Itsenäisyyspäivä ulkosuomalaisen näkökulmasta

Mitä itsenäisyys minulle merkitsee? Se on muuten aika relevantti kysymys tällaiselle jässikälle, joka asuu kymmenennettä vuotta pois Suomesta ja käy siellä työn ulkopuolella vain kesäisin, joka toinen joulu ja välillä hiihtämässä kunnon lumimaisemassa.
Suomi-likat (Kuva: Björgvin Hilmarsson)

Viime päivien tapahtumien valossa Helsingin Sanomien otsikko tältä päivältä kysyi kyllä ihan hyvin: "Miten viettää itsenäisyyspäivää maassa, jossa pääministeri ei hillitse tunteitaan, ihmisiä ammutaan ja uusnatsit marssivat kaduilla?"

Hemmetin hyvä kysymys. Mutta en vaivu epätoivoon. Ne sinivalkoiset kynttilät ikkunanlaudalla tapittamassa ovat minulle symboleina ihan yhdentekeviä. Mutta noin laajemmassa kontekstissa itsenäisyys merkitsee paljonkin. 

Esimerkiksi sitä, että että emme ole osa Venäjää. Sori nyt vaan kaikki venäläiset kaverini ja  ystäväni, mutta olen helvetin onnellinen, että kotimaani on sen pitkän ja lumisen rajan länsi- eikä itäpuolella.

Itsenäisyyspäivänä puhutaan tietysti paljon sotaveteraaneista. Vaikka ei tuo sotahistoria ja veteraanijutut kamalasti joka päiväisessä elämässä saa intohimoani kuplimaan, niin se ei tarkoita sitä, että en arvostaisi. Onhan se nyt itsestään selvää, että meillä suomalaisilla on elämä ollut sinne 1990-luvulle asti ainakin todella paljon parempaa kuin vaikka Virossa, jossa kävi 1940-luvulla paljon köpelömmin. 

Ja tällä hetkellä huutelen täällä Pohjoismaiden toisella laidalla. Islannissa on mahtava asua ja elää, mutta en mä suomalaisuudestani silti ikinä luopuisi. Enkä nyt puhu saunoista, metsistä tai joulupukeista. Niitä on muuallakin kuin Suomessa. 

Perheen ohella tärkeimpiä ja uniikkeimpia juttuja mulle Suomesta ovat suomen kieli ja kirjallisuus. Ne merkitsevät minulle paljon. Niiden kautta avautuu monia kerroksia siihen maahan, jossa joskus asuin ja joka edelleen on vielä pikkuisen myös kodintapainen ja tuttu.

Siksi olenkin aivan todella mehuissani tänään kuulemastani uutisesta, joka sopii niin mainiosti juuri itsenäisyyspäivään: Reykjavikiin avataan tammikuussa pitkän tauon jälkeen taas Suomi-koulu! Se tarkoittaa siis sitä, että suomenkieliset lapset kokoontuvat pari kertaa kuussa lauantai-iltapäivisin opiskelemaan suomea opettajan johdolla. Ryhmiä on kaksi: vähän nuoremmille ja vähän vanhemmille lapsille. En tiedä spekseistä ja koulun sisällöstä vielä sen tarkemmin, koska tässä projektissa en itse ole mukana vetovastuussa mutta mukana todella aktiivisena ja iloisena palvelunkäyttäjänä. Tulette varmasti kuulemaan tästä jutusta vielä väsymiseen asti. Koska onhan suomi nyt ihan mahtava kieli. Se on reilusti outo ja todella vaikea. Ja onhan se nyt paljon upeampaa olla outo ja vaikea kuin helppo ja neutraali.  

Kuva täältä.

Tunnisteet: ,