Kävin eilen teatterissa katsomassa raikkaan modernin ja feministisen tulkinnan Islannin tunnetuimmasta saagasta, Poltetun Njállin saagasta. Keskiaikaiseen viikinkitsembalointiin oli sekoitettu vastakarvaan luentaa, modernia tanssia, Elvis (!!) ja ryhmäseksiorgioita. Päähenkilöä, Njállia esitti nainen. Aivan mieletön napakymppi! Kolme tuntia ja kymmenen minuuttia sujahti nopeasti.
Teatterikäynti oli hyvin islantilainen kokemus. Ensinnäkin tupa oli aivan täynnä. Islanti on pirun pieni maa, mutta kulttuurielämä on täällä yllättävänkin hyvissä kantimissa. Ihmiset todella menevät ja hyödyntävät olemassa olevaa tarjontaa. Ei ole mitenkään ihmeellistä, että näytelmien liput myydään nopeasti loppuun, suosituimpiin konsertteihin ei saa lippuja ellei ole sormi kosketusnäytöllä sekunnilleen oikeaan aikaan.
Toisekseen katsomoon sai viedä olutta ja viiniä. Sisäänkäyntien vieressä oleville pöydille oli aseteltu valmiiksi erikokoisia muoviukseja (pienet mukit viinille, muovituopit oluelle), joihin teatterin baarista ostettujen lasipullojen sisältö kuului laittaa, ettei vahingon sattuessa kuulu liian kova kolahdus ja katsomon lattialle tule sirpaleita.
Kolmannekseen: kaikki tuntevat jukoliste aivan jokaisen. Me saimme spessudiilin lipuista, koska kauppiaskollegani mies on töissä teatterin lavastajana. Liput lunastettuamme törmäsimme eteisaulassa mieheni työkaveriin, joka moikkasi meitä huomaamattomasti. Hän oli treffeillä hurmaavan blondin seurassa, ja elekielestä päätellen treffit olivat ensimmäiset. Uulalaa! Olimme tosi iloisia että tämä hauska jässikkä oli päässyt treffeille, koska hän kävi viime vuonna läpi vittumaisen avioeron.
Sitten ostimme ne take away -oluet ja istahdimme penkkiriville kahdeksan. Molemmilla puolilla istui tuttuja. Vaihdettiin kuulumisia ja skoolailtiin. Sitten sali pimeni ja esitysrippu nousi. Lavalle ensimmäisenä nytkähdellyt tanssija oli ystävämme, jonka roolista tässä näytelmässä emme tienneet mitään.
Väliajalla (sai ostaa lisää kaljaa ja viiniä) mieheni tapasi kiipeilijäkaverinsa perheineen. Ja tätä en meinannut uskoa, mutta siinä perheessä on suomalainen vaihto-oppilas, joka oli otettu mukaan islanninkieliseen teatteriin - mahtavaa! Jäin vaihtamaan vaihtarin kanssa muutaman sanan; ihanaa, että hänkin oli halunnut tulla opiskelemaan juuri Islantiin. Kerroin omasta vaihtaritarinastani tiivistetyn version ja pyysin ottamaan yhteyttä, jos täällä olon aikana tulisi eteen jotain kysyttävää tai vaikka ihan vain juttuseuran kaipuu. Ja juuri ennen kuin oli aika palata sisään katsomoon, hän kertoi juuri minun kirjoittamani kirjan. Vau. Maailma on pieni, Islanti näköjään vieläkin pienempi.
Ai niin! Jos ihmettelette, miten nuo piparkakkutalokuvat liittyvät tähän postaukseen, niin kyse on taitavasta (eh) aasinsillasta. On nimittäin pakko paukuttaa henkseleitä: olen kehittynyt leipojana. Tein tuon piparkakkutalon koristeineen eilen. Koska lähtötasoni oli tämä, niin kuvien perusteella on tapahtunut suuren suuren suuri kehityskolmiloikka. Wo-hoo! Sitten pitäisi enää malttaa olla syömättä tätä. Ihan helppo juttu, juu.
Islantilaisuudella muhinoivan Aidosti islantilainen -sarjan jutut blogista löydät tällä tunnisteella: #aidosti islantilainen