Viimeistä kertaa päiväkodin portista

Esikoinen koki viime viikolla ison hetken: se käsitti tekevänsä jonkun asian viimeistä kertaa ikinä elämässään. Heinäkuun alussa päiväkoti lähti kesälomille. Syksyllä sinne ei enää palata, koska elokuussa kutsuu seuraavan asteen oppilaitos. Peruskoulu!
Viimeinen päivä oli merkittävä. Mies kävi viemässä viimeisen päivän aamuna ja minä hain iltapäivällä. Pakkasimme tyhjässä eteisessä mukaan viimeiset piirustukset, tyhjensimme vaihtovaatekorin ja otimme viimeistä kertaa kumisaappaat patterilta ja laitoimme ne Marimekon puuvillakassiin. Kun astuimme päiväkodin natisevasta portista kadulle, tyttö pysähtyi vähän hölmistyneen näköisenä ja tuijotti eteenpäin hiljaa. Ilme oli sekoitus iloa, yllätystä ja kaipuuta. Mä en tosiaan enää koskaan mene päiväkotiin kuin vain käymään. Tämä tuntuu kyllä ihan hassulta ja vähän sekavaltakin.

Minun mielestäni oli hienoa, kuinka suorasti hän kertoi itse omista fiiliksistään. Hän kuvaili omin sanoin hyvin tarkkaan, miltä hänestä juuri sillä hetkellä tuntui.

Lapsi teki kortit, äiti ja isä sujauttivat pusseihin ne tutut eväät, skumppaa ja suklaata.

Jos ei niitä kasvatusmitaleja muuten kauheasti tippuisikaan, niin tämän asian puolesta olen kyllä valmis tuulettamaan: olen näköjään onnistunut tunnekasvatuksessa. Yritän aina sopivissa väleissä painottaa sitä, kuinka tärkeää on kuvailla omia fiiliksiään ja oloaan, koska muut eivät voi sitä välttämättä muuten tietää. Ja tulee siitä kivempi olo itsellekin.

Edellisenä päivänä olimme askarrelleet päiväkotiryhmän henkilökunnalle jäähyväiskortit kesäntoivotuksineen. Leikkasin kuta kuinkin suoria kortinmallisia palasia toimistotulostinpaperista. Esikoinen piirsi niihin kuvat ja kirjoitti opettajien nimet. Sen jälkeen ehdotin, että jos hän haluaisi, hän voisi sanoa jokaiselle opettajalle jonkun asian, joka kirjoitettaisiin korttiin. Esikoinen koki tämän tosi mielekkääksi. Hän mietti jokaisen nimen kohdalla erikseen, mitä haluaisi juuri tälle opettajalle sanoa ja minun tehtäväkseni jäi luetella kirjaimet oikeassa järjestyksessä. Kesäkorteista tuli ihan hillittömän hienot:

Sinä olet oikein miellyttävä opettaja.
Sinä olet tosi hauska ja kiva opettaja.
Sinä olet maailman ekstramukavin laulunopettaja.
Sinä olet erityisen cool opettaja.
Sinä olet älyttömän kiltti ja hieno opettaja.

Jokaiseen lauseeseen hän keksi oman adjektiivin. Kahdelle eri ihmiselle ei voi kuulemma antaa täysin samanlaisia kortteja ja siihen on esikoisen mielestä pätevä syy: korttien saajat ovat kaikki erilaisia ihmisiä.

Oooh!!! Olen pakahtua ylpeydestä. Kiitos päiväkoti, kiitos elämä.