Käsiksenpalautuspäivä oli maanantaina. Tuo päivä tuntuu aina yhtä kummallisen yhdentekevältä. Sanon kummallisen siksi, koska periaatteessa...

Unelmahommat ovat parhaimmillaan keskeneräisinä

12.10.16 Satu Kommentteja: 4

Käsiksenpalautuspäivä oli maanantaina. Tuo päivä tuntuu aina yhtä kummallisen yhdentekevältä. Sanon kummallisen siksi, koska periaatteessahan tunteen pitäisi olla hieno. Suuri kirjoitusurakka on takanapäin ja projekti lähenee yhtä päätepisteistä. Onhan sentään jukoliste, saavutettu päätepiste!

Kuva: Laura Arvela / WSOY
Mutta kun ei se tunnu mitenkään erityiseltä. Tunne on hyvin samankaltainen silloin, kun kirjan pdf lähtee käsiksen editoimisen ja korjaamisen ja korjaamisen korjaamisen jälkeen painoon. Tai kun kirjan ensimmäisestä painoksesta tulee tekijäkappaleet postin kantamana kotiin. Tai kun sen kirjan näkee ensimmäistä kertaa kaupan hyllyllä.

Siinä kohtaa minua usein jo vähän kyllästyttää. Ajatukset ovat olleet muualla jo jonkin aikaa. Toimintaani läheltä seuraava puolisonikin joskus ihmettelee, miksi en pysähdy nauttimaan saavutuksesta vaan juoksen jo kynää teroitellen toisaalle.

Miksi ihmeessä? Noh. En minä oikein tiedä. Ei ole aikaa? Se ei ole syy. En pidä lopputuloksesta? No ei sekään. Jollakin tavalla semiturhautumiseni liittyy tekemisen tuomaan nautintoon. Olen kirjanteossa eniten fiiliksissä silloin kun kirjoitan, siis siinä hetkessä kun tekstiä syntyy ja käsis jalostuu. Valmistuminen ei aiheuta mitään isompaa onnentunnetta, koska silloin se tekemisen fiilis on jo takanapäin.

Siispä käsittelen tätä maanantaista (jolloin Hannen kanssa palautimme käsiksen ekan version) asti vallinnutta työtylsistyneisyyttä odottamalla lokakuun loppua, jolloin saamme käsiksestä ensimmäiset kommentit ja pääsemme näppiksen ääreen uudelleenkirjoittamaan. Odotellessani voin katsella tätä hauskaa videota, jonka Mustarttu teki meidän kirjan kansikuvauspäivästä. Loistava tekemisen meininki, eikö vaan! Minulle ainakin tulee siitä hyvä mieli.



No niin, eli ensimmäinen versio on valmis. Nyt yritän malttaa lomailla hieman...

4 kommenttia:

  1. Oih, mä kyllä nautin tästä fiiliksestä! Siihen liittyy myös valtavaa helpotusvyöryä monen muunkin asian samanaikaisesta valmistumisesta. Tosin sekä muutossa että remontissa riittää vielä tehtävää, kuten kirjassakin :) Mutta tunnistan kyllä tuon fiiliksen, että ajatukset ovat jo ihan muualla ja kynä terävänä seuraavaa projektia varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä vaan odotan malttamattomana että päästään eteenpäin. Oon kaamee hätähousu, I know :D

      Poista
  2. Tässä on muuten yksi kirjan tekemisen suurimmista harhoista. Käsis on ilman muuta valtava urakka, mutta kirjan valmistuminen on vasta puolet työstä. Sen jälkeen se pitäisi myydä. (ja itse asiassa myyntihän aloitetaan jo paljon ennen kirjan julkistamista, kuten tämmöisten blogipostausten muodossa ;) Tänä päivänä yhä useammin se on kirjailijan persoona joka tarvitaan mukaan myös myyntiprosessiin, vaikka kustantajalla olisikin päävastuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis todellakin. Olen täsmälleen niin samaa mieltä sun kanssa! Myyminen on todella tärkeää, ja se on ihan oma projektinsa sitten kun siitä käsiksestä on päässyt eroon.

      Ja kyllä se vaan on niin, että jos ei ole Remeksen Ile, niin sitä myyntityötä tehdään todella hartaasti ja paljon ja kaikissa mahdollisissa kanavissa ja nimenomaan kirjailijan toimesta, ja mä jopa näkisin että siinä hommassa kustantajaja on avustaja, peesaaja ja jossain määrin resurssien tarjoajakin, mutta kyllä päävastuu markkinoinnista on kirjailijalla - jos haluaa, että kirjaa myydään. Mä tein ja teen edelleen Islantilainen voittaa aina -kirjan kanssa jalkatyötä kirjakaupoista messuihin ja kahdenkeskisiin keskusteluihin islantilaisissa kahviloissa ja se on kyllä kannattanut. Uskon, että ainakin osa niistä suht. ok myyntiluvuista (tällaisen kirjan kohdalla) on oman myyntityön tuomaa.

      Poista

Mitä tuumaat?