Vaihtovuorot ehkäisevät sairastupakaaoksen

Uff. Mörssäri tekee hampaita koko jäntevällä olemuksellaan. Se känisee, vänisee ja mutisee monta tuntia putkeen aijjaijjjaijjjai. Kuume nousi loppuviikosta 38 ja puoleen ja nenästä valuu kirkasta limaa. Ei juo kuin lusikasta ja nukkuu huonosti. Vauvoille tarkoitettu parasetamoli-mikstuura ei auttanut yhtään. Great.
Ekan kerran kipeänä sitten syntymänsä.
Kävin parin ensimmäisen kuumepäivän jälkeen lastenlekurilla ihan vain varmistaakseni, että se ei valita esimerkiksi korvatulehdusta. Korvat olivat täysin terveet ja kurkusta otettu streptokokkikoe näytti negatiivista. Lääkäri oli varma, että kyse on vain hampaista, ja pyysi hakemaan apteekista vauvoille tarkoitettua ibuprofeenia. Sitä annetaan kuulemma yleensä lastensairaalan osastollakin, jos parasetamoli ei jostain syystä auta. Jos kuume ei laske sunnuntai-iltaan mennessä, pitäisi tulla uusintakäynnille.

Appelsiininmakuinen ibuprofeeniseos auttoi ja kuume laski. Lapsi nukahti tunniksi ja sitten toiseksi. Käsi on kuitenkin suussa melkein rannetta myöten ja välillä sieltä sängynpohjalta kuuluu sydäntänirhaiseva aijjaijjai.

Tottakai tämä hammasrumba osui juuri siihen viikkoon, kun puoliso on reilun viikon mittaisella työmatkalla kouluttamassa uusia oppaita. Hätä ja kaaos ei kuitenkaan ole tämännäköinen - suurkiitos taas anopille kekseliäisyydestä ja ikuisuuteen joustavista aikatauluista.

Hän ehdotti, että ottaisi mörssärin luokseen yöksi joka toinen yö ja joka toinen yö se nukkuisi kotonaan meillä. Näin minä pystyisin pitämään yllä esikoisen päiväkotikuskausaikatauluja ja nukkumaan itse edes puolet öistä.

Herranjumala miten hyvä idea! Kun takana on pari yötä valvomista, maailma rupesi vähän sumentumaan. Pinna alkoi mennä, kasetti jumittaa ja tuuli huonontua. Laskin leukalihakset kireällä minuutteja siihen, että se samperin työmatka loppuu.
Perheen vanhin ja nuorin.
Mä tiedän, että tämä on ihan säälittävää ininää sen rinnalla, kun jotkut eivät saa nukuttua pariin ensimmäiseen lapsivuoteen yhtäkään kokonaista yötä. Mutta suhteellisesti hyppy melkohyvinnukutuista öistä kahden lapsen arjen pyörittämiseen töttöröö-tilassa oli melkoinen. Esikoinenkin huomasi muutoksen äidissään ja yritti reippaana aamuisin kannustaa, että älä äiti stressaa, isi tulee ihan pian kotiin!

Onneksi on anoppi ja sen hyvät ideat. Pakko kyllä myöntää, että itsekin toivoin salaa sisimmissäni, että hän ehdottaisi tätä. En vain kehdannut itse pyytää. Pyydän kyllä aina muuten apua, vaikka sitten lastenvahtipalvelusta oman urheilutunnin ajaksi tai yökyläilyä vapaaksi perjantai-illaksi, mutta jotenkin arastelin nyt näin sairastapauksessa ehdotella yövapaata. En oikein itsekään tiedä, että miksi. Koska vähintään yhtä hyvässä hoidossa se siellä on kuin kotonaan, ja paikkakin on melkein yhtä tuttu kuin koti. Onhan hän viettänyt siellä arkipäiviä jo viimeiset puoli vuotta.

Kai yritin vetää luterilaisen reipasta linjaa: kärsi, kärsi niin kirkkaimman kruunun saat. Ja kai ajattelin, että ei nyt sairasta lasta yökylään voi laittaa.

Mutta voihan. Juuri aloitin ja se on sujunut todella hyvin. Vaihtoöitä on takana kaksi. Nyt on menossa kolmas. Esikoinen vietti omasta toiveestaan viime yön mummolassa ja tänään aamulla tein pikkusiskosta vaihtokaupat. Sen jälkeen lähdimme kuusivuotiaan kanssa radalle. Kuten snäppiä seuraavat ehkä huomasivatkin (satu_reykjavik), lauantaiohjelmaamme on ollut varsin toimintapitoinen: olemme viettäneet esikoisen kanssa päivän uiden, lenkkeillen, kiipeillen ja juoksevia asioita hoidellen. Koti on ihmeen siisti ja jääkaapissa on ihmeen paljon ruokaa ja kotona oleva vanhempi on ihmeen hyväntuulinen siihen verrattuna, että huushollissa on yksi vähän kuumeinen kasikuinen joka ei ole nukkunut kovin hyvin viimeiseen viiteen päivään.

Anoppi äsken soitti, että kuume oli jo alkanut laskea. Ei tarvinnut enää antaa lääkettäkään ennen nukkumaanmenoa. Hiphei! Huomenna haemme esikoisen kanssa nautitun äiti-tytäraamiaisen jälkeen pikkusiskon kotiin ja nukumme vielä yhdet yöunet kolmihenkisenä. Sitten se puolisokin jo tulee. Huhheijaa, sitä on odotettukin.

Tämä keikka opetti kyllä itsellekin taas lisää jakamisen ilosta ja avun pyytämisen (ja tietysti myös sen saamisen) tärkeydestä: anoppi on ollut iloinen kun on saanut hoitaa sairasta lastenlasta ja olla avuksi, minä olen ollut iloinen kun olen saanut nukkua joka toisen yön, esikoinen on iloinen kun mutsi on hyvällä tuulella ja kuopuskin oli jo kuulemma tänään hekotellut ensimmäistä kertaa moneen päivään.

(Kuvat syksyltä 2015, by Björgvin Hilmarsson)

Tunnisteet: ,