Jos lapsi ei nukahda, voiko sen jättää yksinään huutamaan itsensä uneen? Sisimmissäni tiedän, että parempi että ei. Jos pienen lapsen jättä...

Saako lapsen huudattaa uneen?

9.8.16 Satu Kommentteja: 28

Jos lapsi ei nukahda, voiko sen jättää yksinään huutamaan itsensä uneen? Sisimmissäni tiedän, että parempi että ei. Jos pienen lapsen jättää yksinään huutamaan sänkyynsä, se voi kokea olonsa hylätyksi. Näin muistan jostain kasvatusneuvoista lukeneeni. Mutta entä jos ei ole muita vaihtoehtoja?
Myrsky nousee.
Saavuimme tänne Hankoon eilen iltapäivällä. Mörssäri ei suostunut automatkan jälkeen nukkumaan päiväunia, joten ajattelin antaa sen nukahtavan suoraan yöunille seiskan jälkeen.

Iltatoimet sujuivat hyvin ja uni tuli kahdeksalta. Menin itse nukkumaan jo yhdentoista maissa, koska harras suunnitelmani oli lähteä hoitamaan Helsinkiin tänä aamuna pari nopeaa työasiaa.

Noh. Kello neljä heräsi lapsi. Ei siinä mitään, ei ole ensimmäinen kerta. Vaikka mörssäri nukkuu yleensä melko hyvin, eli iltakasista noin 11 tuntia, hän usein herää keskellä yötä pieneksi hetkeksi. Yeensä siksi, että tutti on tipahtanut tai hän on kääntyessään vahingossa läpsäissyt itseään omalla kädellään otsaan.

Mutta nytpä se ei nukahtanut uudestaan. Huusi vain. Ensin itkua, sitten karjuntaa ja loppuun sellaista maailmanlopun ölinää, joka muistuttaa t. rexin tunnereaktiota pesänaapurin viedessä sen eväät.

Yritin hyssytellä. Lauloin. Annoin vettä. Ei auttanut. Tunnin jälkeen annoin periksi ja annoin maitoa. Ei auttanut. Tulimme alakertaan rauhoittumaan, jotta kaikki muut heränneet pystyisivät nukahtamaan uudestaan. Yritin hyysätä tyyppiä matkarattaissa, joihin se yleensä nukahtaa. Eipä auttanut sekään.

Se ei hitto soikoon nukahtanut ollenkaan. Aamukuudelta kyllästyin odottamaan ja keitin aamupuurot. Sitten leikittiin, vaihdoin vaipan ja elettiin normaalia aamuohjelmaa noin kolme tuntia tavallista aikaisemmin. Yleensä mörssäri nukahtaa ekoille päikkäreille pari tuntia heräämisestä. Kun kello oli yhdeksän, heräämisestä oli kulunut viisi tuntia. Eikä se vieläkään suostunut nukahtamaan. Voi perseperseperse. Minua väsytti ihan hullun paljon ja junani olisi lähtenyt vartin päästä.

Soitin muutaman puhelun ja peruin päivän palaverit. "Lapsi on sairaana". No niin se kyllä olikin, mielisairaana. Hetkellinen toimintahäiriö. Vitutuspäivä. Mitä ikinä.

Puoli yhdentoista aikaan lapsi söi silmät punaisena lounasta ja syömisen jälkeen halusi leikkiä. Se nuokkui, mutta ei halunnut nukahtaa. Lopulta päätin, että nyt on pakko ottaa ne päiväunet tai koko päivä menee aivan umpisolmuun. Eikä vain mörssärin tai minun päivä, vaan kaikkien muidenkin, jotka täällä yhdessä yrittävät lomailla.

Annoin maitoa ja asettelin lapsen sänkyyn. Laitoin tutin suuhun ja unikaverin viereen. Kahden sekunnin kuluttua se nousi seisomaan ja jatkoi samaa ölinäänsä. Kovetin mieleni, poistuin ja laitoin oven kiinni.

Istuimme myöhäisellä aammiaisella keittiön pöydän ääressä kuopuksen karjuessa yläkerrassa. Päätin, että odotan vähän yli puoli tuntia ja jos se huutaa edelleen, käyn noukkimassa tyypin sängystä.

Huuto oli kamalaa kuunneltavaa. Äänihuulet olivat kovilla ja lopulta meuhkaaminen muuttui paljon tupakkaa ja viskiä nauttineen vanhan muijan köhinäksi. Oma oloni paahtoleipä kourassa tuntui epämukavalta, mutta odotin. Kello liikkui hitaasti.

Kun puoli tuntia oli tullut täyteen, se nukahti. Kolmen tunnin kuluttua tyyppi heräsi - vähän hyväntuulisempana, mutta kaikesta sekoilusta edelleen väsyneenä. Myöhemmin iltapäivällä se nukkui vielä toiset lyhyet päiväunet.

Esikoinen nukahti aina paremmin. Aina joku auttoi: maito, heijaus, laulu, kärsivällisyys. Mörssäri tempperamentteineen on näköjään toista maata. En tiedä, oliko huudattaminen oikein, mutta kun ei mikään muu auttanut. 

Tällaisina hetkinä muistuu taas niin rujosti mieleen se, että en voi sietää tätä kaoottista pikkulapsiaikaa, jolloin järjellä ei ratkaista yhtään mitään. Jos olisi olemassa pikakelausnappula kahden vuoden päähän, käyttäisin sitä epäröimättä. 

28 kommenttia:

  1. Luin just, muistaakseni hesarista, tutkimuksesta, jossa oli mitattu eri nukutusmetodien vaikutusta vauvojen stressitasoon. Oli muistaakseni 3 ryhmää, joissa huutoon reagoitiin eri tavoin. Yhden ryhmän annettiin huutaa itsensä uneen. Nukutustyylillä ei ollut vaikutusta stressitasoon, jota muistaakseni mitattiin kortisoleista. Kamalaahan se on kuunnella, mutta juurikin jonkinlaisen version unikoulusta pitäneenä voin sanoa, että lapsi ei ainoastaan nuku tasaisemmin, vain myös pitempään - eli ylipäätään paremmin joka mittarilla. Jos unikoulu olisi ollut muksulle kovin traumaattinen, tuskin sillä olisi parissa päivässä em. vaikutusta.

    Toivottavasti teillä uni paranee! Meillä on joskus ollut pidemmillä Suomen-lomille napero normaalia stressaantuneempi, ja olen diagnosoinut sen iskä-ikäväksi. Jospa sille yrittää selittää, että kyllä sitäkin taas näkee ennemmin tai myöhemmin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo isä-ikävä on muuten erinomainen pointti. Sehän voi ihan hyvin olla just sitä! Esikoinenkin puhuu jo, kuinka toivoo että loma loppuisi ja pääsisi taas kotiin, kun isäkin on siellä <3

      Poista
  2. I feel you! Se on ihan kamalaa, vaikka me ollaan tehty niin, että joku on siellä pimeässä huoneessa läsnä aina kun tappi huutaa. Viskibasson se saa silloin tällöin aikaiseksi, vaikka tietää, että jompi kumpi meistä on siinä vieressä. Päivällä aurinkoinen vitsiniekka, ehkä kerran kuussa yömonsu. Anopin antamat kasvatusoppaat ei siinä paljon lämmitä.

    Mut: mulla on ollut näitä monsuja kaksi, toinen on onneksi vähän harvemmin ilmestyvä. Ekalla meni ohi joskus 3. ikävuoden tienoilla, joten sitä odotellessa tän toisen kanssa.

    Sen verran oon tässä viisastunut, etten juuri muita enää neuvo. Suklaa on kyl ihan hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yömonsu - I love it. Sitähän tämä on.
      Ja suklaa kelpaa aina.

      Poista
  3. Waude. Mä kyllä täällä kumarran ja nostelen hattua kaikille teille äideille, kun jaksatte. Waude.
    /Emppu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo vaihtoehtoja :D
      Mutta kiitos!!

      Poista
  4. Meillä tehtiin huutounikoulu noin 10 kuukauden iässä kun oli puoli vuotta herätty monta kertaa yössä ja kaikkien voimat oli lopussa. Vastoin usein näkemiäni ohjeita tein sen äitinä ja yksin silloisten olosuhteiden pakosta. Olin tosin itse vieressä mutta en reagoinut muuten kuin puhumalla välillä rauhallisesti. Parissa yössä unet alkoivat sujua ja siitä saakka meillä on nukuttu hyvin, nyt ikää 2v 10kk. Uskoakseni traumoja ei jäänyt kenellekään ja tuo unikoulu taisi pelastaa paitsi oman mielenterveyteni myös parisuhteen (noh ehkä vähän liioitellusti ilmaistuna mutta siltä tuntui). Tsemppiä pikkulapsiaikaan toiselta joka on ehkä juuri pahimmasta ajasta selvinnyt...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Peppi! Näistä kokemuksista saa jaksamista.

      Poista
  5. Ootko jo lukenu Laura Anderssonin kirjan Voit nukkua: kuinka opetin vauvani nukkumaan? Tuosta voi olla apua kaikille vauva- ja pikkulapsiajan unihäiriöistä kärsiville vanhemmille :) Linkki lisätietoihin https://www.booky.fi/tuote/laura_andersson/voit_nukkua_kuinka_opetin_vauvani_nukkumaan/9789523002265

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole lukenut, mutta kiitos paljon vinkistä!

      Poista
  6. Hyvää luettavaa aiheesta myös kirja "Unihiekkaa etsimässä".
    Muistan kun lapsi oli just vuoden nurkilla kun unikoulutettiin. Huudattaminen oli toimivaa - kunnes tuli joku muuttuja elämään, hotelliyö, mummolamatka tms., ja kaiken sai aloittaa alusta. Nyt tilanne on onneks tasoittunut, mut on toi lapsi jo viisivuotiaskin.
    Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on kieltämättä ollut aika paljon muuttuvia tekijöitä viime päivien aikana. Ehkäpä tämä oli jotain ihan ymmärrettävää stressiä. Stressaahan tämä "loma" vähän muakin...

      Poista
  7. Vastaus on kyllä. Ei kerta on vaikein. Tulee aika, jolloin kyllästyy nukuttamiseen ja halua lukea kirjaa tai katsoa telkkaria. Kersa reagoi huutamalla, mites muutenkaan, mutta oppii joidenkin päivien kuluttua nukahtamaan itse. Sitten se ehkä oppii yölläkin olemaan heräämättä. Rasittavaa, mutta elämä on julmaa. Tuli takauma: samanlaista huutoa oli tutista vieroituksen yhteydessä, mutta vain oikeastaan yhtenä iltana ja päikkäreillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tämä kerta jää ainutkertaiseksi. Odotellaan ja katsellaan (ja ehkä vähän valvotaankin ü)

      Poista
  8. Mitäs jos sillä "huudolla" onkin joku merkitys eikä vaan ihan ilkeyttään huuda? Mutta kyllähän se on hyvä metodi, kyllähän lapsi oppii nukahtamaan omaan itkuunsa kun jossain vaiheessa tajuaa ettei kukaan kuitenkaan tule. Mun on ollut aina pakko olla edes siellä huoneessa ja lähellä, vaikka ei mikään auttaisi. Että vastaus kysymykseen on ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en mä ole ajatellutkaan että se ilkeyttään huutaisi.

      Poista
  9. Hampaat? Tai joku muu kipu? Meillä esikoinen oli vaikea nukutettava, aivan kamala jopa. Ei pitänyt muutoksista nukkumisolosuhteisiin, mieluiten nukkui hiljaisessa ja pimeässä. Tai ehkä kaikkein mieluiten ei ollenkaan. Kakkonen on huomattavasti helpompi tässä suhteessa, tykkää nukkumisesta ja haluaa nukkua, mutta nyt hampaita se kitisee, joskus jopa karjuu (ja pyörii sängyssä kuin väkkärä, vaikka silmät seisoo päässä). Se on niin sille epätyypillistä käyttäytymistä, että annan särkylääkettä jos ei uni tunnu tulevan, vaikka lapsi on ihan kuitti. Sitten kun sen väsymys menee yli niin sitä ei kyllä jaksa kukaan. Siitä tulee traaginen ulvova mylläri, joka ei osaa nukkua, eikä pysty kyllä olla valveillakaan. -Hammaskeiju-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vahva ääni tälle - ylähampaat ovat nimittäin just tulleet ikenien läpi. Annoin eilen särkylääkettä mutta sekään ai auttanut.

      Poista
  10. Mun on nyt pakko kommentoida anonyyminä koska joku kuitenkin vetää herneet nenään. Ja myönnän että tämä on mulle enemmän emotionaalinen kuin rationaalinen aihe.

    Mä en ikinä ikinä ikinä huudattaisi lastani uneen eikä mikään tutkimus saisi mua uskomaan että se voisi olla lapselle mitätön juttu. Ensinnäkin mikään tutkimus ei pystyisi kattavasti seuraamaan lapsen henkistä hyvinvointia eikä kortisolitasot ole ainoa mihin tuo vaikuttaa (ja btw, mä olen kyllä myös lukenut tutkimuksia joissa todetaan sen kortisolit olevan aivan epänormaaleilla tasoilla - verrattavissa siihen että aikuista osotetaan pyssyllä otsaan).

    Vauvan huuto ei ole turhaa. Vauva ilmaisee sillä jotain hätää, oli se sitten kipu, pelko, turvattomuus, mikä vaan. Ja sillä on ihan evolutionäärinen pohja miksi se tuntuu kamalalta, luontokin sen sanoo: siihen kuuluu vastata.

    Vauva oppii olemaan itkemättä kun itkuun ei vastata, oppihan ne vauvat orpokodeissakin lopulta olemaan itkemättä kun itkuun ei vastata. Se, että vauva ei itke yöllä, ei tarkot etteikö se heräilisi. Se vaan tottuu siihen, että öisin siitä ei huolehdita vaan se on täysin yksin. Se ei tarkota sitä, että se olisi sille terveellinen ja hyvä tila.

    Kuten joku sanoikin, noin poikkeuksellinen tila johtuu jostain poikkeustilasta, hampaat on tosi hyvä veikkaus. Luultavasti sitä siis sattui perhanasti ja siksi se huusi (toki kipu on pahimmillaan kun on yksin eikä huomiota muualle vieviä asioita ympärillä). Kipulääkettä kannattaa kokeilla tilanteissa joissa vauvalla on aivan epänormaalia itkua.

    Ei, en usko että vauva meni tästä nyt jotenkin peruuttamattomasti pilalle. Mutta en missään tapauksessa usko tämän olleen sille missään määrin positiivinen kokemus. Vauvoilla ei ole ajantajua, sille tuo huutaminen luultavasti tuntui päivien mittaiselta ja se oli luultavasti todella paniikissa miksi se on yhtäkkiä jätetty yksin ja miksi kukan ei tule ja luultavasti se pelkäsi että kukan ei tule enää koskaan. Tietenkin aamu on mukava ylläri, mutta veikkaan että sen turvallisuuden tunne si aikamoisen kolauksen.

    Mä suosittelen kirjaa 'the gentle sleep book' (Sarah ockwell-smith). Ja kaikesta päätellen kyse ei ole uniongelmista (jatkuvista) vaan yksittäisestä tapauksesta. Jotain sen maailmassa oli siis selkeästi vialla.

    Eniten tsemppiä teille ja toivottavasti seuraavalla kerralla asia ratkeaa eri tavalla. Kuuntele vaistoasi ja fiiliksiäsi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti tsempeistä!
      Joo joku sitä vaivasi, hampaat, isä-ilävä tai ärsytys uudesta paikasta. Hmm. Vaikeinta on just se, ettei tiedä.

      Poista
  11. Mä olen toisen lapsen myötä siedättynyt niin paljon paremmin itkuun kuin esikoisen aikaan, siihen ei aina vaan jaksa eikä pysty vastaamaan heti ja mun mielestä itkua on niin paljon erilaista. Mulla ei esimerkiksi ole mitään ongelmaa sen kanssa, että illalla jätän vauvan (10 kk, neljä päivää nuorempi kuin Sadun) imetyksen jälkeen itsekseen nukahtamaan. Jos itku yltyy, minä tai mies käydään tuttia laittamassa. Ja väitän että näissä tilanteissa tunnistan itkun olevan ihan vain ärsyyntymistä siitä, että nukkumaan on nyt mentävä. Mun mielestä on niin eri asia olla vastaamatta ihan pikkuvauvan kuin jo vuotta lähentelevän vauvan itkuun. Siis TÄYSIN eri asia!!! Meillä ainakin pikkutyypillä on niin kova tahto ja temperamentti että jos ihan jokaiseen itkuun vastaisin olisin tällä hetkellä ihan burn outin partaalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvemmin noita pitkiä itkuja on ollut, ja nuo lyhyet väninät menee usein ohi sillä tutin korjaamisella. Ja oon huomannut että neiti osaa vähän juoksuttaakin, etenkin päiväuniaikaan...

      Poista
  12. Tsemppiä! Vaikka omista kokemuksistani on vuosia, niin aivan liian selvästi muistan muutaman täysin vastaavan tilanteen.
    Huoh, edelleen. Kun beben 11 kk huutaa, eikä ollut kipeä, eikä ollut nälkä, eikä ollut jäänyt huomiotta, eikä mitään muutakaan...
    Oma pinna kiristyi aika tappiin, ja tilanne vaan jatkui. Pakkohan siinä oli mennä pois, rauhoittumaan. Molempien selvästi piti rauhoittua, kyllähän bebekin jo aisti että äidin käämit on palaneet ja ns. hyssyttely on enää mekaanista ja paniikinomaista.
    Menin juomaan kahvia. 10 min välein huikkasin ovelta "kaikki ok". Puolessa tunnissa uni tuli ja unien jälkeen sängyssä hymyili aurinkolapsi. Näitä oli kahden lapsen kanssa yhteensä ehkä 4-6 kertaa, syyt eivät selvinneet koskaan.
    Reissuhämmennys ja koti-ikävä voisi hyvinkin olla syynä mörssärillä. Ei voi tietää eikä kannata stressata. Se että tapahtui kerran ei todellakaan tarkoita että tapahtuisi uudelleen.
    -Sama

    VastaaPoista
  13. Kaverillahan voi olla myös reiliväsymys - pakkasitte kamat ja toinen ajatteli, että 'jee, tänään mennään kotiin' (niinkuin aina ennekin kun on pakattu laukut vieraassa paikassa). Ja sitten taas uusi paikka, MÄ EN KESTÄ!!! Toivottavasti tänään on jo parempi päivä <3

    VastaaPoista
  14. Veikkaan kans reissuvitutusta.. ja ei vauva mene tuosta pilalle, huutonukutusunikoulu oli käytössä Suomen sairaaloissa vielä 1990-luvulla. Ja kun kyseessä on söpöön avaruusolioon verratavissa oleva olento, jonka tulkitseminen on hankalaa, niin toimit kyllä ihan oikein. Ja hei, saattoihan Mörssis nähdä ihan simppelisti painajaisiakin.....(punkkua ja suklaata aikuisille ja lapsille isot halit. Kyllä se siitä! Hauskaa loppulomaa!)

    VastaaPoista
  15. Toivottavasti teillä oli ainokaiseksi tai edes harvinaiseksi jäävä kokemus :( Ihan hirveää tuollainen tuntemattomasta syystä johtuva karjuhuuto - tiedän kyllä...

    Nyt kun otsikossa asiaa kysyit niin oma vastaukseni on, että ei saa. Olen parin ylläolevan tyypin kanssa samaa mieltä, että hysteerisellä lapsella on hätä ja paniikki ja huudattaminen ja ääriunikoulu on heitteillejättöä ja rakentaa lapselle rikkonaista ja turvatonta pohjaa. Vauvan tarpeisiin tulee vastata ja vauvaa tulee lohduttaa.

    Tuolla tavalla yksittäistapauksessa toimit kuitenkin minun mielestäni täysin oikein ja siirryit itse rauhoittumaan, kun tilanteeseen alkaa uupua liikaa. Olen itsekin asettanut rääkyvän otuksen jatkamaan rääkymistään turvassa pinnasänkyynsä ja kasannut itseäni hetken aikaa (kyykyssä sormet korvissa silmät kiinni :D) ennen kuin olen taas pystynyt olemaan sellainen läsnäoleva rauhallinen ja vakaa äiti...

    Nykyään 8kk vauvan paniikkiraivarihuudot olen oppinut tunnistamaan perustarveitkuista ja jos selkeää syytä itkulle ei ole, olen asettunut tukevasti istumaan keinutuoliin (tai maalla ulkorappusille), ottanut lapsen mukavasti syliin, jotta tällä olisi turvallinen olla ja vain istunut ja ollut. Jollain hyräilyllä, silittelyllä tai keinuttelulla olen jotenkuten yrittänyt viestittää, että "itke vain itku pois, äiti on tässä ja kaikki on hyvin". Muksu on hiljalleen nikotellut itsensä rauhalliseksi siinä sylissä. Näitä ei onneksi tule todellakaan usein, mutta kai se hyvä äitiys on sitä, että ensinnäkin tunnistaa lapsen itkujen erot ja osaa valita oikean tyynnyttelytavan, mutta toisekseen tunnistaa omat olonsa ja voimavaransa ja tietää milloin on parempi vain ottaa pieni aikalisä ja tosiaan antaa lapsen vaikka se hetki huutaa yksin siellä turvallisessa ja hiljaisessa tilassa. Jos vauva elää ja kasvaa tasapainoisessa ympäristössä, on psyyke jo niin vahva, ettei se ihan oikeasti mitenkään heilahda satunnaisista yksinäisyydentuntemuksista mihinkään suuntaan.

    VastaaPoista
  16. No...mietteet olivat aivan toisenlaisia kakkosen kanssa kun valvottiin vuosi. VUOSI. joka ikinen yö heräilyä tai valvomista tunnista kolmeen. Äitini pelasti. Otti vauvan viereensä nukkumaan kerran kuussa jo silloin kun pieni oli 4kk. Jouluna aika oli kaksi yötä. Pääsiäisenä aika oli 4 yötä. Ikää 9kk. Äiti lähti reissuun nukkumaan. Ja valvoi vielä kesään. Mutta selvittiin. Ja voi sitä kuraa.....kuka äiti lopettaa imettämusen että pääsee reissuun. Kuka raaski jättää pienen vauvan.VAUVAN. jonka ainut turva on äiti ja tissi. No, äiti joka on niin poikki että itkee tunnin kun kahvit kaatuu...äiti joja tuijottaa mieli mustana seinää ja itkee koska tämä loppuu. Väsynyt äiti. Vauva huusi joskus tunnin ovi kiinni pinnasängyssä ja minä itkien vessan lattialla. Mutta selvittiin. Miten, en oikeen muista.

    VastaaPoista
  17. Yksin jääminen on vauvalle kamala kokemus - fysiologiset reaktiot vastaavat aikuisten paniikkikohtausta. Pieniä (eikä isompiakaan) saa jättää yksin kun on hätä.

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?