Jäinpä tässä yksi päivä miettimään, että minkä ikäinen mahdoin olla, kun aloin käydä yksin kavereideni luona kylässä. Muistin talven, lanka...

Lapsi kavereiden luona yksin kylässä

26.6.16 Satu Kommentteja: 32

Jäinpä tässä yksi päivä miettimään, että minkä ikäinen mahdoin olla, kun aloin käydä yksin kavereideni luona kylässä. Muistin talven, lankapuhelimen ja taskulampun.

Ensimmäiset itsenäiset kaverivierailuni tein hiihtäen pellon yli. Kävin viikonloppuiltaisin kotitalomme vieressä olevan pellon toisella puolella asuvan Jenni-kaverini luona kylässä. Sovimme ennen lähtöä lankapuhelimessa, että molemmat lähtevät ylittämään pimeää peltoa yhtä aikaa ja lähtiessä pitää antaa taskulampulla valomerkki, että tiedetään toistemme lähdöistä. Oli talviaika, eli pellolla oli tietysti todella pimeää, ellei kuu sattunut paistamaan ja valaisemaan hankea. Olin muistaakseni joku kymmenvuotias.
Kun esikoinen tänä kesänä ilmoitti, että hän voisi ihan hyvin kävellä yksin kahden lähellä asuvan ystävänsä luo kylään, jouduin ottamaan miettimistauon. Siinä pitää kuitenkin ylittää pari tietä ja toisen tien yli on ihan liikennevalotkin ja se on sentään kaksisuuntainen katu.

Kuusivuotias kuitenkin vakavissaan selitti, että hän on kyllä tarpeeksi vanha tähän. Päiväkodissa on kuulemma harjoiteltu kadun ylittämistä vaikka kuinka kauan.

"Jos on valot, pitää ensi odottaa että vaihtuu vihreä. Sen jälkeen katsotaan oikealle, vasemmalle ja vielä kerran oikealle ja jos autoja ei tule, pitää mennä päättäväisesti tien yli." 

(Opin samalla itse islanninkielisen sanan päättäväisesti.)

Jos valoja ei ole, pitää kuulemma katsoa erityisen tarkkaan ja mieluummin aina odottaa kuin hosua. Eikä pallon perään saa juosta.

Jess, hienoa, juuri noin!!!
Liikenteen ohella vanhemman mielessä välähtää se toinen ulkomaailman vaaratekijä: hullut pedofiilisedät ja -tädit. Ajattelin, että nyt on tullut aika puhua asiasta "kaikkien vieraiden kanssa ei tarvitse jäädä juttelemaan eikä varsinkaan aikuisten, joita ei tunne".

Mietin, miten jutun aloittaisin, että en tulisi pelotelleeksi tai loisi turhaa pelkoa vieraisiin ihmisiin. Aloitin varovasti. Sanoin, että melkein kaikki ihmiset ovat tosi mukavia, mutta joskus on sellaisia vieraita ihmisiä, jotka ovat vähän ilkeitä. Seurasi pitkäistynyt huokaus ja lyhyt luento aiheeseen päiväkodissa on jo kerrottu tästä.

"Joooh, mä tiedän. Me on puhuttu tästä päiväkodissa ainakin sata kertaa. Ei saa jäädä juttelemaan vieraiden aikuisten kanssa, ei saa lähteä minnekään minne ei ollut menossa, ei mennä katsomaan kissoja, koiria tai kuvia söpöistä poneista eikä saa mennä ulkona kadulla tai leikkipuistossa ottamaan mitään mitä tarjotaan jos ei tunne antajaa tai jos se ei ole jonkun tarhakaverin vanhempi tai vaikka oma naapuri."

Olin VÄHÄN  hämmästynyt. Nämä kaikki jutut on siis jo käyty päiviksessä läpi kauan ennen kuin tulin itse ajatelleeksi niiden ajankohtaisuutta. 
Tulimme puolison kanssa siihen lopputulokseen, että itsenäiset vierailut lähikortteleissa asuvien kavereiden luona ovat ok. Esikoinen on harkitseva ja ymmärtää säännöt. Joskus hän on jopa hieman liiankin pedantti noudattamaan annettuja ohjeita - eli vähän harmistuu, jos joku asia ei menekään niin kuin on etukäteen sanottu.

Kävelimme yhdessä muutaman kerran reitin kahden lähellä asuvan kaveri kotiin ja vaihdoimme kavereiden vanhempien kanssa puhelinnumeroita, että voimme soitella tarpeen mukaan toisillemme. Kuusivuotiailla ei ole vielä kännyköitä, mutta olen ajatellut viimeistään ensi syksynä koulun alkaessa hankkia lapselle sellainsen kellon, jonka kautta pystyy seuraamaan missä lapsi menee ja johon voi soittaa (?). Kuulin tästä pari viikkoa sitten yhden tarhakaverin vanhemmalta. Että olisi joku semmoinen lapsille suunnattu rannekello, jossa on gps-seurantamahdollisuus ja johon voi myös soittaa ja josta voi soittaa muutamaan ennalta määriteltyyn numeroon, kuten vanhemmille ja isovanhemmille.

Kiinnostuin! Puhelinta kun en vielä ihan kuusivuotiaalle haluaisi hankkia. Se voi hävitä ja tipahtaa laukusta kesken päivän. Mutta ranteessa oleva gps-kello olisi kätevä seuraamisen kannalta ja etenkin jos siihen voi yhdistää puhelintoiminnon. Olettan tietysti ettei tämmöinen älykello olisi kamalan kallis. Kun aikoinaan saan tästä vekottimisesta lisätietoja, voin kirjoitella siitä tännekin. Ellei sitten teistä joku itseäni teknologia-fiksumpi tiedä mistä ihmeestä tässä mahtoi olla kyse...
Eli oma lapsi näyttää nyt itsenäistyvän aika monta vuotta aikaisemmin kuin minä itse. Se on toisaalta aika luonnollistakin. Perheeni asui minun ollessa pieni maaseudulla, yli 12 kilometrin päässä lähimmistä liikennevaloista. Ei meidän lähitiellä asunut kavereita. Siellä asui kaivinkoneenkuljettaja  joka ajoi autolla kulkiessaan ylinopeutta niin että hiekkatie pöllysi. Seuraava lähinaapuri oli yli kuusikymppinen puutarhuripariskunta. Ei ollut seuraavan kadun naapureita tai leikkikenttää, jossa lähikortteleiden lapset olisivat voineet yhdessä tavata. Maalla oli eri tavalla vapaata, mutta siellä ei ollut niin paljoa kavereita. Nyt kun asumme kaupungissa ja kavereistakin suurin osa asuu ihan lähellä, on talosta toiseen kulkeminenkin ja omatoiminen vierailu paljon helpompaa.

Kertokaas, olisi kiva kuulla miten teidän perheissä on järjestetty lasten kaverivierailut. Saatatteko ja viettekö vai ovatko olosuhteet sellaiset että lapset voivat kulkea itsenäisesti?

32 kommenttia:

  1. Meillä Sveitsissä on hyvinkin tavallista, että lapset kävelevät yksin esikouluun muutaman korttelin matkan jo noin viisivuotiaina ja meillä käydäänkin nyt keskustelua siitä, kuinka syksyllä toisen esikouluvuoden alkaessa lapsi haluaa kulkea yksin. Lienee äidille kovempi paikka kuin lapselle, joka on lähinnä ylpeä ollessaan niin iso, että saa mennä yksin. Matkaa vajaa 500 m, yksi isompi tienylitys liikennevalojen kanssa ja pari muuta pienemmän tien ylitystä. Liikennekäyttäytymistä on treenattu esikoulussa poliisin kanssa ja vanhemmille annettiin tieto, ketkä lapset ovat valmiita matkaan yksin, keiden vielä pitää harjoitella liikenteen seuraamista.
    En ole ihan varauksetta tämän systeemin puolella, mutta olen valmis menemään maassa maan tavalla. Mutta täytyy kyllä myöntää, että kun leikkitreffeillä ollut 4.5 vuotias tyttö läksi yksin kotimatkalle, olin hieman hämilläni. Äitinsä kysyi meille tuodessaan, että "tulenko hakemaan, vai tuletko itse kotiin?" ja lapsi oli itse kävelemisen kannalla. Niinpä lähetin lapsen matkaan ja laitoin viestin äidillensä, että nyt on tulossa. Lapset ovat toki yksilöitä, mutta joihinkin asioihin on vaikea siltikin tottua. Itse sain pienessä suomalaiskaupungissa laajentaa reviiriäni kouluikäisenä, jolloin matkattiin yksin myös bussilla naapurikaupunkiin harrastuksiin. Ilman puhelinta jne. (Itsekin olen katsonut noita kello-GPS-härpäkkeitä, mutten vielä ole vakuuttunut sen tarpeellisuudesta. Tai lähinnä uskottelen itselleni, että pärjäämme ilmankin. Mutta mielelläni kuulen mahdollisia käyttökokemuksia!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä se vähän mahanpohjasta huikaisee... Mainiota muuten tuo että liikennekasvatusta annetaan noinkin järjestelmällisesti ja otetaan huomioon lasten erilaiset kehitysvaiheet. Eli just se, että välttämättä kaikki ei ole samanikäisinä valmiita liikenteeseen yksin.

      Poista
  2. Me on harkittu tuota kelloa myös, mutta harmittavan moni vaihtoehto tuntuu olevan joko ilman soittomahdollisuutta pelkkään gps-seurantaan tai naurettavan kallis. Tai ne vaatii rekisteröitymisen jollekkin sivustolle, jenkeissä ainakin on muutama sellainen käytössä. Sillä seurantaominaisuudella tuskin olisi käyttöä vaan haluttaisiin nimenomaan rannekellokännykkä. Meillä ostettiinkin 6-v:lle hätävaraksi ihan peruskännykkä, ilman nettiä tai pelejä. Voin palata asiaan jos ja kun sopiva malli löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sellainen peruskännykkä olisi kyllä yhteydenpitoon hyvä, yksinkertainen käyttää eikä kovin kallis. Nettiä mä en lapsen kännykkään haluaisi... Mä kaipaisin just sitä liikkuvaa gps-pistettä kartalla, että tietää mistä lähteä etsimään jos iltapäivä venähtää liian pitkäksi ja tytöt ovat jossain ulkona leikkimässä. Toisaalta en kyllä ole valmis laittamaan monia satoja euroja sellaiseen kelloonkaan; pitäisi pääästä ensin testaamaan että onko siitä iloa ja miten kätevä se ylipäätään edes on.

      Poista
    2. http://mobiili.fi/2016/02/16/ratkaisu-jokaisen-vanhemman-tarkeimpaan-huolenaiheeseen-oululainen-haltian-julkaisi-uuden-lapsipaikantimen/

      Poista
    3. Suomalainen Yepzon sopii täydellisesti tuohon tarkoitukseen. Sitä käytetään jo mm. päiväkodeissa ja vanhustenhoidossa paikantamaan henkilöitä.

      http://yepzon.com/fi/yepzon-ja-ipanala-yhteistyoehoen-gps-paikantimet-pilotoidaan-tamperelaispaeivaekodeissa/

      Poista
    4. Kiitos Yepzon- ja Snowfox-vinkeistä, enpä ollut aikaisemmin kuullutkaan näistä. Nytpä tutustumislistalle molemmat!

      Poista
  3. Katso esim. Ebaystä gps security tracker. Vaatii yleensä matkapuhelimen sim kortin. Meillä on 6v.kännykkä, mutta sen unohtaa niin helposti jonnekin. Autistiska pojalla taskussa tämä http://m.ebay.com/itm/Mini-GPS-Tracker-Global-Real-Time-GSM-GPRS-Security-Tracking-Device-A8-/281435756567?hash=item4186e0d817%3Ag%3An%7E8AAOSwDk5UD86M&_trkparms=pageci%253A6106845b-3c17-11e6-9dee-74dbd180326e%257Cparentrq%253A8fe7c51b1550a605b628f80ffffc3e02%257Ciid%253A2

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Laura! Mäkin luulen että tuolla meidän kuusivuotiaalla se puhelin helposti unohtuu jonnekin laukun pohjalle tai siitä on äänet poissa päältä (aivan kuten mulla itselläkin liian usein...).

      Poista
  4. Meillä on vasta nelivuotias, joten itsenäiset kyläilyt ei vielä ole ajankohtaisia -- etenkin kun asutaan kadun varrella jossa on vaatimattomasti ratikkakiskot, autokaista, bussikaista ja vielä fillareiden kaista, nämä kaikki kertaa kaksi tietysti, koska molempiin suuntiin on päästävä. Päiväkotikaverit asuvat kadun toisella puolella, joten veikkaan, että ennen kouluikää ei sieltä meille kipitetä (toki kadun ylitys on valo-ohjattu, mutta helsinkiläiset autoilijat eivät ole tunnettuja tarkoista sääntöjen noudattamisista). Onneksi lapsen koulutie ei vaadi tuon kadun ylitystä, vaan koulumatka (noin 200m :D) vaatii yhden pihakadun ylityksen (sielläkin kaahataan, vaikka läpiajo tuossa on kielletty ja hidastetöyssyjä asennettu)...eli luulen että kouluun lapsi pääsee kulkemaan aika pian itsenäisesti.

    Tosin on meillä yksi kaveri, jonka luokse saa kipittää ihan itse, samassa talossa yhden kerroksen päässä asuville naapureille uskaltaa laskea, sieltä osataan tulla myös itsenäisesti kotiin (mitä nyt välillä on vaikea muistaa mennäänkö portaita ylös vai alas). Meillä ei pihalle(kaan) saa mennä ilman aikuisen valvontaa (koska avoin kulku kadulle), mutta lähiöissä asuvien kaveriperheiden 4-5 vuotiaat leikkivät jo itsekseen taloyhtiön omalla leikkipaikalla (ei suoraa näköyhteyttä edes kaikilla). Mä en uskaltaisi vielä moista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko ikävä kyllä olla samaa mieltä autoilijoiden käytöksestä. Olen nähnyt niin monia törkeitä punaista päin ajoja Helsingin-visiiteilläni. Kylmäisi kyllä laittaa lapsi sinne, kun itselläkin tulee välillä kiire pois alta.

      Ihanan lyhyt koulumatka, muuten!

      Poista
  5. Meillä on 6-vuotiaalle annettu oma kännykkä käyttöön, kulki jo eskariin viimeisen kk yksin ja muutenkin juoksee päivät pihalla ja kavereilla ilman mua. Puhelin ei todellakaan ole mikään iphone niinkuin yhdellä hänen kavereistaan vaan mun ikivanha samsungin pieni simpukkavarapuhelin johon oon pistänyt asetukset niin että sillä voi tasan soittaa ja vastaanottaa puheluja. Ei todellakaan pääse nettiin (eikä sillä näytöllä siellä mitään voisi tehdäkään) tai pysty edes laittamaan viestejä. Prepaid-liittymä johon lataan tarvittaessa rahaa eli kukaan ei voi vahingossa eikä tahallaan tehdä suurta laskua.

    Puhelimen arvo oli 70e joskus ehkä 6v(?) sitten ja kun on prepaid niin ei ole mikään maailmanloppu jos se katoaa :D ei sitä varmasti kukaan ainakaan varastaa halua xD

    Sillä mennään kunnes seuraavan saa,sekin tulee olemaan halpa puhelin joka on tarkoitettu soittamiseen eikä mihinkään muuhun. Esikko sai uuden 7v-synttäreillään ja senkin hinta oli 40e, toiminut loistavasti siihen tarkoitukseen mihin se on hankittu (puhelut ja tekstarit,ei nettiä eikä pariin vuoteen tulekkaan) ja kun on muovinäyttö niin ei ole käynyt kuten vaikka kuin monelle luokkakaverille joilla on lasinäyttö sirpaleina.

    Eli siis kalliin älykellon sijaan ostaisin vaan tosi halvan ja pienen peruspuhelimen (näitä saa käytettynäkin hyvin) jollaista kukaan ei halua varastaa ja jonka mahdollinen häviäminen aiheuttaa toki pahaa mieltä muttei mitään vararikkoa. Se menee sitten kivasti myös kotipuhelimena kun lapsi alkaa jäämään yksin kotiin enemmän :) Kännyköitä ei ehkä ollut kun me oltiin lapsia mutta kyllä mä ainakin lankapuhelimella soittelin kavereille/mutsille jos tuli jotain asiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä haluaisin siihen sen seurantaominaisuuden, siksi mä kiinnostuin tuosta kellosta, kun älypuhelinta en haluaisi ostaa vielä noin nuorelle. Mä oon aika kädetön näissä puhelinasioissa, eli en tiedä saako noihin yksinkertaisimpiin kännykköihin jonkun seurantahomman päälle... Hmm. Osaan just käyttää Where's my iPhone -palvelua ja siinä se :D

      Poista
  6. Olen miettinyt tätä monta kertaa, miten käsitykset lasten kypsyydestä ovat muuttuneet. Itse lähiökasvattina 90-luvun alussa kävelin 6-vuotiaana eskariaamupäivän jälkeen yksin päiväkotiin iltapäiväksi, ehkä 600 m parilla tienylityksellä, eikä mitään vaihtoehtoja olisi ollutkaan. Nykyään ajatellaan, ettei sellaista voi vaatia. Mikä on varmaan ihan hyvä. Jännä nähdä, miltä oman vielä pienen tytön kanssa tuntuu muutaman vuoden päästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, muutokset ovat melkoisia. Ollaan joskus puolisonkin kanssa puhuttu siitä kuinka Islannin maaseudulle laitettiin melkein kaikki yli 7-vuotiaat lapset kesäksi, vanhemmat tekivät töitä ja nuoremmat lapset leikkivät keskenään. Kaikki aikuiset ovat töissä pellolla ja navetassa tai sisällä laittamassa ruokaa. Huh, ei tulisi mieleeni tänä päivänä moinen.

      Poista
  7. http://www.haltian.com/Internet-Of-Things/Snowfox-Kid-Tracker

    Tässä olisi yksi suomalaisen yrityksen valmistama jäljitin, johon voi soittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, mahtavaa!! Tästä Snowfoxista joku muukin jo vinkkasi tuolla aikaisemmin. Haluan ehdottomasti tarkastaa tämän paremmin.

      Poista
  8. Meidän 8-vuotias poitsumme kulkee tällä hetkellä kavereille tai harrastuksiin yksin pyörällä maksimissaan noin neljän kilometrin päähän. Kaverikyläilyt yksin pyörällä tai kävellen korkeintaan noin kilometrin päähän alkoivat joskus vähän alle 6-vuotiaana. Sitä ennen ei ollut tarvetta lähteä omasta pihapiiristä, koska entisen kodin pihapiirissä oli enemmän omanikäisiä lapsia kuin nykyisessä. Peruskännykän hän sai vähän ennen koulun alkua. Siihen asti yhteydenpito kavereihin tapahtui vanhempien välillä. Suhteellisen sosiaalisena ja paljon harrastavana "tapauksena" meidän juniori on välillä enemmän menossa kuin kotona. Siksi kännykkä on nykyisin jo aika vakiona mukana, kun alkuun se oli monesti äänettömänä kotona. Se riippuu aika paljon lapsesta milloin on valmis lähtemään yksin kodin pihapiirin ulkopuolelle. Meidän poitsu on perusluonteeltaan rauhallinen, ei tippaakaan uhkarohkea "hurjastelija" ja oppi ajamaan pyörällä ilman apupyöriä jo 3-vuotiaana, joten on saanut kulkea kavereille pyörälläkin jo useampana kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, ehdottomasti lapsi- ja luonnekohtaista kuin ikärajakysymys. Mä heitän nyt jo ilmaan arvauksen että mörssäri ei kuusivuotiaana varmasti ole yhtä harkitseva ja hillitty kuin isosiskonsa. :D

      Poista
  9. Meillä lapsilla on taloyhtiön pihapiirissä niin paljon kavereita ettei muualle ole kavereiden luokse tule paljon lähdettyä. Seitsemänvuotias on nyt pyöräillyt yksin reilun kilometrin matkaa ja nyt kesällä on alettava harjoitella parin kilometrin koulumatkaa, joka on tarkoitus kyllä heti elokuussa kulkea itsenäisesti. Puhelimen poika sai 7 v lahjaksi, päädyimme älypuhelimeen, koska meillä ei ole muita pelilaitteita jolloin puhelin saa samalla toimia hänen pelikoneenaan. Tuolla ylempä oli puhetta pihalla itse leikkimistä, ja tosiaan meillä lähiössä lapset ovat heti 4-vuotiaina molemmat saaneet leikkiä taloyhtiön pihalla ilman valvontaa. Piha-alue on selkeärajainen ja melko suojainen, mutta vain vajaa puoliksi näkyvissä meiltä sisältä. Nelivuotiaaseen toki melko tihein välein pitää saada näköyhteys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei keskustassa ole taloyhtiön pihaa, mutta seuraava talo on päiväkoti ja sen pihalla saa leikkiä vapaasti iltaisin ja viikonloppuisin. Huutoyhteys on hyvä, ja näköyhteyskin ok.

      Poista
  10. Meidän juuri 6v. täyttänyt esikoistyttö on saanut pyöräillä kilometrin päähän kaverille muutaman kerran. Kotipihasta lähtiessä on ainoa tienylitys, ja n. kolmasosa matkasta on kapeahkoa hiekkatietä eli täytyy muistaa pyöräillä reunassa. Ihan sopivalta on tuntunut, tästä laajennetaan reviiriä pikkuhiljaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin myönnytettin lapselle katu kerrallaan. Ensi yhden kadun ylitys, sitten toisen ja kun lähellä olevassa leipomossa ja jädekioskilla asioiminen yksin sujui hyvin, sai luvan lähteä vähän kauemmas. On se vaan omituista, että se lähtee ovesta ja palaa omia aikojaan takaisin, ilman että pitää hakea tai viedä. Huikeaa!

      Poista
  11. Turkkilaisessa miljoonakaupungissa lapset saa kulkea yksin kai vasta about 15-vuotiaana :) No ei ehka nyt ihan nain mutta taalla yleensa viedaan ja haetaan, liikenne ja ison kaupungin ja isojen elintasoerojen takia joutuu olemaan varpaillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vähän eri mittakaava teillä päin. Barcelonassa, jossa meillä asui ennen sukulaisia, en uskaltanut päästää neljävuotiasta metriä kauemmaksi hetkeksikään, koska lapsikaappausuhka on ihan todellinen.

      Poista
  12. Olen varmaan eri linjoilla kuin muut, mutta mun mielestä myös lapsella on oikeus yksityisyyteen, jota gps-paikantaminen loukkaa. En jotenkin halua kytätä lastani paikantimella, vaan haluan luottaa sekä lapseen että turvalliseen maailmaan. Puhelin lapsella tietysti on

    Asutaan Helsingissä, ja tilanne varmaan olisi erilainen, jos eläisimme esim. turkkilaisessa miljoonakaupungissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä enää jotain yli kymmenvuotiasta lasta seuraisi gps-paikantimella (vaikka search my phone -palvelu voisikin olla joissain tilanteissa hyödyllinen, jos ei lasta kuulu kotiin eikä vastaa puhelimeen), mutta tällaisten pikkulasten kohdalla mun mielestä lapsen turvallisuus tulee ensin. Vaikka luottaisinkin lapseeni, en luota kaikkiin ihmisiin joita tuolla kaduilla seilaa.

      Poista
    2. Minä taas olen sitä mieltä että nykyään kun on kulkijaa jos jonkunsorttista ( varmasti oli ennenkin, mutta nyt niistä vaan ollaan tietoisempia ), menee se lapsen turvallisuus lapsen yksityisyyden edelle. Ja hei, mitä niin yksityistä menoa kuusivuotiaalla voi olla? Ihan eri asia jos kyseessä on teini, tosin silloinkin peli olis varmaan sama kun meillä oli kotona ollessani itse teini - luottamusta löytyy niin kauan että menet sössimään ja menetät sen. Sitten on turha itkeä.
      Jännä seurata näitä keskusteluja nyt kun meillä on meneillään projekti Muksu 1.0, vielä olematon ipana ei toki ole hetkeen liikkumassa yksin mihinkään, mutta osaapahan jo stressata itsensä etukäteen kipeäksi :D

      Poista
  13. Me asutaan maalla, lapsen isovanhemmat asuvat 300 metrin päässä. Lapsi täyttää elokuussa 4 vuotta ja on nyt saanut mennä muutaman kerran itsekseen isovanhemmille (tai sitten isi on ollut siellä) pyörällä. Lähtiessä muistutan, että menee tien sivuun, jos tulee auto ja katson niin pitkään että näen pääsevän perille. Vähän ottaa äidin sydämestä, kun napanuora venyy ja paukkuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa että isovanhemmat asuvat noin lähellä, varmasti hienoa kulkea sinne itsenäisesti.

      Poista
  14. http://www.digitoday.fi/vimpaimet/2016/06/28/oululaisilta-ex-nokialaisilta-erikoinen-puhelin--myynti-alkaa-ensi-kuussa/20166918/66

    vilkaise ihmeessä kun vastaavasta oli puhetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä Snowfox nouseekin paljon esiin, ja vaikuttaa kyllä tosi hyvältä meidän tarpeeseen. Plussaa tyylikkäästä ulkonäöstä.

      Poista

Mitä tuumaat?