Siis mitkä ihmeen ruuhkavuodet? Minusta ainakin tuntuu, että elämä työnteon, perheen ja metatekemisen viidakossa muistuttaa enemmän ohitusk...

Työssäkäyvän vanhemman toive: että pääsisi töihin asti

31.8.16 Satu Kommentteja: 21

Siis mitkä ihmeen ruuhkavuodet? Minusta ainakin tuntuu, että elämä työnteon, perheen ja metatekemisen viidakossa muistuttaa enemmän ohituskaistalla ajamista kaasu pohjassa kuin liikenneruuhkaan jämähtämistä.

Aika paljon kiirettä ja säätöä on nimittäin pukannut viime viikkoina. Välillä tuntuu, että onko tämän kaiken tekemisen selättäminen edes mahdollista. Sillä kaikella tekemisellä en todellakaan tarkoita töitä, vaan kaikkea muuta. Töitä on ihan normaali määrä, mutta aikaa tehdä niitä ei juuri nyt ole yhtään.
Työn ja kodin rajamailla.
Anoppi muuttaa väliaikaisesti meille asumaan ja kuten kaikki 20 vuoden välein muuttaneet hyvin tietävät, se kaaos ei ole ohi ihan kahdessa päivässä. Tässä on nyt pari viikkoa muutaman ihmisen voimin siirrelty laatikoita, maalattu väliaikaista makuuhuonetta ja siivottu vanhaa asuntoa. No joo. Sitten kuopus sairastui flunssaan eli olemme jumissa täällä räkäläksi muuttuneessa kodissa. Se tuo kivan lisämausteen tekemiseen, kun lapsen kanssa olemista ja kaupassakäyntiä ei voi yhdistää. Sitten oli se kuuluisa syksyn korkkaus eli täiepidemia (tästä lisää myöhemmin, vielä en pysty).

Puolisolla on karmea kiire omissa töissään, koska ensi vuoden vaellusmatkat on saatava myyntiin, esite on menossa painoon ja joku pari tuhatta kuvaa odottaa kannettavalla kovalevyllä läpikäymistä. Esikoinen aloitti koulun eli vanhemmat aloittivat uuden aikakauden koulun intranettien, vahempienverkkojen ja eväshässäkän parissa.

Jonkun pitää myös laittaa täällä kotona ruokaa tai ainakin ehtiä käydä hakemassa take awayta ja piipahtaa kaupassa ostamassa hammastahnaa, vessapaperia, maitoa, leipää ja vaippoja. Ei varmaan yllätä, että kämppä on kuin pommin jäljiltä. Sitten on hammaslääkärikäyntiä, kuopuksen terveystarkastusta, passin uusimista, auton katsastus- ja korjaamokäynti, yksi remontti ja semmoista pientä.

Mitäpä luulette, kuka tässä showssa on saanut eniten joustaa? Palkkatöistä ei kai oikein voi hakea lomaa metatyön määärän lisääntymiseen vedoten. Anoppi ei voi jättää muuttoaan kesken. Kaikki muut lähisukulaiset ovat palkkatöissä. Ei paljon jää jäljelle vaihtoehtoja.

Yrittäjänä, jolla ei viimeisen parin viikon aikana ole ollut yhtäkään kivitauluun hakattua palaveria, aikatauluni ovat joustaneet kuin hubbabubba-purkka. Olen tehnyt valoisaan aikaan aivan kaikkea mahdollista paitsi töitä.

Yölamppu on palanut viime viikot joka ilta. Kun lapset vihdoin nukkuvat kello yhdeksän, avaan koneen ja istun töissä aamuyhteen. Herätys seitsemältä väsyttää enemmän kuin mikään, mutta jollain ihmeen "nyt vaan on pakko" -meiningillä sitä saa kammettua itsensä ylös sängystä aamurundia pyörittämään. Kun esikoinen on lähtenyt kouluun ja vauva nukahtaa päiväunille, menen hetkeksi töihin. Kun vauva nukahtaa toisen kerran päiväunille iltapäivällä, menen taas hetkeksi töihin.

Kun on pakko, teen neljän tunnin työt reilussa tunnissa. Kirjoitan vieläkin nopeammin kuin tavallisesti ja vastaan sähköposteihin tavallista lyhytsanaisemmin. Ajattelen kaiken valmiiksi ennen kuin alan tehdä. On se jännää, miten kaksi tuntia aikaa tehdä töitä ilman keskeytyksiä tuntuu tässä elämänvaiheessa ihan retriitiltä! Ei tarvitse paljoa tyhjän paperin angstista tai motivaationpuutteesta kärsiä, koska siihen ei yksinkertaisesti ole aikaa. Tällaisina aikakausina on otettava kaikki mahdolliset keinot käyttöön. Spurttipäivinä minulla on yksi vähän hassulta kuulostava mutta toimiva tapa: pukeudun heti aamulla treenivaatteisiin. Spandeksit jalassa ja urheilutoppi päällä pystyn kirittämään tekemisen vauhtia vielä vähän lisää.

Joka ikinen minuutti minkä voin "käydä töissä", niin "käyn töissä". Kun saan vauvan heijattua uneen, ryntään työtuolille. Saatuani eteisen kenkämeren raivattua (että seuraava sisääntulija saa ulko-oven auki) istahdan koneen ääreen. Tässä mitään käsiä ehdi pestä. Vaikka syytä ehkä olisi kun tuota näppiksen kuntoa vilkaisee.

Kaltaiseni elämäntapayrittäjän työntekopaikat ja työntekoajat joustavat, ja se on ihan oikeasti todella iso plussa tällaisessa metatekemisen kuormittamassa pikkulapsiperhearjessa. En todella tiedä, mitä elämästä ja palkkatöissäkäynnistä tulisi tällaisina kiireruuhkakausina. Miten ihmeessä tässä ehtisi edes siirtyä työpaikalle kun jo pitäisi kohta lähteä takaisin? Kertokaa te, palkkatöissä kävijät: voiko sieltä hakea palkatonta lomaa arjen kiireen selättämistä varten? Vai poltatteko tekin yölamppua?

Huh. Mitenköhän kauan tätä tämänkertaista rallia vielä kestää?

Lähden miettimään sitä tuonne keittiöön. Ruoka pitää lykätä nyt uuniin, että se ehtii kypsäksi vauvan herättyä. Ruoan ollessa uunissa ehdin kirjoittaa vielä tukun sähköposteja ennen kuin vauva herää. Ja nyt kun kirjoitan tämän tähän, parituntiset päiväunet saletisti jäävät kolmeen varttiin. Se riski on otettava.

21 kommenttia:

  1. Meillä kun on vain yksi 4v. niin tällä hetkellä ruuhka on pientä (vaihteeksi ja hetkeksi). Siis ehtii olla palkkatöissä vajaat 8h per päivä ja lapsen päiväkotipäivä on about saman mittainen. Lisäksi lapsi sairastaa harvoin ja rempata ei (pitäisi, mutta paukkuja ei riitä). Verrattuna aikaan kun 1,5v. oli päiväkodissa (alle 7h/pv, limitettiin miehen kanssa päivämme), työmatka oli 30min suuntaansa (nyt 5-10min) ja lapsi sairasteli vähintään 1vk/kk, niin tää on todella leppoisaa.

    Mutta silti, yksikin sopivaan saumaan sattuva sairastuminen, niin pakka alkaa hajoilla. Vaikka ollaan miehen kanssa palkkatöissä, niin tietyllä tavalla yksityisyrittäjä-flavouria on silleen, että deadlineja on, niihin ei voi vaikuttaa ja jos jää hommat tekemättä, niin se kusee omiin nilkkoihin, sijaista ei ole...eli hommat on oikeastaan tehtävä, oli kotitilanne mikä tahansa, palkka toki juoksee mutta pidemmällä tähtäimellä ei juokse jos deadlinet menee ohi suun). No joo, mutta jos vaan toisella aikuisella on deadlinet päällä, niin sit se jolla ei oo joustaa minkä kerkeää...usein vaan on samaan aikaan molemmilla jotain ja silloin vuorotellaan ja kappas vaan, hyvää työaikaa on aika klo 20.30 jälkeen, siinä istua nakotetaan keittiönpöydän ääressä molemmat työn touhussa. Huvittavaa tässä hommassa on tietty sit että kellokortilla töitä "saa" tehdä klo 7-18 välillä, eli kotona illalla tehtävä työ on sit...öö, jotain muuta. Käytännössä mun työ joustaa niin, että jos lapsi on kipeä niin kotona voi olla 3pv palkalla (tosin tyypillisesti töitä ei voi unohtaa vaan ne tehdään lapsen hoidon ohessa) ja etätöitäkin saa tehdä, mikä helpottaa sumplimista myös.

    Mutta lyhyesti, kyllä ilta- ja yötyö on tuttua tällekin kahdeksasta neljään palkansaajalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kolmen päivän poissaolo työpaikalta on varmasti ihan sitä samaa mitä itsekin teet; jossain lävessä ne kasautuneet hommat sitten vaan on saatava valmiiksi vaikka toimistolla ei paikalla olekaan. Erityisen huojentavaa oli kuulla noista keittiösessioista. Meillä on nimittäin ihan sama... Ekan lapsen kasvettua me ehdittiin tehdä iltaisin muutakin kun töitä, mutta nyt kun tämä pikkulapsiaika on taas päällä, päivät ovat tosi intensiivisiä niihin lasten iltauniin asti - eli kaikki muu työsälä tai metahomma mikä ennen tehtiin esim. iltapäivisin tai alkuillasta jotenkin vuorotellen, tapahtuu nyt iltatunteina.

      Poista
  2. Moi! Ehkä myöhässä, mutta täi vinkki. Täällä Hollanissa on asiaa tutkittu ja tultu siihen tulokseen, että kaikkea ei tartte pestä ja pyykätä, vaan pistää energia ennen kaikkea täikammalla kampaamisen kahden viikon ajan. Meidän 5 hengen perheessä jossa kolmella oli täitä tämä toimi! Käytettiin shampoota myös, mutta ennen kaikkea kammattiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Tuo kampaus on kaikista tärkeintä ja niiden saivareiden irroittaminen. Muuten koko ruljanssi alkaa taas alusta. Täällä Islannissa ollaan aika laiskaa porukkaa kampaamaan kunnolla ja shampoohon luotetaan ihan liikaa. Aiheesta tulossa oma postauksensa tässä jonkun ajan kuluttua, kun pystyn aihetta taas ajattelemaan saamatta oksennusväristyksiä, haha.

      Poista
  3. Kiitos, tää jotenkin vertaishelpotti, vaikka en teille tuota sirkusta soiskaan. Minä olen palkollinen, mutta ainoa organisaatiomme työntekijä, eli vastuut + vapaudet hyvin yrittäjämäisiä. Yksi päiväkoti-ikäinen erityislapsi, vain yksi isovanhempi holleilla, puoliso kolmivuorotyössä, remppa päällä ja yhden yhdistyksen + parin muun proggiksen pyöritys sivutoimisesti. Kaikki tämä kolmella mantereella, työmatkat päälle. Päiväkodin ollessa auki on helpointa tehdä töitä useimmiten, sen ulkopuolella pysyn tällä hetkellä paremmin hereillä esim. klo 5-8, eli iltamyöhän sijaan teen aamuvarhaisella, urheilen lounastauolla, käyn kaupassa lapsen nukahdettua jne. Tsemppiä Islantiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, tuo sinunkin avautuminen vertaishelpotti minua. Kiitos siitä! Ja valtavasti tsemppejä sinnekin suuntaan!!

      Poista
  4. Yksinkertainen ratkaisu taitaisi olla äityisloma��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on pidetty jo :) Samoin isyysloma...

      Poista
  5. Alle 10v sairastamiseen saa sen 3 päivää palkallista tilapäistä hoitovapaata, joka on tarkoitettu myös lapsen hoidon järjestämistä varten, jos lapsen sairastaminen kestää kauemmin (kuten vesirokko). Täytyy aina toivoa, että sitä vanhempi lapsi ei saa mitään vakavaa sairautta. Palkatonta vapaata saa kyllä hakea lapsen sairastumiseen, riippuu varmaan työnantajasta, miten sitä saa.

    Minulla on liukumaa mahdollisuus käyttää töissä. Eli saa olla plussatunteja ja vähän miinustunteja, plussatunteja voi käyttää tarpeen mukaan. Toki kaikki yllättävät tilanteet pistävät töissä pakan sekaisin. Jos olen töistä pois sairastamassa tai hoitamassa sairaita lapsia, on aika kaaos töissä sen jälkeen. Suuniteltujen lomien jälkeen kaaosta ei samalla lailla ole.

    Kotona metatyö menee jaksoissa. Nyt on vähemmän säätöä, joten ensi viikon lapsen lääkäri ym on helppo hoitaa. Aina ei näin ole. Kuitenkin, kun teen sellaista työtä, johon ei ole käytössä sijaisia, eniten on aina pakka sekaisin sairasteluista.

    Onneksi lasten vastustuskyky kasvaa iän myötä. Ja kumpikaan lapsista ei ole missään homekoulussa. Kaikkein kamalin vaihe oli homepäiväkotiaika: 5kk:n saldo oli 3 vatsatautia, molemmilla lapsilla korvatulehduskierteet, kuumeiluja. Eka terve viikonloppu hoidon aloittamisen jälkeen 3 kk:n kuluttua. Lasten korvalääkäristä tuli lähes ainoa aikuiskontakti puolison, työssä ja päivähoidossa tapaamien aikuisten lisäksi. (Rakennus meni myöhemmin käyttökieltoon.) Tuo aika meni sellaisessa väsymyskoomassa, että ihmettelen, miten me siitä selvittiin. Töissä kalenteri myös oli hyvin tiivis, kun työt kasautuivat. En kaipaa sitä kiireen tuntua takaisin.

    Tsempit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en kaipaa varmasti mäkään! Ihanaa että aika kuluu ja lapset kasvaa :)

      Poista
  6. Tuo töiden tekeminen joka välissä ja "kaksi tuntia putkeen on retriittiä" kuulostaa erittäin tutulta. Nyt kun olis tarkotus jäädä palaamatta palkkatyöhln äitiysvapaalta niin välillä kyllä tulee mietittyä, että mitäköhän tästä tulee. Mutta palkkatöissä säännöllisellä työajalla koko rumba tuntuis kyllä vielä hullummalta! Ja kiitos vaan siitä opiskelupostauksesta, lisää vaan vettä myllyyn ja kiirettä pyllyyn. Haha :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiirettä pyllyyn, nimenojaan :D
      Ihanan helpottavaa kuulla, että muillakin on näitä "retriitti"-tuntemuksia.

      Poista
  7. Tutulta kuulostaa. Ei yötyöt (koska vaivun koomaan iltaysin jälkeen) mutta muuten. Huomenna esim. tiedossa seuraavaa: lapset hoitoon, ja koska unohdin viime viikolla laittaa torstain hoitoajat alkamaan aikaisemmin niin tyylikkäästi 5min myöhässä töihin (mulla torstai on muita aamuja aikaisempi). Iltapäivällä heti kun mahdollista hakemaan lapset, koska neuvola. Jossain välissä (ei aavistustakaan milloin...) evästä jostain, koska neuvolan jälkeen on perhejumppa, jota itse ohjaan ja on pakko olla ajoissa paikalla. Sieltä menen vetämään toisen jumppatunnin, ja kiireellä kotiin jotta ehtii letittämään lapsen hiukset ennen nukkumaankäyntiä, perjantaina kun on valokuvauspäivä hoidossa ja isä vie aamulla. Tähän mennessä on siis tarvinut täyttää neuvolaa varten kolmesivuinen kyselylomake, valokuvausta varten lupalappu (ja pitänyt muistaa pakata ne + neuvolakortti mukaan!), suunnitella ne ohjaustunnit, pakata jumppakamat itselle ja kahdelle lapselle sekä miettiä missä välissä ehtii pestä pyykkiä jotta on valokuvauspäivänä lempimekko puhtaana. Nyt parhaillaan pitäisi mennä yhtä aikaa nukkumaan sekä suihkuun, koska tällä tukalla ei enää yksinkertaisesti voi mennä enää huomenna mihinkään. Venytin jo pari päivää.

    Niin ehkä mä nyt menen sinne suihkuun enkä jaarittele enempää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi mutta mua nauratti kamalsti tämä teksti, siis silleen hyvällä tavalla. Ihan kuin oisit ollut meillä raportoimassa. Jaksamisia sullekin <3

      Poista
  8. Täytyy ihailla jaksamistasi, oikeesti. Oma yölampun polttaminen loppui vuositihannen tautiin joka pysäytti Mut puoleksi vuodeksi. Uskomatonta sillä olen yleensä duracelpuputyyppiä. Mutta kaksivuotias, parikuukautinen vauva, isohko toimeksianto tiukalla dediksellä plus puoliso, jonka apu lasten- ja kodinhoidossa oli yhtä kuin 0 vaan ei toiminut.
    Tsemppiä teille! Kaikki järjestyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo ei tätä kauaa kestä, anopin muutt on pian ohi ja meininki normalisoituu... Eli yöunen määrä kasvaa, se on kuitenkin elintärkeetä. Muuten leikkaa kiinni.

      Poista
  9. Ehkä yksinkertaista olisi vain rauhoittaa elämää.
    Miksi pitää tehdä töitä, opiskella ja hoitaalapsia samanaikaisesti? Jos vaikka valitsisi yhden kerrallaan niin päivän tunnit riittäisi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta sitten se ei olisi enää meidän perheen elämää. Ja pitähän sitä töitä elääkseen tehdä, se on musta ihan peruslähtökohta kykenevälle ja terveelle ihmiselle.

      Poista
  10. Miksi anoppi muuttaa teille? Onko Islannissa tavallista, että useampi sukupolvi asuu saman katon alla? t. Liina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se mitenkään epätavallista ole, ainakaan maaseudulla. Mutta meillä siis se tilanne, että anoppi myi asuntonsa kesällä mutta ei ole vielä löytänyt uutta ja itselleen paremmin sopivampaa. Ja koska meillä on tuo ykköskerroksen asunto nyt tyhjänä (rakennuslupaa odotellessa), niin ajattelimme yhdistää voimat muutamaksi kuukaudeksi. Kaikki voittaa :)

      Poista
  11. Ei varmaan lohduta, mutta tuo ei vähään aikaan lopu ;)
    Meillä kaksi jo isompaa koululaista ja kaksi palkkatyössä käyvää aikuista, joiden pitäisi edes joskus pystyä venyttämään päiviään, että saisi kaikki työt tehtyä. Isommat ei ehkä sairasta enää niin paljon, mutta kyllä vaan kalenterissa on sitten astmakontrolleja, hammaslääkäreitä, silmälääkäreitä... ja illat sitten harrastusmenoja. Että kyllä, kovaa mennään ohituskaistalla :)

    Rose

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?