole luvassa.

9 kommenttia:

Mitä tuumaat?