Islantilaisesta kirjallisuudesta + arvonnassa lahjakortti kirjakauppaan

Kiinnostaako islantilainen kirjallisuus? Akateeminen kirjakauppa Turussa pyysi minua myymäläänsä 6. elokuuta keskustelemaan islantilaisesta kirjallisuudesta ja sen roolista paikallisten arjessa. Kirjojen ja Islannin suurena ystävänä lupasin totta kai tulla paikalle.
Islannissa on paljon kirjailijoille omistettuja museoita, tässä satiirikko Þórbergur Þórðarsonin museon edustalla Etelä-Islannissa. 
Islannissa kirjallisuus on kulttuurinmuodoista ehdottomasti tärkein: Islannissa julkaistaan eniten kirjallisuutta asukasta kohden koko maailmassa. Huikeaa! Kirjat merkitsevät islantilaisille paljon, ja sen näkee ihan jokapäiväisessä arjessakin. Kotikaupunkini Reykjavikin kirjakaupat ovat nimittäin ihan joka päivä auki iltakymmeneen ja kirjan kanssa voi tilata superhyvän kupillisen kahvia, sillä kirjakaupan kahvila on aina auki kaupankin ollessa auki. Viime vuosina islantilaista kirjallisuutta on käännetty jonkin verran suomeksikin, mikä on ihana asia!

Tekisi mieli hölistä aiheesta vaikka kuinka paljon lisää, mutta jätän jotain kerrottavaa ensi viikonloppuunkin. Tervetuloa siis "Islanti-visiitille" ensi lauantaina Turun Akateemiseen kirjakauppaan. Juttutuokioni kestää noin 45 minuuttia ja sen jälkeen olen tietysti paikalla signeeraamassa Islantilainen voittaa aina -kirjaa ja annan mielelläni myös kirja- ja matkavinkkejä Islantiin.

Akateemisen ystävälliset myyjät ovat muuten pyynnöstäni koonneet yhteen Islanti-aiheista kirjallisuutta (omien kirjojeni lisäksi myös mm. paikallista sarjakuvaa ja dekkareita) omalle myyntipöydälleen, ja ne ovat tämän viikon ajan 20 prosentin alennuksessa.

Islanti-iltapäivä Akateemisessa kirjakaupassa Turussa (Eerikinkatu 15, kauppakeskus Hansa) lauantaina 6. elokuuta alkaen kello 13.

Akateeminen tarjosi arvottavaksi myös kahta 25 euron lahjakorttia myymälään. Olen vähän itsekäs nyt, sillä penään teiltä kirjavinkkejä. Kerro siis kommenttikentässä tämän kesän suosikkikirjasi ja vähintään yhden virkkeen perustelu, niin osallistut arvontaan. Arvon lahjakortit 6. elokuuta ja toimitan ne voittajille postitse. Ilmoitan voittajat tämän postauksen kommenttikentässä ja blogini Facebook-sivustolla.

Ja nyt tämä läppäri viimein kiinni ja mars kirjan ääreen. Minulla on parhaillaan kesken Astrid Lindgrenin ihana elämänkerta Tämä päivä, yksi elämä. 

Rakastan muuten tuota kirjan nimeä. Tämä päivä, yksi elämä. Se on niin totta! Eilinen meni jo, eikä huominen ole vielä.

Tunnisteet: ,