Tämän vuoden työmatkat tuntuvat kasaantuneen kaikki tähän syksyyn. Lähden huomenna Suomeen muutamaksi päiväksi äidin luo kyläilemään ja vii...

Lääkettä lapsen ikävään

22.9.16 Satu Kommentteja: 26

Tämän vuoden työmatkat tuntuvat kasaantuneen kaikki tähän syksyyn. Lähden huomenna Suomeen muutamaksi päiväksi äidin luo kyläilemään ja viikonlopun jälkeen töihin. Vajaaseen viikkoon olen saanut mahtumaan Lahti-Turku-Helsinki: hammaslääkäri, blogitapaamisia, kirjatapaamisia, yhden projektin aloituspalaveri ja Mondon matkakirjoituskoulutus. Saatan olla vähän poikki, kun lennän Helsingistä torstaina Pariisiin, jossa osallistumme kaupan tyttöjen kanssa Pariisin muotiviikoille Marimekkoa, Iivana Helsinkiä ja muita Suomi-juttuja tiirailemaan.

Sitten on - huhheijaa - vielä yksi lyhyt työreissu Islannissa, ennen kuin saan luvan vaihtaa hetkeksi lomavaihteelle ja siirrymme koko perhe Sardiniaan.


Esikoiselle nämä työreissuni ovat alkaneet muodostua isoksi palaksi. Ainoana lapsena ei juuri haitannut, jos toinen vanhemmista oli silloin tällöin muutaman päivän poissa kotoa. Nyt kun perheessä on myös toinen, nuorempi lapsi, joka tarvitsee paljon huomiota ja hoivaa, yhdellä vanhemmalla ei riitä aika samalla tavalla kuin ennen. Viimeisen viikon ajan olenkin saanut joka ilta kuulla, että onko sun äiti pakko lähteä.

Selitän, että nämä matkat ovat osa äidin työtä. Selitän mitä työ on ja miksi sitä pitää tehdä. Että äidin työ on siitä hauskaa meille kaikille, että välillä voin olla monta päivää kotona ja tehdä töitä olohuoneessa ja lähteä mukaan uimaan, tanssitreeneihin ja lukea iltaisin kirjoja ilman kiirettä. Mutta tähän työhön kuuluu silloin tällöin myös matkat pois Islannista. Lapsi ymmärtää, mutta ymmärrettävästi häntä silti harmittaa. Eihän ikävä ole koskaan kiva tunne. Ei ainakaan lapselle, joka ei vielä osaa aikuisten tapaan nauttia ikävään sisältyvästä odotuksesta.

Istahdin alas ja mietin, miten tätä ikävää voisi lievittää. Skype-puheluihin ei joka päivä ole mahdollisuutta ja kännykällä soitteleminen kahden maan välillä on kallista. Sain loistavan ajatuksen kirjeistä.

Keksin! Teen ikävää lievittämään hauskan kirjekalenterin. Siinä on kirje jokaiselle poissaolopäivälle. Kuoren päällä on päivämäärä, milloin sen saa avata ja seinäkalenterista voi varmistaa, mikä päivä milloinkin on. Jokaisessa kuoressa on pieni tikkukirjaimin kirjoitettu muistilappu, jonka lapsi osaa jo lukea. Lapun mukana tulee pieni hauska esine tai asia päivää piristämään. Viesti saattaa kehottaa katsomaan eteisen laatikkoon (siellä on uudet vesivärit, vanhat ovat loppu). Viikon päästä lauantaina kuoressa on tuhatkruununen, jolla saa kaksi jäätelöä naapurin jäätelökioskilta. Viestissä kehotetaan hakemaan naapurin kaveri jätskille.




Laitoin kuoret laatikkoon esikoisen kirjoituspöydälle. Annoin luvan avata jokaisen kuoren koulusta tulon jälkeen. Viikonloppuisin kuoren saa avata heti aamulla. Kuorilaatikossa on myös se hyvä puoli, että näkee, kuinka mutsin työmatkapäivät vähenevät ja paluupäivä lähenee.



Olen kyllä varsinaisen ylpeä itsestäni, että keksin tämän idean. Lastakin tuntuu lähtöni vaivaavan nyt paljon vähemmän: "Mene jo, että saa avata postin!"

26 kommenttia:

  1. Aivan mahtava idea! Itselläni pisin aika tähän mennessä on ollut kymmenen päivää ja siinä ajassa tuli kyllä jo äitiä kova ikävä. Tällainen pitää toteuttaa ehdottomasti ensi keväänä, kun suunnitelmissa on, että lapsi jää isovanhempien huomaan vanhempien lähtiessä Islantiin jäätikkövaellukselle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäätikkövaellukselle, mahtavaa :D Tervetuloa!

      Poista
    2. Kiitos! (IMG:n matka varattu juurikin tällä viikolla.)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos, Reeta! Tässä tulee samalla harjoiteltua lukemista :)

      Poista
  3. Ihana idea <3 Olisimmepa olleet yhtä kekseliäitä, kun molemmat vanhemmat olivat ekaa kertaa yhdessä matkalla viime keväänä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tarja. Ensi kerralla sitten kuorisulkeiset ennen reissua...

      Poista
  4. Ihana idea! Meillä on kans mies usein työmatkalla, mutta onneksi hän ehtii lähes aina aamuisin soitella meille, ellei sitten satu olemaan ihan toisella puolella maapalloa. Sinne kun lähtee pariksi päiväksi, niin on ymmärrettävästikin ihan sekaisin auringon liikkeistä ja perheen päivärytmistä. Pahimpia paloja lapselle on kuitenkin mun matkat, koska oletusarvo on että olen kotona, ja silloin tuntuu, että skypettelytkin vain pahentavat tilannetta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on mukavaa, että ehtii soitella aamuisin, vaikka aikaero varmasti tuntuu (kun mulle tämä Suomen ja Islannin välinen 3 h tuntuu jo isolta)

      Poista
    2. Meillä lapsi (3 v.)on tottunut siihen, että välillä isä ja välillä äiti on työmatkalla ja homma hoituu hyvin. Mutta kun lapsi oli hiljattain isänsä kanssa kahdestaan toisessa kotimaassaan, niin äiti-ikävä iski. Puhuimme päivittäin skypessä, mutta välillä tosiaan tuntui että se vain pahensi ikävää. Summa summarum, lapselle on ihan fine jos jompikumpi meistä on poissa kotoa, mutta jos hän on ilman äitiä matkalla vieraassa (mummilassa siis) paikassa, niin ikävä iskee.

      Poista
    3. Meillä alkoi esikoisen ikävä näkyvämmin vasta kuopuksen synnyttyä. Saattaa johtua siitä,että kun kotona on yksi vanhempi ja kaksi lasta, aikaa on vähemmän.

      Poista
  5. Harmi ettei sun yksivuotias osaa vielä lukea. Ikävöidä varmasti osaa, vaikka asiaa ei vielä kykenekään sanoittamaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutama vuosi vielä pitää odotella... Onneksi isosisko ja isi ja Islannin-mummo ovat kotona :)

      Poista
  6. Meillä aikoinaan käytettiin ihan perinteistä aamukampaa, tosin paperista tehtynä: yksi hammas/lipare per päivä, ja kun viimeistä liparetta repi irti tarkoitti, että oli se päivä, kun reissaaja palaa kotiin (nyt ei sitten keskustella niistä mansikkaoksennuksista jne...). Auttoi myös konkretisoimaan lapselle päivien kulumista ja kuinka monta aamua oli vielä jäljellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamukampa, voi kun hyvä! Se konkretisointi on just tärkeää; lapsi tajuaa paremmin kun näkee omin silmin ajan kulumisen.

      Poista
  7. Aivan loistava idea! :) Mä luulen, että tästä tulee helposti sellainen perinne, jota lapsi muistaa lämmöllä vielä aikuisenakin. Kun itse olin lapsi, oli meidän isä jonkun verran työmatkoilla. Omaa ikävää helpotti kovasti se, että meillä oli äidin kanssa tietyt yhteiset jutut, joita tehtiin vain silloin kun isä oli poissa: silloin mm. käytiin yhdessä Korkeasaaressa ja päivälliseksi herkuteltiin pannulla paistettuja pinaattilettuja ja teetä. Molemmat näistä asioista ovat yksinkertaisia ja pieniä juttuja, mutta lapsena ne ilahduttivat hirveästi koska ne olivat sellaisia mun ja äidin yhteisiä tyttöjen puuhia. Vielä näin aikuisenakin nuo muistot nostavat hymyn huulille, vaikka oikeastihan ne eivät edes ole mitään suuria asioita. Vähän luulen, että tästä kirjekalenterista tulee sun lapselle samanlainen juttu - vaikka äidin poissaolo on tietenkin kurjaa, liittyy siihen nyt myös jotain mukavaa, mitä odottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis just tällaiset spessujutut mäkin muistan niin elävästi! Uimahallikäynnit naapurikunnissa, Sokokselta haetun jäätelölitran ja luvan myllätä äidin vaatekaappia :D

      Poista
  8. Mahtava idea! Toivottavasti toisetkin työmatkoja tekevät vanhemmat ottavat tästä mallia. Tuolla varmasti selättää sen pahimman ikävän ja on kiva seurata milloin äiti tulee kotiin.
    Hyvää työmatkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari! Mukavalta tämä tuntuu vaikka itselläkin vähän ikävä kotiin on...

      Poista
  9. Tosi hyvä idea ! Apinoin :) Nykyään työmatkoja on huomattavasti aiempaa vähemmän, mutta paradoksaalisesti ikävä tuntuu olevan kovempi, sen kerran kun olen poissa. Omat työmatkat on yleensä sellaisia, että aikaeron ja huonojen yhteyksien takia ei voi luvata skypettävänsä välttämättä koko reissulta, jos ei vaan onnistu.

    Ens kerralla siis kokeilen tätä, kiitos ihanasta ideasta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollos hyvä vaan, mahtavaa jos tästä on iloa muillekin!

      Poista
  10. Hei, tämähän on sama mitä Ruotsin Victoria teki Danielille kun olivat tavanneet ja prinsessa lähti edustamaan kaukomaille (muistan tämän kun katsoin heidän häitään ja Daniel jakoi puheessaan muiston koko kansalle). Toimii! ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piilotteli lapasia kirjekuoriin? :D
      Ihana Daniel.

      Poista
  11. Nuo kirjeet on ihana idea. Näinköhän mä sut eilen illalla kävelemässä Turun rautatieasemalta keskustaan päin? Ajelin itse autolla töistä kotiinpäin ja aattelin että näin jonkun ihan sun näköisen naisen, mut sit mietin että ethän sä nyt voi olla Suomessa ja ilman lapsia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä se varmasti minä olin! Tulin eilen Turkuun iltapäiväjunalla...

      Poista
  12. Sivuhuomiona postaustoive: Islannin raha! Kun oli niin hienon näköinen seteli! :D Mitä ukkoja ja kuvia niissä on?

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?