Tein tänään iltapäivän töitä ostarin kahvilassa. Kaivoin läppärin esiin ja naputtelin lehtijuttua samalla kun esikoinen vietti aikaa kaveri...

Kännykät pöydällä, läppärit valtoimenaan

4.5.16 Satu Kommentteja: 13

Tein tänään iltapäivän töitä ostarin kahvilassa. Kaivoin läppärin esiin ja naputtelin lehtijuttua samalla kun esikoinen vietti aikaa kaverisynttäreillä siinä ostarin puuhapuistossa. Olin juuri keskittynyt väsäämään aloitusvirkettä, kun matala miesääni keskeytti minut: "Anteeks mutta voitsa katsoa tätä vähän aikaa kun mä käyn röökillä?"
Pidätkö huolta verkkopankkitunnuksistani silä aikaa, kun käyn asioilla?  
Se "tätä" oli pöydällä lojuvat 17 tuuman MacBook Pro, kaksi uudehkoa älypuelinta, avoinaisena repsottava lompakko ja autonavaimet. "Tottakai, ekkert mál!"

Ensimmäisinä Islannin-vuosina hämmennyin näistä pyynnöistä. Yhtäkkiä joku täysin tuntematon pyytää kahvilassa pitämään silmällä kymmenentuhannen euron arvoisia tavaroita sillä välin kun omistaja käy vessassa, röökillä tai hakemassa lapsen läheisestä päiväkodista (näin ihan totta kävin kerran). Huh! Että ei ihan itselle tulisi mieleen häipyä vartiksi paikalta ja jättää täysin tuntematon tyyppi vahtimaan tavaraa, jonka keskivertovorokin pystyisi kääntämään alle kymmenessä sekunnissa ja muuttamaan käteiseksi tunnissa.

Mutta enää en hämmästy. Vieraisiin luottaminen on täällä yllättävän arkipäiväistä. Maalla jätetään edelleen kotien ja autojen ovet lukitsematta. Reykjavikissa ei. Mutta sen sijaan ulko-oveen kiinnitetyn lapun, jossa kerrotaan, että "avain on maton alla, tulen pian", olen nähnyt kävelylenkkieni varrella useammin kuin kerran. Harvassa baarisa on narikka: takit ja muut nyssykät jätetään jonnekin naulakkoon, survotaan baaritiskin alle tai heitetään tuolinnojalle roikkumaan.  Crossfit-salillamme, joka taitaa olla maailman tunnetuin lajinsa edustaja, ei ole lainkaan lukollisia kaappeja. Kaikki vaatteet, työsalkut ja henkilökohtaiset tavarat jätetään roikkumaan pukkarin naulakkoon. Kännykän, avaimet ja lompakon voi halutessaan jättää vastaanottoon säilytykseen, mutta vain todella harva tekee niin. Pienemmissä uimahalleissa sama juttu: vaatteet ja tavarat jätetään viikattuina muovilaatikkoon tai puupenkille, ei lukollisiin kaappeihin.

Islannissakin totta kai on rikollisuutta, mutta sitä on asukkaisiinkin suhteutettuna aika vähän. Maan tavaksi muotoutuneen veronkierron lisäksi täällä pöllitään ihan konkreettistakin tavaraa tavaraa ja autoihin murtaudutaan (etenkin jos on jättänyt ostopakkauksessa olevan uuden iPadin näkyviin etupenkille), mutta yleisesti meininki on vielä melko huoletonta myös täällä "isolla kirkolla" eli pääkaupunkiseudulla.
Valot palaa, mutta ketään ei näy.
Barcelonan-vuosinamme tasku- ja murtovarkaat olivat alituinen ongelma. Kaikilta kavereiltani pöllittiin jossain vaiheessa lompakko, läppäri tai matkalaukku - eikä vain turistikatu Ramblalla. Itse kuljin jatkuvasti molemmat kädet käsilaukkuni päällä kaupungin vilinässä ja yhden kerran jouduin vetämään kilpaa käsilaukun olkahihnasta työvuorossa olleen taskuvarkaan kanssa. Onneksi olin pitkäkyntistä nopeampi. Kuulin tutuilta esimerkkejä asuntomurroista ja siitä, kuinka jok'ikinen hissikuilun ikkuna pitää pitää suljettuna ensimmäisissä kerroksissa, sillä murtovarkaat kuulemma käyttävät niitä pääovinaan.

Täällä pienessä muumilaaksossa meininki on aivan päinvastainen. Jätän itsekin välillä lompakon minne sattuu, kännykän auton katon päälle ja joskus unohdan laittaa oven lukkoon nukkumaan mennessä. Nykyään en enää edes nikottele, kun lähden hakeman kahvilan tiskiltä santsikuppia ja läppärini ja muu oheistavara velloo valtoimenaan pöydällä. Luotan, että naapuripöydän tyyppi katsoo pari minuuttia sen perään.

13 kommenttia:

  1. Ai että tuli ikävä sinne! Asuin kerran vuoden ajan ihan siinä keskustassa ja me ei laitettu koskaan ovea lukkoon. Alaovi oli toki lukossa mutta jos naapurin kyljessä sattui vilahtamaan sisälle porraskäytävään niin ylhäällä meillä oli aina ovi avoinna. Monesti kaverit kulki sisään ja joskus kaverinkaveritkin tai satunnaiset matkailijat jotka oli törmänneet johonkin tuttuumme kadulla ja kuulleet että meillä on tilaa majoitella kaikenlaisia seikkailijoita isossa olkkarissa :D Good old days...

    VastaaPoista
  2. Ehkä mä oon vähän naivi mutta kyllä mä teen tota ihan suomessakin. Tai no, jos menen kirjastossa hakemaan kahvin/käyn vessassa sun muuta niin laitan joo lompakon reppuun ja otan puhelimen mukaan mutta esim läppärin jätän pöydälle. Riittää että katson pöydän muita tyyppejä ja arvioin heidän kiinnostuksensa kamojani kohtaan ja lähden painelemaan. Varmaan joskus saan tästä höveliäisyydestäni maksaa mutta sittenpähän maksan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon tehnyt kirjastoissa ihan samaa! En koskaan kahvilassa jättäisi, mutta kirjastoissa joskus. Jotenkin sitä itse - vaikkakin ihan vihreellisesti - aattelen että kirjastoissa käy "vain luotettavaa porukkaa"...

      Poista
  3. Tämä on minunkin kokemus Islannista ja vakuuttelin skeptiselle vartiointi alalla työskentelevälle miehelleni ( joka ei työssä näkemänsä takia luota kehenkään) että ostamamme eväät voi huoletta jättää guest housen jääkaappiin. Hänen voitonriemullaan ja mitä-mä-sanoin ilmeellään ei ollut rajaa kun eväät olivat aamulla päätyneet parempiin suihin. Kyllä ärsytti! Tämä siis tapahtui viime uutena vuotena Reykjavíkin keskustassa. Syyllisinä oletettavasti ei niin rehelliset turistit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai saakeli mikä temppu huonenaapureilta! Mäkin oon jättänyt aina ruoat jääkaappiin kun täällä ollaan reissattu. En mä niitä huoneeseenkaan ole halunnut lämpiämään - useissa paikoissa kun ei ole kuin se yksi, keittiössä oleva jääkaappi. Mutta voin tosi hyvin kuvitella sun puolison ilmeen....

      Poista
  4. Mä välillä "unohdan" varovaisuuden, vaikka ei pitäisi. Olin joulun alla Prismassa ostoksilla ja kiertelin hyllyvälejä yrittäen löytää urheiluosastolta jotain pukinkonttiin. Yhtäkkiä aloin miettimään, että minnekäs jätin käsilaukun kun se ei ollutkaan olkapäällä. Samassa tajusin sen jääneen ostoskärryyn ja kärryn olin tuupannut johonkin hyllyväliin. Sydän syrjällään lähdin juoksemaan hyllyvälejä etsien hylättyä ostoskärryä ja pelkäsin miten käsilaukulle on mahtanut käydä. Siellähän se nökötti ostoskärryssä ja vaikkei laukussa edes vetoketjua, lompakko, puhelin ja autonavaimet tallella. Huh! Kädet kyllä tärisi aikansa ja kieltäydyin ajattelemasta mitä olisi voinut tapahtua. Vilkas ostospäivä marketissa juuri ennen joulua ja ksikenlaista porukkaa liikkeellä. Onneksi tällä kertaa rehellistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, mä voin kuvitella tuon ajatukset valtaavan pikkupaniikin! Onneksi kaikki löytyi eikä kukaan ollut vienyt mitään.

      Vähän muuten tähän liittyen... Mulla unohtui kerran turvaistuin nukkuvine vauvoineen edelliselle käytävälle ja kun tajusin, että jotain puuttuu, tuli aika kiire : /

      Poista
  5. Aikoinaan vuonna 1998 Reykjavikissa asuessani jätin juuri tuollaisen viestin ulko-oveen - suomeksi. Olen pitänyt sitä hyvänä juttuna, mutta nyt meni jutulta pohja, kun paikalliset tekee sitä omallakin kielellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, edelläkävijä :) Mä en ole koskaan vielä suomenkielisilä lappuja nähnyt, sellainen oliskin kiva jos tulisi vastaan.

      Poista
  6. Mä kyl jätän ihan surutta kahviloissa ja junissa läppärin vieraiden vahdittavaksi eikä ainakaan vielä ole tapahtunut mitään karseaa. En ehkä sitä porukan nisteimmän näköistä pyytäisi katsomaan kamojen perään, mutta kyllä mulla on luja luotto siihen, ettei sellaset ihan tavalliset ihmiset käännä kaikkea mikä irti lähtee välittömästi tilaisuuden tullen.

    Pari kertaa oon unohtanut puhelimenikin kahvilan pöydälle, kun oon lähtenyt. Kerran se oli kiikutettu kassalle ja silloin kyllä jo paniikki hiipi sieluun kun se ei ollutkaan siinä pöydällä. Pari kertaa taas se on ollut ihan siellä pöydällä kun oon tullut takasin ja pöydän vieressä ihmisiä kahvikupit kädessä miettimässä, onko joku jättänyt kännykän pöydälle sen merkiksi, että pöytä on varattu. :)

    Itse palautan tunnontarkasti kaikki löytämäni lompakot, puhelimet ja pankkikortit omistajilleen. Tästä tavasta on jäänyt käteen vuosien varrella yksi varaisoäiti, yksi kiva moikkaustuttu ja yksi aviomies. Että ei huono saldo. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, miten romanttista! Varsin ainutlaatuinen ensitapaaminen...

      Poista
  7. Mielenkiintoista! Jotenkin ihanalta vanhalta maailmalta kuulostaa lukkokaapiton uimahalli.

    Mä olen aika paljon yllättynyt siitä, että Pariisissakin, ainakin niissä kahviloissa missä itse käyn aamupäivisin kirjoittamassa, jätetään aika huolettomasti kamat pöytään kun mennään vessaan tai tupakalle. Joskus joku on pyytänyt vahtimaan omiaan, mutta moni vaikuttaa vain luottavan. Hämmentävää ja toisaalta aika mahtavaakin suurkaupungissa, jossa kuitenkin rikollisuuttakin on ihan oikeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todellakin! Varsinkin kun siellä Barcelonassa sai pitää kynsin hampain kiinni kaikesta omaisuudestaan, jotta se ei lähtenyt kävelemään väärään suuntaan...

      Poista

Mitä tuumaat?