Lapsen kehitys 11 kk - ja äidin

Ulkoiset muutokset: seisoo ilman tukea, kävelee tuen kanssa, pärisyttää huuliaan, ilveilee kielellään kuin maori kansantanssimenoissa ja huutaa todella kovaa huomiota hakiessaan. Lääkärikin totesi, että onpas siinä kovaääninen ja energinen lapsi. Samassa lääkärintarkastuksessa pistin merkille, että kuopus painaa nyt saman verran, kuin esikoinen kaksi ja puolivuotiaana. Isosisko keksikin hauskan nimityksen itselleen ja pikkusiskolleen: Olemme kuin Pilli ja Pulla. Repesin.
Sielulliset muutokset: sanoo äiti, tättä ja kakka ja loukkaantuu, jos muut vielä syövät kun hän on tyhjentänyt tarjottimensa. Viihtyy missä tahansa, jos liikutaan. Ei viihdy missään, missä on oltava hiljaa paikallaan - paitsi olohuoneen lattialla kirjojen parissa.Viimeksi hän innostui selailemaan Miina Supisen Liha tottelee kuria ja Jo Nesbön rypyille painunutta pokkaria. Kuvakirjat kiinnostavat noin puoli minuuttia. Paksuissa kirjoissa riittää käänneltävää paljon pidemmäksi aikaa.

Miten itse voin? No naurattaa, vaikka ei tuosta kuvasta ihan heti uskoisi. Noita lapsia katsellessa ei nimittäin voi kuin hohottaa hämmästyksestä. Mistäköhän ihmeen geenipankista niiden perimä on lähtöisin?

Esikoinen on pitkä, hoikka ja lihaksikas. Muistuttaa ulkoisesti ahkerasti maratonille treenannutta kuivan kesän oravaa. Kropaltaan on kuin äitinsä. (Ehheh, no ei ihan.)

Kuopus on energinen posottaja, joka on täydessä vireessä jo heti aamukuudelta ylös könyttyään. Virkeystasoltaan on ihan kuin äitinsä. (Ehheh, no ei ihan. Eikä tätä tarvinne selittää enempää, riittää kun katsot uudestaan oheista kuvaa.)

Vaikka vauvavuosi alkaa aivan pian olla takanapäin, kyllä tämä kuukausi on ollut tähänastisista vauvakuukausista ehdottomasti energiaa vievin. Ei ole nimittäin ollut ihan helppo kesä. Äiti sairastui, sisko joutui keskelle aseellista hyökkäystä eikä meidän remontti ole vielä päässyt edes alkamaan. Samaan aikaan täällä neljän seinän sisällä mikrokosmoksessakin on tapahtunut isoja muutoksia. Vauvan unentarve on vähentynyt ja esikoinen on aloittamassa koulua.

Jotenkin on oma veto vähän pois. Huhh. Eiköhän se tästä. Jonnekin suuntaan. Lähde kehittymään. Syksyä odotellessa. Töttöröö. Pitäähän näitä suvantovaiheitakin välillä tulla, että jaksaa taas niiden cliffhangereiden kynsissä.

Lapsen kehitys -jutut:


Vauva 1 kk
Vauva 2 kk
Vauva 3 kk
Vauva 4 kk
Vauva 5 kk
Vauva 6 kk
Vauva 7 kk
Vauva 8 kk
Vauva 9 kk
Vauva 10 kk

Tunnisteet: ,