Ihonhoito ja meikkaus eivät yllä arjen tarvehierarkiassani kovinkaan korkealle. Ne kuuluvat kyllä arkeeni, mutta solahtavat samaan osastoo...

Helppoa kasvohoitoa eli suosikkituotteeni

30.12.16 Satu Kommentteja: 4

Ihonhoito ja meikkaus eivät yllä arjen tarvehierarkiassani kovinkaan korkealle. Ne kuuluvat kyllä arkeeni, mutta solahtavat samaan osastoon vitamiinilisien ja tukevan aamiaisen kanssa: tarpeellisia asioita mutta hifistellä en jaksa. Mitä helpommin ja nopeammin asia on hoidettu, sen parempi. Nautin kivannäköisestä naamasta, mutta en siitä puunaamisesta itsessään. Tuotevalinnoilla on kuitenkin väliä. Neljääkymppiä lähenevän iho alkaa olla jo aika erilainen kuin parikymppisenä, eli ihan sokkona en voi enää lappaa marketin hyllyltä tavaraa ostoskoriin. 

Kantapääosaston kautta olen tämän vuoden aikana viimeinkin löytänyt omat suosikkituotteeni. Siispä tässä vinkit helppoon, nopeaan mutta laadukkaaseen naamalärvin ylläpitoon.


Kasvojen puhdistus - Mádara


Montaa olen kokeillut, mutta Mádaran voittanutta ei ole. All-in-one-tuotteiden suurisydämisenä ystävänä diggaan etenkin Micellar Waterista, joka toimii sekä meikinpoistoaineena, kasvovetenä ja sen pitäisi vähän kosteuttaakin. Tuote tekee sen mitä lupaa: neste vie mukanaan myös ripsarin. Aivan mahtava tuote treenikassissa ja matkoilla. Puhdistusvaahto on se luksuksempi vaihtoehto, jota käytän yleensä viikonloppuisin.

Mádaran naamioita kokeilin ensimmäistä kertaa pari vuotta sitten ja jäin tyytyväiseksi käyttäjäksi (tarkempi juttu niistä täällä). Kirkastava Peel-kuorintanaamio on ihan ässä etenkin näin talvella eli harmaan ihon vuodenaikaan. Hoidon jälkeen peilistä kurkkaa vähän pirteämpi pirkko. Pidän tätä naamiota muuten reilusti yli suositusaikojen: joskus jopa tunnin. Levitän voiteen kasvoille ennen kuin lapset menevät nukkumaan ja huuhtelen sen pois lasten nukahdettua, jolloin ehdin viimein itse suihkuun.

Kasvojen ihiolle - BIOEFFECT


Uuh, tämä on se kallein paukkku, mutta ei voi mitään. Tutustuin tuotteisiin jo monta vuotta sitten saatuani niitä testaukseen. Diggasin todella paljon. Muutama tippa hoitoseerumia riitti kosteuttamaan kasvot ja kaulan. Mikään muu kasvorasva, seerumi tai hoitoöljy tai niiden yhdistelmä ei ole tuntunut yhtä toimivalta. Iho tuntuu pehmeältä, juonteet pienenevät, ihon väri tasoittuu ja ilme jotenkin kirjastuu. Ainoastaan kallis hinta hirvitti alussa.

BIOEFFECTin EGF-hoitoseerumi maksaa nimittäin noin  huntin per 15 millilitran kokoinen pullo (hinta täällä tuotemerkin kotimaassa Islannissa on vähän matalampi kuin Suomessa). Se kestää käytössä kolmisen kuukautta. Koska tuote on todella hyvä, olen yrittänyt ajatella kolmeakymppiä siedettävänä kuukausikustannuksena hyvinvoivista kasvoista. Hoitoseerumin lisäksi en käytä nykyään mitään päivävoiteita, hoitoöljyjä tai silmänympärysvoiteita. Muutama tippa yhtä tuotetta riittää kasvojenhoitoon sekä aamuisin että iltaisin. 


Kuvassa on tuotemerkin intensiivinen hoitotuote 30 Day Treatment, jota käytetään tehokuurina kuukauden ajan. Se on EGF-hoitoseerumia tymäkämpi tuote ja piristysruiske pimeän talven keskelle. Sain kuurin testaukseen ja olen testaillut sitä nyt joulukuun ajan.

Vartalon iholle - Flow


BIOEFFECTillä on myös erinomainen vartaloseerumi, mutta se on minusta hyötyynsä nähden vähän liian kallis. Siksi käytänkin vartalolla suomalaisen Flow'n kosteusvoiteita, joihin tutustuin oman kauppamme kautta. Myymme nimittäin näitä hyväntuoksuisia ja ihanan värikkäisiin purkkeihin pakattuja luonnonkosmetiikkatuotteita suomalaisessa design-myymälässämme täällä Reykjavikissa. Oma suosikkini on Kehäkukka sheavoi. Kesälle tuoksuva voide on sen verran täyteläistä, että se saa jopa minun suihkunjälkeisen viulunkireän ihon hetkessä pehmeäksi. Riittoisa vartalovoide maksaa alle parikymppiä purkki. Suosittelen erittäin lämpimästi esimerkiksi niiden BodyShopin kuorinta- ja vartalovoiteiden ja samppoiden sijasta tätä mainiota kotimaista merkkiä.

Kasvoille kevyt meikki - Juice


Pohjustusvoide, meikkivoide, irtopuuteri....käyttääkö tätä komboa enää kukaan? Muistan etäisesti joskus 1990-luvun alussa lätränneeni näillä tuotteilla ja lopputulos oli epäluonnollinen baakkelsinaamari. Sitä paitsi olen ihan toivoton puuterihuiskien ja meikinlevityssienien kanssa. Ne lojuvat tahmaa keräten jossain meikkipussin pohjalla, enkä muista pestä niitä ikinä. Muutaman kuukauden seissyttä likaista meikkisientä nuuhkaistaessa ei tee mieli viedä sitä lähellekään omaa naamaa. Hrr.


Meikkaamisessakin siis nopeus ja helppous ovat tärkeitä. Viime kesänä monessa blogissa kehuttiin Gressa-luonnonkosmetiikkamerkin Minimalist-"meikkivoideseerumia" (noin 60 €), jossa on monta asiaa samassa: kasvojen kosteutus, hoito ja kirkastus. Tasainen pinta ilman "katsokaa, olen meikannut" -efektiä. Vakuutuin muiden kokemuksista ja tilasin putelin Minimalistia, mutta petyin. Seerumi tuntui minun iholleni liian paksulta ja korosti paljosta ajattelusta todistavia sinänsä ihan hienoja kasvojen ajatteluryppyjäni. Meikki toi kuitenkin kasvoille ikävän naamarifiiliksen.



Onneksi asioimani verkkokauppa osasi tehdä markkinointia ja oli laittanut Minimalistin mukana pikkuruisen testiputkilon Juicen Stem Cellular CC -voidetta - luonnonkosmetiikkaa siis tämäkin. Jo ensimmäisellä kokeilukerralla huomasin, että tämä se  nyt on! Tuote levittyy nopeasti ja lopputulos on vähän paranneltu mutta silti luonnollinen. Tilasin heti voiteen - ja jätin hutiostos Gressan käyttämättä. 

Tuossa yllä on kaksi kuvaa. Ylimmäisessä kasvoillani on Gressan seerumia (60 €), alemmassa Juicen CC voide (50 €). Makusia tietysti, mutta minusta lopputulos pilkkupaitakuvassa on paaaaaljon pirteämpi.

Ei muuten ole ollut meikkaamionen ikinä näin helppoa. Yhdestä purkista voi puristaa täydellisen arkinaaman ja sen saa levitettyä sormilla nätisti alle minuutissa. Jos tekee mieli vähän korottaa panoksia, ei muuta tarvita kuin vähän lisäväriä kulmakarvoihin ja huuliin siniseen taittavaa punaista huulipunaa.

Mádaran hyviä ja melko huokeita puhdistustuotteita ja naamioita* saa mm. Hyvinvoinnin tavaratalosta. Samasta mestasta saa myös noita suomalaisen luonnonkosmetiikkamerkki Flow'n todella hyviä vartalovoiteita* (verkkokaupassa parhaillaan menossa talviale!). Bioeffectin laadukkaita hoitoseerumeita saa Suomessa mm. Sokoksilta, Emotion-myymälöistä, Stockalta, muutamista apteekeista, Finnairin lennoilta ja Bioeffectin omasta verkkokaupasta. Gressan ja Juicen meikkihoitovoiteista/-seerumeista ja muista luonnonkosmetiikkameikeistä on hyvä valikoima Naturellen verkkokaupassa.



*) Affilinkkejä. 
Kuvat: kaksi alinta Björgvin Hilmarsson

4 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Täällä Islannissa joulua vietetään fiinisti mutta uudenvuodenilta ei tosiaan jää jouluaatolle kakkoseksi. Jos kerran muinoin kuvitteli...

Uudenvuoden illallisvuoro

29.12.16 Satu Kommentteja: 12

Täällä Islannissa joulua vietetään fiinisti mutta uudenvuodenilta ei tosiaan jää jouluaatolle kakkoseksi.

Jos kerran muinoin kuvittelin, että vuoden viimeisenä iltana voisi paistaa sukulaisvieraille nakkeja ja tehdä perunasalaatin, en kuvittele enää. Jos todella tarjoaisin sukulaisvieraille olutta, nakkeja ja perunasalaattia (vaikka se olisi tätä siskoni bravuuria eli maailman parasta perunasalaattia), saisin kuulla suomalaisesta nakki-illallisesta hyvin pitkään.

Kuva: Gudny Hilmarsdottir
Koska vietimme joulun miehen siskon perheen patojen ääressä, nyt dinnerilätkä napsahti meille. Tykkään kyllä laittaa ruokaa kun on aikaa ja onneksi näin lomaillessa on. Maassa maan tavalla eli paikallisia perinteitä kunnioittaen: ykköset päälle ja ykköset uuniin. Alkuruoaksi teen ehkäpä universumin maukkainta tomaattikeittoa. Ihana resepti on peräisin mm. mahtavista ruokajutuistaan tunnetulta Hanna Jenseniltä. Tästä kermaisesta tomaattikeitosta tykkäävät aina kaikki ja jopa he, jotka suhtautuvat kovin epäilevästi kaikkeen, missä on tomaattia.

Lampaanpyllyä on syöty joulunpyhinä niin paljon, että pääruoaksi kiitos mielellään jotain merenpinnan alta nostettua. Katseeni kääntyykin islantilaiseen kalakauppaan - vaan ei kalatiskille vaan siitä vähän sivuun: äyriäisten ääreen.

Islannin kylmistä vesistä saa erinomaisia äyriäisiä. Paikallisten oma pikkuhummeri (kooltaan ei tosiaan mikään jättilobsteri vaan enemmänkin sellainen suomalainen jokirapunen) on aika tyypillinen gamlaárskvöldin eli vanhan vuoden illan ruoka. Radiossa onkin viime päivät raikunut kalakauppiaiden uudenvuodenhummerimainokset. 

Hummereiden kanssa pääsee onneksi helpolla. Niiden valmistuksessa ei mene koko iltaa. Jäiset hummerit uuninpellille sulamaan. Päälle silputtua valkosipulia ja voita ja sitten nopea grillaus uunissa. Þetta reddast, vaikka olisi kuinka kiire.

Vaihtelunhalun ja ihan budjetinkin takia ajattelin kiehauttaa siihen kylkeen pari pussillista Islannin rannikolta nostettuja simpukoita. Keittoveteen sekaan vähän valkkaria ja iso tukku paikallisissa kasvihuoneissa kasvanutta lehtipersilijaa. Naapurileipomosta haen hapanleivän (soitan edellisenä päivänä että laittavat sivuun minulle yhden; leipomon hyllyillä kun tuppaa juhlapäivinä olevan enää muruset, kun meidän perhe saa könyttyä ylös sängystä ja puettua vaatteet päälle.) 

Kuva: Björgvin Hilmarsson
Salaattia en tee vaan se lehtipersilija saa pärjätä reuhuosaston edustajana yksinään. Perunoita on kuitenkin pakko saada! Minulla on sellainen outo mieltymys, että tykkään syödä äyriäisten kanssa suolaisia perunoita. Eli joko kunnolla suolattuja pakasteranskiksia tai sitten sellaisia pieniä kiinteitä tapas-tyylisiä perunoita, jotka on kuorineen paahdettu uunissa kypsiksi merisuolan päällä. Sain yhdessä ravintolassa kerran aivan täydellisiä kiinteitä "suolapottuja" mutta en älynnyt kysyä reseptiä. Jos löydän ennen uudenvuodeniltaa jostain oikein hyvän "kokonaiset perunat suolapedillä" -ohjeen, aion mennä riskillä ja kokeilla sitä ensimmäisen kerran lauantai-iltana. Vinkatkaahan, jos jollain kultakimpaleella on hallussaan tällainen hyväksi testattu perunaresepti.

Jälkiruoaksi teen sormisyötävää (koska jälkkärille saapuu lisää sukua eikä kaikille riitä tuolipaikkoja pöydän ääressä). Eli teen sen mikä ratkaisee jälkkäripulman ihan joka kerta: eli ihan sairaan helpon ja nopean mutakakun: sekoitan isolla lusikalla 150 g voisulaa, 3 dl sokeria, 2 munaa, puolitoista desiä jauhoja, 2 tl vaniljasokeria (jos on, meidän kaapissa ei aina ole mutta sen puuttuminen ei haittaa), 5 rkl kaakaojauhetta ja ihan pikkuriikkisen suolaa. Sekoitan alle minuutin ja kaadan taikinaklimpin (joo-o, anteeksi suora ilmaisu, mutta taikina muistuttaa ulkonäöltään ruskeaa räkää) vuokaan ja paistan kakkua vähän alle puoli tuntia noin 170 asteessa. Kakku jäähtyy noin tunnin ennen kumoamista ja leikkaamista. Pari pakastemarjaa ja kermavaahtoa päälle. Valmista tuli!

Ruokajuomaksi Freixnetin kuivaa luomucavaa (paikallisen viinaskaupan edullisimpia mutta parhaita kuohareita, se menee ihan samppanjasta ja on hinnaltaan vain kolmanneksen; tätä saa muuten varmasti myös Suomesta) ja suomalaisena juhlaemäntänä tarjoan tietysti myös ah niin ihanaa Napuen giniä oikeilla tykötarpeilla eli kasaan pöydälle rosmariininoksia, kuivattuja karpaloita ja tonicia. Pakkaseen ostin jo pussillisen jäitä. (Jos joku ihmettelee, kuka kumma kantaa jääkylmässä Islannissa jääpaloja muovikassikaupalla ruokakaupasta kotiin, se olen minä.)

Tällä tarjoilulla pitäisi kyllä tulla pisteet kotiin vai mitä tuumaatte? Minun puolivallaton veikkaukseni on, että ensi vuonna tunkee uudenvuodendinnerille koko suku plus avecit ja naapurit. aMutta hei, antaa tulla vaan! Ensi vuonna meillä on varmasti enemmän tilaa ja ihan oikea iso ruokapöytä kymmenellä tuolilla, kunhan tuo pirun remontti tuosta vähitellen valmistuu.

12 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Olen tässä kuluneen vuoden aikana miettinyt todella paljon sitä, kenellä Suomessa on mahdollisuuksia toteuttaa itseään ja tehdä sitä, mitä...

Kaikilla samat mahdollisuudet, niinhän?

28.12.16 Satu Kommentteja: 21

Olen tässä kuluneen vuoden aikana miettinyt todella paljon sitä, kenellä Suomessa on mahdollisuuksia toteuttaa itseään ja tehdä sitä, mitä haluaa. Olenhan koko vuoden ajan kirjoittanut kirjaa unelmatyöstä eli siitä, kuinka todella viihtyä työssään ja tehdä elanto sillä, mitä itse tykkää tehdä. Tehdä jopa työkseen jotain sellaista, josta olisi valmis maksamaan rahaa.

Tuollaisen aiheen kimpussa työskennellessä sitä on ihan pakostakin tullut pohdittua, ketkä pystyvät toteuttamaan itseään ja ketkä eivät. Ketkä voivat valita toisin ja kenellä ei ole omassa elämäntilanteessaan kuin ehkä juuri ja juuri yksi vaihtoehto jos sitäkään. 

Kuva: Pinterest.

Tässä meidän kirjassa on muuten by the way yksi aivan yliveto vahvuus, jonka tajusin vasta nyt tätä blogijuttua kirjoittaessani. Kukaan meidän kirjaamme haastatelluista unelmaduunareista kirjoittajat mukaan lukien ei ole syntynyt se kuuluisa kultalusikka suussa ja takataskussa muhkea perintösalkku, joilla päristellä menemään ja toteuttaa itseään. Omia unelmia on tottakai paljon helpompaa toteuttaa jos raha ei ole este. Niiden toteutuneiden unelmien joukossa olisi varmasti monta upeaa tarinaa kerrottavana. Me emme kuitenkaan niitä tässä kirjassa kerro, koska siitä, miten hyvätuloiset toteuttavat itseään on jo olemassa joku miljardi televisiosarjaa, elokuvaa, kirjaa ja instagram-tiliä. Meitä kiinnosti näin jälkiviisaasti ajatellen nimenomaan se, kuinka ihan tavalliset ihmiset voivat totuttaa unelmiaan työn kautta. 

Kaikki kirjaamme haastatelleet ovat luoneet duuninsa itse ja kokolailla tyhjästä. Yllättävän monet ovat päätyneet omaan unelmaduuniinsa niukkuuden kautta. Heillä ei ollut rahaa ostaa asiaa X, niinpä he päättivät valmistaa sen itse. 

Olen itse nähnyt ja omaa elämää elämällä huomannut, että siihen omaan "unelmaduuniin" voi päätyä hyvinkin erilaisista lähtökohdista. Samaan aikaan saan kuitenkin näppylöitä kun kuulen ylistäviä sanoja  mahdollisuuksien tasa-arvosta. Se on muuten aika tavalla potaskan kyllästämä sanapari. 

Tuon käsitteen mukaan kaikki he, joilla on samat mahdollisuudet, voivat ponnistaa samalta lähtöviivalta yhtä pitkälle. Kun kaikille on annettu mahdolliseen maksuttomaan yliopistokoulutukseen opintorahan turvin, kyllä kenestä tahansa voi tulla rahoitusjohtaja. Että se on niin kuin itsestä kiinni. Kun vaan rupeaa tekemään, niin voi kuka tahansa saada sen mitä haluaa. 

Höpönhöpö.

Ei muuten oikeassa elämässä mene niin. Vaikka meillä kaikilla (suomalaisilla) on hirveän paljon samoja mahdollisuuksia eli esimerkiksi ilmainen koulutus, sosiaaliturva ja maksuton kouluruoka, ei meillä kaikilla tietenkään ole samoja todennäköisyyksiä päästä yhtä pitkälle. 150-senttinen ei varmasti hyppää yhtä korkealle kuin 180-senttinen, vaikka molemmille annettaisiin samanlaiset lenkkarit. Pienituloisessa perheessä elävällä lapsella, sillä sukunsa ensimmäisellä ylioppilaalla ei tasan tarkkaan ole samaa todennäköisyyttä päästä yhtä nopeasti samaan uraputkeen kuin hyvätuloisen perheen lapsella, joka on koko elämänsä seurannut sivusta vanhempiensa työuraa ja solahtanut jo syntyessään osaksi heidän verkostojaan. Noin yhtenä esimerkkinä.

Kyllä köyhästäkin muksusta voi isona tulla rahoitusjohtaja, mutta se vaatii paljon enemmän aikaa ja vaivaa kuin siltä hyvätuloisen perheen kersalta. 

Jos joku on muita heikommassa asemassa, ei siis reiluuteen pyrkiessä riitä, että saa samat lähtömahdollisuudet. Hänellä pitäisi olla mun mielestä myös realistinen mahdollisuus samaan lopputulokseen. 

Ei saa tietenkään kaikkia ongelmiaan laittaa muiden syyksi, mutta ei kannata toisaalta myöskään syyttää vain itseään siitä, jos hommat eivät menekään aina ihan putkeen, vaikka miten yritti. Koska ei onnistuminen aina ole vain itsestä ja omasta tahdosta kiinni. Se on hyvä muistaa tässä uusia uudenvuodenlupauksia tehdessä. 

Ollaan reiluja itsellemme ja toisillemme. Hyvää uutta vuotta!

21 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Terve vaan joulukoomasta! Islantilaisesta joulumeiningistä tiedättekin jo (nooh, jos ette niin perusteet löytyvät  täältä ja täältä ), mu...

Semihikinen tapaninpäivä

26.12.16 Satu Kommentteja: 2

Terve vaan joulukoomasta! Islantilaisesta joulumeiningistä tiedättekin jo (nooh, jos ette niin perusteet löytyvät täältä ja täältä), mutta tässä omien aikuisvuosien varrella on muotoutunut eräs ihan oma, itse itselleni kehittämä tapa, joka tuntuu toistuvan joka vuosi aina tapaninpäivänä. No siis: tapsanpäivän treenit!


Tapsanpäivän treenit ovat sellaiset sopivan semihikiset. Liikuntaa, johon pystyy ähkymahankin kanssa taipumaan ilman, että hiki lentää liikaa ja viimeisen kahden vuorokauden herkut lentävät rinnuksille. Edellisvuonna olin siskojeni kanssa Reykjavikissa perhecrossfit-treeneissä. Viime vuonna hiihdeltiin Äkäslompolon pakkasissa.

Tänä vuonna tein kompromissin: siis hiihtoa Islannissa. Puolisoni sisko muutti perheineen vuodeksi Pohjois-Islantiin Saudarkrokurin kylään ja niinpä koko suku ryntäsi jouluksi tänne heidän isoon vuokraomakotitaloon joulua viettämään. Meininki on ollut mahtavan vallatonta! Vanhemmat lapset ovat leikkineet monta päivää keskenään ja kuopus on saanut viihdyttää jaabatuksellaan ja tanssimuuvseillaan sukulaisia kutakin vuorotellen. 

Tänään poistuimme miehen kanssa hetkeksi talosta ja lähdimme kokeilemaan paikallisia lumimaastoja. Saaren eteläosissa on ollut niin kehno talvi, että emme ole päässeet kertaakaan suksimme. Niinpä tänään, parin lumisateisen päivän jälkeen pakkasimme sukset autoon ja posottelimme kaksistaan muutaman kilometrin Saudarkrokurin kylän keskustasta pohjoiseen. Ajoimme kiesin paikalliseen laskettelukeskuksen Tindastóllin parkkipaikalle ja olimme paikalla ainoat, sillä hiihto"keskuksen" ainoa hissi ei ollut auki. Korkeammalla vuoristossa olevan hiihtokeskuksen ympärillä oli kuitenkin mukava määrä lunta murtsikkahiihtämiseen. Sukset kiinni monoihin ja liike kohti vuorenrinnettä.


Avasimme hankeen parin kilometrin mittaisen latulenkin ja sauvoimme sen ympäri yhteensä kolme kertaa. Vauhti oli rauhallinen ja mäet mukavan loivia. Reilun tunnin mittaisen lenkin aikana pysähtelimme vähän väliä ottamaan valokuvia, ihailemaan maisemia ja noh, tietysti myös pussailemaan. (Ooh, mikä juonipaljastus!)

Siskon kotia kohti ajellessamme lumi pöllysi hiljaisella tiellä. Siellä syrjäisillä lumen peittämien kukkuloiden maisemissa ajellessa tuntui ihan kuin oltaisiin tultu kovinkin kauas. Ihon pinnassa tuntui sopivan pieni hiki ja olo lihaksissa kanteli kevyestä urheilusta.  Puolentoistatunnin mittainen poissaolo ja kevyt hiihtolenkki laskettelukeskuksen kupeessa tuntui isolta seikkailulla kylmässä lumierämaassa. 


Tapaninpäivän rauhallinen liikuntahetki on kyllä perinne, joka on toivottavasti tullut elämääni jäädäkseen. Ihan mahtava tapa lopettaa lyhyt talvipaussi ja saada viimeinen silaus levon ja ah niin ihanan koomailun täyttämiin lomapäiviin.  

Kuvat: Björgvin Hilmarsson (se tekstissä mainittu puoliso, siis).

2 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Vetäisen vielä pari sprinttipäivää kaupan kassan takana. Sen jälkeen vaivun muutaman päivän mittaiseen koomaan ja pidän läppärin kannen ki...

Ja vuoden onnistunein joulukorttikuva on....

23.12.16 Satu Kommentteja: 7

Vetäisen vielä pari sprinttipäivää kaupan kassan takana. Sen jälkeen vaivun muutaman päivän mittaiseen koomaan ja pidän läppärin kannen kiinni. Luvassa on perheen kanssa sekoilua, kirjoja, viiniä, lahjojen availua ja yleistä ihanaa möllöttelyä Pohjois-Islannin maisemissa. 

Teidän kaikkien jouluiloksi otimme kotona pienen kuvasarjan. Esikoisen ja minun idea oli tehdä joulusatu tonttu-pitkäsäärestä, jolla on juuri saanut aikuisten hampaat, ja hänen suloisesta lemmikistään, herkkuja rakastavasta "jyrsijästä", jonka häntä lainattiin toppapuvun kauluksesta. Kuopus ei ole halunnut luopua hännästään saati hatustaan pelleilypäivämme jälkeen ja minä räkätän esikoisen kanssa yhä edelleen näitä kuvia katsellessamme. Kyllähän siitä melkoinen joulusaaga tuli. 







Tyypit, palataan vuoden lopussa! Viettäkää jokainen juuri sellainen joulu, joka tämän hetkiseen elämäntilanteeseen parhaiten sopii. 

Mahdollisimman hyviä päiviä kaikille ja hyvää joulua! 

7 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Muistatteko viime keväänä, kun talutimme Reykjavikin vanhassa puutalokeskustassa olevan Suomi-design kauppamme tiensä päähä n? Olimme vähä...

Menestyminen on (myös) luopumista

22.12.16 Satu Kommentteja: 6

Muistatteko viime keväänä, kun talutimme Reykjavikin vanhassa puutalokeskustassa olevan Suomi-design kauppamme tiensä päähän? Olimme vähän aikaa aikaisemmin laittaneet putiikin pystyyn Kringlanin ostoskeskukseen ja huomasimme aika pian, että kauppa toimii kunnolla oikeastaan vain siellä. Reykjavikin keskustassa pyöriviä turisteja ei Suomi-design oikein kiinnostanut. Iittalaa ja Marimekkoa enemmän halutaan jotain paikallista (tai "paikallista"): villapaitoja, käsitöitä ja lunnipehmoleluja.

Kuvasta puuttuvat kollegat Maarit ja Piia.
Teimme keskustan myymälästä hauskan pienen turistikaupan ja pyöritimme sitä kevään, kesän ja syksyn eli suurimman sesongin yli. Sitten huomasimme, että perinteiset paikallisten suosimat kaupat yksi toisensa jälkeen keskustasta hävivät. Ja melkein niiden kaikkien tilalle tulee...yllätys, yllätys. Turistimyymälöitä.

Jos myyjien määrä kasvaa liikaa, ei asiakaskakusta kohta riitä tarpeeksi kenellekään. Laskimme yhteen yksi plus yksi ja päätimme laittaa kioskin myyntiin. Ajoitus oli melko hyvä. Kesäsesonki oli juuri ohi ja myymälä hyvässä kunnossa. Ja mikä tärkeintä: Ehdimme kesän aikana tavata melkein kaikki kauppaan eksnyeet paikalliset, jotka vielä etsivät "suomalaista kauppaa". Pääsimme kertomaan heille kasvotusten muutoksista ja siitä, että meidät löytää nykyään suuremmista liiketiloista Kringlanin kolmannesta kerroksesta.

Olihan se tietysti vähän haikeaa. Niitä viimeisiä tavaralaatikoita oli aika moista kantaa pois puutalon kellarista. Vanhoja alekylttejä, pyörävuokrausteline, laatikollinen vesijuoksuvöitä ja paljon maalipurkkeja. Viiden vuoden aikana nurkkiin oli hautautunut jos jonkinlaisia aarteita. Esimerkiksi meikäläiseltä sinne jostain kumman syystä unohtunut  Funkiestin 10-vuotissynttäreiden teepaita. 

Viimeinen siivous, viimeinen roskapussi ja viimeinen vilkaisu yläkerran parven varastoon, että sinne ei jäänyt mitään, minkä ei kuulunut uudelle omistajalle jäädä. Viimeisen myyntipäivän käteiskassa käsilaukussa painoimme Maaritin ja Piian kanssa turkoosiksi maalatun ulko-oven kiinni ja luovutimme avaimet ostajalle.

Niin, olihan se vähän haikeaakin. Mutta. Enemmän tuossa muutoksessa olivat kuitenkin pinnalla ilo, eteenpäin meneminen ja oman tekemisen kirkastuminen. Kun valitsee jotain, valitsee myös aina jostain pois. Jos ei halua luopua mistään, ei kuvioon oikein saa mahtumaan mitään uuttakaan. Jos haluaa muutosta työhön, elämään, parisuhteeseen tai ihan mihin tahansa, pitää olla pokkaa ja tahtoa tehdä se muutos.

Sitä paitsi onhan se vähän niinkin, että rahaahan tässä pitää myös muistaa ja osata ajatella. Kaupan pito on yrittämistä eikä yrittäminen kannata, jos siitä ei saa yhtä paljon rahaa kuin lopettamisesta ja yrityksen myymisestä. Välillä vaan on niin, että best business is sold business. 

Menestyminen tarkoittaa joskus myös luopumista. 

6 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Istun pää kahvikupin sisällä ja mietin... mitä antaa joululahjaksi puolison keskimmäisen puoliveljen vanhimman lapsen aviomiehelle. (Saman...

Aidosti islantilainen – osa 8

20.12.16 Satu Kommentteja: 19

Istun pää kahvikupin sisällä ja mietin... mitä antaa joululahjaksi puolison keskimmäisen puoliveljen vanhimman lapsen aviomiehelle. (Saman puoliveljen nuoremman lapsen aviomiehelle lahja on jo hankittu, eli sitä ei tarvitse enää pohtia!)


Joulu on Islannissa ihan hullua aikaa ainakin mun omalla mittatikulla kun asiaa tarkastelee. Suomessa mulla oli ja on edelleen tapana ostaa lahjat lähiperheelle ja askarrella lasten kanssa mummoille jotain kivoja pahvitonttuja.

Mutta täällä se joululahjottava lähiperhe on jotain aivan muuta. Siihen kuuluu oman puolison ja lasten lisäksi miehen sisarukset (perheineen!), puolisisarukset (perheineen!), maaseutuajan sukulaiset (siis lapsuusvuosien maalaiskesien maatilalla asuvat sukulaiset - ja perheineen tietysti!), naapurit (nekin kun ovat usein jotain sukua), parhaimmat vanhat ystävät (peruskoulu-, lukio- ja yliopistoajoilta - PERHEINEEN!). 

Mulla on tässä edessäni siis kaksi A4-arkkia täynnä nimiä ja lahjoja, ja nimen perässä rasti jos lahja on hankittu, ja nimen päällä viiva jos lahja on toimitusvalmis eli paketoitu ja kortitettu.

Voi luoja. Ja kun tähän junaan on kerran hypännyt mukaan, siitä ei voi kuulemma hypätä pois. Joku voi näet luulla, että on jotain hampaankolossa, jos pientä lahjaa ei tänä vuonna tulisikaan.


Nuo sukulaislahjat eivät tapaa olla mitään isoja: kahvia, suklaata, kirjanmerkki tai laadukas käsisaippua. Konkurssia tästä traditiosta ei siis seuraa, ihan pelkkä logistinen katastrofi vain!

No mutta minähän sopeudun - ja käärin tavaraa pakettiin kuin tuulispää. Paketoin jakeluun menevät lahjat (mies ja lapset kuskaavat niitä talosta toiseen aattoaamuna mun ollessa töissä) aatonaattona yöllä kaupassa kun myymälä on mennyt kiinni. Lähiperheen lahjat käärin seuraavana aamupäivana eli jouluaattona kello 13, kun kaupan ovet sulkeutuvat ja joululaulurenkutus ostoskeskuksen kajareista vihdoin loppuu. 


Eikä se säätö jää lahjojen hankkimiseen. Islantilaisessa joulussa myös lahjojenjako on ainakin meidän perheyksikössä hyvin pitkä prosessi. Paketteja ei tuo joulupukki, vaan jokaisessa lahjassa on merkintä siitä, keneltä se on. Joulupukit tuovat tavaraa kenkään 13 päivän ajan ennen joulua, mutta jouluaattoiltana pukki ei enää tule, vaan lahjat laitetaan kasaan kuusen tai männyn alle. Ja niitä on PALJON. Lahjoja annetaan monelle ja niitä saadaan yhtä monelta. Kortit luetaan tarkkaan ja jokainen kertoo muille paikalla olijoille, keneltä lahja on. Sitten kaikki katsovat kun paketti avataan. Sen jälkeen avataan seuraava lahja, ja sitten seuraava. Maistellaan viinejä, syödään jälkiruoka ja kun on päästy yli puolenvälin, perheemme katalaanivahvistus (mieheni siskon aviomies) valmistaa kaikille cosmopolitanit. Kerran kun katsoin aikaa kellosta: kolmisen tuntia siihen koko showhun menee. Huhhahhei!


Tämä on viides jouluni Islannissa. Kisakuntoni on jo aika hyvä, ja kun tätä tekee vain joka toinen vuosi, tästä hulrumheistä selviää ihan hyvin. Olen tajunnut jo senkin, että täällä ei koskaan toivoteta Rauhallista Joulua vaan Riemastuttavaa (jopa riehakasta!) Joulua: Gleðileg Jól. 

Koska joulu on täällä niin riehakas ja megalosloganomaaninen juhla, siitä ei sovi puhua yksikössä. Islannin kielessä joulu on aina monikkosana. Tietysti, kuinkas muutenkaan!

****
Islantilaisuudella muhinoivan Aidosti islantilainen -sarjan jutut blogista löydät tällä tunnisteella: #aidosti islantilainen

19 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Reykjavík on suunilleen siinä Kajaanin korkeudella, mutta sään puolesta sitä ei kyllä huomaa. Täällä on ollut ihan järkyttävän kesäinen sy...

Joko pääsisi pois pimeästä - kaamosvinkit 64. leveyspiiriltä

18.12.16 Satu Kommentteja: 8

Reykjavík on suunilleen siinä Kajaanin korkeudella, mutta sään puolesta sitä ei kyllä huomaa. Täällä on ollut ihan järkyttävän kesäinen syksy ja talvenaloitus. Jos ensi viikolla ei tapahdu jäätymisen ihmettä, takapihallamme voisi ihan hyvin kehittää uuden joulutradition: ennen lahjojenjakoa  ohjelmassa nurmikonleikkuu ja kukkienistutusta.


Kaveri kertoi nähneensä tänään, että Etelä-Islannin peltoaukeilla pistettiin juuri heinää paaleihin. Siis jumaleissön heinäpellolla joulukuussa! Tosin lämpömittaria katsoessa en ihmettele: täällä on parhaimmillaan puskenut jopa 10 asteen lämpötilaa - siis sitä ihan samaa, mitä välillä heinäkuun puolivälissäkin saadaan.

Koska ei ole lunta ja koska taivas on jatkuvasti töhnäisenä paksuista sadepilvistä, täällä on säkkipimeää aamusta iltaan. Aamuyhdeltätoista oikeasti tuntuu siltä, että yö ei vieläkään ole ohitse. Yhden maissa toivonkipinä päivänvalosta syttyy hetkeksi, mutta se riemu sammuu kuin kynttilä navakassa pohjoistuulessa. Tuossa valokuvassa voitte todistaa sen kello 13 "alkavan ihmeen".

Marras- ja joulukuu on taisteltu pimeyttä vastaan vaihtelevin keinoin. Minua auttavat nämä seuraavat.

- Todella paljon liikuntaa. Hikoilusta saa hyvän olon ja siihen ei sää vaikuta. Ja koska on heinäkuun helteet, kaduilla ei ole jäätä. Olen siis käynyt crossfittreenien lisäksi juoksemassa 2–3 kertaa viikossa pitkin vihreitä nurmia. 
- Kansanuimalat. Olemme käyneet perheen kanssa ainakin kerran viikossa nauttimassa Reykjavikin kuumista vesistä. Kuuma kylpy vettä viileämmässä ulkolämpötilassa saa hyvälle tuulelle.
- Porevitamiinit. Olen perso markettien porevitamiinivalikoimille etenkin talviaikaan. En tiedä onko vesiliukoisten vitamiinien tankkaamisesta yhtään mitään hyötyä, mutta heitän pari c-vitamiiniporetablettia jäävesilasiin joka aamu. Se on miellyttävä aamutunne, kun poreileva jääkylmä juoma valuu kurkkua pitkin ja tavoittaa tyhjän vatsan. Piristää minua enemmän kuin kahvi.
- Kahvi vasta aamupäivällä. Edelliseen liittyen: juurin nyt kahvi aamutuimaan ei maistu. Kahvi aamuseiskalta tuntuu samalta kuin että heräisi keskellä yötä kahvinkeittohommiin. Juon päivän ensimmäisen kupillisen vasta puoli yhdentoista maissa.
- Musiikki. En saisi kirjoitettua puolta sanaa tai vastattua mitään järjellistä yhteenkään sähköpostiin, jos en kuuntelisi musiikkia, kovaa. Adrenaliinia kohottava työsoittolistani on repeatilla etenkin tähän aikaan vuodesta.
- No bullshit. Kaikenlainen venkoilu, höttöpuhe, halpa huoneentaulufilosofointi ja asioiden ympärillä kiertely saa pienen pääni raivon partaalle. Olen päätellyt tämän johtuvan siitä, että täällä säkin pohjalla kaikki energia menee välttämättömien asioiden tekemiseen ja itsensä pitäämiseen hereillä. Kun siihen tyrkytetään rinnalle jotain nauti aamusmoothiestasi -tyyppisiä sinällään ihan hyvää tarkoittavia ajatuksia, mulla palaa marjajuoma pohjaan ihan saman tien. Tästä on käyty pientä ajatustenvaihtoa kotonakin. Olen kuulemma ollut niin omituisen äkäinen viime aikoina.

Heh heh. Todellako? Vanhoja uutisia. 

Torstaina onneksi helpottaa.

8 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Esikoinen tuli toissapäivänä ulkohousut yltä päältä kurassa koulusta kotiin. Siis sillä tavalla kurassa, että mistään ihan tavallisesta ki...

Auttamisen rajoja etsimässä

17.12.16 Satu Kommentteja: 19

Esikoinen tuli toissapäivänä ulkohousut yltä päältä kurassa koulusta kotiin. Siis sillä tavalla kurassa, että mistään ihan tavallisesta kivienkeräilystä tai kuralammikossa hyppimisestä ei voinut olla kysymys. Mitä ihmettä koulussa oli oikein tapahtunut?


Aihe oli ilmeisen herkkä, sillä sain lypsää vastausta koko kävelymatkan kotiin. Kodin ulkorappusilla se selvisi. (Ystävän nimi) pyysi että sotkisin omat housuni.

Siis mitä ihmettä.

Hommahan oli mennyt niin, että tämä ystävä oli juoksuvauhdista kaatunut kuraisessa mäessä. Vaatteet siinä tietysti sohlaantuivat. Ystävä oli harmissaan ja purskahti itkuun. Tytöt kun olivat matkalla välitunnilta seuraavan tunnin lauluharjoituksiin, joka on molemmille mieluinen tunti.

(Ystävän nimi) ei halunnut yksin olla likainen ja pyysi, että minäkin sotkisin omat housuni. 

Siis uudestaan: Mitä ihmettä?

Oli käyty kuulemma pitkä väittely siitä, pitäisikö esikoisen rymytä sama mäki alas vai ei. Ystävä oli ollut kuulemma niin surkeana ja itkuisena ja luvannut aivan varmasti tulla hyvälle tuulelle, jos esikoinen auttaisi sotkemalla itsensä. Toisen pahan mielen edessä lapsi oli sitten lopulta antanut periksi ja koulun eteiseen saapui kaksi kuraista lasta. Jälkikäteen esikoinen ei ollut kuitenkaan (tietenkään) yhtään tyytyväinen päätökseensä.

Oli keskustelun paikka. Keskustelu venähti melkein kaksituntiseksi, sillä kävi ilmi, että näitä vastaavia keissejä, vaikkakin lievempänä, on ollut melkein päivittäin. Sama kaveri on pyytänyt hakemaan tavaroita, noutamaan sisälle jääneet hanskat, piirtämään prinsessapiirustuksen itselleen ja antamaan pikkutavaroita lainaan ja leikkimään välitunneilla vain hänen kanssaan. Jos mä en tee niin, sille tulee paha mieli ja se alkaa itkeä. Esikoiselle oli tullut jopa huono omatunto siitä, kun hän oli viime viikolla flunssan takia kotona ja ystävällä oli siksi ollut yksinäistä koulussa.

Ai saakeli. Sisälläni kihisi. Näin tilanteessa tunteilla manipulointia, kiristystä ja toisen empatian hyväksikäyttöä. Mutta en tietenkään voinut näyttää tai sanoa näitä fiiliksiäni lapselle. Esikoinen kun näki tilanteessa pahassa jamassa olevan ystävän, jota hän halusi jeesata.

Juteltiin sitten kolmisin me vanhemmat ja esikoinen, että mitä siellä koulun pihalla oikeastaan oli tapahtunut. Esikoinen oli sanonut ystävälleen että sitä mäkeä ei saa juosta alas koska se on jyrkkä, märkä ja liukas. Hyvä, toimit juuri oikein. Kun ystävä kaatui, esikoinen pysähtyi ja jäi auttamaan. Hyvä, siinäkin kohtaa toimit juuri oikein. Kun ystävä pyysi esikoista pyörimään mutalammikossa, ystävä toimi väärin eikä esikoisen olisi tarvinnut totella, vaikka ystävä pyysikin apua.


Selitimme, että aina kun joku toinen pyytää tekemään jotain, toisella ei välttämättä ole avun tarve. Joskus syynä voi olla se, että toista laiskottaa. Silloin ei aina tarvitse auttaa. Syynä voi olla sekin, että toinen haluaa juoksuttaa siis olla pomo, jota pitää totella. Silloin ainakaan ei tarvitse totella. Syynä voi olla sekin, että käskyjen jakelijalla on huono olla ja siksi se pyytää muita tekemään itselleen asioita. Silloinkaan esikoisen ei tarvitse jatkuvasti auttaa. Sellaisen isomman huonon olon ratkaiseminen ei ylipäätään kuulu lapsille vaan lasten vanhemmille.  Esikoinen mietti pitkään.

Mistä sen sitten voi tietää, että tarvitseeko se joka pyytää oikeasti mun apua?

Hyvä kysymys, johon minä en osannut heti vastata. Onneksi kasvattajapuolisolla leikkasi tässäkin kohtaa nopeammin:

Täytyy miettiä sitä, auttaako se mitä olet tekemässä sitä toista. Sulla ja sun ystävällä on molemmilla viidensadan kruunun seteli (noin 3 euroa). Jos sun ystävä hukkaa omansa, auttaako se tilannetta, että sinä pyynnöstä revit oman rahasi pieneksi silpuksi? Ei tietenkään.

Jos ystävä haluaa sinulta apua, silloin te voitte jakaa sen sinun rahan. Sama juttu siellä mäessä. Ei se auta sun mäessä kaatunutta ystävää yhtään että sinäkin kastelet itsesi. On parempi että sinä pysyt kuivana ja autat kaverin sisälle putsaamaan niitä housuja.

Näillä neuvoilla tästä tilanteesta päästään ainakin vähän matkaa eteenpäin. 

19 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Voi kuopus! Ihana ilolintu, veikeä jyrsijä ja reipas kovaääninen posottaja. Perheessämme on viimeisen kolmen viikon aikana joku ollut kuum...

Lapsen kehitys 15 kk

14.12.16 Satu Kommentteja: 10

Voi kuopus! Ihana ilolintu, veikeä jyrsijä ja reipas kovaääninen posottaja. Perheessämme on viimeisen kolmen viikon aikana joku ollut kuumeessa,  yskässä tai päänsäryssä. Keskellä hikisintä sairastupailtapäivää mietin, mikä adjektiivi kuvaisi 15 kuukauden ikään ehtinyttä kuopusta kaikkein parhaiten.


Se on nimittäin ollut meistä eniten kipeä; räkäinen, köhäinen ja kuumeillut muutaman päivän. Ja  silti se on ollut kaikkein reippain ja energisin. Ei ole kuopuksen elämässä sellaista päivää ollut edes sairaana, että sitä ei naurattaisi melkein koko ajan joku. Se into, jolla se hyökkää tyhjän muovipussin, sanomalehden, levyhyllyn tai lattialla loikoilevan talouspaperipalan kimppuun, on hämmentävää. 

Ajan kuluessa ja lapsen kasvaessa tuo toimelias iloisuus on vain lisääntynyt. Aamulla se ei koskaan itke vaan istuu karsinassaan ja huutelee kovaäänisesti mutta hyväntuulisesti avaamaan. Aikuisen tultua huoneeseen se jo nauraa. Kun on aamiaisen vuoro, se nauraa taas. Ruokaa, ruokaa ihanaa! Puuroa, hedelmiä, leipää, ribsejä! 

Kun kuopusta alkaa päivällä väsyttää, se etsii käsiinä unipehmolelun ja tutin ja KÄVELEE ITSE SÄNKYYN. En kestä.

Mutta sen adjektiivin keksin. Se on tarmokas.

Samalla viisitoistakuisen tarmolla millä se hölöttelee omiaan, juoksee, kokeilee kenkiä, naureskelee ja opettelee sanoja, se vetää kirjat alas kirjahyllystä, kaataa tuolin, nousee pöydälle seisomaan, hajottaa suihkun ja työntää kylpypyyhkeen vessanpönttöön.

Luonteeltaan hyvin paljon tasaisempi esikoinen seuraa pärskähtelevän kuopuksen menoa repeillen. Esikoinen totesi tuossa yksi päivä, että vaikka meillä ei ole kotona televisiota, meillä on oma huumoriohjelma. Hyvin hoksattu. Viihdettä aamuseiskasta iltakasiin ilman äänensäätömahdollisuutta.

Lapsen kehitys -jutut:


Vauva 1 kk
Vauva 2 kk
Vauva 3 kk
Vauva 4 kk
Vauva 5 kk
Vauva 6 kk
Vauva 7 kk
Vauva 8 kk
Vauva 9 kk
Vauva 10 kk
Vauva 11 kk
Vauva 12 kk
Vauva 13 kk
Vauva 14 kk

10 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kävin viime viikonloppuna naapurikorttelin ravintolassa ja tilasin ennen ruokaa yhden drinkin. Se maksoi 22 euroa! Vannon, että se ei ...

Hei -dottir/-son, taas tuhlataan!

13.12.16 Satu Kommentteja: 10

Kävin viime viikonloppuna naapurikorttelin ravintolassa ja tilasin ennen ruokaa yhden drinkin. Se maksoi 22 euroa!

Vannon, että se ei ollut kooltaan erityisen suuri (ehkä juuri ja juuri 2,5 desilitraa), eikä se sisältänyt maailman harvinaisinta vodkaa tai oikein vintagea vuosikertaviskiä eikä sitä oltu koristeltu kultahipuin. Juoma oli erinomainen, mutta ei erinomainen 22 euron edestä.

Ja hei: se oli tämän reykjavikilaisravintolan edullisin cocktail. Ravintola oli kiva keskiverto, ei Michelin-pyrkyri tai muutenkaan mitään fine diningia. Ihan tavallinen mukava bistro.

Kaksi kahvia, kaksi kaakaota ja pari palaa kuivakakkua Reykjavikin keskustakahvilassa: noin 30 euroa.

Islannissa on tosiaan taas hinnat lähestymässä huippuaan. Jos sama nousuvauhti jatkuu, se pitsa maksaa pian sen 50 euroa. Voi herra mun jee. 

Inflaatio ei ole (vielä) juuri mitään; vaivaiset pari prosenttia. Palkkakulut ovat kuitenkin nousseet ja matkailubuumi on kuumentanut keskustan liiketilamarkkinoita. Ne ovat molemmat osaltaan vaikuttaneet ulkona syömisen kallistumiseen.  Suurin syy löytyy kuitenkin valuuttakurssista: Islannin kruunu on vahvistunut kymmeniä prosentteja viime vuodesta.

Turisteille Islanti on siis kallistunut vieläkin enemmän kuin kruunuissa tienaaville paikallisille. Takana ovat ne ajat, kun Reykjavikista sai kolmen ruokalajin illallisen viineineen 60 eurolla, hotelliyön viidelläkympillä ja valassafarin neljälläkympillä.

Matkailu on tällä hetkellä Islannin isoin toimiala ja voitte uskoa, että kruunun vahvistuminen ajaa vapinaa matkailualan tyyppien puntteihin. Epävarmuus tietysti kasvaa, kun ei tiedetä varmaksi, mitä asiat parin kuukauden kuluttua maksavat. On kamalan hankalaa laskea hintoja ulkomaalaisille matkailijoille, kun kruunu kiipeää jatkuvasti ylöspäin kuin kissa puunvartta. Matkailijat valittavat nousevista hinnoista ja tyytymättömyys ihan ymmärrettävästi lisääntyy.  

Minuakin tilanne ottaa päähän. Hevosmatkojen tulevaisuus näyttää ankealta, jos kruunu jatkaa vahvistumistaan. Harvalla on varaa  ja halua 3 000 euroa viikonmittaisesesta hevosvaelluslomasta... Ei minulla ainakaan. Jos Islannin talous tästä vielä kuumenee ja kruunu kallistuu, saattaa olla, että hevosmatkat jäävät  ensi kesän jälkeen tauolle seuraavaa lamaa odottelemaan.

Jotain tarttis tehdä, vaativat hotellienomistajat, matkatoimistoyrittäjät ja bussifirmat. Epäilemättä pitäisi. Ei vain ole ketään, joka tekisi, koska maassa ei esimerkiksi ole hallitusta. Parlamenttivaalit olivat lokakuussa, mutta koska kukaan yksittäinen puolue tai edes samanmieliset puolueet eivät saaneet enemmistöä, on pelattu tetristä erilaisilla kombinaatioilla. Presidentti on antanut hallitusnevuottelijan valtuudet ensin oikeistopuolueen puheenjohtajalle, sitten vasurivihreiden puheenjohtajalle ja loputa piraateille, jotka antoivat periksi eilen. Joko yksi ei ole valmis antamaan muita enempää periksi tai kukaan ei halua antaa periksi edes tarpeeksi.

Vuodenvaihteessa ei välttämättä ole vielä hallitusta, mutta rahaa saa pian liikutella vapaammin. Islannista ei ole pankkikriisin eli vuoden 2008 jälkeen saanut viedä eikä maahan tuoda valuuttaa vapaasti. Ulkomaanmatkalle lähtevän islantilaisen on pitänyt mennä rahanvaihtoasioissa pankkiin lentolippujen kanssa, jotka todistavat lähitulevaisuudessa tapahtuvan matkan. Ulkomaankauppaa tekevä yritys - kuten esimerkiksi oma firmani - ei saa maksaa laskuja ulkomaille kuin arkisin yhdeksän ja neljän välisenä aikana.

Tammikuun alussa nuo valuuttakontrollit alkavat vähitellen vapautua, mutta aika epäselvältä se koko kuvio silti vielä vaikuttaa. Jos käy niin, että ulkomaalaiset sijoittajat saavat alkaa viedä täällä tundralla vuosikausia nalkissa olleita rahojaan pois maasta, kruunun kurssi saattaa taas laskea. 

Eli ehkä sen gin tonicin saa siis kohta 16 eurolla? Ehheh. Ja jos ei, niin ei kai siin sitten auta muu kuin pysyä poissa baareista ja korkata se vuosikertasamppanja kotona. 

10 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Tänään aukesi islantilaisen joulukalenterin ensimmäinen luukku! Täällä Islannissa perinteinen "joulukalenteri" alkaa 12. jouluku...

Islantilainen joulu: eli ensin ahdistellaan lampaita

12.12.16 Satu Kommentteja: 12

Tänään aukesi islantilaisen joulukalenterin ensimmäinen luukku! Täällä Islannissa perinteinen "joulukalenteri" alkaa 12. joulukuuta. Tänään on nimittäin se päivä, kun ensimmäinen vuorilla asuvista joulupukeista laskeutuu tavallisten ihmisten keskuuteen. Ryhmää vetää Stekkjarstaur eli vapaasti suomennettuna lampaiden ahdistelija.


Huomenna tulee sitten Giljagaur, jonka tehtävä on pölliä asukkaiden maidot. Pukit saapuvat yksi kerrallan 13 päivän ajan ja viimein jouluaattona 24.12. saapuu jätkä, joka vie lapsilta kynttilät. Rauhallista joulua säkkipimeässä!

Pukit ovat vähän ilkeitä, mutta eivät kuitenkaan lahjattomia. Jokainen pukki tuo mukanaan pienen lahjan, joka on perinteisesti ollut suklaapatukka, mandariini, pieni pehmolelu, sukkapari tai jotain muuta pientä. (Viime vuosina tosin jotkut luopiot ovat alkaneet lahjoa kersojaan älypuhelimilla ja iPadeilla ja vesittäneet koko kenkäjutun idean tekemällä siitä perheen statussymbolin. Koska mistään muustahan lapset eivät näinä päivinä koulussa puhu kuin siitä, mitä "sai kenkään")

Niinpä siis meidänkin kodissamme pistettiin eilen illalla paperikengät ikkunalle.  Viime vuonna mörssäri oli tähän hommaan vielä ihan liian vauva, mutta nyt se ymmärtää hyvin, jos sisko saa jotain, mitä hän ei saa. Mutta enemmän tuo pikkusiskon kenkävaatimus tuli esikoisen suusta. Suloista huomata, kuinka isosiskon kiintymys pikkusinttiä kohtaan käy ilmi etenkin tällaisissa käytännön asioissa. Jos kerran joulupukki tuo minulle, sen pitää tuoda pikkusiskollekin tai muuten mä en ala.

Mutta huom! Oli kuitenkin tärkeää, että se pikkusiskon lenkkari on kooltaan selkeästi pienempi ja siinä on vähemmän koristeita kuin esikoisen omassa, itse tekemässään kengässä. Toive mielessäni pistin kaikki mittaus-, leikkaus- ja niittaustaitoni peliin. Lopputuloksen (tuo oikeanpuoleinen) nähtyään esikoinen nyökkäsi tyytyväisenä.


Tätä blogia pidempään seuranneet tietävät jo vähän enemmänkin näistä ilkeistä ja lapsia lahjovista pukeista. Mutta otetaan nyt ihmeessä kertauksena! En nimittäin lakkaa ihmettelemästä, miten täyspäistä sakkia nuo joulu-ukot ovat, vaikka niiden kotiolot ovat vähän arveluttavia. Joulupukkien äiti on maan pelätyin vuoristotrolli Gryla, joka keittää ruoaksi ilkeitä lapsia. Iso säkki olallaan se rymistelee vuorenrinnettä alas kaupunkiin ja kaappaa joulun alla mukaansa kaikki omin jaloin liikkuvat potentiaaliset joulupaistit, jotka eivät käyttäydy tarpeeksi hyvin.

Gryla on naimisissa, mutta hänen Leppaludi-aviomiehensä ei ole lasten isä (tietenkään). En ole oikein tajunnut tämän siivelläeläjän merkitystä islantilaisessa kansanperinteessä. Ukko ei tee mitään, siis ei yhtään mitään. Se vain makaa luolassaan ja katselee kattoon ja silloin tällöin silittelee Grylan kissaa. Synkänmusta Joulukissa torpedoi sitten Leppaludinkin edestä. Mirri on perheenjäsenistä hurjin, koska se täyttää mahansa kaikilla kiinni saamillaan ihmisillä, jotka eivät ole jouluna pukeutuneet uusiin vaatteisiin. 

Näin kauppiaana olen tietysti hyvin iloinen näistä joulutraditioista. Pientä kamaa menee erityisen hyvin kaupaksi 13 päivää ennen joulua. Jouluvaatteiden myynninedistäjäapuri pitää huolen siitä, että mekot ostetaan sekä jouluvaatteeksi että paperiin käärittäväksi. Tuplahupi!

Niin että köh köh vaan. Unohtakaa toki, mitä sanoin niistä iPadeista.

Hyvää antimaterialistista joulunodotusta teillekin!

12 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Helou hevosasioissa! Ensi kesän ensimmäinen eli kesäkuun hevosreissu myytiin loppuun nopeasti. Olen saanut jonkin verran kyselyjä, että t...

Psst. Ylimääräinen issikkamatka

11.12.16 Satu Kommentteja: 0

Helou hevosasioissa! Ensi kesän ensimmäinen eli kesäkuun hevosreissu myytiin loppuun nopeasti. Olen saanut jonkin verran kyselyjä, että tuleeko toista vastaavaa.


Ei pitänyt tulla. Mutta sitten tuli minusta riippumattomia muutoksia kesän ohjelmaan. Olin valmistellut erästä privaattimatkaa kesäkuun ensimmäiselle viikolle; neljä päivää Pohjois-Islannissa maalaismeingingeissä ja sen jälkeen yksi vuorokausi Reykjavikin cityä kierrellen. Tämä privaattimatka kuitenkin peruuntui, mutta koska olin jo ehtinyt tehdä valmistelevaa työtä ja tallikin järjestänyt aika kalanteristaan, päätimme käyttää pohjatyöt hyväksi – ja laittaa matkan myyntiin nyt kun hinnat ovat vielä järjellisiä*.


Tiedoksi siis heille, jotka ovat bloginkin kautta kyselleet ylimääräistä hevosmatkaa: sellainen on tarjolla 2.–9. kesäkuuta 2017. Ohjelma- ja hintatiedot löytyvät Saga-Matkojen sivuilta. Minulle voi tuttuun tapaan laittaa kysymyksiä ja toiveita vaikka täällä blogin kommenteissa.

*) Islanti kallistuu jälleen huimaa vauhtia. Suurin syy on useita kymmeniä prosentteja viimeisen vuoden aikana vahvistunut Islannin kruunu eikä vauhti näytä hidastuvan. Ensi kesän matkojen hinnat on jo naulattuja, eli ne eivät muutu. Mutta jos Islannin kruunu jatkaa vahvistumistaan ja hinnat nousevat älyttömästi, voi olla, että joudun sitä seuraavana kesänä (2018) miettimään matkailukuviot uudestaan. Palaan tähän kuitenkin vielä omassa postauksessaan.

Kuvat: Björgvin Hilmarsson

0 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Joka vuoden toivelahjani on kova paketti. Siis tieysti kirja! Harva asia on mukavampaa joululomatekemistä kuin istahtaa sohvannurkkaan kou...

Joulun 2016 kirjavinkit

10.12.16 Satu Kommentteja: 5

Joka vuoden toivelahjani on kova paketti. Siis tieysti kirja! Harva asia on mukavampaa joululomatekemistä kuin istahtaa sohvannurkkaan kourassa hyvä tarina. Tänä vuonna lukemistani kirjoista tahdonkin nyt suositella pukinkonttiin muutamaa kirjaa erityisesti. Tässä ei ole Finlandia- eikä Runeberg-palkittuja tai -ehdokkaita, koska niitä ostetaan muutenkin. Vaikka suosittelen vain kirjoja, jotka olen itse lukenut, jäi silti monta hyvää kirjaa mainitsematta. 

Kerron jokaisen kirjan kohdalla mistä on kyse, miksi tykkäsin ja kenelle kirja erityisesti sopii. Luettavuuden takia olen jakanut kirjat pääkohderyhmiensä perusteella eri kategorioihin. (Mikä ei tarkoita sitä, ettäkö vaikka Minttu-kirjaa ei voisi antaa kuusikymppiselle mummolle - totta kai voi. Minttu-energia tekee hyvää ihan kaikille!) 

Linkit kirjojen kohdalla vievät Adlibriksen verkkokauppaan, joka tarjoaa ilmaisen postituksen Suomen sisällä. Olen valikoinut listaan kovakantisia ja pokkareita. Edullismpien kirjojen hinnat lähtevät kuudesta eurosta. 

Toivon, että näistä vinkeistä on apua ja iloa lahjanhankintaan!


1) Kirjalahja lapselle ja lapsiperheelle


***

Perheen pienimmille



Nina Pirhosen Brum Brum -kuvakirja. Upeat värikkäät kuvat ja paperimateriaali, joka kestää imeskelyn ja kovakouraisenkin käsittelyn. Tämä on autokirja, jossa autoja ajavat hauskat eläinhahmot. Kiitosta siitä, että kirjaa ei ole perinteiltä tuoksahtavilla symboleilla suunnattu tytöille tai pojille - vaan yleisesti ihan kaikille lapsille. Feministi-pisteet siitä! Loppu Adlibriksestä, mutta ehkä kivijalasta löytyy? 

Kenelle: pikkuvauvoista 5-vuotiaaseen.

***


Carl-Johan Forssén Ehrlin teki nuijanukutuskirjan Kani, joka tahtoi nukahtaa. Meditatiivinen satukirja tainnuttaa kuulijansa. Käyttäytymistieteilijän kirjoittama iltasatu sisältää psykologisia rentoutuskeinoja. Hyvä lahjaidea ihan jokaiseen pikkulapsikotiin. Kirjaa luetaan tähän tapaan: “Kani tunsi olonsa väsyneeksi, kun hän ajatteli kaikkia noita leikkejä ja sitä miten väsynyt hän noiden leikkien jälkeen olisi ennen kun hän ja sinä nukahdatte. Nyt.”

Kenelle: Sille, joka jo jaksaa kuunnella iltasatua (elikkä ööh, olisikohan se sitten 2-vuotiaasta ylöspäin)

***

Kirjalahja vähän vanhemmille lapsille















Yö (Laura Ertimo ja Satu Kontinen) on levollinen lukuelämys, jossa etsitään vastauksia yötä ja nukkumista koskeviin kysymyksiin. Miksi taivaalla mollottava kuu näyttää yöllä pienemmältä kuin illalla? Miksi pitää nukkua? Miksi ihminen nukkuu yöllä mutta lepakko ei? Läpi kirjan kulkeva runsas ja yksityiskohtainen fantasiahenkinen kuvitus kertoo oman ihmeellisen tarinansa. Kirjaa voi lukea mistä tahansa: jokainen aukeama on oma seikkailunsa. Yö on sellainen lastenkirja, joka hurmaa myös aikuiset.

Kenelle: Yli 6-vuotiaille lapsille, mutta erinomainen lahjaidea myös teineille ja perheen aikuisille.

***




Maikki Harjanne ja Maikin Minttu-kirjat ovat kingejä! Ei voi liikaa ylistää! Loistava, lapsen arjesta lasten näkökulmasta kirjoitettu kirjasarja alkoi jo 1970-luvulla. Mintun mutsi on upea suurpiirteinen mutta hyväntahtoisuutta huokuva tyyppi, jolla on tukka pystyssä ja jalassa vähän turhan isot tohvelit. Kodin lattialla on roinaa ja tuoleille on kasaantunut vaatemyttyjä. Kun meno alkaa ottaa päähän, Mintun mutsi vetäytyy sohvalle ottamaan päivänokoset. Miten olisi vaikkapa yksi sarjan ensimmäisiä kirjoja, joista on nyt otettu uusintapainos: Minä olen Minttu?

Kenelle: Yli 3-vuotiaille (ja kaikille keskinkertaisille vanhemille)

***

2) Kirjaidea "Mitä ihmettä voisi antaa lahjaksi" -teinille





Viimeisen parin vuoden klassikkokamaa ainakin Suomen tietokirjamyyntitilastojen perusteella: Jenni Pääskysaaren kirjat tytöille ja pojille. On monta tapaa olla poika ja tyttö, ja ne kaikki ovat yhtä oikein. Lapsi, sinä olet ainutlaatuinen! Rohkea, rakastettu ja juuri selllainen kuin pitää! Pääskysaaren rohkaisevissa voimateoksissa sanotaan asioita, jotka jokaisen maailman pojan ja tytön tulisi saada kuulla. Tyttö sinä olet... ja Poika sinä olet... ovat henkilökohtaisia lahjoja, jotka toimivat myös ei-niin-läheisten sukulaisten antamina. Ne ovat voimakirjoja, jotka eivät lässytä. Ne osaavat olla vakavia ja tärkeitä cooliuttaan menettämättä.

Kenelle: Noin 12–15-vuotiaille.

***



Harry Potter -uutuus Harry Potter ja kirottu lapsi. Kustantaja kertoi juuri ottaneensa suomenkielisestä käännöksestä pari kymmenen tuhannen kappaleen lisäpainosta joulukuussa. No need to say more.

Kenelle: Itse luin Potterit aikuisena, mutta usein näitä näkee 12-18-vuotiaiden käsissä.

3) Kirjalahja dekkarinystäville 


***

Himottu uutuus!



Helsinkiläinen mainostoimistomies Max Seeck julkaisi tänä vuonna esikoiskirjansa Hammurabin enkelit. Teos sai Suomen dekkari- ja jännityskirjapiirit hetkeksi sekaisin. Nuori esikoiskirjailija päräytti kansainvälisesti kovatasoisen trillerin. Yhdyn ylistyksiin: teos on todella hyvin rakennettu. Juoni on monimutkainen mutta ei liian hankala. Jännittävä mutta realistinen. Historiallisia yksityiskohtia on pengottu huolella. Kammottavat Jugoslavian hajoamissodat toimivat kirjan alussa tarinan taustana, josta ne pikku hiljaa tarinan rullatessa tunkevat itsensä tarinan keskiöön. On petosta ja petoksen petosta ja nopeita juonenkäänteitä. Ainoa miinus on kirjan naispäähenkilön hieman överiksi menevä sekstitinen kuvailu (joo-o, tajusin jo, että himmeet on boobsit ja mahtava pylly, mutta pieni karsiminen olisi tehnyt uskottavuudelle hyvää). Tarina viedään kunnialla jännittävään loppuun asti. Taitava kirjoittaja on hyvästä ja melko täydellisestä lopusta huolimatta onnistunut vetäisemään tiukalle paketille vedetystä juonesta yhden cliffhangermaisen langan ilmaan roikkumaan. Eli aivan pakko lukea kakkososakin, kun se aikanaan ilmestyy. 

Kenelle: Kirjalahja action-faneille ja kovan viihdekirjallisuuden ystäville. Vaikkapa hänelle, jolle yleensä ostat jouluna Remeksen.

***
Sipilä kuuluu jouluun




Oman joulutraditioni mukaan viimeistään joka joulu pitää saada syksyllä ilmetynyttä Jarkko SipilääValheen kasvot veti yhtä hyvin kuin junan vessa. Tiivis juoni, viihdyttävät sivutarinat ja kiinnostava poliisiarjen kuvaus tekevät Suhosen ja Takamäen seikkailuista rautaista tavaraa. Yksikään tähän mennessä lukemistani Takamäki-kirjoista ei ole ollut pettymys. Jos juoni ei ole kulkenut täydellä teholla, ovat päähenkilöiden elämiin liittyneet arkikuvaukset korvanneet action-puutteita ja toisinpäin. 

Kenelle: Takamäki-sarjaa pidempään seuranneille. Tai aloita uusi joulutraditio! Valitse lahjansaaja ja osoita sille yksi Takamäki joulua kohden, ensimmäinen tänä jouluna. 

***

Kerää koko sarja! (mutta vain parhaimmat osat)






Tänä vuonna olen tutustunut minulle aivan uuteen dekkaristiin: Christian Rönnbackaan. Tein heräteoston ja hankin Rönnbackan Antti Hautalehto -dekkarisarjan ensimmäisen osan Operaatio troijalainen äänikirjana, ja sarjan seuraavan osan Julma e-kirjana. Jäin kerrasta koukkuun. Käsissä on kiehtova, jännittävä ja mukavalla tavalla erilainen Suomi-dekkarisarja. Nyt ei olla Helsingissä tai Turussa tai Tampereellakaan vaan idyllisessä Porvoossa. Hautalehto ei ole se pohjoismaisen dekkarigenren tyyppiyksilö eli moniongelmainen diabeetikko, joka juo liikaa viinaa. Vaan päinvastoin: hän on nuori, melko komea, urheilullinen semipanomies, joka noudattaa paleo-ruokavaliota.

Operaatio troijalainen tarinan keskiössä on huumerikollisuus ja erityisen hyvin kuvattu peitetarinaoperaatio. Kirjasarjan kakkososassa Julmassa ratkotaan lapsiin kohdistuvia väkivaltarikoksia. Suosittelen Hautalehto-sarjaa, mutta tähän asti ilmestyneistä vain osia 1, 2 ja 5. Luin myös osat 2 ja 3 eli Rakennus 31 ja Kylmä syli, mutta niiden juoni oli sarjan ensimmäisiin teoksiin ja sarjan uusimpaan osaan Kaikki mikä kiiltää verrattuna yllättävän kökkö ja sutkautuksista potkua hakeva äijähuumori toisti itsensä tylsäksi.

Kenelle: Hänelle, joka katsoo paljon poliisisarjoja tai lukee paljon dekkareita. Tasokas ja jännä pläjäys peitetoiminnasta. Huom! Julma-dekkarissa kuvataan lapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa - aihepiiri voi ahdistaa liikaa, vaikka se onkin kovaksikeitetyn fiktion muodossa.


***

Kati Hiekkapellon parhaat: Kolibri ja Suojattomat





Tähän astinen dekkarilistani on aika miesvoittoinen. Pahoittelut! On harmi, että naisten kirjoittamaa suomalaista rikoskirjallisuutta on tarjolla paljon vähemmän. Onneksi meillä on Kati Hiekkapelto ja  hänen viime vuosina kirjoittamansa kaksi törkeän hyvää dekkaria Kolibri ja Suojattomat

Päähenkilö on maahanmuuttajataustainen Anna ja rikosten selvittämisen yhteydessä tulee möyhittyä siis myös ulkomaalaiskysymyksiä. Suosittelen Hiekkapellon kahta ensimmäistä teosta todella lämpimästi, mutta tänä vuonna ilmestynyt Tumma oli tasoltaan paljon heikompi. Juoni ei lähtenyt kunnolla lentoon ja tarinan hahmot päähenkilö Anna Fekete mukaan lukien jäivät etäisiksi.

Kenelle: Sille dekkariystävällesi, joka ei diggaa Marja Kalliosta.

4) Kirja kotimaisen kirjallisuuden ystävälle



***

Nuoruuden tuska, joka helpottaa


Juha Itkonen kirjoitti vuonna 2005 menestysromaanin Anna minun rakastaa enemmän. Kymmenen vuotta myöhemmin kirjan päähenkilöt tapaavat jälleen. Tätä on odotettu. Itkonen kirjoittaa upeita lauseita ja tämän miehen tekstiä tekisi mieli lukea vaikka pesukoneen käyttöohjeista. Osta tärkeälle ihmiselle lahjaksi Palatkaa perhoset ja sen kaveriksi sano kirjalla, että Anna minun rakastaa enemmän. Pokkarina molemmat alle kympin kappale. Kauniita, koskettavia ja mukaansa tempaavia lukukokemuksia molemmat.

Kenelle: Sille herkälle kaverillesi, joka kasvoi aikuiseksi. Tai hänelle, joka kaipaa hetkeksi pois arjesta sukeltamalla muiden ihmisten ihmissuhdeongelmien ja kasvutarinoiden ääreen. (Ts. sopii siis meille kaikille.)

***

Vetävä ja fiksu episodiromaani



Ina Westmanin Syliin on kokoelma kertomuksia vaikeista elämäntilanteista ja ihmisistä niiden keskellä. Tarina alkaa vaikeiden raskauksien osastolta. Äitien lisäksi episodimaisiin tarinoihin kutoutuvat mukaan myös potilaiden perheenjäsenten elämät ja osaston sairaalahenkilökunnan omat kohtalot. Romaanin henkilöhahmot liukuvat lähelle. Lukija kiintyy heihin nopeasti. Kirjan edetessä ja lähetessä loppuaan kasvaa suoranainen tarve tietää lisää. Miksi Maija lapsen saatuaan katosi? Löytyykö hän? Kuinka lapsensa menettänyt Monica selviää – haaleneeko vauvan syliin jättämä varjo koskaan? Paljastuvatko suomenruotsalaismiehen rahakkain sopimuksin peitellyt isyydet koskaan? Teos on vähän kuin runoutta: helppolukuista tekstiä vaikeista asioista. Syliin kertoo erilaisten perheiden kohtaamista vaikeuksista ja siitä, miten niistä selvitään, jos selvitään. “Ja harvoinhan ihminen mitään näkee, jos ei tikulla osoiteta, totuutta tuskin koskaan.” 

Kenelle: Hyvien tarinoiden ja kirjojen ystäville. Aiheena on äitiys, mutta tämä ei todellakaan ole kategorinen "äitiyskirja". Sopii erityisen hyvin myös iseille.

5) Asiaproosaa tietokirjojen ystäville ja muille asiapenteille


***

Suomiräppikirjat!




Mikko Aaltosen kirjoittama JHT eli Jare Henrik Tiihosen, Cheekin, elämänkerta kuului kohdallani kategoriaan "en todellakaan aio lukea". Vaan luinpas kuitenkin ja kuulkaas, yllätyin ja paljon. Sehän oli julmetun hyvä yrittäjätarina. 

Muistan, kuinka 2000-luvun alussa naureskelimme Cheekin ärsyttävän muovisille ja itserakkaille musiikkivideoille. Että mikä ihmeen sirkuspelle tää jäbä oikein luulee olevansa! Joku lahtelainen juntti, josta kasvoi kokoomusta äänestävä geelitukka. Eh. Juu kiitos ei.

Ja nyt tulee se mutta! Mutta. Tartuin kirjaan ja tajusin, että se onkin yritttäjätarina. Konkreettinen kuvaus siitä, miten ei-niin-kenestäkään tuli kovan duunin kautta superstara.

Kenelle: Mainio lahjaidea yrittäjäkaverille. Toimii tämä rap-musiikista ja ylipäätään nuorisokulttuuristakin kiinnostuneille. Paljon kiinnostavia yksityiskohtia levy-yhtiöbisneksistä, suomalaisesta räppiskenestä Rähinästä Avaimeen ja tilitystä seurustelujutuista ja niistä julkisuudessakin jo paljon möyhityistä mielialahäiriöistä.

***

Suosittelen myös mainion Laura Frimanin kirjoittamaa toista tänä vuonna julkaistua suomiräppikirjaa Etenee! JVG:n tarinaSe kertoo JVG:n tarinan poikien lapsuusvuosien korvatulehduskierteestä kokoonpanon huikeaan menestykseen. Vaikka kirjassa pääsevät ääneen muusikot itse ja heidän lähiperheensä, Etenee! malttaa kertoa JHT:tä syvällisemmin myös taustoista eli suomiräppiskenen synnystä ja ilmiöistä.

Kenelle: Musadiggarille ja alakulttuureista kiinnostuneille. Joululahja, jota arvostaa varmasti myös se sukuun kuuluva 14-vuotias, jolle on aina yhtä vaikea keksiä mieleistä lahjaa.

***

Elämäntaito-opas ilman hölönpölöä




Aviopari Susan ja Mats Billmark koki päivätyössään burnoutin. Kokemuksesta selvittyään pariskunta päätti julkaista omilla säästöillään opaskirjan kaikille stressistä ja murehtimisesta kärsiville. Kirjan nimi ei nosta odotuksia korkealle: Elä enemmän, stressaa vähemmän. Unelmahöttöä, puuskahtaa tämä realisti! Teos nousi kuitenkin kotimaassaan Ruotsissa viime vuoden kirjasensaatioksi, jota myytiin ensimmäisinä viikkoina yli 100 000 kappaletta. Kirja lupaa lisätä lukijan onnellisuutta – ja tekee sen toden totta ilman bullshittiä. ”Jokainen meistä on joskus kokenut hetken, jolloin kaikki tuntuu loksahtavan paikoilleen; koemme muutaman silmänräpäyksen ajan tyyneyttä ja sisäistä rauhaa ja haluamme jäädä tuohon tilaan.” MYYTY!

Kenelle: No etenkin ruuhkavuosittelijalle.
***


Kurkkaus ranskalaiseen arkeen


Kiinnostavia  ja mukaansa tempaavia tarinoita perhe-elämästä Etelä-Ranskassa. Viihdyttävä nojatuolimatka sinne, missä syödään keksejä, juodaan hyvää viiniä ja tervehditään naapureita. Ja sinne, missä asuntojen homeongelma ratkaistaan maalaamalla päälle ja pähkäillään, kummalta puolelta se poskipussailu kuuluukaan aloittaa. Toimittaja Helena Liikanen-Rengerin Maman Finlandaise on hauska matka keskelle vähän toisenlaist arkea. Hauska lukukokemus ei kuitenkaan ole pelkkää viihdepläjäys vaan sisältää tarkkoja havaintoja ylipäätään monikulttuurisesta perhearjesta ja kertoo ranskalaisten lisäksi paljon myös meistä suomalaisista.

Kenelle: Esimerkiksi lapsiperheiden vanhemmille. Sekä heille, joita kiinnostavat suomalaisten seikkailut ulkomailla. Niin ja ehdottomasti myös heille, jotka tykkäävät matkustaa Ranskaan. 

***

Kaunis ja herkullinen ruokakirja


Tässä on The Lahjakirja. Iso, muhkea ja kaunis. Sisällä yli sata ideaa mihin tahansa juhliin, illanistujaisiin tai ihan vain vaikka omien iltojen iloiksi. Upea ruokateos sisältää napostelu- ja juomareseptiä ympäri maailmaa. Saisiko olla merileväsipsejä tai täytettyjä kirsikkatomaatteja? Ainakin lasillinen sadonkorjuusangriaa, kiitos! 

Kenelle: Hannele Hyvärisen ja Johanna Myllymäen käsissä syntynyt Suupaloja! on hyvä joululahja kenelle tahansa, joka nauttii ruoanlaitosta.

***

Eräs tositarina Syyriasta




Istanbulissa vuosia asuneen toimittajan Lotta Nuotion Yksi miljoonista – Modin pako Syyriasta osuu surullisella tavalla järjettömän hyvin juuri tähän aikaan. Syyrian tilanne on edelleen ihan hirveä ja kamalammaksi se vain menee. Ei ole ihme, että kaikki, joilla on mahdollisuus, lähtevät etsimään tulevaisuutta muualta. Niin kirurgiksi opiskeleva Modikin. Modi joutui demokratia-aatteidensa takia vankilaan ja Assadin joukkojen kiduttamaksi. Hän pakeni Syyriasta Istanbuliin ja sieltä eteenpäin Ruotsiin. Teos kertoo yhden turvapaikanhakijan tarinan. Se avaa tämänhetkisen kriisin syitä ja ihmisten hätää kammottavien olosuhteiden keskellä. 

Kenelle: Yhteiskunnallisista aiheista ja etenkin turvapaikanhakija-aiheista kiinnostuneille. Tärkeä kirja, jonka mahdollisimman monen soisi lukeavan. Jos suvussasi on sellainen maahanmuuttajiin epäluuloisesti suhtautuva "persu", osta sille tämä kirja.

***

Asiaviihdettä uutistyöstä ja suomalaisesta rikoshistoriasta



Likainen Harri on vetävästi kirjoitettu teos tunnetun rikostoimittajan työurasta. Tarina alkaa 1980-luvun alussa, kun itähelsinkiläinen Harri Nykänen kävelee sisään Helsingin Sanomien kotimaan toimitukseen. Tarina päättyy vuoteen 2001, kun Nykänen ei suostu pitämään suutaan kiinni vaan paljastaa suorassa televisiolähetyksessä Matti Ahteen ahdistelleen alaisiaan seksuaalisesti. Haastattelun jälkeen Nykänen joutui irtisanoutumaan. Kirja paljastaa Nykäsen uran mehevimpien skuuppien taustoja ja kuvaa kiinnostavalla tavalla tutkivan journalistin työtä ja sen mukanaan tuomia ristiriitoja. 

Kenelle: Erinomainen lahja vaikkapa hänelle, joka on seurannut Sipilän ympärillä pyörinyttä YLE-kohua. Tai hänelle, joka on lukenut ja katsonut kaikki mahdolliset Jari Aarnioon liittyvistä oikeusjutuista kertovat uutiset ja televisio-ohjelmat. Siis minulle. (Paitsi että luin tämän jo, ja tykkäsin!)

***

PS. Niitä maanmainioita Islantilainen voittaa aina -kirjoja lakusuklaakylkiäisellä saa vielä. Suomeen ehtii jos tilaat 16.12. mennessä ja Pohjois-Amerikkaan ja Eurooppaan tilauksen dead-line on 14.12. 

Linkit ovat affiliate-linkkejä, eli jos ostat kirjoja, saan myynneistä pienen provikan.

5 kommenttia:

Mitä tuumaat?