Koko perhe pyöräilee

Voiko 10 kuukautta vanhan vauvan kanssa lähteä pyöräretkelle? Päätimme kokeilla tänä viikonloppuna, koska säät olivat niin jumalattoman hienot. Kun aurinko paistaa, meri kimmeltää kutsuvansinisenä ja taivas on sininen eikä harmaata möhnää, on ulkoilumahdollisuus pakko käyttää hyväksi, vaikka se vaatikin vähän vauva-aiheista säätöä. Koska aikaa ei ollut lähteä haikkaamaan, vaihtoehtonamme oli pyöräily. Hurahdimme muutama vuosi sitten pyöräkärryyn ja perheen yhteisiin ulkoilulenkkeihin.
Reykjavikin hiekkarannalla.
Esikoisen kanssa tämän viikonlopun reissu oli helppo tehdä. Hän pyöräili reippaasti koko matkan, melkein nopeammin kuin minä yksivaihteisella Jopollani. Hän oli niin kovin innoissaan uudesta vanhasta pyörästään, johon oli saanut uuden satulan ja lukon viime viikolla. Värin hän sai valita itse. Eipä tullut yllätyksenä, että isä ja tytär poistuivat kaupasta kassissa vaaleanpunainen satula ja pinkin pinkeä pyörälukko. Niitä päästin lauantaina viimein kokeilemaan.
Kun satula ja runko sopivat tyytlillisesti yhteen.
Vauvan kanssa tilanne vaati vähän enemmän harkintaa. Hän osaa kyllä jo istua, mutta on pyöräkärryyn vielä vähän liian pieni. Pieni tyyppi saattaisi kärryn kallistuessa liukua puolelta toiselle tai yläkropasta heilahtaa eteenpäin, vaikka vyöt tiukalla olisivatkin.

Niinpä päätimme kiinnittää auton turvaistuimen pyöräkärryyn. Siinä vaadittiin vähän solmimistaitoja ja hermoja, mutta lopulta saimme tuolin napakasti paikalleen miehen kiipeilyköydellä. Mörssärille pyöräilykypärä päähän, turvaistuimen turvavyö kiinni ja matkaan! Hän hohotteli koko matkan ajan ja nukahteli vauhdin noustessa tarpeeksi. Vauhti taisi hurmata, sillä valitusta kuului vain silloin, kun juoduttiin pysähtymään punaisiin valoihin tai noutamaan tarakalta tipahtanutta pipoa.
Kovan alamäen jälkeen.
Ensin ajattelimme, että pakataan pylsajutut eli hodarisämpylät ja nakit ketsuppeineen ja kertisgrilli mukaan ja paistetaan pylsat jossain kiven päällä meren rannalla. Mutta sitten kuin tilauksesta anoppi ehdotti, että tekisimme retken hänen luokseen. Hän voisi paistaa vohveleita ja me voisimme siinä samalla käväistessä vaihtaa lampun eteisen valaisimeen. Win-win-win.
Äiti, onko pakko hidastella?! Hän kysyi, kun halusin pysähtyä valokuvaa ottamaan.
Ja mikä parasta pyöräilyn suhteen: anopille vie keskustasta kaupungin upein pyörätie (tai karsein, jos tuulee). Se mutkittelee ihanasti merenrantaa pitkin niin että meri tuoksuu (ja tulee määrätietoisesti isonia roiskeina päälle, jos tuulee). Pyörän selästä näkee meren ja horisontissa siintävien lumihuippuisten tulivuorten lisäksi kaupungin lentoaseman, Reykjavikin suurimman metsän, geotermisellä energialla lämmitetyn merenrannan, vesilintuja ja pressan talon.

Tunnisteet: